Vaimomatskuu

Kylmä portulakkakeitto

by Juulia on August 10, 2020 0 Comments

Kylmä portulakkakeitto surautetaan mm. jugurtista, avomaan kurkuista ja vihannesportulakasta.

Portulakka, oi portulakka!

Siitä asti, kun tutustuin syötävään mehikasviin nimeltä portulakka, olen ollut siihen niinsanotusti koukussa. Tiedostan, että meneillään on uuden herkkuni sesonki. Niinpä alitajunnassani on jatkuvasti halu kipittää takaisin Itiksen Alanya Marketiin ostamaan lisää portulakkaa, ennen kuin sesonki loppuu!

Kirjoittelin teille portulakasta viime viikolla, ja sen jälkeen olen käynyt hakemassa sitä jo kahdesti – ja luulen, että se on käytävä taas ihan lähipäivinä. Kuten arvata saattaa, portulakkareseptit ovat tässä huushollissa nyt kovasti tapetilla! Portulakka on siitä mielenkiintoinen raaka-aine, että sitä on kerätty syötäväksi ja viljelty eri puolilla maapalloa jo pitkään. Niinpä reseptiikkaakin löytyy jos johonkin lähtöön.

Vihannesportulakka on Suomessakin pitkään tunnettu viljelykasvi!

Portulakkaa käytetään mm. Meksikossa (jossa sitä kutsutaan nimellä verdolagas), Välimeren maissa ja Lähi-Idässä, Intiassa ja Malesiassa, jossa kasvin ravintoarvoista on tehty tutkimustakin. Portulakka kasvaa tietyissä maailmanosissa runsaasti villinä ja ymmärtääkseni ihan riesaksi asti, mutta sitä myös viljellään varta vasten ravinnoksi. Suomessakin portulakkaa on viljelty viime vuosisatoina, mutta sittemmin vihannesportulakka on jäänyt täällä viljelyskasvina unholaan. Voisikohan joku alkaa viljelelmään sitä taas uudelleen? Ostaisin! Tai vaihtoehtoisesti voin tulla kitkemään niitä kasvimaita missä portulakka aiheuttaa hankaluuksia 😀

Toistaiseksi omat kokkailukokeiluni ovat sijoittuneet makukartalla lähinnä Välimeren suunnalle: olen tehnyt portulakkasalaattia fetan, oliivien ja vihannesten kera ja portulakkapestoa, joka valmistuu hujauksessa portulakkaa, valkosipulia ja cashewpähkinöitä yhteen surauttaen. Sain myös muutaman perinteisen turkkilaisen portulakkaa pääraaka-aineenaan käyttävän meze-ohjeen Instagram-ystävältäni Zeynapilta, mutta niistä lisää myöhemmin! Turkkilaisista mauista inspiroituneena syntyi kuitenkin tämänpäiväinen kylmä portulakkakeitto. Se on käytännössä jugurttipohjainen kylmä kurkkukeitto, johon vain lisätään kirpeä ja raikas bonus eli portulakka. Helppo, nopea ja virkistävä kesäruoka siis!

Raikas portulakkakeitto on ihanaa sellaisenaan, mutta lisää ruokaisuuttaa ja tekstuuria siihen saa, kun sen tarjoilee saksanpähkinöiden kera. Ekstravirkistävän keitosta saa, kun sen viimeistelee muutamalla jääkuutiolla!

Kylmä portulakkakeitto

2:lle

2-4 avomaankurkkua

1 pieni valkosipulin kynsi

n. 2½-3 dl vihannesportulakkaa* (n. 70-80g)

1 dl turkkilaista jugurttia

2 rkl neitsytoliiviöljyä

puolen sitruunan mehu

1 kevätsipulin varsi

maun mukaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

n. ¼ tl sokeria

yrttejä maun mukaan: tilliä, rakuunaa, basilikaa, persiljaa…

(1 pieni jalapeño tai muu mieto chili)

Tarjoiluun:

n. 4 rkl pieneksi kuutioitua avomaankurkkua

kourallinen vihannesportulakkaa

n. 2 rkl rouhittua saksanpähkinää

neitsytoliiviöljyä

vastarouhittua mustapippuria

(jääpaloja)

*Jos et saa käsiisi portulakkaa, voit hakea samaa makua esim. ketunleivällä ja/tai suolaheinällä. Voit myös kokeilla keittoon portulakan sijasta vesikrassia, jonka maku ei ole tokikaan samalla tavalla kirpeä kuin portulakan, mutta joka muuten sopii tähän yhtälöön hienosti 🙂

Valmista ensin portulakkakeitto:

Kuori ja paloittele avomaankurkut (jos ne ovat isoja tarvitset kaksi, jos pienempiä niin 3-4). Ota yhdestä kurkusta muutaman sentin pätkä sivuun ja kuutioi se pieneksi tarjoilua varten. En itse poista kurkusta siemeniä, niiden keittoon tuoma neste on minusta tässä tapauksessa hyvä juttu!

Kuori ja viipaloi valkosipulin kynsi, purista sitruunanpuolikkaasta mehu ja siisti portulakka: pese ja kuivaa se huolella, poista paksut varret ja nuutuneet lehdet. Käytä ruokaan paksuista portulakoista siis vain lehdet, nuoremmista kasveista voit käyttää varretkin. Ota osa portulakasta sivuun tarjoilua varten.

Soseuta avomaankurkku, portulakka, valkosipuli, sitruunanmehu ja turkkilainen jugurtti. Soseuta mukaan vielä pätkä kevätsipulin vihreää vartta sekä haluamiasi yrttejä – meillä keittoon on sujahtanut hieman tilliä sekä rakuunaa, mutta vain muutama pieni oksa kutakin, että portulakan maku pääsisi keitossa edelleen oikeuksiinsa. Mukaan voi soseuttaa myös hieman tuoretta chiliä; ainakin jalapeño toimii tässä mielestäni hyvin! Mausta keitto suolalla, vastarouhitulla mustapippurilla sekä ripauksella sokeria ja lorauksella oliiviöljyä. Sekoita tasaiseksi. Nosta keitto peitettynä jääkaappiin tekeytymään tai tarjoile heti!

Tarjoilu:

Tarjoile portulakkakeitto saksanpähkinärouheen, kurkkukuutioiden, portulakan ja oliiviöljylorauksen kera. Itse rouhin pinnalle vielä hieman mustapippuria ja jos päivä on kuuma, voi keiton tarjoilla muutaman jääkuution kera! Jos et tarjoile keittoa heti sen tekemisen jälkeen, surauta keitto vielä ennen tarjoilua kuohkeaksi ja vaahtoavaksi esim. sauvasekoittimella.

Onko portulakka sinulle tuttu? Kuulen mielelläni teidän kokemuksia ja ajatuksia tästä itselleni vielä hyvin uudesta kasvista!

Facebook

Twitter

Löytö: Portulakka

by Juulia on August 3, 2020 1 Comment

Portulakka

Törmäsin muutama viikko sitten Itäkeskuksen Alanya Marketissa portulakkaan. Kotiinhan se oli kannettava ja miten iloinen yllätys – portulakka maistuu aivan ketunleivältä! Samalla nettiä kaivellessa kävi nopeasti ilmi, että vaikka tämä kasvi on minulle uppo-outo, se on maailmalla ja jopa Suomen historiassa hyvinkin tuttu herkku. Portulakkalajeja on kymmeniä, mutta se minkä minä kannoin kotiini, on syötäväksi viljeltävä portulakka eli vihannesportulakka.

Portulakka on matala mehikasvi, joka kasvaa varsinkin lämpimämmillä leveysasteilla luonnonvaraisena ja leviää helposti – toisinsanoen, se on joillekin suoranainen riesa / rikkaruoho. Se on kuitenkin myös ravinteikas, mehevä ja herkullinen villivihannes ja viljelykasvi, josta on laitettu ruokaa ja jota on käytetty lääkekasvina ympäri maailman jo tuhannen vuotta. Portulakkaa käytetään runsaasti mm. meksikolaisessa ja turkkilaisessa ruokakulttuurissa, Välimeren alueella ja Aasiassa; Etelä- ja Keski-Euroopassakin portulakka on suosittu viljelykasvi. Villistä portulakasta jalostettua vihannesportulakkaa on viljelty Pohjoismaissakin ravinnoksi jo 1600-luvulta lähtien. 1800-luvulla portulakka oli jo yksi suosituimmista keittiökasveista Suomessa, mutta se taitaa olla sittemmin jäänyt unholaan … ellei puhuta niistä portulakkalajeista, joita käytetään huone- tai koristekasveina.

Luonnonvarainen villi portulakka sisältää runsaasti C-vitamiinia, minkä vuoksi sillä on parannettu aikoinaan mm. keripukkia. Portulakan ravinteikkuus ja lääkinnällinen käyttö on tunnettu jo pitkään. Monien lukemieni lähteiden mukaan jo Plinius Vanhempi kirjoitti antiikin aikaan portulakasta teoksessaan Naturalis historia, suositellen jopa käyttämään sitä amulettina pahaa vastaan. Täytyy ehkä käydä pian taas Alanya marketissa ja kokeilla Pliniuksen neuvoa itse…

Portulakka ruokana

Vihannesportulakalla on pulleat ja mehevät ruodittomat lehdet mehikasvien tapaan ja rapsakan napsahtava mehukas varsi. Syötävää on tästä kasvista kaikki osat, mutta silloin kun varsi on kovin paksu, se ei enää ole kovin mukava mutusteltava. Niinpä ainakin itse olen käyttänyt kookkaammista portulakoista vain lehdet ja versojen päät, nuoremmista ja hennommista olen syönyt myös varret. Portulakkaa kerätään ruokakäyttöön ennen kukintaa, mutta kun se kukkii, siitä voi hyödyntää myös syötäväksi sen keltaiset pienet kukat. Portulakka ei säily pitkään jääkaapissa; portulakan varret kannattaa laittaa veteen kukkakimpun tapaan ja käyttää nippu parin päivän sisällä kotiin kantamisesta.

Vihannesportulakka muistuttaa maultaan tosiaan aivan ketunleipää; maku on hieman suolainen ja kirpeän hapan, raikas, pirteä ja piristävä! Kirpeys tulee portulakkaan omena- ja oksaalihapoista. Oksaalihappoa on myös mm. raparperissa ja ketunleivässä, ja se sitoo itseensä kalsiumia. Sen vuoksi runsaita määriä portulakkaa ei kannata syödä usein, ja munuaisvaivoista kärsivien kannattaa tämä ruokakasvi jättää väliin kokonaan. Kuten raparperin kanssa, oksaalihapon vaikutusta voi neutraloida syömällä portulakan kaverina kalsiumpitoista ruokaa.

Portulakkaa voi syödä raakana tai kypsennettynä. Kypsentäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että portulakka on pidempään kypsennettynä hieman “limainen” kypsennetyn okran tapaan. Muutaman minuutin paistaminen pannulla valkosipulin kera on omasta mielestäni se kivoin tapa kypsentää portulakkaa, tällöin se ei ehdi muuttua vielä limaiseksi vaan säilyy rapsakkana. Pieni varoituksen sana tähän väliin: varaudu siihen, että tällä tavalla paistaessa portulakka poksuu ja pomppii kuumalla pannulla. Mitä tulee tuohon “limaisuuteen”, sitä voi lukemani mukaan käyttää myös hyödyksi käyttämällä portulakkaa suurusteena keitoissa tai padoissa!

Pasta & portulakkapesto

Portulakkasalaatti

Reseptikokeilut: portulakkasalaatti & portulakkapesto

Tein itse ensimmäisestä portulakkanipustani ensin välimerellistä salaattia, sitten pestoa. Kun maku oli uusi ja hyvin mieluisa, halusin pelata varman päälle ja tehdä jotain, jossa portulakka pääsisi oikeuksiinsa! Salaattiin laitoin portulakan lisäksi murusteltua fetaa ja vihreitä oliiveja sekä avomaankurkkua ja tomaattia. Mausteeksi ei tarvittu juuri muuta kuin loraus maukasta neitsytoliiviöljyä ja hieman vastarouhittua mustapippuria. Koska portulakka maistuu sekä kirpeältä että hieman suolaiselta, se ajoi tavallaan salaatissa myös viinietikan/sitruunan roolia, eikä annos kaivannut happamuutta enää muista lähteistä!

Peston suhteen toimin myös hyvin yksinkertaisella linjalla: surauttamani portulakkapesto koostui vain portulakasta, valkosipulista, oliiviöljystä ja cashewpähkinöistä. Tein siis toisinsanoen vegaanisen peston, kun en halunnut sekaan mitään vahvaa juustoa, minkä maku olisi voinut peittää portulakan aromit alleen. Testasin kuitenkin parmesaania pieneen määrään pestosta, ja hyvällehän sekin maistui kun juustoa ei ollut seassa liikaa! Mikäli saat jostain käsiisi portulakkaa ja portulakkapesto kiinnostaa, alla vielä portulakkapeston ohje. Tuo tekemäni portulakkasalaatti ei ehkä jo antamaani kuvailua tarkempaa ohjetta edes kaipaa?

Portulakkapesto

Portulakkapesto

n. 50g / 2½ dl vihannesportulakkaa (nuoret kasvit varsineen, isoista ja vanhemmista kasveista vain lehdet ja kärjet)

n. 50g cashewpähkinöitä (suolattomia ja paahtamattomia)

1 pieni valkosipulin kynsi

n. ½ dl neitsytoliiviöljyä

maun mukaan suolaa, vastarouhittua mustapippuria

(vettä)

(n. ½-¾ dl raastettua parmesaania)

Soseuta portulakka, cashewpähkinät, oliiviöljy ja hienolla terällä raastettu valkosipuli (sekä parmesaani, mikäli käytät) karkeaksi tahnaksi. Ohenna tahnaa tarpeen mukaan vähän kerrallaan teelusikallisella vettä, kunnes koostumus on makuusi sopiva. Mausta portulakkapesto suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.

Me söimme portulakkapeston hyvin yksinkertaisesti pastan ja tuoreiden kirsikkatomaattien kera. Päälle ripottelin vielä hieman portulakan lehtiä pirteiksi sattumiksi. Raikkaampaa ja kepeämpää kesäpastaa ei taida voida olla!

Lähteet: mm. Yrttitarha, Wikipedia, Real Food Encyclopedia sekä tämä tieteellinen artikkeli portulakan ravintoarvoista ja lääkekasvina käytöstä.

Facebook

Twitter

Vesimeloni-fetasalaatti chiliöljyllä

Vege

by Juulia on July 28, 2020 0 Comments

Vesimeloni-fetasalaatti: helppoa ja herkullista!

Helppoa ja herkullista

Kun edellinen postaukseni oli sieltä ruokahulluuden äärilaidalta, on tänään ehkä ihan hyvä ottaa käsittelyyn jotain helppoa ja herkullista: vesimeloni-fetasalaatti, jonka juju on chiliöljy! Ei huolta, sen ei tarvitse olla sitä viimeeksi kynäilemääni työlästä kotitekoista chiliöljyä, myös kaupan valmis käy. Ja siis ihan minkälainen vain! Kunhan sitä on.

Vesimelonin makea raikkaus, fetan terävä suolaisuus ja tulinen öljy on hauska yhdistelmä vastakohtia, jotka tukevat toisiaan. Bonuksena sekaan voi heittää esim. mansikoita tai avomaankurkkua, mutta sen enempää en kyllä tällä kertaa säätäisi!

Kun meiltä tuota sichuanilaiseen tapaan valmistettua chiliöljyä kotoa löytyy, käytän tässä virityksessä yleensä sitä. Toinen hyväksi koettu on Lao Gan Ma Chili Crisp… mutta hyvin tässä toimisi tosiaan ihan se pizzapaikkojenkin chiliöljy! Pääasia on, että salaatissa on pientä potkua.

Vesimeloni-fetasalaatti

2:lle

¼ vesimelonia kuutoina

1 kevät/kesäsipuli varsineen silputtuna

n. 100 g fetaa murusteltuna

1-3 rkl chiliöljyä (maun mukaan)

(kourallinen puolitettuja mansikoita ja/tai 1 kuorittu ja kuutioitu avomaankurkku)

Annostele kahdella lautaselle vesimeloni ja sipuli sekä avomaankurkku ja/tai mansikat, jos niitä käytät. Murustele päälle feta. Lusikoi lopuksi salaatille maun mukaan chiliöljyä. Tarjoile heti!

Kylkiäisiksi sopii omasta mielestäni erinomaisesti joku kepeä ja kesäinen gose, berliner weisse tai hedelmäinen/marjainen sour ale.

Facebook

Twitter

Kotitekoinen chiliöljy sichuanilaisittain

by Juulia on July 23, 2020 3 Comments

Chiliöljy!

Chiliöljy – mihinpä se ei sopisi: pizzaan, pastaan, paistettuihin vihanneksiin, nuudeleihin, dumplingien päälle… Minä laitan sitä jopa hedelmäsalaattiin 😀 Chiliöljyä on varsinkin Aasian alueella moneen lähtöön, mutta se mitä meillä kuluu eniten, on sichuanilainen punainen chiliöljy. Olen tehnyt oman chiliöljyni itse kotona jo vuoden verran. Aloitin yksinkertaisesta ja nopeasta versiosta … mutta nykyään chiliöljyn valmistaminen on meillä jo rituaalinomainen prosessi, joka vie useamman tunnin.

Tänään viimeeksi poistin yli sadasta kuivatuista chilistä yksi kerrallaan siemenet ja hienonsin ne hiutaleiksi osissa miettien, että on tämä hullun hommaa: tulisia chilihiukkasia leijailee ilmassa ja liedellä porisee kuuma öljy… ja vaikka edellisen kerran jälkeen päätin muistaa laittaa seuraavalla kerralla kumihanskat käteen, hieraistessani äsken silmiä tajusin, että unohdin tälläkin kertaa. Ja silti tämä aromaattinen chiliöljy on minusta kaiken vaivan väärti!

Kuvassa tämän huushollin chiliöljyn tämänhetkinen käyttötarkoitus numero yksi: dan dan kaali (kuvan versiossa kastike on tehty mustasta seesamitahnasta, siksi tumma väri!)

Sichuanilainen chiliöljy

Sichuanilainen chiliöljy on kotoisin Kiinan Sichuanista (mistäs muualtakaan) ja se sisältää chilihiutaleiden lisäksi erilaisia aromaattisia mausteita. Osa lukemistani ohjeista suosittelee mausteiden uuttamista öljyyn miedossa lämpötilassa useamman tunnin, kun taas osalle riittää mausteiden paistaminen muutaman minuuttia korkeammassa lämpötilassa. Perusidea on kuitenkin sama: öljy maustetaan chilihiutaleiden lisäksi muilla mausteilla: valkosipulilla, inkiväärillä, mustalla ja/tai vihreällä kardemummalla, sichuanpippurilla, kanelilla, tähtianiksilla… Mausteiden litania vaihtelee ohjeesta toiseen ja voisin kuvitella, että myös kodista toiseen 🙂

Uuttamisen jälkeen mausteet siivilöidään öljystä pois ja kuuma öljy kaadetaan kolmessa erässä chilihiutaleiden päälle. Sanotaan, että ensimmäisessä kaadossa chilihiutaleista irtoaa makua, toisessa väriä ja kolmannessa tulisuutta. Lopputulos on heleän punainen chiliöljy, jossa maistuu chilin lisäksi aromaattiset mausteet. Tulisuutta voi tätä chiliöljyä käyttäessä säädellä helposti: jos mukaan kuopaisee purkin pohjalta chilitahnaa, on tulisuusaste vahvempi kuin pelkkää öljyä pinnalta lusikoitaessa. Chilihiutaleet voi halutessaan jopa siivilöidä valmiista chiliöljystä muutaman vuorokauden kuluttua pois ja taltioida näin käyttöön vain punaisen öljyn. Kun chilihiutaleet jättää purkkiin, chiliöljy muuttuu ajan kanssa aina tulisemmaksi.

Alkuun tein chiliöljyni itse pitkälti tämän melko yksinkertaisen Woks of Life -blogin ohjeen mukaan, jolla syntyykin varsin hyvä chiliöljy. Sitten nälkä niinsanotusti kasvoi… ja halusin valmistaa chiliöljyni pidemmän kaavan mukaan! Lasken Chinese Cooking Demystified -kanavan melkoisen luotettavaksi kiinalaisten reseptien lähteeksi, joten pyrin nyt tekemään chiliöljyni mukaillen heidän ohjettaan – tosin sillä erotuksella, että uutan mausteita alussa öljyyn miedolla lämmöllä pitkään, enkä uskalla nostaa öljyn lämpöä lopussa ihan niin kuumaksi, kuin he suosittelevat.

Oma chiliöljyni on varmasti kaukana autenttisesta sichuanilaisesta chiliöljystä (täysin autenttista ruokaa ei minusta voi oikein valmistaakaan ellei satu olemaan syntynyt kyseisen ruokakulttuurin pariin, kasvanut sitä syöden ja mieluiten vielä asu ruuan alkuperämaassa, jossa kaikki raaka-aineet ovat taatusti käsillä), mutta hyvää tämä on! Mausteet valikoin öljyyni oikeastaan sen mukaan, mitä kotoa löytyy. Välillä alapuolisesta raaka-ainelistasta jää jotain puuttumaan, mutta en anna sen haitata, kun lopputulos on kuitenkin aina ollut mieleinen.

Chiliöljy sichuanilaisittain:

5-6 kokonaista neilikkaa

3-4 laakerinlehteä

1 pieni musta kardemumma

n. 10 vihreää kardemummaa

1 tl fenkolinsiemeniä

3-4 tl vihreitä ja punaisia sichuanpippureita

peukalon pituinen pätkä inkivääriä

4-5 kokonaista valkosipulinkynttä

3 tähtianista

1 tanko kassiaa / kanelitanko

n. 10 valkopippuria

6 dl rypsiöljyä

Lisäksi:

100g chilihiutaleita*

2-3 rkl seesaminsiemeniä

1-2 tl sichuanpippureita

1 tl suolaa

1 tl mustaa Chinkiang -viinietikkaa

*Käytän tähän ohjeeseen 100g sichuanilaisia kokonaisia chilejä, joista poistan kannat ja siemenet. Täydennän määrää korealaisilla gochugaru-chilihiutaleilla. Tässä voi kuitenkin hyvin myös käyttää valmiita kiinalaisia chilihiutaleita, ja niiden tulisuuden mukaan lisätä tai vähentää chilin määrää.

Chilin valmistelu:

Jos käytät kokonaisia chilejä, paahda niitä minuutin verran kuivalla pannulla, jäähdytä ja poista niistä sitten siemenet ja varret. (Tämä kannattaa ehdottomasti tehdä kumihanskat käsissä. Napsin itse saksilla chilin tyven pois ja hieron sormilla chiliä niin, että siemenet tippuvat ulos, hommaan menee puolisen tuntia mutta sillä välin pääsee öljyn maustuminen jo mukavasti käyntiin!).

Hienonna chilit tehosekoittimella melko hienoiksi hiutaleiksi ja punnitse. Tarvitset yhteensä 100g chilihiutaleita. Ideaali olisi Chinese Cooking Demystified -pariskunnan mukaan sekoitus sichuanilaisia miedempia Erjingtiao chilejä ja tulisempia Chaotianjiao chilejä, mutta ainakaan vielä en ole onnistunut bongaamaan kumpiakaan ostosreissuillani. Niinpä olen käyttänyt tähän keskitulisia kokonaisia kiinalaisia chilejä (joiden lajike on itselleni epäselvä) ja korealaista kirkkaanpunaista gochugarua.

Laita chilihiutaleet lämmönkestävään astiaan. Lisää päälle suola ja Chinkiang-etikka. Paahda seesaminsiemenet tuoksuviksi kuivalla pannulla ja lisää ne chilihiutaleisiin. Paahda myös sichuanpippuri ja rouhi se hienoksi, lisää chilihiutaleisiin. Sekoita ja jätä odottamaan öljyn valmistumista!

Öljyn valmistelu:

Laita teräskattilaan 6 dl öljyä, kevyesti murskatut kokonaiset valkosipulin kynnet, muutamaan siivuun leikattu inkivääri, sekä kaikki mausteet. Anna mausteiden uuttua öljyyn miedolla lämmöllä (100-110ºc) tunnista kahteen tuntiin. Laitan itse öljyn maustumaan ennen, kuin alan käsittelemään chilejä. Voit lämmön mittaamisen lisäksi tarkkailla myös öljyn kuplimista: öljyssä pitäisi näkyvä vain hyvin pientä ja hillittyä kuplaa silloin tällöin. Runsaampi kupliminen viittaa liian kuumaan lämpöön, jossa mausteet voivat palaa. Matalassa lämmössä valkosipuli ei kärvenny, mutta napsi kynnet kuitenkin öljystä pois jos ne alkavat näyttää liian tummilta.

Öljyn kaataminen:

Kun mausteet ovat uuttuneet öljyyn haluamasi aikaa, siivilöi mausteet pois öljystä ja nosta öljyn lämpö n. 160 asteeseen. Kaada kolmasosa kuumasta öljystä chilin päälle ja sekoita kaikki yhteen, jotteivät chilihiutaleet palaisi. Ole kaataessa ja sekoittaessa varovainen, sillä seos kuplii voimakkaasti öljyn osuessa chilihiutaleisiin.

Ota öljy liedeltä. Anna sen jäähtyä n. 130 asteeseen ja kaada sitten puolet lopusta öljystä chilihiutaleiden päälle. Sekoita taas hyvin ja jätä öljy jäähtymään vielä lisää. Kun öljy on n. 80-90 asteista, kaada loput öljystä chilihiutaleille. Sekoita hyvin ja anna seoksen jäähtyä lähelle huoneenlämpöä ennen purkittamista.

Annostele chiliöljy steriloituihin lasipurkkeihin ja nosta purkit jääkaappiin. Itse jaan tämän määrän kahteen-kolmeen purkkiin – näin käytössä on kerrallaan vain osa chiliöljystä ja loppu säilyy steriilinä kunnes on sen vuoro päästä käyttöön. Se on tosin vielä mainittava, että mitä pidempään chiliöljy kaapissa nököttää, sitä tulisemmaksi se muuttuu 😉 se vika purkki ennen uuden satsin valmistamista on siis aina tujuin!

Facebook

Twitter