Mozzarella – melonisalaatti orvokilla, chilillä ja oliiviöljyllä

by Juulia 0 Comments
Mozzarella – melonisalaatti orvokilla, chilillä ja oliiviöljyllä

mozzarellaa ja meloniaYksinkertaistakin yksinkertaisempi, muutaman raaka-aineen melonisalaatti.

Viileä meloni, kermainen mozzarella di bufala, muutama syötävä orvokki ja reilusti potkua chilistä, siinä reseptini elokuun alun nopealle ja yksinkertaiselle lounaalle. Elokuu on melonikuu, joten kaupat ovat pullollaan sesongissa olevia hunajameloneja, Piel de Sapoja, Cantaloupeja, Galioita… Ihania ne ovat sellaisenaan, mutta itse pidän niiden silkkisestä suutuntumasta ja miedosta makeudesta melkeinpä eniten suolaisten lisukkeiden kera.

Itselläni käynnistyi juuri kesäloman viimeinen viikko ja vaikka voisin hyödyntää tämän viikon valmistautumalla tulevaan työvuoteen, tai edes kuvaamalla varastoon muutamat blogijutut ensimmäisiä kiireisiä työviikkoja pelastamaan, tekee mieleni mieluummin pistää pää puskaan ja teeskennellä, ettei loma lopu koskaan. Kyllä, tosi aikuista…

Tänä vuonna kesä on tuntunut poikkeuksellisen lyhyeltä, sillä vietin lähes koko heinäkuun kiertelemällä Pohjois-Amerikan itäreunaa (aiheesta lisää täällä blogissa ehkä jossain vaiheessa, jos saisin kerrankin aikaiseksi jonkinlaisen matkaraportin!). Älkää käsittäkö väärin, tuo hulppea ja ikimuistoinen kolmen viikon reissu tuntui itsessään lähes ikuiselta, kun jokainen päivä oli aamusta iltaan täynnä uusia kokemuksia, uusia paikkoja ja uusia ihmisiä. Samalla välistä jäi kuitenkin lähes täysin tuo harvinaistakin harvinaisempi ihme, ihka oikea Suomen kesä!

melonisalaatti

melonisalaatti

Ehdin sentään kokemaan näistä poikkeuksellisista kotimaisista seksihelteistä ne viimeiset muutamat päivät, joista muuten selvitiin lähes yksinomaan nektariinigazpachon ja kylmien nuudeleiden avulla. Sinä aikana onnistuin vihdoin heittämään talviturkkini, hikoilemaan Mustikkamaan Ravintola La Plagen terassilla ja grillaamaan siskon pihalla. (Uinti, terde, grilli, check, check, check. Mitä muuta kesällä kuuluikaan tehdä?)

Nyt, kun kuumuus on jo hieman hellittänyt, hellittivät myös kesän suorituspaineet. On helpompi ottaa nämä viimeiset lomapäivät rauhallisesti, kun ei tarvitse miettiä mitä kaikkea poikkeuksellisten hellepäivien aikana kuuluikaan oikein tehdä! Ehkäpä tämän viikon jälkeen sitä on sitten lopulta ne kuuluisat akutkin ladattuina ja olen valmis palaamaan töihin? Se jääköön nähtäväksi … mutta ainakin todennäköisempää se on, mikäli pidän elämäni tällä viikolla yhtä hyvin tasapainossa kuin tämän tämänpäiväisen reseptini: jotain raikasta, jotain kaunista, jotain makeaa, vähän luksusta … ja loppuun niin tulinen ja hyvin öljytty jälkipotku, että sen voimin lentää vähintään toiselle työviikolle asti!

Mozzarella – melonisalaatti, orvokkia, chiliä ja oliiviöljyä

2:lle

1 pallo mozzarella di Bufalaa

puolikas kuorittua ja siemenetöntä hunajamelonia, Piel de Sapoa, Galiaa tai Cantaloupea, mitä nyt mielesi tekee!

1-2 miedohkoa chilipaprikaa

loraus laadukasta neitsytoliiviöljyä

hieman savustettua sormisuolaa

muutama syötävä orvokki tai salaattiorvokki

Viipaloi meloni noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Asettele siivut lautaselle ja revi mozzarella melonin päälle. Viipaloi chili ohuelti, poista siemenet mikäli chili on sittenkin liian tulinen. Annostele vielä chili sekä orvokit lautaselle. Mikäli olet saanut käsiisi salaattiorvokin, voit käyttää sen lehtineen varsineen päivineen 🙂

Mausta annos kunnon lorauksella hyvää oliiviöljyä sekä ripauksella savustettua sormisuolaa. Sitten vaan ääntä kohti!

syötävä orvokki

87 views

Löytö: salaattiorvokki

Löytö: salaattiorvokki

salaattiorvokkiSalaattiorvokki – syötävää tyvestä latvaan

Syötävät kukat ovat minusta ihania! Arkisesta jugurttilautasellisesta juhlavaan täytekakkuun, mitäpä ne eivät ylevöittäisi? Koristaisin mieluusti syötävillä kukilla niin salaatin, keiton, cocktailit kuin sushikulhonkin. Harmi vain, etteivät nämä kaunottaret ole todellakaan edullisia, saatikka saatavilla ihan joka kaupasta. Kesällä erilaisia syötäviä kukkia voi pienellä kasvien tunnistamistaidoilla kerätä luonnosta ihan itse, mutta talvella ei auta kuin etsiytyä kauppaan köyhtymään.

Leivoin joulukuussa kummityttöni 1-vuotissynttäreille täytekakun, johon halusin koristeeksi syötäviä orvokkeja – niillä kun kömpelömpikin koristelija nimittäin taikoo kakusta kauniin. Taktikoin, ja suuntasin Ruoholahden K-Citymarketiin, jossa olin syötäviä kukkia nähnyt aiemmin jokaisella käyntikerrallani. Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan ollut siellä missä yleensä! Hetken ehti kylmä hiki valua niskaa pitkin, kun mietin epätoivoisesti varasuunnitelmaa, mutta lopulta bongasin ruukkusalaattien joukosta jotain violettia. Salaattiorvokki! (Että mikä?)

Emman 1-vuotiskakussa ei nuukailtu syötävien kukkien kanssa kiitos salaattiorvokin!

salaattiorvokkiKiitos kuvausyksilön lainasta orvokkikuriiri äidille!

Ilahduin löydöstäni ja varsinkin sen edullisesta kahden euron hinnasta niin, että raportoin tuotteesta heti Instagramtililläni. Lopun päivää vastailinkin sitten lukuisille kyselijöille mistä tämä tällainen salaattiorvokki oikein löytyy. Ilmeisesti moni innostui löydöstäni ihan tosissaan, sillä viimeisin kyselijä raportoi minulle takaisin niiden jo kaupasta loppuneen.

Salaattiorvokki tulee Lohjalaiselta Hortiherttuan puutarhalta ja niitä näyttäisi löytyvän erityisesti K-ketjun kaupoista. Ruoholahden KCM:n lisäksi äitini on bongannut niitä omasta lähi K-kaupastaan. Sieltä tämä kuvissa esiintyvä yksilökin minulle toimitettiin kuvattavaksi, kun halusin jakaa salaattiorvokin ilosanoman täällä blogissakin mutten ehtinyt ostoksille Ruoholahteen saakka.

hortiherttua

Mille salaattiorvokki maistuu?

Mikä minusta on edullisen hinnan ja runsaslukuisten kukkien lisäksi tässä salaattiorvokissa hauskinta, on se että se on kokonaan syötävä! Salaattiorvokin kukissa on varsin vieno orvokin aromi ja pehmeä maku, mutta sen lehdistä tuli ainakin minulle hieman vihanneskrassi mieleen. Maku on aromaattinen, hieman pippurinen ja ihanan vihreä – orvokin lehdet toimisivatkin varmasti hyvin salaatin seassa tai miksei myös voileipäkakun koristeena. Vihersmoothien sekaan se vasta helposti uppoaisikin ja kukista riittää vaikka kuinka monen smoothien koristeeksi.

Olen toki käynyt jo omassa lähi K-kaupassani pyytelemässä, josko salaattiorvokki voitaisiin ottaa osaksi heidän jo myymäänsä Hortiherttuan tuotevalikoimaa. Vielä en ole tuotetta kuitenkaan sieltä bongannut, yhyy! Sitä en toki tiedä, kuinka suuri saatavuus tuotteella edes on. Kysyntää orvokilla kuitenkin taatusti olisi ihan muidenkin kuin minun mielestäni!

salaattiorvokkiHortiherttualle terveiset ja kiitokset: ihanaa että kasvatatte jotain näin mahtavaa!

Siis katsokaa nyt näitä ihania kukkia ja ajatelkaa: mukana tulee vieläpä kylkiäisenä salaatin ainekset ♥

Ps. Lista Hortiherttuan jälleenmyyjistä löytyy täältä.

1 955 views