Hodarit mansikka-mangosalsalla

by Juulia 2 Comments
Hodarit mansikka-mangosalsalla

Kaveriporukkani vappuperinteisiin kuuluu Vallilan vapputanssit ja niiden jälkeinen lämmittely lähimpänä asuvan kotona – vaihtelevin tarjoiluin. Viime vuonna taidettiin syödä ihan tippaleipiä, mutta tänä vuonna pidetään hodaribuffet! Jokainen tekee jonkun lisukkeen, ja talo tarjoaa nakit sekä sämpylät.

Mitä tulee hodareihin, minulla on niihin varsin lämmin suhde: olen pitänyt yhden ystäväni kanssa hodariaiheista blogia, ja lähitulevaisuudessa hoidan toisen rakkaan ystäväni häissä yöpalaksi hodarit kaikille. Taisinpa myös hotkaista herkkuhodarin samppanjan kera kun avioeroni astui voimaan – hot dog sopii niin arkeen kuin juhlaan!

Sain taannoin hodariblogikaveriltani jenkkilän tuliaisina keittokirjan, jota olen tutkinut hartaasti. Siinä on runsain mitoin ohjeita niin sämpylöille, nakeille, kuin lisukkeillekkin. Haaveissa onkin tehdä jonain päivänä kaikki itse, alusta loppuun.

Vaikka vappu onkin työläisten juhla, tarkoitus ei ole täystyöllistää ketään keittiöön kokkailupuuhiin. Niinpä sekä sämpylät, että nakit tulevat tällä kertaa pöytään kaupasta. Kesällä ehtii sitten puuhailla ikiomia sämpyläreseptejä ynnä muita kutkuttavia juttuja! Oma kontribuutioni vapun “kuuma koira” -karkeloihin on raikkaan tulinen mansikka-mangosalsa sekä avocadokastike. Ne sopivat erityishyvin superkuumille chorizonakeille!

Mansikka-mangosalsa

n. 6:lle hodarille

1 kypsä mango

300 g mansikoita

1-2 jalapenoa (riippuen kuinka tulisesta tykkäät)

2 kevätsipulin vartta

nippu korianteria

1 limetin mehu

1 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl oliiviöljyä

ripaus mustapippuria ja suolaa

Pese mansikat ja kuutio ne suht pieniksi kuutioiksi. Tee sama kuoritulle mangolle sekä jalapenolle. Sekä mansikat, että mango saavat mieluusti olla kypsiä, mutta kuitenkin vielä kiinteitä. Silppua kevätsipulit sekä korianterin varret, säästä lehdet erikseen.

Sekoita mansikat, mango, kevätsipuli sekä korianterin varret. Mausta suolalla, pippurilla, limetillä, etikalla sekä oliiviöljyllä. Lisää sekaan korianterin lehdet vasta juuri ennen tarjoilua. Salsan voi tehdä ennakkoon esim. edeltävänä päivänä, mutta parhaimmillaan se on heti nautittuna.

Avocadokastike

2 kypsää avocadoa

200 g creme fraichea

1 limen mehu

ripaus suolaa

puoli ruukkua korianteria tai minttua

Soseuta kaikki ainekset keskenään. Tarjoile mansikka-mangosalsalla maustettujen hodareiden kaverina.

 Ps. kaverin häissä hodarit grillaillaan erityisjännästi GRILLARILLA eli Stadin ensimmäisellä liikkuvalla kesäkeittiöllä! Grillariin voi tutustua myös Instagramissa @grillarihelsinki

85 views

Hätähousun salsa verde -keitto

by Juulia 0 Comments
Hätähousun salsa verde -keitto

20150128_201736

Okei. Tänään on ollut aivan järkyttävä kiire, ja päivä venähti 11-tuntiseksi – arvatkaapa jaksaako tällaisen päivän päätteeksi hirveästi kokkailla mitään, vaikka mieli tekeekin jotain lohduttavaa? No ei. Mutta keräilen tällaisia hetkiä varten helppoja ja nopeita reseptejä, ja tänään pistin kattilaan oman versioni Pinterestistä bongatusta nopeasta kanakeitosta “White chicken chili” (resepti löytyy esim. täältä).

Tämä on yksinkertaisimmillaan muutaman ainesosan soppa, ja se valmistuu melkein ilman vaivannäköä reilussa vartissa. Yleensä teen mieluiten kaiken itse ja kartan valmisruokia, joihin keiton oleellisimman ainesosan, Salsa Verden, lasken. Mutta joskus pieni oikaisu on ihan jees – eikä tämä valmiskastike edes sisällä mitään pitkää litaniaa lisäaineita. Muutaman herkun lisäyksellä keitto alkaa jo olla kunnon lohturuokaa, ja jep, tänään keiton kylkeen ilmestyi kyllä lasi kylmää olutta.

20150128_193355

Muutamalla ainesosalla pääsee jo pitkälle!

20150128_194643

Salsa Verde -keitto 2:lle

1-2 broilerin rintafilettä (luomua jos minä saan valita)

1,5 dl salsa verde -kastiketta, eli noin puoli purkkia (esim. Pirkka)

1 rkl jauhettua juustokuminaa

1 chilipaprika

1 punasipuli

8 dl kasvis- tai kanalientä

1-2 dl maissia tai valkoisia papuja

Soppa on näin helppo valmistaa: laita kattilaan liemi, fileet kokonaisena, silputtu sipuli ja chili, juustokumina sekä salsa verde. Kiehauta ja keittele keskilämmöllä noin kymmenen minuuttia (tai kunnes fileet ovat läpikypsiä). Nosta rintafileet keitosta leikkuulaudalle. Lisää maissi/pavut keittoon, ja riivi broileri kahdella haarukalla rikki. Lisää keittoon, tarkasta maku, ja tarjoile.

20150128_195739

20150128_200156

Vaatimattoman näköinen, mutta maukas

No niin! Ja sitten päästään siihen hieman kiinnostavampaan versioon, eli siihen, mihin ladataan kaikki herkut mitä kaapista löytyy! Ei sillä, etteikö tuo soppa maistuisi askeettisempanakin versiona, mutta noh, tänään ei ainakaan ollut kohtuudelle sijaa meikäläisen keittiössä. Bonuskierroksella keittoon lisätään keittelyvaiheessa kaikkea mitä jääkaapin alaosasta löytyy; tänään sekaan päätyi sellerin varsi ja porkkana. Nämä pilkoin liemeen kypsymään jo alkuvaiheessa. Lisäksi hienonsin sekaan läjän valkosipulia, ja lopuksi keitto sai kruunukseen keon avocadokuutioita, korianteria sekä kunnon nokareen creme fraichea.

20150128_193604

Muutama ainesosa LISÄÄ ja johan lyyti alkaa kirjomaan!

20150128_201702

Runsaampi versio lisukkeineen mulle tänään, kiitos!

Hirmuisena sipsimonsterina en malttanut olla lisäämättä keiton päälle kunnon kourallista murennettuja nachoja… annos ei tällöin enää ole niin kovin esteettinen, joten jätetään kuva siitä sotkusta väliin tällä kertaa.

63 views

Kaunistava kerrosjälkkäri

by Juulia 0 Comments
Kaunistava kerrosjälkkäri

20150114_184703

Olen lapsesta saakka ollut hulluna avocadoon – kermainen ja mieto hedelmä oli jopa mieluisampi herkku kuin Lauantaipussi. Koska aikuisella voi olla karkkipäivä ihan just silloin kun itse haluaa, löytyy kodistani avocadoa tietysti kokoajan. Avocado sisältää rutosti terveellisiä rasvoja ja liudan vitamiineja, ja toimii minulla itseni palkitsemisruokana huomattavasti paremmin kuin karkit, ihan näin aikuisenakin. Erityisesti syön sitä aamulla. Kiireisinä aamuina avocado pelastaa: vaikka muuta ei ehtisi syödä, pärjää yhden avocadon energialla työpäivän ensimmäiset tunnit kevyesti. Rauhallisina aamuina viipaloin puolikkaan leivän päälle, ja surautan toisen puolikkaan soseeksi tyrnimarjojen kera. Tähän aamuni vauhdilla piristävään komboon törmäsin noin vuosi sitten Keittiökameleontin blogissa, ja erittäin tiiviiseen tahtiin olenkin siitä asti tyrni-avocadomössöä lusikoinut.

Tyrnikin on todellinen terveyspommi: esim. C-vitamiinipitoisuus on yli kymmenkertainen appelsiiniin verrattuna, ja pieneen marjaan mahtuu liuta muitakin vitamiineja. Tyrnin siemen sisältää erittäin ravintorikasta öljyä, joka vapautuu elimistön käyttöön kun siemenen rikkoo.  Ymmärrettävästä syystä tyrniä ei moni ihan sellaisenaan syö, saatikka oikein kiireettömästi pureskele, mutta avocadon kanssa soseutettuna hurjin kirpeys taittuu. Makean ystävä voi lisätä seokseen esim. alkuperäisohjeen mukaisesti taatelia, tai miksei myös hunajaa, vaahterasiirappia tai jotain muuta makeuttajaa.

20150109_212521

avocado-kaakaovanukas

Useamman makuun varmasti sopiva herkku avocadosta syntyy raakakaakaon kera. Helpompaa, nopeampaa ja terveellisempää kaakaovanukasta saa hakea! Toki perinteinen suklaavanukas on tästä kaukana, mutta ainakin omaan makuuni sellainen on aivan liian tuhtia ja makeaa. Yksinkertaisimmillaan tämä jälkkäri vaatii kaksi raaka-ainetta: kypsän avocadon ja makeutettua kaakaojauhetta (itse käytän ravinteikkaampaa raakakaakota). Riippuen mitä kaapista löytyy, ja käyttääkö edes superfoodeja, voi jälkkäriin pakata vielä enemmän ravinteita esim. maca- tai lucumajauheella, tai omalla suosikillani tocolla (riisinlesejauhe). Avocadosta tehty kaakaovanukas on ensisijaisesti hyvää, mutta myös todellinen ravinnepaketti, ja hyvällä mielellä syön tätä aina kun huvittaa (koska aikuiset saa). Avocadoöljy on hyväksi iholle + tyrniöljy ja tyrnin sisältämä E-vitamiini samoin + raakakaakon antioksidantit ja mielialaa kohottava vaikutus = selkeä hyvänmielen kauneusjälkkärihän! Taidankin surauttaa hieman kauneusiltapalaa ennen kauneusuniani… huomenna herään hymyilevänä prinsessana!

20150114_190208

Kaunistavat kerrosjälkkärit 2:lle

vegaaninen

Tyrniseokseen:

1 kypsä avocado

1 dl jäisiä tyrnimarjoja

1 passionhedelmä

0,5 dl appelsiinimehua tai vettä

1-3 rkl vaahterasiirappia tms.

Kaakaovanukkaaseen:

1 kypsä avocado

2-3 rkl makeuttamatonta (raaka)kaakaojauhetta

1-2 rkl makeutusta (agavesiirappia, kookossiirappia, vaahterasiirappia tms.)

1 rkl Tocoa/Macaa/Lucumaa (tai miksei vaikka teelusikallinen kaikkia)

(muutama kaakaonibs)

Puolita avocadot ja poista kivet. Soseuta toinen avocadoista jäisten tyrnimarjojen kanssa, makeuta. Ohenna tarvittaessa nesteellä. Soseuta toinen avocadoista raakakaakaojauheen kanssa, makeuta ja lisää sekaan haluamasi superfoodit. Ohenna tarvittaessa esim. mantelimaidolla tai vedellä. Kerrostele kaakaovanukas ja tyrnivanukas kulhoihin ja superkauneusterveysjälkkäri on valmis!

20150114_185827

ps. söin koko kulhon, odotan jo innolla jälkkärini kauneusvaikutuksia … pikainen arvio: hymyilen, joten kyllähän tämä selvästi toimii.

pps. tyrnin kaveriksi kannattaa kokeilla myös persimonia!

103 views