Villi ja vihreä parsahummus

Villi ja vihreä parsahummus

parsahummusParsahummus + parsaa, parsahullun parsasesonkiruokaa parsaimmillaan!

Parsasesonki

Parsasesonki on monelle taatusti kevään odotetuin ruokasesonki. Niin myös minulle! Tänä vuonna aloitin parsakauden jo varhain, kun ensimmiset eurooppalaiset parsat ilmestyivät kauppoihin. Siitä asti niitä on syöty tässä taloudessa useita kertoja viikossa, mutta vielä ei näy minkäänlaisia kyllästymisen merkkejä.

Tapanani on kuitenkin aloittaa parsakausi aina perinteisin parsareseptein: paistan parsaa voissa, teen parsarisottoa ja höyrytän parsaa lisukkeeksi. Kun kausi etenee pidemmälle, on malttia jo miettiä vähän kokeellisempiakin parsaruokia: parsafrittereitä, parsasushikulhoja, ynnä muita hauskuuksia. Uusin viritykseni on metsän antimilla eli nokkosella ja litulaukalla rikastettu vihreä parsahummus!

parsahummus

parsahummus

Pehmeän hummuksen metsästys

Mitä tulee hummukseen, tuntuu että sen valmistamisessa on valtavasti koulukuntia ja vahvoja mielipiteitä. Harva kuitenkaan julistaa pitävänsä rakeisesta ja karkeasta hummuksesta 😀 Itse tykkään tehdä hummuksen itse keitetyistä kikherneistä hieman tämän reseptin tapaan, jos se vain on ajallisesti mahdollista.

Kikherneiden liottaminen soodavedessä ja keittäminen lähes ylikypsiksi takaa pehmeän lopputuloksen, vaikken kikherneiden kuoria jaksakaan yleensä poistaa. Jos oikein tahdon pistää parastani, laitan kypsät kikherneet isoon kulhoon ja niin paljon vettä päälle, että kuoret nousevat pinnalle. Siitä niitä on helppo kauhoa pois reikäkauhalla – jos ei nyt ihan jokaista niin ainakin suurin osa. Mutta tähän vaivaudun vain harvoin 😀 Hyvää ja pehmoista tulee toki ihan tölkkikikherneistäkin – varsinkin jos jaksaa kiehauttaa niitäkin vartin verran ennen surautusta hummukseksi.

Villi ja vihreä parsahummus

vegaaninen

n. 400 g valmista hummusta

n. 1,5 dl kypsiä ja valutettuja kikherneitä* (n. 140 g)

½ dl sitruunamehua

2-3 valkosipulin kynttä (koosta ja valkosipulinhimosta riippuen)

½ tl suolaa

2 rkl laadukasta vaaleaa tahinia

3 rkl laadukasta neitsytoliiviöljyä

n. 200 g vihreää parsaa joista puumainen tyvi on jo katkaistu

kourallinen ryöpättyjä ja kuivaksi puristettuja nuoria nokkosia, litulaukkaa ja/tai pinaattia

(1 rkl jääkylmää vettä)

* Mikäli käytät kuivia kikherneitä, tarvitset niitä tähän ohjeeseen noin 60 g. Liota ne yön yli runsaassa vedessä, johon voit lisätä ½ tl ruokasoodaa. Huuhdo ja keitä kikerneet runsaassa vedessä kypsiksi (n. 30-40 min). Myös keitinveteen voi lisätä ripauksen soodaa. Sooda nostaa veden pH:ta ja auttaa tekemään kikerneistä pehmeämpiä.

Parsahummus sur rur!

Soseuta valkosipuli, suola ja sitruunamehu keskenään. Anna tekeytä sillä välin, kun valmistelet muut raaka-aineet – näin sitruunamehu ja suola saavat tilaisuuden pehmentää valkosipulin makua. Kiehauta parsa juuri ja juuri kypsäksi ja huuhdo se jääkylmällä vedellä. Ryöppää pinaatti/litulaukka/nokkonen 30 sekunnin verran, huuhdo jääkylmällä vedellä ja purista kuivaksi.

Soseuta sitten keskenään sitruuna-valkosipuliseos (jonka voit siivilöidä mikäli haluat eroon mahdollisista valkosipulin “muruista”), oliiviöljy sekä tahini. Lisää mukaan parsa sekä pinaatti, nokkonen ja/tai litulaukka. Soseuta tasaiseksi ja lisää mukaan vielä kikherneet. Soseuta tasaisen kuohkeaksi ja pehmeäksi. Lisää tarvittaessa lusikallinen jääkylmää vettä, mikäli haluat koostumuksesta notkeamman. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai sitruunamehua. Sitten vaan parsahummus tarjolle ja dippaamaan!

Itse tykkään viimeistellä melkeinpä hummuksen kuin hummuksen hyvällä oliiviöljyllä sekä sitruksisella sumacilla. Jahka litulaukka alkaa kukkimaan, sen kukat olisivat tähän myös oivallinen koriste 🙂

vihreä hummus

Ps. Tämän kuukauden ruokahaaste on nokkonen! Mikäli tahdot osallistua nokkosreseptien fiilistelyyn ja jakamiseen, tägää nokkosruokasi esim. IG:ssä tägillä #kuukaudenruokahaaste 🙂 Kyseessä on ruokablogeja aikoinaan kiertäneen haasteesta, jossa ei tosin enää kisata mistään, vaan jaetaan vaan inspiraatiota ja kokkailun iloa. Itse kaavailen vielä tekeväni toukokuussa reseptin, jossa nokkonen on pääroolissa – mikäli vain ehdin sen saada aikaan, kerään taas kaikki löytämäni haasteeseen osallistuneet reseptit juttuuni. Edelliset kuukauden ruokahaaste -juttuni löydät täältä.

31 views

Alkukesän villiyrttikastike

Alkukesän villiyrttikastike

villiyrttikastike

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

villiyrttikastike

villiyrttikastike

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

villiyrttikastike

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

villiyrttikastike

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

villiyrttikastike

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

107 views

Villiyrtti-vichyssoise

Villiyrtti-vichyssoise

vichyssoise

Vichyssoise eli kotoisammin purjo-perunasosekeitto on yksi aivan ensimmäisiä ruokia, jota olen oppinut kokkaamaan itsenäisesti. Niin kovasti keittoon yläasteen köksän tunnilla ihastuin, että keittelin koulusta kotiin tultuani sitä jossain vaiheessa varmaan joka viikko ison kattilallisen.

Aivan parasta minusta vichyssoise oli syötynä suoraan kattilasta ja jääkaappikylmänä – vastakeitettynä sitä sen sijaan lähinnä maistoin. Tapanani oli muistaakseni maustaa liemi kasvisliemikuutiolla, ripauksella suolaa ja rutosti valkopippuria. Sekä suolaisuus että valkopippurin voimakas, ettenkö sanoisi tulinen maku vain voimistuu keiton jäähtyessä, joten lopullisen maustamisen tein usein vasta kylmään kattilaan.

purjo-perunasosekeitto

Taannoinen visiittini Ravintola Shelteriin toi unhoksiin jääneen vichyssoisen taas nenän alle. Shelterin vichyssoise oli niin pehmoinen ja nostalginen maultaan, että se herätti innostuksen kaivella sen oman keittoni ohje aivojeni sopukoista.

Olen tässä villiyrttikauden alettua selaillut monesti Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjaa, joten kun viikonlopun metsähaahuilulta mukaan tarttui runsain mitoin meheviä suolaheinän lehtiä, lähetin Juuson äkkiä kauppaan ostamaan purjoa ja perunoita. Kirjassa on nimittäin todella houkuttelevan kuuloinen ohje vichyssoisen tapaiselle suolaheinäkeitolle. Suoraan en Tallbergin ohjetta voinut lähteä toteuttamaan (mm. koivunmahla meidän köökistä nimittäin puuttuu), mutta sain hänen ohjeestaan kimmokkeen kokeilla maustaa vanhaa kunnon purjo-perunasosekeittoani villiyrteillä ja varsinkin suolaheinällä!

suolaheinä

Suolaheinä on nokkosen ja ketunleivän ohella minulle kaikkein tutuimpia villiyrttejä, joita on tullut mutusteltua jo lapsena. Ahosuolaheinää ja niittysuolaheinää en silti tänä päivänäkään uskalla lähteä tunnistamaan toisistaan, vaikka tiedänkin että ahosuolaheinä on kooltaan paljon pienempää. Eilen bongaamani suolaheinät olivat melko kookaslehtisiä, joten ehkäpä ne olivat siis niittysuolaheinää 🙂 Joka tapauksessa, lehtiä löytyi kerrankin runsain mitoin, joten keitto tuntui niille luontevalta käyttökohteelta.

Suolaheinän sisältämä oksaalihappo tuo kasviin sen ihanan hapokkuuden, joka tekee siitä tällaiselle happamien makujen ystävälle vastustamattoman, mutta oksaalihappo myös sitoo elimistön kalsiumia itseensä ja runsaasti sekä usein nautittuna voi aiheuttaa kalsiumin puutosoireita. Oksaalihappoa ei kannata syöttää lapsille, eikä se sovi reumaa, kihtiä tai munuaistautia poteville. HUS:in luonnehdinnan mukaan suolaheinä on “myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.”

vichyssoise

Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Tein oman keittoni tällä kertaa vegaaniseksi, joten mikäli teet samoin ja oksaalihappomäärä mietityttää, ryöppää suolaheinä nopeasti, kaada ryöppäysvesi pois ja lisää suolaheinä vasta sitten keittoon. Mikäli teet keiton kermaan, suolaheinä kannattaa lisätä soppaan vasta sen jäähdyttyä – kuumuus nimittäin muuttaa suolaheinän heleän vihreän värin ruskeaksi.

Itse en oksaalihappoa tällaisissa määrin välttelisi, joten tein keittoni vegaaniseksi JA soseutin suolaheinän vasta jäähtyneeseen keittoon. Suoleheinän lisäksi käytin mausteena uutta tuttavuutta litulaukkaa, jossa on hieman sinappinen ja valkosipulinen maku. Lisäksi soseutin keittoon lopuksi kourallisen kuusenkerkkää ja lisäsin keiton päälle vielä hieman kuusenkerkkäjauhetta. Litulaukan sinappiset kukat, kuusenkerkät ja suolaheinä kruunasivat sunnuntailautasellisemme. Tolkuttoman hyvää, sanon vaan ♥

Villiyrtti-vichyssoise

vegaaninen

4:lle

600 g jauhoisia perunoita

200 g purjoa (valkoista ja vihreää osaa)

50 g suolaheinää

10-20 g litulaukan lehtiä

kourallinen kuusenkerkkiä ja/tai 1 rkl kuusenkerkkäjauhetta

250 ml kaurakermaa

1-2 tl suolaa

1 tl vastarouhittua valkopippuria

pinnalle:

litulaukan kukintoja

suolaheinää

kuusenkerkkiä ja/tai kuusenkerkkäjauhetta

Kuori perunat ja pese purjo huolellisesti. Pilko purjo muutaman sentin pätkiksi ja puolita / lohko perunat neljänneksiin (koosta riippuuen), laita molemmat kattilaan. Lisää päälle vettä sen verran, että ainekset peittyvät ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes perunat ovat hajoavan kypsiä.

Kaada puolet keitinvedestä toiseen kulhoon ja soseuta perunat, huuhdotut litulaukan lehdet, purjo ja jäljelle jäänyt keitinvesi. Lisää keittoon kaurakerma, vastarouhittu valkopippuri sekä teelusikallinen suolaa ja soseuta vielä hetki. Mikäli koostumus on liian paksua, lisää keittoon hieman keitinvettä. Mikäli tarjoilet keiton lämpimänä, soseuta mukaan vielä kuusenkerkät ja suolaheinä, tarkista sitten maku ja lisää suolaa jos keitto sitä kaipaa.

Itse tykkään syödä tällaista keittoa kylmänä, joten soseutan kuusenkerkät ja suolaheinän lehdet vasta kylmään keittoon. Näin sekä niiden ravinteet että vihreä väri säilyvät parhaiten. Tarkista maku ja tarjoile keitto muutaman kuusenkerkän ja kokonaisen suolaheinän lehden kera – myös litulaukan kukat ovat näyttävä ja sopiva mauste keiton päälle.

vichyssoise

352 views

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

röstipizza

Röstipizza on pelastus päivinä, jolloin jauhopeukalo tuntuu olevan keskellä kämmentä eikä käsi meinaa edes irrota taskusta. Ei tarvitse nimittäin kuin raastaa pari pottua (tai laittaa jonkinlainen keittiövempain tekemään sekin vähä työ), puristella raasteesta turhat nesteet pois, lisätä vähän mausteita ja litistellä raaste paistinpannuun.

Alle puolessa tunnissa nenän alla on rapea pannullinen just niillä herkuilla päällystettyä röstiperunaa, mitä mieli halajaa – tai omassa tapauksessani todennäköisemmin sitä, mitä kotoa nyt sattuu perunan lisäksi löytymään 😀

litulaukka

Mitä sieltä kotoa sitten on viime aikoina löytynyt (paitsi tyhjiä pakastepizzabokseja ja puoliksi juotuja kahvimukeja)? Iso purkillinen nokkospestoa, sekä erinäisiä villiyrttejä, joita metsästä tähän vuodenaikaa kotiin kantautuu. Mitä kiireempi on töissä ollut, sitä vähemmän aivot tuntuvat toimivan kauppareissulla ja sitä enemmän tekee mieli lähteä kävelemään metsään päätä rauhoittamaan. Viime viikolla metsässä onkin tullut haahuiltua harva se päivä ja kotiin on kannettu niin nokkosta kuin litulaukkaakin.

Päätin jo muutama kevät sitten, että villiyrttirepertuaariin on saatava joka kevät ainakin yksi uusi tuttavuus, jonka opetella tunnistamaan ja jota oppia käyttämään – tänä vuonna se on litulaukka. Innostukseni kyseiseen hieman sinappia ja valkosipulia maultaan muistuttavaan “sipulittomaan sipuliin” on virinnyt pitkälti Ravintola Grönin tartarin ansiosta, jonka seassa olen litulaukkaan ensimmäistä kertaa tutustunut.

litulaukka

Litulaukka

Litulaukka kuuluu ristikukkaisten kasvien heimoon, jotka ovat onneksi aika helppoja tunnistaa, eikä sillä ole ilmeisesti täällä meidän kulmilla myrkyllisiä doppelgangereita. Siitä huolimatta tarkistutin saaliini ennen ensimmäistä maistamista luotettavalla kasvintuntijaystävälläni Eeviksellä ja maistoin vasta, kun hän oli varmistanut kasvin tosiaan olevan litulaukka. Varmuutta tosin sain jo ennen Eeviksen vastausta siitä, että murskatessani litulaukan lehden sormieni välissä, se tosiaan tuoksui vienosti valkosipulilta.

Nyt kun tunnistan litulaukan, sitä tuntuukin olevan joka puolella. Harmi kyllä, runsaimmat esiintymät tunnun bongaavan aina jonkinsortin koirankusetus- tai ajotien varrelta… Herkullisen maun vuoksi onneksi jaksaa talsia syvemmällekin metsään esiintymää paikallistamaan. Suomessa litulaukkakannat pysyvät ymmärtääkseni ihan itsestään kurissa, eikä kasvi lähde valtaamaan metsistä pinta-alaa samalla tavalla kuin vaikkapa Kanadassa, jossa sen leviäminen on todellinen ongelma.

röstipizza

Litulaukan kukkiminen ajoittuu touko- kesäkuulle, jolloin ainakin minunkaltaiseni aloittelijan on ehkä helpoin se oppia tunnistamaan, kiitos helposti tunnistettavien kukkien. Lehdet ovat maultaan parhaimmillaan ennen kukintaa, joten seuraava haasteeni on yrittää bongata kasvi myös ilman kukkien tuomaa tunnistusapua. Litulaukasta voi syödä kaikki kasvin osat (myös kukkimattoman kasvin juuren, jota voi raastaa ja käyttää kuulemma vähän piparjuuren tapaan) ja litulaukkaa onkin täällä meidän kolkassa maailmaa käytetty mausteena jo 7000 vuotta sitten. Itse olen nyt kuitenkin pidättäytynyt toistaiseksi litulaukan nuorissa lehdissä, nupuissa ja kukissa, jätetään ne juurten kaivelut suosiolla vaikka ensi vuoteen 🙂

Vaikka olen litulaukkaa käyttänyt niin munakkaassa kuin leivän ja pyttipannunkin päällä, kivoin osoite sille on toistaiseksi ollut röstipizza, jota olenkin tänä kiireisenä viikkona tehnyt jo muutamana iltana. Ei sitä pakastepizzaa siis kuitenkaan ihan joka päivä ole syöty!

Taannoisen nokkospesto-ohjeeni mukaan surautettu pestopurkillinen sai myös piristyksen reilusta kourallisesta litulaukan lehtiä, jota käyttäessä ohjeesta voi halutessaan jättää jopa valkosipulin pois. Röstipizza on saanut päälleen meillä litulaukka-nokkospeston lisäksi mm. herkkusieniä, vihreää parsaa ja kapriksia. Tomaatit lisään pizzaan kuin pizzaan mieluiten ohuina viipaleina vasta juuston päälle, jottei syödessä tulisi niin helposti poltettua kieltä juustokerroksen alla piileviin tulikuumiin tomaattipommeihin.

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

1-2:lle

Röstipohjaan:

n. 50 g mustaleimajuustoraastetta

2 isoa yleisperunaa (n. 350 g)

ripaus suolaa + vastarouhittua mustapippuria

½ dl mantelijauhoja

2 rkl oliiviöljyä tai voita

Päälliset:

3-4 rkl litulaukalla maustettua nokkospestoa

n. 100 g mustaleimajuustoraastetta

4-6 herkkusientä

1-2 rkl kapriksia

muutama kirsikkatomaatti

muutama vihreä parsa

litulaukan kukkia ja pieniä lehtiä

Valmista nokkospesto tämän ohjeen mukaan, mutta lisää soseutusvaiheessa pestoon kourallinen litulaukan lehtiä. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Raasta pestyt yleisperunat kuorineen karkeaksi raasteeksi ja purista raasteesta sitten mahdollisimman paljon nestettä pois. Sekoita perunaraasteeseen mantelijauhot, juustoraaste sekä mausteet. Voitele uunin kestävä ∅ 24 senttinen paistinpannu (mieluiten valurautainen) ja painele sitten perunaseos pannuun tasaisesti ja tiiviisti. Paista röstipohjaa uunin ylätasolla, kunnes rösti alkaa rapeutua reunoistaan ja saada hieman väriä pintaansa (n. 10-15 minuuttia).

Ennen kuin röstipizza täytetään, käännä rösti ympäri ison kattilankannen, lautasen tai leikkuulaudan avulla: kumoa rösti jollekin edellämainituista alustoista ja liu’uta se sitten takaisin pannuun toisin päin kuin aiemmin.

Peruna ⇒ rösti ⇒ röstipizza

Levittele röstin pintaan sitten litulaukalla maustettu nokkospesto. Viipaloi herkkusienet ohuelti ja asettele ne röstin päälle. Halkaise parsat ensin pitkittäin ja leikkaa ne sitten muutamaan osaan, lisää palat röstipohjalle. Ripottele päälle vielä valutettuja kapriksia sekä juustoraastetta. Viipaloi lopuksi kirsikkatomaatit ohuelti ja asettele viipaleet juustoraasteen päälle.

Jatka röstipizzan paistamista, kunnes juusto on kauniin ruskeaa ja röstin reunat ovat kauttaaltaan rapeat. Tarkista myös pohjan kiinteys nostamalla reunaa jostain sen verran että näet lötköttääkö keskiosa vielä; jatka paistamista kunnes rösti on pohjaltakin rapeaa. Pannun voi laskea uunissa tarvittaessa alemmas, jos pinta uhkaa muuten ruskistua liikaa.

Röstipizza on hyvää tarjottuna suoraan pannusta – bonuksena ei tuu tiskiäkään enempää. Lisää sen päälle vain vielä aivan juuri ennen tarjoilua reilusti litulaukan nuppuja, kukkia sekä nuoria pieniä lehtiä.

Isomman röstipizzan voi tehdä uunivuoassa tai uunipellillä – tällöin tosin röstin kääntäminen ennen täyttämistä kannattaa ehkä suosiolla skipata. Uunipellille voi myös taputella useampia annoskokoisia röstipizzoja, eikä niiden kääntäminen olekaan sitten temppu eikä mikään!

litulaukka

Onko litulaukka teille jo tuttu?

Ps. Nokkosta ja litulaukkaa vois yhdistellä myös tässä pizzapohjassa 🙂

Pps. Mikäli lähdet juttuni innoittamana hortoilemaan, muistathan lukea Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista sunmuista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

113 views