Veriappelsiinilla, kardemummalla ja kuivatuilla marjoilla maustettu gini

by Juulia 0 Comments
Veriappelsiinilla, kardemummalla ja kuivatuilla marjoilla maustettu gini

maustettu gini

Itse maustettu gini

Monikohan viettää parhaillaan tipatonta tammikuuta? No, minä ainakaan en. Itseasiassa, juttuluonnoksissani on tällä hetkellä poikkeuksellisen monta cocktailjuttua ja jostain syystä niitä syntyy kokoajan lisää. Liekö pohjalla alkusyksyn innostukseni itse maustettuun alkoholiin ja cocktail bittereihin, mutta cocktailshaker ei tosiaan ole juuri pölyyntynyt viimeisen puolen vuoden. Voi olla, että moni teistä lukijoista ei juuri nyt olisi niistä drinksuista niin kiinnostunut, mutta ei voi mitään, tuota juttusumaa on pikkuhiljaa alettava purkamaan, oli tammikuu tai ei. Tämäkin juttu on nimittäin muhinut tuolla luonnoksissa syyskuusta asti…

Maustoin tosiaan vodkaa bloody Mary -tyyliin jo alkusyksystä ja siinä samoihin aikoihin innostuin maustamaan muutakin: giniä ja viskiä. Tämänpäiväinen jutun aihe, itse maustettu gini taitaa kuitenkin olla kokeiluistani toistaiseksi hauskin, sillä gini sattuu olemaan lempi raaka-aineitani jos jonkinmoisille cocktaileille. Olettaen siis että kyseessä on hyvä gini … jos saatavilla on vain mitäänsanomatonta giniä, voiko siitä saada itse maustamalla vähän parempaa?

gin infuusio

Inspiraatio koko maustelemishommalle syntyi viime kesänä, kun kiertelimme Juuson kanssa kolmisen viikkoa Amerikan itärannikkoa. Reissun ensimmäinen etappi oli tämän ruokahullun vaatimukessta Portland Mainessa. Vietimme Portlandissa viisi päivää ja en liiottele kun sanon pillahtaneeni itkuun viimeisenä iltana tajutessani mitä kaikkea siellä jäi näkemättä, kokematta ja erityisesti syömättä.

Portland on UPEA paikka, eikä vain lukuisten pienpanimoidensa, hummereiden tai ostereiden takia, vaan myös siksi että maisemat täällä päin Amerikkaa ovat käsittämättömän kauniit, kaupunki on kävellen maailmaa mieluiten kokevalle sopivan kokoinen ja kaikenkaikkiaan sympaattinen.

vena's fizz houseVena’s Fizz House / Portland Maine

Vena’s Fizz House

Haaveilen edelleen rustaavani teille edes jonkinlaisen raportin kaikista kokemistamme Portlandin ravintoloista, baareista ja panimoista ja tavallaan panttasin mm. tätäkin juttua siksi, että olisin halunnut ensin julkaista tuon jutun. Koska se ei kuitenkaan ole vieläkään valmis edes aloitettu, on ehkä aika kohdata tosiasiat ja laittaa edes tämä juttu julki – inspiraation ginin maustamiselle sain nimittäin juurikin Portlandista. Kaupungissa aiemmin käynyt ystäväni Tiina vinkkasi minulle cocktail bittereihin, itse tehtyihin shrubeihin ja infuusiohin erikoistuneesta cocktailtarvikekaupasta/mocktail/cocktailbaarista nimeltä Vena’s Fizz House ja oi mikä kullanarvoinen vinkki tämä olikaan!

Ostin Vena’s Fizz Housesta kotiinvietäväksi paketin cocktail bittereitä, jolla olen matkasta lähtien leikkinyt keittiössä moneen otteeseen, mutta myös paikan ikioman maustamispurkin. Tämä “spirit infusion” -purnukka nimeltä Sea Rose, oli tosiaan varta vasten ginille suunniteltu ja se sisälsi ruusunnuppuja, kuivattuja omenia ja appelsiiniviipaleita, sekä ruokosokeripalaan tipautettua bitteriä. Valmistaminen oli helppoa – kaada sekaan gini, ravistele ja jätä maustumaan 5-7 päiväksi.

infused ginVena’s Fizz House infused gin -purkki, kaiken viinanmaustelemisinnostukseni alku ja juuri.

maustettu gini

Valmispurkista innostuneena selvittelin alkoholin maustamisasioita vähän enemmänkin ja pistin samantein maustumaan oman maustettu gini -versioni. Koska kuivatin viime talvena reiluin mitoin veriappelsiineja, käytin omassa seoksessani niitä. Lisäksi purkkiin sujahti muutama sokeripalaan tipautettu tippa reissulta tuotua hibiscus-laventeli-tammibitteriä (nimeltään “Bitterless Marriage”), kuivattuja marjoja, vihreää kardemummaa sekä muutaman rosépippurin.

Sen verran kokeilusta ja selvittelyistäni viisastuin, että osaan sanoa kaikille viinan maustamisesta kiinnostuneille tämän: maistele, maistele ja maistele. Kuivatut mausteet voi tipauttaa purkkiin kokonaisena tai hieman murskattuina ja riippuen kummin teet ja mistä mausteista on kyse, ne luovuttavat makua eri tahtiin. Jotkut mausteet tarvitsevat pidemmän aikaa, toiset ehdottomasti lyhyemmän aikaa ja niinpä omia sekoituksia luodessa on hyvä maistella tuotosta päivittäin. Jos joku mauste alkaa dominoimaan liikaa, on se aika poistaa seasta. Itseasiassa, helpointa olisi ehkä uuttaa jokainen mauste oomaan pieneen ginimääräänsä ja tehdä lopuksi kaikesta tasapainoinen seos … jos kotoa siis löytyy tilaa tusinalle pikku purnukkaa ja on tämätapaisista eksperimenteistä lähtökohtaisesti kiinnostunut 😀 Joka tapauksessa isoja määriä ei ainakaan kannata sokkona lähteä maustamaan ettei mene armas gini hukkaan!

Veriappelsiinilla, kardemummalla ja marjoilla maustettu gini

3 dl giniä*

3-4 kuivattua (veri)appelsiinisiivua

0,5 tl rosépippuria

8 vihreää kardemummapalkoa

1 rkl kuivattuja marjoja (esim. karpaloita, mustikoita, puolukoita)

2 sokeripalaa (+ 6-8 tippaa kukkaisaa cocktailbitteriä)

*maustamistarkoituksiin ei kannattaa missään nimessä käyttää ihania huippuginejä, mutta jättäisin myös sen valikoiman halvimman muovipulloon pakatun ginin väliin. Toisaalta, ne halvimmat ginit eivät tästä käsittelystä ainakaan voi pahentua!

Tipauta cocktailbitter sokeripaloihin (mikäli käytät sitä) ja lado sitten kaikki mausteet kolmen desin vetoiseen, puhtaaseen lasipurkkiin (steriloi purkki kansineen kiehauttamalla kuumassa vedessä). Kaada gini mausteiden päälle ja sulje kansi. Merkitse purkkiin maustamispäivämäärä sekä mausteiden määrä (mikäli teet oman mausteseoksen ja lopputulos on mielestäsi huippu ja tahdot saada sen aikaan toistamiseen tämä on suositeltavaa). Ravistele purkkia reippaasti ja laita se sitten viileään valolta suojattuun paikkaan. Ravistele giniä päivittäin ja tee makutesti – kun maku on mieluinen, siivilöi gini huolella esim kahvinsuodatinpussin läpi.

maustettu gin

gin infusionViikon maustumisen jälkeen Sea Rose -purkki ja oma viritelmäni näyttivät tältä.

Itse taisin uuttaa makua giniin lähemmäs viikon ja lopputulos oli lopulta varsinkin kardemumman ja rosépippurin osalta hieman liiankin intensiivinen, mutta se ei onneksi cocktailkäytössä varsinkaan joulun tienoilla juuri haitannut. Kuivamausteilla maustettu gini säilyy aikalailla siinä missä maustamatonkin, tosin eipä näin pieni satsi kauaa kaapissa ainakaan minulla pölyyntyisi muutenkaan.

Oma purkilliseni upposi meillä joulun aikana lämmittävän mausteisiin gin soureihin mutta hauskan twistin saa myös vanha kunnon G&T maustetusta ginistä! Vena’s Fizz Housen purkissa maustetun ginin annoin tietysti tuliaisena paikasta vinkanneelle Tiinalle 🙂

Ps. Lisää lukemista aiheesta löytyy esim. Serious Eatsin sivuilta: 5 common mistakes people make with DIY infusions sekä DIY vs. Buy: How to infuse spirits.

Pps. Hannan Soppa -blogissa on myös testailtu ginin maustamista!

43 views

Parsakaalisalaatti New Yorkin tyyliin

Parsakaalisalaatti New Yorkin tyyliin

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Earth Control

parsakaalisalaatti

Raaka parsakaali – kypsennystä vailla vai herkkua sellaisenaan? Itselleni asia on ollut aina selvä: pataan siitä ja heti. Vaikka syön hyvin monenlaisia vihanneksia mielelläni raakana, jostain syystä parsakaalin kohdalla olen tehnyt stopin. Tähän tuli kuitenkin vihdoin muutos, kun nenäni alle kannettiin kesällä mieleni muuttava parsakaalisalaatti!

Tämä ihme tapahtui tietysti matkoilla – tarkemmin sanottuna New Yorkissa – matkoilla kun jostain syystä tulee aina koettua monia asioita ensimmäistä kertaa. Tilasimme päärynää, parsakaalia ja erilaisia sattumia sisältävän salaattimme Brooklynin Pizza Loves Emilyssä (ravintolassa, jota olin väijynyt Instagramissa jo pitkään ennen matkaamme). Sisäänheittäjä tälle annokselle ruokalistaa lukiessa oli taikasana “miso dressing”, misopohjaisia kastikkeita minun on nimittäin todella vaikea vastustaa. Siinä jäi lopulta pizza melkeinpä kakkoseksi: parsakaalisalaatti syötiin viimeisistä muruista kilpaa taistellen ja niinpä kopio oli tehtävä ensi tilassa myös kotikeittiössä.

parsakaalisalaatti

Kurpitsansiemenet & maapähkinät

Tämän Earth Control yhteistyöjuttuni aiheena ovat kurpitsansiemenet ja maapähkinät. Molempia saa Earth Controlilta halutessaan jumbokokoisissa pusseissa, jotka ainakin tässä köökissä ovat loistava vaihtoehto, niin paljon näitä raaka-aineita käytän.

Ravinteikkailla kupritsansiemenillä rikastan salaatin kuin salaatin ja erityisen ihania naposteltavia ne ovat minusta sellaisenaan tai nopeasti kuivalla pannulla paahdettuina ja kevyesti suolattuina. Käytän kurpitsansiemeniä usein myös leipätaikinassa ja koska olen tänä kesänä hurahtanut hapanjuurileivontaan, tulee taikinaa väännettyä monta kiloa viikossa. Kyllä siinä kuluisi pikku pussi aika vauhdilla!

Maapähkinöitäkin käytän erityisesti salaateissa, mutta niitä upotan usein myös paistettuihin nuudeleihin, erilaisiin curryihin ja oikeastaan mihin vaan kasvisruokaan, johon kaipailen hieman lisää ekstraproteiinia. Voisikin oikeastaan sanoa, että käytän maapähkinää hieman kuten papuja – toki en aivan samoissa määrin, onhan maapähkinä papuja paljon rasvaisempi palkokasvi. Sekä maapähkinät että kurpitsansiemenet kuuluvat siis keittiössäni erityisesti kasvisruokien maukkaaksi ja ravinteikkaaksi rikasteeksi.

Earth Control

parsakaalisalaatti

Emmy Loves Pizzan parsakaalisalaatti sisälsi nashia eli omenapäärynää, kuivattuja kirsikoita, retiisiä, maapähkinöitä sekä sitä niin kovin houkuttelevaa misokastiketta. Kotona halusin kuitenkin hyödyntää kotimaisen parsakaalin lisäksi kotimaisia päärynöitä, sekä kaapista kaivamiani Earth Controlin kuivattuja karpaloita. Maapähkinöiden sijasta laitoin salaattiin rakastamiani kurpitsansiemeniä, kun oli yksinkertaisesti niiden himo. Seuraavalla kerralla todennäköisesti iskee sitten se maapähkinähimo 😀

Tämä vegaaninen parsakaalisalaatti sopii hyvin kevyeksi lounaaksi tai erilaisten aterioiden lisukkeeksi ihan sellaisenaan, mutta tarvittaessa salaatista taikoo ruokaisamman paistamalle sen päälle vaikkapa hieman kylmäsavutofua tai tempehiä. Sekaani voisi murentaa salaatin päälle myös hieman pehmeää vuohenjuustoa. Parsakaalisalaatti maistuu minulle hyvin myös seuraavana päivänä, joten itse teen sitä mieluiten kerralla tupla-annoksen ja pakkaan osan suoraan töihin evääksi. Oikea arjen moniottelija siis tämä salaatti! Lisää reseptejä niin arkeen kuin juhlaan löytyy Earth Controlin FB-sivuilta.

Tuohon misopohjaiseen salaatinkastikkeeseen saa muuten kivasti vaihtelua, kun maustaa kastikkeen suolattoman tahinin sijaan maapähkinävoilla tai muilla pähkinä- tai siementahnoilla. Myös marketeista löytyvät valmiit misopohjaiset salaatinkastikkeet toimivat toki hyvin. Mikäli kotoa tai kaupasta ei löytyisi misoa, voi kastikkeen tehdä toki ilmankin – makumaailma ei ole aivan sama, mutta kuitenkin varsin toimiva (tiedän ettei kaikkien teidän lukijoiden paikkakunnilta misoa välttämättä ihan helposti löydy). Omassa keittiössäni ei tällaista tilannetta tosin tulla näkemään: misotahnaa on kaapissa niin moneen lähtöön, että myönnän olevani suorastaan addikti…

Parsakaalisalaatti New Yorkin tyyliin

vegaaninen

2:lle

Salaattiin:

n. 200 g kotimaista parsakaalia

1 kotimainen kypsä päärynä (n. 150 g)

n. 100 g retiisiä

1 dl kurpitsansiemeniä ja/tai maapähkinöitä

1 dl kuivattuja karpaloita

Miso-soijakastike:

1½-2 rkl misotahnaa*

¾-1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta

1 rkl suolatonta tahinia / maapähkinävoita / muuta pähkinä- tai siemenvoita

n. 4 rkl oliiviöljyä

½ dl sitruunamehua

1 rkl vaahterasiirappia / agavesiirappia tms. nestemäistä makeaa

*) tähän kastikkeeseen kannattaa minusta käyttää vaaleaa, hieman makeaa ja mietoa riisimisoa (shiromiso). Voimakkaamman makuista punaista tai ruskeaa misoa kannattaa laittaa hieman vaaleaa vähemmän.

Sekoita pienessä kulhossa vispilällä sekaisin misotahna, soija, vaahterasiirappi, tahini (tms.) ja oliiviöljy. Purista sitruunanmehu sekaan ja sekoita hyvin. Kastike on sellaisenaan varsin vahvan makuista, mutta niin sen kuuluukin olla: senhän pitää maustaa koko parsakaalisalaatti!

Paahda kurpitsansiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne alkavat poksumaan. Jätä siemenet jäähtymään. Mikäli käytät maapähkinöitä, paahda ne samoin ja hierrä halutessasi pyyhkeen sisällä kuoret lämpimistä maapähkinöistä irti. Viipaloi parsakaali, päärynä sekä retiisit ohuelti ja sekoita niihin kulhossa desin verran kastiketta. Lisää salaattiin vielä karpalot, kurpitsansiemenet ja/tai maapähkinät. Sitten vaan parsakaalisalaatti tarjolle lopun kastikkeen kera, tai pakkaus suoraan eväsrasiaan!

Earth Control reseptit

Ps. Asenne-kollegani Avec Sofien ja Home Via Lauran ovat kirjoittaneet tosi kiinnostavat arjen ruokailuun liittyvät postaukset – suosittelen piipahtamista heidän blogeissaan!

373 views

Everything seasoning & cashewtuorejuusto (vain bagel puuttuu)

Everything seasoning & cashewtuorejuusto (vain bagel puuttuu)

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia & Earth Control

everything seasoning

Everything seasoning + cashewtuorejuusto = vain bagel puuttuu!

Everything … but the bagel

Lempibagelini on ehdottomasti everything bagel. “Enempi parempi” on mottoni ja everything bagelissahan on vähän kaikkea! Eipä sillä, että olisin mikään suuri bagelekspertti – eläissäni en ole esimerkiksi leiponut yhtäkään moista. Kokemukseni rajoittuukin lähinnä kahviloiden ja paistopisteiden tarjontaan ja sehän täällä Suomessa on mitä on. Niinpä aina kun eteen tulee everything bagel, en ota riskejä, vaan valitsen aina sen kun tiedän siitä pitäväni. Koskaan kun ei tiedä milloin seuraava tulee vastaan!

Jos ihan totta puhutaan, en oikeastaan edes ole niin sen itse bagelin perään. Minua viehättää paljon enemmän bagelin pinnalla sijaitseva everything seasoning! Kauan sen jälkeen kun bagelini on jo historiaa, kalastelen vielä lautaseltani epätoivoisesti viimeisetkin murut sen koukuttavaa murupinnoitetta.

avocadoleipä

everything seasoning

Ei täs mitään baageleita tarvita?

Everything seasoning

Everything seasoning (kuten se bagelikin) on peräisin mistäs muualta kuin Amerikasta. Bagel dipataan seokseen ennen paistamista, joten uunista ulos tulee rapealla ja paahteisen mausteisella murulla kuorrutettu herkkupala. Jokaisella leipomolla on siellä vissiin oma “everything” -seoksensa, ja myydäänpä siellä tätä ihanaa murua myös kaupoissakin. Sillä maustetaan niin kräkkereitä, avocadoa, paistettuja munia, paahdettuja maissintähkiä, popcornia, voita, salaatteja, vohveleita kuin Bloody Maryjäkin… Everything seasoning -fanien mielestä se taitaakin sopia siis vähän kaikkeen!

Everything seasoning (jota en taatusti ala kääntämään suomeksi – “kaikki-mauste” … se ei jotenkin nyt vain kuullosta oikealta) on onneksi harvinaisen helppo seos kyhättäväksi ihan kotikeittiössä. Rapakon taa ei siis tosiaankaan tarvitse tätä lähteä metsästämään! Raaka-aineet tälle ihanalle seokselle löytyvät taatusti lähes jokaisen lähikaupasta: suolaa, seesaminsiemeniä, unikonsiemeniä, paahdettua sipulia, muuta et tarvitse! Kuka tämän seoksen ikinä alunperin keksikään, on se yksinkertaisuudessaan silkkaa neroutta!

En kuitenkaan olisi ihan oma itseni, ellen siitä huolimatta viilaisi perinteistä reseptiä hieman omaan suuntaani…

earth control

everything seasoning

…ja lisäisi omaan everything seasoning -seokseeni muutamia bonuksia: makoisia karpaloita ja ihanan täyteläisiä pinjansiemeniä!

Pähkinöinä pähkinöistä!

Tämänkertaisen Earth Control -yhteistyöni raaka-aineena ovat nimittäin Earth Control Cashewpähkinät, Earth Control Pinjansiemenet sekä Earth Control Karpalot. Kaikki Earth Controlin pähkinät, siemenet, kuivahedelmät sekä -marjat ovat keittiössäni ihan vakiokamaa, sillä niillä lisää helposti ruokaan kuin ruokaan niin makua kuin ravinteitakin. Varsinkin kasvisruokiin lisään mieluusti proteiinia ja hyviä rasvoja pähkinöiden muodossa!

Karpalot ja cashewpähkinät ovat sellaista herkkua, että niitä syön myös ihan sellaisenaankin (ja varsinkin Juuso upottaa pussillisen cashewpähkinöitä ihan kertakouraisulla). Pinjansiemeniä keittiössämme sen sijaan näkyy harvemmin. Ne ovat minulle edelleen sellaista “arjen luksusta”, jota ostetaan vain erityiseen tarpeeseen ja käytetään vanhasta tottumuksesta hieman säästeliäällä kädellä (tapa on peräisin opiskeluajoilta, jolloin pinjansiemeniin törsäiltiin ehkä kerran pari vuodessa – onhan niiden kilohinta aivan omaa luokkaansa verrattuna vaikkapa auringonkukansiemeniin … ja ihan syystä).

everything seasoning

Everything seasoning -seos koostuu perinteisesti siis lähinnä seesamin- ja unikonsiemenistä, paahdetusta sipulista ja valkosipulista sekä suolasta. Joihinkin resepteihin lisätään vielä mausteita, esim. fenkolinsiemeniä tai mustapippuria.

Omaan viritelmääni lisäsin kuitenkin perinteisen seoksen täydennykseksi tosiaan makeita sattumia hienonnettujen kuivattujen karpaloiden muodossa, enkä malttanut olla käyttämättä rakasta luksusraaka-ainettani pinjansiemeniä. Lopputulosta ei siksi voi sanoa sataprosenttisen autenttiseksi, mutta Amerikassa useamman vuoden asunut Juuso on ollut sille silti täysin myyty (ja niin olen minäkin) ♥ Nyt meidänkin huushollissa maustetaan vaikka mitä everything seasoningilla!

Everything seasoning

2 rkl seesaminsiemeniä (mustia ja/tai vaaleita)

2 rkl unikonsiemeniä (mustia ja/tai vaaleita)

2-2½ rkl kuivattua sipulia (josta osa voi olla paahdettua valkosipulia*)

n. ½ tl sormisuolaa

2 rkl Earth Control Pinjansiemeniä

2 rkl Earth Control Karpaloita

*paahdettua sipulia löytyy kaupasta kuin kaupasta, mutta paahdettua valkosipulia en ole bongannut juuri muualta kuin aasialaisista marketeista. Valkosipulia voi paahtaa toki myös itse, kunhan varoo polttamasta sitä! Resepti toimii kuitenkin oikein hyvin myös pelkällä paahdetulla sipulilla.

Silppua karpalot sekä kuivattu sipuli tehosekoittimella tai veitsellä hienoksi melko hienoksi rouheeksi. Paahda unikon- seesamin ja pinjansiemenet varovasti tuoksuviksi kuivalla pannulla (ei pakollista mutta paahtaminen tuo makuun lisäulottuvuuksia) ja sekoita ne niiden hieman jäähdyttyä sipuli-karpalorouheeseen.

Mausta seos makusi mukaan suolalla. Itse käytän sormisuolaa, jonka lastuja murennan sormissani pienemmiksi – mikäli käytät hienoa suolaa, kannattaa sitä laittaa vähemmän. Muutenkin kannattaa maistella suolaisuutta ja lisätä sitä tarvittaessa vähän kerrallaan. Itse tykkään itseasiassa jättää seoksen melko vähäsuolaiseksi, koska silloin voin ripotella murua reilummin annoksilleni 😀

Valmis everything seasoning on ihanan pähkinäistä ja umamista ja kiitos karpalolisäyksen, koukuttavan makeansuolaista. Meillä sitä on lykitty niin leivän kuin keitetyn munankin päälle, salaattiin sekä paahdetun parsan kuorrutteeksi vähän tämän reseptin tapaan. Seos säilyy hyvin ilmatiiviissä purkissa useammankin viikon, kunhan säilytät purkin jääkaapissa. Huoneenlämmössä iki-ihanat pinjansiemenet (kuten muutkin siemenet sekä pähkinät) nimittäin pikkuhiljaa ilman kanssa kosketuksissa ollessaan härskiintyvät.

everything seasoning

Cashewtuorejuustoa olen halunnut tehdä siitä asti, kun bongasin Chocochili -blogista reseptin, jossa cashewmassa hapatetaan maitohappobakteereilla. Jokin tuossa hapattamisessa on kuitenkin kuumottanut, sillä käärin hihani ja rohkaisin itseni cashewtuorejuusto -puuhiin vasta nyt.

Epämukavuusalueelle meneminen yleensä kuitenkin kannattaa ja niin tälläkin kerralla! Cashewtuorejuuston hapattaminen ei nimittäin sitten ollutkaan sen kummallisempi juttu kuin massan sekoittaminen (ja sen työnhän teki kone) ja pöydälle jättäminen yön yli. Nyt meillä onkin syöty ensimmäisen tekokerran jälkeen cashewtuorejuustoa kutakuinkin päivittäin 🙂

Cashewtuorejuusto

200 g Earth Control cashewpähkinöitä + reilusti vettä liottamiseen

n. 1 dl vettä

n. ½ tl omenaviinietikkaa / ½-1 tl sitruunamehua

¼-½ tl suolaa

1 maitohappobakteerikapseli

Laita cashewpähkinät runsaaseen veteen likoamaan. Nosta astia jääkaappiin yön yli (liotusaika saisi mieluusti olla ainakin 12 tuntia).

Kaada liotusvesi pois ja huuhtele pähkinät. Soseuta cashewpähkinät, yhden maitohappobakteerikapselin sisältö, sekä sen verran vettä, että saat massan sekoittumaan koneellasi kunnolla niin sileäksi kuin mahdollista. Itselläni ei ole käytössä mitään superkonetta, mutta pieni tehosekoittimen silppuriosani tekee työn noin desin vettä avulla.

Mausta massa suolalla sekä sitruunamehulla tai omenaviinietikalla omaan makuusi sopivan happamaksi. Sekä happamuutta että suolaisuutta voi kukin viilata omaan suuhun sopivaksi, meillä on toimineet hyvin nuo reseptiin laittamani määrät.

Peitä tuorejuusto kevyesti esim. voipaperilla tai kelmulla ja jätä se huoneenlämpöön 12-18 tunniksi. Mitä pidempään cashewtuorejuusto seisoo pöydällä, sen hapatetumpi maku siihen kehittyy. Omasta mielestäni maku on ollut juuri sopiva, kun massa on hapattunut pöydällä 18 tuntia. Siirrä lopuksi hapattunut cashewtuorejuusto jääkaappiin, jossa se säilyy hyvänä vajaan viikon verran. Voit halutessasi maustaa tuorejuuston ennen tarjoilua vielä makuusi sopivalla määrällä esim. ruohosipulisilppua, mustapippuria tai valkosipulia.

cashew tuorejuusto

everything seasoning

Tiesittekö muuten, että Earth Control tekee pitkäaikaista yhteistyötä WWF Suomen kanssa?

Touko-kesäkuussa jokaisesta myydystä Earth Control -tuotteesta lahjoitetaan 10 senttiä WWF Suomen metsiensuojelutyöhön 🙂 Kampanja on käynnissä 1.5.-30.6.2018.

Ps. Lisää Earth Control -reseptiikkaa löydät Earth Controlin Facebookista!

442 views

Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

by Juulia 1 Comment
Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

hasselbackan kurpitsa

Ai että! Pimein vuodenaika ja ruokakuvaus, match made in hell! Nämä kuvat eivät suuresti miellytä silmääni, mutta kuvissa esiintyvä ruoka sitäkin enemmän. Kyseessä on sellainen sarjassamme mitä kotoa löytyy -rätkäys, joista itse yleensä olen aina kovin innoissani.

Jos kaupassa käydessä ovat aivot jo lakanneet päivän ajalta toimintansa (tai kauppaan ei edes jaksa lähteä), mutta jotain pitäisi silti kotoa löytyvistä sekalaisista aineksista saada kyhättyä, on kokkaamiseni melko luovaa toimintaa ilman takeita lopputuloksesta. Välillä onnistun paremmin ja välillä … noh, en, mutta aina saadaan kuitenkin syödäksemme. Kaikkein väsyneempinä arkipäivinä pelataan varman päälle ja syödään pakastepelmeneitä.

hasselbackan kurpitsa

hasselbackan kurpitsa

Meiltä löytyi tässä joulun alla eräänä joulukuisena päivänä Härkistä, pikkusitruksia, glögiä (jota joulun tienoilla kotona onkin yleensä useamman sortin voimin) sekä myskikurpista. Kaapista kaivelin myös kuivattuja karpaloita sekä mantelilastuja. Ja mikä ehkä merkittävintä, kotoa löytyi myös pullo oivallista punaviiniä! Kyllä kuulkaa joskus mitä epämääräisimmätkin ateriat muuttuvat onnistuneiksi, kun ruokajuomana on jotain vettä maukkaampaa 😀

Kuvien perusteella herää ajatus, että annos olisi ehkä kaivannut jotain vihreää. Kun meillä ei sellaista tuolloin tosiaan kotoa löytynyt, mehevöitettiin ja piristettiin ruoka reilulla määrällä makoisaa hedelmämehua. Ratkaisu toimi mitä oivallisimmin 🙂 Jos teillä glögi tulee jo ulos korvista, voi sen sijaan tässä ohjeessa hyvin käyttää punaviiniä, omenamehua tai miksei vaikka ihan vaan kasvislientä.

Hasselbackan kurpitsa ja mausteinen Härkis

4:lle

1 keskikokoinen myskikurpitsa

oliiviöljyä

1 paketti maustamatonta Härkistä

1 keskikokoinen keltasipuli

4 valkosipulin kynttä

1 dl kuivattuja karpaloita

1½ dl glögiä / punaviiniä / omppumehua / kasvislientä

n. 50 g mantelilastuja

n. 3 rkl garam masala mausteseosta

tai:

n. 2 tl kanelia, ½ tl maustepippuria, 1 tl jauhettua kardemummaa, 2 tl rouhittuja korianterin siemeniä, 2 tl juustokuminaa, 1 tl kuivattua chiliä

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

n. 2 rkl vaahterasiirappia

3 mehukasta sesongin pikkusitrusta

Halkaise myskikurpitsa pitkittäin ja poista siemenet. Aseta puolikkaat leikkuulaudalle leikkuupinta alaspäin. Laita kurpitsan kummallekin puolelle esim. puinen syömäpuikko, ja leikkaa kurpitsaan sitten syviä viiltoja noin millin välein niin, että viilto loppuu silloin kuin veitsi osuu syömäpuikkoon. Kun molemmat kurpitsat on “hasselbackattu”, laita ne oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan leikkuupinta alaspäin, ja valele vielä kurpitsoillekin hieman öljyä.

Paista kurpitsoja 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes haarukka uppoaa kurpitsaan suht helposti. Täysin kypsiä kurpitsojen ei tässä vaiheessa vielä tarvitse olla. Kurpitsan paistuessa lämmitä glögiä hieman ja laita karpalot sen sekaan turpoamaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Pehmitä ne oliiviöljylorauksessa paistinpannulla ja lisää pannulle sitten mausteet sekä mantelilastut. Paistele vielä sen aikaa, että seos alkaa tuoksumaan ja lisää pannulle sitten härkis. Riko isommat palat puuhaarukalla vähän pienemmäksi ja sekoita härkis huolella sipuliseoksen kanssa. Ota pannu liedeltä ja lisää mukaan vielä karpalot liemineen.

Kun hasselbackan kurpitsa on lähes kypsää, lisää härkisseos vuokaan sen ympärille. Jatka tämän jälkeen paistamista vielä sen aikaa, että kurpitsa on läpikypsää ja härkis pinnalta mukavan rapsakkaa.

Tarjoile hasselbackan kurpitsa ja joulumausteinen härkis pikkusitrusten kera. Purista yhden sitruksen mehu suoraan vuokaan härkisseosta mehustamaan ja puolita loput tarjolle pöytään – näin jokainen voi puristaa haluamansa määrän makeankirpeää sitrusmehua annokselleen.

hasselbackan kurpitsa

Palaanpa hetkeksi vielä aiheeseen viini: ostin tämän Hewitsonin La Secateur -punaviinin sokkona Alkosta, lähinnä siksi että köynnöksiin kuivatuista rypäleistä tehtyä punkkua en ennen ollut maistanutkaan. Kyllä kolahti! Maussa on reilusti hillomaisia tummia marjoja ja mausteisuutta, täyteläisyyttä ja pehmeää tanniniisuutta.

Kun viiniin käytetyt rypäleet ovat saaneet kuivua köynnöksiin paahtavassa Australian auringossa, syntyy mielikuva rusinoista tehdystä viinistä, heh. Aika makea punaviiniksi tämä viini onkin. Ei välttämättä ihan jokaisen makuun, mutta itselleni tästä tuli hetkessä vaihtoehto tilanteille, jolloin haluan hemmotella itseäni vähän paremmalla punkulla 🙂

Hewitson Le Secateur

373 views