ruokakuvaus arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

DIY kuvaustausta

Yhteistyössä Vintro-kalkkimaalit – tuotteet saatu testiin blogin kautta

Ei, tänään ei kokata mitään. Tänään maalataan!

DIY kuvaustausta!

Tänään mulla on teille vähän erilainen resepti: kerron, kuinka muutama mun DIY kuvaustausta valmistui!

Olen maalannut jo useampi vuosi sitten itselleni kuvaustaustaksi muutamia puolen sentin paksuisia vanerilevyjä – yhdet puhtaan valkoiset ja yhdet mustat. Nyt halusin kuitenkin näille kahdelle perustaustalleni vaihtoehdoksi jotain vähän eläväisempää. Kun sain kesällä tilaisuuden testata Vintron uusia myrkyttömiä kalkkimaaleja, pistin lopulta ~~hihat~~ pensselit heilumaan!

Vintron kalkkimaali on myrkytön, ekologinen, vesipohjainen ja niillä voi maalata lähes mitä vaan. (Lue lisää esim. Värisilmän sivuilta) Pinta jää tässä maalissa kalkkimaisen mattapintaiseksi ja hyytelömäisen koostumuksen ansiosta maalattavaan pintaan saa halutessaan reilusti struktuuria ja elävyyttä. Pinnan voi toki lopuksi vielä hioa, jos ei pidä näkyvistä siveltimenjäljistä ja rösöistä. Itse toki juurikin rosoisuutta tämän maalin kanssa sen sijaan metsästin.

Koska minulla maalatut pinnat tulevat ruokakuvauskäyttöön, vahasin pinnat lopuksi Vintron läpinäkyvällä vahalla – näin kuvaustausta kestää paremmin pyyhkimistä (jota ruokaa kuvatessa ei voi välttää).

Valmis vaalea tausta tositoimissa

Valmis tumma tausta tositoimissa

Tein kerralla kaksi kuvaustaustaa: yhden eläväpintaisen ja lämpimänsävyisen vaalean, toisen eläväpintaisen ja sinisävyisen tumman. Prosessi oli molemmissa samankaltainen sisältäen kuitenkin muutaman pienen eron.

Prosessikuvaus:

Aloitin kummankin pohjan maalaamalla levyn ensin kauttaaltaan pohjavärillä, joka oli vaalealle levylle lämpimän valkoinen Nymph, tummalle Victorian Black.
- Vaalean levyn kohdalla jätin sieltä täältä puuta näkyviin ja käytin pääsääntöisesti leveää kuivaa sivellintä – näin maali levittyy osaan kohdista paksummin, osaan kohdista ohuemmin ja siveltimen jälki näkyy kautta levyn. Sivellin liikkui isoja kaarevia vetoja ristiin rastiin.
- Tumman levyn kanssa käytin kuivan siveltimen sijasta kosteaa sivellintä, jotta sain maalin levittymään puuhun tasaisesti ja peittävästi.
Kun pohjamaali hieman kuivui, lisäsin kummallekin levylle lisää sävyjä.
- Vaalealle levylle tiputtelin nokareittain vaalean beigeä Ermine-sävyä ja hiersin sen sikin sokin levyyn isoa maalauslastaa käyttäen – ikäänkuin rapaten. Näin maali levittyi pintaan mukavan epätasaisesti ja jätti elävyyttä ja kerroksia näkyviin sinne tänne. Jatkoin samalla tekniikalla vuorotellen valkoisen ja beigen kanssa, pitäen samalla huolen ettei puu kadonnut näkyvistä kokonaan. Vaalea kuvaustausta valmistui lopulta puolessa tunnissa.
- Tummalle levylle lisäsin nokareittain vihertävää siniharmaata Duck Egg Blue sekä tummaa vihertävän sinistä Nightfall -sävyjä. Isoa maalauslastaa käyttäen “läästin” nämäkin värit pinnalle maalauslastaa pinnan suuntaisesti vedellen. Vaalea ja tumma sävy sekoittuvat paikoin enemmän, paikoin vähemmän ja pinnasta tuli näin hyvin elävä. Toistin käsittelyn tämän jälkeen vielä mustalla sävyllä, jolloin sain aikaan vielä enemmän kerroksia ja yhtenäisemmän yleisvaikutelman. Kävin pinnan tämän jälkeen läpi kuivalla leveällä siveltimellä, mikä pehmensi maalikerrosten välistä valöörikontrastia ja rauhoitti hieman pintaa. Sitten tämäkin kuvaustausta oli valmis!
Kun pinnat olivat täysin kuivat (noin 2 tunnin kuluttua maalaamisen lopettamisesta) levitin pintaan Vintron kirkasta vahaa vanhalla sukalla. Kun vaha oli kuivunut, kävin pinnan läpi vielä kerran toisella vanhalla sukalla. Sitten molemmat kuvaustaustat pääsivätkin jo tositoimiin!

Ensimmäinen kerros maalia vaalealle taustalle. Maalaustila kannattaa tietysti suojata huolella!

Minulla on käytössä maalauslasta (kiitos ammatinvalinnan), mutta tähän hommaan kävisi hyvin myös vanha metallinen paistinlasta. Kuvasta näkyy toivottavasti, mitä tarkoitin sillä, että jätin puuta näkyviin!

Tumman levyn pohjakerros on tehty ja tässä kuvassa levitellään ensimmäistä kerrosta tummaa ja vaaleaa sinisen sävyä. Kerroksia sain lisätä tämän jälkeen vielä reilusti, ennen kuin pinnasta tuli mieleinen.

Valmis tumma kuvaustausta on jo reilusti yläpuolista kuvaa rauhallisempi!

Yhteenveto

Koko prosessiin meni aikaa vajaa kolme tuntia, josta osan aikaa join kahvia ja odottelin maalipinnan kuivumista, pesin käyttämiäni välineitä ja kirjoittelin työvaiheita muistiin tänne blogiin. Itse kalkkimaali ei muuten haissut juuri miltään, vaha sen sijaan vaati jo kunnon tuuletusta.

Maalia kului kahteen 100 × 80 cm pohjaan vajaa viisi 125ml kalkkimaalipurkkia, joista loppuun kului oikeastaan vain musta ja valkoinen sävy. Meinasin itseasiassa maalata joululomalla tuolla kauniin sinivihreällä harmaansävyisellä Duck Egg Blue:lla vielä yhden pohjan ja piipahtaa ostamassa vielä yhden vaaleanpunaisen sävyn kerrosteltavaksi beessin kanssa, jotta valikoimastani löytyisi pian myös trendikäs vaaleanpunainen kuvaustausta!

Vaimomatskuu 5 vuotta -muistelot

Vaimomatskuu 5 v.

Tämä blogi täyttää tänään VIISI VUOTTA! Vaimomatskuu, viisi vuotta. Miten se on mahdollista? Tuntuu samanaikaisesti siltä, että olen tehnyt tätä aina ja siltä, että se henkilö joka tämän blogin ekan jutun nettiin rykäisi, oli joku ihan muu. Kuinka paljon sitä voi viidessä vuodessa tapahtuakaan!

26.8.2013

Ekan juttuni kirjoitin hetken mielijohteesta pienen usuttamisen seurauksena, enkä juuri pysähtynyt tuolloin miettimään tekoni seurauksia. Olen aina rakastanut kokkailua ja viettänyt päiväni ruokaa miettien, laittaen tai syöden, joten idea reseptien kehittelemisestä ja muille jakamisesta yksinkertaisesti vain kuulosti minusta hauskalta! Blogeista en toki tiennyt hölkäsen pöläystä – en ollut lukenut oikeastaan mitään blogia – mutta ehkäpä juuri siksi rohkeninkin omani aloittaa: ei ollut vertauskohteita. En myöskään ollut kirjoittanut mitään muiden luettavaksi sitten lopputyöni, mutta toisaalta en kirjoittaessani ajatellut, että kukaan päätyisi tekstiäni edes lukemaan.

Niinpä vain räpsin tabletilla muutaman tosi hienon kuvan (eka ruokakuvani alla), suolsin niiden oheen jonkinlaisen itseni esittelyn + reseptin ja painon julkaisunappia. Hupsista vaan!

Vaimomatskuu vm. 2013

Ekaa juttuani jaettiin Facebookissa useita satoja kertoja ja pian olinkin jo Cityn “toimituksellinen blogi” – eli juttuni löytyi sivuston etusivulta ja niitä nostettiin jakoon sosiaalisessa mediassa. Tilanteessa oli puolensa ja puolensa: sain runsain mitoin lukijoita sekä sitä ah niin kovin tärkeää näkyvyyttä, mutta toisaalta sainpa myös runsain mitoin jos jonkinlaisia hassun hauskoja yksityisviestejä … enkä ollut varautunut kumpaankaan. Henkilö, joka ei ollut juuri blogeihin tutustunut muuttui varsin nopeasti henkilöksi, jonka blogia moni luki.

Seuraamuksia:

Vaimomatskuu oli blogin nimeksi hauska läppä, kun ei kelaillut sellaisia, että joutuu esittelemään itsensä erinäisille ventovieraille viisi vuotta eteenpäin tällä läpällä.
Lämmin ateria muuttui nopeasti itsestäänselvyydestä poikkeukseksi.

Niin kauan kun räpsin kuvia liesituulettimen valossa tabletillani ja käsittelin otokseni Insta-filttereillä, jutut syntyivät siinä kokkailun ja ruokailun sivussa. Mutta auta armias kun Vaimomatskusta kuoriutui perfektionistimatksuu ja kuvista piti saada aina vain parempia, tuli tarve harpata valmiilta alustalta omille sivuille ja investoida harrastukseen aina vain enemmän niin aikaa kuin rahaakin? Elämäntapahan tästä on tullut. Että sellainen pieni seuraamus yhdestä impulsiivisesta teosta.

Graafikkomatskuu vm. 2014! Ai että ne mun ekat WordPress -sivut olivat pro.

En toki valita! En enää osaa oikein kuvitella elämääni ilman blogia. Tämä on elämässäni ensimmäinen aivan oma juttuni, luomus, joka on syntynyt sekä luovasta tarpeesta että rakkaudesta ruokaan. Olin blogin aloittaessani päälle 30-vuotias ja elämäni kanssa hieman hukassa. Blogin kirjoittaminen sekä voimaannutti, että motivoi löytämään itseni. Kuka olen, mistä nautin, mitä osaan, mikä on minulle tärkeää, mitä elämältä haluan… niitä perusjuttuja, jotka on jokaisen hyvä selvittää ennemin tai myöhemmin itselleen.

Ruokakuvaus

Ruokakuvaamisesta on myös tullut salakavalasti minulle se taiteellinen ilmaisumuoto, jota opiskeluaikoinani yritin epäonnisesti etsiä. En ole koskaan saanut samanlaista paloa piirtämiseen, maalaamiseen tai muihinkaan ilmaisumuotoihin joita olen opiskellut, vaikka niistä toki nauttinut olenkin.

Valokuvaamistakin olen itseasiassa opiskellut, mutta silloin aikoinaan tuo opintosuoritus oli minulle lähinnä pakollinen rasti ja mieleen on jäänyt kuvaamisen sijasta enemmänkin pimiössä sähellys. Niistä opinnoista ei ruokakuvaamiseen ole siis juurikaan ollut etuja 😀 Nyt sormeni syyhyävät kameran ääreen päivittäin ja haaveilen ajasta, jolloin saisin toteuttaa itseäni viimeisen päälle, ajan kanssa ja kiireettä. Enpä olisi silloin 20 vuotta sitten filmirullaa pimeässä kopeloidessani arvannut tätä!

Ruokakuvausyritystä vm. 2014 (kesäkurpitsan muodomuutos)

Ruokakuvausyritystä vm. 2015 (paketoitu lanttu)

Ruokakuvausyritystä vm. 2016 (Onsen tamago)

Ruokakuvausyritystä vm. 2017 (Polentaa, kantarelleja ja paistettua munaa mesjuustokruunulla)

Ruokakuvausyritystä vm. 2018 (Mozzarella-melonisalaatti)

Kuka, miten, miksi?

Yksi asia ei vuosien varrella kuitenkaan ole muuttunut: en vieläkään osaa oikein ajatella sitä, että joku oikeasti lukee juttujani. Toki statistiikkani todistaa että juu, lukee, mutta se ei kuitenkaan oikein mene tajuntaan. Kirjoitan tässä kotisohvalla, kohellan keittiössä, lataan kuvia nettiin, painan taas kerran julkaisunappia ja siellä ruudun toisella puolella joku avaa selaimen, etsiytyy tavalla toisella sivulleni, lukee ja näkee tekoni. Ihan oikeasti.

Niinpä pyytäisin teiltä lukijoilta nyt pientä synttärilahjaa: jos sinulla on hetki aikaa, kertoisitko minulle miten eksyit sivulleni ja jos olet täällä vieraillut ennenkin, miksi tulet takaisin? Minkälainen ruuanlaittaja olet, onko jutuistani ollut joskus sinulle iloa tai inspiraatiota? Arvostaisin lyhyttäkin palautetta suuresti, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen te lukijat olette minulle edelleen pieni mysteeri!

Palautteen voi minulle lähettää ihan minkä viestimen kautta vaan – sähköpostilla, IG -viestillä, FB-viestillä, tai toki ihan tuon kommenttikentänkin kautta.

Kerrothan myös, mikäli olisit kiinnostunut tapaamaan ihan naamatustenkin hyvän oluen merkeissä! Minusta olisi nimittäin tosi hauskaa nostaa malja näille viidelle erityiselle vuodelle muutaman teistä kanssa. Tämä pieni ja rento oluenmaistelutilaisuus olisi Helsingissä klo 16 joko lauantaina 22.9. tai 29.9. ja koska haluaisin pystyä ihan oikeasti jutustelemaan läsnäolijoiden kanssa, on pöydässä tilaa lisäkseni viidelle. Palaan kiinnostuneille asiaan, kun saan käsityksen siitä montako teitä on ja kumpi päivä näyttäisi sopivan paremmin vastanneille 🙂

Mikäli et ehdi tai syystä tai toisesta tahdo palautetta antaa, ISO KIITOS joka tapauksessa kun olet. Blogini ei olisi tässä pisteessä, ellei teitä lukijoita olisi.

♥♥♥