Raparperivodka raparperinkuorista

by Juulia 0 Comments
Raparperivodka raparperinkuorista
Nuukailijan raparperivodka valmistuu raparperin kuorista!

raparperivodka

Nuukailijan raparperivodka

Myöhäisherännäisen keittiöstä päivää! Tänä vuonna kevät muuttui kesäksi ilman, että oikein edes rekisteröin sitä. Poimimatta jäi niin kuusenkerkät kuin moni muukin alkukesän villiyrtti ja näin tässä juhannuksen alla yhtäkkiä tajusin, että syreeninkukat alkavat jo ruskettumaan. Raparperisesonkikin on kohta jo ohi: IIK!

Raparperista minun oli tarkoitus tehdä vaikka mitä, mutta toistaiseksi olen saanut aikaan vain raparperi shurb -pullollisen ja pari satsia raparperimössöä (eli olen vain keitellyt raparperia sokeroidussa vesitilkassa soseeksi). Viikonloppuna ostin taas nipun raparperinvarsia lähikaupasta ajatuksena tehdä äidin ohjeella raparperikiisseliä, mutta unohdin sitten ostaa kaiken muun mitä siihen olisi tarvittu 😀 Sen tajuttuani päädyin kokeilemaan Instagram-ystäväni Auden ideaa pikkelöidyistä raparperista. Kokeilu on vielä kesken, joten siitä ei kuitenkaan nyt enempää. Sen sijaan tahdon kertoa teille ideasta jonka sain, kun onnistuin sössimään raparperin kuorimisen niin, että ärsyttävän moneen kuorisuikaleeseen tuli reilu kerros raparperia mukaan.

raparperi kuoriminen

raparperivodka

Nuorta ja ohutta raparperiahan ei tarvitsisi edes kuoria, mutta ostamassani satsissa oli jo aikamoisia jötiköistä mukana ja jo niiden kuorista kertyi iso keko! En millään raaskinut kuoria bioon, joten hetken mielijohteesta tuuppasin ne purkkiin, heitin perään sokeria ja muutaman suikaleen sitruunankuorta. Lopuksi täytin purkin vodkalla!

Muutaman kertaa purkkia ravisteltuani lykkäsin sen jääkaappiin ja kun kaivoin purkin sieltä tänään, se oli jo väriltään ihanan heleän punainen ja tuoksultaan kirpeän raparperinen. En malttanut olla maistamatta. Loraus kuplavettä ja sitruunamehua perään ja raikas, vaaleanpunainen raparperivodka soodalla oli valmis!

raparperi vodkaRaparperivodka + sitruunamehu + sooda

Sanomattakin on selvää, että raparperivodka ei ole valmista muutamassa vuorokaudessa. Kun äsken istahdin alas tietokoneen ääreen tätä juttua kirjoittamaan, guuglasin samalla miten raparperilikööri “oikeasti” tehdään. Näiden kahden jutun perusteella näyttäisi siltä, että pullon kannattaa antaa kökötellä jääkaapissa kuukauden verran ennen siivilöimistä – ja senkin jälkeenkin vielä ainakin muutaman viikon. Eli elokuussa juodaan sitten seuraavat raparperivodkasoodat!

Maku oli kuitenkin jo nyt niin lupaava, että en malta olla kertomatta tätä nuukailijan ideaani myös teille. Siis ihan vaan mikäli joku muukin kuorii raparperinsa vahingossa välillä turhan ronskisti – tai haluaa muuten vaan hyödyntää kuoretkin!

Raparperivodka raparperin kuorista:

raparperinkuoria

luomusitruunan kuorta

sokeria

vodkaa

Tarkempia mittoja en nyt edes yritä antaa, kun en itsekään mitään mitannut… Mutta toimin siis näin: täytin steriloidun purkin mahdollisimman täyteen raparperinkuorilla (raparperit pesin ennen kuorimista huolella) ja lisäsin perään sokeria niin, että sitä oli purkin pohjalla vajaan sentin verran. Sokeriahan voi lisätä myöhemmin vielä sekaan, jos niikseen tulee. Tuuppasin purkkiin myös muutaman huolella pestyn luomusitruunasta vuollun sitruunankuorisuikaleen. Sitten vaan purkki täyteen vodkaa, kansi kiinni ja kunnon ravistelu että sokeri lähtee sulamaan.

Sitten vaan purkki jääkaappiin tekeytymään. Siellä sen kannattaa antaa olla siis ainakin kuukauden verran, jonka jälkeen raparperivodka siivilöidään. Tässä kohtaa kannattaa varmaan myös maistella, kaipaako seos lisää sokeria ja lisää tekeytymisaikaa. Raparperivodka + sitruunamehu + sooda on nyt todistetusti hyvä kombo, katsotaan sitten joskus elokuussa mitä muuta tästä keksin!

raparperivodka

Viime hetken juhannusruokavinkit:

Tähän väliin tipautan vielä muutaman juhannusruokavinkin – kas kun itselle myös juhannus tupsahti eteen kuin varkain. Perinteisesti juhannussuunnitelmiimme ei kuulu juuri muu kuin syöminen… ja näin se on tänäkin vuonna. Vaikka monesti rakastan monimutkaisia ja aikaavieviä projekteja, juhannuksena haluan kuitenkin yleensä päästä mahdollisimman vähällä! Kun takana on tänä vuonna rankin kevät ikinä, mielessä on erityisesti nyt minimaalisen panostuksen juhannusmenu 😀

Moni viettää juhannusta varmaan mökillä, jossa sekä raaka-aineet että kokkailuvälineet ovat rajatummat kuin kotona. Toisaalta, bonuksena käytössä on monella varmaankin grilli! Alla muutama idea juhannusruuista näillä spekseillä, jos niistä vaikka olisi iloa jollekin teistäkin:

  • Parsa-perunasalaatti & hapankaalikastike  – jos valkosipulihapankaalia ei saa soseutettua kastikkeeseen, sen voi myös vain hienontaa veitsellä salaatin sekaan. Jos tätä tekee kerralla ison satsin, se on päivä päivältä maukkaampaa vetäytyessään jääkaapissa pidempään – eikä kaveriksi tarvitsisi juuri muuta kuin grillata jotain pötkylänmuotoista.
  • Crunchwrap supremet grillissä – näitä on ollut niin hauska tehdä liedellä, että jos käytössä on grilli kokeilisin ehdottomasti wrappien grillaamista! Täytteiksi toimii todistetusti ihan vaan kaupan salsa, nachot ja makusi mukainen proteiini ynnä muut lisukkeet sen mukaan, mitä lähikaupastasi löytyy.
  • Dan dan kaali – jos olet testannut dan dan nuudeleita, voit arvata kuinka hyvää samalla kastikkeella maustettu kaalisalaatti on! Kastike säilyy vallan hyvin jääkaapissa (tai kylmälaukussa matkan mökille) joten teen sitä itse kerralla aina PALJON. Sen jälkeen tämä koukuttava varhaiskaalisalaatti syntyy hujauksessa! Kastikkeen juju on turruttava sichuanpippuri, mutta ihanaa tuo suolaisenmakea soossi on myös sitä ilman – vaikkei sama juttu tietenkään silloin olekaan.
  • Grillinachot – jos kerran ostat ainekset crunchwrapeille, samoista syntyy pitkälti myös grillinachot: win win!
  • Grillatut oliivit aka “aperoliivit” – grillattuja oliiveja Aperolilla ja appelsiinilla, tarvitseeko sanoa muuta?

Hyvää juhannusta kaikille!

raparperin kuoret

142 views

Kotikeittiön vegaaninen crunchwrap supreme

Kotikeittiön vegaaninen crunchwrap supreme
Koti/kesäkeittiön vegaaninen crunchwrap supreme on helppo ja hauska ateria!

Kaupallinen yhteistyö Santun Seitan

crunchwrap supremeSaanko esitellä: kotitekoinen crunchwrap supreme!

Crunchwrap supreme?

Jos pikaruokaketju Taco Bell on sinulle tuttu, niin on varmasti myös crunchwrap supreme: tortillaletun sisään taiteltu, kuusikulmainen wrapin tapainen kiekko, joka grillataan molemmilta puoliltaan rapeaksi. Sisältä löytyy kerros proteiinia, salaattia ja kastikkeita, joiden ns. “kuivat” ja “märät” kerrokset on eroteltu toisistaan rapealla tostadakiekolla (tostada = paahdettu/fritattu tortilla).

Minulle kyseinen ruoka on tuttu lähinnä YouTube -videoista, joissa tätä fast food -luomusta parannellaan kotikeittiöissä, Taco Bellissä kun olen käynyt syömässä elämässäni ehkä kolmesti. En oikein syö pikaruokaa, varsinkaan isoilta ketjuilta… mutta juuri tämän ruuan konsepti on kuitenkin ollut minusta kiehtova! Niinpä tarpeeksi videoita katsottuani päätin tehdä näitä hauskanoloisia kiekkoja itsekin kotona. Meillä syödään usein erilaisia nachopeltejä ja tortillavirityksiä. Ne ovat nopeita, herkullisia ja helppoja ruokia, joissa voi halutessaan hyödyntää pitkälti kaupan valmiita tuotteita tai sitten kikkailla paremmalla ajalla täytteitä enemmän ihan itse. Sitäpaitsi tiesin puolisoni ilahtuvan kokeilusta suuresti, hän kun käy Taco Bellissä useammin ja syö siellä yleensä nimenomaan crunchwrapin. 🙂

vegaaninen crunchwrap supreme

santun seitan

Santun Seitan

Minulla oli tätä kaupallista yhteistyötä varten testissä Santun Seitan vegemajot: raikkaan pirteä ja kevyt inkivääri-sitruuna, sekä tujumpi ja täyteläisempi valkosipuli-lime. Maku tulee näihin vegemajoneeseihin tuoreena puristetusta inkivääristä ja tuoreesta valkosipulista, joiden pientä poltetta sitrukset kivasti taittavat. Proteiinina käytin Santun Seitan vegekebabia, jota meillä on käytetty paljon siitä asti, kun tuotetta ekaa kertaa siskoni suosituksesta maistoin. Valmiiksi maustetut ja viipaloidut, vakuumiin pakatut seitansiivut säilyvät jääkaapissa pitkään ja ovat nopeaa, monipuolista ja maukasta kokattavaa – niinpä niitä löytyy meidän kaapista kutakuinkin aina!

Pidän Santun vegekebabista erityisesti sen koostumuksen ja maun takia, mutta myös siksi, että se on siivutettu ohuen ohueksi. Siivut ovat siitä huolimatta kuitenkin meheviä ja pysyvät hyvin kasassa! Pakkauksessa on kaksi erillistä vakumoitua pakettia seitansiivuja siisteissä riveissä, joista on pienikin määrä helppo irrotella. Yhdestä pakkauksesta riittää meidän kahden hengen taloudessa yleensä kolmeen-viiteen ateriaan ja käytän vegekebabia kaikenlaisissa ruuissa salaateista keittoihin ja pizzasta pastoihin. Viipaleita ei tarvitse kypsentää, lämmittäminen riittää. Santun Seitan suosittelee vegekebabin ruskistamista pannulla juuri ennen tarjoilua jos siivuja ei sekoiteta ruuan tai kastikkeen sekaan. Vegekebab on parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen!

Santun Seitan on peräisin samasta kaupungista kuin minäkin – Lohjalta – vaikka nykyään yritys toimiikin Tammisaaressa, valmistaen tuotteet siellä alusta loppuun käsityönä. Yrityksen tarina on minusta mahtava: alkuun vain itselle ja omalle perheelle kokattua seitania alettiin tekemään pikkuhiljaa myös kavereille, ja kun kysyntä kasvoi kasvamistaan syntyi kotimyyntinä alkanut tuotemerkki Santun Seitan. Pian tuote löytyi jo paikallisesta kebabravintolasta (jonka itsekin teinivuosilta muistan) ja kauppojen hyllyiltä. Tuotanto on kasvanut kysynnän mukana vauhdilla ja viime joulun alla Santun Juhlaseitania saikin jo suorastaan metsästää, kun se voitti Iltasanomien testivertailun.

vegaaninen crunchwrap supreme

vegemajoVegemajoa alle, vegemajoa päälle, vegemajoa vähän joka väliin!

Crunchwrap -vinkit:

Koska Santun Seitan valmistaa kahdenlaista majoneesia, päädyin tekemään myös kahdenlaisia crunchwrappeja. Ensimmäisessä täytteet tulevat pitkälti valmispurkeista ja ruoka valmistuu siksi vauhdilla ja sopii vaikka mökkikeittiöön. Tähän “pikaversioon” käytin täyteläistä ja ihanan vahvaa valkosipuli-lime vegemajoa. Toiseen versioon tein taas oman raikkaan ja kirpeän tuoresalsani raparperista, sekä frittasin kaupan pienistä maissitortilloista tostadoja kerrosten väliin. Tähän versioon yhdistin raikkaan ja pirteän inkivääri-sitruuna vegemajon, joka on valkosipulista kaveriaan kevyempi ja vähärasvaisempi (mitä en olisi kyllä tajunnut, ellen olisi lukenut tuoteselostetta). Itse fritatun tostadan korvasin “pikaversiossani” pyöreillä nachoilla … ja siis nimenomaan pyöreillä, kolmikulmaisten nachojen kulmat kun voisivat rikkoa pakettini seinämät.

Tortillan valitseminen:

Jos suinkin löydät, etsi kääreeksi ∅30 cm kokoisia tortillakiekkoja. Perus lähikaupan tortilloista suurimmat ovat yleensä halkaisijaltaan n. 26 cm – niitä käyttäessäsi tarvitset taitosten keskelle toisesta tortillasta leikatun pienen apupalasen täyttämään pakettiin muuten jäävää aukkoa (katso allaoleva kuva). 30 senttisten kanssa apuapalaa ei tarvitse kun taas 26 senttisten tortilloiden kanssa pitää vähän näperrellä – muuten molemmat toimivat ihan yhtä hyvin.

Täyttäminen:

Täyttäessä oleellista on, että täytteitä ei kasata liian leveälti eikä liian korkealti, jotta paketin saa taiteltua tiiviisti kiinni. Omien mittailujeni mukaan täytekerroksen halkaisija kannattaa olla sekä ∅26 että 30cm tortilloilla noin 12-13 cm. Ekan kerran kun jaksaa crunchwrappiaan vähän mittailla ja hyväksyy sen että ensimmäinen on treenikappale, loput menevät jo silmämääräisesti!

Paistaminen:

Paistaessa tärkeää on, että kumoaa paketin pannulle/paistotasolle saumapuoli ensin alaspäin, jolloin taitokset sinetöityvät muotoonsa eikä paketin hajoamiselle enää ole kääntäessä suurta vaaraa. Tasaisen paahtamistuloksen saamisessa auttaa mielestäni kevyt paino paketin päällä (esim. tasapohjainen kattilankansi). Käytin paketeissani vegemajoa ohuen kerroksen myös taitosten välissä ikäänkuin liimana, näin saumat tarttuvat paremmin paikoilleen ja paketti saa vielä vähän lisää makuakin!

crunchwrap supremeKuvassa kuusikulmion taittelu ∅26 cm tortillaletulla. Täytteiden päälle nostetun apupalasen reunaan sivelty vegemajo auttaa liimaamaan saumat tiukemmin kiinni paistaessa!

Molemmista versioista tuli todella herkullisia ja kuusikulmioidenkin taittelukin oli paljon helpompaa kuin olin pelännyt! Paahdoin pakettini valurautapannulla, mutta crunchwrap superme onnistuu taatusti näin kesällä myös grillissä tai muurikkapannulla, kunhan lämpö on vaan tarpeeksi maltillinen. Näitä on hauska tehtailla ja jokainen voi vaikka täyttää, kääriä ja paistaa oman crunchwrappinsa itse. Syödä se kannattaa aina heti valmistumisen jälkeen. Crunch = rouske ja rouske on sitä kauempana “supremesta” mitä pidempään odotat!

Helppo vegaaninen crunchwrap supreme

4 kpl

5 ∅ 26 cm kokoista tortillalettua / 4 ∅ 30 cm kokoista tortillalettua

Pieni pussillinen pyöreitä nachoja

180g Santun Seitan vegekebabia

1 prk Santun Seitan valkosipuli-lime vegemajoa

n. 8 rkl vegaanista juustoraastetta tai 4 vegaanista juustoviipaletta maun mukaan

1 prk kaupan salsaa (just sitä mistä tykkäät!)

2-3 isoa kypsää tomaattia

Pieni jäävuorisalaatti

Esivalmistelut:

Leikkaa jäävuorisalaatin keskeltä neljä noin sentin paksuista salaattikiekkoa. Viipaloi tomaateista 12 viipaletta. Irrottele seitanviipaleet toisistaan lautaselle neljäksi keoksi, peitä kasat esim. kelmulla kuivumisen estämiseksi. Voit halutessasi ruskistaa viipaleita pannulla pienessä öljytilkassa sitä mukaa kun täytät pakettejasi, mutta tee se erissä ja vasta sitä mukaa kun täytät paketteja.

Täyttäminen:

Nosta työtasolle yksi tortillalätty ja levitä sen keskelle noin ruokalusikallinen vegemajoa halkaisijaltaan noin 12-13 sentin kokoisen kiekon verran. Nostele majon päälle neljäsosa vegekebab -siivuista, vähän lisää vegemajoa, muutama ruokalusikallinen käyttämääsi vegaanista juustoraastetta tai viipale vegaanista juustoa ja lopuksi tarpeeksi pyöreitä nachoja peittämään seitansiivut. Älä anna täyttämäsi alueen alkaa suurenemaan.

Nosta nachojen päälle kiekko jäävuorisalaattia, muutama ruokalusikallinen salsaa, kolme siivua tomaattia sekä hieman lisää vegemajoa. Mikäli käytössäsi on ∅26 cm tortilla, leikkaa yksi tortilloista neljään osaan ja pyöristä jokaisesta osasta mahdollisimman suuri ympyrä (tämä käy kätevästi saksilla). Nosta näin syntynyt pieni tortillakiekko täytteiden päälle ja pidä sitä paikallaan kevyesti painaen samalla kun alat taittelemaan ison tortillalätyn reunoja kiekon päälle. Tarkoitus olisi saada taitoksia aikaan kuusi, mutta ainakin minulla niitä tuli välillä enemmänkin. Pääaisia lienee kuitenkin, että paketti on tiivis ja pysyy kasassa ja että taitosten keskelle ei jää aukkoa josta täytteet pilkistäisivät ulos. ∅30 cm tortilloita täyttäessä pientä aputortillakiekkoa ei tarvita. Voit halutessasi sivellä ohuelti vegemajoneesia täytepalan reunaan ja taitosten väliin ikäänkuin liimaksi auttamaan paketin kasassapysymistä.

Paistaminen:

Kuumenna valurautapannu (grillitaso/muurikkapannu) keskilämmölle ja nosta paketti pannulle varovasti saumapuoli alaspäin. Laita paketin päälle kevyt paino, kuten vaikka tasapohjainen kattilankansi ja jätä crunchwrap paistumaan, kunnes pannua vasten oleva pohja on saanut väriä ja taitokset pysyvät kiinni. Käännä kiekko varovasti paistolastalla ympäri ja paahda vielä toiseltakin puolelta rapsakaksi. Meidän liedellä ja pannulla paahtaminen kesti noin kolme-neljä minuuttia per puoli. Lämpöä kannattaa tarkkailla, sillä liian kuuma pannu käräyttää tortillan ennenkuin paketin sisäpuoli ehtii lämmetä.

Kun crunchwrap supreme on valmis, halkaise se terävällä veitsellä kahtia ja nauti HETI!

∅26 cm tortilla täyttövaiheessa

crunchwrap supreme∅30 cm tortillasta tehty vegaaninen crunchwrap supreme matkalla pannulle!

Alla vielä ohje itse fritatuilla tostadalle ja raparperisalsalle, joilla syntyi raikkaampi ja vinkeämpi crunchwrap supreme. Tähän versioon olin alunperin laittamassa vielä avokadoa, mutta sen kanssa kävi perinteiset: kuvauspäivänä halkaistuista avokadoista yksi oli edelleen liian kova ja toinen taas sisältä musta… Tilalle tuli sitten tomaattia, mutta hyvin tämä kombo toimi näinkin!

Raparperisalsa – crunchwrap supreme

4 kpl

5 ∅ 26 cm kokoista tortillalettua / 4 ∅ 30 cm kokoista tortillalettua

4 ∅12-13 cm kokoista maissitortillaa + 3-4 dl neutraalia kasviöljyä

180g Santun Seitan vegekebabia

1 prk Santun Seitan inkivääri-sitruuna vegemajoa

1 ruukku korianteria

Pieni jäävuorisalaatti

2-3 isoa kypsää tomaattia ja/tai 1 iso kypsä avokado + puristus limeä

n. 8 rkl raparperisalsaa

Raparperisalsa:

3 kypsää keskikokoista tomaattia

1 paprika (keltainen, oranssi tai punainen)

1-2 vartta raparperia

1 pieni kesäsipuli varsineen

1 jalapeño

1 pieni valkosipulin kynsi

1 lime

1-2 tl agavesiirappia

1 rkl oliiviöljyä

maun mukaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Valmista ensin raparperisalsa:

Kuori ja kuutioi raparperi noin sentti × sentti palaksi. Tarvitset paloja noin kahden desin verran. Kuumenna kattilassa parin sentin syvyydeltä vettä kiehuvaksi ja ryöppää raparperia kiehuvassa vedessä puolisen minuuttia. Kippaa ryöpätty raparperi siivilään ja huuhdo kylmällä vedellä, valuta hyvin. Pilko tomaatti ja paprika noin sentin kuutioiksi – kumpaakin tarvitaan myös noin kahden desin verran. Tässä salsassa on siis desilitroissa yhtä paljon raparperia, tomaattia ja paprikaa. Poista jalapeñosta siemenet ja hienonna se, sekä yksi kesäsipuli vihreine varsineen. Sekoita kaikki keskenään kulhossa ja mausta seos suolalla, pippurilla, siirapilla, öljyllä ja hienolla terällä raastetulla valkosipulilla. Sekoita hyvin ja jätä raparperisalsa maustumaan.

Tällaisesta tuoresalsasta irtoaa aina reilusti nestettä, jonka voi ennen käyttöä kaataa pois tai jättää kulhon pohjalle. Itse kiskaisen tuon nesteen kuitenkin mieluummin kokin välipalashottina lasista!

Näin teet tostadat:

Kuumenna paistinpannussa neutraalin makuista kasviöljyä muutaman sentin syvyydeltä noin 175 asteeseen. Friteeraa maissitortillat molemmilta puolilta kullanruskeiksi ja rapeiksi ja nosta ne valumaan talouspaperin päälle. Ripottele tostadoille halutessasi vielä hieman suolaa. Paistoastialla on syytä olla kansi, jolla voit tukahduttaa mahdollisen öljypalon. Älä myöskään laita liesituuletinta päälle! Varo öljyroiskeita ja laske tortillakiekko öljyyn aina poispäin itsestäsi. Turvallisesta uppopaistamisesta voit lukea lisää Marttojen sivuilta.

Täyttäminen ja paistaminen:

Kun raparperisalsa ja tostadat ovat valmiit, viipaloi jäävuorisalaatista edellisen reseptin tapaan neljä salaattikiekkoa, tomaateista 12 viipaletta ja/tai kuutioi avokado (purista avokadolle hieman limetin mehua estämään tummumista). Kokoa crunchwrap supreme samaan tapaan kuten yllä on kuvailtu. Järjestyksessä siis vegemajo, vegekebab, vegemajo, tostada, salaattikiekko, muutama lusikallinen raparperisalsaa, 3 siivua tomaattia ja/tai neljännes kuutioitua avokadoa, sekä kourallinen korianteria (itse käytän varretkin!). Taittele ja paahda crunchwrap kuten edellisessä reseptissä!

crunchwrap ohje

raparperi salsa

crunchwrap supreme ohje

Täytteitä voi kukin tietysti varioida omien makumieltymystensä mukaan: lisätä sekaan kaurafraichea, edellämainittua avokadoa, punasipulirenkaita, vegaanista nachokastiketta, vegepekonia… mitä nyt milloinkin tekee mieli ja mitä omasta lähikaupasta löytyy.

Ja mikä oli kokeilun tulos? Taloudemme crunchwrap supreme -ekspertin eli rakkaan puolisoni sanoin: sairaan hyvää!!! Hän söi näitä paketteja yhdeltä istumalta kolme.

534 views

Raparperi shrub – juotava etikka

Raparperi shrub – juotava etikka
Raparperi shrub + vissy = kesä lasissa!

raparperi shrub

Shrub!

Täällä on lasissa tänään raparperi shrub! Siis mikä?

Shrub on hedelmistä ja marjoista sokerin ja etikan kanssa tehty sekoitus, jota pidentämällä saa aikaan ihanan raikkaan ja kesäisen juoman. Eräänlainen makusiirappi tai mehutiiviste siis; “juotava etikka”. Pääsin shrubien makuun ensimmäistä kertaa toissakesäisellä reissulla rapakon taa kun Mainen Portlandissa vierailimme cocktailtarvikkeisiin erikoistuneessa liikkeessä / baarissa, jossa tarjoiltiin päiväsaikaan vain shrubeja ja vasta illalla cocktaileja.

Shrubin pohjana voi olla mikä vaan hedelmä tai marja, ja sitä voi jatkaa mocktailiksi soodalla, tonicilla tai ihan vaan vedellä. Yhtälailla shrub toimii kuitenkin myös cocktailien osana – alkoholin polte ja etikan happamuus on yllättävän hyvä kombo!

raparperi juoma

Etikkaiset juomat eivät ole mikään uusi juttu, vaikka etikka näin kuluttajan näkökulmasta tuntuukin nousseen cocktaileissa trendiksi vasta viime vuosina. Shrubin historia ulottuu ilmeisesti aina 1600-luvun Englantiin, jolloin etikkaa alettiin käyttämään marjojen ja hedelmien säilömisessä siihen asti käytetyn sitruunan sijasta. Sieltä tapa siirtyi Amerikkaan, jossa säilöttävän asian sijaan itse säilöntänesteestä tuli se juttu.

Shrubit tehdään perinteisesti siirapiksi keittämällä, mutta shrubin voi valmistaa myös ns. kylmämetodilla. Hedelmät/marjat sekoitetaan sokerin kanssa ja jätetään yön yli jääkaappiin. Siellä niistä alkaa irrota reilusti nestettä, jota täydennetään etikalla. Seoksen annetaan tekeytyä vielä vuorokauden-kaksi ja sitten vain siivilöinti ja pullotus ja shrub on valmis! Raaka-aineiden mittasuhteet vaihtelevat ohjeesta toiseen ja niitä voi toki kukin säätää omaan makuunsa sopivaksi. Se kannattaa huomioida, että vaikka maku on heti siivilöinnin jälkeen tuju, se pehmenee ja pyöristyy ajan kanssa.

raparperi shrub

shrubRaparperi shrub + seljankukka tonic =

Ensimmäinen kotitekoinen shrubini on raparperi shrub, jota tein kaksi erää muuta viikko takaperin. Kokemusta ei siis vielä ole shrubin tekemisestä enempää, mutta prosessi oli hurjan helppo ja lopputulos todella maukas! Olen suuri happamien makujen ystävä, joten lorottelen raparperi shrubia monesti ihan vain vesilasiin. Testattu on kuitenkin myös raparperi shrub ginillä, raparperi shrub tonicilla, raparperi shrub ginillä JA tonicilla sekä raparperi shrub kuivan sherryn ja jäiden kera. Veikkaisin, että raparperi shrub toimisi hyvin myös gin tai viski sourin mausteena sitruksien sijasta!

Kun ohjeita shrubeille on netti pullollaan, eikä kokemusta vielä ennen tätä ollut, jostain on testaaminen aloitettava! Tämän ohjeen pohjana on siis tämä Bon Appetit -sivuston juttu!

Raparperi shrub

n. 6-7 dl

5 dl raparperin paloja kuorineen

3 dl sokeria

¼ tl suolaa

¼ tl jauhettua vaniljaa

puoli ruukkua minttua

2-2½ dl punaviinietikkaa

Pese raparperi hyvin ja paloittele se noin sentin pituisiksi pätkiksi. Laita palat lasipurkkiin ja mittaa sokeri, suola ja vanilja päälle. Leikkaa mintturuukusta puolet, rutista mintun oksia ja lehtiä kevyesti kämmenessäsi ja tipauta minttukin purkkiin. Ravistele huolella ja jätä purkki huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi. Ravistele ja kääntele purkkia muutamaan otteeseen tänä aikana. Nosta purkki sitten jääkaappiin yön yli.

Seuraavana päivänä lisää purkkiin punaviinietikka. Jos et ole kovin happaman ystävä, laita purkkiin alkuun kaksi desilitraa etikkaa. Sulje purkki ja ravistele kaikki huolella sekaisin, jätä huoneenlämpöön taas muutamaksi tunniksi. Ravistele ja kääntele purkkia muutamaan otteeseen tänä aikana. Maista seosta ja lisää halutessasi vielä vähän etikkaa. Kun maku on sopiva yhdistelmä makeaa ja hapanta, nosta purkki taas jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Voit pitää purkkia jääkaapissa vaikka kahdenkin yön yli tekeytymässä!

Siivilöi seos ja painele huolella raparperinpaloista kaikki neste irti. Pullota raparperi shrub puhtaaseen pulloon. Säilytä raparperi shrub jääkaapissa – sen pitäisi säilyä siellä 6-8 viikkoa.

Ps. älä heitä raparperinpaloja pois! Niissä on vielä paljon makua kaiken tämänkin jälkeen ja ne ovat ainakin minusta hauskan happamankirpeitä naposteltavia. Söin siis osan sellaisenaan … mutta loput laitoin takaisin purkkiin ja kaadoin vettä päälle. Laitoin vedellä täytetyn purkin yön yli jääkaappiin ja näin sain aikaan kirpakkaa raparperivettä. Toistin operaation itseasiassa vielä toisenkin kerran, jolloin makua tietysti irtosi veteen tosin jo reilusti vähemmän… mutta tulipahan ainakin käytettyä nämä raparperit viimeiseen asti!

shrub juoma

Lue lisää shrubeista täältä:

Serious Eats

Shaker

… ja kurkkaa vielä Hannan Soppa -blogin ihana veriappelsiini-inkiväärishrubin ohje!

 

306 views

Kuplivat kesämaljat

Kuplivat kesämaljat

Yhteistyössä Soda Streamin kanssa

Ah, iki-ihana Suomen kesä ja kesän herkut! Mansikat, raparperi, kirsikat, mustikat… Nyt on paras hetki kaikesta tuoreesta nauttimiselle – joten nostetaan kupliva malja kesälle, satoi tai paistoi!
Taidan olla poikkeus valtavirrasta, kun en ole koskaan ollut kovin suuri limsan ystävä. Kaupan limonaadit ovat monesti aivan liian makeita, eivätkä tarpeeksi raikkaita makuuni. Koska rakastan kaikenlaisia kokkailuun liittyviä haasteita, lähdin mielenkiinnosta blogiyhteistyöhön Soda Streamin kanssa. Pyrkimykseni on kehitellä raikkaita, maukkaita ja omaan makuuni sopivia juomia kunnioittamaan lempivuodenaikaani sekä torien täysinä notkuvia hedelmä- ja marjapöytiä.
Ja kuinka ollakaan… ideoita juomiin keksin lopulta enemmän kuin olisin voinut etukäteen arvatakaan. Kokoan tähän siis neljä lempireseptiäni.

d233ccc989c7c30071cdf8f65d75a7e6
Kesän mauista rakkain ja muistorikkain minulle on raparperi, joten aivan ensimmäisen ideani rakensin raparperin ympärille. Raparperin pariksihan suositellaan maitotuotteita, jotta kalsiumin saanti olisi turvattu (raparperi sitoo itseensä kalsiumia), joten päätin tehdä raparperista jäätelösoodaa.
Mustikka on minusta Suomen paras marja, ja Gin Tonic on lempijuomani – toinen ideoistani onkin näiden kahden suosikin yhdistelmä. Mustikka – Gin Tonic on hurmaavan vaaleanpunainen ja maukas kesäjuoma, joka sopii erinomaisesti myös booliksi.
Vihreän teen terveysvaikutukset ovat monella varmasti jo hyvin tiedossa, mutta kuinka moni tekee itse oman jääteensä? Vihreä tee itseasiassa mm. vahvistaa hampaita – mutta EI jos sen mukana tulee rutosti sokeria. Jääteen valmistaminen on helppoa ja teen kylmähauduttaminen takaa todella pehmeänmakuisen juoman. Tässä ideassa päädyin korostamaan vihreän teen hentoa aromia kurkulla, inkiväärillä sekä tilkalla sitruunaa.
Ja mitä tulee kunnon limuun, jota siis normaalisti en juo: kirsikka-cola on ainoa heikkouksistani. Siinä on jotain kiehtovaa – maku on teennäinen mutta koukuttava.
Juodessani kirsikka-colaa kuvittelen itseni istumaan amerikkalaiseen dineriin koulun komistuksen soitellessa jukeboxista Springsteeniä. Soda Stream edessäni en mitenkään voi vastustaa kirsikka-colan ja mielikuvamatkailun kutsua, joten minun on pakko yrittää tehdä tuosta tahmean imelästä herkusta oma (raikkaampi) versioni!

55b5e836f4f3946ed10d440c8f39b54d

Raparperi-jäätelösooda 1:lle
Raparperiliemeen:
500 g raparperia
1 dl sokeria
0,5 tl jauhettua vaniljaa tai yksi halkaistu vaniljatanko
5 dl vettä

Kuori ja pilko raparperi noin sentin paloiksi. Laita palat, sokeri, vanilja ja vesi kattilaan. Kiehauta, ja keitä miedolla lämmöllä enintään 10 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä hetki, ja valuta raparpereista neste siivilän läpi laajaan kulhoon. Anna nesteen valua rauhassa itsekseen – älä survo! Kaada neste puhtaaseen pulloon, ja säilytä jääkaapissa (enintään 3 päivää). Raparperit voit esim. pakastaa tai leipoa niistä muutaman päivän sisällä jotain.

1 dl raparperilientä
1 dl runsaasti hiilihapotettua vettä
Pallo laadukasta vanilja-kermajäätelöä

Muutama teelusikallinen tuoreista mansikoista ja raparperista tehtyä sosetta
Yhdistä raparperiliemi ja hiilihapotettu vesi lasissa. Aseta päälle vaniljajäätelöpallo. Koristele valuttamalla jäätelölle hieman mansikkasosetta.

6015f2d5b97851515236343ff951a809

Mustikka GT 2:lle
Mustikkaveteen:
1 dl tavallisia metsämustikoita
1 rkl sokeria
0,5 dl vettä

Soseuta mustikat, sokeri ja vesi. Siivilöi halutessasi.

Drinkkiin:
8 cl Giniä (Itse suosin Bombay Sapphirea)
1,5 dl Tonicvettä (esim. Fentiman’s)
1,5 dl mustikkalientä
1,5 dl runsaasti hiilihapotettua vettä
puoli sitruunaa
0,5 dl pensasmustikoita

Laita korkeaan drinkkilasiin (highball) muutama jääpala, lisää gini ja pidennä tonic-vedellä, hiilihapotetulla vedellä, sekä mustikkaliemellä. Purista joukkoon sitruunanmehu ja tiputa sekaan mustikat.

415ea22d05b166c5d3fbf8ed30f53e3d
Vihreä Jäätee (kannullinen)
4-5 rkl vihreää teetä
1 l kylmää vettä
10 kurkkuviipaletta
Laita vesi kannuun ja sekoita mukaan kurkkuviipaleet ja teelehdet. Anna seistä kylmässä yön yli, tai kolmisen tuntia huoneenlämmössä, siivilöi. Mausta tee puolen sitruunan mehulla ja makeuta inkiväärisiirapilla.
Inkiväärisiirappi:
Peukalon mittainen pala kuorittua ja viipaloitua tuoretta inkivääriä
2 dl vettä
0,5 – 1 dl sokeria

Keitä sokeria, vettä ja inkivääriä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri sulaa ja liemen koostumus muuttuu siirappimaiseksi (n. 20 min) Siivilöi siirapista inkiväärit pois ja sekota teen sekaan.
Tarjoilua varten sekoita vahva maustettu tee sekä runsaasti hiilihapotettu vesi suhteessa 2 osaa teetä, 1 vettä. Tarjoile jäiden kera. Koristele halutessasi kurkku- inkivääri- ja sitruunaviipaleilla.

77c7a8b876a693702c1d9b8b376aa310

Kirsikka-Cola 4:lle
20 tuoretta mustaa kivetöntä kirsikkaa
Cola-tiivistettä ohjeen mukaan
1 l vettä
muutama sitruunaviipale ja jäitä

Soseuta kirsikat. Valmista cola Soda Streamin ohjeiden mukaan (hiilihapota vesi, sekoita cola-tiiviste mukaan lopuksi). Jaa kirsikkasose neljään lasiin, lisää laseihin hieman jäitä sekä sitruunaviipaleet. Kaada lopuksi cola päälle ja sekoita varovasti lusikalla. (Varo! Juoma kuohuu herkästi! Kaada siis varoen)

9134d16ac0221d4ebe8daa15c8a003d0
Soda Streamilla saa muuten puhtia myös ruuanlaittoon: kivennäisvesi rapeauttaa ja kuohkeuttaa mm. lettutaikinan ja muffinssitaikinan, ja jos halajaa rapeaa Fish’n’Chips- tai Tempura-annosta, kannattaa frittitaikina tehdä jääkylmään kuplaveteen. Suosikkikeittoni kesäisin on Gazpachon ohella kylmä purjo-perunakeitto eli Vichysoisse, joka nimensä veroisesti tulee Ranskan Vichystä ja saa kotonani kuohkeutta vissyvedestä. Mitä tulee Soda Streamin valmiiseen makuvalikoimaan: Itse säästäisin tiivisteet ja uutteet syys- ja talvikauteen. Miksi tuhlata tilaisuuksia syödä tuoreita marjoja ja hedelmiä nyt, kun ne ovat parhaimmillaan?

309 views