Kuva: Erkka Malkavaara

Arvatkaa mikä on mun suurin kesähäpeä? Se, etten omista grilliä. Kun ruokablogaajakollegat ja herkkusuiset ystäväni tykittävät jatkuvalla syötöllä grillireseptiä ja -kuvaa, jupisen itsekseni, että vielä minäkin joskus! Toistaiseksi en grillin hankintaan ole kuitenkaan ryhtynyt, kun ainahan sitä voi ujuttautua siskon tai jonkun paremmin varustellun ystävän pihalle, eikä tuo Teurastamon grillipaikkakaan huono vaihtoehto ole. Ainoa miinus toisten grilleillä lokkeilemisessa on, että grilli ei tule luoksesi vaan on mentävä itse grillin luo.

Kunpa olisikin sellainen grilli, jonka saisi mukaan ihan minne vaan… enkä nyt tarkoita niitä kaupan kertakäyttöisiä grillejä, vaan oikein kunnon laatupeliä, johon mahtuu kerralla ruokaa koko suvulle. Joka olis vieläpä tyylikäs! Ja helppo kuljettaa?

Kuva: Erkka Malkavaara

Kuva: Erkka Malkavaara

Oi kuulkaa, sellainenhan ON: GRILLARI. Grillari on Sanna Ritvasen neronleimaus; huippulaadukkaan grillin ja fillarin yhdistelmä, jonka voi polkaista mihin vaan ja pistää grillibileet pystyyn simsalabim. Grillari syntyi vuonna 2014 opinnäytetyönä Lahden Muotoiluinstituuttiin. Sannaa kiinnosti kaupunkikulttuuri ja -tila, ruoka ja kokkaaminen:

Halusin luoda alati elävään ja muuttuvaan kaupunkiympäristöön sopivan konseptin, joka mukautuu käyttäjän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Syntyi idea liikuteltavasta keittiöstä sekä palvelukonseptista sen ympärille.

Grillarin ensimmäinen nimi oli Safkakärry ja sen rakentamisessa kiinnitettiin huomiota erityisesti liikuteltavuuteen, turvallisuuteen, varusteluun, rentouteen ja DIY-henkeen. Safkakärrystä jalostui pikkuhiljaa eri alojen asiantuntijoiden avulla Grillari.

Halusin keittiön varustelutasosta hieman paremman kuin mitä normaali puistogrillailu vaatii. Käytännössä tämä tarkoittaa laadukasta grilliä sekä tilaa ruuan valmistelulle, välttämättömimmille kokkausvälineille, kylmälaukulle ja vesikanisterille. Kyselin ruokaa harrastuksekseen laittavilta ystäviltäni mitä he puistokeittiöltä toivoivat ja vastaukset olivat lähes yksinomaa “terävä veitsi, hyvä leikkuulauta ja grilli”. Lisäksi päätin sijoittaa keittiöön myös pienen retkikeittimen kaasupolttimon, joka toimii keittolevynä siltä varalta että grilliruuan lisäksi voi valmistaa keitettäviä lisukkeita.

Ruuanlaittovälineistä terävän veitsen ja leikkuulaudan lisäksi halusin kattilan keittämistä varten sekä muutaman kulhon, lävikön sekä grillipihdit. Jotta keittiö olisi mahdollisimman ekologinen, päätin että kertakäyttöastioiden sijaan varusteluun kuuluu 6 henkilölle lasit, lautaset, haarukat, veitset ja lusikat.

Kuva: Salla Keskinen

Kuva: Salla Keskinen

Pääsin testailemaan Grillaria tositoimissa viime kesänä, kun rakas ystäväni Veera meni naimisiin ja lupauduin kaason roolissa hoitamaan osan illan tarjoiluista hodaribaarin muodossa – Sanna samaten kaason roolissa toi käyttöömme Grillarin. Siinä sitä nakki viuhui kun grillistä tuutattiin hodarintäytettä koko juhlakansalle; ei hyytynyt grilli, ei grillaajat (eikä nälkäiset vieraatkaan).

Grillari myös lahjoitti Veeralle ja Mikolle vielä häälahjaksi “jatkot ystävien kanssa” -lahjakortin, eli grillailemaan pääsin vielä toistamiseenkin häiden jälkeen. Oli muuten erinomainen lahja, vink vink vaan kaikille!

Veeran ja Mikon häät järjestettiin Vanhoilla Veturitalleilla. Yöpalaksi suunnitellun hodaribuffetin valmistelut hoiti tapahtumatalli Crepperie toiveidemme mukaan. Nakkisämpylään väliin laiteltiin ananassalsaa ja korianterimajoneesia, sekä tietysti perinteisesti sinappia, ketsuppia ja kuivasipulia. Hääaterialla taas syötiin Veeran ja Mikon reissuilta tuttuja ruokia, kuten nuudelisalaattia Kaakkois-Aasian tyyliin. Hääkakun lisäksi tarjolla oli myös mango pannacottaa sekä ihania Chjokon macaroneja ♥

Kuva: Pirje Mykkänen

Kuva: Pirje Mykkänen

Kuva: Pirje Mykkänen

Ottaen huomioon blogini nimen, koen velvollisuudekseni raportoida tähän vielä hieman hääjuttuja, joitakin ne kuitenkin aina ymmärtääkseni kiinnostavat 😀 Houkuttelevaksi raportoinnin tekee toki myös se, että Veeran ja Mikon häät olivat kauneimmat, missä olen koskaan ollut. Veeran visuaalinen silmä on timantinkova, joten jokaista häiden yksityiskohtaa oli todella mietitty!

Hääpukunsa Veera löysi netistä (Rue de Seine) ja se lennätettiin hänelle lopulta Australiasta saakka. Sekä puku että kengät olivatkin täysin morsiamen tyylisiä – vaivannäkö siis kannatti! Veera vietti häitä edeltävän yön kotonani ja aamulla seuraamme liittyi meikkitaiteilija Jenny Jansson sekä toinen hääkuvaajista Salla Keskinen. Minä olin vedellyt omalta osaltani myös hieman naruja ja hommannut meille aamun piristykseksi hieman ihania Powaun raakamehuja.

Kuva: Pirje Mykkänen

Meillä kaasoilla oli tehtävänä auttaa mm. vihkisalin seinää koristaneen paperiverhon valmistamisessa, sekä rakentaa ja ripustaa toisen salin seinälle sijoitettu kasviverho – kaiken muun Veera kuitenkin valmisti pitkälti omin käsin. Erityisesti ihastelin Veeran käsin maalaamia kutsuja, paikkakortteja, opasteita, menuja… Juhlatilaa koristaneet simpukat olivat Veeran vuosien varella erinäisiltä matkoilta keräämiä matkamuistoja, kukat taas haettu torilta ja niityltä.

Kuva: Salla Keskinen

Rennon raikas vihreän ja turkoosin sävyillä sisustettu juhlatila muuttui iltaa kohden melkoisen hikiseksi, kun DJ:t aloittivat hittikimaransa. Laulettiin siinä myös muutamat karaokebiisit, eikä kyyneliltä vältytty puheiden aikana.

Veeran polttareiden jäämistö, selfiestikki, pyöri illassa mukana välillä vähän turhankin aktiivisesti – ainakin allekirjoittanut taisi heilua sen kanssa myös tanssilattialla. Ei ehkä suuri ihme, että maagisen illan uuvuttamille juhlijoille maistui keskiyöllä nakki jos toinenkin. Huh mitkä häät!

Kuva: Salla Keskinen

Kuva: Salla Keskinen

Ps. Mikäli vielä joskus menisin uudelleen naimisiin, olisi oma snägäri kyllä ehdoton.