Vegaaninen onigirazu sienillä, avocadolla ja tomaatilla

Vegaaninen onigirazu sienillä, avocadolla ja tomaatilla

vegaaninen onigirazu

Keittiössäni on ollut pitkästä aikaa taas onigirazu-liukuhihna! Ihastuin tähän japanilaiseen “riisileipään” muutaman vuotta sitten ja jonkin aikaa onigirazu olikin yksi vakiovierailijoista keittiössämme. Sen verran työlästä sen valmistaminen kuitenkin on, että kun suurin hurahdukseni vaimeni, jäi riisileipienkin paketoiminen vähäksi aikaa.

Viime lauantaina lempibaarissani, BrewDog Helsingissä järjestettyyn vegaanisten oluiden ja ruuan paritukseen halusin kuitenkin ehdottomasti tehdä onigirazuja! Tosiaan, kokkailin tuohon loppuunmyytyyn tapahtumaan neljä vegaanista ruokaa, joille etsimme Brewdogin Kristan kanssa hyvät olutparit. En ole hirmuisen hyvä kehumaan omaa työtäni, mutta panostin tarjoiluihin ja niiden viimeistelyyn viikkotolkulla ja pistin parastani pöytään. Tarjolla oli niin vegaaninen onigirazu kuin hartaudella friteeratut perunanachotkin – ja ne loput tarjoilut päivitän blogiin pikkuhiljaa! Hyvää palautetta ruuista onneksi sitten sainkin – huh – tämähän oli nimittäin ensimmäinen kerta kun kokkasin muille kuin tutuille. Ehkä näitä iltoja uskaltaa siis järjestää jatkossakin?

vegaaninen onigirazu

Koska haluisin tarjolle maistuvaa ja mielenkiintoista ruokaa, jota syödessä ei ajattelisi niinkään ruuan vegaanisuutta vaan sen herkullisuutta, päätin aloittaa setin onigirazuilla. Niistä ei edelleenkään moni vielä tiedä mitään, joten niitä tarjotessa ollaan jo erikoisuuden kannalta voiton puolella. Liian erikoisia ne eivät silti ole, muistuttaahan onigirazu kuitenkin etäisesti sushia (mitä se tosin ei ole).

Onigirazu?

Onigirazu on eräänlainen mukaelma japanilaisesta eväsklassikosta onigirista. Onigirazu ei ole perinteinen japanilainen ruoka, vaan se on peräisin japanilaisesta sarjakuvasta nimeltä “Cooking Papa” – sarjisruokaa siis! Perinteinen onigiri on suolalla maustetusta riisistä muotoiltu pallo tai kolmio, jonka sisällä on yleensä aika yksinkertainen suolainen täyte (yksinkertaisimmillaan vaikkapa vain pikkelöity japaninaprikoosi eli umeboshi, joka pidentää onigirin säilyvyyttä).

Onigiri tarjoillaan onigirazun tavoin norilevän kanssa. Toisin kuin levään paketoitu onigirazu, onigirien kaveriksi tuleva levä säilytetään kuitenkin aina erikseen jottei se vettyisi. Japanilaisista kulmakaupoista löytyy erilaisia onigireja pikkurahalla ja söimmekin niitä Japanin reissuillamme lähes päivittäin 🙂

Perinteiset onigirit ovat siis minusta aivan ihania. Niitä on kuitenkin ainakin minun ollut haastavaa oppia muotoilemaan oikeaoppisesti. Sen sijaan onigirazu onnistuu vähän kömpelömmältäkin kokilta! Kiitos käytännöllisestä keksinnöstä Cooking Papalle ♥

vegaaninen onigirazu

Onigirazun voi täyttää melkeinpä millä vaan, joten siitä voi tehdä tarpeen mukaan ruokaisamman tai kevyemmän suupalan. Olenkin täyttänyt onigirazuja kotona jos jonkinlaisin eri tavoin, mutta täällä blogissa ei ohjetta vegaaniselle versiolle vielä olekaan! Sellaisen tilaisuutta varten kehiteltyäni on nyt siis ihan aiheellista lisätä tuo ohje tänne teidänkin luettavaksenne.

Täysin uusia makuja tämä vegaaninen onigirazu ei omalla mittapuullani sisällä, sillä sen täytteeksi tuli mm. paistettuja sieniä, avocadoa ja majoneesia. Olen rakastunut suolaisen makeiden ja hieman savuisten paistettujen sienten ja kermaisen avocadon yhdistelmään, enkä meinaa saada siitä kyllikseni! Sama makupari löytyykin siksi reseptiarkistoistani mm. vegaaninen temaki -reseptin sekä vegaanisen perunankuoriburgerin yhteydessä. Ehkä seuraava tekemäni vegaaniruoka voisi kuitenkin olla jo jotain ihan muuta…

Ohjeen määrästä riittää neljään osaan leikattuina cocktailpalat 24:lle, välipalaa puoliksi leikattua 12:lle ja lounaaksi kuudelle. Jos et ole ruokkimaan laumaa nälkäisiä olutfaneja kuten minä, kannattaa ohje tehdä 2/3 tai 1/2 tai 1/3 osissa.

Vegaaninen onigirazu

vegaaninen, gluteeniton kun käytät soijan sijasta tamaria

6 kpl

400 g sushiriisiä (+ suolaa maun mukaan tai n. 2 rkl Yukari shiso furikake -mausteseosta)

6 jumboherkkusientä / portobelloa

2 rkl miedon makuista kasviöljyä

1 tl nestesavua

2 rkl tummaa soijakastiketta /tamaria

2 rkl vaahterasiirappia / agavesiirappia tms.

1 tl srirachaa

2 pihvitomaattia

2 isoa kypsää avocadoa + 1-2 rkl riisiviinietikkaa

(1 ruukku shisoa / wasabirucolaa / mizunaa / viinisuolaheinää)

1 dl vegaanista majoneesia

n. 1 rkl tummaa soijakastiketta /tamaria

6 norileväarkkia

kelmua

Valmistele ensin riisi:

Pese riisi juoksevan veden alla niin monta kertaa, että siitä irtoava vesi on kirkasta (4-6 kertaa vettä vaihtaen). Laita riisi puhtaaseen kylmään veteen likoamaan ainakin muutamaksi tunniksi (itselläni se saattaa olla likoamassa yönkin yli). Valuta riisi huolella ja keitä paketin ohjeen mukaan kypsäksi. Pidä se lämpimänä.

Riisin kypsyessä valmistele täytteet:

Viipaloi sienet muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi. Ruskista viipaleet öljyssä. Alenna lämpöä ja lisää sitten paistinpannulle nestesavu, 2 rkl soijaa/tamaria, 2 rkl siirappia sekä sriracha. Sekoita hyvin, jotta jokainen sieniviipale saa mausteisen kylvyn. Jatka sienten paistamista mausteliemessä, kunnes liemi imeytyy sieniin lähes täysin. Itse teen välillä muuten nämä sienet niin, että paistan ne edellisenä päivänä ja laitan tuossa mausteliemessä yön yli jääkaappiin marinoitumaan – sitten vaan liemen kanssa paisto kun aletaan kokoamishommiin!

Viipaloi sekä tomaatti että avocado muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi. Pyörittele avocadoviipaleet riisiviinietikassa, jotteivät ne tummu. Mausta majoneesi soijakastikkeella ja irroita käyttämästäsi yrtistä lehdet. Oma suosikkini on shiso, jota löytyy kaupoista yleensä nimellä perilla. Mizunaa suosittelen kokeilemaan, jos tulee vastaan, mutta myös viinisuolaheinä toimii yllättävän hyvin! Jos päädyt laittamaan onigirazuihisi wasabirucolaa niin kannattaa muistaa että se on todella ytyä tavaraa.

Mausta sitten vielä riisi! Itse tykkään maustaa sen ihanalla japanilaisella shisoyrtistä tehdyllä yukari-mausteella, josta riisi saa sekä kauniin purppuraisen värin, että suolaisuutta, makeutta ja hauskaa kirpeyttä. Riisin voi myös jättää naturelliksi ja maustaa se vain ripauksella suolaa. Mitä teetkin, kääntele mauste riisin sekaan varovasti ja muista peittää riisi kannella tai kostealla keittiöliinalla, jottei se kuivu. Riisi pitää myös pitää lämpimänä! Huom! Sushiriisin tapaan riisiviinietikalla ja mirinkastikkeella maustettu riisi ei onigirazuihin kuulu, mutta toisaalta … säännöt on tehty rikottavaksi jos minulta kysytään. Muista kuitenkin ettet tällöin voi laittaa onigirazuja jääkaappiin, sillä siellä etikalla ja mirinillä maustettu sushiriisi kovettuu.

Onigirazu -kokoamislinja:

Levitä työtasolle hieman norileväarkkia isompi pala kelmua. Aseta leväarkki kelmun päälle. Annostele noin kolme ruokalusikallista lämmintä riisiä arkin keskelle, ja taputtele riisi kostutetuin käsin neliöksi, jonka kulmat osoittavat norileväarkin keskikohtia. Tee riisineliöstä tarpeeksi pieni, jotta leväarkin reunaan jää matkaa noin kaksi senttiä. Katso kuvalliset ohjeet edellisestä onigirazu-postauksestani! (Tai kurkkaa rakentamisohje tästä videosta. Kasaaminen alkaa noin 5 minuutin kohdalla videota.)

Sivele riisille hieman soijalla maustettua majoneesia ja asettele majoneesin päälle kuudesosa sieniviipaleista, avocadoviipaleista, tomattiviipaleista (sekä käyttämästäsi yrtistä). Laita täytteiden päälle vielä hieman majoneesia auttamaan päälle tulevaa riisikerrosta pysymään paikoillaan. Lastaa täytteiden päälle vielä muutama ruokalusikallinen riisiä ja taputtele se varovasti taas kutakuinkin neliön muotoon. Ei haittaa, jos neliön kulmat hieman sortuvat, seuraavassa työvaiheessa paketti nimittäin saadaan kyllä siistiksi!

Taita kaksi vastakkaista norileväarkin kulmaa kelmun avulla täytteiden ja riisin päälle. Koeta saada arkin kulmat toistensa päälle melko tiukasti. Käännä sitten vielä toiset kaksi kulmaa keon päälle taputellen samalla leväarkin kulmat siististi taitoksen sisään piiloon. Kääri kelmu tiukasti paketin ympärille ja käännä paketti työtasolle niin, että taitokset jäävät paketin alapuolelle. Jätä valmis onigirazu odottamaan loppujen valmistumista.

vegaaninen onigirazuSitä ei muuten kuvasta näe, mutta kyllä näissä kuvauskappaleissakin oli tomaattia sisällä. Se vain piiloittelee onigirazujen kulmissa eikä näy tässä leikkauspinnalla… Miten siinä välillä käykin niin, että kuvauspäivänä jotain menee pieleen ja silloin kun kameraa ei ole mailla halmeilla ruoka näyttää upealta?

Säilytys:

Onigirazut säilyvät pitkälti samoin kuin onigirit: muutaman tunnin huoneenlämmössä tai kelmutettuina seuraavaan päivään jääkaapissa. Parhaimmillaan ne ovat kuitenkin tuoreeltaan syötyinä. Mikäli maustoit riisin viinietikalla ja mirinillä, säilytä onigirazu huoneenlämmössä ja syö se parin tunnin sisällä valmistamisesta.

…ja viimeiseksi vielä olutsuositus:

Tilaisuudessa yhdistimme onigirazut metsäisen yrttiseen ja hieman karamelliaromiseen amber aleen, BrewDogin omaan 5am Saintiin. Tämä vegaaninen onigirazu on levän, sienten ja soijakastikkeen ansiosta umamia tulvillaan. Kristan kanssa valitsemamme oluen kevyemmän puoleinen katkeruus, karamellisuus ja mäntyiset sekä hedelmäisen sitruksiset aromit tukivat ruuan makuja kivasti!

Kotona minulla oli kuvauspäivänä lasissa kaapista paremman puutteessa kaivettu melko rohkea veto – mansikalla miedosti maustettu hedelmäinen blonde ale. Yhdistelmä ei kuulkaa ollut lainkaan hullumpi, sillä mieto ja hedelmäisen raikas olut toimi hyvänä suun raikastajana täyteläisten onigirazusuupalojen välillä.

Ps. Myös Hannan Soppa on tehnyt vegaanisia onigirazuja! Kurkkaa täältä Hannan makuyhdistelmätitse ainakin tulen taatusti testaamaan tuota paahdetun bataatin laittamista onigirazuun!

594 views

Onigirazu!

Onigirazu!

onigirazuTässä on onigirazu! …ai mikä? Mun uusin ruokaihastus.

Onigirazu on eräänlainen norilevään kääritty “riisileipä”, jonka väliin voi laittaa ihan just sitä mitä milloinkin halajaa. Ei huolta, jos et ole koskaan moisesta kuullutkaan – en ollut minäkään vielä pari viikkoa sitten. Törmäsin tähän nerokkaaseen ruokalajiin sattumalta etsiskellessäni reseptiä onigireille, joihon ihastuin kesällä ravintola Kamomessa.

Kamomen onigiri (käsin kokoon puristettu ja muotoiltu riisipallo tai -kolmio, joka on välillä täytetty, välillä ei; tarjoillaan usein norisuikaleeseen käärittynä) oli maustettu hurmaavan aromaattisella violetilla mausteella yukarilla, joka on kuivattua ja jauhettua shisolehteä. Hurahdin sekä onigireihin että niiden mausteeseen niin kovasti, että lähdin heti haeskelemaan keinoa nauttia molemmista myös kotona. Yukaria löysin Tokyokanista, onigirireseptejä taas yllin kyllin netistä.

Samalla silmiini osui jotain vielä jännemmän näköistä: onigirazuja. Houkutteleva mutta monimutkaisen oloinen ruoka paljastui onneksi yllättävän helpoksi valmistaa: perinteiset onigirit muotoillaan käsin puristamalla, mutta onigirazut saavat sen sijaan muotonsa kuin itsestään kelmun ja norileväarkin avulla. Testattu on vapaaehtoisvoimin, onnistuu vaikka olis se kokkailupeukalo vähän keskemmällä kämmentä! Täytteitäkin tähän hauskaan riisileipäseen saa laittaa serkkuaan runsaammin ja vapaamielisemmin (tyyliin ketsuppia, kinkkua ja juustoa) – perinteisiin onigireihinhan ei tule yleensä kuin yksi täyte.

onigirazu

Onigirazu on ollut Japanissa ilmeisesti kova ruokahitti erityisesti viime vuosina, mutta sen historia ulottuu alunperin noin 25 vuoden päähän. Onigirazu on peräisin Tochi Ueyaman sarjakuvasta nimeltä Kukkingu Papa (kokkaava Papa): päähenkilö on kokkausharrastustaan työkavereiltaan salaileva salaryman. Onigirazu päätyi Kukkingu Papan luomukseksi sarjakuvan sivuille, kun Ueyama näki vaimonsa tekevän kiireessä hieman uudentyyppisiä onigireja ja piirsi näkemänsä sarjakuvaan. (Lähde: Japan Times)

Sattumoisin yksi lempisarjakuvistani on eräänlainen japanilainen “ruokapäiväkirja” Koduko no Gourmet, joten arvatkaas vaan, haluanko saada nämäkin sarjakuvat näppeihini!

Muun muassa japanilaisella munakasrullalla ja kylmäsavulohella täytetty onigirazu  ♥

Instagramin kuvia selaillessa käy aika nopeasti selväksi, että näihin herkkupaketteihin voidaan tosiaankin tuuppia melkein mitä vaan, aina pehmeäksi keitetyistä kananmunista säilykelihaan eli spamiin ja chicken tonkatsuun. Höysteeksi töräytellään fiiliksen mukaan ketsuppia, majoneesia, misoa, wasabia, srirachaa, gochujangia, teriyakikastiketta … paketti voi sisältää ilmeisesti oikeastaan ihan mitä vaan, kunhan täyte on riisikerrosten välissä ja koko komeus kääritty norilevään.

Ensimmäisiin omiin onigirazuihini lykkäsin gochujangilla ja vaahterasiirapilla karamellisoituja paksuja pekonisiivuja, avocadoa, tomaattia, ruohosipulia, shisoa ja wasabimajoneesia. Riisin maustoin tietysti iki-ihanalla yukarilla. Yhdistelmä osoittautui niin herkulliseksi, että se päätyi itseoikeutetusti tämän jutun reseptiksi asti.

Vahva suositus kuitenkin myös toiselle viritelmälleni: kylmäsavulohta, srirachamajoneesia, tamagoa, ruohosipulia ja riisiviinietikalla nopeasti marinoituja retikkasiivuja. AAH! Mitähän seuraviin sitten laittaisi…

Pekoni-avocado onigirazu 4 kpl

4 norileväarkkia

Riisiin:

4 dl japanilaista riisiä / sushiriisiä

4,4 dl vettä

(1 rkl mishima yukari -shisomaustetta tai muuta furikake-seosta)

Täytteeksi:

4 paksua siivua pekonia (“grillipekonia”) tai 8 tavallista

2 tl gochujangtahnaa (voi korvata srirachalla)

2 tl vaahterasiirappia

1 kypsä avocado + n. 1 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl majoneesia

1 tl wasabia

1 ruukku ruohosipulia

1 ruukku shisoa (toiselta nimeltään perilla)

2 tomaattia

Pese riisiä, kunnes siitä irtoava vesi ei ole enää maitomaista (4-5 kertaa ja joka kerta aina uudessa vedessä). Valuta pesuvesi riisistä huolella. Laita riisi kattilaan, jossa on tiiviisti istuva kansi ja kaada päälle vesi. Laita kansi päälle ja jätä riisi veteen likoamaan vähintään vartiksi – liotuksen ansiosta riisi kypsyy tasaisemmin.

Sitten vaan kattila kansineen liedelle ja levy päälle keskilämmölle. Kun kuulet veden alkavan kiehua, voit alentaa lämpöä hieman. Kypsennä riisiä kannen alla yhteensä 14 minuuttia – aika ajastetaan siitä, kun laitat lieden päälle. Älä avaa kantta missään välissä! Ajan kuluttua loppuun ota kattila liedeltä mutta jätä kansi sen päälle vielä kymmeneksi minuutiksi.

Tämän jälkeen riisi on valmista – kaiken veden pitäisi olla imeytynyt ja riisin olla täysin kypsää. Jyvästen kuuluu hieman takertua toisiinsa. Mikäli haluat, voit käännellä riisin sekaan varovasti jyviä murjomatta hieman yukari- tai furikake-maustetta. Pidä riisi lämpimänä onigirien kokoamista varten!

Leikkaa pekonisiivut puoliksi ja voitele ne kevyesti gochujangin ja vaahterasiirapin sekoituksella. Paista siivuja leivinpaperoidulla pellillä 200 asteessa 10-15 minuuttia, tai kunnes siivut saavat hieman rapeutta. Viipaloi avocado ja pyörittele viipaleet viinietikassa tummumisen ehkäisemiseksi. Sekoita pienessä kupissa majoneesi ja wasabi keskenään ja leikkaa tomaatti ohuiksi siivuiksi. Pätkäise ruohosipuliruukusta kourallinen n. 10 cm pitkiä ruohosipulin varsia.

Onigirazun kokoaminen:

Valmistele ensin työtila. Levitä työtasolle pätkä kelmua ja aseta sen päälle norileväarkki. Ota noin kahdeksasosa lämpimästä riisistä ja taputtele se varovasti kastelluin käsin norilevän keskelle neliön muotoon – muovilasta on myös kätevä apuväline riisin levittelyssä. Riisikerroksesta ei saa tehdä liian paksua, tai onigirazusta tulee liian paksu noriin käärittäväksi – vajaa sentti on hyvä paksuus. Riisineliön kulmien kuuluu olla kohti leväarkin sivujen keskikohtia, eli riisineliö on leväarkin keskellä vinoneliönä. Jätä riisineliön ja noriarkin reunan väliin muutama sentti tyhjää (kuva 1).

Voitele riisi wasabimajoneesilla ja aseta sen päälle sitten ruohosipulia, neljännes viipaloidusta avocadosta, kaksi siivua pekonia, muutama tomaattisiivu ja lopuksi reilusti shisoa (järjestyksellä ei ole niin väliä, mutta ruohosipulit kannattaa ankkuroida majoneesiin tai ne lähtevät helposti omille teilleen). Taputtele kastelluin käsin päälle lopuksi noin kahdeksasosa riisiä samaan neliön muotoon.

Käännä leväarkin kaksi vastakkaista kulmaa riisin päälle, sitten jäljelle jääneet kulmat, ikäänkuin sulkisit kirjekuoren (kuvat 4 ja 5). Mikäli riisineliön koko ja korkeus osuivat nappiin, levä peittää paketin juuri sopivasti; lämmin riisi pehmittää norilevän niin että se asettuu kuuliaisesti riisin pintaan. Kääri paketti tiukasti kelmuun ja aseta tasolle lepäämään saumapuoli alaspäin. Tee loput paketit samoin.

Leikkaa paketit tarjoilua varten terävällä veitsellä kahtia. Leikkuupinnasta saa siistin, kun veitsen kastelee vedellä ennen jokaista leikkuukertaa. Mikäli haluat leikkuupinnasta ekstranäyttävän, leikkaa onigirazu halki poikittain täytteiden asettelusuuntaa vasten. Leikkuusuunta kannattaa merkitä pakettiin jo pakkausvaiheessa esim. ruohosipulin pätkällä (kuva 5), paketin lepäiltyä tovin pöydällä on muuten ehkä vaikea enää muistaa miten päin täytteet siellä sisällä oikein lepäilevätkään.

Sitten vain syömään! Onigirazut ovat herkullisia hetken levättyään, kun riisi on vielä lämmintä. Ne ovat myös oivallista eväsruokaa. Mikäli teet onigirazuja reilusti ennen tarjoilua, säilytä ne kelmuun ja keittiöpyyhkeeseen käärittyinä jääkaapissa ja ota huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua. Vuorokautta pidempään en niitä kuitenkaan säilöisi, sillä riisi tuppaa kovettumaan jääkaapissa.

onigirazu

Ps. Useita houkuttelevia onigirazureseptejä sekä tietoa ruuan taustasta löysin mm. Just One Cookbook -sivulta 🙂

1 514 views