Röstivuoka!
Röstivuoassa rapeaksi paistuneet miniröstiperunat kätkevät alleen mehevää vegejauhiskastiketta, juustoa, kaurakermaa ja paistettuja herkkusieniä. Mmm…
Pakastealtaan miniröstiperunat ovat tämän lämmittävän talviruoan juju! Niiden alle voi oikeastaan kerrostella mitä ikinä mielensä halajaa. Meillä röstivuoka sisältää mieluiten reilusti valkosipulin kera paistettuja sieniä ja tomaattista soossia, loppujen kanssa mennään sen mukaan mitä kaapista kulloinkin löytyy. Laiskana päivänä röstivuoka valmistuukin tarvittaessa pitkälti vain muutamaa purkkia, pakkausta ja pussia avaamalla!
Miniröstiperunat ja muut pakastealtaan aarteet
Jos olisin superihminen, tekisin tätä vuokaruokaa varten tarvittavat miniröstiperunat tietysti alusta asti itse. Mutta kenellä on oikeasti arjessa aikaa perunavuoren raastamiseen ja kuivaksi puristamiseen, saatikka yksittäisten perunakakkujen paistelemiseen? Sellainen on ainakin minulle juhlapyhien hommia. Vuoan voisi toki oivallisesti kuorruttaa tästä ohjeesta löytyvällä latkeperunaraasteella, ja antaa seoksen paistua uunissa paistinpannun sijaan. Mutta miksi näkisin edes sitä vaivaa, kun lähikaupan pakastealtaasta löytyy valmiita röstiperunoita?
Pakastevihannekset ja -juurekset ovat minusta monesta syystä loistavia tuotteita. Ne ovat helppokäyttöisiä ja edullisia, ja ne auttavat vähentämään ruokahävikkiä. Sen kun käytät mitä tarvitset ja lykkäät pussin takaisin pakkaseen! Omia suosikkejani pakastevihanneksista ovat perunapakasteiden lisäksi pakastepinaatti ja vihreät pavut, sekä herneet ja maissit (erikseen ja ilman paprikaa, tosin). Myös lehtikaali on oivallista pakastettuna! Pakastimen aarteilla rikastan milloin minkäkin kuivakaapin aarteista väsätyn muhennoksen, vuuan, padan ja keiton. Kätevää varsinkin päivinä, jolloin kauppaan juokseminen ei ole optio eikä kaapissa ole mitään tuoretta. Ja niitä päiviähän riittää…
wannabe Tater tot casserole
Päädyin taannoin nappaamaan lähikaupan pakastealtaasta miniröstiperunoita, koska mielessäni oli amerikkalainen kotiruokasuosikki, Tater tot casserole. Tater tot casserole on siitä kiinnostava ruoka, että se valmistuu pitkälti pakasteita ja eineksiä käyttäen. ”Tater tots” ovat sylinterinmuotoisia uppopaistettuja perunapakasteita, jotka valmistetaan raastetusta perunasta. Koska näitä perunapakasteita ei Suomessa ole juuri näkynyt, valitsin toisen raastetusta perunasta valmistetun pakasteen: miniröstiperunat! Ohjeeseen kuuluu tater totsien lisäksi yleensä myös purkitettu ”cream of mushroom” sienikeitto ja vihannekset esim. pakastettujen tai purkitettujen vihreiden papujen muodossa. Lisäksi ruuassa on periamerikkalaiseen tyyliin lihaa sekä juustoa. (Esimerkkiohje Tater tots casserolelle täällä!)
Röstivuoka
Koska en itse ole purkkiherkkusienien ystävä (ihan sama missä muodossa ne ovat), oli selvää että tater tot röstivuoka sisältää minun keittiössäni mieluummin tuoreita, runsaan valkosipulin kera paistettuja herkkusieniä 🙂 Muuten ohjeessa voi mielestäni oikaista puolivalmisteiden, pakasteiden ja säilykkeiden kanssa niin monessa kohdassa kuin haluaa. Koska meillä syödään pääsääntöisesti vegeruokaa, käytän vuoassa jauhelihan sijaan pannulla ruskistettua vegejauhista. Maustan jauhiksen mm. savupaprikalla ja timjamilla ja sekoitan mukaan paseerattua tomaattia. Mutta jos on tarve oikaista työvaiheissa, voi kasviproteiinin päälle yhtä hyvin lorottaa kaupan valmiiksi maustettua tomaattikastiketta! Jauhiksenkin voi korvata vaikkapa härkiksellä tai nyhtökauralla, jotka voi lastata vuokaan suoraan pakkauksesta ilman mitään erikseen paisteluita 🙂
Seuraava kerros on useimmiten jo edellämainitsemani herkkusienet, mutta vuokaan voisi hyvin latoa myös pakastevihanneksia – vaikkapa vihreitä papuja, maissia tai lehtikaalisilppua. Ripottelen itseasiassa vuokaan juustoraasteenkin pakastimesta (pakastimessa kannattaa AINA olla juustoraastetta!), ja lorotan sekaan kaurakermaa suoraan purkista. Sitten ei tarvitsekaan enää tehdä muuta kuin latoa röstiperunat vuoan kruunuksi! Annan röstiperunoiden paistua ensin rapeaksi sellaisenaan, mutta lisään lopuksi myös niiden päälle vielä hieman juustoa. (Tai vuustoa! Tykkään erityisesti Violifen Epic Mature Cheddar -raasteesta). Mikäs sen parempaa kuin rapea peruna rapealla juustolla?
Kuvauspäivänä vuoan kylkeen suunniteltu vihersalaatti oli päässyt nuupahtamaan, mutta lisäsin päälle sentään reilusti silputtua persiljaa. Jotain vihreää tällaisen tuhdin talviruoan kylkeen kyllä tarvitaan!
Röstivuoka ”Tater tot casserole” tyyliin on herkullinen, täyteläinen ja lämmittävä talviruoka, jossa voi hyödyntää puolivalmisteita ja pakasteita oman mielensä (ja energiatasonsa) mukaan ♥
Röstivuoka "tater tot casserole" tapaan
Raaka-aineet:
Herkkusienet:
- 300 g herkkusieniä (tai haluamasi määrä lempi pakastevihanneksiasi!)
- 2-3 rkl kasviöljyä
- 5-6 kynttä valkosipulia
- suolaa & vastarouhittua mustapippuria (maun mukaan)
Tomaattinen vegejauhiskastike:
- n. 300 g vegejauhista (tai härkistä, nyhtökauraa... tms.)
- 2-3 rkl kasviöljyä
- 1 keltasipuli (n. 100g )
- 200 g paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa / kaupan valmiiksi maustettua tomaattikastiketta)
- 1 tl savupaprikajauhetta
- 1 tl kuivattua timjamia
- suolaa ja vastarouhittua mustapippuria (maun mukaan)
- 1-2 tl sokeria
Vuokaan:
- 2-4 dl kaurakermaa (voit halutessasi käyttää myös maustettua kaurakermaa!)
- 150-200 g juustoraastetta (tai vegaanista juustoraastetta)
- n. 600 g miniröstiperunoita
Ohjeet
- Laita uuni lämpenemään 225°c.
- Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Viipaloi herkkusienet. Paista herkkusieniä öljyssä kunnes neste haihtuu niistä, lisää pannulle sitten noin puolet valkosipulista ja jatka paistamista, kunnes valkosipuli on pehmeää. Mausta herkkusienet suolalla ja pippurilla ja kaavi ne pannulta sitten sivuun odottamaan vuoan rakentamista!
- Lisää pannulle muutama ruokalusikallinen öljyä ja ruskista vegejauhis sekä silputtu sipuli. Lisää pannulle loppu valkosipuli ja paista vielä muutama minuutti. Kun valkosipuli on pehmennyt, lisää pannulle paseerattu tomaatti (tai tomaattikastike) sekä savupaprika ja timjami. Anna seoksen muhia muutama minuutti ja mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. (Huom! Jos käytät valmiiksi maustettua tomaattikastiketta, ohjeen mausteita ei välttämättä tarvita ollenkaan)
- Laita uunivuoan pohjalle vegejauhismuhennos. Lisää päälle herkkusienet. Valuta vuokaan sitten kaurakerma ja ripottele pinnalle suurin osa juustoraasteesta. Lado vuoan pinnalle miniröstiperunoita vieri viereen, kunnes koko pinta on peitetty.
- Paista röstivuokaa 15-20 min, tai kunnes röstiperunat alkavat olla pinnalta kullanruskeita ja rapeita. Lisää vuokaan loppu juustoraasteesta ja jatka paistamista, kunnes juustokin rapeutuu. Tarjoile röstivuoka esim. vihersalaatin kera! Pinnalle voi ripotella halutessaan hienonnettua persiljaa.
Huom:
- Eri vegejauhikset ja -proteiinit ovat erikokoisissa pakkauksissa. Minä käytän ohjeessa aina koko pakkauksen, oli sen paino sitten 275g tai 300g. Jos pakkauskoko on selvästi isompi, esim. 400g, lisään tomaattisoossiakin suhteessa enemmän. Muuten jatkan ohjeen kanssa pitkälti samaan tapaan! Ei ole niin nuukaa.
- Jos vegejauhiksen ruskistelu ei huvita, korvaa jauhis esim. härkiksellä tai nyhtökauralla - siis kasviproteiinivalmisteilla, jotka voi upottaa vuokaan ilman etukäteen paistamista.
- Jos herkkusienien paistelu ei huvita, käytä ohjeessa niiden sijaan mitä tahansa makuusi sopivaa pakastevihannesta. Minä rakastan herkkusieniä mutta vuokaan sopisi loistavasti myös vihreät pavut, pakastemaissi, lehtikaalisilppu... Ja toki niitä voi lisätä mukaan myös herkkusienien kaveriksi 🙂
- Käytän vuoassa välillä yhden purkin kaurakermaa, välillä kaksi. Kumpikin toimii! Siksi en halunnut teillekään määritellä kumpi olisi parempi.
- Paseeratun tomaatin sijaan ohjessa voi käyttää tomaattimurskaa sekä tietysti kaupan valmista tomaattikastiketta (jätä siinä tapauksessa kastikkeen suolaaminen väliin).
- Jos skippaat vegejauhiksen ja herkkusienien paistelut ja mietit, että pitääkö paistinpannu nyt kaivaa esiin pelkän sipulin takia - no ei tarvitse! Ratkaisuksi sopii esim. sipulijauhe ja valkosipulijauhe, sekä tietysti myös pakastettu sipuli. En itse ole koskaan käyttänyt valmiiksi raastettua purkkivalkosipulia, mutta jos teidän keittiöstä löytyy sellaista, niin anna mennä vaan!
Mitä sinä kerrostaisit muhimaan rapeiden miniröstiperunoiden alle?
Ihania nää reseptit missä voi oikoa ja käyttää puolivalmisteita ja muuntelukin on tehty helpoksi! Tähän voisi saada jemmattua myös kuivattuja suppiksia. Ihana toi kuva, jossa raaka-aineet leikkuulaudalla odottelemassa.
Kiitos, onpa hurjan kiva kuulla! Oikeesti aika moni mun reseptistä olis muunneltavissa mutten vaan kirjoita sitä näin vahvasti auki, kun ohjeista tulee silloin niin kovin pitkiä 🫣 mutta ehkä pitäisi!
Suppiksia voi ehdottomasti jemmata tähän ruokaan – liotettuina ja kokonaisina, tai ”mausteena” 🙌 Mulla on niitä jauhettuna ja ripottelen suppisjauhetta mausteena milloin mihinkin!
PS. Tykkään itse kans just siitä kuvasta ❤️