Kaupallinen yhteistyö Hotelli- ja Ravintolamuseon kanssa
Puolukkapöperö!
Makumuistot
Miten paljon muistoja voikin herätä vain yhden lusikallisen voimin! Tein viikonloppuna isoäitini eli Mamman opettamaa puolukkaista välipalaa ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Puolukkapöperö on yksinkertainen ja nopea herkku, jonka osasin tehdä itselleni tullessani koulusta yksin kotiin. Sitä sitten lusikoitiin telkkarin ääressä, odotellen äitiä ja isää töistä.
En millään muista tarkalleen milloin söin puolukkapöperöä edellisen kerran, mutta siitä on kauan. Liian kauan!!! Kipinä rakkaan puolukkapöperön tekemiselle syttyi Hotelli- ja ravintolamuseon Makuasioita -näyttelyssä, jossa vierailin viime viikolla.
Makuasioita
50-vuotis juhlavuottaan viettävään Hotelli- ja ravintolamuseoon Kaapelitehtaalla on tosiaan juuri avautunut Makuasioita -näyttely. Vierailu näyttelyssä nosti mieleen puolukkapöperön lisäksi liudan muitakin makumuistoja, joista lisää alempana!
Makuasioita -näyttely tarjoilee näkökulmia Suomen ruoka- ja juomakulttuuriin, nyt ja menneisyydessä. Moniaistisen näyttelyn näkökulmat on valittu yhdessä yleisön kanssa, ja niihin sisältyy niin historiallista, yhteiskunnallista kuin sosiaalistakin lähestymistä ruokakulttuuriin Suomessa. Mukavan kompaktiin, mutta sisällöltään todella monipuoliseen näyttelyyn on kerätty yleisöltä muistoja ja kokemuksia, joista moneen samaistuin vahvasti. Mukana on toki myös museoesineitä, installaatioita, vanhoja ja uusia valokuvia, sekä taidetta!
Näyttelyä kiertäessä aisteja herätellään monin tavoin: vierailulla saa hypistellä, haistella ja jopa maistella. Näyttelystä voi bongata kolme eri tuoksua, ja haastan jokaisen kävijän tunnistamaan mitä ne ovat! Minulla meni vain yksi oikein… Koska ruoka liittyy tiiviisti meidän jokaisen arkeen ja juhlaan, herättää tämä näyttely varmasti jonkinlaisia muistoja jokaiselle. Muistoja voi nostatella esiin myös vastailemalla näyttelyssä esitettyihin kysymyksiin, jotka saavat pohtimaan vaikkapa sitä, minkälaiset ihmiset oikein ovat niitä ”ruokavaikuttajia”. Ehkäpä sinä? Näyttelyssä on mukana erilaisia aihealueita ruokakulttuurin eri toimijoiden näkökulmista, eikä ainakaan itselleni jäänyt epäselväksi, miten monenlaiset tekijät ruokakulttuurin kehittymiseen vaikuttavatkaan.
Makuasia: puolukkapöperö on IHANAA!
Näyttelyvierailusta:
Saavuin näyttelyvierailulle pitkän työviikon päätteeksi ihan itsekseni. Olin varannut vierailulle toista tuntia aikaa, ja hyvä niin! Päädyin nimittäin kiertämään näyttelyn kolmesti. Näyttelyn tutkiskelu omassa rauhassa oli hauskaa, vaikka monessa kohtaa keskustelukumppani olisikin ollut ihana olla mukana. Kiireetön käyskentely ja löytöretkeily näyttelytilassa sai työkiireet tehokkaasti unohtumaan ja pian matkasinkin mielessäni jo kauas toisiin aikoihin ja paikkoihin…
White lady
Olen syntynyt 70-luvun viime hetkillä, joten varhaisimmat muistoni ajoittuvat 80-luvulle. Olen aina ollut kiinnostunut ruuasta, ja niinpä elävimmät muistoni liittyvät usein jotenkin ruokaan ja juomaan. Kun näyttelyn alkupuolella tuli vastaan 1930-luvun tiski-Alko, muistin heti ensimmäisen visiittini Alkoon! Tiskimyymälämalliahan nimittäin oli sekin. Laadin vanhemmilleni ostoslistan ”White Lady” nimistä cocktailia varten noin 9-10 -vuotiaana. Ohje siihen oli löytynyt punakantisen keittokirjasarjan juomia käsittelevästä osasta, jota rakastin lukea (ellen ollut rakentelemassa kirjoista torneja). Tutkailin tuon kirjasarjan läpi useaan otteeseen lapsena ja lopulta ilmoitin vanhemmilleni, että haluan tehdä heille tämän cocktailin.
Valitsemani juoman raaka-aineet eivät maun puolesta tietenkään sanoneet minulle mitään, mutta juoman nimi ja (muistaakseni) sokerihuurrutettu reuna vetivät kovasti puoleensa. Niinpä sitä sitten jonotettiin äidin kanssa Alkon tiskille, ostamaan giniä ja Cointreau-likööriä! Äiti väittää edelleen kivenkovaan, että aikaansaamani cocktail oli hyvää… mutta niinhän ne äidit aina sanovat 😀 Jostain syystä en ole koskaan tullut maistaneeksi tuota juomaa aikuisena itse, mutta ehkäpä nyt olisi vihdoinkin aika?
Muistatko sinä Alkon tiskimyymälät? Näyttelyn tiski on peräisin 1930-luvulta!
Ravintolamuistoja…
Samoihin aikoihin kuin ravistelin vanhemmilleni White Ladyjä, leikin mielelläni myös ravintolaa. Laadin kauppalistan, ruokalistan ja lopuksi tietysti kokkasin. Vaikka ravintolassa oli käsinkirjoitettu menyy, ei asiakkalla (eli äidillä) oikeasti toki ollut mitään valinnanvaraa. Sitä oli tilattava kiltisti just sitä, mitä erittäin suppealle listalle oli kirjattu. Harmi ettei tuota menua ole tallella, olisi hurjan mielenkiintoista nähdä, mitä silloin oikein kokkasin!
En osaa sanoa, oliko ensimmäiset omat ravintolakokemukseni tämän leikin inspiraationa vai ihan vaan kiinnostukseni keittokirjoja kohtaan, mutta muistan ekat ravintolakäyntini kyllä erittäin hyvin. Kuten varmaan suurimmalla osalla aikalaisistani, on eka ravintolakokemukseni tapahtunut tietysti Rossossa! Kasvoin pikkukaupungissa, missä oli Rosson lisäksi ehkä kaksi-kolme ravintolaa, enkä muista että olisimme niissä muissa juuri käyneet. Rossoon pääseminen oli harvinaista ja aina poikkeus normaaliin. Ruokailutilanteista minulla on hatarat muistot – lapsen näkökulmasta ravintolassa oli ehkä melko tylsää? Leikkinurkkauksessa toki oli aina jotain tekemistä ruokaa odotellessa… Vakiotilaukseni muistan kuitenkin hyvin! Se oli poikkeuksetta lehtipihvi, tai pizza bolognese.
Minkälaisia muistoja sinulla on ensimmäisestä ravintolakäynnistäsi?
…ja ravintolamuistoja…
Muutin 2000-luvun taitteessa kotikaupungistani Pariisin kautta Helsinkiin. Jos näyttely herätti runsaasti lapsuusmuistoja, niin nousihan niitä reilusti opiskeluajoiltakin! Näyttelyyn koostetuista kuvista löytyi mm. Krunikan vanha tuttu Espresso Edge, jossa kävin parikymppisenä todella paljon. Huomasin muuten nyt näyttelyssäkäynnin jälkeen, että sehän on edelleen samoilla sijoillaan, eikä listakaan ole suuremmin noista ajoista muuttunut. Ehkäpä pitää käydä siellä ja tarkistaa, oliko heidän munakoisoleipä niin hyvä kuin mitä muistelen!
Kuvista löytyi myös toinen opiskeluaikojeni vakiopaikka: legendaarinen Lost&Found eli Lostari! Lostarissa vietin parikymppisenä lähes jokaisen viikonlopun, ja yhtenä villinä sinkkukesänä jopa kolme-neljä iltaa viikossa… Muistoissani nuo illat päättyivät aina hikisesti alakerran pikkuruisella tanssilattialla, kunnes oli aika raahustaa takaisin 16 neliön yksiööni Etu-Töölöön. Kotimatkalla mukaani tarttui usein Mecheclininkadun Essolta joko hodari perunamuussilla ja kuivasipulilla… tai Dr Oetkerin mozzarellapizza, jota syön välillä nostalgiafiiliksissä edelleen!
Vaikka muistelen lämmöllä Lostarin tanssilattiaa, sitä nenään ja vaatteisiin takertuvaa tupakan hajua joka niistä illoista väistämättä seurasi ei ole ikävä lainkaan. Näyttelyyn rakennettu baari tuhkakuppeineen toi ajat jolloin sisätiloissä tupruteltiin menemään suorastaan liian elävästi mieleen! Yäk. Ja nyt kun tarkemmin asiaa mietin, eipä se Lostarin jonokaan ollut koskaan se mieltä ylentävin elämys…
Lounareita ja opiskelijamurkinaa
Omat kokkailuni olivat opiskeluvuosina väistämättä pienen budjetin kasvisruokaa. Käytin paljon soijarouhetta, linssejä ja kikherneitä, ja ruokaa tehtiin kerralla aina valtava kattilallinen. Ravintolassa en juurikaan tuolloin syönyt, ellei mukaan lueta lounasravintoloita, joissa kävin yleensä isän kanssa. Helsingin keskustan lounaspaikat tulivat silloin hyvin tutuiksi! Isällä oli tapana lykätä tavatessamme käteeni aina muutama lounasseteli ja niillä sitä sitten välillä pistettiin risaiseksi ja ostettiin vaikka Sivuraiteesta koko pöydän peittävä pizza.
Kalliimpiin ravintolaherkutteluihin hurahdin vasta paljon myöhemmin, kun vakituinen työ alkoi sallimaan muutakin kuin penninvenytystä. Jossain vaihessa minulla oli siskoni kanssa tapana käydä kerran vuodessa jossain ihanassa ravintolassa törsäilemässä, eikä silloin katsottu laskun pituutta – olihan kyse poikkeusillasta!
Paluu nykyhetkeen
Poistuin Kaapelitehtaalta vasta, kun näyttely sulkeutui. Viimeisellä kierroksellani olin paikalla yksin, joten uskaltauduin laskemaan kasvomaskiani hetkeksi saadakseni paremmin kiinni yhdestä tilassa leijuneesta tuoksusta. Turhaan! Onneksi sain jälkikäteen kuulla mikä kaikki tilassa leijaili, muuten tuo tunnistamaton tuoksu olisi todella jäänyt vaivaamaan 😀
Ratikka kotiinpäin vei kuin varkain vanhan kotikadun läpi. Yhtä lukuunottamatta kaikki 2000-luvun alun muistoistani tutut ravintolat ja baarit olivat kadulla vaihtuneet jo uuteen, mutta vanha lähikauppa oli sentään vielä paikoillaan. Aika aikaansa kutakin, sanoisi isoisäni, ja hyvä niin. Ruokakulttuuri elää ja kehittyy siinä missä me ihmisetkin! Silti mieltäni lämmittää, että Caloniuksenkadulla on edelleen Ravintola Troikka. Jotenkin se vaan tuntuu oikealta.
Puolukkapöperö!
Jos jaksoit lukea näyttelykokemukseni ajan kanssa läpi, uskot varmaan kun sanon, että Makuasioita -näyttelystä saa varmasti jokainen irti jotain. Kuului sitten kaltaisiini 80-luvun lapsiin, tai itseäni nuorempaan/vanhempaan sukupolveen. Näyttelyn herättämät muistot jäivät pyörimään mieleeni ja lopulta oli pakko muistella asioita hetki myös yhdessä äidin kanssa. Liekö syynä äidin kylään tullessaan tuomat tuliaispuolukat vai näyttelyvisiittini, mutta jostain mieleeni muistui puolukkapöperö.
Meillä oli kotona lapsuudessani puolukoita läpi talven, äiti säilöi ne samaan tapaan kuin Mammakin aikoinaan. Puolukat olivat ämpärissä, joko survoksena tai vedellä peitettyinä ”vesipuolukoina”. Äidin lapsuudessa vesipuolukoita oli kuulemma aina kellarissa, jossa ne säilyivät hyvin yli talven. Niistä Mamma sitten teki puolukkapiirakkaa, vispipuuroa ja puolukkapöperöä, ja tarjosihan hän toki puolukkaa myös erilaisten ruokien lisukkeena.
Tätä kirjoittaessani näen sieluni silmin Mamman kaivamassa lapsuudenkotini keittiön kaapista esiin sokeria ja ruisjauhoja. Mamma muussasi lautasella puolukoita rikki lusikalla, ja sekoitti niihin ruisjauhoa ja sokeria. Ja näin helposti oli puolukkapöperö valmis! Tiedän ettei se kuulosta kovin kummoiselle, mutta niin se vaan on, että puolukkapöperö on älyttömän hyvää! Ja senpä vuoksi, Mamman minulle opettama herkku peritytyköön nyt teille. Tai mistäpä minä tiedän, ehkä se on jollekin jo entuudestaan tuttu?
Minä ja Mamma, sellaisena, kuin hänet aina muistan: papiljoteissa ja raidallisessa Mariessussa
Mamma ♥
On se jännä, miten monia muistoja lapsuudesta tuttujen liikkeiden toistaminen, puolukoiden iloisesti rikki pirskahtaminen ja pöperökulhon käteen nostaminen toi mieleen. Mieleen muistui jopa se reunasta haljennut sinikukallinen kulho, josta tykkäsin lapsena syödä … sekä tietysti Mamma. Sellaisena kuin hän aina mielessäni on: elinvoimaisena, topakkana, lämpimänä ja niin kovin rakkaana, leipomassa jotain … vaikkapa lanttusupikkaita! Mamma kuoli toissakesänä pitkän hoivakotijakson päätteeksi ja ikävä on edelleen kova.
Helppo, helpomi, puolukkapöperö!
Ottaen huomioon, miten äärettömän yksinkertainen kolmen raaka-aineen viritelmä puolukkapöperö on, myönnän miettineeni etukäteen että aika on varmaankin vähän kullannut muistoja sen suhteen. Kuinka väärässä voikaan olla! Vaikka kyseessä on tosiaan vain puolukka, sokeri ja ruisjauho, on lopputulos niin paljon enemmän kuin osiensa summa.
Koska meillä ei kotona ole juuri koskaan ns. valkoista sokeria, tein pöperön paahteisen karamelliseen kookossokeriin (joka selittää pöperön kinuskisen värin). Lopulta päätin lorauttaa sekaan vielä hieman kaurapohjaista vaniljakastiketta, ja kiikutin sitten kulhollisen Juuson maistettavaksi. Olin toki kertonut hänelle tästä lapsuuden ruuasta innoissani jo etukäteen, mutta ihan ymmärrettävästi Juusolla ei odotukset varmasti olleet kovin korkealla. (Edelleen… kyseessähän on vain puolukka, sokeri ja ruisjauho.) Jätin kulhon Juuson vierelle ja hipsin takaisin keittiöön perkaamaan äidin tuomaa puolukkavuorta. ”Siis mitä tässä on?! Ihan älyttömän hyvää!” kuului hetken kuluttua olohuoneesta. Toivomus uudelle satsille puolukkapöperöä seurasi nopeasti perästä!
Puolukkapöperö
Raaka-aineet:
- 3 dl puolukoita
- 1 dl ruisjauhoja (tai talkkunaa)
- ¾-1½ dl kidesokeria (tai kookossokeria, ruokosokeria tms.)
Halutessasi:
- ¼ tl jauhettua vaniljaa
- 1 dl vaniljakastiketta / kermavaahtoa (kaurapohjaista)
Ohjeet
- Survo puolukat kulhossa rikki. Lisää sekaan (kookos)sokeri ja ruisjauhot. Sokerin määrää voi säätää omaan makuun sopivaksi, minulle riittää ½-¾ dl ihanan paahteista kookossokeria kolmeen desiin puolukkaa.
- Anna seoksen turvota hetki ja lusikoi menemään!
- Jos haluat puolukkapöperöstä enemmän jälkiruokamaisen, mausta survos ripauksella vaniljaa ja tarjoile puolukkapöperö vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kera.
Huom:
- Mamman puolukkapöperö tehtiin aina kidesokeriin, mutta minun kaapistani sellaista harvemmin löytyy. Käytin siksi ihanan paahteista kookossokeria, jonka maku sopi minusta puolukkaan loistavasti!
- Vaniljakastikkeen sijaan voit kokeilla lisätä pöperöön kookoskermaa tai (kaura)kermavaahtoa!
- Jotkut käyttävät marjapöperössä ruisjauhojen sijasta talkkunaa.
Hotelli- ja ravintolamuseo on ruoka- ja juomakulttuurin erikoismuseo Helsingin Kaapelitehtaalla. Makuasioita – näkökulmia ruoka- ja juomakulttuuriin näyttely aukesi 8.10.2021 ja on esillä toistaiseksi!
Kaapelitehdas,
Tallberginkatu 1 G 60,
00180 Helsinki
Aivan ihania ruokamuistoja ja niin kauniit kuvat puolukkapöperöstä, jota tekisi heti mieli maistaa! Ja voi miten kiva tämä museo, täytyy piipahtaa joskus. Tästä kirjoituksesta jäi puolukkapöperön lisäksi mieleen Lostari 🙂 Minä myös notkuin Lostarissa parikymppisenä joka viikko eli ollaan ihan takuulla törmätty ja ties vaikka tanssahdeltu yhdessä siellä hikisellä minitanssilattialla. Lostarissa oli kyllä jotain taikaa! Kiitos kivasta kirjoituksesta!
Voi kiitos Tiina! Puolukkapöperö ei ehkä ole se fotogeenisin ruoka, mutta parhaani tietysti yritin! Ihana kuulla että tykkäät kuvista ja uskallat maistaa pöperöäkin! Lostari on kyllä ollut ihan oma juttunsa. Joskus silloin kun se oli vielä auki tuntui, että muita paikkoja ei tarvitakaan… 😀 Ollaan taatusti oltu siellä samaan aikaan, ja jos on oltu samaan aikaan tanssilattailla niin törmäystä on ollut vaikea välttää, haha!