Vihreä pizzapohja nokkosesta ja lehtikaalista, nam!
Mietin joka kevät, että NYT aloitan sen hortoilun oikein huolella. Ja joka kevät villiyrttikausi alkaa, ja minä en saa itseäni metsään ennen kesäkuuta. Paitsi tänään, sopivasti vielä toukokuun puolella!
Aseistautuneena saksilla ja parilla muovipussilla taapersin ”takapihalleni” (niin, sekin vielä, metsä alkaa ihan kotini vierestä enkä silti saa aikaiseksi suunnitelmallisia keräilyreissuja). Tunnin hortoilun tuloksena minulla on nyt tässä keittiössä voikukkakapriksen ainekset, keko nokkosia sekä muutamia ketunleipiä.
Koska tänään on sunnuntai, alkoi metsässä samoillessa tekemään kummasti mieli pizzaa. Ihan tavan vuoksi tällä kertaa, ei siksi että olisin eilen ollut hulinoimassa… No, eipä muuta kuin nokkospizzaa kehittelemään! Kaprikset eivät valitettavasti ehdi ihan valmistua tämän pizzan päälle, mutta ehkä sitten seuraavan.
Pizzapohja nokkosista ja lehtikaalista
n. 3 dl silputtua lehtikaalia ja nokkosia, jotka on ryöpätty ja puristettu kuiviksi
1 dl siemeniä: chiaa, pellavaa, auringonkukan sekä kurpitsan siemeniä (tai esim. Urtekram Low Carb leivontasekoitusta)
1 dl vettä
1 kananmuna
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl (gluteenittomia) jauhoja
1 tl suolaa
(1 valkosipulin kynsi)
Sekoita vesi, suola, siemenet, kananmuna sekä nokkoset ja/tai lehtikaali (plus hienonnettu valkosipuli). Soseuta ne karkeiksi sauvasekottimella, jotta siemenet menevät rikki. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita huolella. Painele massa vajaan sentin paksuiseksi kerroksi leivinpaperille ja paista 175ºC noin puoli tuntia, tai kunnes pohja on kiinteytynyt ja hieman ruskistunut.
Sitten vaan täytteet päälle! Minun teki tänään mieli jotain tulista. Kaapissani oli onneksi ihanaa tulista italialaista tuoremakkaraa n’dujaa Casa Italiasta, joten täytin pizzani sillä (minun mielestäni jääkaapissa pitäisi AINA olla n’dujaa tai chorizoa tai jotain muuta tulista herkkua).
N’dujan seuraan sopii mielestäni hienosti fenkoli, joten pizzastani tuli lopulta aika yksinkertainen: tulista makkaraa ja fenkolia vihreällä pohjalla. Juuston laitoin pohjalle ennen täytteitä, ja koska voikukkakaprikset odottelevat valmistumistaan, lykkäsin pizzan päälle vielä ihan tavallisen kaprispurkin jämät jääkaapista. Pikainen ruskistus kahdessasadassa asteessa ja syömään!
… ja herkku uunista ulos.
Kasvisversioon laittaisin muuten ainakin savustettua fetaa tai halloumia ja chiliä. Mitähän muuta? Ehkä kananmunan!
ps. tästä pizzapohjasta tulee myös oikein hyvä vihernäkkäri. Tässä tapauksessa taputtele seos vielä ohuemmaksi esim. kahden leivinpaperin välissä kaulien, ja paista 150 asteessa lähemmäs tunti (tai kunnes levy on täysin kuiva).
Vastaa