Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Löytö: Ravintola Kamome (osa 2)

Hamachitartar ja lime-soijajäätelö

Löysin Ravintola Kamomen viime kesänä, juuri ennen kuin Juuso muutti sen yläkerrasta luokseni. Olimme kumpikin talsineet ravintolan ohi varmaan satoja kertoja, mutta sisään emme jostain syystä uskaltautuneet ennen kuin Juuson vihoviimeisellä Punavuoriviikolla.

Kamome teki tuolloin meihin molempiin niin suuren vaikutuksen, että kirjoittelin löydöstäni innoissani teillekin. Ravintolan ruoka oli ensiluokkaista ja sekä miljöö että palvelu eleettömän ystävällistä. Ihastuin erityisesti ravintolan tavasta yhdistää japanilaisia ja suomalaisia makuja kiinnostavalla tavalla.

Sittemmin opin, että Kamomessa on viime keväästä asti vaikuttanut saksalainen huippukokki Gerald Zogbaum, jolla oli aiemmin Saksassa Michelintähdellä varustettu ravintola. No sehän selittää, ajattelin, ja päätin vakaasti vierailla Kamomessa mahdollisimman pian uudelleen.

Vastahöyrytettyjä possusämpylöitä char siu bao,  kotitekoista kimchiä, muikku nanban zuke sekä mustekalaa ja misoa makeassa soijakastikkeessa.

Ennen kuin kuitenkaan ehdin paikalle omin nokkineni, oltiin Kamomessa bongattu kesäinen blogipostaukseni ja heiltä tuli kutsu tutustumaan ravintolan uudistettuun ruokalistaan. Niinpä kipitimme Juuson vanhaa kotikatua pitkin taas paikalle, valmiina makumatkailemaan; odotukset olivat korkealla ja hieman jännitti, etukäteen kun oltiin sovittu visiitillemme aika, jolloin myös tähtikokki Zogbaum olisi paikalla.

Jää kuitenkin rikkoutui nopeasti, kun emäntämme Angela tervehti meitä jo ovella cavalasillisten kera. Ensimmäinen annos, hamachi tartar soija-limejäätelöllä saapui pöytään lähes istuuduttuamme: suolaisen kirpeä jäätelö täydensi raikasta tartaria uskomattoman hienosti, enkä oikein vieläkään osaa elämystä artikuloida syvää ja onnellista huokausta paremmin.

Seuraavaksi pöytään kannettiin lajitelma erilaisia herkkuja: char siu baoja eli höyrytettyjä possusämpylöitä, kimchiä, japanilaiseen tyyliin viinietikassa marinoituja muikkuja sekä edellisvisiitilläni ihastuttanutta/ihmetyttänyttä mustekalaa mison ja makean soijan kanssa (mikä oli muuten tälläkin kertaa todella mainiota, tosin ehkä aavistuksen miedompaa kuin muistin).

Onsen Tamago eli kylpevä muna – oma reseptini tälle herkkupalalle löytyy täältä!

Alkupalalajitelmaan kuului myös henkilökohtainen suosikkini koko ateriasta, onsen tamago. Hitaasti lämpimässä kylvyssä kypsyneen munan valkuainen oli täydellisen silkkinen ja keltuainen aavistuksen paksuuntunut, täyteläinen ja juokseva. Muna kellui todella aromaattisessa ja vahvassa dashiliemessä, jollaiseen voisin itsekin varsin hyvin laskeutua lillumaan näinä marraskuun pimeinä iltoina.

Ihastuin annokseen niin, etten meinannut millään raaskia syödä koko lautasellista. Säästelin sitä hartaasti ja hitaasti vähän kerrallaan lusikoiden, kunnes lautanen oli pakko luovuttaa uusien tieltä pois.

Kultaotsa-ahvensashimin kanssa joimme Takehara Junmai “True Mirror” sakea: aavistuksen kukkea ja banaaniarominen sake jakoi meidän mielipiteet, minä ihastuin, Juuso ei niinkään.

Juomat olivat läpi aterian täydellisesti annoksilleen sopivia. Pääsimme tutustumaan kolmeen eri sakeen, joista yksi oli kupliva. Lisäksi ruokajuomina oli mm. ihania rieslingejä Viinitieltä.

…ja annokset vain jatkoivat ilmestymistään pöytäämme. Nipin napin toivuttuani onsen tamagon aiheuttamasta sydämentykytyksestä, kannettiin pöytäämme kokonainen kultaotsa-ahven! Tällaisia annoksia Kamomessa kuulemma tarjotaan vain, jos kalaa on saatavilla tuoreena – meillä kävi siis niinsanotusti mäihä. Kultaotsa-ahven oli leikattu suupaloiksi, joista puolet oli valeltu kuumalla vedellä. Moista sashimiannosta en konsanaan ole nenäni alle saanutkaan.

Kultaotsa-ahven sashimi

Wagyu-härkää mison ja nashipyreen kera

Upean sashimiannoksen jälkeen alkoi napamme jo ratkeilla liitoksistaan. Lautasellinen seuraavaa houkutusta odotti kuitenkin jo: hiillostettua Waguy-härkää misolla ja nashipäärynäpyreellä sekä tahmean mausteisia ribsejä. Mehukas härkä oli juuri ihanasti pinnaltaan karamellisoitunut ja ribsien glaseeraus oli koukuttavan tiukka (oikein pistävää kalakastiketta ja suolaista misoa, nam!)

Sticky spareribs

Seafood nabe

Ikäänkuin siinä ei jo olisi ollut tarpeeksi, luoksemme tuotiin valtava tarjottimellinen kaikenlaista herkkua: lohta, piikkimakrillia eli hamachia, tofua, sinisimpukoita, siitakesieniä, jättirapuja… Niiden mukana tuli kattilallinen maukasta ja tulikuumana höyryävää lientä, jossa saimme itse kypsennellä makupalamme.

Puuha oli todella hauskaa, joten hetkeksi suorastaan unohdin miten ähkyssä jo olin – eihän tällaisia herkkuja nyt syömättä jätetä? Viimeiset suolaiset herkut eli onigiri (jonka mausteeseen yukariin ihastuin edellisvisiitilläni suuresti, ja josta olen kirjoitellut hieman enemmän tässä onigirazu-jutussa) sekä happamankirpeä tsukemono (eli erilaiset hapatetut vihannekset) upposivat meihin täysinäisestä tilasta huolimatta kuitenkin vielä tämän jälkeen kuin varkain.

Kotitekoinen mochi mustaseesamilla ja litsisorbetilla, lasissa ihanasti pirskahteleva Sparkling Sake Awayuki.

Kun pöytään tuotiin ensimmäinen jälkiruoka, huokasin helpotuksesta – toisaalta harmittelin jo ikimuistoisen illan lähestyvää loppua. Lasi on minulla niinsanotusti siis aina sekä puolitäysi että -tyhjä, vaikka Kamomessa se taisi kyllä olla kokoajan täysi, niin hyvää huolta meistä pidettiin 😀

Kotitekoinen mochi mustalla seesamilla ja litsisorbetilla oli minusta hieman erikoisesta koostumuksestaan huolimatta ihanaa, tässä höyrytetyssä riisitaikinapallerossa kun on todella mielenkiintoinen puruvastus ja musta seesamitahna sopi sen aromiin hienosti. Juusolle sen sijaan kolahti mochia seuraava suklaakohokas puolukkasorbetilla niin, että hän söi suurimman osan minunkin annoksestani. Muutama päivä sitten hän mainitsi muistelevansa annosta edelleen kaiholla – pitänee opetella tekemään suklaakohokkaita!

Suklaakohokas ja puolukkasorbetti

Wham bam thank you mam!

Voitte varmaan kuvitella, että kun lopulta noin neljä tuntia ravintolaan astumistamme myöhemmin vyöryimme ovesta ulos, olimme aika lailla sanattomia. Moista elämysmakumatkaa ei tule kovin usein koettua, saatikka niin ystävällistä ja huomaavaista emännöintiä. Listan parhainta antia oli mielestäni edelleen japanilaiset ja japanilais-suomalaiset annokset, joiden kaltaisia ei vastaan kävelekään ihan jokaisessa japanilaisessa ravintolassa. Niiden rinnalla jäi kakkoseksi kaikki listan muut muihin Aasian maihin pohjaavat annokset, niistä kun puuttui tuo erityisyys.

Aterian loppupuolella pääsimme juttelemaan sekä Angelan että Geraldin kanssa pitkään ja hartaasti: sain kuulla mm. heidän Virossa sijaistevasta maatilastaan, jossa he kaavailevat tulevaisuudessa kasvattavansa pääosan ravintolan vihanneksista. Samaisella maatilalla ollaan pian tekemässä myös omaa kojia ja jopa misoa, mille todella nostan hattua! Ei jäänyt epäselväksi, minkä tasoista parin omistauminen gastronomialle ja japanilaiselle ruokakulttuurille oikein on.

Illan päätteeksi kurkkasimme vielä naapuritilaan (entiseen kahvila Kuumaan), johon pariskunta on remontoimassa Kamomen jatketta: kahvilaa/workshoptilaa, jossa tullaan järjestämään erilaista japanin kulttuuriin liittyvää ohjelmaa niin meille helsinkiläisille, kuin korvapuustityöpajaa ravintolassa edelleen juokseville japanilaisille Ravintola Lokki -elokuvan faneillekin.

Ravintola Kamome
Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki


Illan tarjosi meille Ravintola Kamome. KIITOS ♥

305 views

Löytö: Kamome

Löytö: Kamome

Vähän kaikkea, kiitos

Olen kävellyt legendaarisen Ruokala Lokin, aka entisen Kahvila Suomen, eli nykyisen Kamomen ohi viime vuoden aikana satoja kertoja ihmetellen joka kerta sinne suuntaavien ja paikkaa kuvaavien japanilaisten turistien määrää. Oli vuodenaika tai sää mikä tahansa, tähän piskuiseen paikkaan on ollut aina tunkua. Kymmenen vuoden takainen elokuva Ruokala Lokki teki kuvauspaikastaan kuuluisan, mutta vaikka sekä omistajat että konsepti ovat paikassa vaihtuneet, jaksavat turistit tänne edelleen vaeltaa.

Kun kuulin ja näin blogaajaystävieni Jaanan (Keittiössä Kaupungissa) ja Idan (365 days with Ida) käyneen Kamomessa, minulle tuli kiire päästä sinne vihdoinkin itsekin. Miten sitä voikin yli vuoden tallustella jonkun kiinnostavan paikan ohi astumatta ikinä sisään? Hyi minua 🙁 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis tämänkin asian kanssa, ja niinpä suoriuduin ovesta sisään vihdoin itsekin.

Ekalla testikerralla käväisin Kamomessa yksin lounaalla, mikä tosin oli virhe – Juuso, joka asui useamman vuoden aivan naapurissa, sai nimittäin hepulin: “MÄKIN HALUAN SINNE!” Kas kun ei ollut tullut kunnolla puheeksi, että meitä kumpaakin paikka niin kovasti utelutti! Kamomessa tarjoillaan päivittäin lounasta lounaslistalta, mutta ainakin omasta mielestäni kannattaa valita päivän lounastarjotin, joka maksaa 15 euroa ja sisältää alkupalan, pääruuan sekä jälkiruuan.

Ravintola oli testikerrallani lounasaikaan lähes jokaista pöytää myöten täynnä, joten tarjotintani sain odotella lopulta yli puoli tuntia. Kiireisen lounaan paikka tämä siis ei ehkä ole, varsin kiireettömänä onneksi tällä kerralla olin kuitenkin liikkeellä. Tarjotin sisälsi testipäivänäni kana-inkivääri-pyöryköitä dashiliemessä, grillattua makrillia sekä hiillostettua kurkkua ja lopuksi vielä pienen suklaa-tyrnitäytteisen pannukakun.

Öljyinen, mehevä ja suolainen makrilli mureni ihanasti haarukassa ja hiillostettu kurkku sopi sen kaveriksi loistavasti. Supisuomalaisen oloinen piparjuurijugurtti toimi annoksessa juuri niin hyvin kuin odottaa voi ja varsin kauniisti tässä annoksessa yhdistyikin niin japanilainen kuin suomalainenkin makumaailma.

Kirkas dashiliemi jäi omaan makuuni aavistuksen valjuksi, mutta kanapyöryköissä makua sitten piisasikin. Näin ollen annos oli loppujenlopuksi varsin tasapainoinen.

Jälkiruuaksi mutustelemani pieni täytetty pannukakku oli rapea ja herkullinen, tosin täyte makuuni hieman liian makea (mutta niinhän ne jälkiruuat aina ovat). Tyrniä olisin siis suonut annoksessa olevan vaikka vähän enemmänkin. Erittäin mukava lounaskokonaisuus tämä tarjottimellinen kuitenkin oli, suunnittelen jo uutta lounasvisiittiä!

Ennen kuin sille toiselle lounaalle kuitenkaan uskallan suunnata, oli Juuso vietävä Kamomeen. Vietimme juuri ennen juhannusta viimeistä iltaamme Punavuoressa (nythän me asumme jo molemmat Herttoniemessä), joten Kamome oli luonteva valinta nälän kurniessa: erityiselle illalle erityinen ravintola kiitos.

Ravintolassa oli tälläkin kerralla vilinää – turistit eivät selvästi tiedä, ettei juhannuksen aatonaattona kuuluisi enää olla Helsingissä. Alkuun meille tuotiin Kamomen ihanaa kunnolla suolaista leipää, sekä kalaisa keittiön tervehdys.

Ahneita ja nälkäisiä kun oltiin, tilasimme kumpikin oikein alkupalatkin: minä Jaanan ja Idan kuvista kadehtimaani parsaa pehmeäksi keitetyn munan ja hasselpähkinävinegretin kera ja Juuso bliniä. Graavilohta, hunajasinappia sekä taimenenmätiä sisältävä setti oli Juusolle selvästi nappivalinta, kuten ilmeestäkin näkyy. Ainoa kritiikki tuli siitä, ettei blini uinut voissa, kuten täällä meilläpäin on yleensä tapana 😀

Paahdetut vihreät parsatangot oli paistettu juuri sopivan napakoiksi, mutta kieleni vei erityisesti kirpeässä hasselpähkinävinegretissä uiskentelevat rouskuvat parsaviipaleet. Rapeaksi paistettu viljaseos annoksen päällä viimeisteli nautinnon – oivaltava ja ihanan erilainen parsa-annos tämä Kamomen lautasellinen!

Pääruuaksi valitsimme yhteisin tuumin Tsumamit eli valikoiman pieniä annoksia, joiden kylkeen nappasimme lasilliset sakea.

Pöytään alkoikin pikkuhiljaa ilmestyä kaikenlaista jännää: soijassa ja mirinkastikkeessa haudutettua mustekalaa, seesamikastikkeessa pyöriteltyä kurkkua, marinoitua muikkua, hapatettuja ja säilöttyjä kasviksia, onigiri -riisipalloja ja misokeittoa.

Hurahdimme kumpikin seesamkastikkeessa mehustuneeseen kurkkuun, jota pöytään onneksi tuotiinkin kukkurainen kupillinen. Myös muikut maistuivat kummallekin –  sekä kurkku- että muikkuannokset sisälsivät tuttuja makuja kiinnostavalla pienellä twistillä.

Misokeitossa uiskenteli todella silkkisiä tofukuutioita, mutta kuvaahan en koko kulhollisesta hoksannut edes napata, niin ahnaasti sen kulauttelin. Tsukemono eli hapatetut ja pikkelöidyt vihannekset olivat täynnä mielenkiintoisia makuja – esimerkiksi kiinankaalista maistoin jopa kimchimäistä syvyyttä, kirpeys tosin löi päällimäisenä läpi jokaisessa suupalassa. Ymmärrän nyt, miksi näitä ei syödä kerralla enempää 😀

Ihastuin myös kukkean aromikkaaseen onigiriin – arvuuttelimme Juuson kanssa olisiko riisi maustettu jasmiiniteellä, tai ehkäpä kiinanruusulla, mutta ei. Violetin vivahteen ja kukka-aromin salaisuus olikin yukari, joka on kuivattua ja jauhettua punaista shisonlehteä, ei siis kukkaa lainkaan.

Erityisjännä osa valikoimaa oli marinoitu mustekala. Tekstuuri oli saman aikaisesti sekä murea että joustava, ja maku erittäin voimakas. Erikoista. En ole ihan varma, pidinkö siitä, tosin olen samaan aikaan aika varma että haluan maistaa sitä uudelleen 😀

Samaten jännäksi osoittautui sake, Hakutsuru Junmai Ginjo. Olen toki juonut sakea ennenkin, mutta en tosiaan muistanut aivan, miltä se maistuu! Valitsimme listalta saken, jonka kuvailussa ei käytetty sanaa banaani, lähtökohtaisesti kun en banaanista juomissani niin välitä (ainakaan, jos kyse on oluesta). Tämän saken maut toivat mieleen eniten hunajamelonin, ehkä myös aavistuksen vaniljaa, kuten kuvailussa luvattiin. Mielenkiintoni sakea kohtaan on nyt herännyt.

Ravintola Kamome

Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki

Ps. Hetkinen … kaivelin juuri Kamomen nettisivuilta tiedon, että ravintolan tiimistä löytyy mm. saksalainen Michelin-tähtikokki Gerald Zogbaum – sehän selittääkin jo aika paljon! Mitä saksalainen Michelin-tähtikokki tekee Punavuoressa jää sen sijaan olemattoman saksantaitoni takia Guuglen uumeniin. Täytyy varmaan siis käydä paikan päällä kyselemässä, voi kamalaa 😀 (lisätty 13.9.2016)

343 views