Vegaaninen sienibolognese + “ricotta” cashewpähkinöistä

by Juulia 4 Comments
Vegaaninen sienibolognese + “ricotta” cashewpähkinöistä

sienibologneseVegaaninen sienibolognese & cashew “ricotta”

Pastavuodenaika

Vielä on talvea jäljellä! …ja mitä se tarkoittaa minulle? Vielä on pastavuodenaikaa jäljellä! Itse lanseeraamani termi “pastavuodenaika” on se aika vuodesta, kun sekä mieli että keho vaatii lämmittävää, täyteläistä, runsasta ja hiilaripitoista ruokaa: pastaa. Pastavuodenaika alkaa minulla noin loka-marraskuun hujakoilla ja jatkuu yleensä helmi-maaliskuuhun. Tämä pimeän vuodenajan lempiruokatyyppi valmistuu tarvittaessa vauhdilla ja bonuksena jonkinlaisen pastakastikkeen saa yleensä aikaan kaappien aarteista ihan ilman kauppareissujakin. Täydellistä ruokaa päiviin, jolloin väsyttää ja on kiire. Riittää, että kaapissa on kuivapastaa, jonkinlainen tomaattisäilyke, oliiviöljyä, valkosipulia… Opiskeluaikoina pastani oli yksinkertaisimmillaan vahvassa kasvisliemessä keitettyä makaronia voinokareella.

Pasta onkin minulle siis ensisijaisesti arki- ja pikaruokaa. Välillä sitä kuitenkin haluaa tehdä myös pastaa pitkän kaavan mukaan ja tällöin se menee vahvasti kategoriaan lohturuoka! Varsinkin erilaiset ragùt ovat minusta lohturuokien aatelia. Sellainenhan se iskän bravuurikin oli silloin lapsuudessa, se 80-luvun Suomiversio bolognesesta… ♥ Lohturuokakategorian pastakastikkeita sopii haudutella rakkaudella, pitkään ja hartaasti koko päivän ja niitä teen mieluiten aina kerralla jättiläiskattilallisn, josta sitten saa nauttia myös arkena.

sienetSieniä, sieniä, enemmän sieniä

sieni bolognese

Mitä tulee vegaanisiin ruokiin, arkipasta onnistuu minulta vegaanisena ilman sen kummempaa miettimistä. Meillä siis syödään hyvin usein vegaanisia ruokia ilman että niitä olisi varta vasten sellaisiksi edes suunniteltu – eikä sitä ajatella vegaaniruuaksi, se on kuulkaas ihan ruokaa vaan. Mutta kun puhutaan vegaanisesta lohturuuasta, alan olla isomman haasteen äärellä: lohturuokaan kun kuuluu minulle lähes aukottomasti juusto. Todella hyvää vegaanista juustonkaltaista en ole vielä kaupasta löytänyt, joten se juustontapainen on minusta parempi tehdä itse. Esim. Vegaaninen “parmesaani” on oikein passeli pastanpäällyste (jonka heittää kuivakaapin antimista kasaan hetkessä), mutta niin on onneksi tämänpäiväinen cashewpähkinöistä valmistuva “ricottakin”!

Next level sienibolognese

Pitkään ja hartaudella hauduteltava täyteläinen vegaaninen ragù valmistuu minusta parhaiten sienistä. Niissä on reilusti lohtumakuaistiani tyydyttävää umamia ja erilaisista sienistä saa ragùun hauskasti erilaisia tekstuureita. Tämä tämänpäiväinen reseptini, vaatimattomasti paras sienibolognese mitä olen konsanaan valmistanut, sisältääkin mielellään kaikki seuraavat sienet: herkkusieni, osterivinokas, kuningasosterivinokas JA kuivattu herkkutatti. Ja kaikkia tarvitaan paljon! Osan sienistä pilkon pieneksi silpuksi, osan viipaloin, osan revin käsin ja osan riivin haarukoilla kuin nyhtöpossun konsanaan.

sienet

osterivinokas

Okei, sienibologneen tulee siis sieniä. Mutta mitäs muuta? Ruokaisuutta ja proteiinia tähän kastikkeeseen tuovat punaiset linssit, kermaisuutta kaurakerma, täyteläisyyttä taittaa tomaatti ja jo mainittujen sienien umamia tukee sherryssä liotettu kuivattu herkkutatti, soijakastike ja misotahna (salaiset aseeni lähes jokaisessa vegaanisessa ruuassa), sekä aivan loppuvaiheessa kastikkeeseen käänneltävät ravintohiivahiutaleet.

Sienet kannattaa ruskistaa rauhassa ja huolella – mieluiten osissa – ja sitten koko komeutta pitää vielä kärsivällisesti haudutella aikansa. Mikään pikaruoka tämä sienibolognese ei siis todellakaan ole! Kaiken pilkkomisen, ruskistelun ja hauduttelun palkkana on kuitenkin sellainen next level sienibolognese että ei kuulkaa paremmasta väliä.

sieniragu

Pohja sienibologneselleni on perinteinen ragùn sielu soffritto, jota muuten kannattaa tehdä kerralla isompi määrä ja pakastaa (kuten Kokit ja Potit -blogin Hannele tekee) annoksina niitä kiireisiä arkipastoja varten 🙂 Soffritton perussuhde on kaksi osaa sipulia + yksi osa selleriä ja porkkanaa kumpaakin, mutta itse tykkään lisästä seokseen vielä valkosipulia.

Vegaaninen sienibolognese

4:lle

Soffritto:

1 keskikokoinen sellerinvarsi

1 keskikokoinen porkkana

1 iso keltasipuli

4-5 valkosipulin kynttä

n. 2 rkl oliiviöljyä

Sienibolognese:

soffritto

600 g sieniä (kuningasosterivinokkaita, herkkusieniä, osterivinokkaita ja/tai metsäsieniä)

n. 3 rkl oliiviöljyä

10g kuivattua herkkutattia

1½ dl kuivaa sherryä

400 g purkki kokonaisia säilyketomaatteja

n. 3 dl vettä

n. 1 rkl tuoretta timjamia (tai 1-1½ tl kuivattua)

¾ dl punaisia linssejä

½ tl vastarouhittua mustapippuria

1 tl savupaprikaa

1 rkl soijakastiketta

2 rkl misotahnaa (mieluiten shiromiso)

Viimeistelyyn:

2 dl kaurakermaa

½ dl ravintohiivahiutaleita

1-2 rkl savustettua oliiviöljyä

(½-1 tl suolaa)

+ pastaa nälkätilanteen ja syöjämäärän verran

Valmista ensin soffritto:

Paloittele sipuli, kuorittu porkkana ja sellerinvarsi hyvin pieneksi kuutioksi – itse pyrin sellaiseen 5 mm x 5 mm kuutioon, mutta ei se toki niin tarkkaa ole. Kuullota vihanneskuutiot oliiviöljyssä täysin pehmeiksi ja läpikuultaviksi. Lisää pannuun sitten hienonnettu valkosipuli ja nosta lämpöä hieman, niin että vihanneskuutiot saavat hieman väriä ja valkosipuli kypsyy. Varo polttamasta seosta! Siirrä soffritto sitten pannulta pieneen kulhoon odottelemaan ja jatka sienien pariin.

Sienien käsittely:

Aivan ensimmäiseksi laitan kuivatun herkkutatin likoamaan sherryyn. Kuten jo aiemmin kerroin, tykkään tuoda tähän kastikkeeseen reilusti erilaisia tekstuureja käsittelemällä käyttämäni sienet monella tapaa. Voit käyttää herkkusienien ja osterivinokkaan lisäksi/sijasta portobelloja ja siitakkeita, sekä tietysti täydentää tätä soossia syksyllä erilaisilla metsäsienillä. Ainoa, mitä en vaihtaisi mihinkään muuhun on kuningasosterivinokas, joka tuo kastikkeeseen käsittelynsä ja rakenteensa vuoksi sen aivan oman juttunsa.

Noin puolet kaikista sienistä silppuan hyvin pieneksi (n. 5mm x 5 mm kuutioiksi), mutta osan herkkusienistä viipaloin, osan osterivinokkaista revin pieniksi riekaleiksi käsin ja muutaman kuningasosterivinokkaan riivin tai “nyhdän” kahdella haarukalla suikaleeksi (ja tämä riivitty sienisuikale on minusta juurikin tämän kastikkeen juju). Käytän sienien ruskistamisessa isointa omistamaani paistinpannua, jotta paistopintaa on paljon, ja ruskistan sieniä sitä mukaan kun saan niitä pilkottua. Pyrin myös pitämään huolen siitä, ettei pannu ole missään vaiheessa liian täynnä, jotta sienet todellakin ruskistuvat ja lisään öljyä aina tarvittaessa. Sitten kaavin ruskistettuja sieniä pannulta kulhoon odottelemaan, että koko satsi on käsitelty ihanan ruskistuneeksi.

Kun kaikki sienet on ruskistettu, noukin herkkutatit sherryn seasta, silppuan ne ja kippaan ne pannulle. Lisään pannulle sitten takaisin kaikki paistetut sienet ja kumoan sherryn sienille. Annan seoksen kuplia hetken niin että sherry imeytyy sieniin ja sitten on aika lisätä pannulle loput kastikkeen raaka-aineet!

Sienibolognese:

Lisää sienien sekaan soffritto, tomaatit liemineen (puristelen kokonaiset säilyketomaatit kädessäni murskaksi, mutta toki tässä voi käyttää myös tomaattimurskaa), punaiset linssit sekä vesi. Lisää pannulle myös savupaprika, mustapippuri sekä timjami. Kiehauta seos ja alenna sitten lämpö sellaiseksi että kastike juuri ja juuri pulputtelee rauhallisesti. Peitä pannu kannella ja jätä muhimaan noin puoleksi tunniksi. Käy sekoittelemassa kastiketta muutaman kerran pohjia myöten.

Kun linssit ovat täysin kypsiä on aika laittaa pasta kiehumaan ja viimeistellä kastike: mausta sienibolognese misotahnalla ja soijalla. Lisää pannulle kaurakerma ja sekoita hyvin. Anna kastikkeen kiehua rauhassa vielä vartin verran ja tarkista sitten suolaisuus. Lisää suolaa tarvittessa. Kääntele sekaan juuri ennen tarjoilua ravintohiivahiutaleet (näin niiden sisältämät ravinteet säilyvät parhaiten). Sekoita sienibolognese pastan sekaan ja tarjoile cashew-ricotan kera (ohje alla). Itse tykkään viimeistellä annokset vielä lorauksella savustettua oliiviöljyä, johon olen ollut koukussa siitä asti kun tein syksyllä vegaanisia “kampasimpukoita” (kuningasosterivinokasta muuten nekin) – eli koko tämänvuotisen pastavuodenajan ajan 🙂

sieniraguSiinä se nyt on: paras ikinä tekemäni sienibolognese!

Koska tällainen täyteläinen lohturuokapasta kaipaa mielestäni jonkinlaista juustomaista lisuketta, surautan mieluusti sienibolognesen kylkeen helpon “ricotan” cashewpähkinöistä. Tämä lisuke valmistuu nopeasti, kunhan cashewpähkinät laittaa likoamaan hyvissä ajoin ennen muun kokkailun aloittamista. Liottamista voi tarvittaessa nopeuttaa käyttämällä kuumaa/lämmintä vettä ja liottamalla pähkinät huoneenlämmössä. Liottaminen tekee tahnan rakenteesta silkkisen, vähemmän liotetut pähkinät eivät nimittäin soseennu yhtä kiltisti ja rakenne jää rakeisemmaksi. Lisäksi pähkinästä tulee liottamisen ansiosta helpommin sulava.

Cashew-“ricotta”

100 g maustamattomia cashewpähkinöitä +  reilusti vettä

3-4 rkl vettä

1 tl misotahnaa (mieluiten shiromiso)

1 rkl ravintohiivahiutaleita

1 tl sitruunamehua

n. ½ tl suolaa

Liota cashewpähkinöitä reilussa vedessä jääkaapissa 2-4 tuntia (peitä kulho jottei pähkinöihin tartu makuja jääkaapista). Huuhtele ja valuta hyvin.

Soseuta liotetut cashewpähkinät tasaiseksi veden, sitruunamehun sekä mausteiden kanssa. Ohenna tarvittaessa vedellä. Itse tykkään jättää tämän tahnan melko paksuksi ricottajuuston tapaan. Tarjoile cashew-ricotta sienibolognesen kera.

sienibolognese

sienikastike

Jos joku jäi kaipailemaan nopen sienibolognesen ohjetta, niin Kokit ja Potit -blogista löytyy juuri sellainen: nopea sienibolognese!

Omasta blogistani pastaohjeita löytyy myös toki moneen lähtöön, myös lukuisia vegaanisia pastoja. Alla oma kaikkien pastaohjeiden top vitoseni just nyt:

369 views

Verigreippipasta avocadolla ja fenkolilla

by Juulia 1 Comment
Verigreippipasta avocadolla ja fenkolilla

verigreippipastaVerigreippipasta, koska miksei?

Mitä tulee sitrushedelmiin, tämä vuodenaika on lempparini. Veriappelsiinit saapuivat juuri kauppoihin ja löytyypä sieltä edelleen iki-ihania verigreippejäkin. Rakastan molempia (veri veri much)! Joko veriappelsiini tai verigreippi löytyykin näin pimeään talvisaikaan lautaseltani harva se päivä. Varsinkin veriappelsiineja on minusta kulutettava niin paljon kuin sielu sietää sen lyhyen aikaa kun niitä saa ♥

Kumpaakin herkkua syön mieluusti ihan sellaisenaan, mutta päätyvät ne usein myös hedelmäsalaatin pohjaksi tai jos minulla on meneillään mehustuskausi niin porkkanamehun sekaan. Salaatinkastikettakaan ei näihin aikoihin tässä huushollissa tehdä ilman veristä sitrusmehua. (Vakio salaatinkastikkeeni ovat yleensä erilaisia mukaelmia sitruksisesta miso-kurkumakastikkeesta tai ihanasta tahinikastikkeesta).

verigreippi

coffee tonic

Viime vuonna väsäsin kauden vikoista veriappelsiineista piristävän kylmän kahvicoctailin eli turbo kahvi-tonicin ja toki olen kokeillut jo veriappelsiinia viimesyksyisessä persimoni-viskicocktailissakin. Ottaen huomioon, kuinka paljon verigreippiä ja veriappelsiinia rakastan, on niitä sisältävien reseptien lista silti vielä melkoisen lyhyt täällä blogissa. Toisaalta, kun näiden hedelmien sesonki sijoittuu pimeimpään vuodenaikaan, ei tilanne ehkä ole sittenkään niin outo: vaikka verigreippi ja -appelsiiniruokaa pukkaa, ei niitä niin vaan sysipimeinä arki-iltoina kuvata.

Löytyypä tuolta reseptiarkistoista silti seuraavanlaiset sesonkiohjeet:

Verigreippiä saa onneksi hieman veriappelsiinia pidempään ja monesti käytänkin sitä ruuissa joihin veriappelsiinikaudella laittaisin appelsiinia. Toki verigreippi on appelsiinia reilusti happamampaa, mutta kun tietää minkänäköisiä greippejä ostella niin löytyypä niistäkin niitä makeampia (vaaleakuoriset greipit ovat usein makeampia kuin oikein intesiivisen väriset yksilöt – ja tämä tietohan on muuten opittu aina yhtä hyödyllisestä Satokausikalenterista).

verigreippi fenkoliFenkoli + sitrus = unelmapari

Tein joulun alla yhtä lempi sitrusruokaani, verigreippi-avocado-fenkolisalaattia. Sitrushedelmien ja fenkolin liitto kolahtaa minulle jostain syystä kutakuinkin täydellisesti, joten fenkolia tuleekin syötyä melkeinpä minkä tahansa sitrushedelmän kanssa. Joskus seassa on punasipulia, joskus sokeriherneenpalkoja, joskus jopa katkarapuja tai lohta. Avocado toimii yhdistelmässä kuitenkin minusta ehkä parhaiten, sillä sen kermainen rasvaisuus taittaa sitruksen kirpeyttä ja tuo komboon rouskuvan fenkolin lisäksi toisenlaista suutuntumaa. Mitä ikinä fenkolin ja sitruksen kaveriksi kuitenkin päätyykin, mustapippuria on annokseen rouhittava reilusti aina!

Mutta mutta! Jospa tässä päästäisiin vihdoinkin itse asiaan, eli tämänkertaiseen keittiöoivallukseeni. Lätkäisin nimittäin tuon samaisen salaatin jämät hetken mielijohteesta pastan sekaan ja sehän kuulkaa toimi! Reilu loraus oikein ihanan vihreää neitsytoliiviöljyä ja muutama rakuunan oksa viimeisteli annoksen, eikä mennyt kuin muutama päivää kun samaa olikin jo tehtävä uudelleen. Verigreippipasta = uusi sesonkiruoka-armaani!

verigreippipasta

Vaikka greippipasta kuulostaa ehkä hieman erikoiselta ruualta, se ei todellakaan ole mitenkään erikoinen valmistaa. Periaatteessa pasta (ihan mikä vaan, minulla oli kuvauspäivänä spagettia) vain keitetään reilusti suolatussa vedessä sopivaan kypsyyteen ja heti kun se on valutettu, sekaan sotketaan reilu loraus oliiviöljyä, kalvottomia verigreippilohkoja (kurkkaa greipin filerointiohjeet esim. tästä videosta), ohuelti suikaloitua fenkolia, tuoretta rakuunaa (jonka vaihdoin yhtenä päivänä rosmariiniin – toimiva ratkaisu sekin) sekä pieniksi kuutioiksi pilkottua avocadoa. Annoksen kruunaa vastarouhittu mustapippuri.

Verigreippipasta avocadolla, fenkolilla ja rakuunalla

vegaaninen

2:lle

150-200 g spagettia (eli nälän mukaan)

1 iso verigreippi

1 kypsä avocado

1 pieni fenkoli tai puolikas isommasta

puolisen ruukkua tuoretta rakuunaa

reilusti vastarouhittua mustapippuria

ripaus (sormi)suolaa

loraus ruohoista ja pippurista neitsytoliiviöljyä

Keitä pasta napakan kypsäksi reilusti suolatussa vedessä ja heti sen valutettuasi lisää sekaan loput raaka-aineet makusi mukaan pilkottuina. Mausta suolalla, vastarouhitulla mustapippurilla ja lorauksella hyvää oliiviöljyä.

Itse tykkään jättää verigreipin lohkot kokonaisiksi, mutta voi ne toki pilkkoa pienemmiksin. Avocadon voi myös leikata juuri niin kuin tahtoo (itse kuutioin sen melko pieneksi). Fenkolin suosittelen suikaloimaan esim. mandoliinilla ohueksi, sillä mitään ei tähän pastaan kypsennetä ja paksummat raa’at fenkolinpalat eivät minusta ihan toimi pastassa – salaatissa kyllä. Muodon sijaan tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki pastan lisukkeet on leikattu valmiiksi ennen kuin pasta valutetaan.

Sekoita esivalmistellut raaka-aineet pastaan heti kun se on kypsää ja valutettu ja tarjoile annoskin samaten heti!

Kuvauksia varten verigreippipasta sai kruunukseen avocadoviuhkan, mutta kun tätä ruokaa pimeässä olohuoneessamme arki-iltana syön, en jaksa todellakaan nähdä moista vaivaa. Näytti annos lopussa miltä vaan, sen voin kyllä vannoa että kehtaisin tarjota sitä kelle vaan!

Ps. Gluteenitonta pastaa käyttämällä ruoka sopii myös gluteeniallergisille tai -yliherkille ja sen te varmaan jo huomasittekin, että tämä ruoka on luonnostaan vegaaninen!

Pps. Hei arvatkaas mitä! Idea verigreipistä pastassa on nyt jäljitetty Haarukkavatkain -blogiin, jossa on marraskuussa julkaistu todella herkullisen kuuloinen sahrami-verigreippipasta jokiravuilla. Olen kyseistä reseptiä käynyt oikein kommentoimassakin, mutta eipä raksuttanut sen vertaa että tämä seikka olisi muistunut mieleen omaa juttua kuvatessa ja kirjoittaessa! Melkoisen varmaa kuitenkin on että Minnan resepti on ollut alitajunnassa, kun kippasin sen fenkoli-verigreippi salaatinjämäni spagettilautaselle. Käykää ihmeessä kurkkaamassa siis tuo Minnan mahtava resepti myös!

 

357 views

Vegaaninen parmesaani & pasta “puttanesca alla Norma”

by Juulia 2 Comments
Vegaaninen parmesaani & pasta “puttanesca alla Norma”

pasta puttanesca

Välillä tuntuu, ettei kulu kuukauttakaan ilman uutta ruokaskandaalia. Vasta viime kuussa puhuttiin Mutti-tomaateista ja nallekarkeista ja nyt sitten parmesaanista! Mutti on ollut helppo laittaa vaihtoon, nallekarkkeja en syö … mutta parmesaani? Nyt kyllä kirpasee.

Ongelmallisuudet ruoan tuotannon eettisyydessä, eläinten oloissa sekä ympäristöystävällisyydessä tuskin yllättävät nykyään enää ketään. Niin tiedostava kuin haluankin olla, huomaan, etten silti jaksa jokaisella kauppareissullani pohtia erikseen kulloisenkin tuotteen ekologisuutta ja eettisyyttä. Joitain valintoja teen toki lähes automaatiolla: entisenä kasvissyöjänä on helppo painottaa kasvisruokaa, ostan luomua kun sellainen vaihtoehto on tarvitsemastani tuotteesta tarjolla, pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sesonkituotteita ja yritän aktiivisesti vähentää eläinperäisien tuotteiden, kuten maidon ja munien käyttämistä.

Silti on yksi tuote, josta en haluaisi millään hinnalla luopua: juusto. Tapanani on ollut jo pitkään huolehtia, että jääkaapista löytyy aina parmesaania. Sen avulla taikoo lähes ruuasta kuin ruuasta herkkua, eikä tuohon taikatemppuun edes tarvita suuria määriä! Parmesaani on sen verran vahva-arominen ja suolainen juusto, että käytän sitä lähestulkoon mausteen tavoin. Toki rakastan muitakin juustoja, mutta niitä ostelemme kotiin lähinnä herkuttelumielessä, eikä juustoa todellakaan lätkitä leivänkään päälle päivittäin.

vegaaninen parmesaani

Arvaattekin varmaan, miltä minusta tuntui, kun tänään avasin kännykkäni ja ensimmäisenä ruutuun lävähti Ylen uutinen parmesaaniin käytettävän maidon tuotanto-olosuhteista. Eläintensuojelujärjestö Compassion in World Farming on julkaissut Italiassa kuvattua videomateriaalia yhdeksältä maitotilalta, joista paljastuu miten huonoissa oloissa lypsylehmiä pidetää. Näillä tiloilla tuotetaan maitoa parmesaanin ja grana padano -juuston valmistukseen ja vaikka kyseessä olikin vain yhdeksän tilaa, on samankaltaisia ongelmia hyvin todennäköisesti vielä useammallakin tilalla.

Jutusta jäi paha maku suuhun monellakin tavoin. Lehmien olot karmaisevat, mutta niin myös maidontuottajien asenne: eläinten hyvinvoinnilla ei heidän mielestään ole merkitystä juuston laadulle. No sepä kiva, mitäs siihen sitten panostamaan… Toivottavasti mahdollisimman monen kuluttajan mielestä eläinten hyvinvoinnilla on kuitenkin merkitystä ostopäätökselle! Tällaisia uutisia lukiessani olen itse ainakin aivan valmis vaihtamaan parmesaanini johonkin muuhun juustoon, jonka alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista tiedän enemmän, vaikka parmesaania rakastankin.

Pystyssä onkin itseasiassa jo #notonmypasta -kampanja, jossa vaaditaan parmesaanin ja grana padanon tuottajia ottamaan käyttöön tuotantoeläinten hyvinvointia koskevat linjaukset. Sitä odotellessa saa parmesaani jäädä minun puolestani kauppaan. Tänään onkin siksi mitä oivallisin päivä julkaista vegaaninen parmesaani -reseptini 🙂 Se on odotellut tuolla luonnoksissa jostain syystä syyskuusta asti… ja nytpä tiedän miksi! 

vegaaninen parmesaani

Vegaaninen parmesaani on superhelppoa valmistaa ja vaikkei se toki täysin parmesaanille maistu, se ajaa monella tavalla saman asian keittiössäni. Moni tekee vegaanisen parmesaaninsa pähkinöistä (kurkkaa vaikka tämä Chocochilin ohje) tai ripottelee pastansa päälle oluthiivahiutaleita ihan sellaisenaan. Itse tykkään valmistaa oluthiivahiutaleille pohjaavan “varmesaanin” itse paahtamistani auringonkukansiemenistä ja lisätä sekaan myös hieman valkosipulia. Valmiiksi paahdettuja ja suolattuja auringonkukansiemeniä käyttäessä tämä vegaaninen parmesaani valmistuu tietysti vieläkin nopeammin!

Vegaaninen parmesaani toimii minusta parhaiten mehevän pastan päällä. Yksi lempipastoistani (joka sattuu muuten myös olemaan vegaaninen) on eräänlainen hybridi pasta puttanescasta ja pasta alla Normasta. Siihen tulee reilusti valkosipulia ja chiliä, munakoisoa, tomaattimurskaa sekä japanilaista ume-etikkaa jossa on jännän kalainen maku, vaikka se japaninaprikooseista valmistetaankin. Minusta tämä kahden perinteisen italialisen pastakastikkeen yhdistelmä on parasta, kun siinä on oikein intensiivinen valkosipulin ja chilin maku, sekä sopivasti etikkaisuutta kapriksista ja umeviinietikasta. Pieni määrä sokeria pyöristää kastikkeen maut just täydellisiksi ♥

Vegaaninen parmesaani auringonkukansiemenistä:

gluteeniton, vegaaninen

75 g kuorittuja auringonkukansiemeniä

1 tl suolaa

1 valkosipulin kynsi + 1 rkl oliiviöljyä

1 dl ravintohiivahiutaleita

Paahda auringonkukan siemeniä keskilämmöllä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet muuttuvat kullanruskeiksi. Siirrä siemenet pieneen kulhoon hieman jäähtymään ja paista ohuelti viipaloitu valkosipuli pannulla kullanruskeaksi. Varo polttamasta!

Laita auringonkukansiemenet, suola, valkosipuli sekä ravintohiivahiutaleet silppuriin ja pyöräytä tasalaatuiseksi rouheeksi. Säilytä auringonkukansiemenparmesaani ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa, se säilyy hyvin noin viikon. Voit halutessasi paahtaa sen nopeasti pannulla uudelleen juuri ennen tarjoilua.

pasta alla norma

Pasta puttanesca alla Norma

gluteeniton, vegaaninen

250 g munakoisoa

1 pieni salottisipuli

5-6 valkosipulin kynttä

2-3 chiliä (miedompaa tai tulisempaa, ilman siemeniä tai siementen kera = maun mukaan siis!)

2 rkl oliiviöljyä

400 g luomu tomaattimurskaa

n. 3-4 rkl kapriksia

1 rkl umeviinietikkaa (voit käyttää myös punaviinietikkaa)

mustapippuria

1 rkl sokeria

sekä

200-250 g gluteenitonta pastaa

tarjoiluun:

laadukasta oliiviöljyä

vegaanista parmesaania

(tuoretta basilikaa)

Leikkaa munakoiso pieniksi noin sentti × sentti kuutioiksi. Silppua sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota sipuleita ja chiliä keskilämmöllä oliiviöljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää pannulle sitten munakoiso ja jatka paistamista kunnes sekin pehmenee. Lisää pannulle tomaattimurska, sokeri, kaprikset (joita voit halutessasi silputa ensin hieman pienemmäksi) ja maun mukaan vastarouhittua mustapippuria. Keittele kastiketta noin vartti, jotta se hieman sakenee ja munakoiso kypsyy entistäkin pehmoisemmaksi. Kypsennä pasta odotellessasi paketin ohjeen mukaan, valuta se ja ota talteen puolisen desiä keitinvettä.

Kun pasta on kypsää ja valutettu, mausta pastakastike vielä umeviinietikalla ja tarvittaessa ripauksella suolaa. Sekoita kastike huolella pastan kanssa, notkista tarvittaessa pastan keitinvedellä ja tarjoile vegaanisen parmesaanin sekä oliiviöljylorauksen kera. Meillä unohtui kuvauspäivänä basilika kauppaan, muuten sitäkin todennäköisesti löytyisi lautaselta.

vegaaninen puttanesca

Ps. Tietääkös kukaan mikä tilanne on luomuparmesaanin kanssa?

1 211 views

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

Nokkospesto + vegaaninen pesto-herkkusienipasta

nokkospestoKuvassa näkyvistä kesän pistiäisistä toinen on suosikkini. Arvaatteko kumpi?

Nokkossesonki on vihdoinkin alkanut! Nokkonen on villivihanneksista suosikkini monestakin syystä: sitä on helppo löytää (auts!), sitä voi kerätä kesän loppuun saakka ja siitä voi valmistaa vaikka minkälaisia ruokia!

Nokkospesto on matalan kynnyksen tie nokkoskokkailujen pariin. Nokkoskeitto ja nokkosletut maistuvat yleensä kaikille, joille pinaattiversiotkin, ja ainakin omassa kaveripiirissäni kauppansa on tehnyt myös nokkosilla täytetty tähkäleipä sekä nokkosmunakas tai -piirakka. Itse surautan nokkosta raakana myös smoothieen tai mehustan sitä vihermehun sekaan. Toissavuonna kehittelin nokkosista jopa yltiöterveellisen pizzapohjantapaisen 🙂

nokkospestoAhkeran hortoilijan palkintoateria: nokkospestopasta & savuisen suolaiset herkkusienet ♥

Minulla on ollut nuoresta asti vahva visio siitä, että “isona” asun sellaisella alueella, josta metsään pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Opiskeluaikoina kämpän sijainnin kriteerit olivat hetken keskustapainotteisemmat, mutta myöhemmin omaa kotia ostaessa luonnon läheisyys oli hyvien kulkuyhteyksien ohella ykkösasemassa. Kun polku pöheikköön lähtee nykyään melkein kotiovelta, voi ainakin tämän elämäntavoitteen osalta todeta osuneensa napakymppiin!

Tiesin siis jo lapsena, että metsässä haahuilu tekee mielelle tolkuttoman hyvää. Tämä seikka kuitenkin ainakin käytännössä turhan usein unohtuu. Mitenköhän paljon paremmin sitä arjessa voisi, jos vääntäisi itsenä metsäkävelylle myös vähän huonommilla keleillä? Hyviä säitä ja vapaapäiviä ootellessa kun Suomen olosuhteissa monesti menee kuukausia…

Parasta villivihanneskaudessa onkin niiden syömisen lisäksi keräilyyn liittyvä lisääntyvä metsähaahuilu. Metsään tulee lähdettyä varta vasten useammin, mutta lisäksi huomaan käveleväni töistä tai kaupasta kotiin vihreää kiertotietä. Taskuun pieni pussi vaan, niin kotiin saapuu aina jotain tuoretta mukanaan.

Nämä asiat ovat ehkä monelle jo tuttuja juttuja, mutta kerrataanpa kuitenkin vielä ne perusjutut nokkosten keräämisestä:

  • nokkonen kannattaa kerätä pienenä ja ennen sen kukintaa
  • kerää nokkoset mieluiten aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin niiden nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan
  • pyri keräämään nokkoset puhtaasta paikasta (elikkä ei esim. tien, koirankusetusreitin tai navetan vierustoilta)

Nokkosessa on rutosti rautaa ja erittäin runsaasti C-vitamiinia. Pienet ja nuoret nokkoset ovat ravintoarvoiltaan parhaita, joten kannattaa pyrkiä keräämään vain nuorta n. 10-senttistä kasvustoa. Varsinkin isommista kasveista kannattaakin kerätä vain lehdet; nekin mieluiten ennen kukintaa. Nokkoskasvustoa voi uudistaa niittämällä koko pöheikön maan tasalle, näin uusilla nokkosenversoilla pääsee herkuttelemaan myös myöhemmin kesällä.

nokkospesto

Eilen surauttamani nokkospesto maistuu myös vegaaneille, koska siihen käytetään juuston sijasta ravintohiivahiutaleita.

Hampunsiemenet taas ovat siitä kiva peston raaka-aine, että ne aiheuttavat pähkinöihin ja siemeniin verrattuna vähemmän allergisia reaktioita (superhyviä lähteitä en valitettavasti tälle tiedolle löytänyt, mutta esim. allergia ja astma-liiton sivuilta ei hampunsiemenistä löydy edes mainintaa – aika harvinainen hamppuallergia siis taitaa olla.). Hampunsiemenet ovat myös todella hyvä proteiinin, aminohappojen sekä omega 3: ja 6:n lähde.

Nokkospesto

n. 2 dl

70-100 g ryöpättyä ja kuivaksi puristettua nokkosta

½ dl oliiviöljyä

2-3 valkosipulin kynttä

1-2 tl chilihiutaleita

½ tl suolaa

3 rkl kuorittuja hampunsiemeniä (esim. Go Raw Luomu hampunsiemenet)

3 rkl ravintohiivahiutaleita

¾-1 dl vettä

Ryöppää nokkosia kiehuvassa vedessä noin minuutin verran ja huuhdo ne sitten kylmällä vedellä. Purista nokkosista sen jälkeen vesi pois. Kuori valkosipuli ja soseuta se nokkosten, hampunsiemenien, mausteiden ja öljyn kanssa. Lisää seokseen vettä, kunnes koostumus on makuusi sopivaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja/tai chiliä.

Nokkospesto sopii hyvin esim. leivän päälle, mutta eilen me käytimme koko satsin nopeaan lounaspastaan!

nokkospesto

nokkospesto

Pastaksi tässä ohjeessa käy mikään vaan – kuten tarkkanäköisemmät kuvasta ehkä huomasivatkin jo, meillä lautaselle päätyi kahdenkin eri makaronipussin jämät. Kunhan kaapista löytyy jo valmiiksi nokkospestoa, tämä pasta valmistuu hujauksessa!

Nokkospesto-herkkusienipasta

2:lle

n. 200 g makaronia/pastaa/spagettia

1 annos nokkospestoa

n. 100 g herkkusieniä

1 rkl soijaa

1 rkl vaahterasiirappia

1 tl chilihiutaleita / chilikastiketta kuten srirachaa

1 rkl oliiviöljyä

1 tl nestemäistä savua

reilusti vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Pastan kypsyessä leikkaa herkkusienet neljään osaan ja paista niitä paistinpannussa öljyssä keskilämmöllä, kunnes sienet saavat hieman väriä. Laske lieden lämpöä hieman ja lisää paistinpannulle sitten vaahterasiirappi, soijakastike, chili, nestesavu sekä reilusti vastarouhittua pippuria. Jatka paistamista kokoajan sekoitellen, kunnes mausteliemi imeytyy sieniin. Varo kuitenkin polttamasta seosta!

Kun pasta on kypsää, valuta se. Säästä kuitenkin puolisen desiä keitinvettä. Sekoita nokkospesto pastaan ja ohenna seosta tarvittaessa hieman keitinvedellä. Jaa lopuksi sienet annosten päälle. Tulisen ystävä voi vielä kruunata lautasellisensa ripauksella chilihiutaleita.

Metsästä mukaan tarttui eilen nokkosten lisäksi kourallinen nuoria maitohorsman versoja, jotka paistoimme iltapalaksi voissa pannulla. Nokkosten lisäksi yleisin saaliini metsästä on kuitenkin ketunleipä – rakastan sen kirpeää makua joka vie ajatukset suoraan lapsuuden kesiin 🙂

Mitäs te lukijat keräätte metsästä?

1 334 views