Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Tallinn Craft Beer Weekend 2016

Tulin, join, voitin.

Päällimmäinen fiilis vierailustani toista kertaa järjestetystä Tallinn Craft Beer Weekendistä on silkka ilo. Odotukseni olivat viime vuoden jälkeen äärimmäisen korkealla, joten olin varautunut pettymään… mutta turha huoli!

Tapahtuman täysin ansaittujen meriittien lisäksi syy piilee varmasti myös minussa itsessäni – olen kehittynyt viime vuodesta oluen maistelijana ja tuntijana kuitenkin aika paljon, joten saan oluttapahtumista kokoajan enemmän irti. Uuden oppiminen sekä jo opitun fiilistely innostaa ja motivoi tutustumaan oluisiin aina vain syvemmin – jos vuodessa tapahtuu jo näin paljon kehitystä, mitähän kaikkea mahdankaan tietää vuoden päästä 😀

Suuria muutoksia viime vuoteen verrattuna ei varsinaisesti oltu tehty, joskin tila oli nyt hieman isompi. Tänä vuonna tapahtumaan oli kutsuttu 31 panimoa, viime vuonna 24 – pientä kasvua siis tapahtui myös osallistuvien panimoiden määrässä. Liput katosivat jo kuukausia etukäteen kuin kuumille kiville, mutta niiden määrä oli onneksi mitoitettu tilaan sopivasti. Ei tullut liian ahdasta, ei ollut liikaa jonoja, ei edes vessassa.

Paikalle oli helppo löytää (ihan sen kansanvaellusta muistuttavan olutfaniletkankin vuoksi) ja lokaatio oli mielestäni tunnelmaltaan erityisen onnistunut. Kaikkea muuta kuin kliininen ja persoonaton paikka tämä Port Noblessner!

TCBW:ssä lanseerattiin myös Donut Islandin ja Mallaskosken yhteistyöolut Double India Pale Lager

Birrificio Del Ducaton Giovanni ja maailman paras oluenmaisteludeittini Eleonora

Tapahtuman henki oli hyväntuulinen ja rento, kuten kuvissa esiintyvien henkilöiden kasvoistakin näkee. Örveltäjät loistivat poissaolollaan, vaikka sisäänpääsyn hinnalla saikin olutta maistaa niin paljon kuin suinkin halusi. Maisteluannosten koko vaihteli (juomanlaskijan mukaan) ennalta ilmoitetusta puolesta desistä n. puoleentoista, mikä oli välillä ilo, välillä sääli: osan oluista kaadoin nimittäin maistamisen jälkeen suoraan viemäriin. Lähemmäs viittäkymmentä olutta kun ei muuten ihan niin vain maistella…

Etukäteen valmistelemani lista unohtui tietysti printata mukaan. Tapahtuman wifi toimi onneksi erittäin hyvin, kun vain lopulta hoksasin käynnistää puhelimeni uudelleen! Listan tirkistely osoittautui kuitenkin melko turhaksi: etenimme seuralaiseni Eleonoran kanssa järjestelmällisesti pisteeltä toiselle maistellen kaikki vähänkin kiinnostavat juomat. Ekalla rundilla kaikki kevyet ja vaaleat, tokalla tummat ja tuhdit. Hanojen vaihdon jälkeen teimme tietysti uudet kaksi kierrosta.

Välillä kiinnostuksen kohteet eivät menneet täysin yhteen, mutta maistelimme kuitenkin kaikkea aina myös toistemme laseista – niinpä kuin varkain oma listani siis karttui myös seuralaiseni kiinnostuksenkohteilla. Hyvä niin – muutama kaverin lasista maistettu  “musta hevonen” yllättin nimittäin todella iloisesti. Oluthan nyt on lähtökohtaisesti kuitenkin aina hyvää, varsinkin tältä panimokattaukselta!

Edellisvuodesta tapahtumaa oli kehitetty myös siten, että tilassa oli monitoreita, joista näki maistelijoiden Untappd -arvioita livestreamina. Viimevuodesta parannusta tapahtui myös vessojen suhteen: takapihalle oli roudattu suorastaan naistenvessaparakki, wohoo! Oli peilit ja altaat ja saippuat ja kaikki (nää on tärkeitä juttuja).

Ruokaa tapahtumassa oli tarjolla mielestäni mukavasti, tosin kasvisruokailijat oli autuaasti unohdettu ruokalistoja laadittaessa. Kasvissyöjäystävälleni järjestyi onneksi kuitenkin luovasti yhdistellen ihan passeli lautasellinen mahantäytettä. Itse testasin Burger Boxin tulisen ja kimchillä silatun nyhtöpossuburgerin.

Odotellessani burgeriani (aika pitkään) huomasin, että monelle myytiin ei-oota – nälkäistä massaa ei toki täysin sujuvasti ja suit sait ruokitakaan, mutta ehkäpä ruokatarjoilun suhteen tapahtuma voisi kuitenkin hieman petrata ensi vuonna. Seuraavalla Tallinnanvisiitillä aion kuitenkin tämän aterian myötä suoriutua vihdoinkin sekä Speakeasy by Põhjalaan (joka on aina kiinni kun kävelen sen ohi), että sen vieressä majailevaan Burger Boxiin – kyllä tuosta purilaisesta niin hyvä maku odottelusta huolimatta kuitenkin jäi.

Omien merkintöjeni perusteella maistelemieni oluiden määrä oli 42, mikä ei lainkaan yllätä: onhan kyseessä kuitenkin vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen. Merkinnöistäni puuttuu kuitenkin osa seuralaiseni lasista siemailluista herkuista, joten veikkaan että lähemmäs viittäkymmentä sorttia tuli oikeasti lopulta maisteltua (vieläpä täysin sivistyneesti). Aika hyvin ihmiseltä, joka harvemmin pääsee lesoilemaan itsehillinnällään 😀

TCBW2016 top 10:

  • Birrificio Del Ducaton Koji Il Riso oli happamista illan ehdoton ykkönen. Sakenkin valmistamisessa käytetyllä koji-homeella hapatettu ja vihreällä teellä maustettu riisiale sekä vei sydämeni, että ylitti viime vuoden suosikkini, saman panimon sitruunaisen Chrysopoliksen ♥ – ja se ei ole tosiaankaan ihan mikään turha saavutus!
  • To Ølin Babushka varasti shown illan viime minuuteilla: luumuilla ja taateleilla maustettu portviinitynnyröity barley wine oli nimittäin se viimeinen olut, jota juoksin santsaamaan valomerkin kynnyksellä. Oi BABUSHKA!!!
  • Buxtonin Bourbon Skyline BA berliner weisse, joka toi vahvasti mieleen lempidrinkkini whiskey sourin – erikoinen mutta varsin toimiva makuyhtälö.
  • Buxtonin ja Lervigin yhteistyöolut Trolltunga gooseberry sour IPA sai sukat lähestulkoon räjähtämään jaloista – wau! Kunnolla hapan ja hedelmäinen IPA, kelpaisi juoda useamminkin!
  • All in Brewingin pisteellä kärkeen nousivat vadelmalla ja key limellä maustettu I Milk Your Drink Shake IPA sekä ihanan intensiivisen hasselpähkinäinen Hustle imperial stout.
  • Beavertown Brewingin Pearvert Phantom berliner weisse oli makuuni juuri sopiva yhdistelmä raikkautta ja tasapainoista happamuutta – santsasin.
  • Mikkellerin 12″ Wineale; tätä hapanta, tasapainoista ja totaalisen addiktoivaa hapanta rypälemehulla maustettua olutta taidan joutua tilaamaan ihan kotiin asti.
  • Etukäteissuosikkini, Buddelshipin ja Lervigin Sauer’d Kraut ei pettänyt nytkään. Ehkäpä pitäisi joskus kokeilla kokkailla tämän oluen makuyhdistelmällä: hapankaalia, ananasta ja mangoa, mmm….
  • Loverbeerin oluet ovat lähes poikkeuksetta mieleeni, mutta perjantain kattauksesta ykköseksi nousee Dama Brun-a. Lähes viinimäinen, 12 kk tammitynnyröity jumalten vai pitäisikö sanoa jumalattarien nektari on aina nautinto juoda!

Bändejähän tapahtumassa esiintyi myös, mutta täytyy sanoa että suurin osa musiikkiesityksistä meni allekirjoittaneelta aivan ohi – keskityin niin täysillä maistelupuuhiin että koko ilta hurahti kuin siivillä. Seisahdin vessareissulla kuuntelemaan hetkeksi tanskalaista Narcosatanicosia, mutta kyseinen bändi ei ehkä ollut ihan mun juttu…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä. Viimeiset Babushkat nautittuamme suuntasimme Kulttuurikateliin, Off Flow -tapahtumaan, joka oli osa Tallinn Music Weekin ohjelmistoa. Ilta jatkui siitä mm. Jaakko Eino Kalevia ja tulevaa festarikesää fiilistellen – oispa jo kesä!

Hieman jäin harmittelemaan lauantain missaamista – lippukin olisi lopulta järjestynyt toisellekin päivälle. Yksi päivä riitti kuitenkin enemmän kuin hyvin, kun perjantaihin otti alusta asti intensiivisen asenteen: nyt maistellaan eikä meinata!!! Sen voin kyllä sanoa, että hetkeen ei tuon illan jälkeen olutta tehnyt mieli. Ø

Kulttuurikattila vai Kattilahalli? Off Flow’n upea valaistus ansaitsee aplodit!

95 views

Tallinn Craft Beer Weekend 2016, täältä tullaan!

by Juulia 4 Comments
Tallinn Craft Beer Weekend 2016, täältä tullaan!

Tallinn Craft Beer Weekend on täällä taas, enkä meinaa pysyä housuissani!  Viime vuoden reissu oli niin onnistunut, että sitä on tullut fiilisteltyä ja hehkuteltua niin usein että vaikutan varmaan suorastaan aivopestyltä. Ajattelin ensin, että tapahtuman on vaikea pistää siitä enää paremmaksi, mutta eipä tarvittu kuin yksi vilkaisu tämänvuotiseen päiväkohtaiseen olutlistaan ja totesin huoleni turhaksi: tästä tulee vähintäänkin legendaarista!

Pieni pessimisti sisälläni huutelee kuitenkin, että edellisvuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa: odotukset on silloin varsin helppo ylittää… Nythän tapahtuma on siirretty uuteen paikkaan ja liputkin myyty loppuun ennätysajassa – miten mahtavat järjestelyt toimia tällä kertaa? Onko tungosta, onko hyvä meininki, onko vessajonoa, mitä ruokaa sieltä saa?

Olen menossa paikalle tänäkin vuonna vain päiväksi, vaikka tarkoitukseni oli alun perin lähteä koko viikonlopuksi. Missasin kuitenkin lipunmyynnin aloituksen ja lauantai ehti myydä loppuun ennenkuin havahduin toimimaan… Sain onneksi pressipassin perjantaille, eikä tilanne harmittanut enää lainkaan – kiva että järjestäjät päästävät minut uudelleen paikalle reporteeraamaan!

Kunnon wannabejournalistina olenkin tehnyt taustatyötäni huolella etukäteen, noh, ainakin niiden olusten osuudelta. Oluttietoni ja -kokemukseni ovat vuodessa karttuneet melkoisesti, joten osaan tutkia listaakin nyt ihan eri tarkkuudella kuin viimeeksi. Tiedän, mistä pidän ja mistä yleensä en, mikä helpottaa kun alkaa kaivelemaan valtavan valikoiman uumenista niitä omia tärppejä. Mielelläni kuulen tapahtumaan osallistuvilta lukijoilta kuitenkin lisävinkkejä!

Stoutti mieleeni: Omnipollo/Buxton Brewery Yellow Belly Sundae – Bourbon Barrel Aged Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Stout on pantu laktoosin kera ja kypsytetty bourbontynnyrissä vaniljapapujen sekä kaakaonibsien kanssa

Maistelulistani perustuu pitkälti olutmakuuni, joka on seuraavanlainen:

Taipumukseni ihastua kaikkeen potentiaalisesti happamaan, hedelmäiseen, marjaiseen tai yrttiseen on vahva. Pikkuhiljaa olen kuitenkin tykästynyt myös intensiivisiin ja tummiin porttereihin ja stoutteihin, jopa barley wineen – mutta useimmiten vain, jos niiden nimissä vilahtaa sanoja kuten suklaa, pähkinä, karamelli, maito tai joku jännä mauste (kuullostaapa muuten ihan ruokahullun puheelta). Perjantain valikoimasta löytyvä AF Brewingin intialaisittain maustettu barley wine vaikuttaakin siis kovin mielenkiintoiselta!

Epic Brewing/Trinity Brewingin Wild Apple Saison on sopivan hapan eikä liian hiivainen – tämä meni itseasiassa melkein omenasiideristä.

Saisonien suhteen olen yleensä varovaisen utelias – mikäli saison on kovin hiivainen, jätän sen mieluummin väliin. Välillä saisoneistakin löytyy kuitenkin raikkaampia, happamampia ja eri tavoin maustettuja versioita, jotka saattavatkin sitten kolahtaa oikein kunnolla – niinpä niitäkin kannattaa aina testailla! Viime vuonna ihastuin  italialaisen Loverbeerin timjamilla maustettuun Saison de l’Ouvrier Serpillaan, josta on tänä vuonna tarjolla kirsikkainen versio Griotta.

IPA:t ja pale alet kiinnostavat minua yleensä vain, kun niistä löytyy marjaisuutta tai hedelmäisyyttä, joko humaloista tai ihan itse hedelmän/marjan muodossa. Niinpä ainakin Buxtonin/Lervigin gooseberry sour IPA vaikuttaa erittäin hyvältä!


Buddelship/Lervig yhteistyöolut Sauer’d Krauts on hapatettu hapankaalilla ja maustettu mangolla sekä ananaksella. Ihana ihana olut, jota ei voi olla juomatta, kun sitä jostain saa!

Mikkellerin Spontan -sarjan oluet ovat suosikkejani; tässä Spontan Beetroot. Perjantaina pääsen maistamaan sarjan appelsiiniversion!

Happamat ja/tai suolaiset berliner weisset, goset ja sour/wild alet ovat ykkösprioriteettiani. Kaikki hapan kiinnostaa, enkä taida olla ainoa – tänä vuonna listalla on niitä nimittäin todella paljon. Saas nähdä onko hampaissa enää kiillettä jäljellä Tallinnasta palatessa…

Punaviini näyttäisi ottavan erilaisia rooleja useamman panimon tuotteissa, kuten Garage Beerin Merlot Series berliner weissessä – miten viiniä oluessa on käytetty jää nähtäväksi maistettavaksi. Sori Brewingin Pyryltä kuulin, että heillä on mukana suomalaisen viinitilan chiantitynnyreissä kypsytelty Imperial Stout, joten ainakin siinä sitä punkkuaromia luulisi oikeasti ihan löytyvänkin!

TCBW 2016 tärpit à la Vaimomatskuu:

¹) hanassa klo 17

²) hanassa klo 20:30 

Ykkösprioriteetin oluet rynnitään maistamaan ekana, kakkosprioriteetin oluset jos ehtii.

  • AF Brew (RUS)
    • ² AF Brew/Pi Kahri Baoli English-Indian barley wine w masala spice mix
  • Bakunin (RUS)
    • ¹ TwinBerry Sour ale with red and black currants
    • ² Salty Dog gose
  • Beavertown (UK)
    • ² St. Clements Phantom berliner weisse
  • BBNo (UK)
    • ¹ 01|06 Motueka & Lime saison
  • Buddelship (GER)
    • ¹ Sauer’d Krauts berliner weisse
  • Buxton (UK)
    • ¹ Whiskey Skyline BA berliner weisse
    • ¹ Buxton/Lervig Trolltungagooseberry sour IPA
  • Del Ducato (ITA)
    • ¹ Del Ducato/Sori Brewing Forever Young sour/wild ale “sahti” style
    • ¹ Beersel Morningwild ale
  • Garage Beer (CAT)
    • ¹ Merlot Series berliner weisse
    • ¹ Contains Fruit sour ale w mango and physalis
    • ² Merlot Series saison
  • Labietis (LV)
    • ¹ Pelašķu Velns (Yarrow Devil) imperial yarrow stout
    • ¹ Mežs (Magic Forest) juniper red ale
    • ² Dravnieka Atraitne (Beekeepers Widow) braggot
    • ² Kamīns (Fireplace) chamomille dark ale
  • Lervig (NO)
    • ¹ Lervig/Pohjala Walnut Porter
    • ² A Passion For Sourwild ale
  • Lindheim (NO)
    • ¹ Lindheim/Lervig/Edge Lords of Acid berliner weisse
    • ¹ Jacobs Hage raspberry ale
    • ² Lime gose
  • Loverbeer (ITA)
    • ¹ For Fan 2014 sour fruit aged ale
    • ² Dama Bruna 2014 wild ale
    • ² Saison De L’Ouvrier Griotta 2015 saison
  • Mallaskoski (FIN)
    • ¹ Pohjala/Mallaskoski Black Koivunen rye and birch porter
    • ² Mallaskoski/Donut Island DIPL
  • Mikkeller (DK)
    • ¹ Acid Trip Red Wine red grape sour BA
    • ² Spontan Orange 2015 lambic
    • ² Beer Geek Flat White 2015 oatmeal milk stout
  • Pühaste (EST)
    • ¹ Hibiscus-Linbonberry saison
  • Sori (EST)
    • ² Conca d’Oro Chianti BA Imperial Stout
  • To Øl (DK)
    • ² Gose To Hollywood gose with oranges
    • ² Babushka barley wine w prunes and dates, port BA
  • Öllenaut (EST)
    • ¹ Öllenaut/Humalove Poro  nordic moss ale

Viime vuoden ykkössuosikkini oli Birrificio Del Ducaton Chrysopolis: superhapan sitruunalambic, jota en voinut olla santsaamatta toistamiseen. Saas nähdä mikä on tämän vuoden suosikki 🙂

Sanomattakin muuten varmaan on selvää, että tätä olutmäärää ei maistella sylkemättä. Maisteluannoshan TCBW:ssä on desi, mutta listassani näyttäisi olevan nyt 36 olutta, enkä todellakaan pysty kumoamaan kurkkuuni 3,6 litraa yhtään mitään nestettä. Sylkeminen on ollut minulle aina pienoinen haaste, koska tuntuu niin epäkunnioittavalta kaataa viemäriin laatuolutta. Epäkunnioittavampaa olisi kuitenkin tuosta määrästä automaattisesti seuraava tukeva humala.

Siksi kiitänkin TCBW:tä siitä, että sisäänpääsymaksu kattaa kaikki maisteltavat oluet. Kun jokaisesta maistiaisesta ei tarvitse erikseen maksaa, poistuu pihistelijän ongelma ns. rahan kaatamisesta viemäriin. Pienet maisteluannokset takaavat myös sen, että hukkaan menee olutta vähemmän; se on kiva sen valmistajalle, mutta valmistajia kunnioittavalle maistelijallekin. Olisikin kiva, jos kotimaisiinkin oluttapahtumiin saataisiin samanlainen malli, tai edes reilusti pienempiä maisteluannoksia!

TMW-logo-3-lines

TCBW järjestetään Tallinn Music Weekin yhteydessä, joten olutta siemaillessa pääsee kuuntelemaan myös mielenkiintoisia keikkoja. Viime vuoden tavoin olen jättäytynyt musiikkipuolen suhteen DJ-ystävieni armoille; jahka oluet ovat maisteltu, liityn sitten heidän seuraansa kiertämään kaupungin ympäri ripoteltuja keikkoja. Oluen kera katson kuitenkin ainakin seuraavat:

18:30 Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? (FI)
19:15 Narcosatanicos (DK)
20:00 Church of Void (FI)

Kuva: Roman-Sten Tõnissoo

Ps. HUI. Viimevuotinen listani näyttää jotenkin huomattavasti maltillisemmalta….

191 views

Tallinn Music Week: musiikkia, oluita ja muita herkkupaloja

by Juulia 4 Comments
Tallinn Music Week: musiikkia, oluita ja muita herkkupaloja

Tässä vaiheessa kevättä alan useimmiten olla pienen miniloman tarpeessa. Tai no… isonkin. Jos aikaa suuremman luokan irtiotolle ei järjesty, niin mikäs sen parempi viikonloppukohde kuin eteläinen naapurimme Viro? Ja jos on tällainen herkkusuinen musadiggari kuten minä, sinne kannattaa suunnata tietysti Tallinn Music Weekin aikana.

16465335259_8dc5b4885d_h

Matkustamisessa on minusta aina kivointa syömisten ja juomisten suunnittelu: missä parhaat murkinat, entäs baarit, kahvilat, paikalliset erikoisuudet? Kulinaristille ei lähimailla ole montaa hinta-laatusuhteeltaan Tallinnan veroista matkakohdetta – eipä ihme etten juuri muualle ole viimevuosina matkaillutkaan (okei, no Berliini <3 ).

Tällä kertaa ei syömisen ja juomisen lokaatioita tarvitse liiemmin miettiä, sillä musiikkiviikkojen oheistapahtumat TMW Tastes sekä Tallinn Craft Beer Weekend (TCBW) pitävät ravinnosta ja nesteytyksestä huolen. Lisäksi löytyy laaja kattaus taidetta (TMW Arts) sekä kiinnostavia keskustelutilaisuuksia. Sain ilokseni pressipassin tapahtumaan, joten eipä muuta kuin matkaan! Viikonloppu tulee olemaan täynnä upeaa ruokaa, mahtavia oluita, taidetta, ystäviä ja musiikkia = vuoden parhaan miniloman ainekset ovat siis kasassa.

15456006481_192f2b7e8b_o

Hieman harmittaa, että erityisesti odottamani B-sides – lost and found! -tapahtuma myytiin jo loppuun. Kaks Kokka -ravintolan fine diningia ja musiikkia yhdistelevä “hiljainen” illallinen olisi ollut ehdottomasti ykkösenä herkuttelulistallani. Hitaat syö nopeet, mutta tällä kertaa onneksi riittää etanoillekin syötävää: eri puolilla Tallinnaa on tarjolla erityisiä TMW menuja, joista saa alennusta festivaalipassilla. Minua kiinnostaa erityisesti festivaalihotelli Nordic Hotel Forumin oman ravintolan, Monacon, menu (kampasimpukat UUH). Yhtälailla tekisi mieli kipittää kohteisiin Leib sekä Neh. Hankalia valintoja on tiedossa, kun ei se minunkaan mahani pohjaton ole – ihan kaikkea kivaa tuskin ehtii syömään!

Monaco TMW special menu

  • Scallops with cauliflower cream and lime­herb sauce
  • Rack of venison with roasted white asparagus and wild mushrooms
  • Chocolate panna cotta with salted caramel cream and chocolate truffles

Leib TMW special menu

  • Appetizer: Cured duck fillet salad with marinated forest mushrooms and sweet mustard mayonnaise.
  • Main: Panfried chicken fillet with roasted pumpkin and sage mash.
  • Dessert: “Grandmother’s toast” with cottage cheese and cranberry filling and yoghurt ice cream.

Neh TMW special menu

  • Island beef – green tomato & horseradish
  • Cod – leek, ramson & mussel sauce
  • Rasberry – sour cream mousse

13145362794_6a2c566975_b

16717217372_a573d382d6_o

Tallinn Craft Beer Weekend järjestetään 27. – 28.3.2015 Telliskivi 57:ssä.

Laatuoluen ja pienpanimoiden ystävänä odotan innolla kaikkia niitä harvinaisempia oluita, joita pääsen viikonlopun aikana maistelemaan. Erityisesti arvostan, että TCBW tarjoilee oluset 100 ml maisteluannoksina – ihan kuten ruuankin kanssa, haluan maistaa mahdollisimman montaa herkkua! Viikonloppuun osallistuvien panimoiden listassa on monta tuttua suosikkiani – tanskalainen To Øl, norjalainen Lervig sekä virolaiset Põhjala (joka on myös festivaalin järjestäjä) sekä Õllenaut maistuvat varmasti, mutta onpahan mukana myös jänniä panimoita joista en ole ennen kuullutkaan.

TCBW:n sisäänpääsymaksu kattaa maisteltavat oluet. Kun valikoimassa on lähemmäs 100 laatuolutta, ennustan itselleni poikkeuksellisen tuhtia (mutta ihanaa!) olutähkyä – ja sokerina päällä oluet pääsee maistelemaan erinomaisen bändikattauksen säestyksellä! Jahka saan olutlistani valmiiksi, alan miettiä minkä bändin kanssa mitäkin olutta maistelisi: esim, ottaisiko Põhjalan Topeltnelson Double IPA tuplanelsonin Teksti TV 666:sta?

doppelnelson

Bryggerin Viron pienpanimoviikoilla pääsi maistamaan mm. Põhjalan Topeltnelson Double IPA:a.

Listallani on tällähaavaa ainakin seuraavat panimot herkkuineen:

Lervig/Norja

  • Sour Suzy – berliner weisse with kaffir lime leaves
  • Surly 1349 – black ale bourbon barrel aged sour cherry edition 13.49%
  • Magic Rock Farmhouse IPA Rustique Cherry Edition 6%

Birrificio Del Ducato / Italia

  • Kiss Me Lipsia – gose 4%
  • La Luna Rossa – flemish red inspired sour/wild ale 8%
  • Chrysopolis Radler – lambic radler edition 5%

Loverbeer / Italia

  • Saison De L’Ouvrier Serpilla – saison with thyme 5,8%

AF Brew / Venäjä

  • Redrum Special Edition Double IPA 8,8%

Buxton / UK

  • Jacob’s Ladder – session beer 2,8%
  • Red Raspberry Rye – rye and raspberry berliner weisse 4,9%

Festivaalin olutvalikoima vaihtuu perjantain ja lauantain välillä, joten hirmuisen ryppyotsaisesti en aio oluiden maisteluani suorittaa. Mitä tielle sattuu, sitä maistetaan, enkä aio itkeä jos joku olut listaltani jää syystä tai toisesta testaamatta. Ne kaikkein kiinnostavimmat oluset voi hoitaa pois alta heti alkuun (kun aistit ovat vielä terävät).

Kuten listasta näkyy, henkilökohtaiset mieltymykseni pyörivät vahvasti huomaloiduilla pale ale ja IPA -osastoilla, mutta myös kaikki happamat ja kirpeät, sekä marjaiset ja hedelmäiset maut ovat mieleeni. Olen ollut viime aikoina erityisen kiinnostunut saison– ja gose– tyylisistä oluista, mutta myönnän auliisti haksahtavani erinäisiin juomiin myös pelkän nimen ja/tai etiketin perusteella. Ne kaikkein jännimmän nimiset bisset ovat kyllä usein jotain niin tiukkaa ja tummaa tavaraa, että se desi tulee riittämään maistiaiseksi enemmän kuin hyvin. Vai miltäs kuullostaisi hollantilaisen Brouwerij De Molen päälle kymmenenprossainen Merciless Painful Death imperial stout, tai  brittiläisen Buxtonin Arizona Wilderness Dragon Tips (maple, chipotle and bacon stout)?

hopster

HOPSTER – erinomainen esimerkki nimestä ja etiketistä, jota en voi vastustaa!

Kun viikonloppu on ohjelmoitu omasta näkökulmastani ensisijaisesti syömisten ja juomisten mukaan, jätän suosiolla musiikkipuolen asiantunteville ystävilleni Aleksille, Suville ja Lanille. Kyseiset henkilöt ovat musiikin saralla NIIN kärryillä, että minun on ihan turha alkaa itsekseni selvittelemään mitään. Välillä on hyvä ulkoistaa hommia + tiedän, että kannattaa suunnata sinne minne hekin, musiikkimakumme on sen verran samankaltainen. Tällä taktiikalla on ennenkin menty monet festarit onnistuneesti läpi 😀

13578065105_3b35c6e621_o

TMW afterparty 2014 / Kuva: Tõnu Tunnel

27 views