Karhunvatukkainen punajuurisalaatti

by Juulia 0 Comments
Karhunvatukkainen punajuurisalaatti

punajuurisalaattiOlisko karhunvatukkainen punajuurisalaatti syksyn kaunein salaatti?

Oodi punajuurelle!

PUNAJUURI BEST! Kyllä, tällä kapiteeleilla kirjoitetulla julistuksella on just hyvä aloittaa tämä juttu. Tiedän että syyllistyn usein näissä höpöttelyissäni runsaaseen ylisanojen viljelyyn, mutta tässä asiayhteydessä ylisanoja ei voi käyttää liikaa – se vain on niin, että RAKASTAN punajuuria!

Äiti varmisti itseasiassa juuri puhelimitse, että näin on ollut jo pikkulapsesta asti: punajuuri on uponnut jo soseruokaiässä napinoitta. Teiniajoilta muistan itsekin jo elävästi, että äidillä oli tapana keittää iso kattilallinen näitä upean värisiä maan aarteita ja niinpä keitetyt punajuuret olivat aivan perustavaraa jääkaapissamme. Tietenkään en malttanut odottaa punajuurten jäähtymistä, en, vaikka kuinka monta kertaa poltinkaan näppini (ja kieleni) käydessäni punajuuren kimppuun sen ollessa vielä tulikuuma… En oikeastaan vieläkään tiedä paljon parempaa tapaa nauttia punajuurista kuin kuumina ja vastakeitettynä (tai uunissa kuorineen paahdettuna) kera voinokareen ja suolaripauksen.

punajuuri

Eipä sillä, etteikö punajuuri minulle maistuisi muissakin muodoissa: rakastan sitä risotossa, padassa, paahdettuna, salaatissa, laatikkona, keittona, pihvinä, raakamehuna, etikkaan säilöttynä… Ainoa punajuuriruoka, josta en ole oppinut pitämään on se sellainen kaupan majoneesissa uiva punajuurisalaatti. Yäks, ei mun juttu.

Punajuurirakkauteni huomioon ottaen on hassua, ettei blogistani silti löydy mitään valtavaa punajuurireseptien litaniaa. Asianalaitaa voi onneksi kuitenkin korjata postaus kerrallaan. Niinpä alapuoliseen listaan lisätään tänään jutun lopusta löytyvä karhunvatukoilla ja daikonretikalla raikastettu kepeä punajuurisalaatti!

Blogiarkistoni punajuurireseptit:

Belugalinssi & punajuuripata

Paistettu hirven sydän & punajuuririsotto

Karamellilohi & kirpeä kardemumma-punajuurislaw

Pullava timjami-mustikkasmoothie

Kardemummainen vesimeloni-punajuurimehu

Savuiset za’atar punajuuret

punajuurisalaatti

Tämän lokakuisen salaatin serkku, keväinen keltajuuri-vadelmasalaatti on muuten aivan ihanaa myös. Jos olet siis kaltaiseni punajuurifani ja tykästyt tämänpäiväisen salaatin makuyhdistelmään, kurkatkaa ihmeessä myös tuo keltajuurisalaatti. Sieltä puolen vuoden takaa löytyy myös kahdeksan kohdan lista lempisalaatinkastikkeitani, vink vink!

Punajuuri on yksi dramaattisimpia raaka-aineita upean värinsä vuoksi, joten aika dramaattiselle linjalle lähdin myös salaatin lautasasettelun kanssa. Joskus on kiva näpertää! Toki tämä punajuurisalaatti tykötarpeineen maistuu aivan yhtä ihanalle ihan vain lautaselle heiteltynä.

Karhunvatukkainen punajuurisalaatti

2-4 annosta

600 g punajuurta (4 keskikokoista punajuurta)

n. 70 g erilaisia versoja, esim. sangoa, tatsoita, mizunaa, vesikrassia, suolaheinää…

150 g karhunvatukoita

150 g valkoretikkaa

n. 30 g pistaasipähkinöitä

ripaus suolaa ja mustapippuria

Karhunavatukka-balsamicokastike

n. 1 dl

50 g karhunvatukoita

1 tl hunaja-Dijonsinappia

1 rkl vaahterasiirappia

2 rkl balsamicoetikkaa

3 rkl oliivilöljyä

ripaus suolaa

Keitä punajuuret kypsiksi runsaasti suolatussa vedessä. Kuori vielä lämpiminä ja kuutioi n. 1cm x 1cm kokoon.

Kuori pätkä retikkaa ja suikaloi siitä esim. mandoliinilla millin paksuisia pitkiä suikaleita. Murksaa pistaasipähkinät ja puolita karhunvatukat.

Valmista kastike soseuttamalla kaikki ainekset yhteen. Tarkista kastikkeen maku ja paksuus, ohenna tarvittaessa pienellä vesitilkalla.

Annostele kastike lautasten pohjille. Asettele kastikkeen päälle retikkasuikaleet kuvan tapaan laineille (tai tipauttele ne vain lautaselle…). Jaa lautasille sitten käyttämäsi versot, punajuurikuutioit sekä puolitetut karhunvatukat. Ripottele päälle murskattua pistaasipähkinää ja mausta salaatti ripauksella suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Tarjoile heti!

karhunvatukka

punajuurisalaatti

Ps. Lisää punajuurireseptejä löydät Syötävän Hyvää -reseptikoosteesta!

55 views

Talvivihannes nimono (juureksia, kurpitsaa ja retikkaa dashissa)

Talvivihannes nimono (juureksia, kurpitsaa ja retikkaa dashissa)

daikon nimono

No nyt se on taas hurahtanut johonkin outoon – mikä ihmeen nimono?

Samaa mietin kuulkaa itsekin, kun yritin kuumeisesti muistella vuosi sitten Kiotossa syömääni herkullista annosta. Olisiko se ollut jonkinlainen nimono? Minkälaisia kaikki erilaiset nimonot oikein ovatkaan? Miksi oi miksi en kirjoittanut jokaisen syömäni ruuan nimeä säntillisesti ylös, ääh!

Söin nimittäin erittäin herkullisen mutta varsin yksinkertaisen oloisen kulhollisen haudutettuja vihanneksia dashiliemessä ryokanissa aamupalaksi, enkä kehdannut huudella tarjoilijamme perään kysymyksineni hänen kattaessa aamiaistamme ja pedatessamme futoneitamme. Tai sitten annos syötiin kaiseki-illallisella, jossa samaten en paljon tarjoilijan perään huudellut… Kumpikohan se oli? Syödäänkö nimonoa edes aamupalalla? Apua, näinkö nopeasti se muisti hapertuu? Kirjoitan itseasiassa yleensä matkoilla ylös kaikkien syömieni ruokien nimet, ja vaikka se tuntuu siellä matkalla välillä vähän turhankin pedantilta tai edellämainituissa tilanteissa hankalalta, niin tässä se nähdään miksi niin kannattaa tehdä.

Oli miten oli, tuo joko aamiaisella tai illallisella syöty herkullinen annos on jäänyt pyörimään alitajuntaani. Kun eräänä sairaspäivänä tuijotin putkeen kymmenkunta jaksoa loistavaa “Japanese Style Originator” -ohjelmaa Netflixiltä ja eräässä jaksossa tehtiin samankaltaista ruokaa mitä muistan syöneeni, oli asia vihdoin selvitettävä!

Hektisen guuglailun tuloksena arvelen siis syöneeni jonkinlaista nimonoa. Nimono tarkoittaa kutakuinkin “dashissa haudutettua” ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, dashissa voikin sitten haudutella jos jonkinlaisia valikoimaa vihanneksia ja/tai kalaa, lihaa, tofua, sieniä ja niin edes päin. Kyse ei siis ole niinkään yksittäisestä ruokalajista, vaan valmistustavasta ja lista nimonoksi luokiteltavia ruokalajeja on siis pitkä!

Haudutukseen käytetty dashiliemi maustetaan sokerilla, mirin-kastikkeella, sakella ja soijalla (huom! tässä järjestyksessä jos haluat kokata niinkuin japanissa) ja mitä ikinä liemessä haudutellaankin, kattilaan laitetaan otoshibuta, jonka aion nyt vapaasti suomentaa “pudotuskanneksi”. Otoshibutaksi käy näin kotioloissa ihan hyvin voipaperistaa leikattu, juuri kattilan sisälle sopiva ympyrä, jonka keskelle leikataan reikä höyryä varten – sen funktio on mm. auttaa pehmeitä vihanneksia säilyttämään muotonsa estämällä nesteen kiehumista liian suurin kuplin.

Joissain nimono-ohjeissa liemen annetaan imeytyä raaka-aineeseen kokonaan, joissain sitä jätetään jäljelle hieman tarjoilua varten. Itse olen nyt testaillut tätä yksinkertaisen herkullista ruokalajia lähinnä erilaisilla talvivihanneksilla ja koska tämä liemi on vaan tolkuttoman hyvää, en ole antanut sen imeytyä raaka-aineisiin täysin vaan olen jättänyt sitä itselleni hörpittäväksi.

nimono

Lämmittävää ja herkullista aikaansaamani “nimono” joka tapauksessa on ja mikä parasta, ruokaan tuntuu sopivan oivallisesti lähes kaikki tällä hetkellä kaupoista löytyvät kotimaiset juurekset: nauris, lanttu, porkkana, peruna, palsternakka… Ainoa sesonkijuures, mitä en ole testannut nimono-tulkinnoissani on punajuuri. Daikon-retikka on yksi suurista herkuistani, joten sitä olen nimonooni laittanut lähes joka kerta jos sitä vain on ollut kotona kokkailupäivänä. Myös myskikurpitsa todistetusti toimii kuin unelma tässä ruuassa, tosin itse kokeilemalla löytyy varmasti omat suosikit jokaiselle!

Talvivihannes nimono

(vegaaninen mikäli käytät vegaanista dashia)

250 g daikon-retikkaa

150 g erilaisia juureksia (perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, naurista, lanttua)

150 g myskikurpitsaa

n. 6-8 dl dashia

2 tl sokeria

1 rkl sakea

2 rkl miriniä

2-3 rkl soijaa

kevätsipulia / ruohosipulia

Kuori retikka, juurekset sekä myskikurpitsa. Leikkaa noin sentin paksuisiksi kiekoiksi, joista kaikkein isoimmat voit jakaa neljänneksiin tai puolittaa. Japanilaisen keittiöperinteen mukana tärkkelyspitoiset vihannekset / juurekset (esim. peruna, bataatti, kurpitsa, retikka) pyöristetään reunoistaan, terävät kulmat kun muuten murenisivat sameuttamaan haudutuslientä. Minusta pyöristäminen tekee paloista niin kivan näköisiä, että pyöristin sitten porkkanatkin.

Aseta raaka-aineet pieneen kasariin ja kaada päälle dashia niin, että se peittää kaiken juuri ja juuri. Laita kasari liedelle ja nosta lämpöä niin, että dashi kiehuu reippaasti. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois ja kun sitä ei enää muodostu, laske lämpö sellaiselle tasolle, että neste poreilee vain kevyesti.

Mausta liemi sokerilla, sakella, mirinillä ja kahdella ruokalusikallisella soijaa (juuri mainitsemassani järjestyksessä, mikäli haluat noudattaa japanilaista keittiöperinnettä). Aseta kasarin päälle voipaperista leikattu, juuri kasariin sujahtavan kokoinen ympyrä, jonka keskelle olet leikannut pienen reiän höyryä varten (katso kotikutoisen otoshibutan teko-ohjeet esim. täältä).

Keittele raaka-aineita puolisen tuntia ja nosta voipaperi sitten hetkeksi pois. Käännä vihannekset varovasti ympäri ja laske voipaperikansi takaisin paikoilleen. Jatka hauduttelua vielä 15-30 minuuttia, riippuen minkä kokoisia paloja olet leikannut ja kuinka kypsinä haluat vihanneksesi. Itse tykkään leikata kaikista vihanneksista hieman eri kokoisia paloja, koska silloin saan kulhooni niitä sekä erittäin kypsinä, että vielä aavistuksen pureskeltavina.

Tarjoa juurekset, kurpitsa ja retikka kulhosta haudutusliemen kera. Leikkaa päälle hieman ruohosipulia tai kevätsipulin vihreää vartta. Itse tykkään lorauttaa annokseeni vielä hitusen soijaa, suolaisen ystävä kun olen.

daikon nimono

Kutsun tätä aikaansaamaani ruokaa pokkana nyt paremman puutteessa omaksi versiokseni nimonosta. Jos jollain on antaa parempi nimitys luomukselleni tai valaista muuten lisää aihetta niin eikun kommenttia kehiin!

Ps. Jos nimono ruokalajina herätti kiinnostuksesi ja kaipaat lisää asiaa, kurkkaa vielä vaikkapa tämä ja tämä juttu! Just one cookbook -blogia suosittelen myös lukemaan. Kannattaa myös katsoa Japanese Style Originator -ohjelman S1 E22 –jakso, jossa tehtiin buri daikon -ruokalajia (daikonretikkaa ja keltapyrstöä haudutettuna dashiliemessä.) Nam!

159 views

Possunfile korealaisittain + löytö: Mallaspossu

by Juulia 23 Comments
Possunfile korealaisittain + löytö: Mallaspossu

Yhteistyössä Mallaspossu

possunfile

Possunfile kuuluu tiiviisti lapsuusmuistoihini: äiti laittoi fileen paistopussissa uuniin ainakin kerran kuukaudessa ja jos oikein lykästi, sen kanssa sai suurta herkkuani perunamuussia. Äidin possunfilee oli eräänlaista arjen herkkua, jota syötiin harvakseltaan mutta se oli aina erityistä. Muistan kuitenkin monesti syöneeni muualla myös sellaista kuivaa ja mautonta possunfilettä, jota ei tosiaan tee mieli santsata. Possut on Suomessa jalostettu kovan rasvan pelossa melko läskittömiksi ja kun ne vielä kypsennettään pöpöjen pelossa suorastaan rutikuivaksi, en varmasti ole muistoni kanssa yksin!

Ilahduinkin kovin, kun Mallaspossu otti minuun yhteyttä ja tarjosi tilaisuutta testata heidän meheviksi ja maukkaiksi kehuttuja tuotteitaan. Kaartilan Mallaspossua on pääkaupunkiseudun kaupoista turha etsiä, sillä se päätyy tilalta pitkälti suoraan tukkuliikkeisiin ja ravintoloihin, tai se myydään kotipaketteina tilan nettisivujen kautta. Helsingissä Mallaspossua löytääkin toistaiseksi vain Roslundin lihakaupasta, josta sain hakea itselleni sekä kassleria että ulkofileetä sisältäneen paketin: kiitos vaan ja ei paineita – tämän kaliiperin laatulihaa nyt vaan ei sitten parane sössiä!

Mallaspossu ei kuulemma tartu pannuun, niin mehevää se on. Kun possu on keittiössäni melko harvinainen vieras (olen elänyt lähes koko aikuisikäni kasvissyöjänä), selvitin netistä etukäteen kaikki mahdolliset possunfile-valmistuvinkit, jottei moista herkkua tulisi vaan pilattua. Lopputulos onnistuikin tiiviin taustatyön ja varmasti myös raaka-aineen johdosta hienosti  – luojan kiitos – enkä joudu ainakaan tällä kertaa häpeäpaaluun pahvipossun kokkaamisesta.

possunfile

Menestyksekkään kokkailusession jälkeen Mallaspossua on helppo suositella kaikille liharuokien ystäville. Ilokseni sitä voi kuitenkin suositella myös tiedostaville lihansyöjille, vaikkei luomutilasta kyse olekaan. Kun itse pyrin syömään lihaa harvoin ja panostamaan tuolloin mahdollisimman eettiseen ja ekologiseen lihaan, veikkaan löytäväni itseni Mallaspossujonosta Roslundilta vielä monesti.

Miksi Mallaspossua?
  1. Mallaspossua käyttää pitkä litania arvostamiani Helsinkiläisiä ravintoloita. Hyvä kokki tunnistaa laadukkaan raaka-aineen, eikä huonoa suostu käyttämäänkään. Jos Mallaspossu siis kelpaa esim. Henri Alénille, niin se kelpaa taatusti minullekin!
  2. Mallaspossut ovat kotoisin juvalaiselta Kaartilan maatilalta, jossa possuja on kasvatettu aina 1920-luvulta saakka – kokemusta possujen hoidosta suvussa siis riittää. Tila on modernisoitu vastaamaan nykyisiä eläinsuojelullisia ja tuotannollisia vaatimuksia.
  3. Possut elävät tällä pikkutilalla tehotuotettuja serkkujaan hieman väljemmin ja hieman pidempään. Stressittömämpi ympäristö, mahdollisuus runsaampaan liikuntaan ja rauhallisempi kasvutahti tuottaa myös mehevämpää lihaa.
  4. Mallaspossujen ruokavalio koostuu pääsääntöisesti luomulaatuisesta mallasmäskistä jota tilalle tuodaan läheiseltä Saimaan Juomatehtaalta. Mäski päätyisi kompostiin, jollei sitä hyödynnettäisi possujen päivällisenä. Mallasmäskin lisäksi possujen aterioista löytyy kotimaista vehnää, rypsirouhetta, hernettä ja härkäpapua, jotka tulevat Kaartilan tilalle lähiseudulta.
  5. Mallaspossu ei syö soijaa! Jos voin valita lihaa, jota ei kasvateta vastuuttomalla tuontisoijalla, tai mieluummin soijalla laisinkaan, valinta on todellakin helppo. Ai miksi? Lue vaikka täältä 🙂

mallaspossu

Lihansyönnin eettisyys ja ekologisuus

Aihe on laaja ja herättää vahvoja tunteita niin puolesta kuin vastaan. Varsinkin kaltaiseni entisen kasvissyöjän onkin ehkä vaikea ottaa aihetta esiin kuulostamatta tekopyhältä. Yritetään nyt kuitenkin!

Oma pyrkimykseni on syödä lihaa harvakseltaan ja panostaa tuolloin laatuun, ekologisuuteen ja eettisyyteen. Yritän siis noudattaa WWF:nkin suosimaa mottoa “vähemmän ja parempaa”.

Kotikeittiössä tämä pyrkimys toteutuukin verrattain hyvin: tilaan keväällä usein puolikkaan karitsan tai poron jaettavaksi pikkusiskoni kanssa ja tuo määrä lihaa riittää helposti koko vuoden erityishetkiä varten. Kaupassa pyrin tarttumaan luomuun ja ostamaan muutakin, kuin jauhelihaa tai arvo-osia kuten fileetä: maksaa, poskia, kieliä, potkaa, häntiä… Pyrin myös hyödyntämään ostamani lihan mahdollisimman tarkkaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kotoa löytyy luullista lihaa, kalaa tai kanaa, löytyy sieltä myös kattilallinen lientä.

Sen sijaan ravintoloissa lautaselleni päätyy lihaa hävettävän usein. Lihan makuun päässyt lihani on toinen toistaan houkuttelevampien ruokalistojen (ja varsinkin pekonin) äärellä todellakin heikko! Suuri ongelmahan tämä ei olisi, mikäli söisin ravintoloissa harvoin, mutta sehän ei pidä lainkaan paikkaansa…

Olen viime aikoina onneksi tiedostanut ravintolakäyttäytymiseni lihaisan sudenkuopan ja pyrkinyt valitsemaan sielläkin lautaselleni nyt useammin niin kasvista kuin kalaakin. Lihaa tilaan parhaimmalla omatunnolla sellaisiassa ravintoloissa, joihin se ei todennäköisesti saavu tehotuotettuna, geenimanipuloidulla ja vastuuttomalla soijalla ruokittuna ja lentorahdattuna maasta X, ja mikäli listalla on sisäelimiä tai vähemmän arvostettuja ruohonosia, valitsen uteliaana lähes poikkeuksetta niitä. Kuluttajana voin yrittää vaikuttaa ravintoloiden tarjontaan esim. kysymällä, mistä heidän käyttämänsä liha on peräisin, ennen kuin sitä tilaan (jos sitten edes tilaan).

Tämän selostuksen perään on ehkä hyvä vielä mainita, että ihanneminäni pyrkii juuri nyt kovasti tukahduttamaan muiston lähimenneisyydestä, kun kiireessä ja nälässä piipahdin ketjuburgerilla, kröhöm. Enkä tosiaankaan valinnut vegepihviä… Työtä siis vielä riittää minulla näiden hienojen tavoitteideni kanssa. Jokainen parempi päätös onneksi kuitenkin vie oikeaan suuntaan!

Mikäli pohdit laillani omaa lihansyöntiäsi ja sen eettisiä, terveydellisiä ja/tai ekologisia vaikutuksia, suosittelen lämpimästi tutustumista Lihansyöjien maa -kirjaan (Taru Anttonen & Jukka Vornanen, Into Kustannus). Kirja ottaa monipuolisesti, helppolukuisesti ja saarnaamatta kantaa siihen, miksi suomalaisen lihapainotteisen ruokavalion on muututtava. Luin sen itse lähes yhdeltä istumalta 🙂

Lisäksi kannattaa ehdottomasti tutustua vastajulkaistuun WWF:n lihaoppaaseen!

possunfile

Mikä lämpötila possulle?

Possua ei tarjota pinkkinä, sen tiedän minäkin. Eviran sivuilla possu suositellaankin kypsennettäväksi vähintään 70 asteen sisälämpötilaan, jotta sen voi syödä turvallisin mielin. Silloin ainakin vähärasvainen possunfile on kuitenkin jo auttamattoman kuivaa. Mielenkiinnosta hieman selvittelin asiaa enemmänkin, ja havaitsin, että esim. Yhdysvalloissa vuoden 2011 uusittujen suositusten mukaan porsaanlihan sisälämpötilaksi riittää 63 celciusastetta (lue lisää esim. täältä tai täältä). Matalampikin sisälämpötila nimittäin tappaa pöpöt, kunhan lihaa on kypsennetty tarpeeksi kauan.

Niinpä mehevän, mutta turvallisen possun paistamiseksi kannattaa uuni virittää matalaan lämpöön, kuten 100-125 asteeseen, ja antaa possun muhia siellä niin pitkään, että se saavuttaa sopivan sisälämpötilan. Hifistelijä pistäisi possunfileen tietysti kypsymään sous vide -keittimeen, jossa se voi pötkötellä vielä matalammassa lämmössä ja vielä pidemmän aikaa, mutta minultahan se sirkulaattori edelleen puuttuu, enkä ole toistaiseksi kotikutoisella viritelmälläni kypsentänyt muuta kuin kalaa.

Mehukkaan uunipossunfileen himoissani uskaltauduin kuitenkin tällä kokkauskerralla jättämään sisälämpötilan reilusti Eviran suositusten alle, 66 asteeseen, ja lopputulos suorastaan suli suuhun. Sisälämpötilaa valitessa kannattaa muuten pitää mielessä, että se yleensä nousee vielä muutaman asteen fileen levätessä ja tasaantuessa folion sisällä.

Makeantulinen possun ulkofile uunissa

4:lle

n. 800 g possun ulkofileetä (Mallaspossua)

1-2 rkl gochujang-tahnaa (*

1-2 rkl juoksevaa hunajaa

n. 1 rkl öljyä

n. 1 tl suolaa

paistomittari

Ota possunfile huoneenlämpöön n. tunti ennen kuin aloitat laittamaan ruokaa. Ripottele fileen pintaan suolaa ja ruskista se (valurauta)pannussa kauttaaltaan. Mikäli fileessä on rasvakerros, viillä siihen ensin ristikko veitsellä ja aloita ruskistaminen rasvapuolelta. Hiero ruskistetun fileen pintaan sitten gochujangia ja hunajaa.

Tyrkkää fileen keskikohtaan paistomittari ja laita filee (mahdollinen rasvakerros ylöspäin) 120 asteiseen uuniin. Kaada paistovuuan pohjalle desin verran vettä. Voit valella lihaa paistamisen aikana muutamaan kertaan pohjalle kertyvällä nesteellä. Paista filettä, kunnes sen sisälämpötila on 63-70 astetta – minun uunissani tähän meni reilu tunti. Ota possunfile sitten uunista ja kääri folioon lepäämään ainakin vartiksi. Muistathan, että sisälämpötila jatkaa tässä vaiheessa kohoamistaan vielä muutaman asteen.

Kun filee on vetäytynyt tarpeeksi vähintään vartin, ja aterian muut osaset ovat valmiina, voit viipaloida fileen ohuelti lihasyiden vastaisesti. Tarjoile tulisenmakea possunfile joko vielä lämpimänä tai hieman pidempään vetäytyneenä/jäähtyneenä korealaistyyppisen kurkku-retikkasalaatin ja kimchikastikkeen kera (ohje seuraa perästä)!

mallaspossu

Kurkku-retikkasalaatti korealaisittain

4:lle

n. 300 g daikonretikkaa

n. 100 g riisilastuja / leveitä riisinuudeleita

n. 150-200 g kurkkua

1 mieto chili

2 kevätsipulia

n. 1 rkl seesaminsiemeniä

½ tl seesamiöljyä

n. 1 tl kalakastiketta

n. 1 tl riisiviinietikkaa

n. 1 tl sokeria

1 ruukku korianteria varsineen

(puolikas valkosipulinkynsi)

Pätkäise kevätsipulit kahteen osaan puolivälistä ja suikaloi ne sitten pitkittäin mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Laita ne jääkylmään veteen jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistelet salaatin muut osat.

Kuori daikonretikka ja puolita se pitkittäin kahtia. Viipaloi retikka pitkittäin hyvin ohuelti, esim. mandoliinilla tai juustohöylällä. Viipaloi myös kurkku samaan tapaan pitkiksi ja ohuiksi suikaleiksi. Keitä riisihiutaleet tai -nuudelit kypsäksi, huuhdo jääkylmällä vedellä ja valuta.

Sekoita kulhossa pieneksi silputtu chili, seesamiöljy, puolet seesaminsiemenistä, riisiviinietikka, sokeri, kalakastike sekä hienoksi murskattu valkosipulinkynsi, mikäli sitä käytät. Lisää kulhoon retikka ja kurkkuviipaleet sekä kypsät riisihiutaleet tai -nuudelit ja sekoita huolella. Pilko korianterin varret pieneksi silpuksi ja lisää ne salaatin sekaan.

Juuri ennen tarjoilua voit valuttaa kevätsipulit, joiden pitäisi siinä vaiheessa olla hauskasti kähertyneitä, ja lisätä sekä ne, että korianterin lehdet salaattiin. Ripottele pinnalle vielä loput seesaminsiemenistä ja tarjoile possunfileen ja kimchikastikkeen kera.

Kimchikastikkeen ohjeen löydät täältä! Kastiketta kantaa ohentaa tätä salaattia varten hieman vedellä.

mallaspossu

*) Gochujang on korealainen chilimaustetahna, jonka pohjana on fermentoitunut papu- ja/tai riisitahna. Se on vahvaa ja todella addiktoivaa, ja rakastan laittaa sitä vähän ruokaan kuin ruokaan! Gochujangia löytyy nykyään hyvinvarustelluista kaupoista, mm. lähikaupastani, joten sitä varten ei tarvitse taivaltaa välttämättä aasialaisiin ruokakauppoihin. Voit korvata gochujangin jollain muulla voimakkaan makuisella chilitahnalla, tai ruokalusikallisella misoa, johon sekoitat niin paljon chiliä kuin mielesi tekee.

389 views