seitanlasagneSeitan kasvislasagne on lomaruokien aatelia!

Lomaruoka

Hartaasti odotettu joululoma alkoi juuri ja sen kunniaksi tahdon tänään fiilistellä lomaruokaa. Siis ruokaa, jota teen kun käytössäni on rajattomasti aikaa – kiireisessä arjessa sitä harvemmin tulee mieleen näitä projekteja aloitella. Yksi ehdoton suosikkini näistä ns. lomaruuista on lasagne. Lasagne vaatii sekä aikaa että tilaa, lasagnea kokatessa kun tulee ainakin minulla helposti täytettyä keittiön tasot aikamoisella astiakasalla. On kattilaa niin tomaatti- kuin valkokastikkeelle, on juustoraastinta, on leikkuulautaa ja uunivuokaa… Mutta onpahan lasagne aina myös kaiken sen sotkun ja säädön väärti 😀

Vaikka rakastan lasagnea sellaisena kuin italialaiset sen loivat, tänään täällä valmistuu jotain muuta. Tekemäni kasvislasagne sisältää seitania ja suppilovahveroita, sekä reilusti chiliä tuomaan lämpöä joulukuiseen elämään. Kasvislasagne syötiin meillä tällä kertaa uunissa paahdettujen tomaattien kera, kaipaan nimittäin selvästi kaiken ruokani nyt lämpimänä!

seitanlasagne

kasvislasagne

Seitan!

Seitan on tässä lasagnessa suikaleen muodossa, koska halusin testata kaupasta bongaamiani Vegemin seitansuikaleita. Keittiössäni on ollut koko syksyn vahvasti käytössä Vegemin seitanchorizo, joten oli korkea aika antaa tilaisuus muillekin Vegemin tuotteille. Jos olet lukenut blogiani enemmänkin, tiedät varmaan että suosin vahvasti kasvisperäisiä tuotteita päivittäisessä elämässäni, vaikken kasvissyöjä enää olekaan. Rehurakkaus on tässä huushollissa vahva ja kun kasvisruoka lisäksi tekee maapallolle hyvää, niin miksipä en sitä suosisi! Jos et voi syödä seitania (joka siis on käytännössä silkkaa gluteenia) tai et muuten ole seitanin ystävä, voit toki korvata seitansuikaleet jollain muulla itsellesi mieluisella kasviproteiinilla.

Kasvislasagneni sopii tällaisenaan kasvissyöjille, muttei vegaaneille – valkokastike kun on tehty maitoon ja kuorrutin lomaruokani runsalla määrällä mustaleimajuustoa. Vegaanista versiota varten valkokastikkeen voi tehdä esim. kauramaitoon ja vaihtaa juustoraasteen vegaaniseen juustoon, joista oma suosikkini on Porlammin VegePlus. Tykkään tukea vegaanisen juuston makua vielä ravintohiivahiutaleilla, mutta mikään ei tietenkään pakota laittamaan vegaaniseen versioon juustontapaisia valmisteita lainkaan 🙂 Lisäksi täytyy tietysti etsiä käsiinsä munattomia lasagnelevyjä (nopealla guuglailulla ainakin Myllyn Paras lasagnelevyt valmistetaan ilman kananmunaa).

vegem suikaleSeitansuikaleet toimivat lasagnessa oikein hyvin, tosin olisi ehkä pitänyt laittaa kastikkeeseen suhteessa vähän enemmän seitania. Nyt seitan on lasagnessani enemmänkin sattumina kuin pääroolissa.

pakastettu suppilovahvero

Aikaansaamani tuhti ja lämmittävä seitanlasagne sisältää reilusti chilillä, yrteillä ja valkosipulilla maustettua tomaattikastiketta, johon upotin myös pakastimesta pussillisen suppilovahveroita. Tämän kasvislasagnen rinnalle sopi mielestäni hurjan hyvin ihanat uunissa paahdetut kirsikkatomaatit sekä reilu nippu tuoretta basilikaa. Juu, onhan sen hassua syödä tomaattikastikkeella täytettyä lasagnea tomaattien kanssa, mutta minä nyt satun rakastamaan tomaattia!

Vaikka lasagnessa itsessään on jo mukavasti tulisuutta, lisäsin annokselleni muuten vielä reilusti kesällä Amerikasta ostamaani koukuttavaa ja hedelmäisen aromaattista Aleppon pippuria. Enää ei oo nälkä, eikä todellakaan kylmä … ja mikä parasta: kerrankin on aikaa kunnon ruokalevolle! Ah, loma ja lomaruoka!

Seitan kasvislasagne suppilovahveroilla & uunitomaateilla

Seitan-tomaattikastike:

1 keskikokoinen sipuli

5-6 valkosipulin kynttä

n. 1 rkl oliiviöljyä

250 g seitansuikaleita (tai muuta käyttövalmista kasviproteiinia)

800 g tomaattimurskaa tai kokonaisia säilyketomaatteja

n. 200 g suppilovahveroita (voit toki käyttää muitakin sieniä)

1-2 pieni tulinen chili / 1-2 tl chilihiutaleita

n. 3 rkl tuoreita yrttejä, kuten timjamia, rosmariinia, oreganoa / n. 2-3 tl kuivattuja

maun mukaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

(ripaus sokeria)

Juustokastike:

75 g voita

1 dl vehnäjauhoja

1 litra punaista maitoa

n. ½ tl vastajauhettua muskottipähkinää

250 g vahvan makuista juustoraastetta (esim. mustaleima)

maun mukaan suolaa

Lisäksi:

paketillinen lasagnelevyjä (et todennäköisesti tarvitse kaikkia mutta parempi että on tarpeeksi kuin liian vähän!)

n. 100 g juustoraastetta

Tarjoiluun:

tuoretta basilikaa

n. 500 g terttutomaatteja

1 rkl oliiviöljyä

(chilihiutaleita)

Valmista ensin seitan-tomaattikastike:

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulin kynnet. Kuullota sipuleita öljyssä pinnoitetussa kattilassa. Lisää pannuun hieman pienemmäksi paloitellut suppilovahverot (tai muut sienet) ja paista, kunnes neste haihtuu. Silppua seitansuikaleita halutessasi vähän pienemmiksi. Lisää sitten kattilaan seitansuikaleet, säilyketomaatit (jos käytät kokonaisia säilyketomaatteja, puristele ne ensin käsin rikki), hienonnetut yrtit sekä chili. Mausta kastike suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla sekä halutessasi ripauksella sokeria, joka pyöristää tomaattien hapokasta makua. Anna seitan-tomaattikastikkeen pulputella miedolla lämmöllä sen aikaa, kun valmistat valkokastikkeen. Tarkista vielä maku ennen lasagnen kokoamista – kastike saa olla vahvasti maustettua jotta lopputuloksesta tulee tasapainoinen; pasta miedontaa ruuan makua muuten liikaa.

Valmista juustokastike:

Sulata pinnoitetussa kattilassa voi ja vispaa sekaan jauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää sitten kattilaan desin verran maitoa. Sekoita tasaiseksi ja lisää loppu maito vähän kerrallaan huolella sekoitellen. Kuumenna kiehumispisteeseen ja lisää kattilaan muskottipähkinä (itse raastan hienolla terällä kokonaisesta muskottipähkinästä puolen teelusikallisen verran suoraan kattilaan). Keittele vähän väliä pohjia myöten sekoitellen, kunnes valkokastike sakenee. Lisää sekaan juustoraaste ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa (suolan määrä riippuu käyttämäsi juuston suolaisuudesta).

seitan lasagne

Lasagnen kokoaminen:

Kun molemmat kastikkeet ovat valmiina, kokoa lasagne uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle kauhallinen seitan-tomaattikastiketta ja lado päälle kerros lasagnelevyjä. Peitä levyt muutamalla kauhallisella tomaattikastiketta ja juustokastiketta. Lado päälle seuraava kerros lasagnelevyjä. Jatka samaa rataa, jättäen päällimmäisen lasagnelevykerroksen päälle vielä reilusti juustokastiketta. Viimeistele kasvislasagne kunnon kerroksella juustoraastetta. Paista kasvislasagne kypsäksi, kullanruskeaksi ja kuplivaksi 180 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Jätä kasvislasagne peitettynä vetäytymään vähintään vartiksi ennen tarjoilua.

Lasagnen vetäytyessä käytä uunin lämpö hyödyksi ja lykkää uuniin pellillinen kirsikkatomaatteja öljylorauksella valeltuina paahtumaan. Tomaatit ovat valmiit kun ne saavat hieman väriä ja halkeilevat, ja siinä ajassa on lasagnekin vetäytynyt sopivasti tarjoilukuntoon. Tarjoile kasvislasagne uunitomaattien ja basilikan kera.

seitan lasagne

260 views