Löytö: umeboshi, umeviinietikka & yukari

Löytö: umeboshi, umeviinietikka & yukari

pikkelöity keltajuuriKeltajuuri, umezuke, umeviinietikka & yukari ne yhteen soppii!

Tämä minun on pitänyt tehdä jo pitkään: esitellä teillä kolme kirpeää herkkua, joihin olen rakastunut viime vuosien aikana syvästi. Yhdistävä tekijä näillä kolmella tuotteella on aivan ihana yrtti nimeltä shiso aka kähäräveripeippi. Shisoa on olemassa niin vihreää kuin purppuranväristäkin, on kähäräreunaista sekä sileää ja varmasti vielä monta muutakin versiota johon en vain ole vielä törmännyt. Shison maussa on jotain raikkaan kiehtovaa ja koukuttavaa, jota on vaikea kuvailla. Siitä tulee etäisesti mieleen (thai)basilika, anis, pihasaunio sekä minttu (mikä ei ole yllättävää, sillä minttujen sukuun shisokin kuuluu). Maussa on kuitenkin myös hieman sitruksista kirpeyttä joka raikastaa annoksen kuin annoksen, jossa shisoa on käytetty.

Violetti shiso maustaa ja värjää ensimmäisen esittelemäni herkun eli pikkelöidyt japaninaprikoosit (umeboshi/umezuke). Edellämainitun umeboshin pikkelöintiliemi eli “umeviinietikka” on toinen kirpeistä herkuistani, ja kolmas on taas melkeinpä silkkaa sitä itseään eli kuivattua shisoa sisältävä mauste nimeltä yukari.

Tuoreita isoja shisolehtiä ei täällä Suomessa ole muutamaa överihintaista poikkeusta lukuunottamatta näkynyt. Tarkoitan nyt siis nimenomaan niitä isoja shisolehtiä, joita Aasiassa käytetään mm. erilaisten ruokien alustana, käärenä, koristeena ja mausteena. Ne ovat IHANIA! Japanissa näitä isoja shisolehtiä jopa friteerataan tempuran tapaan, oi nami! Jos niitä saisi tuosta lähikaupasta järkihintaan, meillä syötäisiin niitä harva se päivä. Onneksi Suomessa kasvatetaan kuitenkin perillaa, joka on saman makuista kuin kaipaamani isot ja jämäkät shisolehdet mutta vain pienempilehtistä ja heiveröisempää. Kotimaisen perillan lehdeltä ei ehkä siis sashimia tarjota, mutta sitä voi silti silputa vaikkapa chirashizushinsa päälle ja päästä näin varsin pikaiselle makumatkalle Japaniin.

umeboshi

Umeboshi / Umezuke

Umeboshi on japaninaprikoosi, joka ennen suolataan, pikkelöidään omassa liemessään ja lopuksi kuivataan. Lopputulos on ruttuisen suloinen ja suolaisen kirpeä herkkupala, josta en saa tarpeekseni! Liemeensä säilötyt kosteat umet ovat nimeltään umezuke, kuivatut ja kurttuiset taas umeboshi. Minulla on kätköissäni Japanista kotiini haalittuja kuivattuja umebosheja, mutta näitä kuvassa näkyviä umezukeja (tai oletan että ovat umezukea kun eivät ole kuivia vaan kosteita…) saa  onneksi vaikeuksitta täällä Suomessakin. Omat purkkini ostan Tokyokanista, mutta myös Ruohojuuri myy niitä.

Syön umeboshini yleensä sellaisenaan himon iskiessä, syljen vain sen sisällä piilottelevan kiven pois. Umeboshi muistuttaa maultaan minusta etäisesti vaaleanpunaisia ufokarkkeja, vaikka toki makeutta näissä ei ole karkin tapaan juuri nimeksikään. Ne ovat erittäin kirpeitä ja suolaisia, mutta samalla ihanan hedelmäisiä. Shiso tuo umeboshiin/umezukeen vaaleanpunaisen värin lisäksi omaa makuaan, jota – kuten jo mainitsinkin – rakastan.

Voit lukea umeboshista/umezukesta lisää esim. täältä, täältä ja jos oman umeboshin valmistaminen alkaa kiinnostelemaan, voit kurkistaa täältä miten jotain melkein samankaltaista voidaan valmistaa täällä Suomen oloissa.

Umeboshien uskotaan muuten olleen samuraiden kestävyyden salaisuus ja monet ovat myös sitä mieltä, että ne mm. parantavat krapulan, auttavat flunssassa ja ruuansulatusongelmissa. Tiedä häntä, mutta mikäli näin olisi, en pistäisi sitä lainkaan pahakseni 😀

umeviinietikka

Umeviinietikka

Umeviinietikka on umeboshin valmistuksesta ylijäänyttä pikkelöintilientä – ei siis varsinaisesti etikkaa lainkaan, vaan suolaa ja japanin aprikoosien mehua. Englanniksi nimi on Ume Plum Seasoning ja olen toistaiseksi löytänyt tätä vain Clearspringin valmistamana. Umeviinietikka on erittäin suolaista, mutta siinä maistuu myös umeboshin hedelmäisyys ja sen mausteena käytetty shiso. Päällekäyvän vahvan suolaisuuden ja happamuuden vuoksi tätä “etikkaa” ei etikan tavoin kannata käyttää, vaan hyvin varovaisesti – tämä on todella tiukkaa kamaa!

Keittiössäni umeviinietikka kaivetaan esiin erityisesti silloin, kun haluan maustaa jonkin vegaanisen ruuan “kalamaiseksi”. Käytän sitä siis kalakastikkeen tai vaikkapa anjovisten sijasta, vaikkei maku toki suoraan verrainnollinen olekaan. Varsinkin porkkalan valmistamisessa umeviinietikka on aivan ässä! Käytän ume-etikkaa myös vegaanisessa pasta puttanescassa, erilaisissa salaatinkastikkeissa muiden etikoiden sijasta (mutta siis pienemmässä määrin), sekä jopa Bloody Maryssä!

yukari

Yukari

Yukari on mauste joka sisältää lähestulkoon yksinomaa kuivattua ja jauhettua punaista shisoa. Se on on mitä ihaninta keitetyn riisin kanssa, ripoteltuna salaatteihin, fetajuustolle, paistetulle kalalle tai vaikkapa vesimelonille. Nimi yukari on ollut ilmeisesti alunperin erityisesti Mishima Foods Co. -valmistajan tälle shiso furikakelle antama tuotenimi, joka on sittemmin laajentunut tarkoittamaan tätä maustetta yleisesti ottaen. Oli nimi sitten mikä oli, tämä purppuranvärinen ripote on nykyään keittiössäni vakiotavaraa, jota on ostettava heti lisää kun edellinen pussi hupenee.

Maistoin yukaria ensimmäisen kerran ravintola Kamomessa ja olen sittemmin käyttänyt sitä täällä blogin puolella sekä BAT-onigirazu että vegaaninen onigirazu -resepteissäni riisin mausteena. Kuten sanottu, sitä tulee kuitenkin siroteltua kotikeittiössäni jos johonkin, vaikken kaikkea täällä raportoikaan. Käytän yukaria itseasiassa hieman sitruksisen sumaçin tapaan kaikessa, mihin voisin kuivitella myös puristavani hieman sitruunaa tai limettiä.

umeboshi

Okei, nyt kun kaikki ihanat kirpakat herkkuni on esitelty, on aika siirtyä kokkaamaan niillä! Tiedossa on nyt siis jotain, josta kaltaiseni umeboshi-umeviinietikka-yukarihullu ei ihan hetkessä saa tarpeekseen. Lempimakujani ovat kirpeä ja suolainen, joten mikäli itse pistelet poskeesi mieluummin jotain makeaa ja mietoa ei seuraava resepti ehkä ole juuri sinua varten.

Idea näille kirpeille keltajuurille on saatu Bon Appetit -lehden reseptistä. Resepti oli itseasiassa sellaisenaan jo niin oivallinen, etten sitä juuri tähän muokannut. Lisäsin vain ripauksen sokeria tasapainottamaan kirpeyttä ja vähensinpä myös hieman umeviinietikan määrää. Keltajuuren makeus ja maanläheisyys pääsee umezuken ja umeviinietikan rinnalla minusta varsin kivasti esiin! Oma lisäni annoksessa on muuten myös tuo yukarin käyttö keltajuurien viimeistelyssä – jos sitä voi nimittäin johonkin laittaa, laitan.

Kirpeät keltajuuret

3-4 keskikokoista keltajuurta

6 umezukea

2 rkl umeviinietikkaa

1 tl sokeria

(½-1 tl yukari shiso -furikakea)

Keitä keltajuuret kypsiksi ja kuori ne vielä lämpiminä. Lohko jokainen keltajuuri 6-8 palaan. Liuota sokeri ume-viinietikkaan. Poista umezukesta kivet ja revi ne sormin pienemmiksi paloiksi. Pyörittele vielä lämpimät keltajuuret umeviinietikan ja umezuken kanssa. Nosta maustumaan jääkaappiin vähintään tunniksi.

Mikäli haluat ekstrakirpeyttä annokseesi, voit ripotella keltajuurille lopuksi vielä hieman yukaria. Pling, olet taatusti hereillä!

umeboshi

331 views

Vegaaninen parmesaani & pasta “puttanesca alla Norma”

by Juulia 2 Comments
Vegaaninen parmesaani & pasta “puttanesca alla Norma”

pasta puttanesca

Välillä tuntuu, ettei kulu kuukauttakaan ilman uutta ruokaskandaalia. Vasta viime kuussa puhuttiin Mutti-tomaateista ja nallekarkeista ja nyt sitten parmesaanista! Mutti on ollut helppo laittaa vaihtoon, nallekarkkeja en syö … mutta parmesaani? Nyt kyllä kirpasee.

Ongelmallisuudet ruoan tuotannon eettisyydessä, eläinten oloissa sekä ympäristöystävällisyydessä tuskin yllättävät nykyään enää ketään. Niin tiedostava kuin haluankin olla, huomaan, etten silti jaksa jokaisella kauppareissullani pohtia erikseen kulloisenkin tuotteen ekologisuutta ja eettisyyttä. Joitain valintoja teen toki lähes automaatiolla: entisenä kasvissyöjänä on helppo painottaa kasvisruokaa, ostan luomua kun sellainen vaihtoehto on tarvitsemastani tuotteesta tarjolla, pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sesonkituotteita ja yritän aktiivisesti vähentää eläinperäisien tuotteiden, kuten maidon ja munien käyttämistä.

Silti on yksi tuote, josta en haluaisi millään hinnalla luopua: juusto. Tapanani on ollut jo pitkään huolehtia, että jääkaapista löytyy aina parmesaania. Sen avulla taikoo lähes ruuasta kuin ruuasta herkkua, eikä tuohon taikatemppuun edes tarvita suuria määriä! Parmesaani on sen verran vahva-arominen ja suolainen juusto, että käytän sitä lähestulkoon mausteen tavoin. Toki rakastan muitakin juustoja, mutta niitä ostelemme kotiin lähinnä herkuttelumielessä, eikä juustoa todellakaan lätkitä leivänkään päälle päivittäin.

vegaaninen parmesaani

Arvaattekin varmaan, miltä minusta tuntui, kun tänään avasin kännykkäni ja ensimmäisenä ruutuun lävähti Ylen uutinen parmesaaniin käytettävän maidon tuotanto-olosuhteista. Eläintensuojelujärjestö Compassion in World Farming on julkaissut Italiassa kuvattua videomateriaalia yhdeksältä maitotilalta, joista paljastuu miten huonoissa oloissa lypsylehmiä pidetää. Näillä tiloilla tuotetaan maitoa parmesaanin ja grana padano -juuston valmistukseen ja vaikka kyseessä olikin vain yhdeksän tilaa, on samankaltaisia ongelmia hyvin todennäköisesti vielä useammallakin tilalla.

Jutusta jäi paha maku suuhun monellakin tavoin. Lehmien olot karmaisevat, mutta niin myös maidontuottajien asenne: eläinten hyvinvoinnilla ei heidän mielestään ole merkitystä juuston laadulle. No sepä kiva, mitäs siihen sitten panostamaan… Toivottavasti mahdollisimman monen kuluttajan mielestä eläinten hyvinvoinnilla on kuitenkin merkitystä ostopäätökselle! Tällaisia uutisia lukiessani olen itse ainakin aivan valmis vaihtamaan parmesaanini johonkin muuhun juustoon, jonka alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista tiedän enemmän, vaikka parmesaania rakastankin.

Pystyssä onkin itseasiassa jo #notonmypasta -kampanja, jossa vaaditaan parmesaanin ja grana padanon tuottajia ottamaan käyttöön tuotantoeläinten hyvinvointia koskevat linjaukset. Sitä odotellessa saa parmesaani jäädä minun puolestani kauppaan. Tänään onkin siksi mitä oivallisin päivä julkaista vegaaninen parmesaani -reseptini 🙂 Se on odotellut tuolla luonnoksissa jostain syystä syyskuusta asti… ja nytpä tiedän miksi! 

vegaaninen parmesaani

Vegaaninen parmesaani on superhelppoa valmistaa ja vaikkei se toki täysin parmesaanille maistu, se ajaa monella tavalla saman asian keittiössäni. Moni tekee vegaanisen parmesaaninsa pähkinöistä (kurkkaa vaikka tämä Chocochilin ohje) tai ripottelee pastansa päälle oluthiivahiutaleita ihan sellaisenaan. Itse tykkään valmistaa oluthiivahiutaleille pohjaavan “varmesaanin” itse paahtamistani auringonkukansiemenistä ja lisätä sekaan myös hieman valkosipulia. Valmiiksi paahdettuja ja suolattuja auringonkukansiemeniä käyttäessä tämä vegaaninen parmesaani valmistuu tietysti vieläkin nopeammin!

Vegaaninen parmesaani toimii minusta parhaiten mehevän pastan päällä. Yksi lempipastoistani (joka sattuu muuten myös olemaan vegaaninen) on eräänlainen hybridi pasta puttanescasta ja pasta alla Normasta. Siihen tulee reilusti valkosipulia ja chiliä, munakoisoa, tomaattimurskaa sekä japanilaista ume-etikkaa jossa on jännän kalainen maku, vaikka se japaninaprikooseista valmistetaankin. Minusta tämä kahden perinteisen italialisen pastakastikkeen yhdistelmä on parasta, kun siinä on oikein intensiivinen valkosipulin ja chilin maku, sekä sopivasti etikkaisuutta kapriksista ja umeviinietikasta. Pieni määrä sokeria pyöristää kastikkeen maut just täydellisiksi ♥

Vegaaninen parmesaani auringonkukansiemenistä:

gluteeniton, vegaaninen

75 g kuorittuja auringonkukansiemeniä

1 tl suolaa

1 valkosipulin kynsi + 1 rkl oliiviöljyä

1 dl ravintohiivahiutaleita

Paahda auringonkukan siemeniä keskilämmöllä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet muuttuvat kullanruskeiksi. Siirrä siemenet pieneen kulhoon hieman jäähtymään ja paista ohuelti viipaloitu valkosipuli pannulla kullanruskeaksi. Varo polttamasta!

Laita auringonkukansiemenet, suola, valkosipuli sekä ravintohiivahiutaleet silppuriin ja pyöräytä tasalaatuiseksi rouheeksi. Säilytä auringonkukansiemenparmesaani ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa, se säilyy hyvin noin viikon. Voit halutessasi paahtaa sen nopeasti pannulla uudelleen juuri ennen tarjoilua.

pasta alla norma

Pasta puttanesca alla Norma

gluteeniton, vegaaninen

250 g munakoisoa

1 pieni salottisipuli

5-6 valkosipulin kynttä

2-3 chiliä (miedompaa tai tulisempaa, ilman siemeniä tai siementen kera = maun mukaan siis!)

2 rkl oliiviöljyä

400 g luomu tomaattimurskaa

n. 3-4 rkl kapriksia

1 rkl umeviinietikkaa (voit käyttää myös punaviinietikkaa)

mustapippuria

1 rkl sokeria

sekä

200-250 g gluteenitonta pastaa

tarjoiluun:

laadukasta oliiviöljyä

vegaanista parmesaania

(tuoretta basilikaa)

Leikkaa munakoiso pieniksi noin sentti × sentti kuutioiksi. Silppua sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota sipuleita ja chiliä keskilämmöllä oliiviöljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää pannulle sitten munakoiso ja jatka paistamista kunnes sekin pehmenee. Lisää pannulle tomaattimurska, sokeri, kaprikset (joita voit halutessasi silputa ensin hieman pienemmäksi) ja maun mukaan vastarouhittua mustapippuria. Keittele kastiketta noin vartti, jotta se hieman sakenee ja munakoiso kypsyy entistäkin pehmoisemmaksi. Kypsennä pasta odotellessasi paketin ohjeen mukaan, valuta se ja ota talteen puolisen desiä keitinvettä.

Kun pasta on kypsää ja valutettu, mausta pastakastike vielä umeviinietikalla ja tarvittaessa ripauksella suolaa. Sekoita kastike huolella pastan kanssa, notkista tarvittaessa pastan keitinvedellä ja tarjoile vegaanisen parmesaanin sekä oliiviöljylorauksen kera. Meillä unohtui kuvauspäivänä basilika kauppaan, muuten sitäkin todennäköisesti löytyisi lautaselta.

vegaaninen puttanesca

Ps. Tietääkös kukaan mikä tilanne on luomuparmesaanin kanssa?

1 267 views

Suolan säästäjän porkkala

by Juulia 11 Comments
Suolan säästäjän porkkala

porkkalaPorkkalaa, vegaanista kreikkalaista jugurttia, salottisipulia, mustapippuria & wasabirucolaa

Hurahditko sinäkin kenties viime vuonna porkkalaan? PS Olen vegaani -tubettajien esiinnostama porkkanasta valmistettava vegaaninen “kylmäsavulohi” eli porkkala sai aikaan joulun alla melkoisen someilmiön, jolta harva ruoasta kiinnostunut tuskin välttyi.

Minäkin ihastuin porkkalaan – tosin lähinnä muiden tekemään, itselläni kun ei koskaan tuntunut olevan tarpeeksi aikaa tämän herkun kokkailemiseen. Joskus myöhäisherännäisyydestä on kuitenkin hyötyä: ennen ekaa porkkanalohen kokkailukertaani ehdin nimittäin seurata useita sen valmistamiseen liittyviä keskusteluja ja ottaa niistä kätevästi jo etukäteen opikseni. Varsinkin yksi vahvasti esiinnouseva teema jäi mieleeni: porkkalan valmistamiseen liittyvä suolahävikki.

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa…

Useimmissa lukemissani ohjeissa porkkanat käsketään nimittäin paistamaan suolakuoressa ja suolaahan muutaman porkkanan näin paistamiseen kuluukin sitten jopa kilo. Operaation jälkeen tälle suolalle ei enää ole käyttöä, mikä selvästi häiritsee montaa porkkalakokkia, itseänikin. Säästäväinen voi toki purkittaa kertaalleen käytetyn porkkalasuolan ja käyttää samaa suolaa uudelleen seuraavalla kokkailukerralla … mutta kuinka moni niin oikeasti tekee?

Suolan historiasta kiinnostuneena moinen entisaikojen ylellisyyden tuhlailu tuntuu minusta ikävältä, niinkuin ruuan tuhlailu yleensäkin. Joidenkin keskusteluissa vaihtoehtoiseksi kypsennystavaksi ehdottama höyryttäminen ei mielestäni tuo porkkanaan aivan yhtä kivaa rakennetta ja makua, kun taas joidenkin ohjeiden ehdottama porkkanan kypsentäminen marinoituina viipaleina uunissa taas minusta kuivattaa porkkanaa liikaa. Niinpä otin omaksi pieneksi haasteekseni porkkanan kypsentämisen suolan kanssa niin, ettei suolahävikkiä syntyisi.

porkkala…vai ehkä sittenkin vain muutama ripaus suolaa?

Ratkaisu oli lopulta varsin yksinkertainen: pestyäni porkkanat ripottelin niille hieman merisuolaa. Märkiin porkkanoihin suolaa tarttuu juuri sopiva määrä, eikä sitä tarvita kuin muutama ruokalusikallinen. Koska suolakuoren funktio on kuitenkin myös suojella porkkanaa kuivumiselta, oli ne käärittävä suolakuoren sijasta vielä johonkin.

Bongasin Plante Pusherne -blogista idean kääriä porkkanat norilevään: nerokasta! Norilevä tuo porkkalaan merellisen taustamaun, jota joissain lukemissani ohjeissa vielä terästettiin lisäämällä muutama suikale norilevää myös porkkalan marinadiin.

Jottei tässä kohtaa joku pääsisi nyt huomauttamaan norilevän tuhlailusta, niin mainittakoon että tähän tarkoitukseen sopii hienosti ne avattuihin paketteihin jäävät yksittäiset norilevälevyt, joita ainakin minun kaappiini sushi-illallisten tai onigirazujen valmistamisen jäljiltä välillä pyörimään jää. Avatussa paketissa norilevä ei säily sushikäyttöön sopivan priimana kauaa, joten pakettiin jääneet norilevät päätyvät ainakin meillä turhan usein biojätteeseen. Korkkaamatonta noripakettia en porkkalan valmistamista varten avaisi, ellei lopuillekin leville olisi lähitulevaisuudessa tiedossa käyttöä 🙂

Ollakseni varma idean toimivuudesta, kokeilin tehdä sekä suolakuoressa kypsennettyjä norilevään käärittyjä porkkanoita, että suolassa pyöriteltyjä norilevään käärittyjä porkkanoita. Perinteinen suolakuorimetodi tietysti toimii – ei lainkaan ihme että se on niin suosittu porkkanalohen valmistustapa – mutta niin kuulkaa toimi myös tämä vähemmän suolainen metodinikin! Eroa lopputulosten väliltä saa itseasiassa estimällä etsiä. Itse tulen siksi jatkossa tekemään porkkalani näin.

porkkala

umeviinietikka

Norilevä porkkanan kääreenä tuo porkkalaan minusta sopivan merellisen säväyksen, mutta lisäksi huomasin kallistuvani viinietikankin suhteen Japaniin. Porkkalan mausteeksi käyttämäni suolaisen intensiivinen umeviinietikka valmistuu sivutuotteena iki-ihanien umeboshien eli pikkelöityjen japaninaprikoosien valmistamisessa. Jokin umeviinietikan suolaisessa ja lähes metallisessa maussa tuo minulle mieleen kalan, joten lorautin sitä porkkalapurkkiini valkoviinietikan/omenaviinietikan sijasta. Bingo!

Öljyksi valitsin kylmäpuristetun rypsiöljyn, josta löytyy omega-3 rasvahappoja kuten lohestakin. En normaalisti ole kylmäpuristetun rypsiöljyn vahvan maun fani, mutta tähän se minusta toimii jotenkin aivan loistavasti.

Suolan säästäjän porkkala

vegaaninen

n. 3 dl

3-4 isoa suoraa, paksua ja sileää luomuporkkanaa

n. 2-3 rkl karkeaa merisuolaa

2-4 norileväarkkia (*

1 puhdas ja kuiva n. 4-5 dl vetoinen lasipurkki

marinadiin:

n. 1-2 tl nestemäistä savua

2-3 tl kylmäpuristettua rypsiöljyä

n. 2 tl umeviinietikkaa, valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa

*) Norilevää voi käyttää sen verran, kun kotona sattuu avatussa paketissa olemaan. Jos leväarkkeja on kotona vähemmän, ne voi puolittaa ja pyörittää pitkittäin porkkanan ympärille. Jos arkkeja on enemmän, voi niitä käyttää yhden per porkkana. Levän voi toki myös jättää ohjeesta kokonaan pois.

Pese porkkanat ja taputtele niille vielä märkänä kauttaaltaan suolaa, niin että sitä tarttuu porkkanoihin sinne tänne. Ota foliorullasta reilu pätkä foliota ja aseta se uunipellille/uunivuokaan. Kääri jokaisen porkkanan ympärille joko kokonainen tai puolitettu norileväarkki ja aseta porkkanat sitten vieretysten foliolle. Taputtele folio lopuksi tiiviisti porkkanoiden yli. Paista pakettia uunissa 200 asteessan n. 1,5 tuntia. Anna paketin jäähtyä ennen kuin avaat sen.

(EDIT: Mikäli haluat tehdä porkkalaa ilman foliota, jutun lopusta löytyy suolan sekä folion säästämisvinkit)

Nostele porkkanat kääreistään varovasti ja kuori ne varovasti terävällä veitsellä. Tähän menee hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta mikäli valitsit sileitä ja paksuja porkkanoita, kuori irotaa suht helposti tekemällä porkkanaan matalan pitkittäisviillon ja irroittamalla kuoren pala kerrallaan porkkanan ympäriltä. Omasta mielestäni ei tosin ole niin nuukaa, vaikka kuorta joihinkin kohtiin vähän jäisikin.

Viipaloi porkkanat ohuelti joko juustohöylällä tai mandoliinilla. Kun höylääminen ei enää onnistu, leikkaa jäljelle jäänyt porkkana viistosti ohuiksi paloiksi terävällä veitsellä. Lado porkkanaviipaleet lasipurkkiin sitä mukaa kun leikkaat niitä.

Sekoita lopuksi kaikki marinadin ainekset keskenään ja kaada ne purkkiin. Sulje purkki ja pyörittele sitä ylös alaisin muutaman kertaa jotta marinadi leviää porkkanoihin tasaisesti. Voit laittaa marinadiin ensin vähän vähemmän suolaista ja ytyä umeviinietikkaa sekä varovaisemmin nestesavua, jos teet porkkalaa ekaa kertaa. Maistettuasi porkkalaa seuraavana päivänä voi umeviinietikkaa ja/tai nestesavua vielä lisätä, mikäli porkkala sitä mielestäsi kaipaa (minusta useimmiten kaipaa). Purkki kannattaa kääntää ylösalaisin joka toinen päivä, jotta mausteliemi valuu myös purkin päällä oleville viipaleille. Ravistella purkkia ei minusta kannata, jotteivät porkkanaviipaleet muhjuuntuisi.

Porkkala on valmista aikaisintaan kolmen päivän kuluttua – pitkä maustumisaika tekee ihmeitä porkkanan rakenteelle! Purkkiin menee porkkana, ulos tulee porkkala. Simsalabim!

porkkala

porkkala

Edit: Jaettuani jutun FB:ssä sain useammaltakin lukijalta palautetta folion käyttämisestä. Testasin tämän vuoksi porkkalan tekemistä ilman foliota, eikä sitä tosiaankaan välttämättä tarvita! Voit kääriä suolassa pyöritellyt porkkanat myös tiiviisti leivinpaperiin, tai mikäli omistat kannellisen uunivuuan, laita norileviin käärityt porkkanat sellaiseen. Pääasia oman kokemukseni mukaan on, että porkkanat eivät pääse kuivumaan – jonkinlainen lisäkääre norilevän lisäksi on siis tarpeen.

Ps. Mikäli sinulla on lisää porkkala-vinkkejä – oli kyse sitten valmistamisesta tai siitä mihin kaikkeen sitä voisi käyttää – otan niitä ilolla vastaan!

12 501 views