Edulliset arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Maissidippi hävikkiviikon tyyliin

by Juulia on September 4, 2018 0 Comments

Kaapintyhjennysruoka

Harrastetaanko teillä kaappientyhjennysruokia? Meillä ne ovat iso ja rakas osa repertuaaria, eikä voi muuten sanoa että hurjan usein tulisi syötyä kahta samanlaista peräkkäin. Kaapintyhjennysruuan komponentit ovat joka kerran yllätys – “uups, täällä jääkaapin perukoillahan oli puolikas ruokakerma” – ja niitä syödään yleensä tilanteissa, kun ei ole ehditty tai jaksettu lähteä kauppaan.

Avainsana on kaapintyhjennysruuissa luovuus. Käytetään sitä mitä on, sovelletaan, kun joku mitä ensiksi ajattelisi tarvitsevansa uupuu käsien ulottuvilta, eikä säikytä termiä “fuusioruoka”. Välillä ateria on mitä onnistunein ja välillä … noh, saa sitä kuitenkin mahansa täyteen 😀

Hävikkiviikko

Ensi viikolla eli 10.-16.9.2018 on taas Hävikkiviikko! Olen osallistun hävikkiviikkoon jo vuosia ns. epävirallisesti, mutta tänä vuonna menin oikein ilmoittautumaan mukaan (sieltä se Vaimomatskuu-ruokablogi löytyy siis osallistujalistalta). Olen nimittäin ruokakaupoissa pahimman sortin impulsiivishoppailija ja muutenkin aikamoinen ruokahamsteri. Harvassa ovat ne viikot, kun edes mitään pientä ei olisi tarvinnut heittää pois silloinkin kun oikein skarppaan ja yritän suunnitella ostokseni järkevästi. Kiinnitän siis ruokahävikkiin huomiota ympäri vuoden, mutta hävikkiviikon tienoilla tapanani on ollut käydä niin jääkaappi, kuivakaappi kuin pakastinkin oikein suurennuslasin kanssa läpi ja silloin kaapintyhjennysruokaa syödäänkin ihan päivittäin.

Pahimpia hävikin aiheuttajia tässä huushollissa ovat hedelmät, vihannekset ja marjat – siis just ne kaikkein ihanimmat raaka-aineet joita rakastan yli kaiken. Enkä ole muuten ainoa jolle käy näin! Joka kymmenes hedelmä tai vihannes päätyy nimittäin roskiin. Hävikkiviikon julkaisemieni tietojen mukaan maailman ruoasta jopa 25-30 % päätyy sinne samaiseen roskiin!

Kuva: Hävikkiviikko

Osa ruoasta jää maahan (#kukkakaalitalkoot), osaa ei kelpuuteta myyntiin (esim. muotopuolet kurkut tms persoonallisuudet) ja osan kohtalo on taas jäädä myymättä siellä kaupassa (ylikypsät, alikypsät, mikä ei kuluttajalle kelpaa). Eikä siinä tietenkään kaikki – kuusi prosenttia kotiin kannetusta ruoasta päätyy edelleen syömäkelpoisena roskiin. Miten siinä sitten pääsee käymään niin? Isoin moka ainakin omalla kohdallani on impulssiostelu – ostan sitä mikä kaupassa alkaa houkuttamaan pysähtymättä miettimään ehdinkö käyttää kaikki tuoreet ihanuudet ennen niiden pilaantumista.

Hamsterimatskuu

Näin kävi oikein olan takaa viime viikolla. Hamstrasin kotiin violettia lehtikaalia (aah!), kotimaisia baby artisokkia, iki-ihania satokauden tomaatteja (puolitoista kiloa…), päärynöitä, maissia, herkkusieniä ja parsakaalia. Nämä olisikin ehkä vielä saatu syötyä ajoissa, mutta yhtäkkiä kotoani löytyi kauppakassillinen luumuja (työpaikalta), säkki punajuuria ja avomaankurkkuja (tutulta) sekä tatteja (perhetutulta). En pysähtynyt kertaakaan kaupasta kotiin kantaessani miettimään, että en tällä viikolla juuri ehdi kokkailemaan ja loppuviikon olen matkoilla! Arvatkaa vaan onko tämän oivalluksen jälkeen keittiössä aherrettu jos jonkinlaista piirakkaa, kastiketta, sosetta, säilykettä ja pakastetta?

Yksi viime viikon kaapintyhjennysruuista on kuitenkin tämä tänään auki kirjoittelemani resepti. Kuten ohjeen raaka-ainelistasta huomaa, tämä nimenomainen ruoka muuttuu aina hieman sen mukaan, mitä kotona sattuu olemaan. Paras hävikkiruokavinkkini muuten on juuston jämien raastaminen ja juustoraasteen pakastaminen! Pakastimesta juuston taikoo kruunaamaan ruuan kuin ruuan niinäkin päivinä, kun kaapissa ei tunnu olevan mitään. En tiedä teistä, mutta jos minulta kysytään, juustoinen ruoka pelastaa päivän kuin päivän.

Maissidippi hävikkiviikon tyyliin

2:lle

1-2 maissintähkää (tai muutama desi pakastemaissia)

1 sellerinvarsi/pätkä fenkolia/paprikan jämä

2 valkosipulin kynttä

1 sipuli / kesäsipuli varsineen / muutama kevätsipuli

n. 100 g tempehiä / tofua / keitettyjä papuja tai linssejä / Härkistä / Nyhtistä tms. kasviproteiinia

se hieman nahistunut tomaatti tai muutama vastaavanoloinen kirsikkatomaatti

(salsapurkin jämät jos sellaista sattuisi kaapissa lojumaan)

desin verran hapankermaa / creme fraiche -purkin jämät / ruokakerman jämät

n. 1 tl juustokuminaa

n. 1 tl savupaprikaa

n. ½ tl chipotlechiliä / se nahistumassa oleva tuoreen chilin puolikas / roiskaus mitä vain chilikastiketta

ripaus suolaa ja pippuria

n. 100 g mitä tahansa juustoa raasteena

Tarjoiluun:

nachoja

tuoretta korianteria, jos pöydän nurkalla sellainen pyörii

Leikkaa maissinjyvät irti tähkistä kulhon sisällä (tai sulata pakastemaissi). Kuutioi sellerinvarsi/fenkoli/paprika hyvin pieneksi ja silppua sekä tomaatti, sipuli että valkosipuli. Mikäli käytät tempehiä tai tofua, kuutioi sekin; kypsät pavut, linssit sekä kasviproteiinivalmisteet voi heitellä kulhoon toki sellaisenaan. Lisää kulhoon vielä mausteet, hapan/ranskan/ruokakerma (enempi parempi mutta vähempikin toimii), salsan jämät mikäli sellaista kotoasi sattuisi löytymään, sekä suurin osa juustoraasteesta. Jätä hieman juustoa dipin pinnalle. Sekoita maissidippi hyvin.

Annostele maissidippi uunin kestäville lautasille tai annosvuokiin ja annostele päälle vielä loppu juustoraaste. Gratinoi vuokia n. 200 asteisessa uunissa vartin verran, tai kunnes maissidippi on kuplivaa ja pinnalta kullanruskeaa. Tarjoile nachojen ja tuoreen korianterin kanssa.

Ps. jos kotoasi ei löydy korianteria niin älä lähde varta vasten sitä ostamaan …. ja jos kuitenkin ostat, käytä se kokonaan pois ennen kuin se nahistuu 😀

Hävikkiviikon sivuilta kannattaa käydä kurkkimassa hyviä ruokahävikin hillintä- ja ennaltaehkäisemisvinkkejä sekä ruuan oikeaoppisia säilytysohjeita, ja löytyypä sieltä hyödyllisiä julisteitakin kenen tahansa esim. työpaikalle tulostettavaksi. Itselleni ei taitaisi esimerkiksi olla lainkaan pahaksi tulostaa “osta vain tarpeeseen” huonetaulua keittiöön… mutta onneksi sentään osaan hyödyntää sen, mitä kotoa löytyy.

Alla lista reseptejä, jotka lasken kategoriaan “kaapintyhjennysruoka”, sillä niitä voi soveltaa erilaisissa tilanteissa ja moni niistä valmistuu myös vain muutaman raaka-aineen voimin. Ehkä näistä on jollekin teistäkin vielä joskus iloa?

Hävikkiruokaideoita:

Vihreä valkopapukeitto (ohjeessa vihreä on parsakaalia ja/tai pinaattia, mutta muutkin vihreät käyvät)
Pasta e fagioli (tähän käy papu kuin papu, pasta kuin pasta ja rehu kuin rehu)
Perunapasta (johon käytetään parmesaanin kova kanta!)
Umamirikas kasvisliemi (johon voi upottaa jos jonkinlaista jääkaapin pohjilla pyörivää rehua)
Hävikkiramen (johon uppoaa edellisen tavoin vaikka mitä)
Ribollita (johon voi laittaa tai olla laittamatta reseptin raaka-aineita sen mukaan mitä kotoa löytyy ja joka vain paranee uudelleenlämmittäessä)
Linssi-pinaattipöperö (joka on OG kaapintyhjennysruokiani opiskeluajoista saakka)
Valkopapusose ja villiintyvät vihannekset (OG Vaimomatskuu-reseptejä … kuten jutun kuvistakin jo näkee. Edelleen varsin toimiva herkku!)

Alkukesän villiyrttikastike

by Juulia on May 21, 2018 0 Comments

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

Vihreä valkopapukeitto

by Juulia on March 12, 2018 0 Comments

Vihreä valkopapukeitto (kevätversio = ekstravihreää)

Päivän resepti tänään on sarjassamme maanantairuokaa. Ei tosin sitä, mitä maanantairuualla monesti muulloin tarkoitan – eli jotain hemmottelevaa lohturuokaa jolla pehmentelen klišeisen kärttyisää maanantaimoodiani – vaan hyvää, helppoa ja nopeaa “en oikein jaksais kokata” -ruokaa.

Tämä soppa valmistuu tarvittaessa reilussa vartissa eikä vaadi juuri aivotoimintaa (kunhan nyt pysyy skarppina veitsihommien ajan). Toki en olisi aivan oma itseni, jollei tästäkin pikaruuasta olisi olemassa myös se pidemmän kaavan versio ja lisäksi pari eri variaatiota niin talveen kuin kevääseenkin. Itse keitto on jokaisena versiona minusta hyvää: sellaista arkista perusruokaa joka jotenkin onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa.

Talviversio on paksua, puuromaista, täyteläistä ja täynnä sattumia.

Kevätversion soseutan sileämmäksi ja ohennan hieman kevyemmäksi.

Pidemmittä puheitta (poikkeuksellisesta minulle, heh), käydäänpä suoraan asiaan! Säilykepapuja käyttämällä valkopapukeitto valmistuu reilussa vartissa, eli se on tarvittaessa todellista pikaruokaa. Mikäli valmistan keiton pidemmän kaavan kautta eli kuivista pavuista, laitan ne likoamaan jo edellisenä päivänä. Yleensä myös liotan ja keitän samalla vaivalla isomman määrän papuja kuin mitä tähän soppaan tarvitsen. Kyllä niille aina käyttöä löytyy!

Vihreä valkopapukeitto

vegaaninen

4:lle

n. 2½ dl kuivia valkopapuja / n. 500 g kypsiä valkopapuja (n. 6 dl = n. 2 purkillista säilykepapuja)

7-9 dl mietoa kasvislientä (*

1 pieni keltasipuli

3-4 valkosipulin kynttä

200 g parsakaalia

(n. 50-75 g pakastepinaattia / kourallinen tuoretta pinaattia)

(1-2 jauhoista perunaa)

(1- 2 dl kauramaitoa / kaurakermaa)

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 1 rkl hyvää neitsytoliiviöljyä

*) Kasvisliemen määrä on hyvin liukuva, sillä jos haluat keitosta talviversioni tapaan paksumpaa, tarvitset sitä vähemmän kuin keväiseen ja kepeämpään soppaan. Lisäksi käyttämäni liemen määrään vaikuttaa se, tuleeko soppaan kaurakermaa/-maitoa – esim. tänään ei tullut koska unohdin nämä raaka-aineet kauppaan… Joten: kun soppaa tekee ensimmäistä kertaa, kannattaa laittaa kattilaan ensin vähemmän kasvislientä ja lisätä sitä sitten vaikka lopuksi mahdollisen kaurakerman tms. ja keiton soseuttamisen jälkeen. Näin keitosta ei ainakaan tule liian vetistä!

Mikäli käytät kuivia papuja:

Liota kuivia papuja runsaassa vedessä yön yli (tai hätätapauksessa kuumassa vedessä noin tunti). Valuta liotusvesi pois ja huuhtele pavut. Laita pavut sekä noin 1½ l vettä isoon kattilaan ja keitä, kunnes pavut alkavat olemaan melkein kypsiä (tähän menee noin tunti). Valuta pavuista keitinvesi ja laita ne sitten takaisin kattilaan.

Mikäli käytät säilykepapuja:

Huuhdo ja valuta pavut huolella ja laita ne isoon kattilaan. Siirry sitten suoraan reseptin seuraavaan osaan.

Lisää kattilaan silputtu sipuli, viipaloidut valkosipulit sekä pieniksi paloiksi leikattu parsakaali varsineen. Paksumpaa ja puuromaista talviversiota varten lisään keittoon yleensä vielä 1-2 jauhoista perunaa suurustamaan soppaa. Peitä raaka-aineet miedolla kasvisliemellä ja nosta lämpöä, kunnes keitto kiehuu kevyesti. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä siihen asti, että kaikki raaka-aineet ovat täysin kypsiä ja pehmeitä. Lisää kattilaan vielä pinaatti sekä kauramaito/-kerma, mikäli käytät niitä ja kuumenna keitto vielä kertaalleen kiehumispisteeseen.

Soseuta valkopapukeitto. Itse tykkään jättää varsinkin talviseen tuhtiin versioni hieman sattumia, joten saatan käyttää soseuttamisessa tällöin jopa perunanuijaa sauvasekottimen sijaan. Keitto saa minusta talvisin olla myös jopa puuromaisen paksua, mutta keväämmällä monesti ohennan keittoa tässä vaiheessa vielä pienellä määrällä kasvislientä tai kauramaitoa. Jos ohennat keittoa, kiehauta se vielä kertaalleen. Mausta vihreä valkopapukeitto vielä makusi mukaan suolalla sekä vastarouhitulla mustapippurilla. Tarjoile keitto maukkaan oliiviöljylorauksen kera.

Ps. Osan parsakaalista voi höyryttää siivilässä kattilan päällä ja lisätä keittoon vasta lautasella.

Perunapasta + #ruokatrendit2018

by Juulia on February 13, 2018 4 Comments

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin “köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, “pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen “köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä “nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla “Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (“Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

Vuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

Vuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.