Mustikka-timjami smash

by Juulia 40 Comments
Mustikka-timjami smash

Mustikka ja timjami ne yhteen soppii, laitetaan ne jäillä täytettyyn lasiseen pussauskoppiin

Kyllä vaan, tällaisen havainnon olen mennyt tekemään! Esimerkiksi mustikkapiirakka timjamilla on herkkua, mutta niin on myös tämä mustikka-timjami smash! Sitä kun tuppaa välillä unohtamaan, että drinkkilasiin voisi hyvin upottaa muitakin yrttejä kuin sitä iänikuista (mutta toki ihanaa) minttua.

Yleensä lähinnä suolaisiin ruokiin yhdistettävät yrtit, kuten rosmariini, salvia, basilika, korianteri, rakuuna ja timjami toimivat nimittäin mahtavasti varsin monenlaisissa juomasekoituksissa – äkkisilteen haluaisin testailla ainakin seuraavia yhdistelmiä: ananas-basilika, rosmariini-greippi, rakuuna-aprikoosi, salvia-karpalo, korianteri-kurkku, tilli-sitruuna… itseasiassa yksi ikimuistoisimmista koskaan juomistani cocktaileistani käytti esikuvanaan mummonkurkkuja ja maistui mukavasti myös tillille.

Laitoin mustikan ja timjamin pussauskoppiin itseasiassa jo viime kesänä, mutta kuvat unohtuivat luoja ties minkä takia tietokoneen uumeniin. Harmi, sillä lopputulos oli erinomaisesti loppukesään sopiva ihanan vaaleanpunainen herkku, jonka olisi hyvin voinut jakaa teille lukijoille jo aikaisemmin. Onneksi tässä blogilomalta palattuani päädyin ensitöikseni järjestelemään virtuaalikansioitani ja sieltähän tämäkin jutuntynkä sitten putkahti uudelleen esiin – suoraan jakoon siis vaan!

Viime kesänä en vielä omistanut shakeria, joten tein juomani tuolloin kannellisessa lasipurkissa. Tänä vuonna olen päässyt kuitenkin ravistelemaan ikiomalla shakerilla (kiitos vieläkin lahjasta Juuso). Juomaan on tullut toistaiseksi laitettua vain pensasmustikkaa, kun en näemmä ikinä ehdi mustikkametsälle … mutta veikkaisin että metsämustikalla tehtynä tässä olisi vielä reippaammin niin makua kuin väriäkin + mikäli saisin käsiini sitruunatimjamia, kokeilisin tämän juoman maustamista välillä myös sillä.

Vanha suosikkijuomani gin tonic väistyi talvella erilaisten sourien tieltä, mutta tässä on nyt palattu hieman sieltä suurimmasta hapanhuumasta takaisin vanhan tutun pariin. Viskiin on myös tullut tutustuttua enenevässä määrin, vaikka gini onkin vielä enemmän makuuni.  Jotta mustikan ja timjamin aromit pääsisivät enemmän esiin, en kuitenkaan lotrannut tässä juomassa kummallakaan, vaan vodkalla – tosin myönnettävä on että tulihan tästä toki testattua myös se GT-versio 😀

Mustikka-timjami smash 2:lle

1 dl mustikkaa

2 cl timjamisiirappia (sokeria, vettä, tuoretta timjamia – ohje perässä)

6 cl vodkaa

2 cl kuivaa vaaleaa vermuttia

1 limetti

4-5 timjaminoksaa

n. 8 cl tonicia tai kivennäisvettä

+ koristeeksi muutama timjaminoksaan työnnetty mustikka

Kiehauta 1 dl sokeria ja 1 dl vettä sekä reilu nippu tuoretta timjamia, kunnes sokeri sulaa veteen. Jätä timjami uuttumaan siirappiin, kunnes seos on jäähtynyt. Purista sitten yrtistä mahdollisimman paljon siirappia irti samalla kuin siivilöit seoksen. Valmiin timjamisiirapin voi säilyttää pikku pullossa jääkaapissa, mikäli drinkkejä ei tule kerralla tehtyä koko määrästä.

Taputtele ja pyörittele kämmenelläsi neljää-viittä timjaminoksaa, kunnes ne alkavat tuoksua. Murskaa mustikat, puolitettu hyvin pesty limetti sekä timjaminoksat kannellisessa tiiviisti sulkeutuvassa lasipurkissa tai shakerin pohjalla. Lisää päälle timjamisiirappi, vodka sekä vermutti. Lisää reilusti jäitä. Sulje kansi tai shaker ja ravistele reippaasti puolisen minuuttia. Siivilöi juoma kahteen jäillä täytettyyn lasiin (teesiivilä toimii hillopurkkimetodin kanssa hyvin).

Jatka juomaa lorauksella tonicia (tai vissyä) ja koristele mustikkaisella timjaminoksalla.

Ps. muutamia kutkuttavia ideoita yrttijuomiin löytyy esim. täältä 🙂

1 025 views

Aamu-unisen vappupiknik

Aamu-unisen vappupiknik

Yhteistyössä Castello Suomi ja Asennemedia

Vappu tulee, oletko valmis? Minä olen, kerrankin. Olen suunnitellut osallistumiseni kaveriporukan perinteiseen vappupiknikiin poikkeuksellisen ajoissa – hävettävän usein kontribuutioni tarjoiluun on nimittäin ollut lähimmältä avoinaiselta kiskalta hätäpäissä ostettu sipsipussi.

Kiitos blogihommien, treenaan nykyään juhlapyhien tarjoiluja jo viikkoja etukäteen – välillä yhteistyöjuttuja varten, kuten nyt, välillä täysin omista syistä. Minusta etukäteisjuhlat ovat mahtavia, sillä treenikierroksen ansiosta stressi varsinaisen juhlapäivän onnistumisesta vähenee. Muutaman viikon takaisten vapputreenien ansiosta olenkin valmistautunut vappupiknikille tänä vuonna paremmin kuin koskaan: suunnittelin niin helpot ja nopeasti kasattavat eväät, että vaikka aamuheräilyt menisivät vähän mönkään (niinkuin minulla aina…), en tule saapumaan paikalle pelkkä sipsipussi kainalossa.

Castello Suomi pyysi minua miettimään vappuun sopivia makupareja Castello-juustoille. Helppo homma, sillä rakastan juustoja! Keksisin niille käyttöä mieluusti vaikka jokaiselle viikonpäivälle, haastavampaa tässä tehtävässä on mielestäni vappu itse. En ole koskaan ollut aamuihminen, joten kaikenlaiset brunssit ja aamiaistreffit puhumattakaan aamujumpasta ovat minulle vaikeita. Koitappa siinä sitten aamupöhnässä kasailla jotain järkevää evästä, jota kehtaisi tarjota muillekin?

Castellon juustoista suosikeitani ovat erityisesti homejuustot; ne ovat rakenteeltaan niin pehmeitä, että niitä voi käyttää levitteen tapaan leivällä tai jopa dippinä – suoraan paketista vaan, erittäin kätevää erityisesti piknikillä. Kermaiset ja pehmeäaromiset Castellot maistuvat lisäksi usein jopa heille, jotka eivät homejuustoja normaalisti niin fanita. Castello Mildiin, mietoon valko-sinihomejuustoon liittyy tärkeä makumuistokin: rakas Mammani tarjosi aina juuri sitä, kun ei vahvemmista homejuustoista niin tykännyt. En vieläkään voi tuota juustoa syödä ajattelematta Mammaa ♥

Piknikeväiksi valikoitui lopulta sekä superkätevät wrapit, että nopea ja helppo suolaisenmakea piirakka. Molemmat ovat helppoja valmistaa (osittain tai kokonaan etukäteen), helppoja kuljettaa ja helppoja syödä piknikviltillä.

Tässä homejuuston ja sellerin kaverina tulisen makeita pähkinöitä sekä “Mamman homejuustoa”

Klassikkoyhdistelmä sinihomejuusto ja varsiselleri toimii loistavasti ihan sellaisenaan, mutta taivutan kuitenkin tämän makuparin nyt piknikystävällisesti rullalle. Homejuuston voi wrappeihin valita kukin makunsa mukaan – veikkaan että itse halajan vapunpäivänä sitä vahvinta eli Castello Blackia. Ja paljon chiliä!

Moni ystävistäni on kasvissyöjä, joten tein wrapeista sekä kana- että vegeversion. Nopeita, maukkaita ja helppoja ovat kumpikin, mutta erityisesti vegeversion voi väsätä rullalle kukin itse vaikka ihan siinä piknikviltillä, mikäli sen aamun kanssa kuitenkin kävisi jotenkin hassusti… Pikku puuhailu pitää sormetkin mukavasti vetreinä takatalven yllättäessä 😀 Tätä on tosiaankin nyt mietitty huolella!

Sinihome-selleriwrapit (16 kpl)

8 pehmeää tortillaa

1 paketti Castello Blue  / Castello Black / Castello Mild -homejuustoa

1 kerä lehtisalaattia

8 vartta luomulehtiselleriä

50 g voita

n. 2-3 rkl etikkaista chilikastiketta (Texas Pepe, Tabasco tms.)

½ dl riisijauhoa

½ tl jauhettua mustapippuria, sinappijauhetta, suolaa sekä juustokuminaa itse kutakin

300 g broilerin rintafilettä

vegersioon: 2-3 dl erilaisia chili- ja/tai hunajamaustettuja pähkinöitä; cashew, manteli tms.

Leikkaa broilerinrinnat ohuiksi ja pitkiksi suikaleiksi (16 suikaletta olis just eikä melkein passeli määrä). Sekoita mausteet riisijauhoon ja pyörittele suikaleet jauhoissa. Sulata paistinpannulla voi ja mausta se reilulla määrällä chilikastiketta (itse laitoin tähän määrään loppujen lopuksi melkein 3 rkl, mikä kuullostaa paljolta mutta ei sitten ollutkaan). Paista broilerisuikaleet muutamassa erässä kullanruskeiksi ja kypsiksi, lisää tarvittaessa välillä hieman voita ja chilikastiketta pannulle.

Aseta tortillaletun keskelle muutama salaatinlehti sekä sellerinpätkä, joka on kummastakin suunnasta tortillalettua muutaman sentin lyhyempi. Täytä sellerin kolo sinihomejuustolla ja tuupi juustoon chilipähkinöitä. Broilerisuikaleetkin voi työnnellä selleriin tai latoa siihen viereen – tyyli on vapaa!

Taita tortillalettu sellerinvarren päätyjen yli ja rullaa koko komeus sitten sellerin suuntaisesti tiukalle kerälle. Hoksasin, että pehmeää homejuustoa voi käyttää rullaamisessa eräänlaisena liimana – joten lisäsin tortillan reunoihin myös ohuen sipaisun juustoa pitämään kääröä paremmin kasassa. Kääri rulla lopuksi tiiviisti voipaperiin tai pergamiiniin ja leikkaa terävällä veitsellä keskeltä kahtia. Voit valmistaa wrapit jo edellisenä päivänä – säilytä ne jääkaapissa peitettyinä tarjoiluun saakka. Vege- ja kanaversiot voi myös merkata vaikka värikoodatulla teipillä ja pakata erikseen niin ei tarvitse jengin arpoa kumman käteensä piknikillä nappaa.

That’s a wrap – sinihome-sellerirullat valmiina piknikille!

Valkohomejuustoa syön useimmiten ihan sellaisenaan vaikkapa viikunahillon kera. Tällä kertaa käytin kermaista valkohomejuustoa kuitenkin piirakassa, jossa yhdistyy suolainen, makea ja hapan aromaattiseen timjamiin ja rouskuviin manteleihin.

Piirakan muodoksi päätyi galette: vapaamuotoinen ranskalainen suolainen tai makea piirakka, jonka herkullinen pohja taitetaan reunoilta täytteen päälle (samaa nimeä käytetään muuten myös Bretagnelaisisita tattariohukaisista). Galettetaikina tehdään yleensä voista, mutta itse olen tykästynyt öljypohjaiseen taikinaan, joka on todella helppo ja nopea valmistaa. Tämäntyyppisen galettepohjan ohjeeseen törmäsin ensimmäistä kertaa Andalusian Auringossa -blogissa ja täytyy kyllä sanoa että tämä taikina on ollut todellinen löytö!

Kevytruokaa tämä galette ei ole; niinpä yhdestä piirakasta riittää mielestäni piknikolosuhteissa helposti kahdeksalle tai jopa useammalle, kun tarjolla on kuitenkin kaikkea muutakin syötävää. Piirakkataikinan voi tehdä edellispäivänä, kokoaminen vie vajaat kymmenen minuuttia ja paistamisen aikana voi vaikka hilpasta suihkuun – tämäkin piknikherkku on siis ihan realistisesti valmistettavissa vappupäivän aamuna. Epäileväiset voivat toki paistaa piirakan edellispäivänä, se ei nimittäin yhden jääkaapissa vietetyn yön jälkeen juuri vetisty. Parhaimmillaan tämä piirakka kuitenkin on vastapaistettuna ja haaleaksi jäähtyneenä.

Hapankirsikka-valkohomegalette n. 8:lle

taikinaan:

1 dl vettä

1 dl saksanpähkinäöljyä

n. 2,5 dl vehnäjauhoja

1,25 dl mantelijauhoja

1 tl suolaa

1 rkl ruokosokeria

1 tl kuivattua timjamia tai muutaman tuoreen timjaminoksan lehdet

Täytteeseen:

n. 2 dl hapankirsikoita

1 paketti Castello White -valkohomejuustoa

3-4 oksaa tuoretta timjamia

kourallinen luomumanteleita

2-3 rkl ruokosokeria

2 rkl mantelijauhoja

(3-4 rkl hedelmäsosetta tai -hilloa, esim. omenaa tai aprikoosia)

Liuota suola ja sokeri veteen ja lisää sitten öljy (saksanpähkinäöljystä tulee pohjaan ihana maku mutta voit halutessasi käyttää toki myös jotain muuta öljyä, tai useamman öljyn sekoitusta). Sekoita nesteeseen lusikalla molemmat jauhot sekä timjami. Ainesten pitäisi yhdistyä melko helposti kiinteäksi ja kulhon reunoista irtoavaksi palloksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja nosta se jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi tai yön yli.

Kun olet valmis leipomaan, lämmitä uuni 200 asteiseksi. Ota taikina jääkaapista ja kauli se kahden leivin- tai voipaperin välissä vajaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. Taikina saattaa hieman repeillä reunoista. Paikkaile repeämät varovasti, mutta älä murehdi niistä kuitenkaan liikaa: reunathan taitetaan lopuksi täytteen päälle. Vuokaa tähän vapaamuotoiseen piirakkaan ei tarvita, eikä muodollakaan ole niin väliä, jos syötte piirakan leivontapaikassa. Kuljettaminen paikasta toiseen kuitenkin helpottuu, kun valmis galette mahtuu sopivasti johonkin omistamaasi piirakkavuokaan – niinpä mitoitin itse piirakan mahtumaan halkaisijaltaan 28 senttiseen vuokaan (huomioiden tietysti reunojen taitteet).

Levitä täytteet ohueksi kerrokseksi pohjan keskelle niin, että reunoihin jää viitisen senttiä tyhjää. Ripottelen itse pohjalle ensin mantelijauhoja imemään täytteen mahdollista kosteutta, sitten muutaman ruokalusikallisen makeuttamatonta omenasosetta, sitten viipaloidun valkohomejuuston. Näin kirsikkakauden ulkopuolella täytteeksi sopivat säilötyt kivettömät hapankirsikat, joita löytyy yleensä hyvin varustelluista kaupoista hillohyllyn läheisyydestä – kesällä tätä voisi toki kokeilla tuoreilla kirsikoilla 🙂

Hapankirsikat ja mantelit ladon juustoviipaleiden päälle tasaisin välein ja ripottelen koko komeudelle lopuksi hieman ruokosokeria sekä tuoretta timjamia. Sitten vain taitellaan taikinan reunat varovasti täytteen päälle ja piirakka laitetaan paistumaan. Pohja rapeutuu n. 30-40 minuutissa uunin ala- tai keskitasolla ilman, että täytteet ruskistuvat liikaa.

Vapputreeneissäni oli aidon vapun fiilistä, koska katoin piknikin asianmukaisesti lattialle enkä pöydälle ja puhaltelin oikein serpentiinit ja ilmapallotkin sekaan. Vieraani loivat treeneihin lisätunnelmaa asianmukaisilla päähineillä – eivätkä olleet moksiskaan kameransa kanssa ympärillä hääräilleestä blogaajasta. Piknikeväät olisivat riittäneet naapuriviltillekin (jos sellainen olisi olkkarissani ollut), ja toisin kuin varsinaisena vappuna, kenellekään ei tullut kylmä!

…ja myönnetään nyt vielä, että oli meillä niitä sipsejäkin. Niitä ei vain näy kuvissa 😀

Kiitos maailman mahtavimmat kuvausmallit Nuppu ja Eeva-Kaisa

343 views

Rapeat risottopallot

by Juulia 0 Comments
Rapeat risottopallot

Olen kokkaillut viime aikoina tihenevällä tahdilla risottoa. Se ei ehkä kuullosta teille mitenkään oudolle, mutta tosiasiahan on, etten ennen ole risotosta juuri perustanut! En tilaa sitä ravintoloissa, enkä ole myöskään juurikaan sitä laittanut kotona – poikkeuksena sahramirisotto kampasimpukoiden kera, joka oli entisen mieheni lempiruokia. Erottuamme senkin tekeminen kuitenkin jäi.

Muutama kuukausi takaperin laitoin hetken mielijohteesta juuri tuota vanhaa sahramilla silattua bravuuriani sillä seuraamuksella, että olen laittanut risottoa siitä asti lähestulkoon viikottain. Eniten olen tainnut tehdä varsin yksinkertaista hernerisottoa (risi e bisi), jonka teen välillä vegeversiona, välillä pekonilla. Kokeiluni tehdä jotain risoton tapaista riisihiutaleista oli omasta mielestäni niin hyvä idea, että siitä lähtien risottopuuro on kuulunut tässä keittiössä pikaisten arkiruokien eliittiin.

Juusokin tykkää risotosta, mikä on tietysti mukavaa, koska juuri nyt tykkään kokata sitä niin paljon. Ruuan valmistamisessa Juusolle on vain yksi pulma: en koskaan tiedä, paljonko hän syö! Juuso on melkoinen hujoppi ja syö välillä kahden edestä, välillä kolmen. Usein käy niin, että tunti syötyämme pitää jo keksiä herralle lisää murkinaa, vaikka olisin kuinka mitoittanut ruokamäärän omasta mielestäni yläkanttiin. Välillä taas käy niin, että teen ruokaa ihan liikaa. Mitä tulee risottoon, se onkin huonompi homma – risotto ei ruokailijaa nimittäin odottele, eikä taatusti ole jääkaapissa yön yli seisottuaan enää ihan risottoa… Onneksi sen voi siinä tilanteessa kuitenkin taikoa rapeiksi risottopalloiksi!

Risotosta pyöriteltyjä palleroita on niiden syntykodissa Italiassa moneen lähtöön. On sisilialainen arancini, joka täytetään esim. ragùlla, ja on roomalainen supplì, jonka sisältä paljastuu mozzarellasydän. Napolissa riisipalloja kutsutaan ihan vaan riisipalloiksi (pall’e riso) – omassa keittiössäni kutsun niitä hieman tarkentaen risottopalloiksi.

Risottopallerot vaativat hieman vaivannäköä, sekä uskallusta frittihommiin. Koska olen sekä laiska, että nössö uppopaistaja, en vartavasten pyri ylimitottamaan risoton tarvettani. Joskus sitä kuitenkin ylittää molemmat edellämainituista esteistä, ja muistaa heti miksi niiden yli kannattaisi kömpiä useamminkin…

Tässä suuntaa antava ohje risottopalleroille. Määrät ovat suuntaa-antavia, sillä raaka-aineiden määrä on tietysti suhteessa ylijääneesen risoton määrään. Olen käyttänyt palleroiden leivittämiseen sekä riisijauhoja että -hiutaleita, joten pallerot ovat sekä ekstrarapeita, että gluteenittomia. Omiani en välttämättä täytä millään, mutta toki risottopallon sisään voi työnnellä ihan mitä vaan risoton omia makuja täydentämään. Kuvauspäivänä ylijäämärisotto oli punaviinirisottoa.

Risottopallot, n. 6-10 kpl

1 annos kylmää risottoa

1,5 dl riisijauhoja

2 kananmunaa

2,5 dl riisihiutaleita

1 dl raastettua parmesaania

timjamia

ripaus suolaa, vastarouhittua mustapippuria

4-6 dl kovaa kuumuutta kestävää öljyä

Kokoa ensiksi itsellesi tuotantolinja: laita yhdelle syvälle lautaselle riisijauho, toiselle kevyesti vispatut kananmunat, kolmannelle riisihiutaleet joihin on sekoitettu juustoraastetta ja mausteita. Lisäksi tarvitset kulhollisen kylmää vettä sekä pitkän pinnan – ainakin jos olet yhtä kärsimätön pääsemään jo syömään kuin minä.

Kastele kätesi vedessä ja ota kämmenellesi reilu ruokalusikallinen risottoa. Muotoile risotosta tiivis pallo ja pyörittele se riisijauhoissa (mikäli haluat täyttää palleron esim. nokareella juustoa, tuppaa se pallon keskelle ja ummista kolo huolella). Tee samoin niin monelle pallolle, kun riisijauholautaselle mahtuu. Kääntele palloja varovasti jauhoissa, kunnes ne ovat kauttaaltaan niiden peitossa. Seuraavaksi pallerot pyöritellään kananmunassa. Sieltä ne nostellaan yksi kerrallaan riisihiutaleisiin, joilla pallero vielä kuorrutetaan.

Kun olet käsitellyt samoin kaiken risoton, pese kätesi ja taputa itseäsi sitten olalle! Työläin vaihe on nyt ohi.

Kuumenna mahdollisimman kapean kattilan (itse käytän tähän kasaria) pohjalla n. 3 cm syvyydeltä öljyä. Öljyn sopiva lämpötila on 180 astetta, jonka vahtaamiseen käytän itse mieluiten lämpömittaria – samalla nössö uppopaistelija kokee olonsa turvallisemmaksi kun näkee, missä lämpötiloissa liikutaan. Mikäli et omista mittaria, öljy on kuitenkin suurinpiirtein sopivan kuumaa, kun tipautat siihen esim. palan leipää, ja se paistuu reippaalla tahdilla kullanruskeaksi.

Paista risottopalloja kolmen satseissa (jottei öljy jäähdy liikaa) n. 2-3 minuuttia per puoli, tai kunnes pallerot ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Nostele kypsät valumaan talouspaperin päälle, kunnes kaikkia pallot on paistettu. Nössö uppopaistelija käyttää muuten paisteluhommissa mieluusti suojalaseja ja pitkähihaista paitaa 😉 lisäksi nössö uppopaistelija haluaa alleviivata seuraavaa:

Muista huolehtia turvallisuudesta öljypalon varalta: varaa kädenulottuville kattilalle sopiva kansi ja pidä se liesituuletin pois päältä!

Ps. Risottopallot ovat parhaimmillaan vastapaistettuina – mikäli teen kerralla isompaa määrää, pidä jo paistetut lämpiminä n. 175 asteisessa uunissa kunnes koko satsi on valmis. Sitten vain ääntä kohti!

524 views

Pääsiäisen punaiset: karitsan kare ja punaviinirisotto

by Juulia
Pääsiäisen punaiset: karitsan kare ja punaviinirisotto

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Pääsiäinen oli lapsuudessani ehdottomasti lempipyhiäni: rakastin noidaksi pukeutumista ja virpomista, vaikka virpomiskierros jännittikin aina etukäteen. Pajunkissojen ja kananmunien koristelu, rairuohon kasvatus, suklaamunista paljastuvan krääsän kasaaminen … pääsiäinen tuntui olevan täynnä kaikenlaista kivaa puuhaa, jota riitti vieläpä monelle päivälle.

Nykyään pääsiäinen, kuten useimmat muutkin juhlapyhät, on minulle lähinnä vain syy panostaa kokkailuun ja juomiin (hehe)! Pääsiäismuniakaan en ole aikoihin maalannut … ellei sellaiseksi lasketa niiden marmorointia soijalla tai punajuurimehulla. Tiukemmasta kasvisruokavaliosta luovuttuani olen ottanut uudeksi pääsiäisrutiinikseni karitsan – samalla pääsiäisaterian pääväri on vaihtunut vihreästä punaisempaan suuntaan; niin lasisissa, kuin lautasellakin.

Viime keväänä ostimme herkkusuisen pikkusiskoni Nupun kanssa karitsanpuolikkaan, jonka sitten jaoimme tasan pakastimiimme. Eri ruhonosat tulivatkin siinä sitten hieman tutummaksi, kun pakastinta pikkuhiljaa tyhjenneltiin. Sisko jätti suosiolla vastuulleni mm. karitsanviulun, jonka uskaltauduin valmistamaan viimevuotiselle pääsiäisaterialle. Niin jännää kuin sen valtavan lihakimpaleen paistelu, veistely ja päiviä kestänyt syöminen olikin, valitsen tänä vuonna pöytääni mieluummin jotain hieman helpompaa.

Karitsan karee on näyttävä tarjottava joka ei minusta juuri mausteita kaipaa; jätän vahvat marinadit väliin ja annan lihan oman maun nousta esiin. Mureaa ja roséeksi jätettyä lihaa kunnioittavan aterian luonnollinen jatke on tietysti punaviini, jota käytän myös yhtenä raaka-aineista.

Minulla on tänä vuonna ilo tehdä useampi yhteistyöjuttu viinin maahantuontifirman, Social Winesin kanssa. Tätä ensimmäistä juttua varten sain valita testattavakseni liudan kaavailemalleni pääsiäisaterialle sopivia punaviinejä – lopulta kohtasinkin melkoisen valinnanvaikeuden, kun niin moni testaamistani viineistä ansaitsisi paikkansa pääsiäispöydässäni. Niinpä haluankin nostaa esiin huimat neljä suositusviiniä, joista kahteen suorastaan hullaannuin!

Punaviinit ovat minulle (ainakin suhteessa valkoviineihin ja oluisiin) vielä suhteellisen tuntematonta maaperää. Niiden yhdistäminen ruokaan osoittautuukin välillä yllättävän opettavaiseksi puuhaksi – kaikkea kun ei salapoliisityöllä ja logiikalla kuitenkaan pysty etukäteen päättelemään. Muutama testaamistani viineistä osoittautuikin erinomaisiksi kavereiksi myös aivan erilaisten aterioiden kanssa kuin olin ajatellut. Vaikka kovasti kutkuttaisikin heti kertoa, mitä kaikkea olen näitä viinejä maistellessani oppinut, yritän pysyä tänään ihan vain tässä pääsiäisasiassa 🙂

Nuppu… tulet varmaan pääsiäisenä taas kylään?

San Marzano Vindoro 2013 (9,99€)

Pehmeä ja täyteläinen Vindoro on kirsikkahilloinen, makean marjainen, mausteinen ja huumaavan tuoksuinen viini Apuliasta, Kaakkois-Italiasta. Hinta-laatusuhteeltaan Vindoro on erinomainen hankinta pääsiäisiaterialleni, sillä se taipuu niin kokkailuviiniksi, risoton raaka-aineeksi, karitsalle, kuin salaatinkin seuraan tekemättä kukkaroon syvää lovea.

Viini osoittautui itseasiassa niin monikäyttöiseksi, että siitä taitaa tulla uusi vakio-ostokseni tämän hintaluokan punaviineissä; se maistui nimittäin hyvin myös jälkkäriksi napostellun pitkään kypsytetyn vuohenjuuston ja hunajan kaverina.

Villa Maria Cellar Selection Pinot Noir 2014 (20,50€, tilausvalikoima)

Budjettiin reilu kymppi lisää ja hieman suunnitelmallisuutta peliin, niin juhla-aterian voi täydentää tällä hurmaavalla luomuviinillä. Keskitäyteläinen ja -tanniininen, punaisia marjoja tulviva pinot noir Uuden Seelannin palkitulta Villa Maria -tilalta maistui erinomaiselle karitsan ja risoton kaverina.

Kevyen vaniljainen, intensiivisen kirsikkainen ja luumuinen viini on moniulotteinen ja kiinnostava; hetken hengiteltyään viinistä nousee esiin jopa aavistus nahkaa, cassista ja punajuurta – erityisesti jäin fiilistelemään viinin silkkistä suutuntumaa.

Mikäli omistaisin säästöpossun, rikkoisin sen seuraavan kahden viinin vuoksi:

Hispano+Suizas Bassus Pinot Noir 2013 (27,50 €, tilausvalikoima)

WOW! Tästä ei punaviini juuri parane. Ihastuin viiniin jo muutama viikko takaperin Social Winesin maisteluillassa, enkä malttanut millään odottaa tilaisuutta kehitellä tälle herkulle sopivaa ruokaparia. Tästä punaisesta espanjalaisesta nektarista olisikin kaveriksi vaikka mille: rasvaiselle kalalle, kanalle, possulle, runsaammalle salaatille … sekä – kuinka ollakkaan – myös karitsalle. Bassus osoittautuikin aterialla moniottelijaksi, joka toimi tasapuolisesti niin risoton ja karitsan kuin punajuuri-vadelmasalaatinkin rinnalla.

Bassuksessa on pinot noiriksi runsaasti makua ja luonnetta; tuoretta kirsikkaa, hapokasta puolukkaa, vaniljaista toffeeta. Tämä silkkinen punaviini katosikin vieraidenkin laseista melkoisen liukkaasti –  en siis ollut ainoa, joka tähän ihastui ♥

Bixio Amarone Classico della Valpolicella 2011 (32,90€)

Pikkusiskoni kanssa olemme jo vuosia olleet sitä mieltä, että jos haluamme lasiin jotain tosiherkkua, kannamme pöytään amaronea. Bixio saattaa olla hinnaltaan jo suhteellisen suolainen, mutta kun viini on näin makean makoisa, nostaa hedonistipuoleni jälleen kerran päätään: kerrankos sitä tässä eletään!

Pyöreän pehmeä ja täyteläinen Bixio muistuttaa etäisesti portviiniä; viinistä löytyy niin tummaa rusinaa, kuin muitakin tummia sävyjä – karhunvatukka- ja viikunahilloa, tummaa suklaata, jopa kahvia. Amaronehan valmistetaan osittain rusinoituneista rypäleistä, valmistuprosessin johdosta amaroneissa on leimallisesti ruskeanpunainen sävy, vaihteleva määrä jäännössokeria, sekä peruspunkkua korkeampi alkoholipitoisuus.

Sanoisinkin, että mikäli Bassus oli kuin silkkiä lasissani, Bixio menisi pehmoisena hohtavasta sametista. Ihana viini, joka yllätti vielä seuraavan päivänkin varsin erilaisella aterialla – mutta siitä lisää toisessa postauksessa!

Karitsanliha on maultaan täyteläistä ja vahvaa, vaikkakin vanhempaa lammasta miedompaa. Riippuen osasta, ja osan valmistustavasta, viiniltä kaivataan erilaisia luonteenpiirteitä. Mitä tulee karitsan kareeseen; keskitanniiniset ja hedelmäiset pinot noirit toimivat sille hyvänä parina, sillä ne eivät jyrää lihan omaa makua alleen. Grillattu, vahvalla marinadilla, rosmariinilla, sitruunalla ja valkosipulilla silattu karitsa kaipaisikin parikseen jo jotain hieman rotevampaa.

Koska testailen asioita mieluusti myös käytännössä, kokeilin valmistamani annokseni kaverina myös runsastanniinista cabernet sauvignonia – ihan vain todetakseni että ei, liian vahvat tanniinit eivät tosiaan tee tälle ruualle oikeutta. Kyseinen viini pääsi sen sijaan oikeuksiinsa miedosti tulisen pizzan kaverina – ja minä opin taas viineistä vähän enemmän.

Karitsan kare pistaasin ja salvian kera 4:lle

800 g karitsan kyljysriviä eli kareeta

ruukku salviaa

puoli ruukkua tuoretta timjamia

n. 60 g pistaasipähkinää

1 rkl oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Ota karee(t) huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistamista. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kuivaa lihan pinta, esim. talouspaperilla, ripottele sitten päälle hieman suolaa ja pippuria. Kuumenna uuninkestävä paistinpannu ja lisää pannulle karitsan kareet fileepuoli alaspäin. Ruskista molemmin puolin.

Rouhi keskenään pistaasi, salvia, timjami ja valkosipulin kynnet. Lisää seokseen oliiviöljy ja mausta ripauksella suolaa sekä pippuria. Aseta ruskistetut karitsan kareet fileepuolet ylöspäin, ja painele yrtti-pistaasiseos lihan pintaan. Suojaa halutessasi luut foliolla, tyrkkää lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan, ja laita pannu uuniin. Kareet ovat puolikypsiä, kun sisälämpötila on n. 55-60 astetta (n. 13-17 minuuttia 175 asteisessa uunissa)

Kääräise liha folioon vetäytymään viideksi minuutiksi. Leikkaa kyljykset annospaloiksi luiden välistä ja tarjoile risottopediltä (3-4 palaa per nenu). Pannulle tipahdellut pistaasi-salviarouhe kannattaa haalia huolella talteen kyljysten päälle, lisäksi minusta annokseen sopii erinomaisesti aavistuksen pippuriset vesikrassin tai retiisin versot.

Punaviinirisotto 4:lle

1 iso tai 2 pientä keltasipulia

4-5 valkosipulin kynttä

50 g voita

n. 150 g juuriselleriä

0,5 ruukkua tuoretta timjamia

n. 1,2 dl lihalientä

n. 300 g risottoriisiä (vajaa 5 dl )

3 dl punaviiniä

50 g manchegojuustoa tms. kovaa, pitkään kypsytettyä ja aromikasta juustoa

(30 g voita)

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Lämmitä kattilassa lihaliemi. Kuutio sipuli sekä juuriselleri noin puolen sentin kuutioiksi, silppua valkosipuli ja riivi timjamista lehdet irti. Raasta myös juustoa pieni keko valmiiksi. Kuullota sipuleita ja selleriä paksupohjaisessa kattilassa miedolla lämmöllä voissa 5-10 minuuttia, älä anna kuitenkaan ruskistua.

Lisää riisi kattilaan ja pyörittele voissa kauttaaltaan. Lisää pannulle punaviini desi kerrallaan, antaen edellisen viinimäärän aina imeytyä riisiin ennen seuraavan lisäämistä. Sekoita riisiä pohjia myöten koko kypsennyksen ajan; liesi kannattaa olla keskilämmöllä. Kun kaikki viini on imeytetty riisiin, on aika lisätä lihalientä, desi kerrallaan sitäkin aina edellisen nestemäärän imeydyttyä. Jatka lihaliemen loputtua kuumalla vedellä, mikäli riisissä on vielä turhan paljon puruvastusta – pyrkimys on koostumukseen, jossa riisi on keskeltä vielä aavistuksen al dente.

Viimeistele risotto juuri ennen tarjoilua juustoraasteella, sekä halutessasi vielä ekstranokareella voita. Tarkista suola ja lisää makusi mukaan vastarouhittua mustapippuria. Mikäli risotto on makuusi liian paksua juuston lisäämisen jälkeen, ohenna sitä hieman kuumalla vedellä. Paksuuden voi kuitenkin toki päättää omaan makuun sopivaksi – itse tykkään melko kosteasta risotosta.

Tarjoilin karitsankareen ja punaviinirisoton lisäksi vielä raikkaan punajuuri-vadelmasalaatin, joka on yksinkertaistettu versio viimekeväisestä ohjeestani. Balsamicolla maustetun vadelmakastikkeen, suolapedillä paahdettujen punajuurien sekä tuoreiden vadelmien yhdistelmä on minusta täydellinen – erityisesti kun siihen yhdistää kirpakan viinisuolaheinän.

Mitä tulee aterian suosikkiviineihin: mielipiteet jakautuivat Bixion ja Bassuksen välille. Ei auta kun aloittaa säästöpossu lihottaminen … ja sitten vain seuraavia juhlia odottelemaan!

Ps. Muista punaviinien kanssa oikeat tarjoilulämpötilat! Amaronelle jäähdytys 18 asteeseen, pinot noireille ja Vindorolle jäähdytys vielä muutamaa  astetta kylmemmäksi – 15-16°c. Viinien tarjoilulämpötiloista suuntaa antavaa ohjeistusta esim. täällä – tosin myös viinitilojen nettisivuilta saa yleensä tietoa kullekin viinille sopivasta lämpötilasta.


 

Kommentointimahdollisuus on suljettu tästä postauksesta, koska kyseessä on alkoholiyhteistyö.

266 views