Pullava timjami-mustikkasmoothie

by Juulia 2 Comments
Pullava timjami-mustikkasmoothie

mustikkasmoothie

Sain läheisiltäni lahjaksi muutama vuosi sitten blenderin ja hurahdin tuolloin smoothieihin täysillä. Blenderi surisi tuolloin harva se päivä, päätyen lopulta puolessa vuodessa savuavaksi raunioksi 😀 Jollen olisi niin näreissäni siitä, että nykyajan vempaimet eivät tunnu pysyvän kasassa vuotta pidempään ehkä naurattaisi … blenderin suristelu ja huristelu oli nimittäin sen verran aktiivista, että olisin varmaan itsekin ottanut siitä duunista loparit.

Nyt minulla on ollut pitkästä aikaa käsissäni taas blenderi, jonka lainasin pikkusiskoltani smoothiereseptin kehittelyä varten. Reseptien ideointi on lempipuuhaani, joten siskon blenderi on surissut varsin ahkerasti! Olemmekin Juuson kanssa maistelleet jos jonkinlaista smoothieta – osa varsin “terveellisen” makuisia ja osa lähestulkoon jälkiruokaa. Herkullisia smoothiereseptejä tuli itseasiassa kehiteltyä muutamassa viikossa niin monta, että ripottelen niitä tänne blogiin lähikuukausina useammankin.

mustikkasmoothie"

Smoothiebuumille on ihan syynsä: sain loppuvuodesta Järvikylältä toimeksiannon kehitellä vihervoimainen smoothieresepti heidän Hyvä olo tuli puskista -kampanjalle. Luomukseni sai nimen timjami-mustikkapullasmoothie, sillä se sisältää timjamilla maustetun mustikkakerroksen lisäksi kardemummaisen cashewmaito-banaanikerroksen, josta tulee minulle auttamatta mieleen pulla. Reseptini löytyy siis juuri nyt Järvikylän Vihervoimaa-sivuilta! Samaisilla sivuilla kerrotaan myös, miten voi osallistua kilpailuun jonka palkintona on 4 x 200 € arvoinen kauppakassi. Löytyypä sivuilta myös kollegoideni Jennin ja Tuulian reseptit kiivismoothie sekä vihervoimainen kerrossmoothie!

Olen tehnyt Järvikylälle itseasiassa vuoden sisällä jo kolme Instagram-yhteistyötä, mutta aikaisemmissa yhteistöissä julkaisemani kuvat perustuivat Järvikylän resepteihin omieni sijaan. Yrttien kanssa kuvaaminen on ollut valtavan inspiroivaa, joten nyt kun tein vihervoimaista smoothiekuvaani varten ikioman reseptinkin, en malta olla käyttämättä tilaisuutta näyttää teille tuotoksiani myös täällä blogissa, vaikkei blogijuttu yhteistyödiiliin kuulukaan. Tiedän, etteivät kaikki teistä lukijoistani ole Instagramissa, joten osa jäisi näistä jutuista muuten täysin paitsi

Yhden kuvan Instagram-yhteistöitä on ollut todella mielenkiintoista tehdä, normaalisti kun kuitenkin tuotan melkein mitä vain kaupallisia yhteistöitä varten sen 5-10 valmista kuvaa. Kuvan rakentamisen luonne jotenkin muuttuu, kun on tietoinen siitä että on aikaansaatava vain se yksi täydellinen kuva ja todella mietittävä, minkälaisen kuvan silloin haluan tehdä. Samasta setistä tietysti löytyisi helposti useampikin suosikki, sillä testailen aina kuvatessani erilaisia sommitelmia ja kuvakulmia. Niinpä sen parhaan valinta todella koulii silmää ja opettaa miettimään ruokakuvausta tutusta poikkeavalla tavalla!

punabasilikaletutNämä eläinpannut löytyivät Japanista pikkuisen korttelikaupan poistolaarista pölyyntyneestä pakkauksesta. Siis poistolaarista!!! Tykkään tästä kuvasta valtavasti, mutta alapuolinen kuva tekee mielestäni enemmän oikeutta reseptille. 

punabasilikaletutTässä se kuva, joka läpäisi lopullisen seulan.

Ekaa vihervoimaista yhteistyökuvaani varten paistelin punabasilikalettuja Japanista tuomissani hurmaavissa pienissä valurautaisissa eläinpannuissa. Letuista syntynyt kuva on yksi viime vuoden omia lemppareitani, vaikkei Instaan lopulta päätyneessä alemmassa kuvassa lettujen muoto näykään.

Loppukesästä kuvasin vielä alapuolella näkyvät vihervoimaiset kesäkurpitsanuudelit, jota kuvatessa muuten raastettiin aiiiiika paljon parmesaania… En omista edelleenkään kameran jalustaa, joten vähänkin valokuvausta harrastavat voivat ehkä kuvitella, millaista säätöä tämän kuvan tekeminen yhdeltä ihmiseltä kotioloissa vaati (salaisuus on muuten tietenkin itselaukaisija!).

kesäkurpitsanuudeli

Mitä tulee blenderiin ja smoothieihin: ehdin taas tottua siihen, että voin surautella smoothieita meidän arkeamme piristämään, enkä millään malttaisi palauttaa vekotinta siskolle. Smoothieiden avulla nimittäin todellakin tulee nautittua arkena enemmän kaikenlaista vihreää kuin muuten ja sillä on yllättävän iso vaikutus niin kropan kuin mielenkin hyvinvointiin.

Smoothieen sitäpaitsi uppoaa moni hedelmä, vihannes, yrtti ja salaatti, joka muuten unohtuisi jääkaapin perukoille tai keittiön tasolle rusinoitumaan. Siitäkin tulee tosi hyvä fiilis! Löydän nimittäin jääkaapista nuupahtaneita salaatinjämiä tai lörtsähtäneitä kurkun pätkiä aivan liian usein 😛 Ehkä se oliskin siis ostettava taas oma. Mutta mikä? Olishan se kiva, että se säilyisi toimintakuntoisena yli puoli vuotta… Vinkkejä järkevän hintaisista ja luotettavista blendereistä siis vastaanotetaan!

Pullava timjami-mustikkasmoothie

2 isoa kerrossmoothieta

Pullasmoothie:

2 paloina pakastettua luomubanaania

2 dl cashewmaitoa

2 rkl chian siemeniä

3 pehmeää kivetöntä taatelia

¼ tl jauhettua kardemummaa

¼ tl jauhettua vaniljaa

Timjami-mustikkasmoothie:

2-3 tl tuoretta timjamia

200 g kotimaista pakastemustikkaa

½-1 kuorittu luomupunajuuri

1 sitruunan mehu

1 dl cashewmaitoa

Tarjoiluun:

Tuoretta timjamia

Mustikoita

Valmista ensin pullakerros: Liota chiansiemeniä cashewmaidossa noin vartti ja soseuta sitten kaikki kerroksen raaka aineet tasaiseksi smoothieksi. Kaada pullasmoothie kannuun ja laita se jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan toisen kerroksen valmistumista.

Valmista sitten timjami-mustikkasmoothie. Blenderiä ei tarvitse pestä välissä! Soseuta ensin pieniksi paloiksi pilkottu kuorittu punajuuri, timjami, sitruunamehu sekä cashewmaito tasaiseksi. Lisää seokseen sitten pakastemustikat vähän kerrallaan, kunnes smoothie on tasaista.

Kokoa pullava timjami-mustikkasmoothie näin: jaa kahden lasin pohjalle ensin suurin osa timjami-mustikkasmoothiesta. Lusikoi kerroksen päälle pullasmoothie ja sitten vielä loppu mustikkasmoothie. Jos haluat saada smoothieen solmuvärjätyn vaikutelman, työntele hammastikkua ylös alas kerrosten välillä lasin sisäreunaa pitkin. Kruunaa pullava timjami-mustikkasmoothie lopuksi tuoreilla mustikoilla ja timjaminlehdillä.

mustikkasmoothie

Ps. Silloin kun sinulla ei ole aikaa rakennella kerrossmoothieita, voit blendata molempien kerrosten raaka-aineet myös keskenään.

Pps. Kun totut punajuuren makuun smoothiessa, sen määrää voi pikkuhiljaa lisätä. Voit myös halutessasi käyttää kypsää punajuurta.

171 views

Mustikka-timjami smash

by Juulia 40 Comments
Mustikka-timjami smash

Mustikka ja timjami ne yhteen soppii, laitetaan ne jäillä täytettyyn lasiseen pussauskoppiin

Kyllä vaan, tällaisen havainnon olen mennyt tekemään! Esimerkiksi mustikkapiirakka timjamilla on herkkua, mutta niin on myös tämä mustikka-timjami smash! Sitä kun tuppaa välillä unohtamaan, että drinkkilasiin voisi hyvin upottaa muitakin yrttejä kuin sitä iänikuista (mutta toki ihanaa) minttua.

Yleensä lähinnä suolaisiin ruokiin yhdistettävät yrtit, kuten rosmariini, salvia, basilika, korianteri, rakuuna ja timjami toimivat nimittäin mahtavasti varsin monenlaisissa juomasekoituksissa – äkkisilteen haluaisin testailla ainakin seuraavia yhdistelmiä: ananas-basilika, rosmariini-greippi, rakuuna-aprikoosi, salvia-karpalo, korianteri-kurkku, tilli-sitruuna… itseasiassa yksi ikimuistoisimmista koskaan juomistani cocktaileistani käytti esikuvanaan mummonkurkkuja ja maistui mukavasti myös tillille.

Laitoin mustikan ja timjamin pussauskoppiin itseasiassa jo viime kesänä, mutta kuvat unohtuivat luoja ties minkä takia tietokoneen uumeniin. Harmi, sillä lopputulos oli erinomaisesti loppukesään sopiva ihanan vaaleanpunainen herkku, jonka olisi hyvin voinut jakaa teille lukijoille jo aikaisemmin. Onneksi tässä blogilomalta palattuani päädyin ensitöikseni järjestelemään virtuaalikansioitani ja sieltähän tämäkin jutuntynkä sitten putkahti uudelleen esiin – suoraan jakoon siis vaan!

Viime kesänä en vielä omistanut shakeria, joten tein juomani tuolloin kannellisessa lasipurkissa. Tänä vuonna olen päässyt kuitenkin ravistelemaan ikiomalla shakerilla (kiitos vieläkin lahjasta Juuso). Juomaan on tullut toistaiseksi laitettua vain pensasmustikkaa, kun en näemmä ikinä ehdi mustikkametsälle … mutta veikkaisin että metsämustikalla tehtynä tässä olisi vielä reippaammin niin makua kuin väriäkin + mikäli saisin käsiini sitruunatimjamia, kokeilisin tämän juoman maustamista välillä myös sillä.

Vanha suosikkijuomani gin tonic väistyi talvella erilaisten sourien tieltä, mutta tässä on nyt palattu hieman sieltä suurimmasta hapanhuumasta takaisin vanhan tutun pariin. Viskiin on myös tullut tutustuttua enenevässä määrin, vaikka gini onkin vielä enemmän makuuni.  Jotta mustikan ja timjamin aromit pääsisivät enemmän esiin, en kuitenkaan lotrannut tässä juomassa kummallakaan, vaan vodkalla – tosin myönnettävä on että tulihan tästä toki testattua myös se GT-versio 😀

Mustikka-timjami smash 2:lle

1 dl mustikkaa

2 cl timjamisiirappia (sokeria, vettä, tuoretta timjamia – ohje perässä)

6 cl vodkaa

2 cl kuivaa vaaleaa vermuttia

1 limetti

4-5 timjaminoksaa

n. 8 cl tonicia tai kivennäisvettä

+ koristeeksi muutama timjaminoksaan työnnetty mustikka

Kiehauta 1 dl sokeria ja 1 dl vettä sekä reilu nippu tuoretta timjamia, kunnes sokeri sulaa veteen. Jätä timjami uuttumaan siirappiin, kunnes seos on jäähtynyt. Purista sitten yrtistä mahdollisimman paljon siirappia irti samalla kuin siivilöit seoksen. Valmiin timjamisiirapin voi säilyttää pikku pullossa jääkaapissa, mikäli drinkkejä ei tule kerralla tehtyä koko määrästä.

Taputtele ja pyörittele kämmenelläsi neljää-viittä timjaminoksaa, kunnes ne alkavat tuoksua. Murskaa mustikat, puolitettu hyvin pesty limetti sekä timjaminoksat kannellisessa tiiviisti sulkeutuvassa lasipurkissa tai shakerin pohjalla. Lisää päälle timjamisiirappi, vodka sekä vermutti. Lisää reilusti jäitä. Sulje kansi tai shaker ja ravistele reippaasti puolisen minuuttia. Siivilöi juoma kahteen jäillä täytettyyn lasiin (teesiivilä toimii hillopurkkimetodin kanssa hyvin).

Jatka juomaa lorauksella tonicia (tai vissyä) ja koristele mustikkaisella timjaminoksalla.

Ps. muutamia kutkuttavia ideoita yrttijuomiin löytyy esim. täältä 🙂

1 046 views

Appelsiini-suklainen raakatarteletti

Appelsiini-suklainen raakatarteletti

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja GoGreen

Olen kasvanut kodissa, jossa syötiin paljon kaikkea raakaa: oli ituja, oli äidin legendaarisia kaalisikareita ja rehulautasia, oli tuorepuuroa. Kaikki meni aina hyvällä ruokahalulla alas, eikä siksi ehkä ihme, että raakaruoka on näin aikuisenakin minua kovasti kiinnostellut. Jossain vaiheessa kokeilin uteliaisuuttani elellä pelkällä raakaruualla kokonaisen viikon. Kokeilu sujui ihan mukavasti – olo oli hyvä ja energinen – mutta jatkuva evästen pakkailu ja aterioiden suunnittelu osoittautui arkena aika hankalaksi.

Raakaruokailun suurimpia etuja on se, että ravinteita on kuumentamattomassa raaka-aineessa runsain mitoin enemmän kuin kuumennetussa. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa kaako: raakakaakao on yksi maailman ravinnerikkaimmista raaka-aineista, joka sisältää valtavan määrän ravinteita ja antioksidantteja (mm. magnesiumia, rautaa ja sinkkiä). Raakakaakao käy siis superfoodista, mutta kun kaakaopapu prosessoidaan rankalla kädellä ja sokeroidaan, on se huomattavasti ravinneköyhempää ja tekee hyvää koko kropan sijasta ehkäpä lähinnä mielelle.

Helpointa raakaruuan lisääminen omaan ruokavalioon on salaatin muodossa, eikä salaatteja rouskutellessa varmaan edes tule ajatelleeksi syövänsä nyt sitä “trendikästä raakaruokaa”. Helppoja ovat myös kylmät vihanneskeitot, kuten gazpacho ja kurkkukeitto. Veikkaisin kuitenkin, että parhaiten kaikille uppoavaa raakaruokaa ovat raakakakut – kukapa kakkuja nyt voisi vastustaa?

Itselleni tavalliset kakut ja leivonnaiset ovat yleensä aivan liian makeita, joten tuuletan raakakakkujen menestyksen puolesta: ihanaa, kuinka monesta paikasta niitä nykyään saa! Kevyitähän raakakakutkaan harvoin ovat, mutta ne ovat niin ravinteikkaita ja herkullisia, että mitäs tuosta. Miksi sitä kakkua sitäpaitsi laihtuakseen söisikään?

Olen muutamaan otteeseen taplaillut raakaleivonnan parissa kotosalla ja suhteellisen helppoahan se on, ainakin kun reseptin avulla. Melkoista raaka-ainearsenaalia kakut usein kyllä vaativat! Tehokas blenderi on myös tärkeä – omani ei sellainen ole, joten olen päätynyt tekemään pähkinäpohjaisten kakuntäytteiden sijasta useammin avocadopohjaisia herkkuja. Niiden koostumus on kermaisen pehmeä ja monin eri tavoin maustettavissa. Koska avocado ei lopputuloksessa juuri maistu, uppoaa se monelle ennakkoluuloisemmallekin herkkusuulle.

GoGreenin tuore GO RAW -sarja sisältää valmiita sekoituksia niin raakapalloille, -patukoille kuin kräkkereillekin. Kätevät sekoitukset säästävät aikaa ja päänvaivaa: ei tarvitse juoksennella ympäri kauppaa etsimässä tusinaa eri raaka-ainetta ja valmistaminenkin käy kädenkäänteessä – pussin sisältö vain sekoitetaan vesitilkan kanssa ja muotoillaan. Terveellinen ja herkullinen välipala valmistuu melkeinpä samassa ajassa, kun kestäisi kävellä lähimmälle kiskalle suklaapatukkaa ostamaan. Lopputulos sitäpaitsi antaa sokeripiikkiä pitkäkestoisemman energiabuustin – näiden avulla olisi se minunkin raakaruokaviikkoni saattanut sujua hieman helpommin varsinkin iltapäiväväsähdysten hetkinä… (kuinka monta banaania voi ihminen viikossa syödä saamatta yliannosta?)

Omaksi suosikikseni GoRaw-tuotteista nousi heti saksanpähkinää, kookosta, mustikkaa ja pistaasia sisältävä raakapatukkaseos, josta tein tosin patukan sijaan ensitöikseni torttupohjan. Raakakaakaosta ja avocadosta surautettu kaakaovanukas maistuu ihanalle tuoreen appelsiinin kanssa ja yhtälö sopikin raakatartelettieni kruunuksi kuin valettu. Lopputulos maistuu niin namille, että sen ei heti uskoisi olevan terveellistä lainkaan!

Appelsiini-suklaiset raakatarteletit 4:lle

vegaaninen

Pohjaan:

puoli pussia GoGreen Go Raw Bar Mixiä

0,5 dl vettä

2 rkl raakaneitsytkookosöljyä

Täytteeseen:

2 kypsää avocadoa

3-5 rkl raakakaakaojauhetta (maun mukaan!)

2-3 rkl raakasokeria (tai n. 2 rkl vaahterasiirappia tai agavesiirappia)

1 ison (veri)appelsiinin hedelmäliha ja mehu

2 rkl chiansiemeniä

Blendaa vesi, miedolla lämmöllä (alle 42°C) sulatettu kookosöljy, sekä puolet Go Raw -mixistä. Sekoita näin valmistuneeseen tahnaan loppu mixistä ja taputtele seos neljään pieneen (mielellään irtopohjaiseen, halkaisijaltaan max 10 senttiseen) tartelettivuokaan. Painele sormilla massaa myös vuuan reunoille. Peitä vuuat kelmulla ja laita ne jääkaappiin jähmettymään sekä odottelemaan täytteen valmistumista.

Leikkaa appelsiinin kuori terävällä veitsellä pois niin, että hedelmäliha paljastuu. Leikkaa hedelmälohkot irti hedelmästä kalvojen väleistä ja laita sivuun odottamaan. Kerää leikatessa irtoava mehu huolella talteen, purista sitten vielä jäljelle jääneestä hedelmästä loput mehut kulhoon. Sekoita mehuun chiansiemenet. Jätä turpamaan n. 10 minuutiksi, sekoita turpamisen aikana muutaman kerran jotteivät siemenet takerru toisiinsa ja paakkuunnu.

Soseuta avocado, raakakaako ja raakasokeri keskenään. Sekä makeutuksen että kaakaon määrää voi säätää omaan makuun 🙂 Sekoita soseeseen appelsiinimehussa lionneet chiansiemenet. Voit tämän jälkeen vielä blendata seoksen jos haluat – itse tykkään appelsiininmakuisista pikku chiapommeista kaakaovanukkaani seassa, joten en soseuta seosta. Seoksen voi laittaa jääkaappin ilmatiiviissä astiassa odottelemaan tarjoiluhetkeä.

Kun olet valmis tarjoilemaan herkut, ota tartelettipohjat jääkaapista ja irrota ne varovasti vuoistaan. Aseta jokaiselle pohjalle 2-3 appelsiininviipaletta – säästä kuitenkin neljä viipaletta tartelettien koristeluun. Peitä viipaleet kaakaovanukkaalla joko ihan lusikoiden, tai pursotuspussista pursotellen. Koristele tarteletit appelsiinin viipaleella ja tarjoile!

258 views

Vesimeloni “pizza”

by Juulia 2 Comments
Vesimeloni “pizza”

Maanantai. Se iänikuinen lohturuokapäivä… ainaisesti masentava. Paitsi tänään! Tänään on kesälomani ensimmäinen maanantai, eikä mieleni tee lainkaan perinteisiä tsemppiruokia kuten purilaisia, perunamuussia tai pizzaa. Olo on maanantaiskaalalla poikkeuksellisen pirteä eikä pieni vesisadekaan fiilistä latista: antaa sataa vaan!

Jotain herkkua on kuitenkin saatava. Ja eräänlainen pizzahan tässä tuli sitten lopulta tänäkin maantantaina kyhättyä… Vesimeloni “pizzan” tai “kakun” pohjana taitaa olla jo aika passé juttu, mutta kyllä minusta vesimelonikakku on edelleen aika loistava vaihtoehto perinteiselle sokerikaakulle.

Vesimelonipizza näyttäisi Instagramin ihmeellisessä maailmassa olevan useimmiten lähinnä uudelleen aseteltu hedelmäsalaatti. No, omassani on tänään ainakin hippusen verran yritystä suolaisen suuntaan, lätkin nimittäin melonilleni reilusti vuohenmaitofetaa, chiliä, kirveliä, oliiviöljyä sekä mustapippuria.  Vielä muutama mustikka bonukseksi. Toimii, vaikkei aitoa pizzaa peittoakaan!

Vesimeloni viilentää ihanasti chilin poltetta, erityisesti, jos melonin viilentää huolella ennen tarjoilua. Kirveliä minulla sattui olemaan kotonani tänään, joten käytin sitä. Veikkaan tosin että kipaisen metsään hakemaan ketunleipiä seuraavalle lautaselliselle. Aaaah….  kyllä lomalla se maanantaikin vaan on ihana päivä!

494 views