Syreenivesi, keijujen juoma

Syreenivesi, keijujen juoma

syreenivesi

Heippa! Tässä on nyt edessäsi todennäköisesti tämän blogin lyhyin postaus. Olen tietoinen siitä, että juttuni yleensä tuppaavat paisumaan, venymään ja vanumaan, mutta eipä kuulkaa tällä kertaa!

Heräsin tänään kukonlaulun aikaan pyörimään sängyssä työasioita kelaillen ja kun lopulta luovutin unensaannin suhteen ja nousin, muistin ilokseni jääkaappin toissapäivänä lykkäämäni syreenivesipurkin. Jääkylmä syreenivesi maistuu aivan keijujen juomalta, eikä aikaakaan kun tämä rölli jo piristyi ja kaivoi kameransa esiin ja päivä ei enää alkanutkaan aivan niin ankeasti! Kuvaaminen on ehkä ihan parasta. Tai joskus, ihan kamalinta. Tänään se oli ihan parasta.

lilac water

Siksi tämä pikapostauskin! A) tahdon laittaa nämä kuvat blogiin enkä vain jonnekin Instagramiin, ja B) jos ette ole ikinä tehneet syreenivettä niin äkkiä saksimaan lähimmästä puskasta kukkanippu! Tänä vuonna syreeni on kukkinut ennätysaikaisin (ainakin minun muistini mukaan), joten tilaisuus menee kohta jo ohi. Oma syreenivesi-hurahdukseni alkoi vasta muutama vuosi sitten, joten jaan tämän keijujen juoman ilosanomaa mieluusti ihan vaikka joka vuosi!

Syreenivesi

muutama syreenin kukkiva oksa

lasipurkki

vettä

Huuhdo kukat ja leikkaa puumainen varsi kukkanipuista pois. Laita kukat lasipurkkiin ja valuta vettä perään. Kansi päälle ja vähintään muutamaksi tunniksi jääkaappiin, mieluiten yön yli. Joo, ei paljon enempiä tämä “resepti” todellakaan vaadi 😀

Veteen uuttuu upea kukkeanmakea maku, puhumattakaan siitä huumaavasta tuoksusta…

syreenivesi

98 views

Alkukesän villiyrttikastike

Alkukesän villiyrttikastike

villiyrttikastike

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

villiyrttikastike

villiyrttikastike

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

villiyrttikastike

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

villiyrttikastike

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

villiyrttikastike

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

58 views

Vihreä valkopapukeitto

Vihreä valkopapukeitto

valkopapukeitto
Vihreä valkopapukeitto (kevätversio = ekstravihreää)

Päivän resepti tänään on sarjassamme maanantairuokaa. Ei tosin sitä, mitä maanantairuualla monesti muulloin tarkoitan – eli jotain hemmottelevaa lohturuokaa jolla pehmentelen klišeisen kärttyisää maanantaimoodiani – vaan hyvää, helppoa ja nopeaa “en oikein jaksais kokata” -ruokaa.

Tämä soppa valmistuu tarvittaessa reilussa vartissa eikä vaadi juuri aivotoimintaa (kunhan nyt pysyy skarppina veitsihommien ajan). Toki en olisi aivan oma itseni, jollei tästäkin pikaruuasta olisi olemassa myös se pidemmän kaavan versio ja lisäksi pari eri variaatiota niin talveen kuin kevääseenkin. Itse keitto on jokaisena versiona minusta hyvää: sellaista arkista perusruokaa joka jotenkin onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa.

Talviversio on paksua, puuromaista, täyteläistä ja täynnä sattumia.

Kevätversion soseutan sileämmäksi ja ohennan hieman kevyemmäksi.

Pidemmittä puheitta (poikkeuksellisesta minulle, heh), käydäänpä suoraan asiaan! Säilykepapuja käyttämällä valkopapukeitto valmistuu reilussa vartissa, eli se on tarvittaessa todellista pikaruokaa. Mikäli valmistan keiton pidemmän kaavan kautta eli kuivista pavuista, laitan ne likoamaan jo edellisenä päivänä. Yleensä myös liotan ja keitän samalla vaivalla isomman määrän papuja kuin mitä tähän soppaan tarvitsen. Kyllä niille aina käyttöä löytyy!

Vihreä valkopapukeitto

vegaaninen

4:lle

n. 2½ dl kuivia valkopapuja / n. 500 g kypsiä valkopapuja (n. 6 dl = n. 2 purkillista säilykepapuja)

7-9 dl mietoa kasvislientä (*

1 pieni keltasipuli

3-4 valkosipulin kynttä

200 g parsakaalia

(n. 50-75 g pakastepinaattia / kourallinen tuoretta pinaattia)

(1-2 jauhoista perunaa)

(1- 2 dl kauramaitoa / kaurakermaa)

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 1 rkl hyvää neitsytoliiviöljyä

*) Kasvisliemen määrä on hyvin liukuva, sillä jos haluat keitosta talviversioni tapaan paksumpaa, tarvitset sitä vähemmän kuin keväiseen ja kepeämpään soppaan. Lisäksi käyttämäni liemen määrään vaikuttaa se, tuleeko soppaan kaurakermaa/-maitoa – esim. tänään ei tullut koska unohdin nämä raaka-aineet kauppaan… Joten: kun soppaa tekee ensimmäistä kertaa, kannattaa laittaa kattilaan ensin vähemmän kasvislientä ja lisätä sitä sitten vaikka lopuksi mahdollisen kaurakerman tms. ja keiton soseuttamisen jälkeen. Näin keitosta ei ainakaan tule liian vetistä!

Mikäli käytät kuivia papuja:

Liota kuivia papuja runsaassa vedessä yön yli (tai hätätapauksessa kuumassa vedessä noin tunti). Valuta liotusvesi pois ja huuhtele pavut. Laita pavut sekä noin 1½ l vettä isoon kattilaan ja keitä, kunnes pavut alkavat olemaan melkein kypsiä (tähän menee noin tunti). Valuta pavuista keitinvesi ja laita ne sitten takaisin kattilaan.

Mikäli käytät säilykepapuja:

Huuhdo ja valuta pavut huolella ja laita ne isoon kattilaan. Siirry sitten suoraan reseptin seuraavaan osaan.

Lisää kattilaan silputtu sipuli, viipaloidut valkosipulit sekä pieniksi paloiksi leikattu parsakaali varsineen. Paksumpaa ja puuromaista talviversiota varten lisään keittoon yleensä vielä 1-2 jauhoista perunaa suurustamaan soppaa. Peitä raaka-aineet miedolla kasvisliemellä ja nosta lämpöä, kunnes keitto kiehuu kevyesti. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä siihen asti, että kaikki raaka-aineet ovat täysin kypsiä ja pehmeitä. Lisää kattilaan vielä pinaatti sekä kauramaito/-kerma, mikäli käytät niitä ja kuumenna keitto vielä kertaalleen kiehumispisteeseen.

Soseuta valkopapukeitto. Itse tykkään jättää varsinkin talviseen tuhtiin versioni hieman sattumia, joten saatan käyttää soseuttamisessa tällöin jopa perunanuijaa sauvasekottimen sijaan. Keitto saa minusta talvisin olla myös jopa puuromaisen paksua, mutta keväämmällä monesti ohennan keittoa tässä vaiheessa vielä pienellä määrällä kasvislientä tai kauramaitoa. Jos ohennat keittoa, kiehauta se vielä kertaalleen. Mausta vihreä valkopapukeitto vielä makusi mukaan suolalla sekä vastarouhitulla mustapippurilla. Tarjoile keitto maukkaan oliiviöljylorauksen kera.

Ps. Osan parsakaalista voi höyryttää siivilässä kattilan päällä ja lisätä keittoon vasta lautasella.

105 views

Perunapasta + #ruokatrendit2018

Perunapasta + #ruokatrendit2018

perunapasta

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin “köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, “pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

perunapasta

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen “köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä “nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö  siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla “Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (“Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

vuoden trendikkäin vihannesVuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

ajankohtaisin raaka-aineVuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla  Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.

pasta e patate

500 views