Arjen pelastus: ribollita

by Juulia 4 Comments
Arjen pelastus: ribollita

ribollita

Ribollita pelasti mun viime viikon. Ihan tosi! Keitin nimittäin sunnuntaina valtavan kattilallisen ribollitaa, eli perinteistä toskanalaista kasviskeittoa ja sitä riittikin sitten useamman superkiireisen päivän pelastajaksi viikon varrella.

Normaalisti en niin innostu saman aterian syömisestä peräkkäisinä päivinä (saatikka vielä useampina peräkkäisinä päivinä), mutta ribollitan maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä. Keiton nimikin tarkoittaa uudelleenkiehauttamista! Pitkien ja energiasyöppöjen työpäivien päätteeksi kulhollinen ribollitaa lohduttaa sitäpaitsi melkein kuin äidin halaus, lämmittää melkein kuin heinäkuinen aurinko ja voimistaa melkein kuin hyvin nukutut pitkät yöunet. Siis ainakin melkein, ei nyt sentään ihan. Mitään edellämainituista ei ole ollut kuitenkaan tässä viime aikoina oikein saatavilla, joten ribollita on kelvannut korvikkeeksi enemmän kuin hyvin!

Hei pää pystyyn, kyllä se siitä! Lautasellinen ribollitaa vaan massuun ja johan helpottaa.

Viimeaikoina viikonloppuni ovatkin kuluneet lähinnä työviikoista toipumisen merkeissä; en ole jaksanut poistua kotoa juuri lähikauppaa kauemmas. Poikkeuksena visiitti Stadin Puutarhurin pelloille lehtikaalin itsepoimintaan! Osallistuin vastaavaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa viime syksynä ja suosittelen tilaisuutta kokemukseni perusteella lämpimästi kaikille kaltaisilleni lehtikaalifaneille. Mukaansa pellolta saa kerätä ison muovipussillisen lehti- ja mustakaalia 12 € passeliin hintaan, eikä kukaan ole kyttäämässä kuinka tiukkaan sen kassin sulloo. Pienempi pussillinen maksaa 4 € ja sehän on luomulaatuista supertuoretta lehtikaalia, suoraan pellosta (vieläpä melkein mun takapihalta) – ihanaa!

Aurinkoinen sää oli houkutellut Herttoniemen kartanon takana majailevalle pellolle toissaviikonloppuna reippaasti ahkeria lehti- ja mustakaalimetsän harventajia. Hyvin sitä kaalia sinne silti vielä jäi, jos jotakuta nyt alkoi kaalisavotta houkuttelemaan. Seuraava tilaisuus on lauantaina 15.10. eikä sitä kannata jättää väliin – säistä ja peltoon jäävän kaalin määrästä kun ei koskaan tiedä. Viime vuonna kävin pellolla muistaakseni vielä marraskuun puolella, mutta tänä vuonna tämä kerta voi hyvinkin olla jo viimeinen.

Massiivisen lehti- ja mustakaalikeon lisäksi nappasin pellolta mukaani myös muutaman mehevän maissintähkän (maissihan on suurta herkkuani, jos ette ole sattuneet viime kuukausien lukuisista maissiresepteistä vielä asianlaitaa päättelemään). Olisin tuonut kotiin mieluusti myös muutaman auringonkukan, mutta ne olivat lähes yhtä nuutuneita kuin minäkin 😛 Sitä ainoaa löytämääni vielä nupussaan piilottelevaa pirteää yksilöä en raaskinut katkaista maljakkoon, nauttikoon syksystään siinä!

Hetken valtava keko kahisevaa vihreää luonnon mammonaa jaksoi kotona ilahduttaa, mutta voin kyllä kertoa, että näin suuren lehtikaalisatsin perkaaminen ja pilkkominen pakastimeen ei kauaa hirveästi naurattanut. Aherruksen tuloksista nautitaan kuitenkin vielä monta monituista kertaa ja myöhemmin itseä jaksaa varmasti myös kiitellä siitä, että on vaivautunut silppuamaan kaalin jo etukäteen –  sitä kun on varsin helppo heitellä suoraan pakastimesta jos jonkinlaiseen viritelmään.

Lehtikaalin perkaamisesta ylijääneet lehtiruodit hyödynsin vielä vihermehun raaka-aineena. Pellolta keräämääni mustakaalia ei pakastimeen liiennyt, sillä osa päätyi jo poimimispäivänä sipseiksi (inspiraatio tähän Jotain Maukasta -blogilta, joka taas oli saanut inspiksensä Ravintola Gröniltä), loput siihen sunnuntaiseen ribollitakattilaan.

ribollita

Ribollitan ihanuus piilee sen edullisuudessa, käytännöllisyydessä ja yksinkertaisuudessa: maukkaasen liemeen voi nimittäin upottaa mitä tahansa vihanneksia ja juureksia, mitä siellä kaapeissa nyt sattuu olemaan. Ruokaisuutta keitto saa vaatimattomista ja edullisista valkoisista pavuista ja lopuksi koko komeus suurustetaan kuivahtaneella leivällä.

Ribollita on siis kutakuinkin täydellistä hävikkiruokaa: kaikenlaiset hylkiöraaka-aineet, nuutuneet sellerinvarret, porkkanat, sipulit ja potut sekä leivän- ja juustonkäntyt muuttuvat simsalabim hävikistä voittajiksi 🙂 Viikon varrella keittoa voi vielä jatkaa uusilla jääkaapin jämillä, tai tuoda siihen vaihtelua lisäämällä sekaan keitettyjä linssejä, jyviä, soseutettuja papuja, pekonia…

Italialaisen keittiön pyhä kolminaisuus eli porkkana, selleri ja sipuli löytyvät tämänkin sopan pohjalta ♥

Ribollita mustakaalilla ja makkaralla 4-6:lle

2-3 sellerin vartta

4-5 valkosipulin kynttä

1 sipuli

1-2 porkkanaa

2 rkl oliiviöljyä

2 ½ l kasvislientä

250 g kirsikkatomaatteja

2-3 jauhoista perunaa

250 g raakamakkaraa (esim. salsicciaa, mulla tällä kertaa varsin epä-italialaista lammaswurstia)

1 tölkki valko- tai voipapuja

n. 300 g mustakaalia

1 tl sekä kuivattua timjamia että rosmariinia

1 tl fenkolin siemeniä

1-2 tl chilihiutaleita

2-3 laakerinlehteä

reilusti vastarouhittua mustapippuria

(suolaa maun mukaan)

Tarjoiluun:

leipää

parmesaania

oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuutioi porkkana sekä sellerinvarret pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä oliiviöljyssä viitisen minuuttia, tai kunnes ne saavat kevyesti väriä ja pehmenevät (eli aloitetaan keiton kokkailu perinteisellä italialaisella soffrittolla).

Lisää kattilaan sitten kasvisliemi, kirsikkatomaatit ja noin kahden sentin paloiksi leikattu kuorittu peruna. Lisää kattilaan kaikki mausteet suolaa lukuunottamatta ja kiehauta liemi. Alenna sitten lämpöä ja keittele soppaa vartin verran eli kunnes perunat ovat kypsiä ja alkavat hajoilla.

Leikkaa mustakaali lehtiruoteineen muutaman sentin viipaleiksi ja lisää ne kattilaan. Huuhtele säilykepavut huolella ja lisää nekin keittoon. Puserra raakamakkara kuorestaan nokareina kevyesti poreilevaan soppaan ja jatka keittämistä vielä kymmenisen minuuttia. Tarkista keiton maut ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Tarjoile ribollita hieman kuivahtaneen leivän kanssa  – leivän voi lisätä halutessaan jo kattilaan, mutta itse tykkään lisätä sen vasta lautaselle, jolloin jokainen voi itse valita sen määrän. Lautaselle voi lorauttaa vielä hyvää oliiviöljyä sekä raastaa muutaman lastun parmesaania.

Tätä keittoa voi soveltaa monella tavalla ihan sen mukaan, mitä kotoa löytyy: pavut voi liottaa ja keittää itse liemessä, kirsikkatomaatit voi vaihtaa säilyketomaatteihin, mustakaalin lehtikaaliin, valkokaaliin tai vaikka savoykaaliin. Soffritoa en kuitenkaan jättäisi pohjalta pois, enkä oikestaan papujakaan, vaikkei niiden valkoisia ehkä pakko sentään ole olla.

Mikä kuitenkin on mielestäni on tärkeintä, on keiton rikastaminen ja suurustaminen kuivahtaneella leivällä. Meillä se tehtiin kuvauspäivänä valkosipulin kanssa rapeaksi paistetuilla kauraleivän muruilla (kuvassa), mutta vielä paremmaksi osoittautui seuraavan päivän oivallus: paistettu kerrosjuustoleipä (ei kuvassa, nyyh)! Paistettu kerrosjuustovoileipä ei taida kovin perinteinen lisuke ribollitalle olla, mutta perinteitä voi onneksi pistää uusiksi.

Juustoleivän valmistus kahdelle menee kutakuinkin näin: voitele kaksi upeaa ison juureen leivotun maalaisleivän siivua molemmin puolin (!) ja paahda ne ensin yhdeltä puolelta paistinpannussa. Käännä paahdetut puolet ylöspäin ja kasaa toiselle leivälle rutosti juustoa (meillä se oli tällä kerralla vahvaa cheddaria). Nosta toinen leipä paahdettu puoli juustoa päin kanneksi ja paista tämä ihanuus molemmin puolin kullanruskeaksi. Halkaise leipä kahteen osaan ja tarjoile keiton kaverina.

Tuota valuvaa ja dekadenttia herkkua oli poikkeuksellisen ihanaa dipata siihen soppaanja kyllä kuulkaa katosi työstressi mielestä hetkeksi.

609 views

Toinen aamiainen (aka hobittileipä)

by Juulia 0 Comments
Toinen aamiainen (aka hobittileipä)

Mikä on lomassa parasta?

A) pitkään koisiminen

B) toinen aamiainen

Olen ilmeisesti aikuistunut, sillä en oikein millään enää saa itseäni nukkumaan yli puolen päivän – en edes lomalla. Kaukana ovat ne ajat, kun uinuin tyytyväisesti iltapäivän puolelle; yli 20 tunnen unosetkaan eivät olleet mitenkään harvinaisuus. Tätä nykyä saan olla tyytyväinen, jos saan edes sen seitsemän tuntia kasaan, enkä heräile aamuyöstä kukkumaan.

Muistan, kuinka teininä ihmettelin isovanhempieni päivärytmiä – he kun heräsivät harva se päivä ennen kuutta. Nyt se on sitten ruvennut näyttämään siltä, että siihen suuntaan olen itsekin menossa, vaikka iltaisin en mene nukkumaan yhtään sen aiempaa kuin ennenkään.

Uniongelmista stressaaminen ei niitä ainakaan paranna, joten olen päättänyt nähdä tilanteeni positiiviselta kannalta: aikaisin herääminen aikaansaa tarpeen toiselle aamiaiselle!

Jos herään loma-aamuna ennen kahdeksaa, vaikka herätyskello olisi laitettu optimistisesti soimaan yhdeltätoista, keitän kupin kahvia, avaan purkin Bulgarian jugurttia ja kömmähdän takaisin sänkyyn katselemaan jakson pari jotain puoliaivoiselle tilalle sopivaa hömppää (RuPaul’s Drag Racelle iso kimaltava peukku). Niihin aikoihin kun se herätys lopulta pirahtaa, olen yleensä jo suoriutunut keittiöön vääntämään toista aamiaista.

Tänään latasin lautaselleni hobiteillekin varmasti maistuvan kekosen juustoa, herkkusieniä ja uppomunaa …  ja johan alkoi taas päivä hymyilemään!

Hobittileipä

1 luomukananmuna

n. 2 tl valkoviinietikkaa

1 viipale hyvää paahtoleipää (esim. Coquus juureen leivottu hunajapaahtis)

3-4 viipaletta hyvää vahvaa juustoa (täällä tänään Appenzeller Extraa)

1 kevätsipuli

4-5 ruskeaa herkkusientä

nokare voita

suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Viipaloi sienet ja laita ne paistinpannuun ruskistumaan voinokareen kera. Paistele sieniä kullanruskeiksi, ja lisää pannulle sitten viipaloitu kevätsipuli (jätä hieman vihreää osaa leivän viimeistelyyn). Paista vielä hetki, ja tee sitten pannun keskelle tilaa paahtoleivälle. Anna leivän paistua rapeaksi yhdeltä puolelta ja käännä se. Viipaloi leivälle juustoa ja käännä liedeltä lämpö pois. Jätä juusto sulamaan lämpimälle leivälle.

Valmista sitten uppomuna. Kiehauta kattilassa reilusti vettä. Kun vesi poreilee, lisää siihen etikka. Pyöräytä kauhalla veteen pyörre ja riko kattilaan yksi muna – sen voi laskea veteen kauhalla, jos hirvittää rikkoa muna suoraan veteen. Pyörre saa munan valkuaisen kiertymään (ainakin enimmäkseen) keltuaisen ympärille. Veden kuuluu poreilla, muttei kiehua kuitenkaan liian kovaa – muutoin muna hajoaa veteen. Kypsennä munaa n. neljä minuuttia, jolloin keltuainen jää ihanan pehmeäksi ja valuvaksi, nosta muna sitten vedestä reikäkauhalla.

Kokoa leivälle herkkusienet sekä uppomuna, rouhi päälle sitten reilusti mustapippuria ja ripaus suolaa. Silppua vielä kevätsipulin vihreää vartta koko komeuden päälle – sitten ei muuta kuin ääntä kohti!

Ps. Toinen aamiainen maistuu minulle niin hyvin, että tarkistan välillä, kasvaako jalkapohjissani jo karvaa. Ei – ainakaan vielä – mutta olen silti aika varma, että olen pituudestani huolimatta hobittien sukua 😉

91 views

Juhlaruokaa: mac & cheese

by Juulia 10 Comments
Juhlaruokaa: mac & cheese

Se olis taas se aika vuodesta, kun piirrellään vaaleanpunaisia sydänkortteja ja ujutellaan niitä ihastuksen reppuun. Se aika, kun varataan romanttisista ravintoloista nurkkapöytiä, sytytellään kynttilöitä, haaveillaan satuhäistä, asetetaan mahdottomia odotuksia itselle ja kumppanille. Vai onko? Itselleni ystävänpäivä merkitsee romanttisten rakkausjuttujen sijaan ystävyyden juhlaa. Sitä tosin sietäisi juhlia ihan päivittäin, välillä jopa tunneittain, ainakin jos on niin onnekas ystävien suhteen kuin minä ♥

En oikein tiedä mikä siinä on, mutta vaaleanpunainen amerikkalainen Valentine’s Day ruusuineen, suklaineen ja romanttisine silmiintuijottetreffeineen on aina ollut mielestäni vähän kliseinen ja ylilyövä… kliseinen ja ylilyövä ja jotenkin mauton eli CHEESY!!! (Huomatkaa nerokas nokkela kömpelö aasinsiltani juustoon). Jos ystävänpäivänä syötäisiin aina juustoa, voisin innostua ystävänpäivähömpötyksistä huomattavasti enemmän.

Onneksi kaikki saavat viettää ystävänpäiviään ihan niinkuin huvittaa. Meillä onkin kaveriporukan kanssa suunnitelmissa laitella yhdessä ruokaa sunnuntaina – ja veikkaan, ettemme tee Kaunottaren ja Kulkurin spagettiannoksia, emmekä syötä toisillemme sydämenmuotoisia pinkkejä konvehteja tahi leivoksia. Juustoa pöydässä voisi sen sijaan mielestäni olla. PALJON.

Siitä saakka, kun viime keväänä Juuson kanssa maistoimme Heston Blumenthalin reseptin mukaan tehtyä mac and cheeseä Kansleri Pop Upissa, on tuo dekadentti juustoherkku kummitellut mielessäni. Annos teki Juusoonkin niin suuren vaikutuksen, että kun hän syksyllä täytti pyöreitä vuosia, oli ateriatoiveena juuri tuon reseptin mukaan tehty mac and cheese. Tiedoksi tähän nyt vielä, että Juusollahan on kolmen vuoden verran kokemusta jenkeistä, sisältäen pitkän litanian erilaisia makaronin ja juuston yhdistelmiä – joten kun hän sanoo tämän olevan yksi parhaista mac and cheeseistä mitä hän on syönyt, tiedän, ettei kyse ole vain kohteliaisuudesta.

Hestonin resepti löytyy netistä useammastakin lähteestä, esim. täältä. Reseptin noudattaminen sellaisenaan on kuitenkin hieman ongelmallista, sillä Hestonin käyttämiä juustoja ei täältä kotimaasta niin vain löydy. Niinpä selvittelin ensitöikseni millä ne voisi korvata. Kansleri käytti omassaan muistaakseni cheddaria, joka sopiikin hyvin karamelliaromisen lampaanmaitojuuston Spenwoodin tilalle – kunhan etsii pidempään kypsyneen ja aromikkaan cheddarin (pliis, eihän kukaan harkitse käyttävänsä tässä niitä kelmuun käärittyjä keltaisia kumijuustoja?). Testailin reseptiä myös cheddarin sijasta gruyèrellä – hyvin toimi sekin.

Gratinointiin olen käyttänyt Hestonin Berkswell -juuston sijaan joko parmesaania, pecorinoa tai manchegoa. Vuohenjuustoista olen pyrinnyt valitsemaan voimakkaamman, terävän ja kirpakan chevren, mutta tilanteen ja kaupan mukaan käytössä on ollut mitä milloinkin. Mikäli olen käyttänyt miedompaa ja pehmeämpää chevreä, olen laittanut sitä ruokaan hieman enemmän, sillä minusta vuohenjuuston aromi pitää tulle ruuassa esiin tarpeeksi. Tuorejuuston valinta on ollut helppo: Philadelphia (jenkkiruoka, jenkkijuusto – edes tuo yksi, vaikka brittikokin reseptin mukaan kokkaillaankin).

No niin, juustot käsitelty. Sitten reseptin seuraavaan dekadenttiin osaan, eli viiniin: sitä tulee tähän aivan älyttömästi. Neljän hengen ateriaan (tai kahden meidän tapauksessa) käytetään melkein pullollinen valkkaria, ja ei, sitä ei juoda. Se redusoidaan kymmenesosaan alkuperäisestä määrästään ja sekoitetaan juustoon. Jottei kukaan erehtyisi vielä tämänkin jälkeen kuvittelemaan, että kyseessä on arkiruoka, maustetaan koko komeus vielä reilulla määrällä tryffeliöljyä.

Hestonin alkuperäisreseptissä on vain yksi vika: sen mukaan tehty ateria riittää minusta vain yhdelle 😀 Niinpä teen nykyään poikkeuksetta tupla- tai tripla-annoksen, josta paistan puolet yhtenä päivänä, tietäen että kun se loppuu, saan huomenna sitä lisää.  Suosittelen lämpimästi tekemään samoin, joten reseptin on tässä tuplattuna.

Mac and Cheese à la Heston Blumenthal

400 g makaronia

8 dl  vettä

1 tl suolaa

30 ml laadukasta tryffeliöljyä

6 dl kuivaa valkoviiniä (esim. paahteisen tamminen chardonnay) → ∼ 0,6 dl (lue ohje)

6 dl kana- tai kasvislientä

(muutama valkosipulin kynsi, tuoreen timjamin oksa ja/tai laakerinlehti – oma lisäykseni reseptiin)

160 g vahvaa cheddaria

1,5 rkl maissijauhoa

160 g tuorejuustoa

vastarouhittua mustapippuria

30-50 g vuohenjuustoa (chevreä)

50-100 g manchegoa/pecorinoa/parmesaania

Kiehauta isossa kannellisessa kattilassa vesi ja suola, ja ota se sitten liedeltä. Lisää kattilaan makaroni, sekoita hieman ja laita kansi päälle. Anna makaronin turvota kuumassa vedessä muutamaan kertaan sekoitellen, kunnes kaikki neste on imeytynyt – 10-15 min. Jos kattilan pohjalla on vielä vettä kun makaroni on kypsää, kaada se pois. Mausta makaroni tryffeliöljyllä.


  Simsalabim, viini on … melkein … kadonnut.

Keitä valkoviiniä kattilassa, kunnes jäljellä on enää reilu puoli desiä. Lämmitä toisessa kattilassa kana- tai kasvisliemi, jonka sekaan voit laittaa makua antamaan parmesaaninkuoren (sen kovan osan, mikä normaalisti jää syömättä). Itse maustan liemen välillä myös yrteillä, kuten timjamilla tai laakerilla, sekä muutamalla murskatulla valkosipulinkynnellä.

Lisää tiivistetyn viinin sekaan (siivilöity) maustunut liemi. Raasta cheddar, sekoita siihen maissijauho ja lisää seos kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä kokoajan hämmentäen, jotta juusto sulaa liemeen ja maissijauho kypsyy. Ota kattila liedeltä ja murustele sekaan vuohenjuusto (Heston murustelee vuohenjuuston vasta uunivuuan pinnalle, mutta itse tykkään sekoittaa sen kastikkeeseen). Lusikoi kattilaan sitten vielä tuorejuusto. Sekoita hyvin ja mausta mustapippurilla. Kastikkeen kuuluu olla vellimäistä.

Kaada juustokastike makaronin sekaan ja annostele seos joko yksittäisiin uunivuokiin, tai yhteen isoon. Kuorruta kourallisella raastettua manchegoa, pecorinoa tai parmesaania. Gratinoi 225ºc uunissa kunnes pinta on kullanruskeaa ja kuohuvaa. Nauti sellaisenaan, salaatin kaverina tai lisukkeena – itse olen tykännyt murustella annokseni päälle hieman rapeksi paistettua pekonia … koska jos kerran nautiskellaan, niin nautiskellaan sitten kunnolla.

(Juusohan meni synttäreinään lopulta suorastaan sänkyyn mac and cheese -vuoka kainalossa …  mutta ehkäpä en julkaise kuvaa tilanteesta kuitenkaan täällä…)

Jenni “Kansleri” Tuomiselle suuret kiitokset tutustuttamisesta tähän reseptiin! Kansleri Pop Up -viikkojen ruokiin keskittyvä keittokirja muuten julkaistaan lähiaikoina. Odottelen jo innolla, kun olisi kiva saada omaan repertuaariin muutama muukin Kanslerin herkku…

Juomasuositukseni tälle tuhtiakin tuhdimmalle, rasvaiselle, täyteläiselle ja sydämenpysäyttävälle ruualle on vahvemmin humaloitu, raikas mutta kuitenkin tarpeeksi vahva ja täyteläinen olut, kuten pippurinen ja kuivan raikas Brooklyn Sorachi Ace saison, tai villihiivalla käytetty ja reippaasti humaloitu belgi pale ale To Øl Fuck Art – This is Architecture. Juhlavampaa olutta kuin sampanjapulloon pakattua, sampanjahiivallakin käytettyä Sorachi Acea saa hakea (no, ainakin Alkosta), mutta mikäli tilanne vaatii vielä arvokkaampaa kuplivaa, avatkaa nyt ihmeessä pullo sampanjaa! Kerran tässä vaan eletään ♥

2 841 views

Löytö: Oranssi viini

by Juulia 0 Comments
Löytö: Oranssi viini

No nyt on lasissa jotain melkoisen erikoista, nimittäin oranssia viiniä! Viiniläksynsä säntillisesti lukeneille viinityyli tuskin on tuntematon, mutta voin rehellisesti myöntää, etten itse ollut moisesta vielä muutama viikko sitten kuullutkaan.

Oranssi viini on ikäänkuin valkoviini, joka on valmistettu punaviinin tapaan: murskattujen rypäleiden, kuorineen siemenineen, annetaan maseroitua mehussa sen sijaan, että ne pyrittäisiin poistamaan mahdollisimman pian. Tällöin viiniin syntyy valkoiseen verrattuna enemmän tanniineja, väriä sekä tuhdimpaa suutuntumaa.

Oranssin viinin juuret löytyvät Georgian, Slovenian ja Italian Friuli-Venezia-Giulian tienoilta – alueille perinteinen viinin valmistustapa on vain vuosien saatossa jäänyt modernin ja ns. puhtaan viinin jalkoihin. Monen mielestä oranssi viini onkin viallista. Alkon valikoimista niitä on turha etsiä, mutta onneksi on olemassa interwebin ihmeellinen maailma!

Tämä maistamani oranssi viini, Porta del Vento Saray 2009, osui silmiini Vino Nostrumin nettisivuilta, kun etsiskelin kiinnostavaa viiniä yhteistyön merkeissä. Vino Nostrum toimittaa Italialaisia artesaaniviinejä Suomeen, Saksaan ja Ruotsiin. Vino Nostrumin nettikauppa on helppokäyttöinen, luotettava, laadukas, ja tietysti täysin laillinen – yrityksen toimintaan voi tutustua tarkemmin täällä.

Valikoimasta löytyy liuta pientilojen rakkaudella valmistettuja viinejä, hintahaarukassa kaikkea väliltä tavis (minä) – oenofiili (aka viininrakastaja). Kaikki Vino Nostrumin valikoiman viinitilat ovat biodynaamisia ja/tai luomutiloja – viinit kun valmistetaan pientiloilla usein perinteitä kunnioittaen ja luonnonmukaisuus on tällöin läsnä ns. luonnollisesti.

Saray on kotoisin Sisiliasta, Porta del Venton tilalta. Se valmistetaan catarratto -rypäleistä, joiden annetaan maseroitua 30 päivää ennen vuoden kypsytystä tammitynnyreissä. Viiniin ei lisätä sulfiitteja tai hiivoja, ja tilalla noudatetaan luonnonmukaisen viljelyn periaatteita.

Valmis viini on syvän ruskeanoranssia, tuoksussa on appelsiinia sekä kuivia hedelmiä – mieleeni tulee selvästi myös kuiva sherry. Maun puolesta Saray on täysin erilainen kuin mikään koskaan maistamani viini. Vertaan makuakin paremman sanaston puutteessa kuivaan sherryyn, kun jotenkin uudelle tuttavuudelle on tarve löytää verrokki. Maku on ryhdikäs, tasapainoinen, kevyen tanniininen ja aromikas – varsin kiehtova viini, jota haluan nyt kokoajan LISÄÄ.

Maku selvästi kehittyy ja pyöristyy, kun viini saa ilmaa – oranssin viinin sanotaankin säilyvän varsin pitkään avattuna, jopa viikon, ja kehittyvän hapettuessaan. Tämän huomasimme maistelukaverienikin kanssa: viimeinen lasi maistui kummallakin maistamiskerrallani parhaalta. Seuraavalla kerralla tiedänkin nyt avata viinin reilusti etukäteen.

Täysin uudenlaiset aromit saivat minut ensin hieman hämilleni: mitä ruokaa valita tämän viini kaveriksi? Oranssit viinit ovat kuitenkin onneksi varsin monipuolisia yhdistelymahdollisuuksiltaan. Niissä on tarpeeksi tanniineja ja rakennetta pärjäämään tuhdimmankin ruuan kanssa, mutta ne ovat samalla tarpeeksi kevyitä ja raikkaita myös kalalle ja kasvisruuille. Eräänlainen viinimaailman jokapaikanhöylä siis kyseessä!

Ekalla maistelukerralla testailimme viinin kaverina Etelä-Italialaista klassikkoa caponataa, sekä Vino Nostrumin suosituksesta appelsiini-ankkaa. Happaman makea caponata toimi oranssin viinin kaverina minusta erinomaisesti, kevyen puoleinen ankkasalaattini sen sijaan korosti viinin hapokkuutta ehkä liikaakin.

Ankkaa fenkoli-appelsiinisalaatin kera – hyvää, mutta ei täydellinen pari Saraylle.

Niinpä avatessani toisen pullon päätin tehdä ankasta hieman tuhdimman version ja tarjosin sen valkopapusoseen, maitohorsman sekä karamellisoidun appelsiinin kera. Tällä kerralla maistelimme myös muutamaa juustoa: nuorta ja kermaista gorgonzolaa, aromikasta pecorinoa ja kirpakkaa chilijuustoa.

Tuhdimpi ankkaruoka toimi viinin kaverina selvästi paremmin, mutta yllättäen viini pääsi parhaiten oikeuksiinsa gorgonzolan kanssa – tiedättekö sen silmät selälleen räväyttävän WAU-elämyksen, kun asiat vain loksahtavat paikoilleen? Wau. Täten todettakoon, että rakastuin yhdistelmään. Kun saan seuraavan Sarayn käsiini, tiedän kokeilla sen kanssa kermaisempia ruokia.

Nyt kun olen päässyt oranssien viinien maailmasta hieman jyvälle, olen enemmän kuin kiinnostunut tutustumaan niihin lisää. Eräs avulias Alkon myyjä vinkkasi, että ravintola Spisin valikoimassa olisi kuulemma useampikin oranssi viini, samoin niiden perään kannattaa kysellä ravintola Juuressa sekä Latva barissa. Ei varmaan auta kuin lähteä visiitille 🙂 rankka duuni, mutta jonkunhan sekin on tehtävä?

Ankkaa, karamellisoitua appelsiinia, valkopapusosetta sekä maitohorsmaa.


Lähteet: Winemag.com + The Guardian + SFGate

1 714 views