Kaupallinen yhteistyö Asennemedia & Kasvimaani
Yksi ihanimmista talviruuista on minusta shepherd’s pie (paimenen piiras) – uuniruoka, jossa pehmoisen perunamuussipinnan alla piilottelee mehevää muhennosta. Perinteisessä versiossa muhennokseen käytettään lammasta, mutta itse teen tästä ruuasta todella usein kasvisversion (ennenvanhaan soijarouhekastikkeella, nykyään nyhtiksellä/härkiksellä). Tällä kertaa halusin kuitenkin tehdä tästä ruuasta täysin vegaanisen ja vaihtaa vanhat tutut kasviproteiinitkin sieniin. Myös muussikerros sai normaalia enemmän väriä, minulla kun sattuu olemaan kotona hirmuinen keko juureksia, joita ujutan vähän kaikkeen!
Kotiovelleni kannettiin nimittäin männäviikolla kilotolkulla kotimaisia juureksia ja sipulia, appelsiineja, sitruunaa, fenkolia, lehtikaalia sekä inkivääriä. Moinen kauppakassia keventävä paketti on Apetitin uusi digipalvelu nimeltään Kasvimaani. Palvelu lanseerattiin viime keväänä ja sen kautta tilattuja kasvisbokseja on toimitettu kuluttajille kautta Suomen syksystä asti. Itselläni oli testissä Kokeilijan kasvisboksi eli kertatilaus, mutta palvelusta löytyy toki myös hieman kertatilausta edullisempi kestotilaus.
Kasvisbokseihin pakataan aina 5-7 kiloa Apetitin vastuuviljelijöiden satokauden tuotteita – jotka näin talvisaikaan ovat luonnollisesti lähinnä juureksia ja sipulia – sekä sesongin tuontihedelmiä ja -vihanneksia. Kasvimaani pyrkii tutustuttamaan kuluttajia kasvisboksin sisällöllä uusiin kasvis- ja hedelmälajikkeisiin, joten jokaisessa boksissa onkin aina vähintään viittä eri tuotetta sekä pieni reseptivihkonen opastamassa kulloistenkin tuotteiden käyttöön.
Itselläni ei vihkosen resepteille niin suurta tarvetta ole, kun kokkaan pääsääntöisesti omasta päästäni. Uteliaana tutkin toki reseptivihkonkin läpi ja totesin ohjeiden olevan sekä ajan hermoilla, että ihanan helpostilähestyttäviä ja selkeitä. Mukana oli ohjeet mm. juuressellerisipseille, vihershotille sekä lehtikaalicarbonaralle 🙂
Mikä kasvisboxissa minulle on parasta, on saada osa kauppalistasta kotiin kuljetettuna! Hoidan meidän taloudessa pääsääntöisesti ruokahuollon kokkailuineen ja kauppareissuineen, eikä vaappuminen kotiin kilokaupalla juureksia sisältävien kauppakassien kanssa tosiaankaan houkuta pitkän työpäivän jälkeen. Niinpä vaikka rakastankin juureksia, ostan niitä kotiin yleensä vain pieniä määriä täsmätarpeeseen. Kokonaista juuriselleriä ei kotonamme olekaan siksi nähty aikoihin! Kun lähetys saapui kotiovellemme, kaivelin Kasvimaani -boxia suorastaan haltioituneena miettien samalla kuumeisesti, mitä kaikkea sen sisällöstä kokkaisin. Melkein kuin olisi saanut ikioman Masterchef mysteerilaatikon kotiin!
Osasta testipakettini fenkolia, lehtikaalia ja appelsiinia tein salaattia hieman soveltaen tätä reseptiä. Appelsiinia upposi myös sitruunan, porkkanan ja inkiväärin kera porkkanapommiksi nimeämääni lempimehuuni. Sekä appelsiinia että fenkolia riitti vielä myös yhden hengen pastalounaaksi sekä sahrami-fenkolirisottoon (se oli kuulkaa hyvän kokoinen se boxin fenkoli!)
Mitä tulee juureksiin, niistä tehtiin ensin tämänpäiväinen reseptini eli vegaanin shepherd’s pie juuresmuussilla. Jäljelle jääneistä juureksista syntyi nostalginen sulatejuustolla ja kermalla mehevöitetty juureskiusaus, josta syötiin useampikin päivä.
Tulevia kasvisboxeja pakataan erilaisten teemojen mukaan, joten luvassa on mm. espanjalaisia herkkuja tapasresepteineen, pääsiäisboxi sekä laatikollinen kaikkea keltaista. Kulloisenkin boxin sisällön voi kurkata etukäteen Kasvimaani -sivuilta tai Facebookista – mutta itse kyllä pidän boksini sisällön mieluummin yllätyksenä ja leikin kilpailevani Masterchefissä 😀
Jutun lopusta löytyy muuten teille lukijoille alekoodi, mikäli innostutte testaamaan Kasvimaani -palvelua! Seuraavassa boxissa on täytteenä porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, lehtikaalia, fenkolia, sweetieitä, veriappelsiineja ja limeä = NAM!
Vegaanin shepherd’s pie sienillä, portterilla ja juureksilla
vegaaninen
Portteri-sienimuhennos:
3 isoa keltasipulia
2 rkl vegaanista margariinia
1 rkl vaahterasiirappia
500 g herkkusieniä, portobelloja ja/tai siitakkeita
200 g juuriselleriä
1-2 rkl oliiviöljyä
3-4 valkosipulin kynttä
1 tl timjamia
1½ rkl vehnäjauhoja
2½ dl vegaanista portteria (tai stouttia) – hyvä lista vegaanisista oluista löytyy esim. täältä
1 dl juuresten keitinvettä
suolaa, pippuria
Juuresmuussi:
200 g juuriselleriä
150 g palsternakkaa (1 keskikokoinen)
150 g porkkanaa (2 keskikokoista)
300 g jauhoista perunaa (1 iso)
50 g lehtikaalia
50 g vegaanista margariinia
suolaa, pippuria
Lisäksi: vegaanista margariinia, persiljaa
Portteri-sienimuhennos:
Viipaloi sipuli ohuelti. Kuullota sipulia margariinissa suolaripauksen kanssa, kunnes sipuli pehemenee ja muuttuu läpikuultavaksi. Jatka paistamista liedellä, joka on miedolla lämmöllä (induktiolieden 0-9 asteikolla 4) välillä sekoitelleen, kunnes sipuli alkaa muuttumaan kullanruskeaksi ja karamellisoituneeksi (n. 30-40 minuuttia).
Sipulin karamellisoituessa pilko herkkusienet (pienet voi puolittaa, isommat jakaa neljänneksiin). Kuori ja kuutioi juuriselleri noin 1 x 1 cm kuutioiksi. Ruskista sieniä ja juurisellerikuutioita margariinissa erä kerrallaan, kunnes kaikki on ruskistettu. Laita myös juuresmuussi kypsymään (ohje juuresmuussille alla).
Lisää karamellisoitujen sipuleiden sekaan viipaloitu valkosipuli, timjami sekä jauhot, sekoita huolella. Lisää sekaan sienet ja juuriselleri, olut sekä desin verran juuresmuussista yli jäävää keitinvettä. Sekoita hyvin ja anna muhennoksen poreilla miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, kunnes liemi on paksuuntunut ja maut tasaantuneet. Mausta muhennos suolalla ja pippurilla.
Juuresmuussi:
Kuori ja kuutioi juurekset. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä, kunnes haarukka uppoaa helposti niin porkkanaan kuin juuriselleriinkin. Poista lehtikaalista ruoti, silppua se ja lisää se kattilaan. Jatka keittämistä vielä muutama minuutti. Kaada keitinvesi sitten kattilasta talteen toiseen kulhoon. Muussaa juureskuutiot perunanuijalla (muussiin saa jäädä karkeampia sattumia) ja lisää sekaan n. 1 dl keitinvettä. Mausta muussi kasvimargariinilla, suolalla ja pippurilla.
Annosten kokoaminen ja viimeistely:
Laita uunin grillivastukset päälle tai lämmitä uuni ylälämmöllä 225 asteeseen. Annostele sienimuhennos syvään uunivuokaan tai 4 annosvuuan pohjalle. Lusikoi päälle juuresmuussi. Laita juuresmuussin pinnalle muutama nokare kasvimargariinia. Gratinoi vuokia uunin ylätasolla n. 10 minuuttia, tai kunnes juuresmuussi saa pinnalleen hieman väriä. Tarjoile vegaanin shepherd’s pie persiljasilpun kera.
Ps. Vegaanin shepherd’s pie on helppo valmistaa uunivuokiin odottamaan ruokailua vaikka jo edellispäivänä ja gratinoida uunissa juuri ennen tarjoilua – annoskokoiset pikkuvuuat lämpiävät läpikotaisin ihan pelkän gratinoinninkin aikana. Jos olet rakentanut ruuan yhteen isoon uunivuokaan, nosta vuoka uuniin lämpenemään samalla kun laitat uunin päälle. Näin ruoka lämpenee kunnolla sisältä asti.
Koodilla VAIMOMATSKUU18 saa Kestotilaajan Kasvisboxin hintaan 14,90 € + toimituskulut 4,90 € (normaalihinta 18,50€ + toimituskulut 4,90€). Alekoodi on voimassa 14.2. saakka ja alennus säilyy kestotilauksissa huhtikuun loppuun saakka.
Mari sanoo
Täähän kuulostaa ihan näppärälrä palvelulta. Tosin sitten täytyy olla valmis kokkailemaan oikein olan takaa.
Juulia sanoo
Joo, totta – tosin juurekset ja sipulit kyllä säilyvät tietysti pidemmänkin aikaa 🙂
Heidi K. sanoo
Oho, kuulostaa kokeilemisen arvoiselta palvelulta kaiken kaikkiaan. Ja ihanat kuvat tässä postauksessa, kuten aina!
Juulia sanoo
Kiitos Heidi! Oli kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan tätä palvelua!
Kulinaari sanoo
Itsekin sain kokeilla Kasvimaani-laatikkoa ja se on kyllä näppärä.
Juulia sanoo
Hei, niinpä huomasinkin! Näppärä on, ehdottomasti 🙂
Minna sanoo
Kuulostaa sekä herkulliselta reseptiltä, että näppärältä palvelulta. Mä arvostan kotiin kuljetusta nykyisin yhä enemmän ja enemmän!
Juulia sanoo
Kiitos Minna <3 No niin minäkin, nyt kun sellaista pääsin testaamaan!
Hanna sanoo
Tää resepti ❤
Kasvimaani on kyllä hyvä! Mulle tuli boksi joulun alla ja aion nyt kyllä tilata sen kestona!
Juulia sanoo
Kiitos Hanna! Mulle on kans tulossa vielä muutama paketti, ennustan koukkuunjäämistä!
Sari sanoo
Hei! Resepti kuulostaa herkulliselta, mutta jäin ihmettelemään kun sanoit että yleensä teet nyhtiksellä/härkiksellä mutta nyt halusit tehdä vegaanisen ja laitoit niiden tilalle sieniä. Nehän ovat vegaanisia kuten soijarouhekin, oliko resepti silloin muiltakin osin siis erilainen?
Juulia sanoo
Juu ei se sieniin vaihto tästä toki vegaanista tehnyt kun lähinnä maidon ja voin skippaaminen muussista 🙂 Ilmaisen tuossa kohtaa itseäni ehkä vähän hassusti … mistä sain itseasiassa jo noottia mieheltäni joka välillä oikolukee mulle mun jutut. Niinpä luulin selkeyttäneeni kohdan jo paremmaksi mutta mönkään taisi mennä!