Punavuori Pub Crawl 2

Punavuori Pub Crawl 2

Pitkäperjantaina Punavuoren olutbaareissa ryömittiin … ihan järjestetyn tapahtuman merkeissä 😉 Punavuori Pub Crawl järjestettiin jo toista kertaa – osallistujamäärän perusteella myös arvelen, ettei kolmatta tarvitse kauaa odotella. Osaahan sitä isot ihmiset nyt baarista toiseen lampsia itseksensäkin, mutta hyvässä seurassa olut maistuu paremmalle ja kierrosta varten oli jokaisella etapilla tiedossa lisäksi joku upouusi suomalaisen pienpanimon olut, jota ei muulta vielä saanut. Olutravintoloita oli tällä kierroksella mukana seitsemän.

Ekan pub crawlin aikana kökötin kotosalla flunssassa ja seurasin poppoon etenemistä kateellisena somesta. Vannoinkin suoriutuvani seuraavalle kierrokselle vaikka pää kainalossa. Suurista puheista huolimatta tyrin kierroksen aloituksen: kuvittelin sen alkavan viiden maissa ja olin autuaasti vielä pitkissä (perjantai-) kalsareissani silloin kun olisi jo pitänyt olla viiskulman BrewDogissa. Ykkösrastilla olisi ollut tarjolla Fat Lizardin ja BrewDogin yhteistyöuutuutta, passionhedelmäistä Jesus Lizard IPA:a, mutta minkäs siinä voi kun teleporttiakaan ei vielä ole keksitty.

Suoriuduin kalsareistani ennätysnopeasti kakkosetapille Latva Bariin odottelemaan erilaisista olutammattilaisista ja blogaajista koostuvaa pub crawlin “etujoukkoa”. Rekolan Panimon tilaisuutta varten lanseeraama Savuvehnä maistuikin sitten kahta paremmalle, kun sitä varten oli oikein juostu paikalle! Latvan henkilökunta väsäsi savuvehnän kylkeen purtavaakin: herkullisen hodarin, joka oli kuin luotu kevyen savuisen ja yllättävän raikkaan vehnäolusen deitiksi.

Ehdin siinä Rekolan edustajaakin jututtamaan sen verran, että kuulin Olut Expossa hullaannuttaneen Kaksi Kotia Vailla Humalaa – villiyrtti sourin loppusatsin löytyvän nyt pulloista, ja pullojen harvoista ja valikoiduista olutravintoloista. Silmät auki niiden varalta siis!

Seuraava etappi oli piskuinen Tommy Knocker Bar Iso-Roballa. Latvasta lähtiessä näimme, kuinka suuri letka sinne oli parhaillaan valumassa… osallistujia oli siis oikeasti yli 60! Jos se ei ole merkki pienpanimobuumista niin mikä? Lisäksi täytyy kyllä todeta että olin erittäin tyytyväinen kuulumisestani etujoukkohin: täyteen ammutut baarit ovat minulle kauhistus … tykkään juoda kaljani rauhassa!

Tommy Knockerin hanassa odotti oululaisen pienpanimo Maistilan Perämeri. American Brown Aleksi sitä nimitettiin, mutta seurueessa (mm. Aromilehden bloggaaja Harri,  Tyttö ja tuopin Maria ja Kimmo, Kaunis Humala-blogin Lasse, Donut Islandin Mika sekä Punavuori Gourmet Aniko, oluttoimittaja Mariaana, One Pintin Salla) ainakin osa luonnehti sen lähemmäs red alea. Mukava olut, vaikka omaan makuuni sillä hetkellä liian katkera.

Kolmas etappi oli Il Birrificio, jossa maisteltiin joukonjohtajan, Donut Islandin Mikan ja Birrin yhteistyön hedelmää, mustaherukkaista hapanolutta Rödbärgeniä. Siinä sitten vierähtikin tovi, kun lähes jokainen ravasi tiskillä santsaamassa useaan otteeseen – minä etunenässä! Ihanan intensiivisen mustaherukkainen ja hapan tämä Rödbärgen, kyllä ne Donitsisaarella osaa ♥

Porukka pysyi hienosti kasassa Il Birriin saakka, mutta siitä eteenpäin alkoi ilmetä tihenevällä tahdilla hajontaa. Neljäs etappi, Punavuoren Ahven, koettiinkin siis jo hieman epäsynkassa. Tarjolla oli Hopping Brewstersin kysymysmerkkiä, mikä osoittautui myöhemmin Witchdance -nimiseksi gruitin ja pale alen yhdistelmäksi.

Gruitit ovat minulle vielä suht uusia tuttavuuksia (olen maistanut toistaiseksi vain neljää gruittia, jotka ovat olleet varsin erilaisia) – mutta ainakin katkeruutta oluesta löytyi enemmän pale alen tyyliin kuin humaloimattoman muinaisoluen. Epäselväksi jäi, oliko olutta humaloitu, vai tuliko katkeruus olueen vain sitä maustaneesta appelsiininkuoresta. Hyvää kuitenkin oli, varsinkin tilaamani juustotarjottimen kera!

Black Dooriin jengi saapui jo varsin epämääräisessä rytmissä, tosin se 60-päinen joukkio oli ilmeisesti hajonnut matkan varrella vielä enemmän omille teilleen – osa oli nimittäin fiksusti päättänyt välttää pahimpia ryysiksiä ja kiertää reittiä toiseen suuntaan. Black Doorissa tarjoilla Stadin Panimon kölschiä eli Helschiä. Raikas, kevyt ja maltainen lasillinen toimi toisiksi viimeisen etapin jo hieman huurustuneessa olossa varsin passelina virkisteenä.

Black Doorista suoriuduin vielä vikalle etapille eli Bier-Bieriin, jossa saatiin maistaa Sori Brewingin uutuutta Trokari Pilssiä.
Väliin maistoin mm. Anikon ja Nellan Ron and the Beast Ryan saisonia, jonka jälkeen pils maistuikin ihanalla tavalla tavalliselle 🙂 Bier-Bierissä olisi muuten nyt huhtikuussa tarjolla joka keskiviikko ostereita afterwork olusen kyytipojaksi, vink vink!

Ajoittaiseen pedanttiuteen taipuvaisena en voinut lopettaa kierrostani ennen kuin olin ryöminyt sen loppuun, eli minun tapauksessani alkuun: BrewDogiin mars! Kyseessä on armas vakiobaarini, joten sinne meneminen on aina kuin kotiin tulisi. Yleensä välttelen perjantai-illan ruuhkia, mutta nyt baarissa oli yllättävänä rauhallista.

Istuskelin tovin nurkkapöydässä ja nautiskelin omasta rauhasta, sekä lasillisesta Jesus Lizard IPA:a. Eivätpä olleet liskomiehet passionhedelmässä säästelleet! Pehmeä, runsaan hedelmäinen ja äärimmäisen nautinnollinen IPA juuri minun makuuni; erinomainen päätös poikkeukselliselle pitkälleperjantaille 🙂

Seuraavaa odotellessa, kippis kaikille osallistuneille!

86 views

Sweet Mary 390! Fat Lizard Brewing Co. 1v

Sweet Mary 390! Fat Lizard Brewing Co. 1v

Oho! Onko siitä jo vuosi, kun kävin elämäni parhaalla after workilla Espoon perukoilla? Aika lentää… onnea 1-vuotias Fat Lizard Brewing Co.!!!

Merkkipäivän kunniaksi liskomiehet ovat lanseeranneet poikkeuksellisen jännitävän tupla IPA:n – se on nimittäin maustettu maailman kalleimmalla mausteella, sahramilla. Kuinka sattuikaan, että tätäkin herkkua päädyin maistelemaan afterworkilla – ihan kuten sitä ekaakin 🙂

Tällä kertaa en kuitenkaan taivaltanut sinne ns. hornan tuuttiin, vaan ihan vain tähän Ruoholahden legendaariseen One Pint Pubiin (jep, kirjoitan tätä juttua olut nenän alla kuin mikäkin alkoholisoitunut Carrie Bradshaw... + jep, One Pint Pubissa on wifi ja sen on muistakin syistä suorastaan Helsingin paras olutbaari). Liskokiertue on parhaillaan matkalla tänne hetkeksi, jatkaakseen sitten eteenpäin Stone’sin ja Black Doorin kautta Brew Dogiin.

Suoraan asiaan sitten vaan. Tässä varsin pikainen olutarvioni: Sweet Mary 390 maistuu juuri sille, mitä tupla IPA:lta toivonkin. Humalointi on vahva mutta raikas, mutta olutta ei silti sokkona arvaisi 8,3 ABV:n vahvuiseksi …  ainakaan ennenkuin tuoppi on puolivälissä. Sahramia toivoisin maussa olevan ehkä ihan vähän enemmänkin, ahne kun olen. Sweet Mary sentään, tämä juttu saattaa olla parempi viimeistellä jossain muualla kuin täällä baarissa 😀

Hetken odottelun jälkeen ovesta tulvii tuttujen naamojen virta. Pidemmittä puheitta miehet marssivat tiskille, ja tilaavat tuopin makeaa Mariaa – hädin tuskin ehdin napata kuvan synttärisankareista, kun he jo kumoavat juomat yhdeltä seisomalta (videon tilanteesta julkaisen myöhemmin, mikäli vain osaan editoida materiaalini…).

Ennen kuin juoma alkaa vaikuttamaan herroihin (tai itseeni) liikaa, kysäisen kolme kuumaa kysymystä:

Mites tämä sahrami on tänne oikein laitettu ja missä määrin? Kyseessä on kuitenkin maailman kallein mauste!?

  • Sahrami on uutettu olueen hopbackissa samalla kuin aromihumalakin. Sitä on puoli grammaa per 20 l – mikä ei ole niin paha verrattuna aromihumalan hintaan.

Mitä humaloita on tällä kertaa käytetty?

  • Citraa ja magnumia

(hurraa, arvasin Citran, olen todistetusti kehittynyt oluen maistelijana!)

Mitäs tää 390 sitten tarkoittaa?

  • 390 on Amerikan poliisin radiokoodi ihmisen päihtymystilalle.

Kiitos haastattelusta Tuomas Koskipää 🙂

Mikäli luet juttua JUST NYT, niin tämän illan kiertueesta löytyy enemmän tietoa täältä.

Kippis ja kuitti Ruoholahdesta!

 

604 views

Olut Expo 2015

by Juulia 2 Comments
Olut Expo 2015
SAMSUNG CSC

Ottaen huomioon, että olen kaljanaisia, on aika jännää etten ole ennen tätä syksyä onnistunut suoriutumaan Olut Expoon. No nyt on tilanne onneksi korjattu!

Kokemukseni suomalaisista oluttapahtumista pohjaavat lähinnä Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumiin, joissa meiningissä on, kröhöm, melkoista juominkien tuntua (ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan)… Odotukseni tapahtumaa kohtaan eivät siis olleet kovin korkealla, varsinkin kun tuoreessa muistissa on verrokkina viime keväinen Tallinn Craft Beer Weekend -ekstaasi.

Saavuimme Kaapelitehtaalle sunnuntaina heti kahdelta – ei jonoja, ei massoja, ihanaa! Olin etukäteen rustannut pikaisen prioriteettilistan, jonka ykkösenä komeili Rekolan Panimon ja Panimo Hiiden kollaboraatio Kaksi Kotia Vailla Humalaa – erilaisilla villiyrteillä ja pakurilla maustettu sour. Mikä aloitus! Kaksi Kotia sarjan oluet ovat minusta aina sekä kiinnostavia, että onnistuneita, mutta tämä vei kyllä jättipotin <3

Herkullisen aloituksen jälkeen mieliala oli korkealla, ja ensimmäisen tunnin aikana kipitimmekin maistelemassa deittini Juuson kanssa vähän kaikkea hyvää mitä nenän alle osui – listaltakin pääsi vetämään yli muutamat tärpit kuten Sori Brewingin Havana Gose Raspberryn ja Birrificio Del Ducaton La Luna Rossan.

Fiksu oluen maistelija muistaa myös syödä, joten tunnin huuman jälkeen valitsimme kumpikin eniten houkuttelevat ruokajuomat, ja nousimme Merikaapelihallin parvelle.

Vaikka olin etukäteen ollut käsittävinäni, ettei ruokapuoleen tässä tapahtumassa juuri olla panostettu, meinasi leuka silti loksahtaa epäuskoisena auki: tarjolla oli vain rivistö lämpökaapissa köllötteleviä uppopaistettuja sydänkohtauksia, kuten mozzarellatikkuja, pizzaa ynnä muuta ihanata. Missä lie syy moiselle tarjonnalle, mutta onpa sääli.

Paha ruoka – pahempi mieli… mutta onneksi jälkkäriksi oli lisää kaljaa! Seuraavaksi suunnistimme Panimo Hiiden pisteelle mielessä jälkiruokaviineistä melkeinpä käyvät Magyar Àrpa Bor sekä tynnyrissä kypsynyt Iku-Turso. Karamellinen ja toffeinen Magyar Arpa Bor teki minusta vihdoinkin barley winen ystävän.

Vaikka muutamia barley winejä olen aiemmin maistellutkin, epäselvää minulle edelleen on esim. että missä vaiheessa tynnyröintiä imperial stout, kuten Iku-Turso, muuttuu barley wineksi… onneksi selvää on sentään se, että tynnyrikypsytetty Iku-Turso oli todellinen nautinto juoda! Ehkä barley winestä tulee vielä seuraava hurahdukseni?

(Barley wine ei nimestään huolimatta ole viiniä; vaan viinin vahvuista olutta: 8-12% tai jopa vahvempaa)

Niin hyviä kuin ne meidän jälkkärioluset olivatkin, olivat ne myös tosiaankin vahvoja: vahvuudeltaan kaksinumeroiset oluet olikin tämän vuoksi tarkoitus jättää loppuiltaan, mutta … nyt kävi näin. Täysin ilman seuraamuksia ei moinen jäänytkään: hieno listani rypistyi laukun pohjalla ja tunnelma vei mennessään. Ei suinkaan huono juttu sekään!

Fat Lizardin randalizer sekä liskomobiili peilipalloineen oli kiva hengähdystauko alati sakenevassa ihmisvilinässä. Hetken huilittuamme sukelsimme kuitenkin täysillä takaisin sekaan, eikä loppuillasta ihan tarkkaa raporttia enää ole antaakaan 😉

Sen muistan sentään varsin selvästi, että juttelin Hopping Brewstersin Kimmo Kyllösen kanssa tovin heidän gruitistaan, Starkadrista, joka vei sydämeni. Gruitit ovat minulle uusi tuttavuus – ekani join taannoisessa ruuan ja juoman parituskisassa sienipizzan kaverina.

Gruit ale on muinainen oluttyyli: humaloimaton pintahiivaolut. Koska olut jäi mieleeni hieman itse juttutuokiota paremmin (kröhöm), pyysin Kimmolta vielä perästäpäin lisää infoa:

Gruit tarkoittaa yrttisekoitusta, jonka jokainen oluenvalmistaja teki itse. Meidän gruiteissa on pyritty ottamaan mukaan yleensä jotain satokauden / vuodenajan juttuja. Esim keväällä kerkkä oli aika luonnollinen valinta.

Mausteseos on useimmiten voinut käytännössä sisältää aika ison määrän erilaisia yrttejä yms. mutta tyypillisiä on olleet esim voikukka, väinönputki, siankärsämö, suomyrtti ym… oikeastaan koko yrttimaailma ja maustepuoli mitä noihin aikoihin käytettiin.

Gruitista lisää myöhemmin – täytyy yrittää ensin metsästää näitä kiinnostavia muinaisoluita enemmän!

Loppuillan menosta voi rekonstruoida osia kuvamateriaalin avulla: vietimme aikaa Bier-Bierin pisteellä, mutustimme Anikon oluelle parittamia ihania savujuustonauhoja ja suklaita Sinebrychoffin tiskillä, maistelimme Helsinki Distilling Companyn apple jackia Wine and Finland -blogin Denizin kanssa… ja yhtäkkiä kello oli kahdeksan. Tuhkimo muuttui kurpitsaksi, ja klonkkasi pää pyörällä Eerikin Pippurin kautta sängynpohjalle.

Ja mikäs on Olut Expon tuomio?

Maistoin lähemmäs 20 eri olutta, joka on paljon yhdelle päivälle. Toki apuna oli Juuso, joka kiltisti jakoi jokaisen lasillisen kanssani. Jos hieman vertaan Tallinnan olutviikonloppuun, toivoisin näihin suomalaisiinkin tapahtumiin desin annosvaihtoehtoa – kun tarkoitus ei kuitenkaan ole juoda itseään humalaan, eikä hyvää olutta raaski kaataa poiskaan… Toki tapahtumaan voisi tulla useampana päivänä, mutta itselleni sellainen ei ainakaan aikataulullisesti onnistu juuri koskaan.

Samaten kaipailen parempaa ruokatarjontaa: juustolautasia, ruokarekkoja – laadukkaita street food -yrittäjiä Helsingissä olisi pilvin pimein. Kaikenkaikkiaan kokemus oli kuitenkin mahtava. Sunnuntaita väritti lämminhenkinen olutfanien hurmos, eikä vastaan tullut yhtään örveltäjää 🙂

Yhtään valuuttana toiminutta pullonkorkkia ei jäänyt taskun pohjille pyörimään – sinänsä harmi, olisin voinut ne ensi vuonna sitten käyttää: tulen tänne nimittäin varmasti seuraavallakin kerralla!

116 views

Löytö: Heavy Fuel IPA & syötävät hyönteiset

by Juulia 1 Comment
Löytö: Heavy Fuel IPA & syötävät hyönteiset
DSC_0476

Heavy Fuel IPA

Jotain olen elämässäni varmaan tehnyt oikein, kun pääsin jo toista kertaa Fat Lizardin pienpanimolle afterworkille. Edelliskerralla kirjoittelin miesten ensimmäisestä myyntiin päätyneestä oluesta, California Pale Alesta, ja panimon syntytarinasta. Tällä kertaa vierailun syynä on perjantaina lanseerattava uutuus, Heavy Fuel IPA.

Eilisellä visiitillä oli mukana muitakin blogaajia, jotka ovat pääsääntöisesti minua perehtyneempiä olutharrastajia – niinpä keskitynkin suosiolla toteamaan, että “Olipa hyvää kaljaa!” ja jätän olutasiantuntijat kertomaan tämän erittäin maistuvan IPA:n hienouksista tarkemmin. Käykää kurkkimassa muiden mukana olleiden fiiliksiä vaikkapa Reittausblogissa tai ystävieni Tomin ja Annin mahtavassa Pari Kaljaa -blogissa!

DSC_0468

DSC_0494

Heikki, Tuomas, ja koko Fat Lizardin jengi, hyvän bissen teitte taas!

Sen verran osaan kuitenkin kertoa, että Heavy Fuel IPA:an on käytetty humaloita Amarillo, Simcoe, Centennial, Columbus ja Polaris. Alkoholia Heavy Fuelissa on 7,3% ja katkeroita 75 IBUa. Maltaista suurin osa (noin 90%) tulee Suomesta, karamellimaltaat taasen Saksasta. Heavy Fuelissa on omaan makuuni sopivassa suhteessa aromeja ja katkeruutta, hienoista makeuttakin olen maistavinani. Aika tuhti bissehän tämä on, kovin monta en peräjälkeen pystyisi nauttimaan –  ja  huppeliinkin siitä tulisi (testattu eilen käytännössä, eh). Vaikka allekirjoittaneella kihahtikin eilen maistellut kaksi tuopillista hienoisesti päähän, on vesiselvää, että kullanhohtoinen Heavy Fuel on IPA minun makuuni: ei ole liian tuhti, mutta ei liian nyhverökään. Juuri sopiva!

DSC_0496

Paistettuja jauhopukin toukkia à la Topi Kairenius

DSC_0498

Topi kokkailupuuhissa

Oluen kyytipoikana tarjoiltiin jokaisen paksun liskon lempiruokaa, elikkä siis tietysti hyönteisiä. Fat Lizard Brewingin taustajoukoissa vaikuttava Topi Kairenius on Suomen näkyvimpiä hyönteisruuan harrastajia ja melkoisen jännää oli päästä vihdoinkin maistamaan hänen kasvattamiaan pulleroisia jauhomatoja (jotka ovat jauhopukki -nimisen kuoriaisen toukkia, eivät siis varsinaisesti matoja).

Syötävistä hyönteisistä, eli “tulevaisuuden proteiinilähteestä”, on viime aikoina kirjoiteltu paljonkin, mutta aika vieras on varmaan vielä monelle ajatus hyönteisten syömisestä. Maailmassa on kuitenkin tälläkin hetkellä lähemmäs kaksi miljardia ihmistä, joille hyönteisten syönti on ihan arkea. Hyönteissyönnin edut ovat kiistattomia, mutta gourmet-ravintoloidenkaan kehittelemät erityisherkut eivät välttämättä saa valtaväestön suhtautumista hetkessä muuttumaan.

Itselläni on melkoisen neitimäinen suhtautuminen hyönteisiin – torakat ja hämähäkit saavat aikaan alkukantaisen pakoreaktion, eikä siinä etukäteen järkeily mitään auta. Niinpä olenkin ihan tyytyväinen, että tarjolla oli eilen hyönteissyöjänoviisille hieman torakkaa (Topin suosikki) helpommin pureskeltavat makupalat. Sen kummemmin asiaa miettimättä nappasinkin siis yhden toukan suuhuni ja rouskuttelin menemään – ja sehän oli yllättävän hyvää! Inhoreaktio iski silti: ensin kulholla (iik, pitääkö tuota koskea), ja erityisesti kun toukka rasahti hampaissa rikki. Päädyinkin kiskaisemaan ykösellä lähemmäs puoli tuopillista Heavy Fuelia huuhtoakseni otusparan lopulta alas. Toivon hartaasti, että läsnäolijoilla ei ole kuva- tai videomateriaalia tilanteesta… osaan olla välillä hieman draamakuningatar 😀

DSC_0503

Sinänsähän se on hassua, että pikkuisen puhtaissa oloissa kasvatetun jauhomadon syöminen aiheuttaa moisen reaktion, mutta vaikkapa raa’an ja elävän osterin syöminen ei… tehotuotetun lihan syömisestä puhumattakaan (kyllä, kyllä syön mieluiten luomua, mutta ymmärtänette pointtini)? Itse en asenteiden korjaamista tarvitse, söisin hyönteisiä mielelläni jos vain pääsen joskus omasta hassusta ja vaikeasti kontrolloitavasta reaktiostani yli. Maku esimerksiksi tässä jauhomadossa oli hyvä, mutta syömisestä ei oikein nauti jos miettii pääraaka-aineen kiemurtelevaa olemusta. Täytyykin yrittää udella Topilta kikkoja, joilla hyönteisruuan proteiininlähde piilotellaan tämmöisiltä nössöiltä. Eipä ihme, että ensimmäiset kaupoista löytyvät hyönteisruuat ovatkin prosessoitu pidemmälle: on energiapatukkaa ja on pyörykkää ja on jauhomadoista tehtyä jauhoa. Niitä popsiessa voi hienosti unohtaa mitä ne oikeastaan sisältävät, eikä mausta raaka-ainetta ehkä arvaisikaan (oletan, en ole siis prosessoituja hyönteiselintarvikkeita maistanut).

Ehkäpä hyönteisruoka kaipaakin stailausta, ja imagon nostatusta? Tällä haavaa taidetaan keskittyä lähinnä tämän ravinnonlähteen ekologisuuteen: hyönteisten tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja varsin vähän. Hyönteisissä on kuitenkin proteiinin lisäksi myös runsaasti muita ravinteita, esimerkiksi jauhomadot sisältävät yhtä paljon omega-3- ja rasvahappoja kuin kala ja enemmän kuin naudan- ja sianliha. Proteiinin, vitamiinien ja hivenaineiden määrä on samaa luokkaa kuin lihassa ja kalassa. Saataisiinkohan hyönteisistä leivottua seuraava lehtikaali 😉  tai ehkäpä moisia temppuja ei edes tarvitse: mitä pieni ennakkoluuloton edelläkävijäjoukko ensin, sitä muut perässä. Haluaisin olla osa sitä tien näyttäjien joukkoa.. mutta voi olla että hyönteisten suhteen jään kuitenkin jälkijunaan. Tai kukapa tietää! Täytynee perehtyä aiheeseen lisää.

DSC_0505

Toukkia ja bisseä – että sellainen afterwork tällä kertaa!

Ps. Heavy Fuel IPA löytyy valikoitujen olutravintoloiden hanoista perjantaista alkaen. Lisää tieto IPAjaisten tapahtumasivulta!

Pps. Lisää hyönteissyönnistä Topin Koiramies -sivujen lisäksi esim. Hyönteistalous -blogissa ja YK:n sivuilta.

151 views