Gogigui! – sosiaalinen illallinen korealaisittain

Gogigui! – sosiaalinen illallinen korealaisittain

gogigui

Gogigui!

…jaa että mikä?

Gogigui tarkoittaa korealaista barbecueta, jossa liha (tai vegeproteiini) paistetaan pöydän keskellä sijaitsevassa grillissä tai paistotasolla itse. Minulla oli ilo tutustua tähän sosiaaliseen ruokailumuotoon muutama viikko sitten järjestetyssä Gogigui! Social Dining with Korean Twist -tapahtumassa Teurastamon Kellohallilla. Mitä en kutsua vastaanottaessani tosin tullut kimchinhimoissani ajatelleeksi, oli että tiedossa olisi sosiaalista syömistä yhteisissä pöydissä … ja olin menossa paikalle yksin. Kääk!

En tätä itselleni asettamaa ansaa oikein oivaltanutkaan, ennen kuin vasta paikan päällä. Olen todella surkea vääntämään small talkia, joten kun katseeni kiersi ihmismassaa tunnistamatta naaman naamaa, lähti kyllä muutama kylmä hikikarpalo valumaan pitkin selkää. Onneksi bongasin lopulta joukosta vanhan opiskelututtavan ja sain helpotuksekseni luvan lyöttäytyä hänen seurueeseensa.

gogigui

gogigui

Ateria lähti alkuun sillä, että pöytiin katettiin erilaisia korealaisia kasvislisukkeita, jotka kulkevat yleisnimellä “namul“. Näihin lukeutui mm. seesamiöljyllä maustetut mungpavunidut (sukjunamul), pikkelöidyt siitakesienet (pyogo), suikaloitua porkkanaa sekä kaltattua kiinalaista pinaattia. Toki pöydässä oli myös ehtymätön kulhollinen superherkullista kimchiä. Nam!

Homma pääsi tosissaan käyntiin, kun viereeni saapui hulppea lautasellinen ohueksi viipaloitua lihaa: possunniskaa, naudankieltä ja naudan paistia. Niitä sitten nosteltiin yksitellen paistumaan pöydän keskelle sijoitetulle kuumalle keraamiselle paistoalustalle. Ohuen ohueksi viipaloitu liha paistui lähes silmänräpäyksessä, jonka jälkeen nappasin sen puikoillani salaatinelehden päälle lautaselleni.

Koreassa tällä tavoin paistettu liha tarjoillaan siis usein juuri salaatinlehteen kääräistynä, minkä ansiosta ateria oli itseasiassa yllättävän kevyt 🙂 Jokaiselle lihoista oli tarjolla myös oma kastikkeensa: possunniskan kaverina oli korealaista hapatettua chili-soijapaputahnaa gochujangia (joka muuten on todella koukuttavaa), naudalle taas ssamjang -kastiketta sekä japanilaista yakiniku –kastiketta. Lisäksi oli vielä pieni kulhollinen suolalla maustettua seesamiöljyä yleisesti kaikelle. Minä tietysti dippailin kaikkea iloisesti ristiin, koska onhan se nyt testattava jokaista yhdistelmää kuitenkin itse!

Näin ohuen lihan paistamisessa ei kauaa nokka tuhise!

Pöytäseurueeni kasvissyöjille oli tarjottimellinen seitania ja tofua. Lisäksi saimme hakea buffetpöydästä riisiä sekä korealaista riisikakkupataa nimeltä tteokbok, jota olin muuten sattumalta taplaillut kotikeittiössäni tapahtumaa edeltävinä viikkoina. Oli todella hauskaa päästä maistamaan ruokaa, jota olen itsekseni tehnyt sitä koskaan muutoin maistamatta – tällaistako sen siis kuuluu olla!

Lopulta siirryimme paistolevymme ääreltä jälkkäriin, joka oli tehty tätä tilaisuutta varten Jädelinolla. Jälkiruoka oli kylmää ja se oli harmaata … mutta ei sitten muuten muistuttanutkaan tätä alkukevään loskasäätä juuri mitenkään 😉 Mustista seesaminsiemenistä tehty jäätelö on tästälähin yksi lempijäätelöistäni ♥  oli nimittäin a i v a n t o l k u t t o m a n herkullista.

joon ouJoon Ou

Ovathan kaikki ramenfanit kuulolla?

Seurueeni oli niin mukava, että muutama tunti katosi syöden ja rupatellen lähes huomaamatta – smalltalkkammoni unohtui pöydässä aika nopeasti. Siinä sivussa kävi myös ilmi, että istuin tapahtuman kokin, korealaisen Joon Oun ystävien seurassa. Mikä onnen kantamoinen! Sain siinä heidän siivellään nimittäin kuulla joitain todella kutkuttavia uutisia: Joon on avaamassa ystävänsä Mika Palosen kanssa piakkoin aivan Kampin hujakoille ramenravintolan! Lokaatio ollaan julkistamassa hyvin pian ja silloin kannattaa kyllä olla kuulolla, mikäli on kunnon ramenkeiton ystävä.

Joon Oun CV:ssä komeilee niin Tokion kuuluisa Park Hyatt kuin erinomaisen japanilaisen pienpanimon Baird Beerin keittiömestaruuskin. Mika Palonen taas oli vuoden kokki 2010 ja hän myös edusti Suomea vuoden 2013 Bocuse d’Or -kisoissa. Niinpä olenkin jo ennalta täysin vakuuttunut siitä, että tästä on tulossa aivan omaa luokkaansa oleva ramenpaikka.

Punajuurikimchi, where u been all my life?

Ilta oli siis loppujen lopuksi täysi menestys: ylitin itseni sosiaalisesti höpöttelemällä tuntitolkulla uusien ihmisten kanssa, tutustuin kiehtoviin ja aitoihin korealaisiin makuihin, maistelin jos jonkinlaista kimchiä (myskikurpitsakimchiä, punajuurikimchiä, kiinankaalikimchiä, kurkkukimchiä…) ja kuulin kutkuttavia ravintolauutisia.

Lisäksi sain mukaani Korean tasavallan suurlähetystön kustantaman korealaisen keittokirjan nimeltä Bap (josta on muuten olemassa myös ilmaiseksi ladattava e-kirja) sekä Tuulia Niemi-Nikkolan Pienen Kimchikirjan. Ostin vielä purkillisen tilaisuuden kimchitarjonnasta vastanneiden kimchivelhojen herkkuja kotiinviemisiksi, heidän punajuurikimchinsä kun todella vei sydämeni.

Edellämainituissa seikoissa on jo rutkasti ilon aihetta, mutta lisäksi sain jälkikäteen vielä korvaamattomia vinkkejä ja kytköksiä tulevalle Etelä-Korean matkalleni 🙂 Mitään tällaista tuskin olisin kokenut, ellen olisi rohkeasti hypännyt tilanteeseen, jossa uitiin kaukana mukavuusalueeltani. Kyllä kannatti!

pieni kimchikirja… ja eikun kokkaamaan!

Ps. Jos tuo hehkuttelemani punajuurikimchi jäi houkuttamaan, kannattaa yrittää bongata sitä Teurastamon night marketeissa – Pienen Kontiaisen Kimchitehdas kertoi olevansa niissä usein myymässä tuotteitaan.


Illallinen tarjottiin minulle. Kiitos vielä kutsusta tapahtuman tuottaja Mirri Creative!

206 views

Kimchivinegretti, vihreää parsaa & veriappelsiinia

Kimchivinegretti, vihreää parsaa & veriappelsiinia

kimchivinegrettiOut with the old, in with the new

Tervetuloa vaan parsasesonki, sua on vähän odoteltukin! Yleensä syön ekat parsat lähestulkoon sellaisenaan – vähän voita, suolaa ja pippuria vaan ja avot – mutta voihan näitä perinteitä välillä vähän ravistella?

Tänä vuonna söinkin ensimmäiset parsani sesongin vikojen veriappeliisinien ja kypsän avocadon kera. Kausituotteista odotetuimpia ovat minulle vuosi toisensa jälkeen juuri veriappelsiinit ja parsa, joten tuntui jotenkin sopivalta laittaa nämä herkut edes hetkeksi samalle lautaselle. Koukuttavan yty ja intensiivinen kimchivinegretti viimeisteli jo valmiiksi värikkään annoksen vielä asteen piristävämmäksi – tämä lautasellinen nenän alla ei haittaa, vaikka ulkona näyttää taas satavan räntää 😀

kimchivinegretti

Kimchiin olen ollut hulluna jo vuosia, mutta sen kanssa kokkailu kulkee keittiössäni selkeästi kausittain. Ihka ensimmisen blogipostaukseni aihe oli kimchiletut ja vuotta myöhemmin juhlin yksivuotista blogiani kimchiriisillä. Viime vuonna innostuin kimhcipizzasta vierailtuani Tukholman Omnipollos Hattissa ja tuossa muutama kuukausi takaperin hurahdin kimchi “majoneesiin“, jonka pohjana on silken tofu. Kimchillä olen myös tykännyt maustaa ramenkeittojani siitä asti, kun testailin Jenni “Kansleri” Tuomisen ramenreseptiä.

Olen myös oppinut hyödyntämään kimchipurkin pohjalle kertyvää kimchilientä. Se on tietysti aivan yhtä mahtavaa superherkkua kuin se kimchikin, eikä sitä missään nimessä kannata jättää hyödyntämättä. Kimchin neste käyttää erilaisissa ruuissa mausteena tai marinadina, tai tehdä siitä ihana kimchivinegretti! Suoraansanoen toivoisinkin, että kimchipurkeissa olisi enemmän lientä 🙂

Huom! Mikäli vältät eläinkunnan tuotteita, muistathan tarkistaa ettei käyttämässäsi kimchissä ole kalakastiketta.

Kimchivinegretti

(vegaaninen, mikäli käytät vegaanista kimchiä)

n. 1 dl

½ dl oliiviöljyä

3-4 rkl kimchilientä

1 kevätsipuli

2 rkl (riisi)viinietikkaa

1 rkl agavesiirappia tai mirinkastiketta

½ tl dijonsinappia

(1-2 rkl kimchiä)

(ripaus suolaa)

Leikkaa kevätsipulista kuiva kanta ja mahdolliset nuupahtaneet vihreät osat pois. Pätki kevätsipuli muutamaan osaan ja soseuta se sitten muiden ainesten kanssa yhteen. Maista ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

  • Eri ainesosien tasapainoa voi viilata omaan makuun hieman makeammaksi tai happamammaksi lisäämällä / vähentämällä siirapin tai mirinin / riisiviinietikan määrää.
  • Kastikkeeseen saa vielä lisää kimchipotkua, sekä hieman paksumman rakenteen, kun soseuttaa mukaan kimchiliemen lisäksi hieman kimchiä.
  • Kimchivinegretti säilyy jääkaapissa 4-5 päivää. Se kannattaa ravistella huolella ennen käyttöä.

kimchivinaigrette

Kimchivinegretti, vihreää parsaa & veriappelsiinia

1:lle

nippu vihreää parsaa

1 rkl oliiviöljyä

1 kypsä avocado

1 kypsä veriappelsiini

muutama lehti tuoretta shisoa

suolaa ja pippuria

2-3 rkl kimchivinegrettiä

Leikkaa veriappelsiinista terävällä veitsellä kuori irti. Viipaloi hedelmäliha poikittain, tai irrota veriappelsiini”fileet” kalvojen välistä veitsellä. Kerää appelsiinista irtoava mehu talteen.

Napsi parsoista puisevat tyvet irti ja paista ne napakan kypsiksi oliiviöljyssä. Älä ylikypsennä!

Kuori ja viipaloi avocado ja valele se veriappelsiinimehulla. Asettele veriappelsiini- ja avocadoviipaleet lautaselle vuorotellen ja lisää paistettu parsa niiden kylkeen. Valuta lopuksi päälle kimchivinegrettiä ja mausta annos ripauksella suolaa, vastarouhittua mustapippuria ja kourallisella shisonlehtiä.

kimchivinaigrette

229 views

Possunfile korealaisittain + löytö: Mallaspossu

by Juulia 23 Comments
Possunfile korealaisittain + löytö: Mallaspossu

Yhteistyössä Mallaspossu

possunfile

Possunfile kuuluu tiiviisti lapsuusmuistoihini: äiti laittoi fileen paistopussissa uuniin ainakin kerran kuukaudessa ja jos oikein lykästi, sen kanssa sai suurta herkkuani perunamuussia. Äidin possunfilee oli eräänlaista arjen herkkua, jota syötiin harvakseltaan mutta se oli aina erityistä. Muistan kuitenkin monesti syöneeni muualla myös sellaista kuivaa ja mautonta possunfilettä, jota ei tosiaan tee mieli santsata. Possut on Suomessa jalostettu kovan rasvan pelossa melko läskittömiksi ja kun ne vielä kypsennettään pöpöjen pelossa suorastaan rutikuivaksi, en varmasti ole muistoni kanssa yksin!

Ilahduinkin kovin, kun Mallaspossu otti minuun yhteyttä ja tarjosi tilaisuutta testata heidän meheviksi ja maukkaiksi kehuttuja tuotteitaan. Kaartilan Mallaspossua on pääkaupunkiseudun kaupoista turha etsiä, sillä se päätyy tilalta pitkälti suoraan tukkuliikkeisiin ja ravintoloihin, tai se myydään kotipaketteina tilan nettisivujen kautta. Helsingissä Mallaspossua löytääkin toistaiseksi vain Roslundin lihakaupasta, josta sain hakea itselleni sekä kassleria että ulkofileetä sisältäneen paketin: kiitos vaan ja ei paineita – tämän kaliiperin laatulihaa nyt vaan ei sitten parane sössiä!

Mallaspossu ei kuulemma tartu pannuun, niin mehevää se on. Kun possu on keittiössäni melko harvinainen vieras (olen elänyt lähes koko aikuisikäni kasvissyöjänä), selvitin netistä etukäteen kaikki mahdolliset possunfile-valmistuvinkit, jottei moista herkkua tulisi vaan pilattua. Lopputulos onnistuikin tiiviin taustatyön ja varmasti myös raaka-aineen johdosta hienosti  – luojan kiitos – enkä joudu ainakaan tällä kertaa häpeäpaaluun pahvipossun kokkaamisesta.

possunfile

Menestyksekkään kokkailusession jälkeen Mallaspossua on helppo suositella kaikille liharuokien ystäville. Ilokseni sitä voi kuitenkin suositella myös tiedostaville lihansyöjille, vaikkei luomutilasta kyse olekaan. Kun itse pyrin syömään lihaa harvoin ja panostamaan tuolloin mahdollisimman eettiseen ja ekologiseen lihaan, veikkaan löytäväni itseni Mallaspossujonosta Roslundilta vielä monesti.

Miksi Mallaspossua?
  1. Mallaspossua käyttää pitkä litania arvostamiani Helsinkiläisiä ravintoloita. Hyvä kokki tunnistaa laadukkaan raaka-aineen, eikä huonoa suostu käyttämäänkään. Jos Mallaspossu siis kelpaa esim. Henri Alénille, niin se kelpaa taatusti minullekin!
  2. Mallaspossut ovat kotoisin juvalaiselta Kaartilan maatilalta, jossa possuja on kasvatettu aina 1920-luvulta saakka – kokemusta possujen hoidosta suvussa siis riittää. Tila on modernisoitu vastaamaan nykyisiä eläinsuojelullisia ja tuotannollisia vaatimuksia.
  3. Possut elävät tällä pikkutilalla tehotuotettuja serkkujaan hieman väljemmin ja hieman pidempään. Stressittömämpi ympäristö, mahdollisuus runsaampaan liikuntaan ja rauhallisempi kasvutahti tuottaa myös mehevämpää lihaa.
  4. Mallaspossujen ruokavalio koostuu pääsääntöisesti luomulaatuisesta mallasmäskistä jota tilalle tuodaan läheiseltä Saimaan Juomatehtaalta. Mäski päätyisi kompostiin, jollei sitä hyödynnettäisi possujen päivällisenä. Mallasmäskin lisäksi possujen aterioista löytyy kotimaista vehnää, rypsirouhetta, hernettä ja härkäpapua, jotka tulevat Kaartilan tilalle lähiseudulta.
  5. Mallaspossu ei syö soijaa! Jos voin valita lihaa, jota ei kasvateta vastuuttomalla tuontisoijalla, tai mieluummin soijalla laisinkaan, valinta on todellakin helppo. Ai miksi? Lue vaikka täältä 🙂

mallaspossu

Lihansyönnin eettisyys ja ekologisuus

Aihe on laaja ja herättää vahvoja tunteita niin puolesta kuin vastaan. Varsinkin kaltaiseni entisen kasvissyöjän onkin ehkä vaikea ottaa aihetta esiin kuulostamatta tekopyhältä. Yritetään nyt kuitenkin!

Oma pyrkimykseni on syödä lihaa harvakseltaan ja panostaa tuolloin laatuun, ekologisuuteen ja eettisyyteen. Yritän siis noudattaa WWF:nkin suosimaa mottoa “vähemmän ja parempaa”.

Kotikeittiössä tämä pyrkimys toteutuukin verrattain hyvin: tilaan keväällä usein puolikkaan karitsan tai poron jaettavaksi pikkusiskoni kanssa ja tuo määrä lihaa riittää helposti koko vuoden erityishetkiä varten. Kaupassa pyrin tarttumaan luomuun ja ostamaan muutakin, kuin jauhelihaa tai arvo-osia kuten fileetä: maksaa, poskia, kieliä, potkaa, häntiä… Pyrin myös hyödyntämään ostamani lihan mahdollisimman tarkkaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kotoa löytyy luullista lihaa, kalaa tai kanaa, löytyy sieltä myös kattilallinen lientä.

Sen sijaan ravintoloissa lautaselleni päätyy lihaa hävettävän usein. Lihan makuun päässyt lihani on toinen toistaan houkuttelevampien ruokalistojen (ja varsinkin pekonin) äärellä todellakin heikko! Suuri ongelmahan tämä ei olisi, mikäli söisin ravintoloissa harvoin, mutta sehän ei pidä lainkaan paikkaansa…

Olen viime aikoina onneksi tiedostanut ravintolakäyttäytymiseni lihaisan sudenkuopan ja pyrkinyt valitsemaan sielläkin lautaselleni nyt useammin niin kasvista kuin kalaakin. Lihaa tilaan parhaimmalla omatunnolla sellaisiassa ravintoloissa, joihin se ei todennäköisesti saavu tehotuotettuna, geenimanipuloidulla ja vastuuttomalla soijalla ruokittuna ja lentorahdattuna maasta X, ja mikäli listalla on sisäelimiä tai vähemmän arvostettuja ruohonosia, valitsen uteliaana lähes poikkeuksetta niitä. Kuluttajana voin yrittää vaikuttaa ravintoloiden tarjontaan esim. kysymällä, mistä heidän käyttämänsä liha on peräisin, ennen kuin sitä tilaan (jos sitten edes tilaan).

Tämän selostuksen perään on ehkä hyvä vielä mainita, että ihanneminäni pyrkii juuri nyt kovasti tukahduttamaan muiston lähimenneisyydestä, kun kiireessä ja nälässä piipahdin ketjuburgerilla, kröhöm. Enkä tosiaankaan valinnut vegepihviä… Työtä siis vielä riittää minulla näiden hienojen tavoitteideni kanssa. Jokainen parempi päätös onneksi kuitenkin vie oikeaan suuntaan!

Mikäli pohdit laillani omaa lihansyöntiäsi ja sen eettisiä, terveydellisiä ja/tai ekologisia vaikutuksia, suosittelen lämpimästi tutustumista Lihansyöjien maa -kirjaan (Taru Anttonen & Jukka Vornanen, Into Kustannus). Kirja ottaa monipuolisesti, helppolukuisesti ja saarnaamatta kantaa siihen, miksi suomalaisen lihapainotteisen ruokavalion on muututtava. Luin sen itse lähes yhdeltä istumalta 🙂

Lisäksi kannattaa ehdottomasti tutustua vastajulkaistuun WWF:n lihaoppaaseen!

possunfile

Mikä lämpötila possulle?

Possua ei tarjota pinkkinä, sen tiedän minäkin. Eviran sivuilla possu suositellaankin kypsennettäväksi vähintään 70 asteen sisälämpötilaan, jotta sen voi syödä turvallisin mielin. Silloin ainakin vähärasvainen possunfile on kuitenkin jo auttamattoman kuivaa. Mielenkiinnosta hieman selvittelin asiaa enemmänkin, ja havaitsin, että esim. Yhdysvalloissa vuoden 2011 uusittujen suositusten mukaan porsaanlihan sisälämpötilaksi riittää 63 celciusastetta (lue lisää esim. täältä tai täältä). Matalampikin sisälämpötila nimittäin tappaa pöpöt, kunhan lihaa on kypsennetty tarpeeksi kauan.

Niinpä mehevän, mutta turvallisen possun paistamiseksi kannattaa uuni virittää matalaan lämpöön, kuten 100-125 asteeseen, ja antaa possun muhia siellä niin pitkään, että se saavuttaa sopivan sisälämpötilan. Hifistelijä pistäisi possunfileen tietysti kypsymään sous vide -keittimeen, jossa se voi pötkötellä vielä matalammassa lämmössä ja vielä pidemmän aikaa, mutta minultahan se sirkulaattori edelleen puuttuu, enkä ole toistaiseksi kotikutoisella viritelmälläni kypsentänyt muuta kuin kalaa.

Mehukkaan uunipossunfileen himoissani uskaltauduin kuitenkin tällä kokkauskerralla jättämään sisälämpötilan reilusti Eviran suositusten alle, 66 asteeseen, ja lopputulos suorastaan suli suuhun. Sisälämpötilaa valitessa kannattaa muuten pitää mielessä, että se yleensä nousee vielä muutaman asteen fileen levätessä ja tasaantuessa folion sisällä.

Makeantulinen possun ulkofile uunissa

4:lle

n. 800 g possun ulkofileetä (Mallaspossua)

1-2 rkl gochujang-tahnaa (*

1-2 rkl juoksevaa hunajaa

n. 1 rkl öljyä

n. 1 tl suolaa

paistomittari

Ota possunfile huoneenlämpöön n. tunti ennen kuin aloitat laittamaan ruokaa. Ripottele fileen pintaan suolaa ja ruskista se (valurauta)pannussa kauttaaltaan. Mikäli fileessä on rasvakerros, viillä siihen ensin ristikko veitsellä ja aloita ruskistaminen rasvapuolelta. Hiero ruskistetun fileen pintaan sitten gochujangia ja hunajaa.

Tyrkkää fileen keskikohtaan paistomittari ja laita filee (mahdollinen rasvakerros ylöspäin) 120 asteiseen uuniin. Kaada paistovuuan pohjalle desin verran vettä. Voit valella lihaa paistamisen aikana muutamaan kertaan pohjalle kertyvällä nesteellä. Paista filettä, kunnes sen sisälämpötila on 63-70 astetta – minun uunissani tähän meni reilu tunti. Ota possunfile sitten uunista ja kääri folioon lepäämään ainakin vartiksi. Muistathan, että sisälämpötila jatkaa tässä vaiheessa kohoamistaan vielä muutaman asteen.

Kun filee on vetäytynyt tarpeeksi vähintään vartin, ja aterian muut osaset ovat valmiina, voit viipaloida fileen ohuelti lihasyiden vastaisesti. Tarjoile tulisenmakea possunfile joko vielä lämpimänä tai hieman pidempään vetäytyneenä/jäähtyneenä korealaistyyppisen kurkku-retikkasalaatin ja kimchikastikkeen kera (ohje seuraa perästä)!

mallaspossu

Kurkku-retikkasalaatti korealaisittain

4:lle

n. 300 g daikonretikkaa

n. 100 g riisilastuja / leveitä riisinuudeleita

n. 150-200 g kurkkua

1 mieto chili

2 kevätsipulia

n. 1 rkl seesaminsiemeniä

½ tl seesamiöljyä

n. 1 tl kalakastiketta

n. 1 tl riisiviinietikkaa

n. 1 tl sokeria

1 ruukku korianteria varsineen

(puolikas valkosipulinkynsi)

Pätkäise kevätsipulit kahteen osaan puolivälistä ja suikaloi ne sitten pitkittäin mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Laita ne jääkylmään veteen jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistelet salaatin muut osat.

Kuori daikonretikka ja puolita se pitkittäin kahtia. Viipaloi retikka pitkittäin hyvin ohuelti, esim. mandoliinilla tai juustohöylällä. Viipaloi myös kurkku samaan tapaan pitkiksi ja ohuiksi suikaleiksi. Keitä riisihiutaleet tai -nuudelit kypsäksi, huuhdo jääkylmällä vedellä ja valuta.

Sekoita kulhossa pieneksi silputtu chili, seesamiöljy, puolet seesaminsiemenistä, riisiviinietikka, sokeri, kalakastike sekä hienoksi murskattu valkosipulinkynsi, mikäli sitä käytät. Lisää kulhoon retikka ja kurkkuviipaleet sekä kypsät riisihiutaleet tai -nuudelit ja sekoita huolella. Pilko korianterin varret pieneksi silpuksi ja lisää ne salaatin sekaan.

Juuri ennen tarjoilua voit valuttaa kevätsipulit, joiden pitäisi siinä vaiheessa olla hauskasti kähertyneitä, ja lisätä sekä ne, että korianterin lehdet salaattiin. Ripottele pinnalle vielä loput seesaminsiemenistä ja tarjoile possunfileen ja kimchikastikkeen kera.

Kimchikastikkeen ohjeen löydät täältä! Kastiketta kantaa ohentaa tätä salaattia varten hieman vedellä.

mallaspossu

*) Gochujang on korealainen chilimaustetahna, jonka pohjana on fermentoitunut papu- ja/tai riisitahna. Se on vahvaa ja todella addiktoivaa, ja rakastan laittaa sitä vähän ruokaan kuin ruokaan! Gochujangia löytyy nykyään hyvinvarustelluista kaupoista, mm. lähikaupastani, joten sitä varten ei tarvitse taivaltaa välttämättä aasialaisiin ruokakauppoihin. Voit korvata gochujangin jollain muulla voimakkaan makuisella chilitahnalla, tai ruokalusikallisella misoa, johon sekoitat niin paljon chiliä kuin mielesi tekee.

379 views

Kimchimajoneesi tofusta

Kimchimajoneesi tofusta

kimchimajoneesi

Jos siinä on kimchiä, se on lemppariani.

Kimchimajoneesi on suurta herkkuani, kuten kimchi ja majoneesi erikseenkin. Majoneesiin hurahdin teininä Amsterdamin reissulla, siellä kun sai kadulta nenän edessä paistettuja ranskiksia majoneesilla, mmmm… Kimchihulluuteni alkuperä sen sijaan on pimennossa. Todennäköisesti se oli rakkautta ensihaukulla, mutten vaan muista missä tämä tilanne on koettu ja milloin! Kimchi on minulle erityinen raaka-aine siinäkin mielessä, että väänsin siitä blogini ihka ensimmisen reseptinkin aikoinaan ♥

Niinpä ei varmaan yllätä, että minusta kimchimajoneesi on ehkä parasta mitä hampurilaiseni väliin voin laittaa, tai mihin dipata ranskiksia, tai mitä levittää leivälle, tai mihin dipata sormensa, eikun lusikkansa, eikun mitä kaataa suuhunsa suoraan purkista!

Ikävä kyllä majoneesi ei vain ole kimchin kaltaista terveysruokaa. Niinpä siitä on aiheellista kehitellä hieman terveellisempi versio, mikäli mielii toteuttaa jokainen kimchimajoneesimielitekonsa.

kimchi tofunnaise

Kimchi + tofu = kimchimajoneesi?

Tässä kohtaa hätiin astuu tofu! Tofu on terveellistä, kaikkihan sen tietää. Tofu on myös sellaisenaan melkoisen mautonta (ellei sitten syö sitä tuoreeltaan valmistettuna Japanissa, mikä onkin sitten elämys aivan omaa luokkaansa), joten sitä on mielestäni yleensä hyvä maustaa jollain tavalla. Pehmeästä silkentofusta voi kuitenkin valmistaa vain muutaman mausteen ja öljytilkan avulla vegaanista majoneesia (tofunnaise), joka on luonnollisesti öljystä ja kananmunista valmistettua serkkuaan huomattavasti vähärasvaisempi. Tofunnaise ei tokikaan huijaa ketään majoneesihullua, mutta on se silti minusta yllättävän maukasta 🙂

Kun omasta mielestäni melkein mikä tahansa paranee huomattavasti kirpeänhappamantulisella kimchilisäyksellä, kokeilin tietysti lisätä kimchiä myös tofunnaiseeni. Bingo! Näin syntyvää kimchi”majoneesia” voi lisämaustaa esim. misolla, tuoreella inkiväärillä, valkosipulilla, kevätsipulilla, etikalla tai soijalla. Sen koostumusta voi halutessaan myös ohentaa salaatinkastikemaiseksi, tai jättää se dipattavan paksuksi pehmoiseksi tahnaksi.

Huom! Perinteisessä kimchissä käytetään mausteena kalakastiketta ja kuivattuja katkarapuja, jotka vegaani voi korvata misolla. Ohje löytyy esim. täältä 🙂

kimchimajoneesi

Öljyn määrää lisäämällä saat tofunnaisesta majoneesimaisempaa, tämä kuvauspäivänä tekemäni on sen sijaan melko vähäöljyistä – mielitekoni kun oli käyttää sitä tällä kertaa levitteenä. Ranuliinien dippailua tai burgeria varten nostankin öljyn määrää melkein tuplasti! Kimchipitoisuutta kannattaa myös viilata omaan makuun sopivaksi. Jollekin riittää ehkä jopa vain muutama lusikallinen kimchin nestettä maustamaan seosta, minulla kimchiä sen sijaan on seoksesta melkein puolet 😉

kimchimajoneesi

Kimchimajoneesi tofusta

(vegaaninen, kun käytät vegaanista kimchiä)

150 g silken tofua

50-100 g kimchiä / vegaanista kimchiä

1-2 rkl kimchin nestettä

½-1 dl rypsiöljyä

1-2 rkl vaalea misoa

1-2 tl umeboshi- tai riisiviinietikkaa, myös omenaviinietikka toimii hyvin

(1 tl tuoretta inkivääriä)

(½-1 valkosipulin kynsi)

(1-3 rkl vettä)

Laita kaikki raaka-aineet blenderiin ja suristele tasaiseksi seokseksi. Ensimmäisellä tekokerralla kannattaa laittaa niin kimchiä, misoa kuin etikkaakin ensin vähemmän, suristella ja maistella, ja lisätä sitten vasta eri raaka-aineita enemmän oman maun mukaan.

Lisää makua saat tähän jo valmiiksi melkoisen tujun makuiseen kastikkeeseen soseuttamalla sekaan tuoretta inkivääriä ja/tai valkosipulia. Koostumusta voi halutessaan ohentaa lisäämällä seokseen vähän kerrallaan hieman vettä. Tehokkaalla blenderillä ja kärsivällisyydellä saat seoksesta lähes silkinsileää, mutta kuten kuvista näkyy, minulta ei löytynyt tällä kertaa kumpaakaan 😛

kimchi tofunnaise

Ps. Umeboshiviinietikka on umeboshin (eli pikkelöiteyjen japaninaprikoosien) pikkelöintinestettä. Siinä on, kuten umebosheissa itsessäänkin, todella kirpeä, hapokas ja tuju maku – ihanaa, jos multa kysytään! Suosittelen testaamaan (sekä umeboshia, että tuota lientä).

344 views