Kaikilla on varmasti erilaisia rakkaita makumuistoja lapsuudestaan – niin myös minulla. Koska olen pienestä asti ollut todella kiinnostunut ruuasta, luulisi olevan vaikeaa valita pitkästä listasta sitä kaikkein rakkainta muistoa.. mutta ei. Ykkössijalla on aina Mamman leipomat lanttusupikkaat. Lanttusupikkaat ovat hieman kuin lanttukukkoja, mutta vain parin suupalan kokoisia. Ruiskuoren sisään ladotaan mehukkaita lanttusiivuja siankyljen kera, ja annetaan koko komeuden muhia uunissa suussasulavan pehmeäksi.
Mamma, eli äidinäitini, on varmaan vaikuttanut makutottumuksiini yhtä paljon kuin äitikin – jos äiti paisteli Herbamarella maustettuja munakoisopihvejä ja hemmotteli halvalla, niin Mamman luona syötiin siankyljellä silattuja karjalaisherkkuja, kuten ahvenpottia ja iki-ihania supikkaita.
Mamman ja Ukin luona sai muutenkin kaikkea sellaista, mistä muulloin vain haaveiltiin: itse kalastettua, perattua ja vastasavustettua kalaa, perunalepuskoita, Mamman keittämää korvasienikeittoa… Arvatenkin, kermaa ja voita ei juuri mammalassa säästelty. Mamma oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa rakas juttu- ja puuhailukaveri, ja opin isovanhemmiltani siinä samalla monen monta arvokasta menneen maailman taitoa. Heitä saan myös kiittää kauniisti sisustetusta kodistani – ja polkupyörästäni, ja niin monesta muustakin asiasta, etten niitä ala enempää tässä luettelemaan.
Tällä hetkellä taidan olla suvustamme ainoa, joka osaa leipoa lanttusupikkaita Mamman tavalla. Ja, jahka luette reseptin loppuun, on meitä kohta toivottavasti useampi, vaikkei sukua ollakkaan. Netistä toki löytyy erinäisiä supikasohjeita, mutta minusta ne ovat tietysti aivan vääriä (ei sitä lanttua etukäteen kuulu kypsentää!!!) – Mamman tapa on paras!
Mamman menetelmä on siis se ainoa oikea minulle, mutta myös hidas, tarkka ja suuritöinen, joten aika harvoin näitä herkkuja tulee yksin tehtyä. Tällä kertaa aloitin tämän harvinaisen urakan kun Mammalla oli 88-vuotis syntymäpäivät. Poikkeuksellisesti melkein koko suku oli juhlissa koolla ja halusin hemmotella kaikkia tällä nostalgisella erityisherkulla, mutta erityisesti rakasta pikku Mammaa. Edellisen kerran tein supikkaita Ukille, kun hän oli vielä elossa – enkä ehkä ihan muistanut kuinka suuritöinen homma oikein onkaan…
Mamma opasti minut supikkaiden saloihin käytännön tekemisen ohessa, joten kaikki mitat ja muut määreet olen itse tähän reseptiin arvioinut. Arvatenkin monet asiat voi tehdä hieman eri tavoin, ja lopputulos on silti namia. Annan tässä siis varsin pikkutarkat ohjeet, mutta vain, koska yritän imitoida prikulleen Mamman opetuksia. Soveltakaa ohjettani ihan vapaasti!
Lanttusupikkaat (n. 18-24 kpl)
Täyte:
400 g lanttua (valitse mieluiten pieniä ja pyöreitä yksilöitä)
150 g possunkylkeä
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
Taikina:
5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kasviöljyä
+ n. 1 dl ruisjauhoja kaulintavaiheessa
Voiteluun: lantuista irtoavaa nestettä ja desin verran voisulaa
Kuori lanttu. Halkaise se pitkittäin kahtia, jotta voit vuolla siitä puoliympyrän muotoisia ohuen ohuita viipaleita. Pyri siihen, että viipaleet ovat niin ohuita, että näet veitsen niiden läpi. Mandoliini on tässä hyvä apuväline! Lanttusiivujen pitäisi olla ohuita, eikä niissä saisi olla teräviä kulmia. Sitä mukaa kun siivuja valmistuu, lado ne astiaan, ja ripottele väleihin suolaa ja sokeria. Jätä lanttusiivut muutamaksi tunniksi viileään mehustumaan ja valmista tällä välin taikina.
Taikina on suht helppo valmistaa: sekoita kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Yhdistä öljy kahteen desiin kylmää vettä, ja lisää jauhoihin. Sekoita, ja jatka veden lisäämistä, kunnes taikina on tasaista. Taikina pitää jäädä aika paksuksi, sinun pitää pystyä muotoilemaan siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita sekin jääkaappiin.
Noin tunnin kuluttua voit ottaa sekä lantut, että taikinan taas esiin. Valuta lantuista irronnut neste erilliseen astiaan – tämä neste on tärkeässä roolissa myöhemmin! Siivuta siankylki ohuiksi viipaleiksi (noin 24 supikasta vaatii noin 24 siivua). Järjestele työalustasi niin, että sinulla on niin lantut, taikina, possunkylki, kuin lanttunestekin ulottuvillasi.
Jaa taikina kahteen osaan, ja pyörittele osista kaksi saman kokoista pötköä. Jaa pötköt puoliksi, ja taas puoliksi, ja sen jälkeen kahteen tai kolmeen osaan (riippuen haluatko pienempiä vai isompia supikkaita). Pyöritä jokainen osa palloksi ja laita nopeasti kelmun alle odottamaan, jottei taikina pääse kuivahtamaan.
Sitten oletkin valmis aloittamaan supikastehtailun! Ja näin se menee:
Kauli piirakkapulikalla taikinapallosta soikea, noin 3 mm paksu levy, joka on reunoiltaa hieman ohuempi kuin keskeltä. Täytä soikion toinen puolikas, mutta jätä sentin verran reunaa. Täyte ladotaan niin, että lanttua tulee reilun sentin kerros (itse laitan ensimmäiseksi ja viimeiseksi täydellisiä puolikaaren muotoisia paloja, ja täytän välin erimuotoisilla rämmäleillä), ja lanttukasan päälle laitetaan siankylkisiivu. Muista varoa lanttusiivuissa mahdollisesti töröttäviä kulmia, ne rikkovat taikinakuoren ja tuloksena on kuiva käntty (minulla on vieressä sakset, joilla tarvittaessa pyöristelen lanttusiivuja).
Kastele talteen otetulla lanttuvedellä täytteen viereen jäänyt reuna, ja taita soikion toinen puoli täytteen yli. Käännä kasteltu reuna varovasti taittamasi taikinan päälle, ja painen se tiiviiksi hellävaroen. Nosta supikas pellille odottamaan seuralaisia ja peitä se liinalla tai kelmulla jottei se kuivahtaisi.
Kun taikina/lantut/siankylki loppuu, on aika lykätä supikkaat uuniin. Niitä paistetaan ensin 200 asteessa vartti, jotta kuori hieman ruskistuu. Laske sitten lämpöä 160 asteeseen. Paista supikkaita yhteensä 1,5 tuntia, mutta ota ne uunista ulos puolen tunnin välein voitelua varten. Voiteluun käytetään jäljelle jäänyt lanttuvesi, johon on sekoitettu voisulaa. Paistoajan jälkeen voit ottaa pellin uunista.
Lopuksi Mammani paketoi koko lämpimän pellillisen useamman viltin sisään ja jätti paketin yöksi muhimaan uuninpankolle, taisivat ne supikkaat välillä köllötellä sohvallakin tyynykasan sisällä. Minä imitoin tätä hellää loppukäsittelyä käärimällä supikkaat folioon ja foliopaketin villavilttiin. Loppuhauduttelu on tärkeä vaihe, sillä silloin supikkaiden kuori hieman pehmenee, ja täyte muuttuu entistäkin mehukkaammaksi.
Viimeinen ohje ei varmaan selittelyä kaipaa: Syökää supikkaat lämpiminä ja erityisesti suosittelen, että syökää ne hyvässä seurassa! Jos näkee kaiken tämän vaivan, kannattaa jakaa lopputulos ja sen takaama hyvä mieli lähimmäisilleen. Niin oma rakas Mammanikin teki.
Vastaa