valkosipuli arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Punaviinissä haudutettu mustekala aka punkkulonkero

Merenelävät

by Juulia on June 26, 2018 0 Comments

Punaviinissä haudutettu mustekala aka punkkulonkero

Rakastan mustekalaa! Olivat ne sitten grillattuja, fritattuja, haudutettuja tai marinoituja, kaikenlaiset lonkerot ovat maittaneet minulle jo vuosia. Eniten pidän pikkuruisista mustekaloista, jotka on grillattu kokonaisena. Varsinkin rapeaksi paistettujen imukuppien suutuntuma jotenkin vetoaa minuun, joten en yleensä voi yksinkertaisesti vastustaa mustekala-annosia.

Nykyään on tällaisella mustekalafanilla onnenpäivät, kun lähikaupankin kalatiskistä löytyy jos jonkinlaista lonkeroista. On seepiaa, on kalmaria, on isoa ja on pientä. Ei siitä kauaa ole, kun ainoa mustekala jota saattoi kuvitella kaupasta bongaavansa, oli paneroitu pakasterengas (ja siitähän en sitten niin piittaakkaan).

Jokin on kuitenkin estänyt minua pitkään tarttumasta tuoreeseen mustekalaan keittiössä. Ehkä olen katsellut liikaa Avaraa Luontoa ja muita luonto-ohjelmia (Sininen Planeetta II on ehkä upein luontodokkari, minkä olen konsanaan nähnyt), ehkä muuten vaan jänistänyt helposti sitkeäksi väitettyä raaka-ainetta… mutta nytpä tartuin vihdoin toimeen!

Ensimmäinen lonkeroviritelmäni oli mustekalaa punaviinissä – ruoka, joka on jäänyt mieleeni jostain kauan sitten katsotusta kokkiohjelmasta. Punaviinissä haudutettua mustekalaa löytyy niin Kreikasta kuin Italiastakin, enkä enää osaa sanoa kumman maan reseptistä tuossa ohjelmassa aikoinaan oli kyse. Perusidea on kuitenkin, että mustekalaa haudutetaan punaviinissä niin pitkään, että se on varmasti mureaa – ei siis pelkoa siitä, että lopputulos olisi purukumia! Tämän ruokalajin päätymisessä ekaksi mustekalareseptikseni saattoi olla vaikutuksensa myös sillä, että päivänä jolloin kannoin kotiin mustekalan, kaapista löytyi vajaa pullollinen punaviiniä. Win/win!

Tässä varsin yksinkertaisessa ohjeessa mustekala haudutetaan siis punaviinipohjaisessa, melko miedossa liemessä täysin mureaksi. Tämän jälkeen musteakalan nahka hierotaan varovasti irti, mustekala kuivataan ja paahdetaan kuumalla valurautapannulla paikoin hiiltyneeksi. Näin kesällä pannun voi tietysti vaihtaa myös grilliin 🙂

Mustekala punaviinissä

½ kg mustekala

n. 3 dl punaviiniä

n. ½ l vettä

2 tl suolaa

10 mustapippuria

6 valkosipulin kynttä

1 mieto chilipaprika / n. 1 tl kuivattua chiliä

muutama oksa rosmariinia ja/tai timjamia

Laita isoon kattilaan kaikki liemen aineet vettä lukuunottamatta. Huuhdo mustekala huolella, poista sen mustepussi, sisälmykset, silmät ja “nokka”, mikäli kalatiskillä ei ole tehty tätä jo. Voi halutessasi leikata mustakalan muutamaan osaan, jos se ei muuten meinaa mahtua kattilaasi. Lisää lopuksi kattilaan niin paljon vettä, että mustekala peittyy liemeen.

Keitä mustekalaa noin tunti, tai kunnes haarukka uppoaa siihen täysin vastuksetta. Kuivaa mustekala ja hiero varovasti sen verran nahkaa irti, mikä suostuu helposti irtoamaan. Ei ole niin nuukaa mielestäni, vaikka vähän lonkeroihin nahkaa jääkin.

Leikkaa sitten lonkerot irti ja viipaloi muu ruumis renkaiksi. Paista mustekalapaloja tulikuumalla valurautapannulla (tai grillaa) kunnes ne ovat sieltä täältä hiiltyneet. Tarjoile heti pikku naposteltavana sellaisenaan esim. aiolin, sitruunalohkojen, oliivien ja persiljan kera, tai lisää lautaselle vaikkapa muutamat rapeaksi paistetut perunat annosta täydentämään.

Löytö: musta valkosipuli

by Juulia on May 28, 2018 0 Comments

Musta valkosipuli?

Musta valkosipuli valmistetaan kypsentämällä valkosipulia viikkotolkulla tasaisen lämpimässä ja kosteassa tilassa, jossa valkosipuli hitaasti karamellisoituu ja mustuu. Mitään keinotekoista väriä tai muitakaan lisäaineita ei siis näissä mustanpuhuvissa kynsissä ole! Koska kypsentäminen tapahtuu varsin alhaisessa lämpötilassa (60-75 °c), suurin osa valkosipulin ravinteista säilyy. Lämpökäsittely kuitenkin tuhoaa valkosipulille ominaisen hajun ja kitkerän maun aiheuttavia rikkiyhdisteitä (ping kaikki valkosipulihönkää kammoavat)!

No milles se sitten oikein maistuu? Musta valkosipuli maistuu siirappimaisen makealle ja vanhan balsamicon tapaan kirpeälle. Maussa on myös aavistus lakritsijuurta, hyvin tumman suklaan kitkeryyttä sekä täyteläistä umamia. Jos tamarindi on makuna teille tuttu, makua voi verrata myös siihen. Näiden kynsien popsiminen on siis makuelämyksenä kaikkea muuta kuin mitä valkosipulia syödessä odottaisi. Koostumus mustassa valkosipulissa on hauskan nahkea ja kumimainen ja nämä kynnet on helppo muussata tahnaksi halutessaan vaikka peukalolla.

#TRENDING!?

Mustaa valkosipulia on syöty iät ja ajat Aasiassa (miten ne parhaat kulinaariset keksinnöt aina tulevatkin just sieltä?), missä sen on uskottu mm. suovan syöjälleen pitkää ikää. Viime vuosikymmenien aikana sitä on ruvennut löytymään kulinaristien lautasilta myös täällä puolella palloa. Syy on jäljitettävissä korealaiseen Black Garlic Inc. -yhtiöön, joka ilmeisesti alkoi vuonna 2004 vahvasti tuotteistamaan mustaa valkosipulia ja tuomaan sitä yhdysvaltojen markkinoille superfoodina. Joidenkin lukemieni juttujen mukaan yhtiön perustaja väittää suorastaan keksineensä mustan valkosipulin ihan itse!

Oli buumin takana sitten mitä oli, mustalta valkosipulilta on jokatapauksessa ollut vaikea välttyä. (Varsinkin, jos on katsonut esim. ohjelmia nimeltä MasterChef, TopChef, Mind of a Chef, Ugly Delicious, Cooked ja Chef’s Table) Kyllä, kyseessä on suorastaan trendiraaka-aine!

Käyttö

Itse olen bongannut mustaa valkosipulia livenä mm. Köpiksen trendikkäistä ramenkuppiloista sekä Berliinin vegapainotteisen gastropubin BRLØ:n muussikulhosta. Musta valkosipuli käy mausteeksi niin majoneesiin kuin muihinkin kastikkeisiin, sillä maustaa ihanaksi yksinkertaiset pastat, miedot keitot, leipätaikinat ja kyllä, erityisesti perunamuussin. Mielestäni helpoin tapa saada mustan valkosipulin ihana maku leviämään ruokaan kuin ruokaan on kynnen muussaaminen veitsen lavalla tai hiertäminen rikki haarukalla neste- tai öljytilkan kanssa.

Mihin en mustaa valkosipulia “tuhlaisi”, ovat liian mausteiset, tuliset, voimakkaat ja runsasaromiset ruuat. Mustan valkosipulin upea maku ei pääse super intensiivisten raaka-aineiden seassa oikeuksiinsa, vaan se katoaa niiden sekaan. Jos olet siis ensin metsäsästänyt tätä herkkua innoissasi käsiisi, sitten kiljunut kaupassa hallelujaa sitä löydettyäsi (no okei, kiljuin ilosta sisäisesti), sitä ei kannata minusta käyttää ihan mihin vain ja miten vain! Toisaalta jos on hamstrannut kotiinsa useita purkkeja tätä ihanuutta (kuten minä), niin mikäpä estää tekemästä rohkeampiakin kokeiluja! Suurin vaara purkin avaamisen jälkeen on nimittäin ainakin minusta se, että sen on napostellut tyhjäksi laittamatta kynnen kynttä yhteenkään ruokaan.

Musta valkosipuli = terveysruokaa?

Netistä löytyy liuta jos jonkinlaista nettisivua, jotka ovat omistautuneet luetteloimaan mustan valkosipulin terveyshyötyjä (esim. tämä ja tämä). Valmistusprosessi on monen näistä sivuista mukaan verrainnollinen fermentoimiseen ja fermentoidut ruuathan toki hyväksi meille yleensä ovat. Tosin mitä tulee siihen fermentaatioon, esim. tämä juttu sanoo, että ehei, ei se musta valkosipuli mitään fermentoitua ole, hitaasti kypsennettyä vaan.

Ota tuosta nyt sitten selvää 😀 herkullista musta valkosipuli joka tapauksessa on. Itse en osaa näihin terveysväitteisiin ottaa kantaa ja lähdekriittisyys on nettiä selaillessa aina paikallaan … mutta tuskinpa valkosipulista epäterveellistä ainakaan kovin helpolla saa ♥

Ps. Omat espanjalaisperäiset mustat luomupalleroni olen ostanut Ruohonjuuresta ja ympyrätalon S-Marketista noin neljän euron purkkihintaan.

Pps. Jos innostut kokeilemaan mustan valkosipulin valmistamista DIY-henkeen ihan itse, kurkkaappa vaikkapa tämä Utelias kokki -blogin juttu!

Vegaaninen parmesaani & pasta “puttanesca alla Norma”

by Juulia on November 26, 2017 2 Comments

Välillä tuntuu, ettei kulu kuukauttakaan ilman uutta ruokaskandaalia. Vasta viime kuussa puhuttiin Mutti-tomaateista ja nallekarkeista ja nyt sitten parmesaanista! Mutti on ollut helppo laittaa vaihtoon, nallekarkkeja en syö … mutta parmesaani? Nyt kyllä kirpasee.

Ongelmallisuudet ruoan tuotannon eettisyydessä, eläinten oloissa sekä ympäristöystävällisyydessä tuskin yllättävät nykyään enää ketään. Niin tiedostava kuin haluankin olla, huomaan, etten silti jaksa jokaisella kauppareissullani pohtia erikseen kulloisenkin tuotteen ekologisuutta ja eettisyyttä. Joitain valintoja teen toki lähes automaatiolla: entisenä kasvissyöjänä on helppo painottaa kasvisruokaa, ostan luomua kun sellainen vaihtoehto on tarvitsemastani tuotteesta tarjolla, pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sesonkituotteita ja yritän aktiivisesti vähentää eläinperäisien tuotteiden, kuten maidon ja munien käyttämistä.

Silti on yksi tuote, josta en haluaisi millään hinnalla luopua: juusto. Tapanani on ollut jo pitkään huolehtia, että jääkaapista löytyy aina parmesaania. Sen avulla taikoo lähes ruuasta kuin ruuasta herkkua, eikä tuohon taikatemppuun edes tarvita suuria määriä! Parmesaani on sen verran vahva-arominen ja suolainen juusto, että käytän sitä lähestulkoon mausteen tavoin. Toki rakastan muitakin juustoja, mutta niitä ostelemme kotiin lähinnä herkuttelumielessä, eikä juustoa todellakaan lätkitä leivänkään päälle päivittäin.

Arvaattekin varmaan, miltä minusta tuntui, kun tänään avasin kännykkäni ja ensimmäisenä ruutuun lävähti Ylen uutinen parmesaaniin käytettävän maidon tuotanto-olosuhteista. Eläintensuojelujärjestö Compassion in World Farming on julkaissut Italiassa kuvattua videomateriaalia yhdeksältä maitotilalta, joista paljastuu miten huonoissa oloissa lypsylehmiä pidetää. Näillä tiloilla tuotetaan maitoa parmesaanin ja grana padano -juuston valmistukseen ja vaikka kyseessä olikin vain yhdeksän tilaa, on samankaltaisia ongelmia hyvin todennäköisesti vielä useammallakin tilalla.

Jutusta jäi paha maku suuhun monellakin tavoin. Lehmien olot karmaisevat, mutta niin myös maidontuottajien asenne: eläinten hyvinvoinnilla ei heidän mielestään ole merkitystä juuston laadulle. No sepä kiva, mitäs siihen sitten panostamaan… Toivottavasti mahdollisimman monen kuluttajan mielestä eläinten hyvinvoinnilla on kuitenkin merkitystä ostopäätökselle! Tällaisia uutisia lukiessani olen itse ainakin aivan valmis vaihtamaan parmesaanini johonkin muuhun juustoon, jonka alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista tiedän enemmän, vaikka parmesaania rakastankin.

Pystyssä onkin itseasiassa jo #notonmypasta -kampanja, jossa vaaditaan parmesaanin ja grana padanon tuottajia ottamaan käyttöön tuotantoeläinten hyvinvointia koskevat linjaukset. Sitä odotellessa saa parmesaani jäädä minun puolestani kauppaan. Tänään onkin siksi mitä oivallisin päivä julkaista vegaaninen parmesaani -reseptini 🙂 Se on odotellut tuolla luonnoksissa jostain syystä syyskuusta asti… ja nytpä tiedän miksi!

Vegaaninen parmesaani on superhelppoa valmistaa ja vaikkei se toki täysin parmesaanille maistu, se ajaa monella tavalla saman asian keittiössäni. Moni tekee vegaanisen parmesaaninsa pähkinöistä (kurkkaa vaikka tämä Chocochilin ohje) tai ripottelee pastansa päälle oluthiivahiutaleita ihan sellaisenaan. Itse tykkään valmistaa oluthiivahiutaleille pohjaavan “varmesaanin” itse paahtamistani auringonkukansiemenistä ja lisätä sekaan myös hieman valkosipulia. Valmiiksi paahdettuja ja suolattuja auringonkukansiemeniä käyttäessä tämä vegaaninen parmesaani valmistuu tietysti vieläkin nopeammin!

Vegaaninen parmesaani toimii minusta parhaiten mehevän pastan päällä. Yksi lempipastoistani (joka sattuu muuten myös olemaan vegaaninen) on eräänlainen hybridi pasta puttanescasta ja pasta alla Normasta. Siihen tulee reilusti valkosipulia ja chiliä, munakoisoa, tomaattimurskaa sekä japanilaista ume-etikkaa jossa on jännän kalainen maku, vaikka se japaninaprikooseista valmistetaankin. Minusta tämä kahden perinteisen italialisen pastakastikkeen yhdistelmä on parasta, kun siinä on oikein intensiivinen valkosipulin ja chilin maku, sekä sopivasti etikkaisuutta kapriksista ja umeviinietikasta. Pieni määrä sokeria pyöristää kastikkeen maut just täydellisiksi ♥

Vegaaninen parmesaani auringonkukansiemenistä:

gluteeniton, vegaaninen

75 g kuorittuja auringonkukansiemeniä

1 tl suolaa

1 valkosipulin kynsi + 1 rkl oliiviöljyä

1 dl ravintohiivahiutaleita

Paahda auringonkukan siemeniä keskilämmöllä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet muuttuvat kullanruskeiksi. Siirrä siemenet pieneen kulhoon hieman jäähtymään ja paista ohuelti viipaloitu valkosipuli pannulla kullanruskeaksi. Varo polttamasta!

Laita auringonkukansiemenet, suola, valkosipuli sekä ravintohiivahiutaleet silppuriin ja pyöräytä tasalaatuiseksi rouheeksi. Säilytä auringonkukansiemenparmesaani ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa, se säilyy hyvin noin viikon. Voit halutessasi paahtaa sen nopeasti pannulla uudelleen juuri ennen tarjoilua.

Pasta puttanesca alla Norma

gluteeniton, vegaaninen

250 g munakoisoa

1 pieni salottisipuli

5-6 valkosipulin kynttä

2-3 chiliä (miedompaa tai tulisempaa, ilman siemeniä tai siementen kera = maun mukaan siis!)

2 rkl oliiviöljyä

400 g luomu tomaattimurskaa

n. 3-4 rkl kapriksia

1 rkl umeviinietikkaa (voit käyttää myös punaviinietikkaa)

mustapippuria

1 rkl sokeria

sekä

200-250 g gluteenitonta pastaa

tarjoiluun:

laadukasta oliiviöljyä

vegaanista parmesaania

(tuoretta basilikaa)

Leikkaa munakoiso pieniksi noin sentti × sentti kuutioiksi. Silppua sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota sipuleita ja chiliä keskilämmöllä oliiviöljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää pannulle sitten munakoiso ja jatka paistamista kunnes sekin pehmenee. Lisää pannulle tomaattimurska, sokeri, kaprikset (joita voit halutessasi silputa ensin hieman pienemmäksi) ja maun mukaan vastarouhittua mustapippuria. Keittele kastiketta noin vartti, jotta se hieman sakenee ja munakoiso kypsyy entistäkin pehmoisemmaksi. Kypsennä pasta odotellessasi paketin ohjeen mukaan, valuta se ja ota talteen puolisen desiä keitinvettä.

Kun pasta on kypsää ja valutettu, mausta pastakastike vielä umeviinietikalla ja tarvittaessa ripauksella suolaa. Sekoita kastike huolella pastan kanssa, notkista tarvittaessa pastan keitinvedellä ja tarjoile vegaanisen parmesaanin sekä oliiviöljylorauksen kera. Meillä unohtui kuvauspäivänä basilika kauppaan, muuten sitäkin todennäköisesti löytyisi lautaselta.

Ps. Tietääkös kukaan mikä tilanne on luomuparmesaanin kanssa?

Suppilovahveropasta sitruunalla ja ricotta salatalla

by Juulia on October 23, 2017 6 Comments

Se on vissiin aika hurja suppilovahverosato tänä syksynä! Tai siis, näin olen nähnyt ja kuullut. Oma sienikausi on ollut poikkeuksellisen surkea – metsään olen ehtinyt kerran, eikä silloin saaliiksi saatu kuin kourallinen sieniä.

Onneksi kaupassa voi aina käydä! Minulla on jostain syystä sienien kanssa hyvin pinttyneet tavat: kanttarellit paistetaan sellaisenaan voissa esim. leivän päälle, tateista tehdään kermaista pastaa tai muhennosta (joka päätyy yleensä leivän päälle sekin) ja suppilovahveroista tehdään suppilovahveropastaa. Joskus harvoin metsäsienet pääsevät keittiössäni johonkin kokeellisempaan viritelmään (kuten vaikkapa viime vuotinen kantarellichowder ja kantarellipizza), mutta yleensä eivät. Varsinkin, jos sienivuoteni on ollut tämänvuotisen kaltainen.

Ihailenkin siksi kovasti kaikkia, jotka kehittelevät suuresti arvostamistani metsäsienistä jotain jännempää! Tänä syksynä silmiini on osunut jatkuvalla syötöllä Hannan Soppa -blogin upeat sienireseptit, suosittelen kaikille sienifaneille visiittiä Hannan sivustolle … siis tietysti sitten kun olette lukeneet tämän minun lempi suppispastareseptini 😉

Minulle paras suppilovahveropasta on jo vuosia ollut sellainen, joka sisältää rutosti sitruunaa (sekä kuorta että mehua), lehtipersiljaa sekä valkosipulia. Resepti on peräisin ammoisien aikojen takaa (ehkä?) Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä ja se on yksinkertaisuudessaan herkullista! Tämä resepti on myös yksi niistä, joiden kokkaukseen ei mielestäni oikeastaan sen kummempaa ohjetta edes tarvita – raaka-aineet määritellään silmämääräisesti eikä kokkauskaan paljoa vaadi.

Tämän vuotinen lisäykseni tähän luottoruokaani oli kuitenkin lisätä annokseen hieman suolaista ricotta salataa. Ricotta salata on vähän kuin juustojen anjovis: pieni määrä korostaa muita makuja mutta liikaa tätä ja ruoka ei muulta enää maistukaan (kiitos tästä oivalluksesta ja vertauksesta kuuluu muuten lempiruokasivustolleni Serious Eatsille). Suppilovahveropastan sekaan murusteltuna ricotta salata toimiikin muiden makujen ohella kuin pieninä suolapommeina, joten muuta suolaa ruokaan ei kannata enää lisätäkään.

Suppilovahveropasta sitruunalla ja ricotta salatalla

2:lle

n. 200 g spagettia (kuivapastaa)

n. 200 g suppilovahveroita

1 luomusitruuna

4 valkosipulin kynttä

2-3 rkl oliiviöljyä

nokare luomuvoita

1 ruukku lehtipersiljaa

50-70g ricotta salataa

vastarouhittua mustapippuria

Kuumenna isossa kattilassa reilusti suolattua vettä pastaa varten. Valmistele muut raaka-aineet ennen kuin alat keittämään pastaa – kun se on valmista ruoka syödään mieluiten nimittäin heti!

Pese sitruuna huolella ja raasta sen kuori talteen raastimen pienellä terällä. Purista sitruunamehu pieneen kulhoon ja ongi siemenet mehusta pois. Viipaloi valkosipuli ohuelti ja revi isommat sienet muutamaan osaan. Repäise lehtipersiljan lehdet irti varsista ja silppua halutessasi vielä varretkin.

Laita pasta kiehumaan. Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla melko kuumaksi ja lisää pannulle sitten sienet. Paista sieniä hetki ja lisää pannulle valkosipuli. Pyörittele seosta pannulla, kunnes valkosipuli pehmenee – sienet kypsyvät kuumalla pannulla todella nopeasti. Ota pannu liedeltä ja lisää sekaan sitruunan mehu, puolet raastetusta sitruunankuoresta, reilusti mustapippuria, nokare voita sekä suurin osa lehtipersiljasta.

Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, kippaa kattilasta puolisen desiä keitinvettä suppilovahveroiden sekaan. Valuta pasta ja sekoita se hyvin sekaisin sitruunaisten suppilovahveroiden ja lehtipersiljan kera.

Jaa suppilovahveropasta kahdelle lautaselle ja murenna päälle ricotta salata. Viimeistele annokset lopulla lehtipersiljalla ja sitruunankuorella, tarjoile heti! (Meillä lorautetaan pastan päälle tosin useimmiten lopuksi vielä hieman lisää oliviiöljyä)