Dieetti on sana, jota en ole juuri miettinyt vuosikymmeniin. Kaukana on ajat, kun yritin saavuttaa pyykkilautavatsaa kaalikeiton tai vaahterasiirappi-caynnepippuri-situunamehun turvin – ja hyvä niin! Toisin kuin teininä, olen oivaltanut, ettei onnellisuuteni ole vatsan tyhjyydestä kiinni, vaan siitä millä sen täytän 😀 Dieetit eivät siksi ole sittemmin kiinnostaneet, mutta pyrin silti joka kesä elämään hernedieetillä.
Hernedieettiin kuuluu tuoreiden kotimaisten herneiden ostaminen niiden sesongin aikana aina tilaisuuden tullen. Hernedieetin keston ajan (eli niin pitkään kun, herneet maistuvat makeilta eivätkä kitkerältä pahvilta), herneitä saa syödä JUST NIIN PALJON KUN HUVITTAA ja vedän muuten todellakin sen koko litran yhdeltä istumalta yksin.
Tänä vuonna hernedieettiini kuului välillä myös herneestä pyöräytetty viileänraikas hernetahna. Hernetahna syntyy soseuttamalla nopeasti kiehautetut herneet mascarponen ja mintunlehtien kera. Mausteeksi tahnaan tulee valkosipulia, sitruunamehua sekä rouhittuja pistaasipähkinöitä. Lopputulos on täyteläinen ja raikas vihreä tahna, johon on ihana dipata leipää tai pyöräyttää pastan sekaan. Eiköhän tämä toimisi myös paistetun kalan kaverina!
Hernetahna mascarponella ja mintulla
200g herneitä (tuoreita tai pakasteherneitä)
1 vs
½ dl sitruunamehua (puoli sitruunaa)
200g mascarponea
maun mukaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
n. 1 dl mintun lehtiä
n. ½ dl pistaasipähkinöitä
Tarjoiluun:
tuoreita mintunlehtiä
2-3 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl rouhittua pistaasipähkinää
Jos käytät tuoreherneitä, ryöppää herneitä 3 minuuttia ja jäähdytä ne sen jälkeen kylmässä vedessä. Valuta hyvin. Pakasteherneille riittää sulatus, huuhtominen ja valutus.
Soseuta herneet, yksi siivutettu valkosipulin kynsi, noin puolen sitruunan mehu, 200 g mascarponea ja noin desin verran mintun lehtiä tasaiseksi. Rouhi sekaan puolisen desiä pistaasipähkinöitä sattumiksi ja mausta hernetahna maun mukaan suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.
Ps. Hernetahna sopii tosiaan myös pastan kaveriksi! Ohenna tahnaa pienellä määrällä pastan tärkkelyspitoista keitinvettä ja sekoita hernetahna pastaan. Lisää sekaan reilusti nopeasti kiehautettuja tai pannulla paistettuja herneitä, loraus oliiviöljyä sekä reilusti raastettua parmesanjuustoa!
Orzotto. Mikä ihmeen orzotto? No orzosta valmistettu “risotto” tietysti! Tai ainakin näin olen itse kutsunut tätä orzo -nimisestä jyvänmuotoisesta pastasta risoton tapaan valmistamaani ruokaa aina. Juuri korvanappiini saamani tiedon mukaan (lue: guuglasin sanan juuri) orzotto tarkoittaa kuitenkin itseasiassa italiassa ohrattoa eli ohranjyvistä valmistettua “risottoa”. Orzo = ohra, jonka mukaan jyvän muotoinen pasta orzo – toiselta nimeltään risoni – on siis saanut nimensä.
Mutta kun samalla guuglauksella selvisi, että moni muukin käyttää orzotto -sanaa samaan tapaan kuin minä, voidaan varmaan jättää nämä semanttiset pohdinnot tähän ja jatkaa vaan pokkana reseptin pariin.
Pienellä lautasella orzo, joka on siis tässä jutussa jyväpastaa, ei ohraa!
En edes muista ihan tarkalleen milloin ensimmäisen kerran törmäsin orzoon, mutta siitä on KAUAN. Siis ainakin 20 vuotta. Sinänsä myös hauskaa, että tämä Abez-nimisen valmistajan orzopaketti löytyy kaupan hyllyiltä edelleen mielestäni aivan saman näköisenä kuin silloin kauan sitten! Vaikka välillä olen unohtanut koko orzon vuosiksi, aina kun tuo paketti osuu kaupassa silmiini, se on yleensä tarttunut mukaan.
Orzo sopii mielestäni super hyvin liemimäisiin keittoihin tuomaan ruokaisuutta, mutta käytän sitä myös muhennoksissa (esim. tämä sitruunainen kikherne-orzopata jota meillä on syöty viime kuukasina useaan otteeseen). Ykköskäyttökohde orzolle on kuitenkin edelleen se sama kuin silloin +/- 20 vuotta sitten, eli orzotto. En ole koskaan ollut maailman suurin risoton ystävä – shokeeraavaa, tiedän – mutta orzosta valmistettua risottoa sen sijaan RAKASTAN.
Tämä keväinen orzotto herneillä, fenkolilla ja mintulla on resepti, jota olen hieman eri variaatioin valmistanut niin pitkään kuin olen orzolla kokannut. Kasvissyöjävuosina siihen ei tietenkään tullut pekonia ja pekonin voi nytkin halutessaan jättää pois tai vaihtaa esim. pieneksi kuutioiksi leikattuun savutofuun 🙂
Käytän tässä ruuassa mielelläni joko kuivaa sherryä tai vaaleaa vermuttia, mutta yhtä hyvin makua tuovaksi nesteeksi sopii kuiva omenasiideri sekä kuiva valkoviini. Kesällä pakasteherneet vaihtuvat tietysti myös tuoreisiin herneisiin!
Herne orzotto
1 rkl oliiviöljyä
100 g luomupekonia
1 pieni salottisipuli
1 yksikyntinen / 3-4 valkosipulin kynttä
puolikas fenkoli (n. 130g)
3 rkl vaaleaa vermuttia tai kuivaa sherryä
200g (pakaste)herneitä
kourallinen minttua ja persiljaa
yhden sitruunan mehu
200 g orzo -pastaa
6-7 dl vettä / kasvislientä
suolaa, vastarouhittua mustapippuria
parmesaania
Sulata 200 g pakasteherneitä ja jaa ne kahteen osaan. Soseuta puolet herneistä yhden sitruunan mehun, persiljan ja mintun kera (yrttejä voi käyttää sen verran mistä pitää ja persiljasta käytän itse varretkin). Lisää tarvittaessa tilkka vettä jotta saat aikaan tasaisen soseen.
Silppua fenkoli, salottisipuli sekä valkosipuli. Pilko pekoni kuutioiksi. Lorauta pinnoitetun kasarin pohjalle oliiviöljyä ja paista pekonia keskilämmöllä hetki, niin että sen rasva alkaa irtoamaan pannulle. Lisää sekaan sipuli, valkosipuli sekä fenkoli ja jatka paistamista, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Älä kuitenkaan ruskista! Kuumenna samalla vesi/kasvisliemi.
Lisää kasariin 200g orzo -pastaa ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. Rouhi kattilaan hieman mustapippuria ja lisää loraus kuivaa sherryä tai vaaleaa vermuttia edelleen sekoitellen. Lisää kasariin sitten 2 dl vettä/lientä ja sekoittele, kunnes neste on lähes kokonaan imeytynyt. Lisää silloin seuraavat 2 dl nestettä ja sekoittele taas, kunnes neste on lähes imeytynyt. Lisää vielä 2-3 desiä nestettä ja keittele seosta miedosti pulputellen ja välillä sekoitellen, kunnes pasta on juuri ja juuri kypsää ja neste on lähes kokonaan imeytynyt. Lisää kasariin silloin vielä sekä herneet että hernesose ja kuumenna. Mausta ruoka tarpeen ja maun mukaan suolalla ja raasta sekaan muutama ruokalusikallinen parmesaania. Ohenna tarvittaessa vielä tilkalla vettä/kasvislientä.
Tarjoile herne orzotto parmesaanilastujen ja tuoreen mintun ja/tai persiljan kera heti sen valmistuttua!
Kun olin pieni, äidilläni oli tapana kiikuttaa lautasellinen rehuja mutusteltavakseni kesken leikkien, teeveen kastelun tai läksyjenteon. Lautasella saattoi olla kokonainen tomaatti, pätkä kurkkua tai porkkanaa, joten kyseessä ei todellakaan ollut mikään “salaatti”. Kaikki oli esillä sellaisenaan, joten esim. porkkanasta saattoi halutessaan jyrsiä vaikkapa veistoksen. Simsalabim, ruuasta tuli leikkiä.
Nostan äidille hattua sillä, että lautaselle laitettiin todellakin ihan juuri sitä, mikä kulloinkin oli tuoretta. Keväällä herkuttelimme mehevällä varhaiskaalilla, ja äiti opetti käärimään kaalinlehdet rullalle kuin sikari. Kesällä lautasella oli usein kyssäkaalia, naurista ja lanttuakin. Kaikki maistui aina ja opin siinä sivussa rakastamaan raakoja vihanneksia!
Kiitos äidin rehulautasten laitan edelleen itselleni säännöllisen epäsäännöllisesti mutustelukulhollisia. Perinteen mukaan en minäkään pilko rehujani sen kummemmin, kunhan pätkäisen kurkusta sen pituisen palan jonka kulloinkin tahdon. Jos oikein haluan hemmotella itseäni, saatan ostaa kaupasta luomukermaviiliä ja dippijauhepussin (jep, luit oikein, kaupan dippimaustepussin!) ja sitten dippailen menemään rehulautaselliseni vaikkapa sängyssä kirjaa lukien. Ah, onnea!
Vierastin itseasiassa pitkään oikeita salaatteja, ja varsinkin salaatinkastikkeita. Halusin syödä rehuni erikseen ja sellaisenaan, ja taisin olla pitkälti yli kaksikymppinen ennen kuin maistoin ensimmäisen kerran salaatinkastiketta salaatin seassa. Noh, loppu on silkkaa rehurakkautta, sillä nykyäänhän voin aivan pokkana sanoa, että lempiruokani on salaatti. Älkää pliis vaan kysykö että mikä salaatti, siinä kohtaa valinta muuttuu mahdottomaksi! Sama koskee oikeastaan salaatinkastikkeita. Ainoat salaatinkastikkeet, joista en niin välitä, ovat majoneesipohjaisia.
(Jos haluat tietää, mitkä ovat lempi salaatinkastikkeitani, kurkkaa tämä juttu!)
Rakensin taannoin erästä kuvahaastetta varten Instagramiini kuvan teemalla “vihreä”, ja koska rehulautaset ovat minulle niin kovin tärkeitä, päädyin tekemään sellaisen ikäänkuin kunnianosoituksena äidilleni. Tätä kuvaa varten tosin päädyin stailaamaan rehulautastani aika rankasti.
Esteettisitä syistä lautaselle päätyi varhaiskaali lehtien sijaan lohkoina, avomaankurkku pätkän sijaan kiehkuroina ja sokeriherneenpalotkin nätisti halkaistuina. Rouhin pinnalle mustapippuria, ripottelin sormisuolaa, revin mukaan muutaman kirvelinoksan… Eikä siinä vielä kaikki: murustelin lautaselle myös hieman pehmeää vuohenjuustoa ja pyöräytinpä mukaan pienen kulhollisen yhtä lempikastikettani, limetti-jugurtti-tahinikastiketta.
Rehulautanen vol. 2 taitaakin itseasiassa olla … salaatti.
2-3 rkl kreikkalaista jugurttia tai kreikkalaistyyppistä kauravalmistetta
(1 tl vaahterasiirappia)
Sekoita limetin mehua tahiniin, kunnes seos hieman notkistuu. Tässä voi mennä hetki, joten ole kärsivällinen! Riippuen, kuinka mehukas limetti sinulla on, saatat tarvita puolikkaan tai kokonaisen limetin. Limetin voi halutessaan vaihtaa toki myös sitruunaan. Sekoita tahiniseokseen sitten muutama ruokalusikallinen jugurttia ja makeuta kastike halutessasi pienellä tilkalla vaahterasiirappia. Lopputulos on kirpeä, täyteläinen, paahteinen, kermainen, uijuijui!
* Mikäli käytät suolatonta tahinia, muista maustaa kastike ripauksella suolaa.
Stailattu much?
Tältä se annos sitten aivan lopuksi näytti. Onhan kaikki rekvisiittakin nimittäin syötävä!
Olen jo vuosia seuraillut ruokamaailman trendejä henkilökohtaisesta kiinnostuksesta tiuhaan ja tarkkaavaisesti. Eri medioita pläräillessä tietyt raaka-aineet, valmistustavat ja keittiöt nousevat selkeästi esiin ja ennen kuin huomaakaan, tarjotaan jos jonkinlaista raakakakkua ja lehtikaalisipsiä lähes joka toisessa kahvilassa ja kaupassa.
Lähi- ja sesonkiruuan noususuhdanne ilahduttaa ekologisista syistä, mutta jotkut trendeistä ovat erityisen sydäntälämmittäviä: erityisesti vaatimattoman ja arkisen puuron nousu ruokatrendien huipulle on minusta ihanaa. Vaihtelevat valmistustavat, luovat makuyhdistelmät sekä runsaiden lisukkeiden käyttö tekee tästä lapsuuteni lempiaamupalasta monipuolisen aterian, jota sopii särpiä vaikka aamusta iltaan.
Omia puurosuosikeitani ovat ohra- ja tattariuunipuuro, mamman ruispuuro (jota keiteltiin lähes tunti puuroruisjauhoista), sekä ihan perinteinen kaurapuuro – voisilmällä, kiitos.
Nuorempana olin tästä voisilmäasiasta melko tiukka; auta armias, että joku olisi sujauttanut puurooni mustikoita, saatikka banaania tai hilloa! Lisäksi puuro piti keittää ehdottomasti maitoon. Tuorepuuroja kotonamme syötiin myös – äidillä oli tapana laittaa jääkaappiin yön yli turpoamaan kupillinen ananasmurskaa erilaisten siemenien kera. Tapa tarttui minuunkin, tosin ananasta en tuorepuuroni pohjana enää käytä: siihen tuli lukioaikojen ananasdieetin jälkeen täysi yliannostus.
Nykyään minullekin maistuu makeampikin puuro, vaikka lempimarjani puuron päällä onkin kirpakka tyrni. Välillä on ihana latoa puurokulhoon vähän kaikkea: banaania, mustikoita, kookoslastuja, macaa, tocoa, chiaa, hamppua, pähkinöitä, siemeniä, kuivattuja hedelmiä ja marjoja, kookosöljyä, kanelia, vaahterasiirappia, mantelivoita… mitä kaikkea kaapeista nyt sattuu löytymäänkin.
Tykkään myös käyttää mahdollisimman paljon erilaisia hiutaleita. Tattari on ollut kestosuosikkini kauran ohella lapsesta saakka, mutta ystäviksi ovat viime vuosina nousseet myös hirssi-, riisi-, ohra-, kvinoa-, speltti-, amarantti- sekä maissipuuro. Kaupoista löytyykin nykyään ilahduttavan laaja valikoima kaikenlaisia hiutaleita, jotka sopivat myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville! Itselläni gluteeniallergiaa tai -yliherkkyyttä ei ole, mutta minulla on melkoisen monta ystävää joilla on – sitä tuleekin siis laitettua varsin usein ruokaa gluteenitonta ruokavaliota silmälläpitäen.
Urtekramilla on valikoimissaan liuta ihania puurohiutaleita, jotka ovat pikkuhiljaa täyttäneet kaappini. Osalla Urtekramin hiutaleista (hirssi-, täysjyväriisi- ja kaurahiutale) on sekä luomu-, että gluteeniton sertifikaatio, joten voin olla varma tuotantolinjan puhtaudesta ja tuotteiden turvallisuudesta niiden kaikkein allergisimpienkin illallis- tai aamiaisvieraiden suhteen.
Vakio-ostoksiani ovat gluteenittomat luomukaurahiutaleet, jotka sopivat puurojen lisäksi monenlaiseen leivontaan. Kaurahiutaleista löytyy myös isokokoisempi versio, joilla puuroon saa kivasti vähän erilaisen rakenteen. Isoista hiutaleista keittelemäni suolaisen kaurapuuron kruunaan parmesaanilla, oliiviöljyllä, paistetulla munalla ja ohueksi viipaloidulla kevätsipulilla – muutama tippa chilikastiketta siihen päälle vielä ja avot!
Suolaisia puuroreseptejä suosittelenkin rohkeasti kokeilemaan. Sormisuolalla silatun voisilmäpuuron suurena ystävänä ajatus vaikkapa juustosta puurokulhossani ei tunnu minusta yhtään oudolta, mutta ymmärrän toki niitä joita se epäilyttää. Mikäli suolaisista puuroista innostuu enemmänkin, kannattaa guuglailla myös aasialainen aamupuuro, congee. Reseptejä tälle ruokaisalle riisipuurolle löytyy tusinoittain vaikkapa täältä 🙂
Tämänhetkinen lempihiutaleeni on congeeseenkin sopiva täysjyväriisihiutale(luomu + gluteeniton). Täysjyväriisihiutaleet sopivat minusta muutenkin erityisen hyvin suolaisiin puuroihin – käytänkin niitä nykyään itseasiassa hyvin usein eräänlaisessa risoton ja puuron yhdistelmässä. Näin kevään korvilla risottopuuroni on ollut enimmäkseen vihreän sävyinen: herneitä, pinaattia ja yrttejä pursuilevat kulholliset valmistuvat nopeasti, koostumusta on helppo kontrolloida, ja ihan risotosta menee!
Risottopuuroa ” Risi e Bisi” 2:lle
n. 50 g voita
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
n. 8 dl kasvislientä
3 dl Urtekram täysjyväriisihiutaleita
2-3 dl sulatettuja pakasteherneitä tai n. 150 g sokeriherneenpalkoja
suolaa, mustapippuria
3-4 rkl parmesaania
ruohosipulia sekä minttua
(+ vielä muutama nokare voita)
Sulata voi kattilassa ja kuullota silputtu sipuli sekä valkosipuli miedolla lämmöllä läpikuultavaksi (n. 5 min). Lämmitä toisessa kattilassa kasvisliemi. Kaada täysjyväriisihiutaleet sipulin sekaan ja pyörittele kauttaaltaan voissa. Lisää hiutaleiden sekaan reilu puolet kasvisliemestä ja keitä puurohiutaleet lähes kypsiksi. Lisää kattilaan herneet (pakasteherneet voit lisätä ihan jäisinä, sokeriherneenpalot kannattaa huuhtoa ja vaikkapa hieman pilkkoa pienemmäksi).
Lisää loppu kasvisliemi vähän kerrallaan puuron koostumusta tarkkaillen – lopputuloksen pitäisi olla lusikoitavan puuromaista, ei kuitenkaan mitään sementtipuuroa! Kun riisihiutaleet ovat täysin kypsiä, ja herneet lämmenneitä mutta vielä hohtavan vihreitä, on aika viimeistellä risottopuuro. Raasta kattilaan muutama ruokalusikallinen parmesaania ja tarkista sen jälkeen suola. Saatat kaivata puuroosi vielä suolaa (ainakin jos olet sellainen suolahirmu kuin minä), mutta pippuria ja silputtua minttua sekä ruohosipulia kannattaa ainakin lisätä reilusti! Itse sekoitan risottopuuroon vielä viime tipassa hieman ekstravoita.
Hernetahna mintulla ja mascarponella
Orzotto = orzo -pastasta valmistettu risotto
Pienellä lautasella orzo, joka on siis tässä jutussa jyväpastaa, ei ohraa!
Stailattu much?
Tältä se annos sitten aivan lopuksi näytti. Onhan kaikki rekvisiittakin nimittäin syötävä!
