Alkukesän villiyrttikastike

Alkukesän villiyrttikastike

villiyrttikastike

Nyt niitä taas saa! Siis metsän antimia, kuten nokkosta, litulaukkaa ja kuusenkerkkiä. Kaikki omia alkukesän suosikkejani, joita voin kerätä taskuuni vaikkapa palatessani töistä kotiin. Taskullisesta taas taiotaan hetkessä pirteä villiyrttikastike, joka taikoo salaatin kuin salaatin hetkessä kesäiseksi.

En ole todellakaan mikään superhortoilija, vaikka metsän aarteista joka kevät ja kesä intoilenkin. Pikkuhiljaa minusta on kuitenkin tullut huomaamattani se tyyppi, joka kykkii nokkospuskassa poimimassa nuoria versoja paljain käsin, eikä osaa muutenkaan enää käydä kävelyllä skannailematta kokoajan ympäröivää kasvustoa vähän sillä silmällä. Syötävien kasvien keräily on nimittäin tosi koukuttavaa ja hauskaa!

villiyrttikastike

villiyrttikastike

Niin hauskaa kuin se onkin, huomaan välillä kuitenkin hieman stressaavani nopeasti ohi sujahtavista villiyrttisesongeista. Perfektionismiin vähän liikaakin pyrkivä ihanneminäni olisi nimittäin tässä vaiheessa vuotta toki jo tehnyt omat “amarettonsa” pihlajansilmuista, laittanut kuusenkerkkäsiirapit tekeytymään ja kaivanut jo talvella lumen alta kallioimarteen juuria keittiöönsä. Ihanneminäni olisi myös jo suoriutunut vaikka kuinka monelle villiyrttikurssille, (toisin kuin todellinen minä joka aina vain aikoo), tietäisi erehtymättömänä minkä saniaisen versot ovat syötäviä ja mistä löytyisi villiä karhunlaukkaa. Hah! Sitä päivää odotellessa…

Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen kiehtoo minua, mutta samalla olen hyväksynyt olevani aika laiska keräilijä. Itseni vätykseksi sättimisen sijaan olenkin päättänyt olla iloinen saavutuksistani, jos onnistun tutustumaan joka kevät yhteen uuteen kasviin. En kuitenkaan lähde vartavasten etsiskelemään jotain tiettyä kasvia kaukaa, vaan haravoinpa vain tuota meidän lähimetsäämme, sieltäkin löytyy vaikka mitä. Kevät on päivätyössäni sitä kiireisintä aikaa ja metsähaahuilut mitä parhainta lääkettä stressille – miksi siis tehdä niistäkin suorituksia?

villiyrttikastike

Tänä vuonna tähtäimessä on rucolan ja parsakaalin omaiseksi kehuttu peltokanankaali sekä siankärsämö. Molemmat ovat minulle helppoja tunnistaa, sillä ne ovat tuttuja minulle jo lapsuudesta. Lautaselle ei vain ole päätynyt vielä kumpikaan.

Viime vuonna uusia tuttavuuksia kertyi loppukesään mennessä useampikin: loppukeväästä lautaselle päätyi valkosipuliarominen litulaukka, joka on helppo bongata jo kaukaa kun se alkaa kukkimaan. Tänä vuonna onkin sitten ollut helppo varmuudella sitä metsästä poimia jo ennen kukintaa, jolloin se on parhaimmillaan.

Keskikesällä kokkailin jo lapsuudesta tutun suolaheinän kanssa villiyrtti-vichyssoisea ja keräsin lautaselleni myös lempirikkaruohoani jauhosavikkaa, jonka olisin toivonut tietäväni olevan näin ihanaa herkkua silloin kun sitä opiskeluaikoinani työkseni kukkapenkeistä kitkin. Loppukesästä keittiööni eksyi vielä eksoottisen hedelmäistä pihasauniota, jonka pariin halajan kovasti jo tänäkin kesänä!

Pidempää blogihistoriasta löytyy myös mm. seuraavat villit reseptit:

villiyrttikastike

Tämä kirpeä ja aavistuksen valkosipuliarominen villiyrttikastike on juuri nyt parhaimmillaan, kun metsä on pullollaan nuoria ja vielä pehmävartisia nokkosia ja litulaukkoja. Kun litulaukat alkavat kukkia, kannattaa niitä käyttää kastikkeessa vähän vähemmän (ovat tällöin jo vähän kitkerämpiä) mutta hyödyntää toki kasvin kauniit kukat salaatin koristeena.

Kuusenkerkkäkauden mentyä ohi kastikkeen voi kirpeyttää kuusenkerkkäjauheella tai vaikkapa ketunleivillä sekä suolaheinällä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa!

Alkukesän villiyrttikastike

n. 1½ dl

kourallinen nuoria nokkosia

kourallinen nuorta litulaukkaa

n. 1 rkl sherryviinietikkaa (tai omena/valkoviinietikkaa)

3 rkl oliiviöljyä

1-2 rkl tuoreita kuusenkerkkiä (tai n. 1 tl kuusenkerkkäjauhetta)

ripaus suolaa

2-4 rkl vettä tai tuoretta sitruunamehua*

(¼ säilöttyä sitruunaa*)

* mikäli et laita kastikkeeseen säilöttyä sitruunaa, voit käyttää veden sijasta sitruunamehua.

Huuhdo nokkoset, litulaukat ja tuoreet kuusenkerkät huolella. Irroita litulaukat ja nokkoset varsistaan, mikäli varret ovat jo paksuuntuneet (itse yritän etsiä sen verran nuoria kasveja, että niiden varret ovat vielä pehmeitä ja hentoja).

Mikäli käytät säilöttyä sitruunaa, irroita siitä hedelmäliha ja leikkaa kuori muutamaan palaan. Mikäli et käytä säilöttyä sitruunaa, purista tuoreesta sitruunasta muutaman ruokalusikallisen verran sitruunamehua. Soseuta sitten 2 rkl vettä/sitruunamehua sekä kaikki muut raaka-aineet sileäksi. Ohenna kastiketta lisää vedellä/sitruunamehulla, mikäli se on tarpeen. Mausta villiyrttikastike makusi mukaan ripauksella suolaa.

Villiyrttikastike säilyy jääkaapissa hyvin peitettynä muutaman päivän, mutta on parhaimmillaan sekä ravinteiden että maun osalta samana päivänä.

villiyrttikastike

Ps. Muistathan kerrata ennen metsään lähtöä Jokamiehen oikeudet ja kerätä vain kasveja, jotka tunnistat varmasti. Älä kisko kasveja juurineen – ellet sitten ole nimenomaan kaivamassa juuria – ja kerää kasveja vain puhtailta mailta tarpeeksi kaukana pakokaasuista ynnä muista myrkyistä. Vinkkejä villivihannesten ja -yrttien keruuseen ja käyttöön löytyy esim. Suomen Luonto -sivuilta ja Suomen Luonto Villivihannekset -mobiiliappsista, jonka tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

136 views

Villiyrtti-vichyssoise

Villiyrtti-vichyssoise

vichyssoise

Vichyssoise eli kotoisammin purjo-perunasosekeitto on yksi aivan ensimmäisiä ruokia, jota olen oppinut kokkaamaan itsenäisesti. Niin kovasti keittoon yläasteen köksän tunnilla ihastuin, että keittelin koulusta kotiin tultuani sitä jossain vaiheessa varmaan joka viikko ison kattilallisen.

Aivan parasta minusta vichyssoise oli syötynä suoraan kattilasta ja jääkaappikylmänä – vastakeitettynä sitä sen sijaan lähinnä maistoin. Tapanani oli muistaakseni maustaa liemi kasvisliemikuutiolla, ripauksella suolaa ja rutosti valkopippuria. Sekä suolaisuus että valkopippurin voimakas, ettenkö sanoisi tulinen maku vain voimistuu keiton jäähtyessä, joten lopullisen maustamisen tein usein vasta kylmään kattilaan.

purjo-perunasosekeitto

Taannoinen visiittini Ravintola Shelteriin toi unhoksiin jääneen vichyssoisen taas nenän alle. Shelterin vichyssoise oli niin pehmoinen ja nostalginen maultaan, että se herätti innostuksen kaivella sen oman keittoni ohje aivojeni sopukoista.

Olen tässä villiyrttikauden alettua selaillut monesti Sami Tallbergin Villiyrtti -keittokirjaa, joten kun viikonlopun metsähaahuilulta mukaan tarttui runsain mitoin meheviä suolaheinän lehtiä, lähetin Juuson äkkiä kauppaan ostamaan purjoa ja perunoita. Kirjassa on nimittäin todella houkuttelevan kuuloinen ohje vichyssoisen tapaiselle suolaheinäkeitolle. Suoraan en Tallbergin ohjetta voinut lähteä toteuttamaan (mm. koivunmahla meidän köökistä nimittäin puuttuu), mutta sain hänen ohjeestaan kimmokkeen kokeilla maustaa vanhaa kunnon purjo-perunasosekeittoani villiyrteillä ja varsinkin suolaheinällä!

suolaheinä

Suolaheinä on nokkosen ja ketunleivän ohella minulle kaikkein tutuimpia villiyrttejä, joita on tullut mutusteltua jo lapsena. Ahosuolaheinää ja niittysuolaheinää en silti tänä päivänäkään uskalla lähteä tunnistamaan toisistaan, vaikka tiedänkin että ahosuolaheinä on kooltaan paljon pienempää. Eilen bongaamani suolaheinät olivat melko kookaslehtisiä, joten ehkäpä ne olivat siis niittysuolaheinää 🙂 Joka tapauksessa, lehtiä löytyi kerrankin runsain mitoin, joten keitto tuntui niille luontevalta käyttökohteelta.

Suolaheinän sisältämä oksaalihappo tuo kasviin sen ihanan hapokkuuden, joka tekee siitä tällaiselle happamien makujen ystävälle vastustamattoman, mutta oksaalihappo myös sitoo elimistön kalsiumia itseensä ja runsaasti sekä usein nautittuna voi aiheuttaa kalsiumin puutosoireita. Oksaalihappoa ei kannata syöttää lapsille, eikä se sovi reumaa, kihtiä tai munuaistautia poteville. HUS:in luonnehdinnan mukaan suolaheinä on “myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.”

vichyssoise

Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Tein oman keittoni tällä kertaa vegaaniseksi, joten mikäli teet samoin ja oksaalihappomäärä mietityttää, ryöppää suolaheinä nopeasti, kaada ryöppäysvesi pois ja lisää suolaheinä vasta sitten keittoon. Mikäli teet keiton kermaan, suolaheinä kannattaa lisätä soppaan vasta sen jäähdyttyä – kuumuus nimittäin muuttaa suolaheinän heleän vihreän värin ruskeaksi.

Itse en oksaalihappoa tällaisissa määrin välttelisi, joten tein keittoni vegaaniseksi JA soseutin suolaheinän vasta jäähtyneeseen keittoon. Suoleheinän lisäksi käytin mausteena uutta tuttavuutta litulaukkaa, jossa on hieman sinappinen ja valkosipulinen maku. Lisäksi soseutin keittoon lopuksi kourallisen kuusenkerkkää ja lisäsin keiton päälle vielä hieman kuusenkerkkäjauhetta. Litulaukan sinappiset kukat, kuusenkerkät ja suolaheinä kruunasivat sunnuntailautasellisemme. Tolkuttoman hyvää, sanon vaan ♥

Villiyrtti-vichyssoise

vegaaninen

4:lle

600 g jauhoisia perunoita

200 g purjoa (valkoista ja vihreää osaa)

50 g suolaheinää

10-20 g litulaukan lehtiä

kourallinen kuusenkerkkiä ja/tai 1 rkl kuusenkerkkäjauhetta

250 ml kaurakermaa

1-2 tl suolaa

1 tl vastarouhittua valkopippuria

pinnalle:

litulaukan kukintoja

suolaheinää

kuusenkerkkiä ja/tai kuusenkerkkäjauhetta

Kuori perunat ja pese purjo huolellisesti. Pilko purjo muutaman sentin pätkiksi ja puolita / lohko perunat neljänneksiin (koosta riippuuen), laita molemmat kattilaan. Lisää päälle vettä sen verran, että ainekset peittyvät ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes perunat ovat hajoavan kypsiä.

Kaada puolet keitinvedestä toiseen kulhoon ja soseuta perunat, huuhdotut litulaukan lehdet, purjo ja jäljelle jäänyt keitinvesi. Lisää keittoon kaurakerma, vastarouhittu valkopippuri sekä teelusikallinen suolaa ja soseuta vielä hetki. Mikäli koostumus on liian paksua, lisää keittoon hieman keitinvettä. Mikäli tarjoilet keiton lämpimänä, soseuta mukaan vielä kuusenkerkät ja suolaheinä, tarkista sitten maku ja lisää suolaa jos keitto sitä kaipaa.

Itse tykkään syödä tällaista keittoa kylmänä, joten soseutan kuusenkerkät ja suolaheinän lehdet vasta kylmään keittoon. Näin sekä niiden ravinteet että vihreä väri säilyvät parhaiten. Tarkista maku ja tarjoile keitto muutaman kuusenkerkän ja kokonaisen suolaheinän lehden kera – myös litulaukan kukat ovat näyttävä ja sopiva mauste keiton päälle.

vichyssoise

382 views

Ime parsaa! (vihermehu x 3)

Ime parsaa! (vihermehu x 3)

vihermehu

Siitä asti, kun hankin vuosi sitten mehupuristimen, olen ollut raakamehukoukussa. Vihermehu on yleisimmin tekemäni mehutyyppi, vaikka konetta hankkiessa haaveilinkin lähinnä porkkanamehusta 🙂 Ihan joka päivä en innokkaimpien kausienkaan aikana mehua jaksa vääntää, mutta kyllä sitä kerran viikossa vähintään tulee edelleen puristeltua.

Pohjaksi vihermehulleni laitan yleensä joko ananasta tai kirpakkaa vihreää omenaa. Oman kokemukseni mukaan kummatkin häivyttävät sopivasti eri vihannesten makua jo pienessä määrin, mikä sopii minulle – vihermehu kun ei mielestäni oikein ole vihermehu, ellei sen raaka-aineet ole pääsääntöisesti rehuja. Itselleni uppoavat erilaiset vihannesmehut ilman hedelmääkin, mutta pieni määrä hedelmää takaa sen, että mehu maistuu myös Juusolle.

Koska kahden ihmisen vihermehusatsiin saa uppoamaan helposti isonkin määrän rehuja, olen ottanut tavakseni tehdä mehua lähinnä silloin, kun keittiöstäni löytyy raaka-aineita, joita muutoin uhkaisi biojäte. Vihermehuun uppoaakin yleensä sekalainen valikoima jääkaapin aarteita: kurkuntynkä, muutama sellerinvarsi, parsa- tai kukkakaalin kuiva tyvi, ruukkusalaatin jämä … ja niin edes päin. Myös yrttien varret on minusta fiksuinta hyödyntää mehun seassa, kun itseni tuntien kaikki edellä mainittu saattaisi muuten hautaantua jääkaappiin kunnes peli on menetetty.

ime parsaaParsa ja pinaatti löytyi tänään aamupalalta niin lasista kuin lautaseltakin.

Näin keväällä tuppaan laittamaan vihermehuun myös parsan kannat – siis ne puisevat tyvet, joita kenenkään ei tee mieli syödä. Jollen parsalla herkutellessani heti ole tekemässä mehua, laitan tyvet vesilasissa jääkaappiin odottelemaan sopivaa mehun tekohetkeä. Parsaa onkin siksi tullut sekä syötyä että juotua tänä keväänä niin paljon, eikä “ime parsaa” alkaa olemaan uusi mottoni 😀

Vihermehu- ja mehustusbuumia on viime aikoina kritisoitu melkein yhtä paljon kuin hehkutettu, mutta ainakin itselleni vihermehujen tekeminen on tuntuu edelleen perustellulta. Toki salaattikulhollisen puristaminen mehuksi tuntuu itsestäkin välillä hassulta, kun ideaalitilanteessa söisin mehusatsiimme kuluvan määrän raakoja kasviksia mieluusti myös ihan sellaisenaan – kuituineen päivineen. Joskus turhan usein ruokavalioni kuitenkin lipsuu pitkien työpäivien ja muiden kiireiden vuoksi kauas tuosta tavoitteesta: syön lounaaksi täytettyjä sämpylöitä tietokoneen ääressä, tai lounas jää kokonaan välistä … ja kun lopulta ehtii syömään, maha kurnii jo vähintään pizzaburgerijuustopastaa. Sellaisina viikkoina vihermehulasilliset tekevät syystä meillä kauppansa: puristan satsin mehua illalla kotiin könyttyäni ja siitä juodaan lasilliset vielä aamupalaksikin.

Omena-fenkolimehu, nam nam!

Vihermehu × 3

Seuraavaksi kolme tämän keväistä lempparimehuani. Usein tosin lasiin päätyy jonkilainen sekalainen jääkaapintyhjennysseos, kuten edellä jo kerroin, mutta mikäli teen mehua oikein suunnitelmallisesti, lähden usein ostelemaan raaka-aineita johonkin seuraavanlaiseen mehuun 🙂

Järjestys jokaisen vihermehun puristamisessa kannattaa olla pääsääntöisesti pehmeämmistä/mehukkaammista raaka-aineista kovempiin, sillä ainakin oma mehupuristimeni puskee parhaiten kaiken kuidun ulos lopuksi, kun hieman vuorottelen pehmeitä ja kuituisempia raaka-aineita ja säästän lopuksi reilusti niitä kuivempia raaka-aineita. Mitä tulee mehun valmistamisessa käytettävän laitteen tyyppiin, itse kannatan mehupuristimia, jotka säilyttävät ravinteet mehussa linkoa paremmin, koska ne eivät kuumenna raaka-aineita. Kylmäpuristettu vihermehu on paras juoda heti – pisimpään olen sitä säilyttänyt vuorokauden ilmatiiviissä pullossa ja jääkaapissa. Itse tykkään tarjota vihermehun yleensä jäiden kanssa.

Omena-fenkolimehu

1-2:lle

2 granny smith -omenaa

1 keskikokoinen luomufenkoli

puolikas luomukurkku

1-2 limettiä

(kourallinen tuoretta minttua/basilikaa/persiljaa tai niiden varsia)

Pese/huuhdo kaikki raaka-aineet. Kuori limetit terävällä veitsellä ja jaa ne neljänneksiin. Puolita omenat ja koverra siemenkota irti, paloittele omenat. Siisti fenkolista kuiva tyvi sekä varsien kärjet ohuelti pois ja pilko fenkoli mehupuristimeesi sopiviksi suikaleiksi. Pätki kurkunpuolikas kahtia ja jaa se sitten pitkiksi lohkoiksi. Mehusta kaikki raaka-aineet ja tarjoile omena-fenkolivihermehu mieluiten heti.

parsamehuAnanas ja parsa sopii yhteen. Kuka olis arvannut?

Muistan, kun ekan kerran älysin laittaa parsaa vihermehuuni. Ding ding ding! Miten oivallinen vihermehun raaka-aine! Syön parsaa niin valtavan paljon aina keväisin ja kesäisin, että jotenkin minusta on ihanaa, että parsan kannoille löytyi näin hyvä käyttökohde. Puisevimmastakin tyvestä tulee yllättävän paljon mehua, eikä parsan maku ole perus vihermehuissani ollut lainkaan päällekäyvä. Sinne se katoaa siinä missä kaikki muukin ja tuo mehuun aimo annoksen ravinteita. Parsamehusta on tosin hyvä tietää se, että sillä on diureettinen vaikutus. En siis joisi tätä lasillista ilman tilaisuutta päästä vessaan lähitulevaisuudessa 😛

Ananas-parsamehu

1-2:lle

¼ kypsää luomuananasta

yhden vihreän parsanipun kannat

2-4 paksua sellerin vartta / sellerinipun jämät

kourallinen tuoretta nuorta nokkosta, joka on kerätty puhtaalta paikalta / pinaattia

(kurkun pätkä)

(parsakaalin tai broccolinin tyvet)

(kourallinen esim. persiljan varsia)

Kuori ja paloittele ananas. Pese parsan kannat ja leikkaa hyvin ohuelti kannan päästä se kaikkein kuivin osa pois. Pätki selleri ja huuhdo nokkonen / pinaatti hyvin. Pätki myös kurkku, mikäli käytät sitä. Mehusta sitten kaikki raaka-aineet aloittaen pehmeämmistä raaka-aineista. Sekoita ja tarjoile heti!

kuusenkerkkämehuLasillinen kirpeää selleri-kuusenkerkkämehua ja pling! Olet taatusti hereillä.

Runsaasti selleriä, sitruunaa ja hieman kirpeää vihreää omenaa sisältävä pirteä vihermehu on ollut meidän kotona ehkä suurimmassa suosiossa. Lasillinen tätä mehua nimittäin piristää kummasti myös sinä kaikkein harmaimpana ja uuvuttavimpanakin päivänä! Aloitteleville vihermehun juojille en tätä ehkä ilman omenalisäystä suosittelisi, sen verran ytyä kamaa tämä kyllä on 🙂 Kuusenkerkkä tuo tähän mehuun oman bonuskirpeytensä, mutta myös A- ja C-vitamiinia, hivenaineita ja antioksidantteja.

Helppo tapa käyttää kuusenkerkkää ympäri vuoden, on ripotella mehuun Arctic Warriorsin pakastekuivattua kuusenkerkkäjauhetta, joka on muuten  myös virallinen Suomi100-juhlavuoden tuote . Tuoreita kuusenkerkkiä ei oma mehupuristimeni hyödynnä kovin hyvin, joten mikäli käytän niitä, yleensä blendaan ne mehun sekaan.

Selleri-kuusenkerkkämehu

2:lle

nippu luomuvarsiselleriä

1 luomukurkku

1 vihreä omena

1 sitruuna

1-2 tl kuusenkerkkäjauhetta (Arctic Warriors*) tai n. ¼ dl tuoreita kuusenkerkkiä

Pilko sellerit, omena ja kurkku, poista omenan siemenkodat. Kuori sitruuna terävällä veitsellä ja paloittele se. Mehusta kaikki raaka-aineet kuusenkerkkäjauhetta / kuusenkerkkiä lukuunottamatta. Sekoita lopuksi jauhe mehuun. Mikäli käytät tuoreita kuusenkerkkiä, blendaa kuusenkerkät + n. 1 dl mehusta keskenään ja sekoita tämä seos sitten loppuun mehuun. Tarjoile heti!

Hemmottelua mehultaan kaipaaville vielä vinkki: punajuuri ja vesimeloni ovat loistava yhdistelmä!


*) Arctic Warriorsin Kuusenkerkkäjauhe saatu testiin blogin kautta.

266 views