Elokuun pimenevät illat ja Ravintola Säiliö 468 ovat kuin luotu yhteen – tunnelmallisempaa pop up ravintolatilaa saa hakea. Kruunuvuorenranta ränsistyvine huviloineen ja öljysäiliöineen on lempialueitani kotikulmiltani, joten en voisi enempää suositella visiittiä kummassa vaan … tosin juuri N Y T suosittelisin piipahtamista Säiliö 468:ssa! Siellä kun on parhaillaan meneillään melkoisen eeppiset grillibileet, kaksi iltaa jäljellä 🙂
Nappasinkin sen vuoksi eilen kainalooni rakkaan pikkusiskon ja lähdimme pitkästä aikaa vähän jolottelemaan (#YOLO!). Meillä on ollut jo vuosia tapana aina välillä lähteä herkuttelemaan sillä ajatuksella, että kerranhan tässä eletään vaan – oli se rahatilanne mikä tahansa, niin kyllä sitä ainakin sen kerran vuodessa voi vähän itseä hemmotella. Tällä kerralla jolottelemaan päästiin onneksi oikein kutsuttuina, kiitokset Viinitielle meiltä molemmilta!
Paikalle olisi ollut laivakuljetus, mutta kun kummatkin starttasimme matkaan Herttoniemestä, poljimme paikalle fillareilla. Ei paha matka lainkaan, ellei eksy rakennustyömaille… mutta ei siitä sen enempää! Perillä valitsimme kuvaushommiin sopivan pöydän ja maistelimme pöydästä löytyvät kylmät alkupalat. Varsinkin pikkelöidyt kasvikset sekä kanttarelli-pottusalaatti tekivät kummallekin kauppansa, samoin lasiin etsiytynyt persoonallinen rosé (Rosa de Azul y Garanza 2015) ♥
Seuraavaksi lautanen käteen ja grillijonoon. Vesi kielellä olin odotellut erityisesti nyhtökauraa, mutta kuinkas ollakaan – sitä ei ollut … missä ja kenellä sitä koskaan on, kysyn vaan? Ilmeisesti ruokalista oli jo mennyt painoon kun tilanne kävi ilmi. Tilalle grillattiin sitten BBQ-tofua ja näyttipä sinne grilliin uppoavan myös portobellosieniä 🙂
Paahdettu Black Angus jalapeno-hunajalla oli juuri sopivan mehukasta ja pinnalta tummanpuhuvaksi karamellisoitunutta, nam. Porsaankylki ja dashi-glaze toimi myös varsin hyvin, lihaa olisi voinut vaikka lusikoida! Sen sijaan kaalille, munakoisoille ja porkkanoille oli grillattu makuuni vähän turhankin musta pinta. Ärhäkät grillit selkeesti!
Ruokaa oli niin riittävästi ja söin niin paljon, että jälkkäriä en enää jaksanut. Onneksi sisko hoiti ystävällisesti sen osaston. Oli kuulemma varsin hyvä tuo mustaherukka-suklaabrownie, mehevää ja seassa mustaherukan lisäksi pähkinäsattumia.
Mitä minä sen sijaan jaksoin, oli tuo viinipuoli. Bongasin nimittäin Viinitien paikalle lennättämien viinitalojen joukosta luonnollisiakin viinejä tuottavan Contrà Soardan, ja pakkohan sitä oli maistaa vielä sekä talon punainen, että valkoinen alkuviini. Siinä pääsi sitäpaitsi rupattelemaan oikein tekijöidenkin kanssa! Tilaisuus luonnollisien viinien maistelulle on käytettävä aina. AINA.
Luonteikas ja luonnollinen 121 b.C. Carménere 2012 saa toivomaan, että Alko muuttaa politiikkaansa alkuviinien suhteen. Jos teille tulee vastaan tilaisuus maistaa luonnollisia punaviinejä, suosittelen vahvasti uskaltautumaan! Valkoisia myös! Ja niitä iki-ihania oransseja 😀
Lopuksi keräsin vielä rohkeuteni ja vonkasin itseni fanikuvaan Stockholm Brewing Co:n Tomas Hallgrenin kanssa. Olin juuri edellisiltana osallistunut panimon tap takeoveriin lempibaarissani Brewdog Helsingissä (vahva suositus muuten panimon jokaiselle sourille, sieltä Viiskulman hanoista löytynee ehkä vielä mm. golden sour sekä hallon sour) ja sopivasti jo hieronut tuttavuutta (aka kalastellut kutsua panimovisiitille Tukholmaan).
Siitä luulisi olevan lyhyt matka fanikuvien ottamiseen, mutta sen verran ujompaa sorttia kuitenkin olen, että ei niitä fanikuvia pyydellä ennen kuin vasta viime tingassa. Mut hei, tätä sitten näytellään lapsenlapsille joskus tulevaisuudessa, että kattokaa kun mummu oli joskus piireissä!
Piireistä puheenollen, paikalla vilisi kyllä jos jonkinmoista julkimoa: esim. siskon seläntakana illastaan nautti Ela (mun seläntakana oli muuten sitten vaan roskis). Häneltä emme fanikuvia lähteneet sentään ruinaamaan, joku roti! …tosin, voi olla että sekä siskonpojat että mahdolliset tulevat lapsenlapset olisivat arvostaneet sitä kuvaa huomattavasti mun kaljafanikuvaa enemmän 😀
Stockholm Brewing Co. ♥ Nerokkaita ja kokeellisia oluita tyypeiltä, jotka rakastavat hapanoluita.
Illan päätteeksi leikittiin mun kameran itselaukaisijalla. Koska mitäpä olis siskotreffit ilman yhteiskuvia? Kotiin polkiessa fiilisteltiin ihanaa iltaa, ihania maisemia, ihanaa Herttoniemeä sekä pysähdyimme rapsuttelemaan 16-vuotiasta etanavauhdilla tallustelevaa koirarouvaa, jota talutti mies tyhjien lastenrattaiden kanssa (awww) – kevyttä euforiaa siis ilmassa. Eikä ihme: Säiliö 468 on maaginen tila dramaattisine valoineen, oli todellinen elämys viettää ilta siellä!
Sisko ja sen sisko!
Vastaa