Pääsiäisen punaiset: karitsan kare ja punaviinirisotto

by Juulia
Pääsiäisen punaiset: karitsan kare ja punaviinirisotto

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Pääsiäinen oli lapsuudessani ehdottomasti lempipyhiäni: rakastin noidaksi pukeutumista ja virpomista, vaikka virpomiskierros jännittikin aina etukäteen. Pajunkissojen ja kananmunien koristelu, rairuohon kasvatus, suklaamunista paljastuvan krääsän kasaaminen … pääsiäinen tuntui olevan täynnä kaikenlaista kivaa puuhaa, jota riitti vieläpä monelle päivälle.

Nykyään pääsiäinen, kuten useimmat muutkin juhlapyhät, on minulle lähinnä vain syy panostaa kokkailuun ja juomiin (hehe)! Pääsiäismuniakaan en ole aikoihin maalannut … ellei sellaiseksi lasketa niiden marmorointia soijalla tai punajuurimehulla. Tiukemmasta kasvisruokavaliosta luovuttuani olen ottanut uudeksi pääsiäisrutiinikseni karitsan – samalla pääsiäisaterian pääväri on vaihtunut vihreästä punaisempaan suuntaan; niin lasisissa, kuin lautasellakin.

Viime keväänä ostimme herkkusuisen pikkusiskoni Nupun kanssa karitsanpuolikkaan, jonka sitten jaoimme tasan pakastimiimme. Eri ruhonosat tulivatkin siinä sitten hieman tutummaksi, kun pakastinta pikkuhiljaa tyhjenneltiin. Sisko jätti suosiolla vastuulleni mm. karitsanviulun, jonka uskaltauduin valmistamaan viimevuotiselle pääsiäisaterialle. Niin jännää kuin sen valtavan lihakimpaleen paistelu, veistely ja päiviä kestänyt syöminen olikin, valitsen tänä vuonna pöytääni mieluummin jotain hieman helpompaa.

Karitsan karee on näyttävä tarjottava joka ei minusta juuri mausteita kaipaa; jätän vahvat marinadit väliin ja annan lihan oman maun nousta esiin. Mureaa ja roséeksi jätettyä lihaa kunnioittavan aterian luonnollinen jatke on tietysti punaviini, jota käytän myös yhtenä raaka-aineista.

Minulla on tänä vuonna ilo tehdä useampi yhteistyöjuttu viinin maahantuontifirman, Social Winesin kanssa. Tätä ensimmäistä juttua varten sain valita testattavakseni liudan kaavailemalleni pääsiäisaterialle sopivia punaviinejä – lopulta kohtasinkin melkoisen valinnanvaikeuden, kun niin moni testaamistani viineistä ansaitsisi paikkansa pääsiäispöydässäni. Niinpä haluankin nostaa esiin huimat neljä suositusviiniä, joista kahteen suorastaan hullaannuin!

Punaviinit ovat minulle (ainakin suhteessa valkoviineihin ja oluisiin) vielä suhteellisen tuntematonta maaperää. Niiden yhdistäminen ruokaan osoittautuukin välillä yllättävän opettavaiseksi puuhaksi – kaikkea kun ei salapoliisityöllä ja logiikalla kuitenkaan pysty etukäteen päättelemään. Muutama testaamistani viineistä osoittautuikin erinomaisiksi kavereiksi myös aivan erilaisten aterioiden kanssa kuin olin ajatellut. Vaikka kovasti kutkuttaisikin heti kertoa, mitä kaikkea olen näitä viinejä maistellessani oppinut, yritän pysyä tänään ihan vain tässä pääsiäisasiassa 🙂

Nuppu… tulet varmaan pääsiäisenä taas kylään?

San Marzano Vindoro 2013 (9,99€)

Pehmeä ja täyteläinen Vindoro on kirsikkahilloinen, makean marjainen, mausteinen ja huumaavan tuoksuinen viini Apuliasta, Kaakkois-Italiasta. Hinta-laatusuhteeltaan Vindoro on erinomainen hankinta pääsiäisiaterialleni, sillä se taipuu niin kokkailuviiniksi, risoton raaka-aineeksi, karitsalle, kuin salaatinkin seuraan tekemättä kukkaroon syvää lovea.

Viini osoittautui itseasiassa niin monikäyttöiseksi, että siitä taitaa tulla uusi vakio-ostokseni tämän hintaluokan punaviineissä; se maistui nimittäin hyvin myös jälkkäriksi napostellun pitkään kypsytetyn vuohenjuuston ja hunajan kaverina.

Villa Maria Cellar Selection Pinot Noir 2014 (20,50€, tilausvalikoima)

Budjettiin reilu kymppi lisää ja hieman suunnitelmallisuutta peliin, niin juhla-aterian voi täydentää tällä hurmaavalla luomuviinillä. Keskitäyteläinen ja -tanniininen, punaisia marjoja tulviva pinot noir Uuden Seelannin palkitulta Villa Maria -tilalta maistui erinomaiselle karitsan ja risoton kaverina.

Kevyen vaniljainen, intensiivisen kirsikkainen ja luumuinen viini on moniulotteinen ja kiinnostava; hetken hengiteltyään viinistä nousee esiin jopa aavistus nahkaa, cassista ja punajuurta – erityisesti jäin fiilistelemään viinin silkkistä suutuntumaa.

Mikäli omistaisin säästöpossun, rikkoisin sen seuraavan kahden viinin vuoksi:

Hispano+Suizas Bassus Pinot Noir 2013 (27,50 €, tilausvalikoima)

WOW! Tästä ei punaviini juuri parane. Ihastuin viiniin jo muutama viikko takaperin Social Winesin maisteluillassa, enkä malttanut millään odottaa tilaisuutta kehitellä tälle herkulle sopivaa ruokaparia. Tästä punaisesta espanjalaisesta nektarista olisikin kaveriksi vaikka mille: rasvaiselle kalalle, kanalle, possulle, runsaammalle salaatille … sekä – kuinka ollakkaan – myös karitsalle. Bassus osoittautuikin aterialla moniottelijaksi, joka toimi tasapuolisesti niin risoton ja karitsan kuin punajuuri-vadelmasalaatinkin rinnalla.

Bassuksessa on pinot noiriksi runsaasti makua ja luonnetta; tuoretta kirsikkaa, hapokasta puolukkaa, vaniljaista toffeeta. Tämä silkkinen punaviini katosikin vieraidenkin laseista melkoisen liukkaasti –  en siis ollut ainoa, joka tähän ihastui ♥

Bixio Amarone Classico della Valpolicella 2011 (32,90€)

Pikkusiskoni kanssa olemme jo vuosia olleet sitä mieltä, että jos haluamme lasiin jotain tosiherkkua, kannamme pöytään amaronea. Bixio saattaa olla hinnaltaan jo suhteellisen suolainen, mutta kun viini on näin makean makoisa, nostaa hedonistipuoleni jälleen kerran päätään: kerrankos sitä tässä eletään!

Pyöreän pehmeä ja täyteläinen Bixio muistuttaa etäisesti portviiniä; viinistä löytyy niin tummaa rusinaa, kuin muitakin tummia sävyjä – karhunvatukka- ja viikunahilloa, tummaa suklaata, jopa kahvia. Amaronehan valmistetaan osittain rusinoituneista rypäleistä, valmistuprosessin johdosta amaroneissa on leimallisesti ruskeanpunainen sävy, vaihteleva määrä jäännössokeria, sekä peruspunkkua korkeampi alkoholipitoisuus.

Sanoisinkin, että mikäli Bassus oli kuin silkkiä lasissani, Bixio menisi pehmoisena hohtavasta sametista. Ihana viini, joka yllätti vielä seuraavan päivänkin varsin erilaisella aterialla – mutta siitä lisää toisessa postauksessa!

Karitsanliha on maultaan täyteläistä ja vahvaa, vaikkakin vanhempaa lammasta miedompaa. Riippuen osasta, ja osan valmistustavasta, viiniltä kaivataan erilaisia luonteenpiirteitä. Mitä tulee karitsan kareeseen; keskitanniiniset ja hedelmäiset pinot noirit toimivat sille hyvänä parina, sillä ne eivät jyrää lihan omaa makua alleen. Grillattu, vahvalla marinadilla, rosmariinilla, sitruunalla ja valkosipulilla silattu karitsa kaipaisikin parikseen jo jotain hieman rotevampaa.

Koska testailen asioita mieluusti myös käytännössä, kokeilin valmistamani annokseni kaverina myös runsastanniinista cabernet sauvignonia – ihan vain todetakseni että ei, liian vahvat tanniinit eivät tosiaan tee tälle ruualle oikeutta. Kyseinen viini pääsi sen sijaan oikeuksiinsa miedosti tulisen pizzan kaverina – ja minä opin taas viineistä vähän enemmän.

Karitsan kare pistaasin ja salvian kera 4:lle

800 g karitsan kyljysriviä eli kareeta

ruukku salviaa

puoli ruukkua tuoretta timjamia

n. 60 g pistaasipähkinää

1 rkl oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Ota karee(t) huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistamista. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kuivaa lihan pinta, esim. talouspaperilla, ripottele sitten päälle hieman suolaa ja pippuria. Kuumenna uuninkestävä paistinpannu ja lisää pannulle karitsan kareet fileepuoli alaspäin. Ruskista molemmin puolin.

Rouhi keskenään pistaasi, salvia, timjami ja valkosipulin kynnet. Lisää seokseen oliiviöljy ja mausta ripauksella suolaa sekä pippuria. Aseta ruskistetut karitsan kareet fileepuolet ylöspäin, ja painele yrtti-pistaasiseos lihan pintaan. Suojaa halutessasi luut foliolla, tyrkkää lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan, ja laita pannu uuniin. Kareet ovat puolikypsiä, kun sisälämpötila on n. 55-60 astetta (n. 13-17 minuuttia 175 asteisessa uunissa)

Kääräise liha folioon vetäytymään viideksi minuutiksi. Leikkaa kyljykset annospaloiksi luiden välistä ja tarjoile risottopediltä (3-4 palaa per nenu). Pannulle tipahdellut pistaasi-salviarouhe kannattaa haalia huolella talteen kyljysten päälle, lisäksi minusta annokseen sopii erinomaisesti aavistuksen pippuriset vesikrassin tai retiisin versot.

Punaviinirisotto 4:lle

1 iso tai 2 pientä keltasipulia

4-5 valkosipulin kynttä

50 g voita

n. 150 g juuriselleriä

0,5 ruukkua tuoretta timjamia

n. 1,2 dl lihalientä

n. 300 g risottoriisiä (vajaa 5 dl )

3 dl punaviiniä

50 g manchegojuustoa tms. kovaa, pitkään kypsytettyä ja aromikasta juustoa

(30 g voita)

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Lämmitä kattilassa lihaliemi. Kuutio sipuli sekä juuriselleri noin puolen sentin kuutioiksi, silppua valkosipuli ja riivi timjamista lehdet irti. Raasta myös juustoa pieni keko valmiiksi. Kuullota sipuleita ja selleriä paksupohjaisessa kattilassa miedolla lämmöllä voissa 5-10 minuuttia, älä anna kuitenkaan ruskistua.

Lisää riisi kattilaan ja pyörittele voissa kauttaaltaan. Lisää pannulle punaviini desi kerrallaan, antaen edellisen viinimäärän aina imeytyä riisiin ennen seuraavan lisäämistä. Sekoita riisiä pohjia myöten koko kypsennyksen ajan; liesi kannattaa olla keskilämmöllä. Kun kaikki viini on imeytetty riisiin, on aika lisätä lihalientä, desi kerrallaan sitäkin aina edellisen nestemäärän imeydyttyä. Jatka lihaliemen loputtua kuumalla vedellä, mikäli riisissä on vielä turhan paljon puruvastusta – pyrkimys on koostumukseen, jossa riisi on keskeltä vielä aavistuksen al dente.

Viimeistele risotto juuri ennen tarjoilua juustoraasteella, sekä halutessasi vielä ekstranokareella voita. Tarkista suola ja lisää makusi mukaan vastarouhittua mustapippuria. Mikäli risotto on makuusi liian paksua juuston lisäämisen jälkeen, ohenna sitä hieman kuumalla vedellä. Paksuuden voi kuitenkin toki päättää omaan makuun sopivaksi – itse tykkään melko kosteasta risotosta.

Tarjoilin karitsankareen ja punaviinirisoton lisäksi vielä raikkaan punajuuri-vadelmasalaatin, joka on yksinkertaistettu versio viimekeväisestä ohjeestani. Balsamicolla maustetun vadelmakastikkeen, suolapedillä paahdettujen punajuurien sekä tuoreiden vadelmien yhdistelmä on minusta täydellinen – erityisesti kun siihen yhdistää kirpakan viinisuolaheinän.

Mitä tulee aterian suosikkiviineihin: mielipiteet jakautuivat Bixion ja Bassuksen välille. Ei auta kun aloittaa säästöpossu lihottaminen … ja sitten vain seuraavia juhlia odottelemaan!

Ps. Muista punaviinien kanssa oikeat tarjoilulämpötilat! Amaronelle jäähdytys 18 asteeseen, pinot noireille ja Vindorolle jäähdytys vielä muutamaa  astetta kylmemmäksi – 15-16°c. Viinien tarjoilulämpötiloista suuntaa antavaa ohjeistusta esim. täällä – tosin myös viinitilojen nettisivuilta saa yleensä tietoa kullekin viinille sopivasta lämpötilasta.


 

Kommentointimahdollisuus on suljettu tästä postauksesta, koska kyseessä on alkoholiyhteistyö.

278 views

Varaslähtö jouluun: viikunainen possurulla

by Juulia
Varaslähtö jouluun: viikunainen possurulla
SAMSUNG CSC

Yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Jos minulta kysytään, mikä joulussa on parasta, vastaan empimättä “ruoka”. Heti perään korjaan toki, “laatuaika perheen kanssa” – mutta laatuajallahan tarkoitan tietysti sekä kokkailua, että syömistä, ja perheen läsnäolo on molempien aktiviteettien överiksi vetämisen paras perustelu.

Pääsin ottamaan tänä vuonna varaslähdön joulukokkailuihin, kun sain Social Winesilta testiin muutamia jouluisia punaviinejä, ja tehtävän kehitellä niiden kaveriksi jouluherkkuja. Eipä tarvitse kahdesti kehottaa!

Viinien joukosta löytyi heti muutama jo entuudestaan tuttu kaveri: sekä McGuigan Bin 3000 Merlot, että Pata Negra Gran Reserva ovat olleet hinta-laatusuhteeltaan erinomaisten, noin kympin hintaisten vakio-ostosteni listalla jo useamman vuoden. Molemmat näistä viineistä olen bongannut Vuoden Viinit -kisan menestyjien joukosta (juu, olen just niitä tyyppejä, jotka käyvät Alkossa nenä kiinni ruttuisessa ja korvamerkintöjä vilisevässä Viinistä Viiniin -kirjassa).

Pakettia kaivellessani esiin putkahti myös mielenkiintoisen näköinen pullo, jota en ole ennen nähnytkään: Los Monteros Crianza. Pikaisen guuglauksen perusteella kyseinen viini on välttänyt jostain kumman syystä seulani, vaikka onkin voittanut Vuoden Viinit -kisassa lähes vuosittain erinäisiä palkintoja.

Päätin jostain ihmeen syystä pelata kuitenkin varman päälle, ja kehitellä ruokani tutuille viineille eli Pata Negralle ja McGuigan Merlot‘lle. Mielessäni oli pyörinyt jo pidempään talvinen makumuisto lapsuudesta: äidin kuivatuilla aprikooseilla ja luumuilla täytetty possunfilee. Koska sekä possu, että kuivatut hedelmät ovat ainakin meidän perheessä joulun klassikkomakuja, halusin kyhäillä oman versioni tästä talvisesta herkusta viinien kaveriksi – pakon edessä, itseasiassa – äiti kun ei meinannut muistaa kyseistä ruokaa koskaan tehneensäkään 😀

Ideoin vielä possulle teemaan sopivat jouluiset lisukkeet: vaniljalla maustettua palsternakkasosetta edustamaan joululaatikoiden makeita ja mausteisia makuja, ja haudutettua punakaalia – jouluklassikko sekin. Ostinpa kaupasta kastanjoitakin, ekaa kertaa ikinä! Ja simsalabim: joulusimulaattori oli valmiina käynnistykseen!

Tapani parittaa ruokaa ja viiniä perustuu eräänlaiseen salapoliisityöhön: kaivelen netistä artikkeleita, etsin tietoja rypäleistä ja arvioita viineistä. Rakentelen sitten oppimani perusteella eräänlaista makupalapeliä sekä ruuan että viinin erilaisista komponenteista.

Koska jouluisa ruokani sisältää reilusti makeutta ja hedelmäisiä aromeja, se tarvitsee viinin, joka pärjää sekä makeudelle, että punakaalin kevyelle kirpeydelle, mutta ei ole liian tuhti vähärasvaiselle ja miedolle porsaanlihalle. Salapoliisityöni ansiosta tiedän, että makeahko ruoka kaipaa viiniltä jonkun verran sekä hapokkuutta, että tanniineja – liiat tanniinit sen sijaan jyräävät kevyen possun.

Mc Guigan Bin 3000 Merlot on mauiltaan täynnä luumua, kirsikkaa ja karpaloa, ja se on kevyen hapokas sekä kypsän tanniininen.  Pata Negra taas on aromeiltaan melkein identtinen annokseni kanssa: siitä löytyy vuoden tammitynnyröinnin ansiosta miellyttävää paahteisuutta, vaniljaa, kuivia hedelmiä sekä vahvat mutta silkkisenpehmeät tanniinit. Teoriassa siis molempien viinien pitäisi toimia annokseni kanssa. Eipä sitten muuta kuin testaamaan suunnitelmaa käytännössä!

Viinin ja ruuan paritusteoriat voivat monesti näyttää paperilla hyvältä, mutta käytännössä saattaa huomata yhtälöstä unohtuneen jonkun kokonaisuutta muuttavan osan – niinpä olenkin varsin tyytyväinen tämänkertaiseen paritukseeni. Molemmat viinit toimivat mallikkaasti ruuan kavereina, vaikka Merlot ei täyteläisen ja makean annoksen kanssa täysin oikeuksiinsa päässytkään – possulle se riitti, palsternakkasoseelle se taas jäi vähän liian kevyeksi.

Pata Negra täydensi ateriaa kokonaisuudessaan paremmin: viini korosti ruuan pehmeyttä, mutta hillitsi samalla annoksen runsaanpuoleisia hedelmä- ja vanilja-aromeja. Sekä ruoka että viini maistuivat yhdessä paremmilta, ja sehän on juuri se, mihin niiden yhdistelyssä tietysti pyrinkin!

Jälkikäteen ajatellen taisin olla hieman nössö, kun en avannut sitä jokeripulloa, Los Monteros Crianzaa. Ei ole tapani mukaista olla moinen varmanpäällepelaaja! Nynnyilyni harmittaa edelleen sen verran, että olen päättänyt nostaa kyseisen viinin sinne ihan oikeaan joulupöytään: tulikoe Crianzalle on siis vielä edessä!

Viikunainen possurulla 4:lle

n. 600 g possun ulkofilettä

1 iso keltasipuli

4 valkosipulin kynttä

50 g voita

1 tl hunajaa

puoli ruukkua salviaa

1 dl rommia

6 kuivattua viikunaa

4 kuivattua luumua / aprikoosia

0,5 dl pinjansiemeniä / muutama paahdettu ja rouhittu kastanja

suolaa, mustapippuria

50 g voita

Anna possun lämmetä huoneenlämpöiseksi. Puolita viikunat sekä luumut, ja laita ne likoamaan rommiin. Irrottele lihapalasta kalvot ja rasva, mikäli niitä on. Leikkaa palan ylin kolmasosa toiselta sivulta auki niin, että se pysyy palassa toiselta reunaltaan kiinni. Käännä pala ympäri, ja tee sama toiselle puolelle: sivusta katsottuna pala näyttää tässä vaiheessa hieman s-kirjaimelta. Avaa molemmat viillot auki levyksi ja nuiji näin aikaansaamaasi pitkää suorakaidetta hieman ohuemmaksi.

Silppua sipuli ja paista sitä voissa, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää silputtu valkosipuli ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat kullanruskeita ja karamellisoituneita. Varo kuitenkin polttamasta valkosipulia! Lisää pannulle pinjansiemenet, ja paahda niihinkin hieman väriä. Mausta sipuliseos hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Levitä seos fileelle. Lisää sipulin päälle reilusti salvianlehtiä, ja asettele rommissa muhineet kuivahedelmät levyn toiseen lyhyeen laitaan. Säästä yli jäänyt rommi! Rullaa levy mahdollisimman tiukasti ja tuupi ulos pyrkiviä herkkuja samalla takaisin rullaan (mokomat!). Sido rulla tiukasti paistilangalla.

 

Paista rullaan kunnolla väriä pannulla, ja kääri se sitten folioon. Lykkää se uuniin 150 asteeseen noin tunniksi – kun paistomittari näyttää noin 70 astetta ota rulla uunista pöydälle lepäilemään vartiksi. Sisälämpö nousee vielä muutaman asteen possun levätessä, joten itse otan possun uunista jo 68 asteisena.

Leikkaa rulla noin sentin paksuisiksi viipaleiksi (2 per ruokailija). Ota rullasta valuva neste huolella talteen: kiehauta sitä kuivahedelmien liotusrommin kanssa muutama minuutti, jotta neste hieman sakenee. Sekoita liemeen loppu voi ja valuta viipaloidun possurullan päälle. Ai NAM!!! Se on joulu ny!

Tarjoilin possurullani joulun henkeen satsumamehussa haudutetun punakaalin sekä vaniljaisen palsternakkasoseen kera.

Pirteä punakaali:

n. 400 g suikaloitua punakaalia

1 rkl öljyä

1 rkl hunajaa

0,5 dl vettä

suolaa, pippuria

muutama oksa tuoretta meiramia

1-2 mehukkaan satsuman/mandariinin/kelmentiinin mehu

Kuullota punakaalisuikaleita öljyssä tovi, lisää hunaja ja vesi sekä meiramin oksat, ja hauduttele kaali kannen alla pehmeäksi (noin puoli tuntia). Mausta kaali pikkusitruksen mehulla, suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.

Palsternakkasose 4:lle

400 g palsternakkaa

2 isoa jauhoista perunaa

n. 2 dl kermaa tai täysmaitoa

0,5 tl jauhettua vaniljaa (ei vaniljasokeria!)

0,5 tl kanelia

1-2 tl suolaa

Kuori perunat sekä palsternakat, kuutioi parin sentin paloiksi ja keitä kypsiksi. Valuta vesi pois ja lisää kattilaan kerma sekä vanilja. Määrää voi olla vaikea arvioida, joten lisää ensin desi, soseuta, ja lisää nestettä mikäli sose on mielestäsi liian paksua. Lämmitä sose varovasti miedolla lämmöllä, ja mausta suolalla makusi mukaan – itse tykkään maustaa soseeni melko suolaiseksi saadakseni muutoin aika makeaan kokonaisuuteen hieman enemmän särmää.

Aterian jälkeen mies käski olemaan tekemättä mitään ja tiskasi sekä siivosi keittiön, joten istuskelin pöydässä viiniä siemaillen, kynttilää tuijotellen, paahdettuja kastanjoita kuorien… Tilanne olisi varmaan mennyt täydestä aitona jouluna, ellei ympäriltä olisi puuttunut liutaa perheenjäseniä makoilemassa mahat pullollaan.

Pehmeän ja suolaisen voin kera napsitut kastanjat osoittautuivat loistokumppaniksi Merlotille! Koska kyseessä olivat elämäni ensimmäiset itse paahdetut kastanjat, en ollut osannut miettiä niitä etukäteen sen kummemmin viinin näkökulmasta – yhdistelmä pääsi yllättämään täysin. Pistääkin miettimään, kannattaisiko minun viettää joka vuosi useampi joulu, jotta ehtisin myös nauttimaan niistä loihtimistani herkuista?

294 views

Rosé, pottu ja ahven, osa 1: karamellivoissa

by Juulia
Rosé, pottu ja ahven, osa 1: karamellivoissa

Ahvenia ja uusia perunoita karamellivoissa, naattipestoa, kuivattuja oliiveja ♥

Rosé on sekä kesäviini, että yksi uusista viini-innostukseni kohteista. Sain muutama kuukausi takaperin testattavakseni oranssin viinin, jollaisesta en aiemmin ollut kuullutkaan – ja siihen tutustuminen oli kuin olisin vaihtanut mustavalkoiselta kanavalta värilliselle: ai tällaistakin viini voi olla?

Viinimaailma onkin avautunut ympärilläni siitä asti kokoajan enemmän: olen juonut enemmän eri värisiä ja eri tavoin tehtyjä viinejä kuin koskaan. Vanhat tutut lempivalkkarit ja -punaiset saavat odottaa, tutkimusretkeilijällä on nyt vähän muuta lasissa!

Vino Nostrum on italialaisten artesaaniviinien nettikauppa, jonka valikoimassa on vain biodynaamisten ja/tai luomutilojen viinejä. Kun sain tilaisuuden maistaa heidän valikoimastaan kahta kuivaa roséeta, en epäröinyt hetkeäkään. Rosé on yhdistynyt mielessäni aiemmin lähinnä puolikuiviin, yksiulotteisiin ja mehumaisiin viineihin, sellaisiin helppoihin piknikjuomiin jotka maistuvat parhailta superkylminä. Näiltä osasin kuitenkin odottaa vähän enemmän!

Le Fraghe Ròdon & Il Marinetto: kaksi hurmaavaa rosèeta minun makuuni

Kesä ja rosé kuuluvat yhteen, melkeinpä yhtä saumattomasti kuin sääreni ja hyttyset! Erottamattomia, klassikkokomboja… toisesta nauttii, toisesta ei. Ja jos näistä kahdesta pitää valita, otan lasin roséta kiitos.

Ensiksi testaamani  Il Marinetto oli todellinen yllättäjä – melkein kuin punaviini rosén vaatteissa. Varsin jännä uusi tuttavuus, josta kerron tarkemmin myöhemmin.

Le Fraghe Ròdon on Il Marinettoa tyypillisempi rosé, mutta sellaisena erinomainen: ensisiemauksella maistuvat metsämansikkaiset aromit, mutta viinistä löytyy myös kirsikkaa, sitrusta, punaherukkaa, häivähdys ruusua, rapsahtavaa hapokkuutta, jopa suolaisuutta. Fiksummat sanovat, että tässä viinissä maistuu maaperä (siihen en kyllä itse osaa ottaa kantaa).

Ròdon tehdään kahdesta rypäleestä, corvinasta ja rondinellasta, joita muuten käytetään myös yhteen lempipunaviineistäni, eli amaroneen. Molemmat rypäleet vinifioidaan erikseen. Kuorten annetaan maseroitua rypälemehussa viileässä lämpötilassa kuudesta kahdeksaan tuntiin, jonka jälkeen viini sekoitetaan ja laitetaan terästankkeihin kypsymään aina seuraavaan kevääseen saakka. Lopputulos: kesä pullossa

Kesäviinille tietysti kesäruokaa!

Halusin maistella molempia roséita sellaisenaan, mutta myös ruuan kaverina. Päätin laittaa kummallekin viinille sopivan annoksen samoista raaka-aineista: Le Fraghelle keveyhkön salaatin, jossa on aavistus makeutta, Il Marinettolle tuhdimman annoksen, jossa on sekä savua että tulta.

Uudet perunat ja ahvenet ovat sen kaliiperin kesäruokaa, että ne valikoituivat melkeinpä automaattisesti pääraaka-aineiksi näille “kesäviineille”. Monipuolinen rosé taipuu kuitenkin kaveriksi yllättävän monentyyppiselle ruualle, ja veikkaankin että testaan näitä viinejä vielä ainakin jonkun eksoottisemman ruuan, possun, tai jopa grillimakkaran kanssa!

Perässä siis “rosé, pottu ja ahven osa 1: karamellivoissa”. Ohje on poikkeuksellisesti hieman kunnianhimoisempi, ja sisältää useamman työvaiheen (mutten sentään onkinut ahveniani itse). Minulla taisikin hujahtaa keittiössä useampi tunti – lopputulos on kuitenkin kaiken vaivan väärti, jossa jokainen osa loksahtaa paikalleen.

Ahvenia ja kesävihanneksia karamellivoissa (4:lle)

12 pientä ahvenfilettä

100 g luomu kirnuvoita

ripaus suolaa

 n. 800 g pestyjä uusia perunoita

1 nippu retiisejä

400 g vahapapuja

puoli ruukkua salviaa

Pese perunat, leikkaa retiiseistä naatit ja napsi pavuista kärjet pois. Keitä tai höyrytä perunat, pavut ja retiisit juuri ja juuri kypsiksi (ne kannattaa kypsentää erikseen, sillä ne kypsyvät eri ajoissa. Retiiseissä ja pavuissa menee n. 5 minuuttia, perunoissa päälle 10). Mausta vihannekset karamellivoilla ja salvianlehdillä – säästä ruokalusikallinen voista ahvenien päälle.

Kuivaa ahvenfileet ja paista kuumalla pannulla runsaassa voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Voit  halutessasi jauhottaa ne kevyesti esim. ruisjauhoissa. Paistaminen kannattaa tehdä kahdessa erässä, jottei pannu pääse jäähtymään liikaa.

Tarjoa ahvenfileet karamellivoilla maustettujen kesävihannesten päältä, ja mausta ne ripauksella karamellivoita, nokareella porkkannannaattipestoa sekä kuivatuilla oliiveilla. Erillistä suolaa tuskin tarvitset, mutta muista maistella ja päätä itse!

Vasemmalla valmis karamellivoi, oikealla mustuneet maitoproteiinit joita tuskin haluat syödä.

Karamellivoi:

100 g luomu kirnuvoita

1 rkl vaahterasiirappia

n. puolen sitruunan mehu

Lämmitä voita miedolla lämmöllä kunnes se kuohuu. Keitä rauhassa mutta silmällä pitäen, kunnes kuohunta vähenee ja väri muuttuu kullanruskeaksi. Varo polttamasta voita! Kun kattilan pohjalla alkaa näkyä tummia hippusia, ja voi tuoksuu pähkinäiseltä, ota kattila nopeasti levyltä ja kaada voi kulhoon jäähtymään.

Kun voi on hieman jäähtynyt, ja kulhon pohjalle on asettunut kerros kärähtenäitä maitoaineksia, voit kaataa tai lusikoida kaiken edellämainittua lukuunottamatta uuteen kulhoon. Sekoita voihin vaahterasiirappi ja sitruunanmehu, ja lämmitä voi varovasti ennen tarjoilua.

Naattipesto:

yhden porkkanannipun tuoreet naatit

1 pieni valkosipulin kynsi

50 g pistaasipähkinöitä

50 g manchegojuustoa

3 rkl neitsytoliiviöljyä

2 rkl vettä

suolaa, pippuria

Käytä naateista vain reippaat osat, nuutuneet naatit kuuluvat biojätteeseen. Huuhtele naatit, pilko juustoa sekä valkosipulia vähän pienemmäksi. Soseuta naatit juuston, pähkinöiden, valkosipulin, öljyn ja veden kanssa karkeaksi tahnaksi (lisää vettä jos haluat pestostasi ohuempaa). Mausta ripauksella suolaa ja vastarouhittua mustapippuria.

Kuivatut oliivit

purkillinen laadukkaita kivettömiä vihreitä oliiveja

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Valuta oliivit ja viipaloi ne (tai käytä valmiiksi viipaloituja). Levitä oliiviviipaleet tasaisesti uunivuokaan tai leivinpaperin päälle ja kuivata uunissa noin puoli tuntia, tai kunnes viipaleet ovat rapisevan ja rouskuvan kuivia.

Kokoa annokset tai asettele ainekset isolle vadille – karamellivoissa pyöritellyt perunat ja vihannekset alle, voissa rapeaksi paistetut ahvenet päälle. Naattipestonokareet, karamellivoin rippeet ja kuivatut oliivit viimeistelevät herkun! Tämä ruoka on parhaimmillaan hieman jäähtyneenä, mutta täysin kylmänä sitä ei kannata tarjota: karamellivoi kiinteytyy viilentyessään.

Le Fraghe Ròdon oli erinomainen kumppani ahvenille sekä karamellivoissa pyöritetyille vihanneksille: viinin makean marjaiset aromit tasapainottuivat karamellivoin ansioista. Myös Il Marinetto maistui aterian kyljessä, vaikka selvästi pärjäisi tuhdimmallekkin makumaailmalle.

Ihan kuten ruuankin kanssa, makuasioistahan viinissäkin on kyse – kannattaa myös muistaa, että viinin makuun vaikuttaa moni seikka, kuten lämpötila, viinilasin koko ja muoto, kauanko pullo on ollut auki. Sama viini voi käydä läpi melkoisen transformaation yhden aterian aikana! En tiedä teistä, mutta minusta se on älyttömän jännää 🙂

Ps. Jos varaa ahvenia ja perunoita hieman yli tarpeiden, niistä saa seuraavana päivänä väsättyä tähderuokien kuningasta eli pizzaa – mutta siitä lisää vähän  myöhemmin 😉

48 views