Hapanjuurisima: ei vain vappuun!
Hapanjuurisima!
Vappu meni jo, mutta simakausi sen kun jatkuu! En itseasiassa ole tehnyt simaa aikuisiällä koskaan ennen tätä kevättä, mutta nyt kun kerran aloitin, simaa on tehty jo useaan otteeseen. Innostus nimittäin syttyi, kun tajusin että simaa voi tehdä hiivan sijasta hapanjuurella! Olen viimeisen parin vuoden aikana uponnut pikkuhiljaa syvemmälle hapanjuurimaailmaan ja teen mielelläni kaiken minkä voin nykyään hapanjuurella. Niinpä esim. vappumunkitkin tehtiin tänä vuonna hiivan sijastasta suklaajuurella.
Siman valmistaminen hapanjuurella on käytännössä ihan sama juttu kuin siman valmistaminen hiivalla, hiiva vain korvataan hapanjuurella. Makuun hapanjuuri vaikuttaa minusta lähinnä siinä, ettei simassa maistu hiiva. Hapanjuurisima on myös valmistunut ainakin täällä meillä aika hurjalla vauhdilla: jokainen satsi jonka olemme tähän asti Juuson kanssa tehneet on valmistunut kahdessa vuorokaudessa! Parhaimmillaan sima on kuitenkin ollut 1-2 vuorokautta pullottamisesta eli vähän pidempään kylmässä tekeydyttyään.
Sima hapanjuurella vol 1: mausteena sitruunaa, hunajaa ja laventelia!
Sima hapanjuurella vol 2: kardemummaa, verigreippiä ja appelsiinia sekä vol 3: limettiä, chiliä ja inkivääriä
Testing testing
Ensimmäinen, vappuviikon alussa tulille laitettu hapanjuurisima sisälsi perinteisesti sitruunaa sekä hetken mielijohteesta ripauksen laventelia, ja jännittyneenä odotimme mitä siitä oikein tulisi. Olin varautunut siihen että jokin menisi pieleen, mutta sima olikin juomavalmista kahdessa vuorokaudessa ja uhkasi kadota kokonaan jo kauan ennen vappuaattoa. Ei siis muuta kuin lisää simaa tekeille!
Testailimme ensimmäisen satsin menestyksekkään valmistumisen innottamana seuraavien erien kanssa vähän kokeellisempia maustamistapoja. Yhteen satsiin tuli verigreippiä, appelsiinia, sitruunaa ja kardemummaa, toiseen taas chiliä, inkivääriä, sitruunaa sekä limettiä. Tähänastisista versioista omaan makuuni on eniten ollut tulinen ja ekstrakirpeä chili-inkiväärisima, mutta myös kardemumma-verigreippi-appelsiinisima oli lopulta ihanaa, kun se oli käynyt vähän pidempään ja sen suurin makeus oli laantunut (yhdessä vaiheessa se maistui lähinnä Jaffalle). Siman tekeminen osoittautui niin helpoksi ja palkitsevaksi puuhaksi, että ennustan meidän juovan simaa tästä eteenpäin aina inspiraation iskiessä ihan ympäri vuoden 🙂
Muutama käytännön juttu:
Chilin lisäämisestä simaan sen verran, että chilistä kannattaa ehdottomasti poistaa siemenet ja lisätä chili siman sekaan isoina paloina (mitä me emme siis tehneet, kuten kuvasta näkyy). Kun tulisuutta on simassa mielestäsi tarpeeksi, chili pitää poistaa… ja pikkuisten palojen onkiminen simapurkista on huomattavasti hankalampaa kuin muutaman ison. Meillä chili ui simassa ehkä noin 4-6 tuntia (en valitettavasti ottanut aikaa), jolloin oli jo korkea aika kalastella chili purkista pois ettei maku olisi liiankin yty. Inkivääri sai sen sijaan olla siman seassa pullottamiseen asti.
Emme käyttäneet simassamme lainkaan valkoista sokeria vaan vain fariinisokeria sekä hunajaa. Hunajaa siksi, että historiaa rakastava mieheni tahtoi tehdä simaa edes osittain perinteiseen tapaan; fariinisokeria taas siksi että simaan tulee kivan paahteinen maku josta itse pidän, sekä tietysti aika tumma väri. Martat käyttävät perinteisen siman ohjeessaan sokeria 120-140g/l ja kutakuinkin samaan määrään osuu myös tämän ohjeen sokerimäärä, kun ynnää fariinisokerin ja hunajan. Sitruksia tässä ohjeessa on sen sijaan reilusti Marttojen perusreseptiä enemmän (Martat: 2 sitruunaa / 5 litraa vettä – tämä resepti: 3-4 sitruunaa / 3 litraa vettä), joten tästä simasta tulee todella sitruksista ja happamampaa kuin tuolla Marttojen ohjeella. Määrää voi toki säätää jokainen oman maun mukaan, vähempikin varmasti toimii.
Ja sitten vielä muutama sananen simaerän koosta: koska meillä on varsin pieni jääkaappi ja meitä on vain kaksi henkeä simaa juomassa, olemme tehneet simaa vain kolmen litran satsin kerrallaan. Se on ollut hyvä määrä meille: hapanjuurisima kuluu loppuun ennen kuin se käy yli ilman että sitä pitää suoranaisesti alkaa pakolla kittaamaan!
Ps. Vegaani voi vaihtaa ohjeen hunajan sokeriin tai vaikka vaahterasiirappiin.
Hapanjuurisima
Perusresepti:
300g fariinisokeria (tai puolet valkoista sokeria, puolet fariinisokeria – tai kuinka vain haluat)
3 rkl luomuhunajaa (n.100g)
3 litraa vettä
3-4 luomusitruunan mehu ja kuoret
½ tl aktiivista hapanjuurta
rusinoita
3 steriloitua litran pulloa
Pese sitruunat hyvin ja kuori sitruunan kuoren keltainen osa kuorimaveitsellä kolmen litran vetoiseen kulhoon. Kuumenna puolet vedestä ja liuota sokeri sekä hunaja siihen. Lisää sekaan loppu vesi ja kaada seos sitruunankuorien päälle. Kun neste on jäähtynyt hieman kädenlämpöistä haaleammaksi, purista sekaan vielä sitruunoiden mehu. Sekoita ja tarkista maku – lisää tarvittaessa vielä sitruunamehua, jos olet kirpeämmän ystävä! Muista kuitenkin, että siman makeus katoaa sitä mukaa kun sima käy, tässä vaiheessa se maistuu paljon makeammalle kuin lopuksi.
Sekoita simaan vielä aktiivinen hapanjuuri (varmista ettei sima ole liian kuumaa tai hapanjuuri saattaa kuolla – 27°C on hyvä ja turvallinen lämpötila juurelle!) ja jätä sima peitettynä huoneenlämpöön käynnistymään. Tähän menee kotisi lämpötilasta riippuen +/- vuorokausi – tiedät siman käynnistyneen kun sen pinnalla alkaa näkyä elämää: pieniä kuplia, jotka kertovat että käyminen on alkanut. Jos mitään ei meinaa tapahtua, kannattaa varmistaa että sima on tarpeeksi lämpimässä paikassa. Esim. säilytys lattialla jossa on lattialämmitys tai uunissa jossa on valo päällä voivat buustata siman käynnistymistä.
Pullotus
Kun hapanjuurisima on selvästi käynnistynyt, siivilöi ja pullota sima. Muista steriloida pullot hyvin, äläkä täytä pulloja aivan piripintaan. Lisää jokaiseen pulloon muutama rusina ja sulje korkit löyhästi. Kierrekorkin voi jättää kiertämättä lähellekään täysin kiinni ja patenttikorkinkin nostaa vain pullon suun päälle niin, että korkki peittää aukeaman muttei ole napsautettu kiinni. Anna pullojen seistä huoneenlämmössä vielä vuorokausi ja siirrä pullot sitten kylmään (tässä vaiheessa korkitkin voi jo sulkea).
Jos pullotat siman patenttikorkeilla varustettuihin pulloihin, muista avata korkit päivittäin, jottei pulloon keräänny niin paljon kaasua että se räjähtää. Tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kaveripiirissä kyllä (kellekään ei onneksi käynyt mitään)! Niinpä me ollaan availtu kaikenlaisia korkkeja varmuuden varalta kerran päivässä, kun ensimmäisen erän ekaa pulloa avatessa puolet simasta kuohui pöydälle… parempi olla varuillaan kuin katua! Hapanjuurisima on valmista, kun rusinat nousevat pinnalle kellumaan ja sima kannattaa juoda ainakin minusta viiden-kuuden päivän sisällä sen tekemisestä.
It’s alive!
Perinteisen sitruunaisen siman lisäksi testailimme tosiaan muutamaa muutakin maustamistapaa, jotka löydät tästä alta. Tähänastisella kokemuksella suosittelen, että simaa maistelee sekä mausteita siihen sekoitettaessa (aina puhtaalla lusikalla toki), että siman huoneenlämmössä ennen pullotusta tekeytyessä. Maistamisen mukaan mekin viilattiin eri raaka-aineiden määriä omaan makuun sopivaksi ja lisäsin esim. tuohon kardemumma-verigreippi-appelsiinisimaan vielä viimetipassa yhden sitruunan mehun, kun muuten makumaailma oli turhankin jaffamainen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että makeus laantuu kun sima alkaa käymään, kun taas esim. kardemumma, chili ja inkivääri luovuttavat makua pikku hiljaa ja niiden maku voimistuu mitä pidempään ne siman seassa uiskentelevat!
Kardemumma-verigreippi-appelsiinisima
Käytä perusreseptissä sitruunan sijasta:
n. 10-15 kokonaista vihreää kardemummanpalkoa (riippuen kuinka vahvasti haluat kardemumman maistuvan)
3 luomuappelsiinin kuori ja mehu
3 verigreipin mehu
2 sitruunan mehu
Pese sitrukset hyvin. Kuori appelsiineista kuoren oranssi osa esim. kuorimaveitsellä ja purista hedelmistä mehu talteen.
Tee sima muuten perusohjeen mukaan, mutta mausta sima pelkkien sitruunoiden sijasta sitruunamehulla, appelsiinimehulla, appelsiinikuorella sekä verigreippimehulla ja lisää seokseen kokonaiset kardemummat sellaisenaan. Siivilöi ja pullota appelsiinisima rusinoiden kera vuorokauden kuluttua kuten perusohjeessa, ja nosta se kylmään vuorokausi pullottamisesta. Muista avata pullojen korkit kerran vuorokaudessa ettei kaasua keräänny pulloon niin paljon että se poksahtaa rikki! Sima on valmista, kun rusinat nousevat sen pintaan.
Chili-limetti-inkiväärisima:
Käytä perusreseptissä sitruunan sijasta:
5-6 luomulimetin mehu ja kuori
2 luomusitruunan mehu ja kuori
1-2 peukalon verran inkivääriä (riippuen kuinka inkivääristä simasta haluat)
1 mieto chili viipaleina, ei siemeniä
Pese sitrukset, inkivääri ja chili hyvin. Poista chilistä siemenet ja leikkaa se muutamaan osaan. Viipaloi inkivääri parin millin siivuiksi (inkivääriä ei tarvitse kuoria kunhan se on pesty hyvin). Kuori muutamasta limetistä ja sitruunoista kuoren keltainen/vihreä osa esim. kuorimaveitsellä ja purista hedelmistä mehu talteen.
Tee sima muuten perusohjeen mukaan, mutta mausta sima pelkkien sitruunoiden sijasta sitruunan sekä limetin mehuilla ja kuorilla sekä chilillä ja inkiväärillä. Maistele simaa maustamisen jälkeen tunnin välein ja poista chili, kun maussa on sopivasti potkua. Siivilöi ja pullota inkiväärisima rusinoiden kera vuorokauden kuluttua kuten perusohjeessa, nosta kylmään vuorokausi pullottamisesta. Muista avata pullojen korkit kerran vuorokaudessa ettei kaasua keräänny pulloon niin paljon että se poksahtaa rikki! Sima on valmista, kun rusinat nousevat sen pintaan.
Vastaa