sipuli arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Umamirikas kasvisliemi

by Juulia on January 20, 2018 0 Comments

Blogiani pidempään lukeneet ovat ehkä havainneet, että tykkään kokata monia asioita alusta asti itse. Yksi näistä asioista on kasvisliemi. Liemiin uppoaa helposti erilaiset muutoin hävikkiin ennenpitkää päätyvät vihannekset, yrtit ja juurekset ja vietettyäni tunteja liemikattilan äärellä (lue: katsellen Netflixiä ja kurkaten kattilaan silloin tällöin) koen aina olevani todellinen keittiöihme. Ihmeitähän liemen keittely ei tosin vaadi, kärsivällisyyttä lähinnä 😀

Välillä otan oikein kunnon liemispurtin ja täytän isoimman kattilamme ääriään myöten raaka-aineilla, jotka saavat sukat pyörimään jaloissani – kun kattilaan heittää hihasta nimittäin muutamat umamirikkaat ässät, kuten kombulevää ja kuivattuja siitakesieniä, on valmis kasvisliemi kaukana kuutiotavarasta. Kiitos tästä oivalluksesta kuuluu hurahdukselleni japanilaiseen dashiliemeen, jota tehtailin viime vuonna jos jonkinlaista versiota. Kun palasin taas perus kasvisliemikattilan äärelle, hoksasin nopeasti hyödyntää muutamia dashin raaka-aineita siinäkin.

Things that make me go HMMMM…

Taannoin silmiini osui houkutteleva vegaanisen kasvisliemen ohje Bon Appetit -sivustolta (jep, kaikki kasvisliemet eivät välttämättä ole vegaanisia, vaikka se vähän hassulta kuulostaakin), joka nosti liemihommani kertaheitolla seuraavalle tasolle. Ohjeessa nimittäin paahdettiin liemen aromiaineet todella ohuelti suikaloituna JA misotahnassa kieriteltyinä.

Ding ding ding – sanoiko joku miso? Miten en ole itse tajunnut laittaa sitä kasvisliemeeni, vaikka tajusin sen kombun ja siitakkeen? Pieni määrä misoa ei muuta lientä misokeittomaiseksi, mutta tuo makuprofiiliin vielä lisää umamia sekä mukavaa pähkinäisyyttä. Käytän ruuanlaitossa yleensä mietoa vaaleaa misoa (shiromiso), mutta seuraavalla kokkailukerralla taidan kokeilla tähän liemeen punaista misoa, jonka veikkaan tuovan tähän nestemäiseen umamipommiin vielä hitusen enemmän ytyä!

Mitä tulee liemen muihin raaka-aineisiin: klassiset mirepoix -raaka-aineet eli sipuli, selleri ja porkkana riittävät, mutta toki liemeen saa lisää makua kun heittelee sekaan vähän jotain muutakin. Jos tiedän tekeväni viikonloppuna kasvislientä, saatan keräillä viikon varrella minigrippussiin esim. juuresten ja sipulin kuoria, yrttipuskan jämiä, kevätsipulin tai purjon vihreitä osia, parsakaalin kantoja, herkkusienen/portobellon/siitakesienten varsia tms. muutoin bioon päätyviä aineksia. Ne säilyvät pestyinä ja kuivattuina varsin hyvin sen 3-4 päivää pussissa odotellen liemikylpyään. Näitä voi lisätä liemeen sen mukaan mitä kotoa sattuu löytymään, mutta ilmankin toki pärjää!

Selleristä vielä sen verran, että itse vierastan lientä, jossa se maistuu liikaa. Tämän vuoksi valitsen liemeen aina melko hoikan ja lyhyen varren. Varsisellerin voi halutessaan korvata myös juurisellerin palalla – pois en sitä kuitenkaan jättäisi! Chilin ja inkiväärin voi sen sijaan halutessaan jättää pois.

Umamirikas kasvisliemi

vegaaninen, gluteeniton (mikäli käytät gluteenitonta misoa)

1 kokonainen valkosipuli kuorineen

1 iso tai 2 pientä keltasipulia kuorineen

2 reilun kokoista porkkanaa

1 hoikka sellerin varsi / n. 100 g juuriselleriä

1-2 chilipaprikaa (riippuen halutusta tulisuudesta ja chililajikkeesta)

n. 10 cm pätkä inkivääriä

2 kpl n. 15 × 20 cm palaa kombulevää

8 kuivattua siitakesientä

(purjon tai kevätsipulin vihreät osat, herkkusienten/siitakkeiden/portobellojen kantoja, parsakaalin tyviä, muutama timjamin oksa, persiljaa)

n. 4 rkl misoa

2 rkl mietoa kasviöljyä

n. 2-3 rkl vettä

4 l vettä

15 mustapippuria

3 laakerinlehteä

suolaa

Pese porkkanat ja sellerinvarsi. Puolita valkosipuli sekä keltasipuli kahtia. Viipaloi keltasipuli, selleri sekä porkkana hyvin ohuiksi viipaleiksi uunivuokaan esim. mandoliinilla. Viipaloi inkivääri pitkittäin muutaman millin levyihin ja halkaise chili pitkittäin kahtia. Lado uunivuokaan halkaistu valkosipuli, inkiväärin palat sekä chili. Leikkaa kuivat siitakesienet puoliksi ja murra kombulevä pienemmiksi paloiksi, lisää sitten vielä nekin vuokaan.

Sekoita pienessä kulhossa miso, öljy ja vesi sekaisin ja valele seos uunivuokaan. Hiero seosta käsin jotta jokainen palanen saa misokuorrutuksen. Laita vuoka sitten 150 asteiseen uuniin 1-1,5 tunniksi, tai kunnes kaikki raaka-aineet ovat paahtuneet ja saaneet hieman väriä. (Tuo kuvan musta ja palaneen näköinen osa on muuten sitten kombulevää, en käräyttänyt raaka-aineita, vaikka ne reilusti väriä saivatkin…)

Kumoa uunivuoan sisältö isoon kattilaan. Kaada perään pippurit, laakerit sekä 3 litraa vettä. Kaada jäljelle jäänyt 1 vesilitra uunivuokaan ja raaputtele puulastalla kaikki pohjaan tarttunut tavara huolella talteen. Kippaa viimeinen vesilitra vasta sitten liemikattilaan.

Keitä lientä miedosti poreillen reilu tunti, tai kunnes nesteen määrä on vähennyt noin puoleen alkuperäisestä ja liemi maistuu sopivan vahvalle. Siivilöi liemi ja mausta tarvittaessa (ja käyttötarkoituksesta riippuen) sopivalla määrällä suolaa.

Liemi säilyy jääkaapissa 3-4 vuorokautta ja pakastimessa n. 3 kk.

Huom! Tämän liemen käyttötarkoitus on kokkailu, eli jatkojalostan tästä liemestä patoja, muhennoksia, erilaisia keittoja jne. Mikäli haluat vaikkapa tarjota liemen sellaisenaan keiton tapaan, vähennä veden määrää ohjeessa kolmeen litraan tai keittele valmista siivilöityä lientä kasaan vielä hieman enemmän.

Gyudon – intohimoja herättävä lihapata

by Juulia on January 8, 2017 19 Comments

Gyudon. Maaginen lihapata, joka saa ihmiset sekaisin – jopa väkivaltaisuuksiin saakka. Tämä japanilainen lohturuoka koostuu yksinkertaisista raaka-aineista ja on nopea ja helppo valmistaa kotona, mutta suosituinta se taitaa silti Japanissa olla pikaruokana! Gyudonia tarjoaa siellä useampikin ketju – Sukiya, Matsuya, Yoshinoya – enkä ihmettele sen suosiota: se on halpaa, täyttävää ja herkullista.

Luin ennen jouluista Japanin matkaamme useammankin matkaoppaan ja erityisesti mieleeni jäi Mondon Tokio-oppaan kertomus gyudonista: annoksen väliaikainen katoaminen sitä tarjoavan ketjun Yoshinoyan valikoimista johti nujakointiin ja suoranaiseen väkivaltaan, kun ihmiset jonottivat saadakseen vielä viimeiset kulholliset herkkuaan. Vuonna 2003 gyudonin pääraaka-aine, amerikkalainen nauta nimittäin laitettiin muutamaksi vuodeksi tuontikieltoon hullun lehmän taudin vuoksi, mikä johti annoksen vetämiseen ketjun listalta – ja kun annos palasi taas listoille vuonna 2006 niin taas jonotettiin rystyset pystyssä sen perään. Oppaan mukaan siellä oli jossain vaiheessa suorastaan heilunut puukkokin jonkun lihapadanhimoisen kädessä :/

Vähemmästäkin sitä monet ruuat alkavat minua kiinnostamaan, mutta että annos, jota saadakseen joku on valmis vahingoittamaan toisia? Uskaltaako moista maistaakaan…

Ensimmäinen Yoshinoya bongattiin ekana yönä jet lag -varhaisaamukävelyllä. Seuraavasta mentiin sitten sisäänkin!

Kun matkalla tuli sitten Yoshinoya vastaan nälän hetkellä, astuimme ovista kuitenkin reippasti sisään. Yosnihoyassa tilataan tiskiltä työntekijältä ja istutaan tiskin ääressä syömässä. Hyvinkin voi olla, että selän takana jonottaa jo rivi nälkäisiä ottaakseen paikkasi siitä tiskiltä, joten hengailemaan tähän ravintolaan ei jäädä – tilataan ja syödään reippaasti, tässä on siis todellisesta pikaruuasta kyse! Noin kuuden euron hintaiseen (koosta riippuen) lounasannokseen kuulu yleensä myös misokeitto sekä pieni annos pikkelöityjä vihanneksia, vihreää teetä saa juoda niin paljon kuin sielu sietää 🙂

Vaatimattomista ja yksinkertaisista raaka-aineista todellakin syntyy jotain erityistä: syvän umamista ja koukuttavaa herkkua, jota mekin ahmimme tuon ensimmäisen kerran jälkeen vielä monesti reissumme aikana (ikimuistoisin kerta taisi olla jouluyönä karaokebaarista kotiuduttuamme…) Gyudon on myös ensimmäinen japanilaisista ruuista, jota sormeni syyhysivät päästä kokkaamaan itse reissusta kotiuduttuamme.

No mitä siinä sitten oikein on? Sipulia, ohueksi viipaloitua nautaa, aromaattista dashilientä, sakea, miriniä ja soijaa. Ei juuri muuta. Pata valmistuu yhdessä astiassa, eikä sen tekemisessä paljon nokka tuhise: herkku on nenän alla nopeimmillan jopa vartissa.

Gyudonia voi ilmeisesti tehdä vähän eri tavoin kokista riippuen, mutta itse halusin lähteä tekemään tätä lihapataa juuri Yoshinoyan tyyliin – se kun ensikosketukseni tähän ruokaan kuitenkin oli. Ohjeeni on muokattu Just One Cookbookin Yoshinoya-reseptistä, tosin koska pidän gyudonin liemestä ja siinä uiskennelleista pehmoisista sipuleista niin paljon, en malttanut olla lisäämättä molempien määrää lähes puolella 😀 Japanissa sanoittaisiinkin, että annokseni on tehty sekä tsuyudaku (ekstra liemellä), että negidaku (ekstra sipulilla). Ehkä tästä kehittyy pikkuhiljaa minunkin keittiööni ihan oma versio.

Gyudon Yoshinoyan tyyliin 2:lle

2 dl dashilientä

2 rkl sakea

2-3 rkl miriniä

1 ½ rkl sokeria

3-4 rkl soijaa

1 iso keltasipuli

n. 300 g ohuelti viipaloitua entercôteeta, naudan etuselkää tai naudan sisäpaistia

(1-2 kevätsipulia)

(2 rkl beni shogaa / pikkelöityä inkivääriä ohuina suikaleina)

(2 onsen tamagoa)

(ripaus japanilaista shichimi tōgarashia eli “seitsemän maun chilipippuria”)

Riisiin:

2 dl sushiriisiä

2,3 dl vettä

Valmistele ensin riisi: pese riisinjyviä kulhossa viileässä vedessä niitä kevyesti hieroen, kunnes vesi muuttuu sameaksi. Huuhtele riisi siivilässä ja toista pesu, kunnes vesi ei enää sameudu (riisistä riippuen tähän voi mennä 4-6 pesukertaa). Jätä riisi siivilään valumaan noin kymmeneksi minuutiksi. Lisää se sitten kannelliseen kattilaan 2,3 dl veden kanssa.

Aseta ajastin 15 minuuttiin ja ala kuumentamaan riisiä keskilämmöllä kansi päällä, kunnes kuulet veden alkavan kiehua. Alenna tuolloin lämpöä hyvin matalalle. Anna kattilan seistä kansi päällä miedolla lämmöllä, kunnes aika on kulunut loppuun. Siirrä kattila sitten liedeltä, mutta jätä riisi kattilaan edelleen kansi päällä vielä kymmeneksi minuutiksi.

Riisin tekeytessä voit aloittaa lihapadan kokkailun: laita kannelliseen kasariin dashi, sake, mirin, soija ja sokeri ja kuumenna kansi päällä kunnes seos kiehuu. Sekä soijan että mirinin määrää voi hieman säätää oman maun mukaiseksi, mutta liemen kuuluu kuitenkin olla sekä suolaista että makeaa. Leikkaa sipuli pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja lisää se kasariin liemen kiehuessa. Laita kansi päälle ja anna sipulien hautua miedolla lämmöllä liemessä, kunnes ne ovat pehmeitä ja kauniin kellanruskeita (n. 10 min, toki niitä voi keitellä pidempäänkin). Älä keittele lientä ilman kantta, tai se haihtuu liikaa.

Viipaloi liha hyvin ohuelti – paperinohueksi jos vain suinkin pystyt – ja sitten muutaman sentin levyisiksi pitkiksi suikaleiksi (tai pyydä lihatiskillä liha valmiiksi viipaloituna) ja lisää se kattilaan kun riisi on valmista. Yksi keino saada liha viipaloitua todella ohuelti, on pakastaa se kohmeiseksi ja viipaloida se sellaisena. Kuumenna vain sen aikaa, että liha muuttaa väriään punaisesta ruskeaksi! Annostele sitten riisi kahteen kulhoon ja jaa lihakastike sen päälle.

Tarjoile gyudon kevätsipulin, inkiväärin ja/tai onsen tamagon kera. Japanilainen shichimi tōgarashi sopii lihapadan viimeistelyyn myös ihanasti, ainakin tällaisen tulisen ystävän mielestä! Itse tykkään syödä näin tuhdin padan kaverina jotain raikasta, joten viipaloin kulhon kylkeen mieluusti hieman retikkaa tai retiisejä sekä kurkkua ja maustan ne lorauksella riisiviinietikkaa sekä mirinkastiketta.

Beni shoga + takuan ♥

Ps. Japanilaiset pikkelöidyt vihannekset (tsukemono) ovat muuten käsittämättömän herkullisia! Tokyokanista löytyy ainakin gyudonin kaveria beni shogaa (eli pikkelöityä umeboshin etikkaliemessä punaiseksi värjääntynyttä inkivääriä), mutta myös iki-ihanaa takuania (eli pikkelöityä daikonretikkaa) sekä suurta herkkuani umeboshia (eli pikkelöityjä japaninaprikooseja, joita Juuso kuvailee varsin osuvasti ufokarkeiksi).

Vappumunkit pekonihillolla

by Juulia on April 25, 2016

Kaupallisessa yhteistyössä Devil’s Rock ja Asennemedia

Tasan vuosi sitten mulla kävi todellinen munkki: tutustuin Juusoon. Opiskeluajoista tuttu naama pongahti Tinderissä vastaan ja treffeistä sovittiin samantein. Tavattiin Kurvissa, halattiin ja lampsittiin kaljalle Pikku-Vallilaan. Juteltiin menneistä ja todettiin että eihän me koskaan kunnolla tunnettukaan, muistettiin vain toistemme naamat jostain.

Käveltiin ympäri Vallilaa: katseltiin performanssitaidetta Nilsiänpuistikossa, juotiin halpaa punkkua Pasilan galleriassa, kuunneltiin karaokea Mustassa Härässä. Lainasin Juusolle toisen lapaseni, kun hänellä oli kevättakki päällä ja hän paleli. Kotiin oli lopulta pakko mennä vikalla metrolla ja taas halattiin … ja todettiin: ihan kuin olisi viettänyt illan vanhan ystävän kanssa. Se olikin menoa sitten se ♥

Viime vuonna emme vappua yhdessä vielä viettäneet, joten se olis eka yhteinen vappu edessä nyt – kaikki muut juhlat ollaankin jo ehditty tiiminä kokea. Koska en ole yksiäkään munkkeja eläissäni itse paistellut, on aika mahtavaa, että Juuson bravuureja keittiössä ovat leivontapuuhat, erityisesti munkkien ja pullien paistelu. Minulle taas sopii varsin hyvin niiden maistelu 😉

Parisuhteessa olis vissiin hyvä osata jakaa vastuuta, ja se jos mikä on minulle ollut aina vaikeaa. Olen pienestä asti tykännyt kantaa vastuuta vähän kaikesta sellaisestakin, joka ei minulle kuulu (tapa, josta yritän kovasti oppia eroon). Keittiössä itsevaltiaan rooli vasta korostuukin; kyylään epäluuloisesti muiden puuhia enkä malta olla neuvomatta sinne kokkamaan uskaltautuneita. Ärsyttävää! Juusolle isot pisteet siitä, että hän kärsivällisesti valtaa keittiöstäni itselleen tilaa huolimatta epäluuloisesta vahtaamisestani.

Minulle on tärkeää oppia antamaan Juusolle enemmän tilaa – niin keittiöstä, kuin elämästäni yleensä. Opettelin pitkään pärjäämään yksin, ja nyt pitäisi osata taas ottaa joku muukin huomioon. Siinä on välillä haastetta! Ekan yhteisen vuosipäivän ja vapun kunniaksi tehtiinkin vähän erilainen blogiyhteistyödiili: Juuso hoitaa munkit, minä niiden täytteet – yhteistyö, ystävyys ja avunanto kunniaan, vaikkei kylmä sota meidän välejä vaivaakkaan 😀

Blogiani pidempään lukeneet eivät ehkä suuresti ylläty siitä, että halusin keitellä näiden yhteistyömunkkiemme täytteeksi pekonihilloa – ne perinteisemmät makeat asiat kun nyt vaan eivät niin ole mun juttu. Makea maistuu minulle aina paremmin, kun sen kyljessä on vähän jotain suolaista (kuten esim. taannoinen Elvis-suklaani). Yhteistyömunkeista tuli siis pekonimunkkeja ja veikkaan, etteivät ne ole ihan jokaisen makuun. Tärkeintä kuitenkin just nyt on, että ne ovat meidän makuun.

Pekonihillotäytteisten vappumunkkien kylkeen on tietysti avattava myös kuplivaa, onhan kyseessä kuitenkin sekä vappu, että meidän eka vuosipäivä! Makeiden mutta aavistuksen suolaisten munkkien kaveriksi sopii hyvin puolikuiva kuohari, rutikuiva kun korostaisi munkkien makeutta makuuni liikaa. Sitä makeaahan en varmaan edes avaisi… (onko sellaista olemassa kuin hyvää makeaa kuoharia?)

Suomen juoduimman valkkarin, Devil’s Rock Rieslingin kuohariversio Devil’s Rock Riesling Sec kustantaa Alkossa vain reilut 10 € ja on hinta-laatusuhteeltaan loistava valinta rentoon piknikpöytään. Hunajaiset omena- ja päärynäaromit sopivat erinomaisesti aavistuksen savuisella ja suolaisenmakealla pekonihillolla täytetyn munkin kylkeen, mutta koska viini ei ole kovin makea, se toimii myös piknikpöydän muiden antimien kaverina. Helppous ja rentous ovat ainakin minulle vappuna valttia, joten hoidan tarjoilut mielelläni yhden viinin taktiikkalla 🙂

Pekonihullun vappumunkit ♥

Juuson munkkiresepti pohjaa Marttojen ohjeeseen, tosin Amerikkavuosiensa aikana Juuso tottui tekemään munkkitaikinansa soijamaitoon. Marttojen käyttämä margariini taas vaihtuu voihin. Lehmänmaidon sijaan soijamaitoa, kasvimargariinin sijaan lehmänmaidosta tehtyä voita … joku logiikka tässä kai on, mutta en kyseenalaista, en (!) Kyllä munkkimies tietää ♥

Pekonihillo:

140 g savupekonia (palvattua)

1 rkl oliiviöljyä

80 g kuivattuja viikunoita

1 dl viskiä

0,5 dl vettä

1 keskikokoinen keltasipuli

2 pulleaa valkosipulinkynttä

1 mieto chili (jalapeno)

¾ dl omenaviinietikkaa

½ dl vaahterasiirappia

2 rkl ruokosokeria

¼ kanelia

¼ inkivääriä

¼ suolaa

Puolita viikunat ja laita ne viskin ja veden seokseen likoamaan. Kuutioi sipuli ja pekoni, viipaloi valkosipuli sekä chili. Paista kaikkia keskilämmöllä pienessä kattilassa, kunnes sekä pekoni että sipuli saa vähän väriä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ruskistaa seosta kuin kevyesti. Lisää kattilaan viikunat liotusliemineen, sekä kaikki loput raaka-aineet.

Anna seoksen porista miedolla lämmöllä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Jäähdytä seos ja soseuta sitä sen verran, että jäljellä on vain muutamia isompia sattumia. Mikäli et käytä hilloa heti, säilytä sitä kannellisessa purkissa jääkaapissa – hillo säilyy noin viikon … siis jos säilyy (sopii nimittäin tosi hyvin esim. burgerin väliin). Munkkeihin hillon saa kätevimmin trööttäiltyä pursotuspussista.

Munkkitaikina (10-14 kpl):

5 dl soijamaitoa

1,5 dl sokeria

50 g tuorehiivaa

1 muna

½ tl suolaa

2 tl kardemummaa

100 g voita

15-16 dl vehnäjauhoja

1 l rypsiöljyä paistamiseen

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Lämmitä soijamaito reilusti kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita maitoon sokeri, mausteet ja muna ja sekoita, kunnes seos jäähtyy kädenlämöiseksi (munan lisääminen ja sekoittaminen jäähdyttää seosta). Murusta ja liuota hiiva nesteeseen. Lisää jäähtynyt voi ja sekoita, ala lisäämään jauhoja ensin vispilällä vispaten, desi kerrallaan.

Vispaa taikinaa niin kauan kuin pystyt ja vaihda sitten käsivoimiin. Vaivaa taikinaa edelleen jauhoja desi kerrallaan lisäten, kunnes taikina on pehmeää muttei enää tartu käsiin niin pahasti (taikina saa siis olla mieluummin hieman liian kosteaa kuin liian kuivaa). Jätä peitettynä nousemaan kolmeksi vartiksi.

Muotoile taikinasta keskikokoisia palleroita ja jätä ne kohoamaan liinan alle vielä vartiksi. Kuumenna kannellisessa kattilassa litra rypsiöljyä 180 asteeseen. Pidä kansi lähellä, äläkä käytä liesituuletinta – rasvapalovaara on kuitenkin uppopaistohommissa aina hyvä muistaa. Paista munkkeja 2-3 kerrallaan molemmin puolin kullanruskeiksi. Tarkasta ekasta munkista kypsyys tikulla ja säädä paistoaikaa sen mukaan: munkki on keskeltäkin kypsä, mikäli tikkuun ei tartu taikinaa.

Valuta munkeista enimmät paistoöljyt talouspaperin päällä. Pistä veistellä munkin kylkeen pieni ja syvä viilto, jonka kautta voit täyttää munkin. Pyörittele täytetyt munkit lopuksi chilihiutaleilla ja rapeaksi paistetulla ja murustetulla pekonilla maustetussa kidesokerissa.

Pekonimunkki on hyvä tarjoilla vielä hieman lämpimänä ja kuohuviini jääkylmänä. Kippis!

Koska kyseessä on alkoholiyhteistyö, kommentointimahdollisuus on tästä jutusta suljettu.

Risottopuuroa “Risi e Bisi”

by Juulia on March 9, 2016 0 Comments

Kaupallinen yhteistyö Urtekram ja Asennemedia

Olen jo vuosia seuraillut ruokamaailman trendejä henkilökohtaisesta kiinnostuksesta tiuhaan ja tarkkaavaisesti. Eri medioita pläräillessä tietyt raaka-aineet, valmistustavat ja keittiöt nousevat selkeästi esiin ja ennen kuin huomaakaan, tarjotaan jos jonkinlaista raakakakkua ja lehtikaalisipsiä lähes joka toisessa kahvilassa ja kaupassa.

Lähi- ja sesonkiruuan noususuhdanne ilahduttaa ekologisista syistä, mutta jotkut trendeistä ovat erityisen sydäntälämmittäviä: erityisesti vaatimattoman ja arkisen puuron nousu ruokatrendien huipulle on minusta ihanaa. Vaihtelevat valmistustavat, luovat makuyhdistelmät sekä runsaiden lisukkeiden käyttö tekee tästä lapsuuteni lempiaamupalasta monipuolisen aterian, jota sopii särpiä vaikka aamusta iltaan.

Omia puurosuosikeitani ovat ohra- ja tattariuunipuuro, mamman ruispuuro (jota keiteltiin lähes tunti puuroruisjauhoista), sekä ihan perinteinen kaurapuuro – voisilmällä, kiitos.

Nuorempana olin tästä voisilmäasiasta melko tiukka; auta armias, että joku olisi sujauttanut puurooni mustikoita, saatikka banaania tai hilloa! Lisäksi puuro piti keittää ehdottomasti maitoon. Tuorepuuroja kotonamme syötiin myös – äidillä oli tapana laittaa jääkaappiin yön yli turpoamaan kupillinen ananasmurskaa erilaisten siemenien kera. Tapa tarttui minuunkin, tosin ananasta en tuorepuuroni pohjana enää käytä: siihen tuli lukioaikojen ananasdieetin jälkeen täysi yliannostus.

Nykyään minullekin maistuu makeampikin puuro, vaikka lempimarjani puuron päällä onkin kirpakka tyrni. Välillä on ihana latoa puurokulhoon vähän kaikkea: banaania, mustikoita, kookoslastuja, macaa, tocoa, chiaa, hamppua, pähkinöitä, siemeniä, kuivattuja hedelmiä ja marjoja, kookosöljyä, kanelia, vaahterasiirappia, mantelivoita… mitä kaikkea kaapeista nyt sattuu löytymäänkin.

Tykkään myös käyttää mahdollisimman paljon erilaisia hiutaleita. Tattari on ollut kestosuosikkini kauran ohella lapsesta saakka, mutta ystäviksi ovat viime vuosina nousseet myös hirssi-, riisi-, ohra-, kvinoa-, speltti-, amarantti- sekä maissipuuro. Kaupoista löytyykin nykyään ilahduttavan laaja valikoima kaikenlaisia hiutaleita, jotka sopivat myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville! Itselläni gluteeniallergiaa tai -yliherkkyyttä ei ole, mutta minulla on melkoisen monta ystävää joilla on – sitä tuleekin siis laitettua varsin usein ruokaa gluteenitonta ruokavaliota silmälläpitäen.

Urtekramilla on valikoimissaan liuta ihania puurohiutaleita, jotka ovat pikkuhiljaa täyttäneet kaappini. Osalla Urtekramin hiutaleista (hirssi-, täysjyväriisi- ja kaurahiutale) on sekä luomu-, että gluteeniton sertifikaatio, joten voin olla varma tuotantolinjan puhtaudesta ja tuotteiden turvallisuudesta niiden kaikkein allergisimpienkin illallis- tai aamiaisvieraiden suhteen.

Vakio-ostoksiani ovat gluteenittomat luomukaurahiutaleet, jotka sopivat puurojen lisäksi monenlaiseen leivontaan. Kaurahiutaleista löytyy myös isokokoisempi versio, joilla puuroon saa kivasti vähän erilaisen rakenteen. Isoista hiutaleista keittelemäni suolaisen kaurapuuron kruunaan parmesaanilla, oliiviöljyllä, paistetulla munalla ja ohueksi viipaloidulla kevätsipulilla – muutama tippa chilikastiketta siihen päälle vielä ja avot!

Suolaisia puuroreseptejä suosittelenkin rohkeasti kokeilemaan. Sormisuolalla silatun voisilmäpuuron suurena ystävänä ajatus vaikkapa juustosta puurokulhossani ei tunnu minusta yhtään oudolta, mutta ymmärrän toki niitä joita se epäilyttää. Mikäli suolaisista puuroista innostuu enemmänkin, kannattaa guuglailla myös aasialainen aamupuuro, congee. Reseptejä tälle ruokaisalle riisipuurolle löytyy tusinoittain vaikkapa täältä 🙂

Tämänhetkinen lempihiutaleeni on congeeseenkin sopiva täysjyväriisihiutale (luomu + gluteeniton). Täysjyväriisihiutaleet sopivat minusta muutenkin erityisen hyvin suolaisiin puuroihin – käytänkin niitä nykyään itseasiassa hyvin usein eräänlaisessa risoton ja puuron yhdistelmässä. Näin kevään korvilla risottopuuroni on ollut enimmäkseen vihreän sävyinen: herneitä, pinaattia ja yrttejä pursuilevat kulholliset valmistuvat nopeasti, koostumusta on helppo kontrolloida, ja ihan risotosta menee!

Risottopuuroa ” Risi e Bisi” 2:lle

n. 50 g voita

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

n. 8 dl kasvislientä

3 dl Urtekram täysjyväriisihiutaleita

2-3 dl sulatettuja pakasteherneitä tai n. 150 g sokeriherneenpalkoja

suolaa, mustapippuria

3-4 rkl parmesaania

ruohosipulia sekä minttua

(+ vielä muutama nokare voita)

Sulata voi kattilassa ja kuullota silputtu sipuli sekä valkosipuli miedolla lämmöllä läpikuultavaksi (n. 5 min). Lämmitä toisessa kattilassa kasvisliemi. Kaada täysjyväriisihiutaleet sipulin sekaan ja pyörittele kauttaaltaan voissa. Lisää hiutaleiden sekaan reilu puolet kasvisliemestä ja keitä puurohiutaleet lähes kypsiksi. Lisää kattilaan herneet (pakasteherneet voit lisätä ihan jäisinä, sokeriherneenpalot kannattaa huuhtoa ja vaikkapa hieman pilkkoa pienemmäksi).

Lisää loppu kasvisliemi vähän kerrallaan puuron koostumusta tarkkaillen – lopputuloksen pitäisi olla lusikoitavan puuromaista, ei kuitenkaan mitään sementtipuuroa! Kun riisihiutaleet ovat täysin kypsiä, ja herneet lämmenneitä mutta vielä hohtavan vihreitä, on aika viimeistellä risottopuuro. Raasta kattilaan muutama ruokalusikallinen parmesaania ja tarkista sen jälkeen suola. Saatat kaivata puuroosi vielä suolaa (ainakin jos olet sellainen suolahirmu kuin minä), mutta pippuria ja silputtua minttua sekä ruohosipulia kannattaa ainakin lisätä reilusti! Itse sekoitan risottopuuroon vielä viime tipassa hieman ekstravoita.

Lautasellinen kevättä!