nokkonen arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Villi ja vihreä parsahummus

by Juulia on May 15, 2019 2 Comments

Parsahummus + parsaa, parsahullun parsasesonkiruokaa parsaimmillaan!

Parsasesonki

Parsasesonki on monelle taatusti kevään odotetuin ruokasesonki. Niin myös minulle! Tänä vuonna aloitin parsakauden jo varhain, kun ensimmiset eurooppalaiset parsat ilmestyivät kauppoihin. Siitä asti niitä on syöty tässä taloudessa useita kertoja viikossa, mutta vielä ei näy minkäänlaisia kyllästymisen merkkejä.

Tapanani on kuitenkin aloittaa parsakausi aina perinteisin parsareseptein: paistan parsaa voissa, teen parsarisottoa ja höyrytän parsaa lisukkeeksi. Kun kausi etenee pidemmälle, on malttia jo miettiä vähän kokeellisempiakin parsaruokia: parsafrittereitä, parsasushikulhoja, ynnä muita hauskuuksia. Uusin viritykseni on metsän antimilla eli nokkosella ja litulaukalla rikastettu vihreä parsahummus!

Pehmeän hummuksen metsästys

Mitä tulee hummukseen, tuntuu että sen valmistamisessa on valtavasti koulukuntia ja vahvoja mielipiteitä. Harva kuitenkaan julistaa pitävänsä rakeisesta ja karkeasta hummuksesta 😀 Itse tykkään tehdä hummuksen itse keitetyistä kikherneistä hieman tämän reseptin tapaan, jos se vain on ajallisesti mahdollista.

Kikherneiden liottaminen soodavedessä ja keittäminen lähes ylikypsiksi takaa pehmeän lopputuloksen, vaikken kikherneiden kuoria jaksakaan yleensä poistaa. Jos oikein tahdon pistää parastani, laitan kypsät kikherneet isoon kulhoon ja niin paljon vettä päälle, että kuoret nousevat pinnalle. Siitä niitä on helppo kauhoa pois reikäkauhalla – jos ei nyt ihan jokaista niin ainakin suurin osa. Mutta tähän vaivaudun vain harvoin 😀 Hyvää ja pehmoista tulee toki ihan tölkkikikherneistäkin – varsinkin jos jaksaa kiehauttaa niitäkin vartin verran ennen surautusta hummukseksi.

Villi ja vihreä parsahummus

vegaaninen

n. 400 g valmista hummusta

n. 1,5 dl kypsiä ja valutettuja kikherneitä* (n. 140 g)

½ dl sitruunamehua

2-3 valkosipulin kynttä (koosta ja valkosipulinhimosta riippuen)

½ tl suolaa

2 rkl laadukasta vaaleaa tahinia

3 rkl laadukasta neitsytoliiviöljyä

n. 200 g vihreää parsaa joista puumainen tyvi on jo katkaistu

kourallinen ryöpättyjä ja kuivaksi puristettuja nuoria nokkosia, litulaukkaa ja/tai pinaattia

(1 rkl jääkylmää vettä)

* Mikäli käytät kuivia kikherneitä, tarvitset niitä tähän ohjeeseen noin 60 g. Liota ne yön yli runsaassa vedessä, johon voit lisätä ½ tl ruokasoodaa. Huuhdo ja keitä kikerneet runsaassa vedessä kypsiksi (n. 30-40 min). Myös keitinveteen voi lisätä ripauksen soodaa. Sooda nostaa veden pH:ta ja auttaa tekemään kikerneistä pehmeämpiä.

Parsahummus sur rur!

Soseuta valkosipuli, suola ja sitruunamehu keskenään. Anna tekeytä sillä välin, kun valmistelet muut raaka-aineet – näin sitruunamehu ja suola saavat tilaisuuden pehmentää valkosipulin makua. Kiehauta parsa juuri ja juuri kypsäksi ja huuhdo se jääkylmällä vedellä. Ryöppää pinaatti/litulaukka/nokkonen 30 sekunnin verran, huuhdo jääkylmällä vedellä ja purista kuivaksi.

Soseuta sitten keskenään sitruuna-valkosipuliseos (jonka voit siivilöidä mikäli haluat eroon mahdollisista valkosipulin “muruista”), oliiviöljy sekä tahini. Lisää mukaan parsa sekä pinaatti, nokkonen ja/tai litulaukka. Soseuta tasaiseksi ja lisää mukaan vielä kikherneet. Soseuta tasaisen kuohkeaksi ja pehmeäksi. Lisää tarvittaessa lusikallinen jääkylmää vettä, mikäli haluat koostumuksesta notkeamman. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai sitruunamehua. Sitten vaan parsahummus tarjolle ja dippaamaan!

Itse tykkään viimeistellä melkeinpä hummuksen kuin hummuksen hyvällä oliiviöljyllä sekä sitruksisella sumacilla. Jahka litulaukka alkaa kukkimaan, sen kukat olisivat tähän myös oivallinen koriste 🙂

Ps. Tämän kuukauden ruokahaaste on nokkonen! Mikäli tahdot osallistua nokkosreseptien fiilistelyyn ja jakamiseen, tägää nokkosruokasi esim. IG:ssä tägillä #kuukaudenruokahaaste 🙂 Kyseessä on ruokablogeja aikoinaan kiertäneen haasteesta, jossa ei tosin enää kisata mistään, vaan jaetaan vaan inspiraatiota ja kokkailun iloa. Itse kaavailen vielä tekeväni toukokuussa reseptin, jossa nokkonen on pääroolissa – mikäli vain ehdin sen saada aikaan, kerään taas kaikki löytämäni haasteeseen osallistuneet reseptit juttuuni. Edelliset kuukauden ruokahaaste -juttuni löydät täältä.

Alkukesän villiyrttikastike

by Juulia on May 21, 2018 0 Comments

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

Perunapasta + #ruokatrendit2018

by Juulia on February 13, 2018 4 Comments

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin “köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, “pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen “köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä “nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla “Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (“Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

Vuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

Vuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

by Juulia on May 22, 2017 2 Comments

Kuvassa näkyvistä kesän pistiäisistä toinen on suosikkini. Arvaatteko kumpi?

Nokkossesonki on vihdoinkin alkanut! Nokkonen on villivihanneksista suosikkini monestakin syystä: sitä on helppo löytää (auts!), sitä voi kerätä kesän loppuun saakka ja siitä voi valmistaa vaikka minkälaisia ruokia!

Nokkospesto on matalan kynnyksen tie nokkoskokkailujen pariin. Nokkoskeitto ja nokkosletut maistuvat yleensä kaikille, joille pinaattiversiotkin, ja ainakin omassa kaveripiirissäni kauppansa on tehnyt myös nokkosilla täytetty tähkäleipä sekä nokkosmunakas tai -piirakka. Itse surautan nokkosta raakana myös smoothieen tai mehustan sitä vihermehun sekaan. Toissavuonna kehittelin nokkosista jopa yltiöterveellisen pizzapohjantapaisen 🙂

Ahkeran hortoilijan palkintoateria: nokkospestopasta & savuisen suolaiset herkkusienet ♥

Minulla on ollut nuoresta asti vahva visio siitä, että “isona” asun sellaisella alueella, josta metsään pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Opiskeluaikoina kämpän sijainnin kriteerit olivat hetken keskustapainotteisemmat, mutta myöhemmin omaa kotia ostaessa luonnon läheisyys oli hyvien kulkuyhteyksien ohella ykkösasemassa. Kun polku pöheikköön lähtee nykyään melkein kotiovelta, voi ainakin tämän elämäntavoitteen osalta todeta osuneensa napakymppiin!

Tiesin siis jo lapsena, että metsässä haahuilu tekee mielelle tolkuttoman hyvää. Tämä seikka kuitenkin ainakin käytännössä turhan usein unohtuu. Mitenköhän paljon paremmin sitä arjessa voisi, jos vääntäisi itsenä metsäkävelylle myös vähän huonommilla keleillä? Hyviä säitä ja vapaapäiviä ootellessa kun Suomen olosuhteissa monesti menee kuukausia…

Parasta villivihanneskaudessa onkin niiden syömisen lisäksi keräilyyn liittyvä lisääntyvä metsähaahuilu. Metsään tulee lähdettyä varta vasten useammin, mutta lisäksi huomaan käveleväni töistä tai kaupasta kotiin vihreää kiertotietä. Taskuun pieni pussi vaan, niin kotiin saapuu aina jotain tuoretta mukanaan.

Nämä asiat ovat ehkä monelle jo tuttuja juttuja, mutta kerrataanpa kuitenkin vielä ne perusjutut nokkosten keräämisestä:

nokkonen kannattaa kerätä pienenä ja ennen sen kukintaa
kerää nokkoset mieluiten aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin niiden nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan
pyri keräämään nokkoset puhtaasta paikasta (elikkä ei esim. tien, koirankusetusreitin tai navetan vierustoilta)

Nokkosessa on rutosti rautaa ja erittäin runsaasti C-vitamiinia. Pienet ja nuoret nokkoset ovat ravintoarvoiltaan parhaita, joten kannattaa pyrkiä keräämään vain nuorta n. 10-senttistä kasvustoa. Varsinkin isommista kasveista kannattaakin kerätä vain lehdet; nekin mieluiten ennen kukintaa. Nokkoskasvustoa voi uudistaa niittämällä koko pöheikön maan tasalle, näin uusilla nokkosenversoilla pääsee herkuttelemaan myös myöhemmin kesällä.

Eilen surauttamani nokkospesto maistuu myös vegaaneille, koska siihen käytetään juuston sijasta ravintohiivahiutaleita.

Hampunsiemenet taas ovat siitä kiva peston raaka-aine, että ne aiheuttavat pähkinöihin ja siemeniin verrattuna vähemmän allergisia reaktioita (superhyviä lähteitä en valitettavasti tälle tiedolle löytänyt, mutta esim. allergia ja astma-liiton sivuilta ei hampunsiemenistä löydy edes mainintaa – aika harvinainen hamppuallergia siis taitaa olla.). Hampunsiemenet ovat myös todella hyvä proteiinin, aminohappojen sekä omega 3: ja 6:n lähde.

Nokkospesto

n. 2 dl

70-100 g ryöpättyä ja kuivaksi puristettua nokkosta

½ dl oliiviöljyä

2-3 valkosipulin kynttä

1-2 tl chilihiutaleita

½ tl suolaa

3 rkl kuorittuja hampunsiemeniä (esim. Go Raw Luomu hampunsiemenet)

3 rkl ravintohiivahiutaleita

¾-1 dl vettä

Ryöppää nokkosia kiehuvassa vedessä noin minuutin verran ja huuhdo ne sitten kylmällä vedellä. Purista nokkosista sen jälkeen vesi pois. Kuori valkosipuli ja soseuta se nokkosten, hampunsiemenien, mausteiden ja öljyn kanssa. Lisää seokseen vettä, kunnes koostumus on makuusi sopivaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja/tai chiliä.

Nokkospesto sopii hyvin esim. leivän päälle, mutta eilen me käytimme koko satsin nopeaan lounaspastaan!

Pastaksi tässä ohjeessa käy mikään vaan – kuten tarkkanäköisemmät kuvasta ehkä huomasivatkin jo, meillä lautaselle päätyi kahdenkin eri makaronipussin jämät. Kunhan kaapista löytyy jo valmiiksi nokkospestoa, tämä pasta valmistuu hujauksessa!

Nokkospesto-herkkusienipasta

2:lle

n. 200 g makaronia/pastaa/spagettia

1 annos nokkospestoa

n. 100 g herkkusieniä

1 rkl soijaa

1 rkl vaahterasiirappia

1 tl chilihiutaleita / chilikastiketta kuten srirachaa

1 rkl oliiviöljyä

1 tl nestemäistä savua

reilusti vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Pastan kypsyessä leikkaa herkkusienet neljään osaan ja paista niitä paistinpannussa öljyssä keskilämmöllä, kunnes sienet saavat hieman väriä. Laske lieden lämpöä hieman ja lisää paistinpannulle sitten vaahterasiirappi, soijakastike, chili, nestesavu sekä reilusti vastarouhittua pippuria. Jatka paistamista kokoajan sekoitellen, kunnes mausteliemi imeytyy sieniin. Varo kuitenkin polttamasta seosta!

Kun pasta on kypsää, valuta se. Säästä kuitenkin puolisen desiä keitinvettä. Sekoita nokkospesto pastaan ja ohenna seosta tarvittaessa hieman keitinvedellä. Jaa lopuksi sienet annosten päälle. Tulisen ystävä voi vielä kruunata lautasellisensa ripauksella chilihiutaleita.

Metsästä mukaan tarttui eilen nokkosten lisäksi kourallinen nuoria maitohorsman versoja, jotka paistoimme iltapalaksi voissa pannulla. Nokkosten lisäksi yleisin saaliini metsästä on kuitenkin ketunleipä – rakastan sen kirpeää makua joka vie ajatukset suoraan lapsuuden kesiin 🙂

Mitäs te lukijat keräätte metsästä?