parmesaani arkistot | Vaimomatskuu ruokablogi

Karhunlaukkapasta

by Juulia on May 11, 2019 2 Comments

Karhunlaukkaostoksilla

Piipahdin taannoin päiväreissulla Tallinnassa. Normaalisti suuntaan siellä lähinnä pienpanimo-olutvalikoiman perään, mutta tällä kertaa vakaana päämääräni oli löytää karhunlaukkaa! Tuota aromaattista ja tuoksuvaa villiyrttiä ei nimittäin Suomesta niin vain löydy ja kun kerran on sen makuun päässyt, sitä matkustaa vaikka ulkomaille hakemaan! Baalti Jaam Turgilla onneksi nappasi ja kotiin kulkeutui kuin kulkeutuikin ihanasti tuoksuva paketti tätä keväistä herkkua.

Karhunlaukka tuoksuu ja maistuu voimakkaasti valkosipulilta, mutta sen maku on kuitenkin valkosipulia pehmeämpi. Karhunlaukkaa voikin syödä vaikka raakana ilman, että seurauksena olisi valkosipulihönkä viikkotolkulla. Syötävää on tästä kasvista lähes kaikki osat; lehdet, varret, kauniit valkoiset kukat ja sipuli. Jos sitä olisi kotikulmillani runsaasti saatavilla, laittaisin sitä sen sesongin aikana varmaan ihan kaikkeen, mutta kun ei kerran ole, on vähän priorisoitava!

Karhunlaukkapasta

Ensimmäinen kokeiluni olikin siksi jo pitkään kaavailemani karhunlaukkapasta. Olen halunnut tehdä tuorepastaa jo useamman vuoden, mutta kokeilu on aina siirtynyt eteenpäin ja eteenpäin joko ajan tai välineiden puutteesta. Silmiini osui kuitenkin taannoin YouTubessa video, jolla tehdään käsin erilaisia pastamuotoja. Kun osaan ei pastakoneita tai edes kaulinta tarvita, päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja laittaa pastataikinan tekeille.

Muodoksi valikoitui cavatelli, sillä se näytti kaikkein helpoimmalta toteuttaa (jos jostain on kerran aloitettava, niin aloitetaan varmuuden varalta helposti)! Cavatelli on etelä-Italialainen pastamuoto, joka tehdään leikkaamalla pitkästä ohuesta pastataikinapötköstä paloja, jotka sitten litistetään ja rullataan 1-3 sormen avulla hauskalle kiemuralle. Cavatellin koko voi vaihdella alueen mukaan ja se tehdään perinteisesti semolinataikinasta. Itselläni oli kuitenkin mielessä karhunlaukkapasta!

Lähdinkin siksi pokkana tekemään cavatelli -pastaa kananmunalla ja karhunlaukalla rikastetusta taikinasta. Reseptiksi valikoitui tämä ohje, jonka tosin tein käsin koneen sijaan. Cavatellin muotoilu onnistui tästäkin taikinasta mukavasti, vaikka pastataikina ei oikeaoppinen ollutkaan. Ja mikä tärkeintä: lopputulos oli todella herkullinen! Karhunlaukkapasta sai kaverikseen yksinekertaisen lisukkeen: ruskistettua voita, paahdettuja pinjansiemeniä, parmesaania ja sitruunaa.

Uskallan tämän jälkeen vastaisuudessakin testailla käsin muotoiltavia pastamuotoja. Ehkä sen pastakoneenkin voisi joskus hankkia?

Karhunlaukkapasta

2:lle

20 g pestyä karhunlaukkaa

1 normaalikokoinen kananmuna

1 keltuainen

n. 150 g 00 jauhoja

ripaus suolaa

Tarjoiluun:

2-3 rkl luomuvoita

3 rkl pinjansiemeniä

puolen sitruunan mehu

kourallinen raastettua parmesaania

Surauta karhunlaukka silpuksi sauvasekoittimella tai tehosekottimen silppuriterällä kananmunan ja keltuaisen kanssa. Mikäli teet taikinan käsin, kokoa työtasolle jauhoista keko, jonka keskelle voit tehdä kuopan (vähän kuin tulivuori ja kraateri). Kumoa munaseos kuoppaan ja heitä perään ripaus hienoa suolaa (n. ¼ tl). Ala sekoittamaan munaseokseen haarukalla kuopan reunoilta vähän kerrallaan jauhoja. Jatka jauhojen lisäämistä, kunnes seos alkaa pysymään kasassa. Voi olla, että et tarvitse ihan kaikkea jauhoa, tai saatat tarvita hieman enemmän, tämä riippuu käyttämiesi munien koosta ja jauhojen laadusta. Mikäli haluat tehdä taikinan koneella, lue alkuperäinen ohje!

Vaivaa taikinaa käsin tasoa vasten kymmenisen minuuttia tai kunnes se on elastista ja silkkistä, vähän kuin muovailuvahaa. Kääri taikina sitten huolellisesti kelmuun ja nosta jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Jaa taikina muutamaan osaan ja muotoile osa kerrallaan pitäen lopun taikinan huolellisesti kelmuun käärittynä odottamassa vuoroaan. Rullaa taikinapalasta pitkä pötkö, joka on halkaisijaltaan noin sentin paksuinen. Leikkaa pötkö noin sentin paloiksi. Paina jokaista palaa etu- ja keskisormella tasoa vasten rullaten samalla sormia ja taikinapalaa itseäsi kohden. Näin taikinapalaan tulee keskelle kuoppa jonka yli kiertyy taikinan liepeet molemmin puolin. Tästä videosta löytyy hyvät ohjeet muotoilulle 🙂

Ripottele pastan päälle hieman jauhoa jotta palat eivät tartu toisiinsa ja siirrä valmiit cavatellit sivuun odottelemaan loppujen valmistumista.

Kun kaikki karhunlaukkapasta on muotoiltu, kuumenna iso kattilallinen vettä ja suolaa se reippaalla kädellä. Keitä cavatellia sen koosta ja paksuudesta riippuen 4-7 minuuttia, testaa kypsyys maistamalla.

Meillä karhunlaukkapasta syötiin tosiaan ruskistetun voin, paahdettujen pinjansiemenien, sitruunamehun ja vastaraastetun parmesaanin kera:

Ruskistin pari ruokalusikallista voita paistinpannulla, paahda voissa pinjansiemeniä ja puserra lopuksi pannulle noin puolen sitruunan mehu. Lisää kypsät cavatellit pannulle, raasta päälle reilusti parmesaania ja notkista seos muutamalla lusikallisella pastan keitinvettä. Sen kummempaa ei tämä karhunlaukkapasta kaipaakaan, oli nimittin tolkuttoman maukasta!

Ps. Koska karhunlaukkaa on Suomessa hieman vaikea saada käsiinsä, kokeilen ainakin itse seuraavan satsini litulaukalla. Litulaukkaa löytyy ainakin omista lähimetiköistä runsain mitoin ja sen kausi on juuri nyt hyvässä vauhdissa! Litulaukka on viime vuosina muodostunut lempi villiyrtikseni nokkosen rinnalla, kumpaakin kun on niin runsaasti saatavilla ja molemmat ovat helposti tunnistettavia 🙂 Villiruokaa ja -yrttejä hyödyntävät reseptini löytyvät muuten kootusti täältä!

Perunapasta + #ruokatrendit2018

by Juulia on February 13, 2018 5 Comments

Päivän reseptini ammentaa Etelä-Italialaisesta keittiökulttuurista, tarkemmin ottaen cucina poverasta (jonka voi suomentaa kutakuinkin “köyhäksi keittiöksi”). Cucina povera hyödyntää mitä edullisimmat ja yksinkertaisimmatkin raaka-aineet, kuten perunat, pavut, sisäelimet tai vaikkapa luonnosta kerätyt villivihannekset ja taikoo niistä täyttävän ja maittavan aterian. Cucina poveran kokkailufilosofia juontaa juurensa tietysti siitä, että perhe on ruokittava silloinkin, kun ei ole pennin pyörylää käytettävänä, eikä kaapeistakaan löydy juuri mitään.

Haaveissani matkustan vielä jonain päivänä Italiaan, jotta pääsen maistamaan näitä taikatemppuja autenttisimmillaan ja ehkä osallistumaan jopa jollekin kurssillekin. Minullahan on siihen varaa, kuten on varaa myös syödä ravintolassa, jos en jaksa kokata. Tänään lautasellani on simppeli perunapasta, “pasta e patate”, johon tulee minimissään vain pastaa, perunaa, valkosipulia, sekä parmesaanin kanta (se kova reuna, minkä useimmat ehkä heittävät roskiin), se on erittäin hyvää, se on täyttävää ja se on halpaa. Huomenna meinasin käydä sushilla.

Toki itsekin olen käynyt läpi myös ajanjaksoja, jolloin raha oli vähissä. Opiskeluaikoina tietysti, sekä myös muutama vuosi sitten avioeron jälkeen yksin isosta asuntolainasta suoriutuvana teki tiukkaa. Ei kuitenkaan koskaan niin tiukkaa, että olisin joutunut luopumaan kodistani tai syömään pelkkää makaroonia päivästä toiseen. Jouduin tinkimään monesta, mutten missään nimessä nähnyt nälkää. Tiesittekö, että täällä koti-Suomessakin jopa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen?

Kun nyt fiilistelen “köyhää keittiötä”, kyse on osittain nostalgiasta (kiva vaikkapa syödä pitkästä aikaa sitä linssi-pakastepinaattimössöä, millä elelin vuonna 2005) ja osittain siitä, että myös minun keittiöfilosofiaan kuuluu esim. ruokahävikin vähentäminen, ah niin trendikäs hortoilu sekä kaikkia ruhon osia hyödyntävä “nose to tail” -kokkailu. Ongelmani ruuan suhteen ovat seuraavanlaisia: mitäs sitä tänään söisi? Mitähän mun tekisi mieli? Kokkaanko vai lähdenkö sushille? En jaksa suoriutua kauppaan, joten väännetäänkö siitä mitä kaapista löytyy vai tilataanko pizza? Jep, ei kovin vakavia pulmia nämä.

WTD-blogin Nata haastoi ruokablogaajia osallistumaan tämän vuoden Yhteisvastuu-kampanjaan. Nata kirjoitti aiheesta loistavan jutun otsikolla “Tässä se on, vuoden suurin ruokatrendi” – todeten jutussa tosin hyvin nopeasti, että vuoden suurin ruokatrendi on se, ettei sitä ole. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen hashtag #ruokatrendit2018 osuukin kaltaiseeni ruokahulluun kovaa ja kolahtaen. Viime vuonna vähintään 30 erilaista tartaria syöneenä ja niihin jo hieman kyllästyneenä (“Tartaria? Graavatulla keltuaisella? Hoh hoijaa…”) minäkin klikkasin Natan jutun auki miettien, että mihinkäs sitä tänä vuonna kyllästyisi. Sen sijaan särvin annoksen karua todellisuutta.

Vuoden trendikkäin vihannes 2018: maissi. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on paennut kesästä 2016 lähtien maansa sisällissotaa. Kyseessä on Afrikan suurin pakolaiskriisi sitten Ruandan kansanmurhan. Pakolaisasutusalueilla ihmisten ruokavalio koostuu pääosin maissijauhoista tehdystä puurosta 200 gramman päiväannoksina.

Vuoden ajankohtaisin raaka-aine proteiinin lähteenä 2018: papu. Yli miljoona eteläsudanilaista on paennut kotimaansa sisällissotaa Ugandaan, jossa pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu puolittamaan jo kahdesti. Valtavalle ihmismäärälle on vaikea taata elämän vähimmäistarpeita. Pakolaisasutusalueilla proteiinin lähteenä käytetään papuja. Pakolaisen saama 80 gramman päiväannos papuja vastaa yhtä desilitraa.

Täällä nykyään ihan mukavasti toimeentulevan ruokahullun ruokablogaajan kuplassa on väännetty viime vuonna maissista niin polentaa, pizzaa kuin maissintähkää neljällä tavallakin. Neljä miljoonaa eteläsudanilaista on taas elänyt pakolaisena jo vuodesta 2016 selviten nälästä päivittäin annoksella, joka sisältää 200 g maissipuuroa sekä 80 g papuja. Epäilen, että pakolaisleirillä kukaan tulee miettineeksi, kuinka monta mustapapubrownieta päivittäisestä annoksesta saisi väännettyä.

Yhteisvastuukeräys on käynnissä parhaillaan. Lahjoittaa voi keräyslippaiden lisäksi myös soittamalla, tekstarilla tai netissä – osallistuminen on siis vain hetken näpyttelyn päässä, joten eiköhän pistetä näpytellen vaikka sen sushilounaan äärellä. Itse aion laskea ravintolakäynteihin ja kahvilakahveihin viikon ajalla keskimäärin uppoavat euroni ja lahjoittaa saman summan keräykseen.

Lisää tietoa lahjoittamisesta voit lukea Yhteisvastuu -sivuilta. Tänä vuonna kerätyt varat ohjataan taisteluun nälänhätää vastaan niin Suomessa, kuin maailman katastrofialueillakin. Avun vie perille ulkomailla Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa.

Perunapasta

2:lle

30 g voita / 2 rkl oliiviöljyä

4-5 valkosipulin kynttä

300 g kiinteää perunaa

150 g pastaa

n. 7 dl mietoa kasvislientä

n. 50 g parmesaanin kantaa

2-3 rkl raastettua parmesaania

n. 70 g (pakaste)pinaattia / nokkosta

mustapippuria, kuivattua chiliä

(suolaa)

Viipaloi valkosipuli ja laita se hautumaan hyvin miedolle lämmölle voihin/öljyyn (Etelä-Italiassa käytössä olisi tietysti oliiviöljy). Kuori ja kuutioi peruna noin sentin kuutioiksi. Kuori myös parmesaanin kannasta noin milli sitä kaikkein ulointa reunaa ja kuutioi loppu kovasta juustonkannasta muutaman millin kokoiseksi minikuutioksi.

Lisää peruna kattilaan ja pyörittele huolella sekaisin valkosipulirasvassa. Kypsentele perunaa kattilassa miedolla lämmöllä reilu viisi minuuttia ja lisää kattilaan sitten vielä kuutioitu parmesaanin kanta, pasta ja kasvisliemi, sekä muutama pyöräytys mustapippurimyllystä. Nosta lämpöä, kunnes seos alkaa kiehumaan ja anna seoksen poreilla sitten keskilämmöllä ilman kantta, kunnes pasta on melkein kypsää. Sekoittele pastaa aina välillä, sillä juustokuutiot tuppaavat muuten takertumaan kattilan pohjaan.

Lisää kattilaan lopuksi (pakaste)pinaatti (tai mikäli vuodenaika sallii, nokkonen) ja jatka keittämistä, kunnes pasta on sopivan al dente ja jäljellä oleva keittoneste on tiivistynyt tärkkelyspitoiseksi ja silkkiseksi liemeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Mausta perunapasta mustapippurilla sekä raastetulla parmesaanilla, ripaus kuivattua chiliäkään ei ole pahitteeksi.

Polentakakku, joulukinkun toinen elämä

by Juulia on December 26, 2016 2 Comments

Leivontaa mun makuun: polentakakku kinkulla ja parmesaanilla

“Jouluyö juhlayö, päättynyt kaik on työ.” Kaks vain valveil on puolisoa, siis lähes kirjaimellisesti: kun teillä on yö, niin meikäläiset syö jo aamupalaa! Toisinsanoen, kun luette tätä tekstiä, olen lomalla oikeastaan kaikesta: päivätyöstä, blogista ja siinä sivussa hupsista vaan myös joulusta. Lähdimme Juuson kanssa joulua pakoon Japaniin. Reissu on kummallekin unelmien täyttymys ja vaikea sitä on uskoa että se vihdoinkin toteutui!

Jouluaaton suunnitelmissa onkin siis tänä vuonna joulukirkon sijasta drinkkejä ja ikimuistoinen show Robot -ravintolassa, kinkun sijaan syönemme tonkatsua, eli japanilaista friteerattua possunleikettä. Joulupöydän suosikkiruokani eli sillit, silakat, mädit ja lohetkin pysyvät kuvioissa, tosin hieman eri muodossa kuin kotona.

Koska tämä matkamme oli toki etukäteen tiedossa, otin joulun suhteen tänä vuonna useammankin varaslähdön: joulujuhlaa on vietetty niin oman kuin Juusonkin perheen kanssa, lahjoja on vaihdettu ja jouluruokia maisteltu. Sisilialainen joulupizza sfincione koukutti meidät molemmat jo alkusyksystä, joten tuota kyseistä jouluruokaa ollaan syöty itseasiassa jo lähes kyllästymiseen asti – teille muille tosin sitä vielä jaksan suositella!

Kinkunkin ehdin ostaa. Hyvin pienen toki ja jos ihan totta puhutaan, ostin sen ainoastaan tätä polentakakkua varten. Ajatus toki on, että tähän kaakkuun käytetään joulupöydästä ylijäänyttä kinkkua tai kalkkunaa, mutta kun moista tilannetta ei itsellä tällä kertaa päässyt luonnollisesti syntymään niin ei auta kuin feikata!

Käytin kakussani violetteja porkkanoita, ne ovat minusta hauskan näköisiä pilkistellessään esiin valmiista kakusta!

Tähän suolaiseen polentakakkuun upotetaan myös erilaisia juureksia ja kurpitsaa, juustoa ja pinjansiemeniä. Kakku taipuu hävikkiruuaksi kinkun lisäksi mudenkin joulupöydän antimien kohdalla, pinjansiemenet kun voi vaihtaa pähkinöihin, juustoksi käyttää sitä mitä kaapista löytyy ja jos oikein on rohkea, korvaa juurekset ja kurpitsan rosollilla (ehkä sillä sillittömällä versiolla tosin).

Polentakakun voi paistaa isossa kakkuvuuassa kuten minä, tai jäähdyttää “taikina” uunivuuassa, leikata se paloiksi ja paistaa sitten annospala kerrallaan tarpeen mukaan. Pannukakkumuotokin varmasti toimisi hyvin – eikä silloin tarvitsisi ainakaan jännätä, irtoaako kakku ehjänä kakkuvuuasta 😀

Polentakakku kinkulla n. 6-8:lle

n. 400 g joulukinkkua tai -kalkkunaa

2 salottisipulia / 1 iso keltasipuli

4-5 valkosipulin kynttä

50 g pinjansiemeniä

50 g voita

2 rkl hunajaa

n. 250 g makeita juureksia kuten porkkanaa, palsternakkaa tai bataattia ja/tai kurpitsaa

n. 2½ dl polentaryynejä

n. 1 l mietoa kana- tai kasvislientä

1 rkl tuoretta timjamia silppuna

maun mukaan vastarouhittua mustapippuria

n. 70-100 g parmesaania / pecorino romanoa / vanhaa cheddaria

n. 50 g voita kakkuvuoan voiteluun + 2-3 rkl korppujauhoja tai polentaa jauhottamiseen

Lisukkeeksi:

n. 100 g vihreitä papuja ja/tai ruusukaalia per syöjä

5-6 valkosipulin kynttä

loraus juoksevaa hunajaa

muutama rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa + pippuria

Kuutioi kinkku noin sentin kokoisiksi paloiksi. Silppua sipuli ja viipaloi valkosipulin kynnet. Kuumenna paistinpannussa 50 g voita ja lisää pannuun salottisipuli. Kuullota sitä keskilämmöllä, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi ja lisää pannulle sitten kinkkukuutiot. Jatka paistamista, kunnes kinkku sekä sipuli saa hieman väriä. Lisää sitten pannulle vielä valkosipuli ja pinjansiemenet sekä hunaja. Paista seosta, kunnes se on kullanruskeaa, varo kuitenkin polttamasta! Laita pannu sitten sivuun hieman jäähtymään ja odottelemaan.

Kuori ja kuutioi juurekset ja/tai kurpitsa sentin kuutioiksi. Kiehauta niitä noin viitisen minuuttia, niin että kuutiot lähes kypsyvät. Valuta keitinvesi ja laita kuutiot jäähtymään ja odottelemaan.

Kuumenna pinnoitetussa kattilassa vähäsuolainen ja mieto kana- tai kasvisliemi ja kun se kiehuu, lisää polentaryynit kokoajan vispilällä pohjia myöten sekoitellen. Alenna lämpöä ja jatka seoksen keittelyä, kunnes polenta on paksua puuroa, tarkista käyttämäsi polentan kypsentämisaika pakkauksen kyljestä. Valmiin polentapuuron kuuluu olla kunnolla paksuuntunutta, jotta kakku pysyisi myöhemmin muodossaan.

Lisää kypsään polentaan käyttämäsi juusto raasteena sekä timjami ja mustapippuri, sekoita huolella. Mikäli juusto on kovin suolaista, lisää sitä vähän kerrallaan ja maistele polentaa, kinkku kun tuo kokonaisuuteen vielä lisää suolaisuutta.

Voitele renkaan muotoinen iso kakkuvuoka (n. 2 l vetoinen) voilla ja jauhota se joko polentalla tai korppujauhoilla. Sekoita hieman jäähtyneeseen polentaan jäähtynyt kinkku-sipuliseos sekä juures- ja/tai kurpitsakuutiot. Tarkista polentaseoksen maku: mikäli käyttämäsi kinkku ja juusto ovat kovin suolaisia, seokseen ei todennäköisesti tarvitse lisätä suolaa.

Kaada polentaseos vielä lämpimänä kakkuvuokaan ja jätä seos hetkeksi jäähtymään huoneenlämpöön. Kelmuta vuoka ja siirrä se jääkaappiin kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Kakku voi odottaa paistamistaan jääkaapissa vaikka muutaman päivän, muutama tuntikin kuitenkin riittää.

Polentakakku pöytään mars!

Kun nälkä alkaa kurnia, laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Levitä lisukepavut ja/tai -ruusukaalit (puolitettuina) uunivuokaan öljyn, murskattujen valkosipulien ja hunajan kanssa. Laita kakku uuniin keskitasolle noin puoleksi tunniksi ja lisää uuniin sitten lisukepavut ja/tai ruusukaalit. Jatka kakun paistamista vielä vartin verran, eli kunnes kakku on pinnalta kullanruskea.

Ota polentakakku uunista ja jätä se odottelemaan vuoassaan lisukkeiden kypsymistä; kumoa kakku, kun ne ovat kivasti karamellisoituneita ja kypsiä. Kumoamista ennen kannattaa varovasti varmistaa, että kakku irtoaa ainakin reunoistaan vuoasta ja pläjäyttää kakku sitten reippaalla vauhdilla ympäri voipaperin päälle työtasolle, josta sen sitten siirtää varovasti paperin avulla tarjoilualustalle. Kasaa lopuksi kakun keskelle jäävään aukkoon lisukkeet ja kanna koko komeus tarjolle!

Ps. tämän syysteemaisen Nordic Waren unelmakakkuvuoan voitin Terhin keittiö-blogin 10 vuotisarvonnassa – kiitos vielä Terhille!

Rapeat risottopallot

Vege

by Juulia on March 19, 2016 0 Comments

Olen kokkaillut viime aikoina tihenevällä tahdilla risottoa. Se ei ehkä kuullosta teille mitenkään oudolle, mutta tosiasiahan on, etten ennen ole risotosta juuri perustanut! En tilaa sitä ravintoloissa, enkä ole myöskään juurikaan sitä laittanut kotona – poikkeuksena sahramirisotto kampasimpukoiden kera, joka oli entisen mieheni lempiruokia. Erottuamme senkin tekeminen kuitenkin jäi.

Muutama kuukausi takaperin laitoin hetken mielijohteesta juuri tuota vanhaa sahramilla silattua bravuuriani sillä seuraamuksella, että olen laittanut risottoa siitä asti lähestulkoon viikottain. Eniten olen tainnut tehdä varsin yksinkertaista hernerisottoa (risi e bisi), jonka teen välillä vegeversiona, välillä pekonilla. Kokeiluni tehdä jotain risoton tapaista riisihiutaleista oli omasta mielestäni niin hyvä idea, että siitä lähtien risottopuuro on kuulunut tässä keittiössä pikaisten arkiruokien eliittiin.

Juusokin tykkää risotosta, mikä on tietysti mukavaa, koska juuri nyt tykkään kokata sitä niin paljon. Ruuan valmistamisessa Juusolle on vain yksi pulma: en koskaan tiedä, paljonko hän syö! Juuso on melkoinen hujoppi ja syö välillä kahden edestä, välillä kolmen. Usein käy niin, että tunti syötyämme pitää jo keksiä herralle lisää murkinaa, vaikka olisin kuinka mitoittanut ruokamäärän omasta mielestäni yläkanttiin. Välillä taas käy niin, että teen ruokaa ihan liikaa. Mitä tulee risottoon, se onkin huonompi homma – risotto ei ruokailijaa nimittäin odottele, eikä taatusti ole jääkaapissa yön yli seisottuaan enää ihan risottoa… Onneksi sen voi siinä tilanteessa kuitenkin taikoa rapeiksi risottopalloiksi!

Risotosta pyöriteltyjä palleroita on niiden syntykodissa Italiassa moneen lähtöön. On sisilialainen arancini, joka täytetään esim. ragùlla, ja on roomalainen supplì, jonka sisältä paljastuu mozzarellasydän. Napolissa riisipalloja kutsutaan ihan vaan riisipalloiksi (pall’e riso) – omassa keittiössäni kutsun niitä hieman tarkentaen risottopalloiksi.

Risottopallerot vaativat hieman vaivannäköä, sekä uskallusta frittihommiin. Koska olen sekä laiska, että nössö uppopaistaja, en vartavasten pyri ylimitottamaan risoton tarvettani. Joskus sitä kuitenkin ylittää molemmat edellämainituista esteistä, ja muistaa heti miksi niiden yli kannattaisi kömpiä useamminkin…

Tässä suuntaa antava ohje risottopalleroille. Määrät ovat suuntaa-antavia, sillä raaka-aineiden määrä on tietysti suhteessa ylijääneesen risoton määrään. Olen käyttänyt palleroiden leivittämiseen sekä riisijauhoja että -hiutaleita, joten pallerot ovat sekä ekstrarapeita, että gluteenittomia. Omiani en välttämättä täytä millään, mutta toki risottopallon sisään voi työnnellä ihan mitä vaan risoton omia makuja täydentämään. Kuvauspäivänä ylijäämärisotto oli punaviinirisottoa.

Risottopallot, n. 6-10 kpl

1 annos kylmää risottoa

1,5 dl riisijauhoja

2 kananmunaa

2,5 dl riisihiutaleita

1 dl raastettua parmesaania

timjamia

ripaus suolaa, vastarouhittua mustapippuria

4-6 dl kovaa kuumuutta kestävää öljyä

Kokoa ensiksi itsellesi tuotantolinja: laita yhdelle syvälle lautaselle riisijauho, toiselle kevyesti vispatut kananmunat, kolmannelle riisihiutaleet joihin on sekoitettu juustoraastetta ja mausteita. Lisäksi tarvitset kulhollisen kylmää vettä sekä pitkän pinnan – ainakin jos olet yhtä kärsimätön pääsemään jo syömään kuin minä.

Kastele kätesi vedessä ja ota kämmenellesi reilu ruokalusikallinen risottoa. Muotoile risotosta tiivis pallo ja pyörittele se riisijauhoissa (mikäli haluat täyttää palleron esim. nokareella juustoa, tuppaa se pallon keskelle ja ummista kolo huolella). Tee samoin niin monelle pallolle, kun riisijauholautaselle mahtuu. Kääntele palloja varovasti jauhoissa, kunnes ne ovat kauttaaltaan niiden peitossa. Seuraavaksi pallerot pyöritellään kananmunassa. Sieltä ne nostellaan yksi kerrallaan riisihiutaleisiin, joilla pallero vielä kuorrutetaan.

Kun olet käsitellyt samoin kaiken risoton, pese kätesi ja taputa itseäsi sitten olalle! Työläin vaihe on nyt ohi.

Kuumenna mahdollisimman kapean kattilan (itse käytän tähän kasaria) pohjalla n. 3 cm syvyydeltä öljyä. Öljyn sopiva lämpötila on 180 astetta, jonka vahtaamiseen käytän itse mieluiten lämpömittaria – samalla nössö uppopaistelija kokee olonsa turvallisemmaksi kun näkee, missä lämpötiloissa liikutaan. Mikäli et omista mittaria, öljy on kuitenkin suurinpiirtein sopivan kuumaa, kun tipautat siihen esim. palan leipää, ja se paistuu reippaalla tahdilla kullanruskeaksi.

Paista risottopalloja kolmen satseissa (jottei öljy jäähdy liikaa) n. 2-3 minuuttia per puoli, tai kunnes pallerot ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Nostele kypsät valumaan talouspaperin päälle, kunnes kaikkia pallot on paistettu. Nössö uppopaistelija käyttää muuten paisteluhommissa mieluusti suojalaseja ja pitkähihaista paitaa 😉 lisäksi nössö uppopaistelija haluaa alleviivata seuraavaa:

Muista huolehtia turvallisuudesta öljypalon varalta: varaa kädenulottuville kattilalle sopiva kansi ja pidä se liesituuletin pois päältä!

Ps. Risottopallot ovat parhaimmillaan vastapaistettuina – mikäli teen kerralla isompaa määrää, pidä jo paistetut lämpiminä n. 175 asteisessa uunissa kunnes koko satsi on valmis. Sitten vain ääntä kohti!