Janoon

by Juulia
Loading...
817 views

Löytö: Bistrotek

Löytö: Bistrotek

Piipahdin lauantaina vasta-avatun Bistrotekin avajaisissa maistelemassa suupaloja heidän herkuistaan ja filistelemässä muutamaa oivallista viiniä. Viihdyn monessa tilanteessa varsin hyvin itsekseni, mutta lauantaina olo olisi ollut poikkeuksellisesti seurallinen. Ainoat tuttuni lähtivät paikalta pian saapumiseni jälkeen, ja jäin pöytään yksikseni.

Tilanne korjaantui kuitenkin yllättävällä tavalla: vastapäätäni istahti nimittäin Etelä-Afrikkalainen ruoka- matka- ja viiniblogaaja Violetta (Foreign Finn), jonka kanssa jutustellessa vierähti lopulta toista tuntia. Ehkä pitäisikin uskaltautua useammin avaamaan suuta vastaavanlaisissa tilanteissa – eikä vain kaivautua älypuhelimen uumeniin…

Bistrotek on pop up viinibaari, joka toimii ainakin huhtikuun loppuun ravintola Mille Mozzarellen tiloissa. Bistrotekin takana on italialais-ranskalainen trio Eleonoora (sommelier, Napolista), Alexis (kokki, Pariisista) sekä Hadrien (project coordinator, Ranskasta hänkin). Ideana on tuoda viinibaari pop upin omaisesti eri tiloihin ja tilaisuuksiin, kuten vaikkapa nyt Mille Mozzarelleen – pysyvää omaa tilaa Bistrotekilla ei siis ainakaan vielä ole.

Hummus & Focaccia, Cured Salmon, Paté de Campagne, Tataki Beef sekä hurmaava Casale del Giglio Shiraz 2013

Bistrotekin Alexis, Eleonoora & Hadrien

Lyhyeltä mutta houkuttelevalta listalta löytyy alusta asti itse tehtyjä herkkuja beef tatakista kermaiseen maissikeittoon, hummukseen ja periranskalaiseen maalaispatéeseen. Ehdin lauantaina napostelemaan listan melkein kokonaan läpi, vain jälkkäri jäi välistä – tai siis makea jälkkäri … entisenä juustotiskiläisenä juustoja ei voi koskaan jättää väliin!

Annokset olivat kauttaaltaan maukkaita ja herkullisia, mutta erityisesti mieleeni jäi ranskalaisella vahvalla, makealla punaviinillä (Banyuls) maustettu maalaispatée, sekä ranskalainen erikoisuus, gougères, joka on eräänlainen juustolla maustettu, kevyen kepeä ja maukas tuulihattu.

Gougères

Joka päivälle löytyy myös juomaa ja ruokaa yhdisteleviä tarjoussettejä viidentoista euron hintaan. Paritushommia voi tosin harrastaa tilassa itsekin – erilaisia tastingiltoja Bistrotekissä on nimittäin joka keskiviikko. Huomenna tarjolla olisi oluttasting, ensiviikolla (30.3.) syrah vs. pinot noir -ilta. Oli teema mikä tahansa, on maisteltavana aina 6 juomaa – ja siihen kylkeen kun nappaa jotain syötävää, pääsee helposti vertailemaan juomien toimivuutta myös ruuan kanssa.

Bistrotek oli mukana sammuttamassa valoja Earth Hour 2016 merkeissä. Ekstrapisteet vielä siitä!

Annosten hinnat pyörivät viiden ja kymmenen euron välillä, tastingit taas ovat aina 20 €. Tastingeista ja eri tilaisuuksista pysyy parhaiten kärryillä kurkkimalla Bistrotekin FB-sivujen seinää, tai kysymällä tapahtumista suoraan henkilökunnalta.

Bistrotek Pop Up

Mille Mozzarelle, Pursimiehenkatu 7

avoinna ke-la 17-22

bistrotek.helsinki@gmail.com

312 views

Lakridsia lautasella

by Juulia 6 Comments
Lakridsia lautasella

Olen vissiin ylittänyt jonkun blogimaailman näkymättömän kynnyksen, koska sähköpostiini on alkanut viime aikoina suorastaan tulvimaan kutsuja toinen toistaan houkuttelevimmille illallisille ja maistelijaisille. Kaikkiin ei millään ehdi, vaikka kuinka haluaisi … mutta onneksi edes joihinkin! Viime viikolle kalenteroitua Lakrids by Johan Bülow -illallista en esimerkiksi olisi jättänyt väliiin mistään hinnasta – eikä onneksi tarvinnutkaan.

Lakritsijauheen – siis sen mausteen, ei makeisen – suurkuluttajana olin erittäin kiinnostunut maistamaan, mitä Suomen ja Tanskan huippukokeista koostuva tiimi, Antti Asujamaa/Ravintola Ragu, Sasu Laukkonen/Chef & Sommelier, Mikkel Marschall/Michelin-kokki, Bornholm, sekä Olli Kuokkanen/Suomen Kulinaarisen Tiimin entinen jäsen, Gagu) lakritsista saavat aikaan. Lakritsijauheella on kotonani vankka asema erityisesti herneen ja fenkolin kyljessä, muutamissa jälkiruuissa, kuumissa juomissa sekä kiinalaistyyppisissä wokeissa – hienostuneempia käyttötapoja lakritsille varmasti kuitenkin löytyy, kun on tuollainen kokkijoukkue puikoissa!

Kampasimpukat + lakritsimajoneesi =

Ensimmäinen ruokalaji oli pikkelöidyllä cantaloupemelonilla ja lakritsinäkkärillä ryyditetty maa-artisokkakeitto. Yhdistelmä toimi upeasti, erityisesti pirteän kirpeä pikkelöity meloni yllätti iloisesti. Kuvaa annoksesta ei valitettavasti nyt ole kuitenkaan näyttää, sillä yksikään ei onnistunut – taitais olla korkea aika hankkia parempi kamera!

Toisen ruoakalajin kohdalla oli sekä kamera, että pikakirjoitustaidot tikissä, joten raportti voi lähteä kunnolla käyntiin. Mandariiniaromisen Contrà Soarda Vignasilan Vespaiolo 2012:n seurana tarjoiltiin hiilostettua sekä pikkelöityä kurpitsaa, lakritsimajoneesia sekä oliiviöljyssä haudutettuja kampasimpukoita granolapedillä.

Kampasimpukat ovat suurta herkkuani, joten tämä annos oli lähtökohtaisesti jo voittaja-ainesta. Anisaromi sopii todistetusti kampasimpukkaan (miettikää vaikkapa fenkolia), mutta että lakritsimajoneesia? Rapeat, pehmeät, rouskuvat ja suussasulavat elementit olivat mielestäni täysin tasapainossa; myös suolaisen, makean, happaman ja umamin yhdistelmä osui nappiin. Kun jo valmiiksi tasapainoiseen annokseen tulee vielä lisäelementti kokonaisuutta tukevasta ja täydentävästä viinistä, ei voi kuin huokaista: tämä porukka todella osaa hommansa!

Kolmas ruokalaji oli henkilökohtaisesti minulle illan tylsin. Pidän tartarista yleensä poikkeuksetta erittäin paljon, mutta tällä kertaa rakenne oli turhan mössöinen ja mausteetkin turhan pliisut. Pääraaka-aineen eli Black Angus -lihan sijaan annoksen tähdiksi nousivatkin lisukkeet: hapatettu raparperisinappi sekä lakritsin kanssa paistetut paahdetut sipulit.

Viiniksi tartarille oli valittu kirpeä ja kuivahko kupliva rosé (Cleto Chiarli, Vecchia Modena Premium Lambrusco di Sorbara 2014) – yllättävä valinta, pisteet taas sommelierille! Maistoin ensimmäistä kertaa tartarin ja samppanjan yhdistelmää syksyllä olut vs. viini -battlessa, ja paritus teki jo silloin vaikutuksen. Minua ei siis tarvitse vakuuttaa siitä, että voitaisiin jo unohtaa ne “säännöt”, joiden mukaan lihalle sopii vain punaviini, kalalle valkoviini. Kuohuviini/samppanja ja tartar ovat hyvä yhdistelmä; kuplat puhdistavat, raikastavat ja keventävät annoksen lihaisuutta. Kannattaa kokeilla!

Seuraavana vuorossa oli illan vaikuttavin annos. Sasu Laukkosella oli tämän ruokalajin kanssa varmasti näppinsä ranteita myöten pelissä, sillä kukkakaalin eri osia eri tavoin hyödyntävä annos oli minimalistisen elegantti, maukas ja kaunis – ihan kuin Chef & Sommelierin keittiöstä. Lakritsi ja kukkakaali osoittautuivat yllättäen niin ihanaksi pariksi, että mietin parhaillaan kuumeisesti, miten uudelleenloisin tämän annoksen kotona.

Viinipari annokselle oli Cosimo Maria Masini, Annick 2014 – biodynaaminen ja luonnollisilla hiivoilla käynyt chardonnay/sauvignon blanc. Taidekasvattaja ei näemmä vapaallakaan pääse tavoistaan: jäin nimittäin miettimään, miksi näin ihanan viinin tuottajat eivät panosta enemmän visuaaliseen ilmeeseensä? Onneksi moinen sivuseikka unohtui lopulta ja päätin vain nautiskella pullon sisällöstä. Pääasiahan kuitenkin oli, että myös tämä viini toimi annoksen kyljessä moittettomasti.

Viidennen ruokalajin kohdalla mahani teki tenän. Mehevää, 42 tuntia haudutettua possun massua Johan Bülowin kotiseudulta eli Bornholmin saarelta, selleriä soseena ja etikkaisena palana, rakuunapyrettä, raakalakritsilla ja ruskealla voilla silattua possunsaparoista keiteltyä kastiketta… annoksen katseleminen nosti melkein kyyneleet silmiin, sillä tiesin etten millään jaksaisi sitä kaikkea. Onhan se myös hieman noloa jättää tanskalaisen Michelinkokin ruokaa lautaselle?

Lasistakin löytyi kevyiden ja pehmeiden tanniinien sekä makean rusina-aromin lisäksi ripaus lakritsia Fruttaio Ca´Rizzieri Sfursat di Valtellina 2010 -viinin muodossa. Tämä ruskeaan vivahtava, kuivatuista Nebbiolo-rypäleistä amaronen tyyliin valmistettu punaviini jätti minuun niin suuren vaikutuksen, että vauhkosin siitä vielä monta päivää myöhemmin Juusollekin. Tässä juttua kasaillessani olen tietysti guuglannut aterian kaikki viinit – ja siltä näyttää että toisesta lasillisesta saan jäädä ihan vain haaveilemaan (ei, ei löydy Alkosta – mikä ei ole mikään yllätys – ja Ragussakin viini kustantaa päälle 170 € / magnumkokoinen pullo). Ehkäpä vastaan tulee kuitenkin vielä jotain helpommin saavutettavaa ja samankaltaista herkkua 🙂

Ilta päätettiin tyrnin ja suolaisen lakritsin liittoon. Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä muistavatkin, en ole makean suurimpia ystäviä. Jälkiruokaviinejä juon varsin mielelläni, mutta lautasella voisi minusta olla ihan vaan juustoa… jotta innostuisin jälkiruuasta, on sen oltava raikas, kiinnostava ja tarpeeksi pieni. Tämä annos täytti kaksi näistä kriteereistäni, sillä pieni tämä annos ei kyllä ollut! Makeaus olisi voinut olla liiankin päällekäyvä, mutta tyrnin kirpeys ja annosta koristavat suolaheinät tasapainottivat kokonaisuutta raikkaampaan suuntaan. Annoksesta löytyi myös paahdettua valkosuklaata sekä tanskalaista hapatettua maitotuotetta ymeriä.

Lakrids -makeiset ovat minulle olleet tuttuja jo vuosia, vaikken itse lakritsista karkkien muodossa niin piittaakaan. Perhepiirissäni on eräs varsin vannoutunut lakufani (tarkoitan sinua Matti!), jonka jokavuotiseen joululahjapakettiin on kääritty Lakridsia kerran jos toisenkin. Lakridsin lakut ovat pakkausta myöten esteetikon mieleen, mutta pidän myös yrityksen kokeellisista makuyhdistelmistä! Pisteet vielä siitä, että Lakridsin makeiset ovat myös gluteenittomia – tämä lienee ilouutinen monelle.

Karkit sikseen, eniten innostuin siitä, kun kotiin kantamastani goodie bagista paljastui sekä suolaista että makeaa lakritsisiirappia ja kahden sorttista raakalakujauhetta Lakridsin food linesta – näille olen keksinyt jo pitkän listan käyttötarkoituksia! Ensimmäisenä testailen sitä kukkakaali-lakritsikomboa. Palaan asiaan kun olen saanut aikaan jotain reseptintapaista!

150 views

Loskasta Toscanaan

Loskasta Toscanaan

Vastaanotin toissaviikolla illalliskutsun, joka oli otsikoitu “sekopäiset italialaiset ja paljon viiniä”. Kutsun esitti Ravintola Groteskin Food and Beverage Manager Paul Hickman (joka muuten juuri voitti Pro-gaalassa vuoden ravintolapäällikön palkinnon), sekä italialaisten luomuviinien ja maustetuotteiden maahantuoja ja tukkumyyjä Travia Wines.

Grotesk on lempiravintoloitani Helsingissä, varsinkin silloin kun mieleni tekee huolella ja taidolla valmistettua lihaa: picanhaa, tartaria, ribsejä… Oli valintani mikä milloinkin, kylkeen on saatava aina pitkän kaavan mukaan tehdyt, kolmesti kypsennetyt potut. Ne ne vasta ovat herkkua! Kävisin varmaan Groteskissa paljon useammin, mikäli kukkaroni vain sallisi!

Niinpä ei varmaan kellekään ole yllätys, että vastasin kutsuun myöntävästi. Kuola jo valmiiksi valuen lampsin loskasta Toscanaan: tiedossa oli nimittäin niin leikkeleitä, lihaa Groteskin ihanasta grillistä, risottoa, kuin italialaista juustoa Hakiksen hallin legendaarisesta Lentävästä Lehmästä. Eikä siinä vielä kaikki – ateria huuhdottaisiin alas Panzanon kylän viinitilallisten upeilla viineillä!

Alkuun nautimme hurmaavaa luomuroséta Fattoria Le Fontilta (Le Fonti Rosato 2014) katsoessamme ja kuunnellessamme viinitilojen esittäytymiset. Punaisia marjoja, kuten vadelmaa tulviva rosé vei fiiliksen hetkessä kesään, jopa siinä määrin, että loskakin alkoi pikkuhiljaa (märkiä sukkia lukuunottamatta) unohtumaan. Vaikka en pöytään istahtaessani tuntenut paikalta ketään, muuttui tunnelma nopeasti jäykästä rennoksi – tilannetta avitti roimasti viinitilalliset, jotka kiersivät itse pöydissämme tarjoilemassa viinejään tarinoiden kera.

Aterian kaveriksi oli tarjolla neljältä Panzanon kylän viinitilalta niin Chianti Classico, pidempään kypysynyt Chianti Classico Riserva, sekä ns. tilan paras, IGT tai Gran Selezione -viini.

Pöytään kannettu leikkelelankku rikkoi viimeisetkin jäät ja kohta keskuudessamme solisi viinin lisäksi vilkas keskustelu. Kun tällaisiin arki-illan tilaisuuksiin useimmiten saapuu suoraan töistä, jää helposti päälle tietynlainen suoritusvaihde … siinä se pikkuhiljaa kuitenkin vaihtui vapaalle ja hartiatkin alkoivat laskeutua. Groteskin omat Iberico Coppa ja Pancetta maistuivat kaikille, herkullisen mustuneesta hiillostetusta broccolinista puhumattakaan.

Vierustoverini paljastui kanssani saman alan edustajaksi, ja juttua riitti heti helposti. Vastapäätä istui taasen aito italialainen herrasmies Luca, joka työskentelee viinien parissa. Pöydästä löytyi vielä Instagramista tuttu viiniblogaaja Anna, jonka Blanc des blancs -blogista kannatta viineistä enemmän kiinnostuneiden käydä kurkkaamassa asiantuntijan ajatuksia 🙂

Leikkeleiden kera tarjottujen viinien joukosta suosikikseni nousi Il Palagio Chianti Classico 2012, joka oli verrattaisen nuoresta iästään huolimatta tasapainoinen ja pehmeän tanniininen. Suussasulavan rasvaiset ja mehevät leikkeleet katosivat nopeasti, jonka jälkeen vuorossa oli sienirisotto sekä seuraavat neljä viiniä, pidempään kypsynyttä Chianti Classico Riservaa.

Sienirisotto oli makuuni juuri sopivan suolaista ja täyteläistä, joskin itse riisi oli jäänyt ehkä aavistuksen liian al denteksi. Makuasioitahan nämäkin, pöytänaapureille risotto näkyi maistuvan erinomaisesti – taidettiinpa kaikki ottaa santsikauhallisetkin! Epäselväksi tosin jäi, mitä sieniä risotto sisälsi – vastaus kysymykseeni kun oli ympäripyöreästi “metsäsieniä”. Viineistä nousi suosikikseni taas Il Palagion Chianti Classico Riserva vuodelta 2011 – 24 kk tynnyröinti tuo tähän viiniin kevyitä tammen ja vaniljan aromeja, joista punaviineissä usein pidän.

Hups, se meni jo!

Kolmannella kierroksella maisteltiin kunkin viinitalon ns. lippulaivatuote, sekä Grotsekin upea Big Green Eggissä grillattu Black Angus Entrecôte. Mitä tulee viineihin … no sanotaanko vaikka niin, että hyvää kannattaa odottaa! Upeita, täyteläisiä, moniulotteisia viinejä on edelleen vaikea ajatella ilman että menee pää solmuun – mikä niistä oli paras, ei mitään hajua enää!? Mieleen jäi silti ehkä parhaiten taas tuon samaisen Il Palagion Le Bambole Gran Selezione 2011, sekä Rignana IGT Il Riccio 2012, joka olikin yllättäen 100% merlota! Sellainen mehumainen ja helppo merlot, mihin olen mielikuvani rypäleestä pitkälti perustanut, jää tästä kyllä kauas. Aina sitä oppii uutta 🙂

Black Agnus Entrecôte oli täydellisesti paistettua – karamellisoitunutta pinnalta, suussasulavan mehukasta ja mureaa sisältä. Voi kuinka toivoisin mahani vetävän enemmän, lihaa kun olisi saanut lautaselleen niin paljon kuin mahtuu… ” sano stop, ku riittää” kävi kehotus! Tyydyn kahteen palaan, mieli kun teki myös vihreitä papuja rapeaksi paistetun kinkun kera… ja se juustokin piti vielä saada mahtumaan! Kuva ei taida tällä kertaa kertoa lähellekään totuutta annoksesta, joten uskokaa kun sanon: taivaallista. Laitetaan surkea kuva jookos useamman viinin maistelun ja hämärän piikkiin…

Lopuksi tarjoiltiin vielä palaset pecorinoa kera Vignole Vin Santo 2009 ja pähkinäisen lisukkeen. Pähkinöissä oli mukavan kirpeä aromi, olisikohan niissä käytetty balsamicoa? Vin Santo oli makuuni juuri sopivan kuiva ja tamminen – erinomainen kaveri pecorinolle, vielä loistavampi päätös illalle! Ravintolasta pöistuessa loska suorastaan yllätti… niin täydellinen oli tämä makumatka aurinkoiseen Toscanaan.

Kiitos kutsusta Grotesk sekä Travia Wines, saa kutsua toistekkin 😀

169 views