Books & Antiques vol. 2

by Juulia 2 Comments
Books & Antiques vol. 2

Clover Club (gin, lemon, raspberry syrup, egg white)

Vajaa vuosi sitten piipahdimme Juuson kanssa Malminrinteen Books & Antiquesissa juhlimassa puolen vuoden virstanpylvästä ja ihastuimme kovin sekä pikkuisen baarin cocktaileihin, että sen hämyiseen tunnelmaan. Tässä tuolloin vasta-avatussa paikassa oli meidän mielestämme sen verran hyvä fiilis, että kirjoitin visiitistämme oikein jutunkin

Liekö syynä spontaani blogaukseni vai mikä, mutta sain kesällä kutsun tulla testaamaan Books & Antiquesin uudistettua drinkkilistaa ja tutustumaan samalla rempatun baarin uuteen ilmeeseen. Vaikka olin Juusolle luvannut, että pitäisin heinäkuun blogilomaa, päätimme yksissä tuumin tehdä tämän kutsun kohdalla poikkeuksen – voiko drinkkien siemailua nyt ihan “työksi” laskeakaan?

Baarin tunnelmaan ei onneksi ollut tullut muutosta; tilaa oli vain hieman avarrettu siirtämällä baaritiskiä kadun puoleisesta päästä hieman syvemmälle, jolloin tilaan syntyi muutama asiakaspaikka lisää. Samalla ikkunaa peittänyt verho oli näemmä poistettu, eikä baari pysy enää entiseen malliin ohikulkijoiden katseilta piilossa. Sisään päästäkseen ei myöskään välttämättä enää tarvitse huhuilla naapurin 100 Dogsin henkilökunnalle, vaan voi kokeilla kiskoa ovenkahvasta ihan itse.

Ikkunan paljastamisen johdosta tilaan tihkuu iltapäivästä hieman enemmän luonnonvaloa, mistä ainakin minä surkeine kameroineni olin tällä visiitillä erittäin kiitollinen.

Nimensä mukaisesti mm. kirjoja ja erilaisia antiikkiesineitä pursuileva pikkuinen baari on edelleen ihanan hämyisä, intiimi ja rauhallinen – täydellinen kahdenkeskisille itsensähemmottelucocktaileille.

Alkuun maistoimme talon boolia, joka sisälsi teetä, hunajaa, tummaa rommia, sitruunaa ja inkivääriä. Nam!  Tätä makuyhdistelmää täytyy testata kotosallakin 🙂

Seuraavaksi nenämme eteen tuotiin klassinen Daiquiri sekä Clover Club. Varsinkin jälkimmäinen kolahti minulle, erilaiset sour-tyyppiset juomasekoitukset kun ovat kovasti mieleeni. Juuson suosikki edelliseltä visiitiltä, Bobby Burns, oli listalta tällä haavaa kadonnut, mutta onneksi tässä paikassa henkilökunta on aina etsimässä keinoja toteuttaa asiakkaan toiveita listan ohikin. Tätä nimenomaista klassikkococktailia Juuso on itseasiassa yrittänyt tilata ensimaistamisensa jälkeen vähän siellä sun täällä (hyvin vaihtelevin tuloksin), niin kovasti se hänelle tuolloin kolahti.

Omaksi suosikikseni illan juomista nousi sopivan hapan, kurkkuinen ja raikas Maid in Cuba, jolle voisin melkein lätkäistä unelmacocktailin tittelin, niin lähelle lempimakujani se pääsi. Bacardi Legacy -kisan vuonna 2014 voittanut cocktail voisikin ehkä olla se, jonka perään minä nyt vastaisuudessa erinäisissä baareissa utelen, niin Juuso ei enää ole yksin niiden erityistoiveidensa kanssa 😀

Hintaahan näillä cocktaileilla on, mutta minusta laadusta, ammattitaidosta, kokonaiselämyksestä ja palvelusta sopiikin maksaa. Kaikki Son of a Punchin baarit ovatkin edellämainituista syistä kovasti mieleeni, niissä kun henkilökunta on aina viimeisen päälle asiansa osaavaa ja cocktailit taivaallisia. “Kerran tässä vaan eletään” -tyyppisenä nautiskelijana sijoitan mieluusti laatucocktailiin satunnaisesti sen parahulttaisen 12-14 €, mitä juomat näissä paikoissa yleensä kustantavat.

Books & Antiques

Malminrinne 1

avoinna:

ke-su klo 18-01

120 views

Löytö: Kamome

Löytö: Kamome

Vähän kaikkea, kiitos

Olen kävellyt legendaarisen Ruokala Lokin, aka entisen Kahvila Suomen, eli nykyisen Kamomen ohi viime vuoden aikana satoja kertoja ihmetellen joka kerta sinne suuntaavien ja paikkaa kuvaavien japanilaisten turistien määrää. Oli vuodenaika tai sää mikä tahansa, tähän piskuiseen paikkaan on ollut aina tunkua. Kymmenen vuoden takainen elokuva Ruokala Lokki teki kuvauspaikastaan kuuluisan, mutta vaikka sekä omistajat että konsepti ovat paikassa vaihtuneet, jaksavat turistit tänne edelleen vaeltaa.

Kun kuulin ja näin blogaajaystävieni Jaanan (Keittiössä Kaupungissa) ja Idan (365 days with Ida) käyneen Kamomessa, minulle tuli kiire päästä sinne vihdoinkin itsekin. Miten sitä voikin yli vuoden tallustella jonkun kiinnostavan paikan ohi astumatta ikinä sisään? Hyi minua 🙁 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis tämänkin asian kanssa, ja niinpä suoriuduin ovesta sisään vihdoin itsekin.

Ekalla testikerralla käväisin Kamomessa yksin lounaalla, mikä tosin oli virhe – Juuso, joka asui useamman vuoden aivan naapurissa, sai nimittäin hepulin: “MÄKIN HALUAN SINNE!” Kas kun ei ollut tullut kunnolla puheeksi, että meitä kumpaakin paikka niin kovasti utelutti! Kamomessa tarjoillaan päivittäin lounasta lounaslistalta, mutta ainakin omasta mielestäni kannattaa valita päivän lounastarjotin, joka maksaa 15 euroa ja sisältää alkupalan, pääruuan sekä jälkiruuan.

Ravintola oli testikerrallani lounasaikaan lähes jokaista pöytää myöten täynnä, joten tarjotintani sain odotella lopulta yli puoli tuntia. Kiireisen lounaan paikka tämä siis ei ehkä ole, varsin kiireettömänä onneksi tällä kerralla olin kuitenkin liikkeellä. Tarjotin sisälsi testipäivänäni kana-inkivääri-pyöryköitä dashiliemessä, grillattua makrillia sekä hiillostettua kurkkua ja lopuksi vielä pienen suklaa-tyrnitäytteisen pannukakun.

Öljyinen, mehevä ja suolainen makrilli mureni ihanasti haarukassa ja hiillostettu kurkku sopi sen kaveriksi loistavasti. Supisuomalaisen oloinen piparjuurijugurtti toimi annoksessa juuri niin hyvin kuin odottaa voi ja varsin kauniisti tässä annoksessa yhdistyikin niin japanilainen kuin suomalainenkin makumaailma.

Kirkas dashiliemi jäi omaan makuuni aavistuksen valjuksi, mutta kanapyöryköissä makua sitten piisasikin. Näin ollen annos oli loppujenlopuksi varsin tasapainoinen.

Jälkiruuaksi mutustelemani pieni täytetty pannukakku oli rapea ja herkullinen, tosin täyte makuuni hieman liian makea (mutta niinhän ne jälkiruuat aina ovat). Tyrniä olisin siis suonut annoksessa olevan vaikka vähän enemmänkin. Erittäin mukava lounaskokonaisuus tämä tarjottimellinen kuitenkin oli, suunnittelen jo uutta lounasvisiittiä!

Ennen kuin sille toiselle lounaalle kuitenkaan uskallan suunnata, oli Juuso vietävä Kamomeen. Vietimme juuri ennen juhannusta viimeistä iltaamme Punavuoressa (nythän me asumme jo molemmat Herttoniemessä), joten Kamome oli luonteva valinta nälän kurniessa: erityiselle illalle erityinen ravintola kiitos.

Ravintolassa oli tälläkin kerralla vilinää – turistit eivät selvästi tiedä, ettei juhannuksen aatonaattona kuuluisi enää olla Helsingissä. Alkuun meille tuotiin Kamomen ihanaa kunnolla suolaista leipää, sekä kalaisa keittiön tervehdys.

Ahneita ja nälkäisiä kun oltiin, tilasimme kumpikin oikein alkupalatkin: minä Jaanan ja Idan kuvista kadehtimaani parsaa pehmeäksi keitetyn munan ja hasselpähkinävinegretin kera ja Juuso bliniä. Graavilohta, hunajasinappia sekä taimenenmätiä sisältävä setti oli Juusolle selvästi nappivalinta, kuten ilmeestäkin näkyy. Ainoa kritiikki tuli siitä, ettei blini uinut voissa, kuten täällä meilläpäin on yleensä tapana 😀

Paahdetut vihreät parsatangot oli paistettu juuri sopivan napakoiksi, mutta kieleni vei erityisesti kirpeässä hasselpähkinävinegretissä uiskentelevat rouskuvat parsaviipaleet. Rapeaksi paistettu viljaseos annoksen päällä viimeisteli nautinnon – oivaltava ja ihanan erilainen parsa-annos tämä Kamomen lautasellinen!

Pääruuaksi valitsimme yhteisin tuumin Tsumamit eli valikoiman pieniä annoksia, joiden kylkeen nappasimme lasilliset sakea.

Pöytään alkoikin pikkuhiljaa ilmestyä kaikenlaista jännää: soijassa ja mirinkastikkeessa haudutettua mustekalaa, seesamikastikkeessa pyöriteltyä kurkkua, marinoitua muikkua, hapatettuja ja säilöttyjä kasviksia, onigiri -riisipalloja ja misokeittoa.

Hurahdimme kumpikin seesamkastikkeessa mehustuneeseen kurkkuun, jota pöytään onneksi tuotiinkin kukkurainen kupillinen. Myös muikut maistuivat kummallekin –  sekä kurkku- että muikkuannokset sisälsivät tuttuja makuja kiinnostavalla pienellä twistillä.

Misokeitossa uiskenteli todella silkkisiä tofukuutioita, mutta kuvaahan en koko kulhollisesta hoksannut edes napata, niin ahnaasti sen kulauttelin. Tsukemono eli hapatetut ja pikkelöidyt vihannekset olivat täynnä mielenkiintoisia makuja – esimerkiksi kiinankaalista maistoin jopa kimchimäistä syvyyttä, kirpeys tosin löi päällimäisenä läpi jokaisessa suupalassa. Ymmärrän nyt, miksi näitä ei syödä kerralla enempää 😀

Ihastuin myös kukkean aromikkaaseen onigiriin – arvuuttelimme Juuson kanssa olisiko riisi maustettu jasmiiniteellä, tai ehkäpä kiinanruusulla, mutta ei. Violetin vivahteen ja kukka-aromin salaisuus olikin yukari, joka on kuivattua ja jauhettua punaista shisonlehteä, ei siis kukkaa lainkaan.

Erityisjännä osa valikoimaa oli marinoitu mustekala. Tekstuuri oli saman aikaisesti sekä murea että joustava, ja maku erittäin voimakas. Erikoista. En ole ihan varma, pidinkö siitä, tosin olen samaan aikaan aika varma että haluan maistaa sitä uudelleen 😀

Samaten jännäksi osoittautui sake, Hakutsuru Junmai Ginjo. Olen toki juonut sakea ennenkin, mutta en tosiaan muistanut aivan, miltä se maistuu! Valitsimme listalta saken, jonka kuvailussa ei käytetty sanaa banaani, lähtökohtaisesti kun en banaanista juomissani niin välitä (ainakaan, jos kyse on oluesta). Tämän saken maut toivat mieleen eniten hunajamelonin, ehkä myös aavistuksen vaniljaa, kuten kuvailussa luvattiin. Mielenkiintoni sakea kohtaan on nyt herännyt.

Ravintola Kamome

Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki

Ps. Hetkinen … kaivelin juuri Kamomen nettisivuilta tiedon, että ravintolan tiimistä löytyy mm. saksalainen Michelin-tähtikokki Gerald Zogbaum – sehän selittääkin jo aika paljon! Mitä saksalainen Michelin-tähtikokki tekee Punavuoressa jää sen sijaan olemattoman saksantaitoni takia Guuglen uumeniin. Täytyy varmaan siis käydä paikan päällä kyselemässä, voi kamalaa 😀 (lisätty 13.9.2016)

371 views

Baarirakkautta: BrewDog Helsinki

Baarirakkautta: BrewDog Helsinki

brewdog helsinki

Muistan vielä kuin eilisen, kun jonotin eräänä arki-iltapäivänä Viiskulmassa baariin. Poikkeuksellisen käytökseni syynä oli tietysti BrewDog Helsingin avautuminen, enkä ollut tosiaankaan ainoa, jota uusi baari kiinnosti jonottamiseen asti – melkoista somevouhotusta skottipanimon uusi baari oli nimittäin aiheuttanut siinä vaiheessa jo pitkään.

BrewDog Helsingin syntytarina vuodelta 2014 onkin pitkälti sosiaalisen median ansiota: panimon kysymykseen “mihin avaisimme seuraavan baarimme” vastattiin Suomesta sellaisella voimalla, että siinä ei ollut muilla enää paljon mahkuja saada ääntään kuuluviin. Sopivan yrittäjän ja lokaation löydyttyä baaria ruvettiin remppaamaan, ja me janoiset olutfanit vahdattiin sosiaalisessa mediassa baarin valmistumista kieli pitkällä. Lopulta odotuksemme palkittiin 17.12.2014 ja niin sitä sitten jonoteltiinkin kadulla tuoppia, hupsistakeikkaa.


Viime vuoden päräyttävin uusi tuttavuus: hapankaalilla hapatettu Sauer’d Krauts, norjalaisen Lervigin ja saksalaisen Buddelshipin yhteistyön hapan hedelmä

BrewDog Helsingissä on 24 hanaa, joista noin puolet jätän tosin useimmiten rauhaan. Olutinnostukseni alkuaikoina lotrasin monen muun tavoin Punk IPA:a lähes kyllästymiseen asti, mutta isoin syy Brewdogin omien tuotteiden “syrjimiselle” on lähinnä nykyinen olutmakuni: rakastan happamia ja kirpeitä, hedelmäisiä ja marjaisia oluita, joita BrewDogilta harvemmin löytyy – tosin poikkeuksiakin toki on (kuten vaikkapa Blitz -sarja, Elvis Juice, Hello My Name Is Holy Moose tai Lizard Bride).

IPA-innostukseni jälkeen olen tosiaan hurahtanut täysillä kaikkeen happamaan ajatuksella “mitä happamampi, sitä rakkahampi” – ihme suorastaan, että hampaissani on vielä kiillettä jäljellä 🙂 Juuri nyt suosikkejani ovat erityisesti aavistuksen suolaiset (mutta toki myös happamat) goset sekä raikkaat berliner weisset. Pikkuhiljaa kiinnostukseni on ruvennut suuntautumaan myös stoutteihin ja porttereihin, barley wineja unohtamatta.

Se oluiden määrä, mitä olen BrewDogin hellässä huomassa maistanut, alkaa olemaan melkoisen mittava, Viiskulmassa kun on tullut viime vuoden sisällä vierailtua poikkeuksellisen ahkerasti. Juusohan siis asui heinäkuuhun asti aivan siinä naapurissa ja aika harvassa ovat olleet ne kerrat, kun oltaisiin ohitettu lempibaarimme ilman, että jompikumpi ehdottaa piipahtamista “yhdellä pienellä” (eli kolmasosapintilla = n. 1,6 dl).

BrewDogiin on suunnattu aina, kun on ollut juhlan aihetta, tai jos on kaivattu pientä piristystä, tai jos on haluttu toipua rankasta työpäivästä, tai sitten ihan vain nautiskelun merkeissä. Nurkkia on vallattu baarin joka kulmalta, välillä tehty siinä oluen äärellä töitä, välillä vain höpötelty. Monen monta kertaa olen siellä myös istunut yksin, mikä onkin lähes parasta baareilua mitä tiedän: laatuolut, oma rauha, tyhjä baari – siitä on minun taivaani tehty. BrewDog onkin tätä nykyä lähestulkoon ainoa baari, missä käyn. Helsinki on toki pullollaan muitakin mahtavia olutbaareja ja -ravintoloita, mutta yksikään muu ei tunnu samalla tavalla omalta ♥

Erään arki-illan juhla-ateria koostui Brewdogin juustolautsesta, sekä Mikkellerin 1000 päivää Sauternestynnyrissä viettäneestä vahvasta belgialesta. UUH!

Henkilökunta tässä baarissa on aivan omaa luokkaansa: asiantuntevaa ja ystävällistä, juuri he saavat oloni tuntumaan niin kotoisalta. Ne ovat ne pienet asiat kuten iloinen moikkaaminen, kuulumisten kyseleminen, makuni muistaminen – on silti itseasiassa aika vaikea selittää tarkalleen mikä se on, minkä ansiosta oloni on täällä aina niin tervetullut. Tässä baarissa on  kuitenkin aina hyvä henki niin tiskin takana kuin sen toisellakin puolella.

Ottaen huomioon, että tiedän koko henkilökunnan nimeltä, hävettää tajuta, etten ole itse heille koskaan esittäytynyt. Mitenköhän asian voisi luontevasti korjata… asiakashan minä kuitenkin olen; kuuluuko asiakkaiden esittäytyä, jos he käyvät baarissa näin tiuhaan kuin minä vai onko se tungettelevaa? MIKÄ ON ETIKETTI? Kääk!

brewdog Helsinki

brewdog Helsinki

brewdog Helsinki

Summa summarum (kuten isäni sanoisi): BrewDogista on tullut minulle vaivihkaa niin kotoisa ja rakas paikka, että vaikka olen onnellinen uudesta avopuoliskostani Juusosta, samalla hieman suren yhteisen olohuonebaarimme nykyistä etäisyyttä. Ainoa keino selättää tämä ikävä on tehdä säännöllisiä pyhiinvaelluksia oluselle, luulemma. Ehdottelinkin Juusolle jo viikottaisia afterworktreffejä – esim. joka maanantai klo neljästä kuuteen, niin lähtee viikko mukavasti käyntiin!

Lopuksi haluan esitellä vielä muutamat lempi-inhokkini tästä rakkaasta baarista: olutsiepon My Little Ponyn, hiuksiaan vähän raskaammalla kaviolla halkoneen My Little Ponyn sekä seinään raapustellun kikkelin (kukapa ei tykkäisi kikkelinkuvista?)  ♥♥♥

Kiitos kaikesta tähän astisesta ja pikaisiin näkemiin oi armas BrewDogini LOVE AND LIVE!

BrewDog Helsinki

Tarkkampujankatu 20,

00150 Helsinki

Ps. BrewDog Helsinki löytyy Viiskulman lisäksi myös Facebookista, Twitteristä sekä Instagramista. Somea seuraamalla pysyy uutuuksista ja hanojen valikoimista parhaiten kärryillä – ainakin, jos ei voi piipahtaa päivittäin paikan päällä niitä kuikuilemassa 😛

Pps. BrewDogissa järjestetään aktiivisesti erilaisia maistelu- ja paritusiltoja, tap takeovereita, bingoa, mitä näitä nyt on. Niistäkin pysyy kärryillä roikkumalla baarin sosiaalisessa mediassa!

1 485 views

Punavuori Pub Crawl 2

Punavuori Pub Crawl 2

Pitkäperjantaina Punavuoren olutbaareissa ryömittiin … ihan järjestetyn tapahtuman merkeissä 😉 Punavuori Pub Crawl järjestettiin jo toista kertaa – osallistujamäärän perusteella myös arvelen, ettei kolmatta tarvitse kauaa odotella. Osaahan sitä isot ihmiset nyt baarista toiseen lampsia itseksensäkin, mutta hyvässä seurassa olut maistuu paremmalle ja kierrosta varten oli jokaisella etapilla tiedossa lisäksi joku upouusi suomalaisen pienpanimon olut, jota ei muulta vielä saanut. Olutravintoloita oli tällä kierroksella mukana seitsemän.

Ekan pub crawlin aikana kökötin kotosalla flunssassa ja seurasin poppoon etenemistä kateellisena somesta. Vannoinkin suoriutuvani seuraavalle kierrokselle vaikka pää kainalossa. Suurista puheista huolimatta tyrin kierroksen aloituksen: kuvittelin sen alkavan viiden maissa ja olin autuaasti vielä pitkissä (perjantai-) kalsareissani silloin kun olisi jo pitänyt olla viiskulman BrewDogissa. Ykkösrastilla olisi ollut tarjolla Fat Lizardin ja BrewDogin yhteistyöuutuutta, passionhedelmäistä Jesus Lizard IPA:a, mutta minkäs siinä voi kun teleporttiakaan ei vielä ole keksitty.

Suoriuduin kalsareistani ennätysnopeasti kakkosetapille Latva Bariin odottelemaan erilaisista olutammattilaisista ja blogaajista koostuvaa pub crawlin “etujoukkoa”. Rekolan Panimon tilaisuutta varten lanseeraama Savuvehnä maistuikin sitten kahta paremmalle, kun sitä varten oli oikein juostu paikalle! Latvan henkilökunta väsäsi savuvehnän kylkeen purtavaakin: herkullisen hodarin, joka oli kuin luotu kevyen savuisen ja yllättävän raikkaan vehnäolusen deitiksi.

Ehdin siinä Rekolan edustajaakin jututtamaan sen verran, että kuulin Olut Expossa hullaannuttaneen Kaksi Kotia Vailla Humalaa – villiyrtti sourin loppusatsin löytyvän nyt pulloista, ja pullojen harvoista ja valikoiduista olutravintoloista. Silmät auki niiden varalta siis!

Seuraava etappi oli piskuinen Tommy Knocker Bar Iso-Roballa. Latvasta lähtiessä näimme, kuinka suuri letka sinne oli parhaillaan valumassa… osallistujia oli siis oikeasti yli 60! Jos se ei ole merkki pienpanimobuumista niin mikä? Lisäksi täytyy kyllä todeta että olin erittäin tyytyväinen kuulumisestani etujoukkohin: täyteen ammutut baarit ovat minulle kauhistus … tykkään juoda kaljani rauhassa!

Tommy Knockerin hanassa odotti oululaisen pienpanimo Maistilan Perämeri. American Brown Aleksi sitä nimitettiin, mutta seurueessa (mm. Aromilehden bloggaaja Harri,  Tyttö ja tuopin Maria ja Kimmo, Kaunis Humala-blogin Lasse, Donut Islandin Mika sekä Punavuori Gourmet Aniko, oluttoimittaja Mariaana, One Pintin Salla) ainakin osa luonnehti sen lähemmäs red alea. Mukava olut, vaikka omaan makuuni sillä hetkellä liian katkera.

Kolmas etappi oli Il Birrificio, jossa maisteltiin joukonjohtajan, Donut Islandin Mikan ja Birrin yhteistyön hedelmää, mustaherukkaista hapanolutta Rödbärgeniä. Siinä sitten vierähtikin tovi, kun lähes jokainen ravasi tiskillä santsaamassa useaan otteeseen – minä etunenässä! Ihanan intensiivisen mustaherukkainen ja hapan tämä Rödbärgen, kyllä ne Donitsisaarella osaa ♥

Porukka pysyi hienosti kasassa Il Birriin saakka, mutta siitä eteenpäin alkoi ilmetä tihenevällä tahdilla hajontaa. Neljäs etappi, Punavuoren Ahven, koettiinkin siis jo hieman epäsynkassa. Tarjolla oli Hopping Brewstersin kysymysmerkkiä, mikä osoittautui myöhemmin Witchdance -nimiseksi gruitin ja pale alen yhdistelmäksi.

Gruitit ovat minulle vielä suht uusia tuttavuuksia (olen maistanut toistaiseksi vain neljää gruittia, jotka ovat olleet varsin erilaisia) – mutta ainakin katkeruutta oluesta löytyi enemmän pale alen tyyliin kuin humaloimattoman muinaisoluen. Epäselväksi jäi, oliko olutta humaloitu, vai tuliko katkeruus olueen vain sitä maustaneesta appelsiininkuoresta. Hyvää kuitenkin oli, varsinkin tilaamani juustotarjottimen kera!

Black Dooriin jengi saapui jo varsin epämääräisessä rytmissä, tosin se 60-päinen joukkio oli ilmeisesti hajonnut matkan varrella vielä enemmän omille teilleen – osa oli nimittäin fiksusti päättänyt välttää pahimpia ryysiksiä ja kiertää reittiä toiseen suuntaan. Black Doorissa tarjoilla Stadin Panimon kölschiä eli Helschiä. Raikas, kevyt ja maltainen lasillinen toimi toisiksi viimeisen etapin jo hieman huurustuneessa olossa varsin passelina virkisteenä.

Black Doorista suoriuduin vielä vikalle etapille eli Bier-Bieriin, jossa saatiin maistaa Sori Brewingin uutuutta Trokari Pilssiä.
Väliin maistoin mm. Anikon ja Nellan Ron and the Beast Ryan saisonia, jonka jälkeen pils maistuikin ihanalla tavalla tavalliselle 🙂 Bier-Bierissä olisi muuten nyt huhtikuussa tarjolla joka keskiviikko ostereita afterwork olusen kyytipojaksi, vink vink!

Ajoittaiseen pedanttiuteen taipuvaisena en voinut lopettaa kierrostani ennen kuin olin ryöminyt sen loppuun, eli minun tapauksessani alkuun: BrewDogiin mars! Kyseessä on armas vakiobaarini, joten sinne meneminen on aina kuin kotiin tulisi. Yleensä välttelen perjantai-illan ruuhkia, mutta nyt baarissa oli yllättävänä rauhallista.

Istuskelin tovin nurkkapöydässä ja nautiskelin omasta rauhasta, sekä lasillisesta Jesus Lizard IPA:a. Eivätpä olleet liskomiehet passionhedelmässä säästelleet! Pehmeä, runsaan hedelmäinen ja äärimmäisen nautinnollinen IPA juuri minun makuuni; erinomainen päätös poikkeukselliselle pitkälleperjantaille 🙂

Seuraavaa odotellessa, kippis kaikille osallistuneille!

89 views