Pihasaunio-hedelmäsalaatti

Pihasaunio-hedelmäsalaatti

pihasaunio

Pihasaunio (Matricaria discoidea) on tuttu kasvi varmasti lähes jokaiselle, vaikkei sitä nimeltä näin äkkisilteen tunnistaisikaan. Sitä on tallonut meistä jokainen useammankin kerran, se kun viihtyy nimensä mukaisesti pihoilla. En ole huomannut sen myöskään tekevän juuri eroa kaupunki- ja maaseutupihojen, saatikka kerrostalo- tai omakotipihan väliltä: piha kuin piha näyttäisi kelpaavan pihasaunion kodiksi.

Pihasaunio viihtyy toki muuallakin – teiden ja polkujen varsilla, pelloilla ja rannoilla – eikä se ole moksiskaan vaikka sen yli jyräisi joku ihmisjalkaa järeämpikin kulkuväline.

metsämansikka

Pihasaunion kukkii heinä-syyskuussa ja sen kukinto tuoksuu huumaavasti ananakselta, kun sellaisen musertaa sormiensa välissä. Myös mausta löytyy ananasta, jota ryydittää yrttinen pippurisuus, lakritsa sekä kamomilla.

Pihasauniosta voi käyttää niin kukat, lehdet kuin varretkin, mutta maku on vahvin kukissa. Niihin olenkin itse eniten hulluna! Pihasaunio sopii hyvin yhteen varsinkin mansikoiden ja vadelmien kanssa, mutta toimii minusta hyvin myös kypsien nektariinien ja persikoiden kaverina.

Simppelissä pihasaunio-hedelmäsalaatissa metsämansikat, villivadelmat ja pihasaunio saavatkin seuraa nektariineista. Pihasauniosta käytän annokseen tietysti koko kasvin, kun sitä kerran olen puhtaalta paikalta löytänyt 🙂

Pihasaunio-hedelmäsalaatti

1:lle

1 kypsä nektariini

3-4 tervettä ja puhdasta pihasauniota

n. 1,5 dl vettä + 1-2 tl vaahterasiirappia + puserrus sitruunaa

kourallinen metsävadelmia ja metsämansikoita

Aloita pihasaunion käsittelystä: huuhdo pihasauniot ja riivi hyvän näköiset lehdet varresta irti. Leikkaa varsista herkulliset kukkamykeröt irti. Laita jäljelle jääneet varret sitten pieneen kattilaan veden ja vaahterasiirapin kanssa (jota voit laittaa liemeen maun mukaan). Kiehauta seos ja ota se heti levyltä. Jätä varret uuttumaan veteen ainakin vartiksi ja siivilöi sitten liemi. Mausta liemi puserruksella sitruunaa ja jätä jäähtymään.

Pese ja kuutioi nektariini ja huuhdo marjat (jos tarvis). Kerrostele lasiin tai pieneen kulhoon vuorotellen nektariinia, villivadelmia, metsämansikoita sekä saunion mykeröitä ja pieniä lehtiä. Kaada lopuksi jäähtynyt pihasaunioliemi annoksen päälle.

Lusikoi herkut suuhusi ja kun olet valmis, voit juoda vielä hedelmistä ja marjoista hieman lisämakua saaneen liemenkin.

villivadelma

Ps. Pihasauniosta, sen tunnistamisesta, kasvupaikoista ja käytöstä voit lukea lisää esim. täältä ja täältä.

309 views

Löytö: jauhosavikka – lempirikkaruohoni lautasella

Löytö: jauhosavikka – lempirikkaruohoni lautasella

En ole varmaan ainoa, joka on säiden osalta hippusen pettynyt tähän kesään. Onneksi kesää ei kuitenkaan tee pelkkä auringon paiste – pettyneempi olisinkin, jos en olisi tänäkin kesänä ehtinyt piipahtaan isäni lapsuudekodissa Peräseinäjoella.

Peejoella, kuten paikkakuntaa rakkaudella kutsumme, parasta on laatuajan viettäminen isän ja siskojen perheiden kanssa. Valehtelisin kuitenkin, jollen myöntäisi fiilisteleväni aina myös sitä, että landella käytettävissäni on grilli! Mietin aina jo kauan ennen perille pääsyä hartaasti, mitähän kaikkea sitä tällä kerralla grillaisi 🙂 Monesti en ihan kaikkia haaveitani yksikertaisesti ehdi toteuttaa (niitä on nimittäin aina aivan liikaa suhteessa aikaan ja syöjämäärään), mutta koskaan en ole puuhaan pettynyt. Josko sitä vielä joskus siis ihan omankin grillin hankkisi…

jauhosavikkaJauhosavikka ♥

Edellisvuonna grillasimme mm. oluttölkkikaalia ja tänä vuonna sekä pizzaa että kotoa mukaan nappaamiani poron ulkofileitä grillivihannesten ja jauhosavikan kera. Jauhosavikasta itseasiassa halusinkin teille erityisesti kertoa! Tämä kaikkien aikojen lempirikkaruohoni on nimittäin aivan tolkuttoman hyvää ♥

Olen rakastanut jauhosavikkaa siitä asti, kun opiskeluvuosina nyhdin sitä työkseni irti Itä-Pasilan kukkapenkeistä kesäduunin merkeissä. Jauhosavikka oli kitkettävistä kasveista kokemukseni mukaan kaikkein tyydyttävin, se kun yleensä irtoaa maasta yhdellä nykäisyllä katkeamatta ja ottaa mukanaasa koko juuripaakun. Niinpä jauhosavikan kitkeminen on pysynyt elävänä mielessäni kaikki nämä vuodet ja olen sitä fiilistellyt tasaisin väliajoin kaikille, jotka ovat vaan jaksaneet kuunnella. Enpä olisi kuitenkaan arvannut, että kasvi päätyy vielä lautaselleni 😀

Jauhosavikka (Chenopodium album)) on käyttötavaltaan lähellä pinaattia ja ainakin tähänastisen kokemukseni mukaan se on myös pitkälti sen makuinen. Jauhosavikka sisältää mm. rautaa ja C-vitamiinia ja pula-aikaan siitä onkin valmistettu ruokaa sekä käytetty sen siemeniä jauhojen jatkeena. Jauhosavikkaa voi syödä raakana, jolloin maku on minusta hieman hernemäinen, mutta kasvista löytyvien karvaiden saponiinien (samojen joita löytyy sen sukulaiskasvista kvinoasta) sekä oksaalihappopitoisuuden takia ainakin itse olen toistaiseksi ryöpännyt kasvin ennen syömistä.

Kuulin jauhosavikan käyttämisestä villivihanneksena viime keväänä, mutta en ennen tätä landereissua ole saanut savikkaa käsiini sellaiselta paikalta, josta sitä tohtisin syödä. Kotikulmilla olen tavannut kasvia lähinnä vilkasliikenteisiltä ojanpientareilla kotikulmillani; syvemmälle metsään mennessä havainnot ilmaisesta ateriasta ovat olleet nollassa. Niinpä olin todella ilahtunut, kun pääsin kitkemään tätini ja setäni kasvimaalta kaikki jauhosavikat matkaamme 😀

Ah lande!

Edes landella en jauhosavikkaa siis löytänyt pellon- tai metsänreunasta hyttysiä uhmaavista etsintäyrityksistä huolimatta! Oman kokemukseni mukaan jauhosavikka näyttäisikin viihtyvän lähinnä toisten kukkapenkeissä/kasvimailla, vilkkaiden teiden varsilla tai koirankusetusreitin reunalla. Niin ja tietysti Itä-Pasilassa 😀 Sieltä en silti kokkailupäissänikään sitä lähtisi nyhtämään lautaselleni.

Jauhosavikka-grillivihanneksia karamellivoilla

n. 4:lle

iso kimppu jauhosavikkaa

1 nippu kesäporkkanaa

1 nippu retiisejä

1 nippu sipulia varsineen

1 keskikokoinen kukkakaali

1-2 rkl oliiviöljyä

suolaa

Karamellivoihin:

100 g luomuvoita

1-2 rkl hunajaa/vaahterasiirappia

puolen sitruunan mehu

Riivi jauhosavikasta hyväkuntoiset lehdet ja mahdolliset kukinnot irti, heitä paksut ja puisevat varret menemään. Latvaan siemenineen/kukkineen voi jättää vähän varttakin, se kun on siinä päässä kasvia kuitenkin ohut ja mehevä. Huuhdo huolella.

Valmista karamellisoitu voi:

Lämmitä voita pienessä kasarissa miedolla lämmöllä. Voin alkaessa kuohua, pidä sitä silmällä kunnes sen väri muuttuu karamellimaiseksi. Varo polttamasta! Tarkemmat ohjeet karamellivoin tekemiseen voit lukea täältä 🙂 Omasta ohjeestani poikkesin tällä kertaa sen verran, että en erotellut ruskistuneita suolaisia maitoproteiineja ja kirkasta karamellivoita – kaikki kattilassa majaillut herkku päätyi maustamaan annoksiamme. Näin voi hyvin tehdä, kunhan maitoproteiinit eivät ole päässeet liian tummiksi. Suosittelen erottelemaan voin (anna sen vain jäähtyä kulhossa niin se erottuu itsekseen) ja maistamaan ruskistuneita maitoproteiineja. Lisää niitä takaisin karamellivoihin sitten sen verran kun omaan makuun sopii. Jätä valmis voi huoneenlämpöön odottelemaan aterian muiden osien valmistumista.

Sitten grillaushommiin!

Pese porkkanat ja retiisit ja leikkaa ne pitkittäin puoliksi. Paloittele kukkakaali suupaloiksi ja mikäli siinä on hyvännäköiset lehdet, ota myös ne grillin äärelle. Puolita pitkittäin myös sipulit. Ennen grillaamista kukkakaali, retiisit, sipulit sekä porkkanat pyöritellään öljyssä. Aloita grillaaminen kukkakaaleista, sipuleista ja porkkanoista, joissa kestää pisimpään. Itse tykkään siirrellä niitä muutaman kerran grillin kuumimpaan osaan saamaan kunnolla käryä, mutta varon päästämästä niitä kuitenkaan liiaksi mustumaan. Käytän vihannesten kypsentämisessä grillausalustaa, kun meillä landella mukana on yleensä myös kasvissyöjiä.

Lisää retiisit grilliin hieman myöhemmin. Pidä kaikkia grillattavia vihanneksia silmällä ja siirrä niitä tarjoilukulhoon sitä mukaa kun ne ovat makusi mukaan sopivan kypsiä (kun haarukka uppoaa suht helposti porkkanaan ja kukkakaaliin, ne ovat valmiita – retiisit jätän mieluusti hieman rouskuvammaksikin).

Kun sipulit ovat muuttuneet kauttaaltaan läpikuultaviksi ja kaikki vihannekset ovat saaneet hyvän värin sekä ovat sopivan napakasti kypsiä, mausta ne suolalla. Ryöppää jauhosavikka sitten runsaassa suolalla maustetussa vedessä ihan vain noin minuutin verran ja valuta vesi huolella pois. Sekoita jauhosavikka ja grillivihannekset kulhossa ¾ karamellivoin kanssa. Säästä loppu karamellivoi lusikoitavaksi annosten päälle tarjoillessa.

Grillattu poron ulkofilee

4:lle

2-3 poron ulkofileetä

2 rkl juoksevaa hunajaa

reilusti tuoretta timjamia

n. 3 rkl oliiviöljyä

3 valkosipulin kynttä

ripaus suolaa

Hienonna valkosipuli ja murskaa se suolan kanssa veitsen lappeella tahnaksi. Sekoita valkosipuliin fileiden menevässä kulhossa öljy, hunaja sekä timjamin lehdet. Murjo timjamia sekoitellessasi mausteseosta. Pyörittele fileet sitten huolella kauttaaltaan seoksessa ja jätä ne huoneen lämpöön maustumaan ja lämpenemään ainakin tunniksi.

(ps. tässä välissä valmistin itse grillivihannekset)

Kun kaikilla on kiljuva nälkä ja aterian muut osat ovat valmiit, pyyhi fileistä enimmät mausteet pois ja grillaa niitä paistolevyllä tai ritilällä noin 3 minuuttia per puoli. Aivan kuumimpaan osaan grilliä en fileitä laittaisi, jottei pinta kärähdä liian nopeasti. Kun fileissä on hyvä väri molemmin puolin, kääri ne folioon lepäämään noin kymmeneksi minuutiksi. Viipaloi fileet sitten reilun puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoile grillivihannesten ja ryöpätyn jauhosavikan kera.

Huom! Jauhosavikastakin löytyviä oksaalihappoja voi neutraloida tarjoamalla aterian yhteydessä esim. maitotuotteita – kalsium sitoo oksaalihapon haitattomaan muotoon. Oksaalihappopitoisia kasveja ei silti ole suositeltavaa tarjota munuaisvikaisille tai pienille lapsille.

198 views

Villiyrtti-vichyssoise

Villiyrtti-vichyssoise

vichyssoise

Vichyssoise eli kotoisammin purjo-perunasosekeitto on yksi aivan ensimmäisiä ruokia, jota olen oppinut kokkaamaan itsenäisesti. Niin kovasti keittoon yläasteen köksän tunnilla ihastuin, että keittelin koulusta kotiin tultuani sitä jossain vaiheessa varmaan joka viikko ison kattilallisen.

Aivan parasta minusta vichyssoise oli syötynä suoraan kattilasta ja jääkaappikylmänä – vastakeitettynä sitä sen sijaan lähinnä maistoin. Tapanani oli muistaakseni maustaa liemi kasvisliemikuutiolla, ripauksella suolaa ja rutosti valkopippuria. Sekä suolaisuus että valkopippurin voimakas, ettenkö sanoisi tulinen maku vain voimistuu keiton jäähtyessä, joten lopullisen maustamisen tein usein vasta kylmään kattilaan.

purjo-perunasosekeitto

Taannoinen visiittini Ravintola Shelteriin toi unhoksiin jääneen vichyssoisen taas nenän alle. Shelterin vichyssoise oli niin pehmoinen ja nostalginen maultaan, että se herätti innostuksen kaivella sen oman keittoni ohje aivojeni sopukoista.

Olen tässä villiyrttikauden alettua selaillut monesti Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjaa, joten kun viikonlopun metsähaahuilulta mukaan tarttui runsain mitoin meheviä suolaheinän lehtiä, lähetin Juuson äkkiä kauppaan ostamaan purjoa ja perunoita. Kirjassa on nimittäin todella houkuttelevan kuuloinen ohje vichyssoisen tapaiselle suolaheinäkeitolle. Suoraan en Tallbergin ohjetta voinut lähteä toteuttamaan (mm. koivunmahla meidän köökistä nimittäin puuttuu), mutta sain hänen ohjeestaan kimmokkeen kokeilla maustaa vanhaa kunnon purjo-perunasosekeittoani villiyrteillä ja varsinkin suolaheinällä!

suolaheinä

Suolaheinä on nokkosen ja ketunleivän ohella minulle kaikkein tutuimpia villiyrttejä, joita on tullut mutusteltua jo lapsena. Ahosuolaheinää ja niittysuolaheinää en silti tänä päivänäkään uskalla lähteä tunnistamaan toisistaan, vaikka tiedänkin että ahosuolaheinä on kooltaan paljon pienempää. Eilen bongaamani suolaheinät olivat melko kookaslehtisiä, joten ehkäpä ne olivat siis niittysuolaheinää 🙂 Joka tapauksessa, lehtiä löytyi kerrankin runsain mitoin, joten keitto tuntui niille luontevalta käyttökohteelta.

Suolaheinän sisältämä oksaalihappo tuo kasviin sen ihanan hapokkuuden, joka tekee siitä tällaiselle happamien makujen ystävälle vastustamattoman, mutta oksaalihappo myös sitoo elimistön kalsiumia itseensä ja runsaasti sekä usein nautittuna voi aiheuttaa kalsiumin puutosoireita. Oksaalihappoa ei kannata syöttää lapsille, eikä se sovi reumaa, kihtiä tai munuaistautia poteville. HUS:in luonnehdinnan mukaan suolaheinä on “myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.”

vichyssoise

Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Tein oman keittoni tällä kertaa vegaaniseksi, joten mikäli teet samoin ja oksaalihappomäärä mietityttää, ryöppää suolaheinä nopeasti, kaada ryöppäysvesi pois ja lisää suolaheinä vasta sitten keittoon. Mikäli teet keiton kermaan, suolaheinä kannattaa lisätä soppaan vasta sen jäähdyttyä – kuumuus nimittäin muuttaa suolaheinän heleän vihreän värin ruskeaksi.

Itse en oksaalihappoa tällaisissa määrin välttelisi, joten tein keittoni vegaaniseksi JA soseutin suolaheinän vasta jäähtyneeseen keittoon. Suoleheinän lisäksi käytin mausteena uutta tuttavuutta litulaukkaa, jossa on hieman sinappinen ja valkosipulinen maku. Lisäksi soseutin keittoon lopuksi kourallisen kuusenkerkkää ja lisäsin keiton päälle vielä hieman kuusenkerkkäjauhetta. Litulaukan sinappiset kukat, kuusenkerkät ja suolaheinä kruunasivat sunnuntailautasellisemme. Tolkuttoman hyvää, sanon vaan ♥

Villiyrtti-vichyssoise

vegaaninen

4:lle

600 g jauhoisia perunoita

200 g purjoa (valkoista ja vihreää osaa)

50 g suolaheinää

10-20 g litulaukan lehtiä

kourallinen kuusenkerkkiä ja/tai 1 rkl kuusenkerkkäjauhetta

250 ml kaurakermaa

1-2 tl suolaa

1 tl vastarouhittua valkopippuria

pinnalle:

litulaukan kukintoja

suolaheinää

kuusenkerkkiä ja/tai kuusenkerkkäjauhetta

Kuori perunat ja pese purjo huolellisesti. Pilko purjo muutaman sentin pätkiksi ja puolita / lohko perunat neljänneksiin (koosta riippuuen), laita molemmat kattilaan. Lisää päälle vettä sen verran, että ainekset peittyvät ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes perunat ovat hajoavan kypsiä.

Kaada puolet keitinvedestä toiseen kulhoon ja soseuta perunat, huuhdotut litulaukan lehdet, purjo ja jäljelle jäänyt keitinvesi. Lisää keittoon kaurakerma, vastarouhittu valkopippuri sekä teelusikallinen suolaa ja soseuta vielä hetki. Mikäli koostumus on liian paksua, lisää keittoon hieman keitinvettä. Mikäli tarjoilet keiton lämpimänä, soseuta mukaan vielä kuusenkerkät ja suolaheinä, tarkista sitten maku ja lisää suolaa jos keitto sitä kaipaa.

Itse tykkään syödä tällaista keittoa kylmänä, joten soseutan kuusenkerkät ja suolaheinän lehdet vasta kylmään keittoon. Näin sekä niiden ravinteet että vihreä väri säilyvät parhaiten. Tarkista maku ja tarjoile keitto muutaman kuusenkerkän ja kokonaisen suolaheinän lehden kera – myös litulaukan kukat ovat näyttävä ja sopiva mauste keiton päälle.

vichyssoise

429 views

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

röstipizza

Röstipizza on pelastus päivinä, jolloin jauhopeukalo tuntuu olevan keskellä kämmentä eikä käsi meinaa edes irrota taskusta. Ei tarvitse nimittäin kuin raastaa pari pottua (tai laittaa jonkinlainen keittiövempain tekemään sekin vähä työ), puristella raasteesta turhat nesteet pois, lisätä vähän mausteita ja litistellä raaste paistinpannuun.

Alle puolessa tunnissa nenän alla on rapea pannullinen just niillä herkuilla päällystettyä röstiperunaa, mitä mieli halajaa – tai omassa tapauksessani todennäköisemmin sitä, mitä kotoa nyt sattuu perunan lisäksi löytymään 😀

litulaukka

Mitä sieltä kotoa sitten on viime aikoina löytynyt (paitsi tyhjiä pakastepizzabokseja ja puoliksi juotuja kahvimukeja)? Iso purkillinen nokkospestoa, sekä erinäisiä villiyrttejä, joita metsästä tähän vuodenaikaa kotiin kantautuu. Mitä kiireempi on töissä ollut, sitä vähemmän aivot tuntuvat toimivan kauppareissulla ja sitä enemmän tekee mieli lähteä kävelemään metsään päätä rauhoittamaan. Viime viikolla metsässä onkin tullut haahuiltua harva se päivä ja kotiin on kannettu niin nokkosta kuin litulaukkaakin.

Päätin jo muutama kevät sitten, että villiyrttirepertuaariin on saatava joka kevät ainakin yksi uusi tuttavuus, jonka opetella tunnistamaan ja jota oppia käyttämään – tänä vuonna se on litulaukka. Innostukseni kyseiseen hieman sinappia ja valkosipulia maultaan muistuttavaan “sipulittomaan sipuliin” on virinnyt pitkälti Ravintola Grönin tartarin ansiosta, jonka seassa olen litulaukkaan ensimmäistä kertaa tutustunut.

litulaukka

Litulaukka

Litulaukka kuuluu ristikukkaisten kasvien heimoon, jotka ovat onneksi aika helppoja tunnistaa, eikä sillä ole ilmeisesti täällä meidän kulmilla myrkyllisiä doppelgangereita. Siitä huolimatta tarkistutin saaliini ennen ensimmäistä maistamista luotettavalla kasvintuntijaystävälläni Eeviksellä ja maistoin vasta, kun hän oli varmistanut kasvin tosiaan olevan litulaukka. Varmuutta tosin sain jo ennen Eeviksen vastausta siitä, että murskatessani litulaukan lehden sormieni välissä, se tosiaan tuoksui vienosti valkosipulilta.

Nyt kun tunnistan litulaukan, sitä tuntuukin olevan joka puolella. Harmi kyllä, runsaimmat esiintymät tunnun bongaavan aina jonkinsortin koirankusetus- tai ajotien varrelta… Herkullisen maun vuoksi onneksi jaksaa talsia syvemmällekin metsään esiintymää paikallistamaan. Suomessa litulaukkakannat pysyvät ymmärtääkseni ihan itsestään kurissa, eikä kasvi lähde valtaamaan metsistä pinta-alaa samalla tavalla kuin vaikkapa Kanadassa, jossa sen leviäminen on todellinen ongelma.

röstipizza

Litulaukan kukkiminen ajoittuu touko- kesäkuulle, jolloin ainakin minunkaltaiseni aloittelijan on ehkä helpoin se oppia tunnistamaan, kiitos helposti tunnistettavien kukkien. Lehdet ovat maultaan parhaimmillaan ennen kukintaa, joten seuraava haasteeni on yrittää bongata kasvi myös ilman kukkien tuomaa tunnistusapua. Litulaukasta voi syödä kaikki kasvin osat (myös kukkimattoman kasvin juuren, jota voi raastaa ja käyttää kuulemma vähän piparjuuren tapaan) ja litulaukkaa onkin täällä meidän kolkassa maailmaa käytetty mausteena jo 7000 vuotta sitten. Itse olen nyt kuitenkin pidättäytynyt toistaiseksi litulaukan nuorissa lehdissä, nupuissa ja kukissa, jätetään ne juurten kaivelut suosiolla vaikka ensi vuoteen 🙂

Vaikka olen litulaukkaa käyttänyt niin munakkaassa kuin leivän ja pyttipannunkin päällä, kivoin osoite sille on toistaiseksi ollut röstipizza, jota olenkin tänä kiireisenä viikkona tehnyt jo muutamana iltana. Ei sitä pakastepizzaa siis kuitenkaan ihan joka päivä ole syöty!

Taannoisen nokkospesto-ohjeeni mukaan surautettu pestopurkillinen sai myös piristyksen reilusta kourallisesta litulaukan lehtiä, jota käyttäessä ohjeesta voi halutessaan jättää jopa valkosipulin pois. Röstipizza on saanut päälleen meillä litulaukka-nokkospeston lisäksi mm. herkkusieniä, vihreää parsaa ja kapriksia. Tomaatit lisään pizzaan kuin pizzaan mieluiten ohuina viipaleina vasta juuston päälle, jottei syödessä tulisi niin helposti poltettua kieltä juustokerroksen alla piileviin tulikuumiin tomaattipommeihin.

Röstipizza litulaukalla ja nokkospestolla

1-2:lle

Röstipohjaan:

n. 50 g mustaleimajuustoraastetta

2 isoa yleisperunaa (n. 350 g)

ripaus suolaa + vastarouhittua mustapippuria

½ dl mantelijauhoja

2 rkl oliiviöljyä tai voita

Päälliset:

3-4 rkl litulaukalla maustettua nokkospestoa

n. 100 g mustaleimajuustoraastetta

4-6 herkkusientä

1-2 rkl kapriksia

muutama kirsikkatomaatti

muutama vihreä parsa

litulaukan kukkia ja pieniä lehtiä

Valmista nokkospesto tämän ohjeen mukaan, mutta lisää soseutusvaiheessa pestoon kourallinen litulaukan lehtiä. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Raasta pestyt yleisperunat kuorineen karkeaksi raasteeksi ja purista raasteesta sitten mahdollisimman paljon nestettä pois. Sekoita perunaraasteeseen mantelijauhot, juustoraaste sekä mausteet. Voitele uunin kestävä ∅ 24 senttinen paistinpannu (mieluiten valurautainen) ja painele sitten perunaseos pannuun tasaisesti ja tiiviisti. Paista röstipohjaa uunin ylätasolla, kunnes rösti alkaa rapeutua reunoistaan ja saada hieman väriä pintaansa (n. 10-15 minuuttia).

Ennen kuin röstipizza täytetään, käännä rösti ympäri ison kattilankannen, lautasen tai leikkuulaudan avulla: kumoa rösti jollekin edellämainituista alustoista ja liu’uta se sitten takaisin pannuun toisin päin kuin aiemmin.

Peruna ⇒ rösti ⇒ röstipizza

Levittele röstin pintaan sitten litulaukalla maustettu nokkospesto. Viipaloi herkkusienet ohuelti ja asettele ne röstin päälle. Halkaise parsat ensin pitkittäin ja leikkaa ne sitten muutamaan osaan, lisää palat röstipohjalle. Ripottele päälle vielä valutettuja kapriksia sekä juustoraastetta. Viipaloi lopuksi kirsikkatomaatit ohuelti ja asettele viipaleet juustoraasteen päälle.

Jatka röstipizzan paistamista, kunnes juusto on kauniin ruskeaa ja röstin reunat ovat kauttaaltaan rapeat. Tarkista myös pohjan kiinteys nostamalla reunaa jostain sen verran että näet lötköttääkö keskiosa vielä; jatka paistamista kunnes rösti on pohjaltakin rapeaa. Pannun voi laskea uunissa tarvittaessa alemmas, jos pinta uhkaa muuten ruskistua liikaa.

Röstipizza on hyvää tarjottuna suoraan pannusta – bonuksena ei tuu tiskiäkään enempää. Lisää sen päälle vain vielä aivan juuri ennen tarjoilua reilusti litulaukan nuppuja, kukkia sekä nuoria pieniä lehtiä.

Isomman röstipizzan voi tehdä uunivuoassa tai uunipellillä – tällöin tosin röstin kääntäminen ennen täyttämistä kannattaa ehkä suosiolla skipata. Uunipellille voi myös taputella useampia annoskokoisia röstipizzoja, eikä niiden kääntäminen olekaan sitten temppu eikä mikään!

litulaukka

Onko litulaukka teille jo tuttu?

Ps. Nokkosta ja litulaukkaa vois yhdistellä myös tässä pizzapohjassa 🙂

Pps. Mikäli lähdet juttuni innoittamana hortoilemaan, muistathan lukea Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista sunmuista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

143 views