Kirkas Bloody Mary martini

by Juulia 4 Comments
Kirkas Bloody Mary martini

bloody mary martini

Tomaatti -kippis!

Tänään täällä valmistetaan taas cocktaileja! Eikä ihan mitä tahansa cocktaileja, vaan tomaattivesi vodka martineja. Niin… eikä edes ihan mistä tahansa vodkasta, vaan itse Bloody Maryn tapaan maustetusta vodkasta. Mikäli siis jutun otsikko sai aikaan akuutin Bloody Mary martini -himon, pahoittelen: näitä cocktaileja ei tehdä ihan käden käänteessä.

Mikäli olette blogiani lueskelleet jo pidempään, tällaiset aikaa vievät viritykset eivät teitä onneksi varmaan enää yllätä. Sellaisiahan tämä blogi on täynnä! Aina kun sille liikenee arjessa aikaa, kokeilen mielelläni kaikenlaisten asioiden tekemistä pitkän kaavan kautta. Se vaan on minusta keittiössä hauskinta! Eikä asioiden tekeminen alusta asti aina edes tarkoita sitä, että ne olisivat kovin työläitä. Monesti kyse on vain ajasta – niinkuin tämänpäiväisessä tapauksessa 🙂

tomaattivesi martini

bloody mary vodka

Askel 1: mausta vodka

Aivan ensiksi olisi siis tarpeen valmistaa Bloody Mary -maustettu vodka. Sen tekemiseen menee vajaa viikko, mutta se tekeytyy itsekseen jääkaapissa, riittää kun pilkot mausteet puhtaaseen purkkiin ja kaadat vodkan päälle. Tarkemman ohjeen tämän maustetun vodkan tekemiselle voit lukea lisää täältä! Oikotiekin toki löytyy, sillä juoma valmistuu tarvittaessa myös maustamattomasta vodkasta, johon lisätään mausteet Bloody Maryn tapaan vasta cocktailia valmistettaessa.

Askel 2: valmista tomaattivesi

Seuraavaksi valmistetaan tomaattivesi. Tämä vie vähintään kaksi tuntia, ainakin mikäli haaveilee useammasta kuin yhdestä cocktailista. Mutta tämäkään homma ei paljoa työtä vaadi, kunhan soseutat muutaman tomaatin suolaripauksen kera ja laitat kahvinsuodatinpussiin valumaan.

Askel 3: lue resepti!

Itse cocktail ei sitten enää vaadikaan muuta kuin raaka-aineiden mittailun ja sekoittamisen (tai ravistelun, mikäli olet 007:n tapaan “shaken not stirred” -ihminen). Itse tykkään tehdä tämän cocktailin suhteessa 1 osa vodkaa + 2 osaa tomaattivettä, mutta voihan tuon tehdä tiukemmaksikin.

Bloody Mary Martini

1:lle

Tomaattivesi:

2 mehukasta ja kypsää isoa tomaattia

ripaus suolaa

kahvinsuodatinpussi & suodatin

Bloody Mary martini:

4 cl tomaattivettä

2-4 cl Bloody Mary -maustettua vodkaa (riippuen kuinka tiukan cocktailin haluat)

tai 2-4 cl vodkaa + roiskaus Tabascoa & Worchesterkastiketta, puristus sitruunaa, ripaus mustapippuria, hieman raastettua piparjuurta

jäitä

Tarjoiluun:

sellerinvarsi (tai sellerin lehti / muutama vihreä oliivi / pala sitruunankuorta tai säilötyn sitruunan kuorta)

Valmista ensin tomaattivesi:

Soseuta tomaatti sauvasekoittimella ja mausta se ripauksella suolaa. Laita sose suodatinpaperilla vuorattuun suodattimeen valumaan jääkaappiin, mieluiten yön yli – näin saat mehua eniten talteen. Valutusviritelmä kannatta laittaa esim. muovipussin sisään, ettei tomaattivesi saa jääkaapista itseensä epätoivottuja makuja eikä kosteus pääse haihtumaan.

Kun tomaattivesi on valmis, laita martinilasit pakastimeen kylmenemään. Mittaa shakeriin tomaattivesi, Bloody Mary -vodka tai maustamaton vodka sekä omaan makuusi sopivasti mausteita. Lisää shakeriin vielä reilusti jäitä. Sekoita juomaa reippaasti lusikalla n. 30 sekuntia, ota lasit esiin ja siivilöi juoma laseihin. Vuole sellerinvarresta perunankuorimaveitsellä tai mandoliinilla muutama ohut suikale pitkittäin ja koristele Bloody Mary martini sellerisuikaleella. Tarjoile heti.

tomaattivesi

bloody mary martini

Ps. Sivutuote tomaattisose uppoaa tietysti pizzaan. Senkun pilkot sekaan muutaman valkosipulin kynnen, lorautat hieman öljyä, ripauksen sokeria, suolaa ja pippuria, ja lusikoit pizzapohjlle. Tai lämpimille voileiville. Tai pyöräytät keitetyn pastan sekaan. Eikä mene mitään hukkaan!

33 views

“Bloody Mary” maustettu vodka

by Juulia 2 Comments
“Bloody Mary” maustettu vodka

bloody mary infuusioTattadaa! “Bloody Mary” maustettu vodka tekeillä!

Kunnon Bloody Mary on ehdottomasti lempidrinkkejäni! Enkä varmasti ole ainoa. Tämä tujusti – tai jos minulta kysytään, vielä tujummin – maustettu tomaatimehujuomahan on melkein lounaan ja vihermehun korvike. Mitäs siinä ei rakastaisi? Bloody Maryä voi sitäpaitsi minusta juoda aika hyvällä omallatunnolla lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa (ainakin jos siitä jättää vodkan pois)!

En ole ihan varma milloin ekan Bloody Maryni join, mutta muistan hyvin jokaisen kerran kun se on ollut hyvää – ja ehkä vielä paremmin ne kerrat, kun se ei ole ollut mistään kotoisin. Jostain syystä tosi monessa baarissa Bloody Mary sössitään: ei panosteta tomaattimehuun tai ei uskalleta maustaa kunnolla. Pahimpia viritelmiä tuottavat useimmiten ne paikat, joiden hyllystä löytyy teollisesti valmistettu Bloody Mary Mix.

bloody maryKuvan Portland Mainessa juotu yksilö: ei jatkoon.

Sen sijaan se paras Bloody Mary syntyy tietysti tuoreeseen tomaattimehuun ja laatuvodkaan. Tai no okei, voi se kaupankin tomaattimehu joskus olla ihan ookoo, en ole ihan niin snobi tämän asian kanssa että vain omin kätösin puristellut tomaatit kelpaisivat. Mausteiden suhteen olen perinteisellä linjalla: Worcestershirekastiketta, sitruunamehua, sellerisuolaa, vastarouhittua mustapippuria, Tabascoa ja mahdolisesti hieman tuoreeltaan raastettua piparjuurta. En laittaisi siis esim. srirachaa tai nestesavua Bloody Maryyn, vaikka ne siihen tavallaan toki sopia voisivatkin.

Lisukkeeksi riittää minulle varsisellerin pätkä (ehdottomsti parasta luomuna kiitos!) mutta minulla on kyllä myös heikko kohta niihin Bloody Maryihin, joiden koristeeksi on kasattu suolakurkkua, oliiveja, kapriksia, sitruunaa, paistettua pekonia, lihapullia, ravun saksia tai ostereita Pisan kaltevan tornin verroin.

bloody mary vodka

bloody mary

Tänään en kuitenkaan ole näpyttelemässä teille Bloody Mary -reseptiä, vaan “Bloody Mary” maustettua vodkaa! Innostuin nimittäin loppukesästä testailemaan erilaisia tapoja maustaa alkoholia, ja kun sanon innostuin, todellakin tarkoitan innostuin: jääkaapista löytyy tälläkin hetkellä viittä sorttia itse maustettua viritelmää.

Mukana on muutama nappiosuma ja muutama ei niin blogaamisen arvoinen idea, mutta se kaikkein ihanin viritys liittyi tietenkin Bloody Maryyn! Testattua tuli siis toki myös rakkaan juomani makujen uuttaminen suoraan vodkaan ja kyllähän tuo lopputulos nosti Bloody Maryni ihan omalle tasolleen.

bloody mary

Maustettu vodka

No niin, myyntipuheet sikseen ja eikun asiaan! Alkoholin maustaminen saattaa kuulostaa äkkisilteen ehkä hifistelyltä, mutta käytännössähän se on vain makujen uuttamista alkoholiin. Kokkailutaitoja maustettu vodka vaatii nolla, mutta puhtaudesta on hyvä pitää säntillisesti huolta. Näin sekaan ei eksy epätoivottuja sivumakuja ja valmis juomakin säilyy parempana pidempään.

“Bloody Mary” maustettu vodka

n. 5 dl vodkaa

1 luomusellerin varsi

pätkä mietoa chiliä (ilman siemeniä*)

1 tl kokonaisia mustapippureita

1 luomusitruunan kuori

5-6 kirsikkatomaattia

5-6 kuivattua tomaattia (ei öljyyn säilöttyjä, vaan kuivattuja!)

4-5 hyvää vihreää kivellistä oliivia

2-3 cocktailkurkkua / pätkä hapankurkkua

5 cm pätkä tuoretta kurkkua

muutama siivu piparjuurta

1-2 luomuvalkosipulin kynttä*

*Chilin tulisuus voi muuttua tässä yhteydessä herkästi ylivoimaiseksi, joten suosittelen jättämään chilistä siemenet pois. Helpompi kun on lisätä kuin ottaa pois tulisuutta! Valkosipulin kanssa on vähän sama juttu, joten jollet ole tekemässä vampyyrinkarkoitusjuomaa, pidä valkosipulin määrä mieluummin vähemmässä kuin enemmässä. Ja voihan sen valkosipulin ja/tai chilin tietysti jättää poiskin!

Pese ja kuivaa selleri, tomaatti, tuore kurkku ja sitruuna hyvin. Pätki selleri muutaman sentin välein, viipaloi kurkku ja puolita tomaatit ja tipauta ne hyvin pestyyn ja kuivattuun lasipurkkiin. Veistele sitruunan kuoresta keltaista osaa samaiseen purkkiin varoen ottamasta mukaan yhtään kitkerää valkoista sisäkuorta. Lisää purkkiin vielä loput mausteet ja täytä purkki sitten vodkalla.

Laita purkki jääkaappiin maustumaan ainakin kolmeksi päiväksi. Tekeytymisen aikana kannattaa maistella uutosta päivän välein ja poistaa kyydistä tarvittaessa chiliä tai valkosipulia, mikäli niiden maku tuntuu korostuvan liikaa. Itse pidin vodkan lopulta maustumassa lähes viikon. Kun olet makuun tyytyväinen, siivilöi maustettu vodka hyvin huolella puhtaaseen pulloon: ensin siivilän läpi, sitten esim. kahvin suodatinpussin tai tiheän kankaan läpi. Säilytä maustettu vodka ilmatiiviisti jääkaapissa. Maustettu vodka toimii loistavasti Bloody Maryn pohjana, mutta saattaapa se maistua jollekin ihan sellaisenaankin hyvin viilennettynä!

bloody mary infuusio

Huom! Koko reseptin määrää en itse tekisi, ellei kylään ole tulossa isompaa määrää Bloody Mary -faneja. Omasta mielestäni tämä erinäisillä tuoreilla vihanneksilla maustettu vodka oli nimittäin parhaimmillaan melko tuoreeltaan, eli parin viikon sisällä siivilöinnistään. S

Toki huolella siivilöity vahva alkoholi pitäisi säilyä muutamaa viikkoa paljon pidempäänkin: pulloon mahdollisesti jäänyttä osaa ei tarvitse parin viikon jälkeen kaataa pois. Moni maustettu viina itseasiassa vain paranee ajan kanssa! Mikäli nesteen pinnalle kuitenkin ilmestyy utuista hötöä tai se maistuu oudolle, kaada se pois.

Ps. Alkolin maustamisesta kiinnostuneet hoi, suosittelen kurkkaamaan sekä tämän, tämän että tämän aiheeseen syvemmälle menevän blogipostauksen.

Pps. Bloody Mary -aiheesta olen kirjoitellut aiemminkin: aristoista löytyvät jutut Kalja-Mary, Virgin Mary -mehu, sekä Bloody Mary -gose.

403 views

Bloody Mary Gose

Bloody Mary Gose

Bloody Mary GoseBloody Mary gose aka tomaattimehuolut, uus lempparini!

Join taannoisella visiitilläni Tallinn Craft Beer Weekendiin oivallisen Bloody Mary gosen, eli gose-tyylisen oluen, joka oli maustettu tomaattimehulla ja erilaisilla mausteilla. Olut oli kaltaiselleni Bloody Mary- ja gosefanille lähtökohtaisesti houkutteleva maistettava, tosin hienoisella epäilyksellä sitä kuitenkin maistoin.

Turhaan epäilin! Olut maistui juuri sopivasti aidolle tomaatille ja siitä löytyi myös sitä tulisuutta ja pippuria, mikä saa minut rakastamaan Bloody Maryä. Goselle ominainen suolaisen hapan maku ei kuitenkaan edellämainittujen johdosta peittynyt.

Maistoin tämän oluen Uba ja Humal Taproomissa, mutta putiikin puolella kyseistä olutta ei kuitenkaan ollut myytävänä. Kylläpä sitten ilahduin, kun bongasin Pien-olutkaupasta ihan täältä kotisuomesta Bloody Mary gosen! Ostin saman tien kotiin pullon ja kehaisin ostosta pohtivalle ventovieraallekin kuinka iloinen yllätys olut oli minulle ollut. Kotona pullon korkattuani tajusin kuitenkin virheeni aika pian: kyseessä olikin aivan toinen olut. Hailakka väri paljasti tilanteen ensimmäisenä, mutta mausta sen viimeistään hoksasi – tässä Bloody Mary gosessa ei ollut tomaatin makua nimeksikään. Olut maistui enemmän siltä, kuin sekaan olisi vain roiskittu vähän Worcesterkastiketta. Auts!

Bloody Mary GoseSakiškiu Alus Bloody Mary Gose: miellyttävä lähinnä katseltuna.

Tallinnassa maistamani olut oli virolaisen Purtse Pruulikodan ja kotimaisen CoolHead Brewin yhteistyöolut Plaadimeri ja Pienestä ostamani olut taas liettualaisen Sakiškiu Alus -panimon Bloody Mary Gose. Veikkaan ettei kumpikaan näistä oluista ole kaikkien makuun, mutta itselleni toinen oli selvä voittaja, toinen lähes juomakelvoton.

Virheostoksesta seurasi kuitenkin jotain hyvääkin: älysin sekoittaa ihan itse hyväksi toteamaani gosea tomaattimehuun, ja maustaa juomani juuri itselleni sopivan mausteiseksi. Ding ding ding! Olen jo muutaman vuoden tehnyt Kalja-Maryksi ristimääni juomaa, jota Micheladaksikin voi tosin kutsua. Eipä silti ole välähtänyt mieleeni ennen tätä kokemusta, että juoman voisi tehdä suolaisen happamaan gose-olueen!

michelada

Alla ohje, joka sopii omaan suuhuni. Mikäli innostutte testaamaan tätä juomaa, kannattaa mittasuhteita ja mausteiden määriä säätää tietysti juuri omaan makuun sopivaksi.

Bloody Mary gose

1:lle

n. ½ dl tomaattimehua

1-2 tl sitruunamehua

rouhaus mustapippurimyllystä

6-8 tippaa Tabascoa

n. ½ tl Worcesterkastiketta

ripaus sellerisuolaa

2 dl gose-olutta (*

jäitä

Mausta tomaattimehu, sekoita se hyvin ja kaada jäillä täytettyyn olutlasiin. Kaada päälle varovasti gosea, kunnes lasi on täynnä. Voit tarjota juoman sekoittamatta eli kauniin kaksikerroksisena, kunhan nostat esille esim. lusikan tai pillin juoman sekoittamista varten.

Lasin reunaan voi halutessaan pyöräyttää chili-suolareunan: hierrä lasin reunaan limettiä tai sitruunaa ja dippaa se esim. savusuola-chilirouheseoksessa. Juomaan voi lisätä myös kaikenlaisia lisukkeita Bloody Maryn tapaan: suolakurkkua, hillosipuleita ja/tai oliiveja cocktailtikussa, sitruuna/limettisiivun, rapeaksi paistetun pekonisiivun… Ihan mitä nyt mielesi tekee!

coolhead brew

*) Omia gose -suosikeitani tähän juomaan ovat perinteiset goset, jotka on maustettu suolalla ja korianterin siemenillä. En siis käyttäisi tähän seokseen esim. mangolla tai vadelmalla maustettua gosea (tai pitäisköhän ensin kokeilla ennen kuin tyrmää…). Tällä kertaa käytin kotimaisen CoolHead Brewin Sea Betrayed Us gosea, joka poikkeaa hieman perinteisestä tyylistä – se kun sisältää mustekalan mustetta. Monesti Micheladaan lisätään simpukkamehua tai jopa osterimehua, joten miksei sitten käyttäisi mustekalan musteella maustettua olutta? Käytit kuitenkin sitten mitä gosea vain, omasta mielestäni pääasia on kuitenkin löytää sellainen, jossa on kunnolla suolaisuutta ja happamuutta. Ei niissä kaikissa nimittäin ole!

226 views

Virgin Mary -mehu

Virgin Mary -mehu

Rakastan Bloody Maryjä. Vodkasta tosin viis, se on se tulisen mausteinen tomaattimehu joka merkitsee, ja parhaissa Bloody Maryissä tomaattimehun rooli onkin yhtä tärkeä kuin mausteiden. Jos näen baarin hyllyssä “Bloody Mary mixin”, vaihdan baaria; sen sijaan se ihanin koskaan juomani Bloody Mary sisälsi itse puristettua tomaattimehua ja kyseisen juoman valmistanut henkilö ansaitsi ikuisen arvostukseni.

Mausteiden merkitystäkään ei voi vähätellä: auta armias, jos Bloody Marystäni puuttuu potku! Reilusti sitä pippuria sekä tabascoa juomaani kiitos. Selleriäkin olla pitää, enkä pistä vastaan, vaikka juomaani koristaisi muutama oliivi, chili-suolareunus, rapeaksi paistettu pekoni, miniburgeri, naurava nakki, suolakurkku, katkarapu … jep, maailmallahan Bloody Maryn koristeet käyvät usein ateriasta siinä missä itse juomakin (kurkatkaapas vaikka tämän instagramtilin kuvavirtaa).  Parhaimmatkaan herkut koristeena eivät kuitenkaan pelasta, mikäli itse cocktail on paska, sehän on selvä.

Kalja-Marylleki sopii hienosti pekoni-suolakurkku-yms-päähine ♥

Viime kesänä hurahdin kaljalla jatkettuun Bloody Maryyn, jonka nimesin Kalja-Maryksi. Sittemmin opin kyseisen juoman kulkevan nimellä Michelada, ja vieläkin hieman kirpaisee myöntää, että en ollut moisesta aiemmin kuullutkaan. Moisia haavoja voi onneksi lääkitä sisäisesti mm. suolalla, chilillä, sitruunalla ja tomaattimehulla – en toistaiseksi itseasiassa ole keksinyt juuri mitään vaivaa, johon kunnon Bloody Mary ei tepsisi 😀 Nerokas keksintö tuo Micheladakin joka tapauksessa on, ja jollette sitä ole vielä maistaneet, olisiko jo aika?

Tämän pitkän alustuksen jälkeen ketään ei varmaan enää yllätä, että kun hankin loppukeväästä mehupuristimen, tein heti ensimmäisenä päivänä tomaattimehua! Koska olin tuolloin mehupaastolla, en sentään lähtenyt lotraamaan mehuni sekaan vodkaa – sen sijaan lisäilin mehupuristimeeni gazpachostakin tuttuja raaka-aineita: paprikaa, kurkkua, chiliä ja sitruunaa. Valkosipulinkynsikin lensi sekaan. Bloody Maryyn olennaisesti kuuluva varsisellerikin löytyi juomastani, tosin ei rouskuteltavana koristeena vaan mehustettuna.

Virgin Mary -mehu 2:lle

4 kypsää isoa tomaattia

1 punainen paprika

puolikas kurkku (kuorittuna, mikäli haluat juomasta kauniimman punaisen)

3 sellerin vartta

1 mieto chilipaprika

puolikas sitruuna

pieni valkosipulin kynsi

vastarouhittua mustapippuria sekä ripaus suolaa

muutama persiljanoksa

lisäksi: loraus oliiviöljyä, roiskaus Worchesterkastiketta, hieman Tabascoa, vastarouhittua pippuria, tuoretta raastettua piparjuurta

Pese vihannekset. Poista paprikasta ja chilistä siemenet ja kalvot sekä sitruunasta kuori (ellei kyseessä ole luomusitruuna). Kuori valkosipulin kynsi. Pilko kaikki vihannekset mehustimeesi sopiviksi paloiksi.

Mehusta ensin sitruuna,sitten tomaatti ja kurkku sekä loput raaka-aineet. Itse vuorottelen tomaatin ja sellerinpalojen kanssa, jottei mehupuristimeni tukkeutuisi tomaattisoseesta. Mausta mehu omaan makuusi sopivan tujuksi ja laita se kylmään tekeytymään hetkeksi tai tarjoile jäillä täytetystä lasista.

Ps. mikäli et omista mehupuristinta, voit myös soseuttaa raaka-aineet. Tällöin lopputulos on todella lähellä gazpachoa – suurta herkkuani sekin!

Pps. niin eihän ketään siis mikään estä tähänkään lorauttamasta hieman vodkaa 😉

352 views