Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.
En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!
Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat ”amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…
Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?
Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.
Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.
Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!
Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:
Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.
Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!
Alkukesän villiyrttikastike
n. 1½ dl
kourallinen nuoria nokkosia
kourallinen nuorta litulaukkaa
n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)
3 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)
ripaus suolaa
2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*
(¼ säilöttyä sitruunaa*)
* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.
Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).
Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.
Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.
Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.
Vastaa