Punavuori Pub Crawl 2

Punavuori Pub Crawl 2

Pitkäperjantaina Punavuoren olutbaareissa ryömittiin … ihan järjestetyn tapahtuman merkeissä 😉 Punavuori Pub Crawl järjestettiin jo toista kertaa – osallistujamäärän perusteella myös arvelen, ettei kolmatta tarvitse kauaa odotella. Osaahan sitä isot ihmiset nyt baarista toiseen lampsia itseksensäkin, mutta hyvässä seurassa olut maistuu paremmalle ja kierrosta varten oli jokaisella etapilla tiedossa lisäksi joku upouusi suomalaisen pienpanimon olut, jota ei muulta vielä saanut. Olutravintoloita oli tällä kierroksella mukana seitsemän.

Ekan pub crawlin aikana kökötin kotosalla flunssassa ja seurasin poppoon etenemistä kateellisena somesta. Vannoinkin suoriutuvani seuraavalle kierrokselle vaikka pää kainalossa. Suurista puheista huolimatta tyrin kierroksen aloituksen: kuvittelin sen alkavan viiden maissa ja olin autuaasti vielä pitkissä (perjantai-) kalsareissani silloin kun olisi jo pitänyt olla viiskulman BrewDogissa. Ykkösrastilla olisi ollut tarjolla Fat Lizardin ja BrewDogin yhteistyöuutuutta, passionhedelmäistä Jesus Lizard IPA:a, mutta minkäs siinä voi kun teleporttiakaan ei vielä ole keksitty.

Suoriuduin kalsareistani ennätysnopeasti kakkosetapille Latva Bariin odottelemaan erilaisista olutammattilaisista ja blogaajista koostuvaa pub crawlin “etujoukkoa”. Rekolan Panimon tilaisuutta varten lanseeraama Savuvehnä maistuikin sitten kahta paremmalle, kun sitä varten oli oikein juostu paikalle! Latvan henkilökunta väsäsi savuvehnän kylkeen purtavaakin: herkullisen hodarin, joka oli kuin luotu kevyen savuisen ja yllättävän raikkaan vehnäolusen deitiksi.

Ehdin siinä Rekolan edustajaakin jututtamaan sen verran, että kuulin Olut Expossa hullaannuttaneen Kaksi Kotia Vailla Humalaa – villiyrtti sourin loppusatsin löytyvän nyt pulloista, ja pullojen harvoista ja valikoiduista olutravintoloista. Silmät auki niiden varalta siis!

Seuraava etappi oli piskuinen Tommy Knocker Bar Iso-Roballa. Latvasta lähtiessä näimme, kuinka suuri letka sinne oli parhaillaan valumassa… osallistujia oli siis oikeasti yli 60! Jos se ei ole merkki pienpanimobuumista niin mikä? Lisäksi täytyy kyllä todeta että olin erittäin tyytyväinen kuulumisestani etujoukkohin: täyteen ammutut baarit ovat minulle kauhistus … tykkään juoda kaljani rauhassa!

Tommy Knockerin hanassa odotti oululaisen pienpanimo Maistilan Perämeri. American Brown Aleksi sitä nimitettiin, mutta seurueessa (mm. Aromilehden bloggaaja Harri,  Tyttö ja tuopin Maria ja Kimmo, Kaunis Humala-blogin Lasse, Donut Islandin Mika sekä Punavuori Gourmet Aniko, oluttoimittaja Mariaana, One Pintin Salla) ainakin osa luonnehti sen lähemmäs red alea. Mukava olut, vaikka omaan makuuni sillä hetkellä liian katkera.

Kolmas etappi oli Il Birrificio, jossa maisteltiin joukonjohtajan, Donut Islandin Mikan ja Birrin yhteistyön hedelmää, mustaherukkaista hapanolutta Rödbärgeniä. Siinä sitten vierähtikin tovi, kun lähes jokainen ravasi tiskillä santsaamassa useaan otteeseen – minä etunenässä! Ihanan intensiivisen mustaherukkainen ja hapan tämä Rödbärgen, kyllä ne Donitsisaarella osaa ♥

Porukka pysyi hienosti kasassa Il Birriin saakka, mutta siitä eteenpäin alkoi ilmetä tihenevällä tahdilla hajontaa. Neljäs etappi, Punavuoren Ahven, koettiinkin siis jo hieman epäsynkassa. Tarjolla oli Hopping Brewstersin kysymysmerkkiä, mikä osoittautui myöhemmin Witchdance -nimiseksi gruitin ja pale alen yhdistelmäksi.

Gruitit ovat minulle vielä suht uusia tuttavuuksia (olen maistanut toistaiseksi vain neljää gruittia, jotka ovat olleet varsin erilaisia) – mutta ainakin katkeruutta oluesta löytyi enemmän pale alen tyyliin kuin humaloimattoman muinaisoluen. Epäselväksi jäi, oliko olutta humaloitu, vai tuliko katkeruus olueen vain sitä maustaneesta appelsiininkuoresta. Hyvää kuitenkin oli, varsinkin tilaamani juustotarjottimen kera!

Black Dooriin jengi saapui jo varsin epämääräisessä rytmissä, tosin se 60-päinen joukkio oli ilmeisesti hajonnut matkan varrella vielä enemmän omille teilleen – osa oli nimittäin fiksusti päättänyt välttää pahimpia ryysiksiä ja kiertää reittiä toiseen suuntaan. Black Doorissa tarjoilla Stadin Panimon kölschiä eli Helschiä. Raikas, kevyt ja maltainen lasillinen toimi toisiksi viimeisen etapin jo hieman huurustuneessa olossa varsin passelina virkisteenä.

Black Doorista suoriuduin vielä vikalle etapille eli Bier-Bieriin, jossa saatiin maistaa Sori Brewingin uutuutta Trokari Pilssiä.
Väliin maistoin mm. Anikon ja Nellan Ron and the Beast Ryan saisonia, jonka jälkeen pils maistuikin ihanalla tavalla tavalliselle 🙂 Bier-Bierissä olisi muuten nyt huhtikuussa tarjolla joka keskiviikko ostereita afterwork olusen kyytipojaksi, vink vink!

Ajoittaiseen pedanttiuteen taipuvaisena en voinut lopettaa kierrostani ennen kuin olin ryöminyt sen loppuun, eli minun tapauksessani alkuun: BrewDogiin mars! Kyseessä on armas vakiobaarini, joten sinne meneminen on aina kuin kotiin tulisi. Yleensä välttelen perjantai-illan ruuhkia, mutta nyt baarissa oli yllättävänä rauhallista.

Istuskelin tovin nurkkapöydässä ja nautiskelin omasta rauhasta, sekä lasillisesta Jesus Lizard IPA:a. Eivätpä olleet liskomiehet passionhedelmässä säästelleet! Pehmeä, runsaan hedelmäinen ja äärimmäisen nautinnollinen IPA juuri minun makuuni; erinomainen päätös poikkeukselliselle pitkälleperjantaille 🙂

Seuraavaa odotellessa, kippis kaikille osallistuneille!

89 views

Sweet Mary 390! Fat Lizard Brewing Co. 1v

Sweet Mary 390! Fat Lizard Brewing Co. 1v

Oho! Onko siitä jo vuosi, kun kävin elämäni parhaalla after workilla Espoon perukoilla? Aika lentää… onnea 1-vuotias Fat Lizard Brewing Co.!!!

Merkkipäivän kunniaksi liskomiehet ovat lanseeranneet poikkeuksellisen jännitävän tupla IPA:n – se on nimittäin maustettu maailman kalleimmalla mausteella, sahramilla. Kuinka sattuikaan, että tätäkin herkkua päädyin maistelemaan afterworkilla – ihan kuten sitä ekaakin 🙂

Tällä kertaa en kuitenkaan taivaltanut sinne ns. hornan tuuttiin, vaan ihan vain tähän Ruoholahden legendaariseen One Pint Pubiin (jep, kirjoitan tätä juttua olut nenän alla kuin mikäkin alkoholisoitunut Carrie Bradshaw... + jep, One Pint Pubissa on wifi ja sen on muistakin syistä suorastaan Helsingin paras olutbaari). Liskokiertue on parhaillaan matkalla tänne hetkeksi, jatkaakseen sitten eteenpäin Stone’sin ja Black Doorin kautta Brew Dogiin.

Suoraan asiaan sitten vaan. Tässä varsin pikainen olutarvioni: Sweet Mary 390 maistuu juuri sille, mitä tupla IPA:lta toivonkin. Humalointi on vahva mutta raikas, mutta olutta ei silti sokkona arvaisi 8,3 ABV:n vahvuiseksi …  ainakaan ennenkuin tuoppi on puolivälissä. Sahramia toivoisin maussa olevan ehkä ihan vähän enemmänkin, ahne kun olen. Sweet Mary sentään, tämä juttu saattaa olla parempi viimeistellä jossain muualla kuin täällä baarissa 😀

Hetken odottelun jälkeen ovesta tulvii tuttujen naamojen virta. Pidemmittä puheitta miehet marssivat tiskille, ja tilaavat tuopin makeaa Mariaa – hädin tuskin ehdin napata kuvan synttärisankareista, kun he jo kumoavat juomat yhdeltä seisomalta (videon tilanteesta julkaisen myöhemmin, mikäli vain osaan editoida materiaalini…).

Ennen kuin juoma alkaa vaikuttamaan herroihin (tai itseeni) liikaa, kysäisen kolme kuumaa kysymystä:

Mites tämä sahrami on tänne oikein laitettu ja missä määrin? Kyseessä on kuitenkin maailman kallein mauste!?

  • Sahrami on uutettu olueen hopbackissa samalla kuin aromihumalakin. Sitä on puoli grammaa per 20 l – mikä ei ole niin paha verrattuna aromihumalan hintaan.

Mitä humaloita on tällä kertaa käytetty?

  • Citraa ja magnumia

(hurraa, arvasin Citran, olen todistetusti kehittynyt oluen maistelijana!)

Mitäs tää 390 sitten tarkoittaa?

  • 390 on Amerikan poliisin radiokoodi ihmisen päihtymystilalle.

Kiitos haastattelusta Tuomas Koskipää 🙂

Mikäli luet juttua JUST NYT, niin tämän illan kiertueesta löytyy enemmän tietoa täältä.

Kippis ja kuitti Ruoholahdesta!

 

604 views

Haahuilua Tallinnassa: Ravintola Pegasus, DM Baar, Pudel Baar + SIP

Haahuilua Tallinnassa: Ravintola Pegasus, DM Baar, Pudel Baar + SIP
SAMSUNG CSC
SAMSUNG CSC

Tallinnanlaivalla klo 8 – ihan perus lomajuttuja

Syysloma tuli, syysloma meni. Ihan kuin joka vuonna, olin haaveillut pienestä irtiotosta, ihan vaikka sitten vain päivästä Tallinnassa. Poikkeuksellisesti tällä kertaa se irtiotto järjestyi, ja niinpä löysin itseni laahustamasta kohti Länsisatamaa loma-aamuna kello seitsemän.

Yön yli -reissuun ei tällä kiireisellä lomailijalla ollut aikaa, joten päivästä piti saada kaikki irti. Niinpä laadin tiukan haahuiluohjelman: laivalta lounaalle – haahuilua – olutostoksille – laivaan.

SAMSUNG CSC

Ravintola Pegasus: Tallinnan Kosmos tai ehkäpä Elite?

Etukäteen ehdin kuin ehdinkin tsekkailemaan kiinnostavia lounaspaikkoja, joista houkuttelevimmat olivat Kaks Kokka sekä Salt. Jotenkin siinä kävi kuitenkin niin, että päädyimme matkakumppanini kanssa Pegasukseen. Tähän Tallinnan kirjailijatalon perinteikkääseen ravintolaan olin törmännyt vuoden takaisessa Nytin jutussa, mutta ruokalista ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin vaikkapa tuo Salt.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Alkuperäisiä kierreportaita pääsee kipuamaan aina kolmeen eri kerrokseen.

Pegasus hurmasi retrolla sisustuksellaan sekä ystävällisellä ja informatiivisella palvelullaan, eikä ravintolavalinta loppujen lopuksi harmittanut lainkaan. Harvassa ravintolassa on näin huomaavaista palvelua tullut itseasiassa vastaan!

SAMSUNG CSC

Sata peukkua Pegasuksen sisustukselle <3 <3 <3

Otimme alkuun tarjoilijan suosituksesta ravintolan klassikon, tartarin. Viiriäisenmunaa kannatteleva lihapesä upposi nälkäisiin suihin vauhdilla, annos oli maukas sekä mehevä, vaikka valmiiksimaustettunakin annos kaipasi hieman lisää suolaa. Hirmuinen keko rucolaa tartarin kyljessä hieman nostatti kulmakarvoja… kuten hetken kuluttua pöytään kurvaavan pääruuankin kohdalla.

SAMSUNG CSC

Viiskyt peukkua Pegasuksen tartarille!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Nolla peukkua rucolakeolle, viisi sen alta paljastuneelle turhan kypsälle maksalle.

Tilasin pääruuaksi maksaa, jonka kypsyysasteen tarjoilija tenttasi minulta huolellisesti. Medium miinus, kiitos. Kun annos sitten kannettiin nenäni alle, sain ensi töikseni kaivella maksan esiin rucolakeon alta. Mikä näillä nyt oikein on tämän rucolan kanssa!? Jonkun sortin fetissi vissiin?

Ja niinhän siinä kävi, että maksa oli lähempänä läpikypsää kuin mediumia. Koska tiukka haahuiluaikataulu velvoitti, en kuitenkaan lähettänyt annosta takaisin keittiöön vaan pistelin sen kiltisti poskeeni. Tarjoilijan kanssa toki tapahtuneesta juttelimme, ja hän oli mokasta varsin pahoillaan.

Maksan kaverina oli jännästi todella kesäinen perunasalaatti uusista perunoista, kurkusta ja retiiseistä, sekä savukyljellä silattua tummaa ja maukasta kastiketta. Komponentit toimivat yllättävän hyvin, vaikka perunasalaatti olisikin sopinut mielestäni paremmin vaikkapa kalan kylkeen.

SAMSUNG CSC

Palvelulle toiset sata peukkua 🙂

SAMSUNG CSC

Vaikkei ruoka ihan täysiä pisteitä kerännytkään, jäi Pegasuksesta kuitenkin hyvä fiilis – siitä sitten päivän seuraavaa ohjelmanumeroa toteuttamaan: HAAHUILEMAAN. Haahuilu on kuulkaas mun ehdotonta lempipuuhaa, ja Tallinnassa oli tuona päivänä älyttömän upea sää.

Matkaseuralaisella oli mielessä levykauppa, ja kuin tilauksesta levykauppa sijaitsi Tallinnan legendaarista Depeche Mode -baaria vastapäätä. Niinpä käväisin DM:ssä keskipäivän GT:llä, ja siinä sivussa lepuuttin auringon kiduttamia, kaamokseen jo sopeutuneita silmäpoloisiani.

SAMSUNG CSC

Miten kätevää, kun levykauppa & Depeche Mode -baari ovat just vierekkäin?

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

DM + GT = pitstop

Ihana pimeys… ja Dave Gahan lauloi yksin minulle. Eräänlainen privakeikka siis?

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Levy- ja GT-etappien jälkeen pyörimme tovin Tornide Väljak -puistossa ja saavuimme lopulta hitaasti mutta varmasti Telliskiven alueelle. Telliskivi on ollut pinnalla jo useamman vuoden, mutta ei siihen niin vain kyllästy! Täällä voisi haahuilla mieluusti pidempäänkin.

Haahuilut jäivät kuitenkin taka-alalle, koska mielessäni siinsi Pudel Baar olutvalikoimineen. “Jouduimme” kuitenkin odottelemaan tovin, ennenkuin kyseinen olutkeidas avasi ovensa.

Mikäs siinä, parkkeerasimme itsemme odottelemaan F-hooneen. Jaoimme zakuskalajitelman, joka sisälsi paahtopaistia, kuivalihaa, parmankinkkua, pikku kurpitsoja, pikkelöityä valkosipulia, suolakurkkua, piparjuurikermaa, sinappia sekä leipälastuja. Hyvältä kuulostava setti osoittautui kuivaksi ja jotenkin vähän nuupahtaneeksi viritelmäksi, jonka parasta antia olivat marinoidut valkosipulit.

SAMSUNG CSC

F-hoonen zakuska: ei jatkoon.

SAMSUNG CSC

Zakuskalajitelma piti huomion kuitenkin tarpeeksi kauan, jotta Pudel Baar ehti avata ovensa. Tässä vaiheessa ei enää haahuiltu, vaan kipitettiin reippaasti sisään tutkimaan olutlistaa, joka osoittautui vähän niukemmaksi kun muistin. Tämä ei sinänsä ollut ongelma, jouduimme nimittäin toteamaan, että aikaa riittää nipin napin kahdelle oluselle jos vielä halajaa olutkauppaankin!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Nautiskelin yhden mukiinmenevän raikkaan gosen (De Molen/Brewfist: Beautiful & Stange) ja suunnistin tiskille hakemaan vielä yhden oluen jaettavaksi ennen lähtöä. Tsägällä silmiini osui jalokivi: To Øl Gose To Hollywood.

Gosen ystävälle tämä pullollinen oli yhtä juhlaa. Kyllä harmittaa, ettei Suomesta löydy enempi gosea! Joisin todennäköisesti pelkkää eritavoin maustettua gosea jos saisin itse päättää <3

SAMSUNG CSC

To Øl Gose To Hollywood – lisää tätä mulle kiitos!

Hyvän oluen äärellä aika rientää, ja niinhän tästäkin kivasta paikasta oli lopulta lähdettävä lampsimaan sataman suuntaan. Olin kaavaillut visiittiä Uba ja Humalissa, mutta Telliskiven varrella eteen osuikin olut- ja viinipuoti SIP! Pikainen kurkistus ovesta vakuutti, ja tuliaisostokset suoritettiin tällä kertaa täällä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Pidin poikkeuksellisesti pääni kylmänä, ja kannoin kotiin lopulta vain yhdeksän herkkupulloa. Buxton Breweryn Red Raspberry Rye tuli tutuksi viime keväisellä Tallinn Craft Beer Weekendillä, ja muutkin käteen jämähtäneet oluet edustivat lähinnä happamia, marjaisia ja hedelmäisiä oluttyylejä. Ehkä minäkin tästä vielä laajennan repertuaariani… mutta siinä sivussa voisin kyllä perustaa kansanliikkeen, jossa vaadin gosea maitokauppaan 😉

SAMSUNG CSC

Maltilliset ostokset, Fun? (ei)

2 083 views

Oodi oluelle: olut vs. viini BATTLE

Oodi oluelle: olut vs. viini BATTLE


Kaksi ihanaa: CR/AK White Rabbit & Ballast Pointin Grapefruit Sculpin. Kuva: Janne Ballis

Löysin kuukausi takaperin sähköpostistani kutkuttavan viestin olutbaari Bier-Bieriltä: kutsun osallistua viini vs. bisse -battleen. Kaksi joukkuetta, herkkuruokaa juomasuosituksineen, ja voittaja valitaan desibelimittarin avulla (!) … ja ennen kuin oikeastaan edes ymmärsin koko kisan ideaa loppuun asti, olin tietysti jo vastannut JOO.

Oluttiimimme kokoonpano oli tällaisen aloittelijan näkökulmasta hieman pelottavan asiantunteva, mutta onneksi luotan makuaistiini, ja olen aika haka ennustamaan toimivia makuyhtälöitä ainakin keittiön puolella. Oluen ja ruuan yhdistelyssä se keittiölogiikka ei aina suoraan päde, mutta tekemällähän sitä oppii! Niinpä lähdin reippaasti lopputiimin kanssa strategiapalaveriin kehittelemään voittajakombinaatioita, mielessä muutama etukäteen mietitty ehdotelma.

Oluttiimimme kokoonpano oli seraava:

Menu, johon oluita mätsäillä, oli laadittu Groteskin uuden listan pohjalta:

  • Härkä tartar ja keltuaiskreemiä
  • Groteskin Falafel ja maissisalsaa
  • Naudan Picanha-paistia, Iberico porsaan kylkirivi, lämmin vihannessalaattia sekä Groteskin ranskalaiset
  • Grillattu sienipizza ja rucolasalaattia
  • Suklaa Crème brulée ja kahvijäätelöä

Todettiin tiimin kanssa heti, että ainakin tartarin kera tarjottava keltuaiskreemi voi heittää kapuloita viinitiimin rattaisiin. Yhteistuumin päädyimme itse valitsemaan tartarin kaveriksi vahvaa, kahvi- ja suklaa-aromista stouttia. Falafelin kaveriksi päätettiin valita oma ehdotukseni, raikas ja kevyen pippurinen Double Blanche.


Falafelin kaverina yksi omista suosikkioluistani: Balin pippurilla maustettu raikas double blanche, CR/AK White Rabbit. Viinitiimi suositteli sekä tartarille, että falafelille pinkkiä shamppanjaa – ja sehän toimi!

Picanhan ja ribsien kaveriksi valitsimme kaksi eri olutta, greippiaromisen IPA:n, sekä vahvan belgityylisen alen – sopivia ehdokkaita olisi tosin ollut vaikka kuinka monta. Vaikeaksi homman teki lihan kaverina tarjottu lämmin vihannessalaatti, jossa oli melko runsaasti kitkeryyttä.

Sienipizzan kaveriksi ehdotin keittiölogiikallani yrttiolutta, yrtit kun nyt tuppaavat toimimaan sienien kanssa – ja yrttioluella mentiin (tosin eihän se ollut lainkaan sellaista kuin olin kuvitellut). Jälkkärin kanssa pelasimme varman päälle, ja valitsimme vahvan, pehmeän ja runsasaromisen Imperial Baltic Porterin eteläisen naapurimaan puolelta.

3/5 oikein, huraa!

Varsinainen kisa käytiin viime lauantaina Bier-Bierissä. Tilaisuus aloitettiin lämmittelemällä hieman makuhermoja sokkomaistelulankun äärellä (joka oli muuten älyttömän hauskaa!), ja sitten siirryimme pöydän ääreen. Avecit istutettiin pitkän pöydän päätyihin, mustien lasien äärelle. Pikkuhiljaa ruokaa rupesi ilmestymään neniemme alle, ja laseihin kaadettiin niin viiniä, kuin oluttakin.

Ihaninta iltapäivässä oli yhteinen fiilistely, nautiskelu sekä häpeämätön hekumointi: kummassakin tiimissä kehuttiin spontaanisti vuoroin vastustajan paritusta, vuoroin omaa. Viinitiimin asiantuntemus oli ilmeistä, ja mehustelin itsekin viinivalintoja yhtä tiheään kuin omiamme – kyllähän minulle se viinikin maistuu! Huutoäänestysten koittaessa toki ääntä pidettiin vain oman tiimin puolesta (rajansa veljeilylläkin).

Tartarin ja lihalautasen välissä tarjoiltiin “väliliha” (hehe): jääkylmää Serpillaa, namnam! (Mitäs sitä ei tekisi irtopisteiden vuoksi?) Kuva: Janne Ballis

Olimme ovelasti valinneet juomasuositusten lisäksi aterialle myös eräänlaisen palate cleanserin, raikastavan välijuoman, joka oli jännä hapan saison Italialaiselta Loverbeeriltä (näihin Italialaisiin oluisiin hurahdin keväällä Tallinnassa). Olipahan lasissa vuoroin myös järjestäjän sekä vastapuolenkin valitsemia ylläreitä – lopulta pöydässä vierähtikin lähemmäs kolme tuntia.

Kanttarellipizza ja Jopen Koyt = bingo! Kuva: Janne Ballis

Oma suosikkiyhdistelmäni oli kanttarellipizza ja keskiaikaisen reseptin mukaan valmistettu yrttiolut, gruitbeer. Yllättävä, jopa kuivaa vermuttia muistuttava humaloimaton yrttiolut sopi sienipizzan kylkeen erinomaisesti! Sen sijaan Balin pippurilla maustettu double blanche jäi ehkä turhan kevyeksi kaveriksi falafelille ja maissisalsalle.

Tartarin kaverina Founder’sin KBS jäi mielestäni viinitiimin yllättävän vedon jalkoihin: stout ja tartar toimii kyllä, mutta shamppanja ja tartar se vasta toimikin! Deittini tykkäsi kyllä omasta yhdistelmästämme erityisen paljon ja hyvä niin – makuasioitahan nämä ovatkin 🙂

Viinitiimin kapteeni pitämässä ylistyspuhetta voittajajoukkueelle – kehuja tosin sateli myös toiseen suuntaan, ja kilpailusta selvittiin käsirysyttä. Kaikinpuolin hyvinkäyttäytyvää sakkia nämä olut- ja viini-ihmiset! Viinitiimi vasemmalta oikealle: Wine and Finland -blogin Deniz, Viinitien Toni Immanen, Pullon henki -blogin Heikki.

Ja kuinka siinä kilpailussa kävikään…? No olut voitti, tietysti!

Erittäin kovat olivat kyllä viinisuosituksetkin, tsekatpaas vaikka itse tuosta yhteenvedosta – rohkeaa paritusta kautta aterian! Tarkempia havaintoja viinivalinnoista kannattaa käydä lukemassa Pullon hengen blogista.


Falafel:

  • Larmandier-Bernier Rose de Saigneé
  • CR/AK White Rabbit double blanche

Tartar:

  • Larmandier-Bernier Rose de Saigneé
  • Founder’s Kentucky Breakfast Stout
“Palate cleanser” oluttiimiltä:
  • Loverbeer Serpilla Korianteri Sour Saison 2014

Kanttarellipizza:

  • Nicolas Joly Clos de Bergerais 2004, Savannières Roche aux Moines
  • Jopen Koyt Strong Gruit Beer

Picanha, ribsit, salaatti ja ranskikset:

  • Hugel Gewurtztraminer Jubilee 2008
  • Baladin Amber Super (Picanhan kaverina)
  • Ballast Point Grapefruit Sculpin (Ribsien kaverina)
Isännän tarjoama välikalja:
  • Rodenbach Caractér Rouge (uusi lempparini – maistakaa jos käsiinne saatte!!!)

Suklaabrulée & kahvijäätelö:

  • Alfonso Oloroso
  • Pöhjala Öö Imperial Baltic Porter

Suklaa creme brulée ja kahvijäätelö oli makea loppu mahtavalle iltapäivälle.

Olipahan melkoinen iltapäivä. Opin vaikka mitä uutta sekä oluen että viinin ja ruuan yhdistelystä. Enkä meinaa nyt saada niin millään tarpeekseni aiheesta! Kiinnostuneille tiedoksi, että moisia battleja voi Bier-Bieristä tiedustella – vois olla aika legendaarinen pikkujoulujuhla, esimerkiksi… ja jos joku on menossa, mut saa kernaasti pyytää mukaan!

Samaten kannattaa rohkeasti lähteä testaamaan niitä vähän tuntemattomampia oluttyylejä. Itselle tuli tässä tutuksi muutama täysin uusi (tai pitäisikö sanoa vanha) oluttyyli, ja janoan lisää, lisää, vielä vähän lisää. Niinhän sitä usein käy, että mitä enemmän oppii, sitä enemmän haluaa oppia lisää… Maistelusetit ovat helppo tutustumiskeino, ja niitä löytyy Bier-Bierin lisäksi varmaan lähes jokaisesta olutravintolasta.

Olutravintoloita putkahtelee onneksi parhaillaan sinne sun tänne sellaista tahtia, että kauas ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla tarvitse lähteä maistaakseen jotain uutta. Kyttäänkin lempiolutbaarieni sosiaalista mediaa silmä kovana, bongatakseni kiinnostavat uutuudet ja vierailevat hanatuotteet mahdollisimman nopeasti – välillähän joku harvinaisempi olut loppuu muutamassa päivässä.

Ps. jos jaksoit lukea tämän pitkän jutun loppuun, ansaitset ainakin sen maistelulasillisen jotain jännää ihanaa olutta… tuu kiskomaan hihasta siis jos bongaat mut joskus baarista 😀

132 views