Löytö: Kallio Wino

Löytö: Kallio Wino

Kallio

Onks tää tottakaan? Helsingissä – vielä tarkemmin ottaen Kalliossa – on paikka, jonne voi hipsiä aivan itsekseen nauttimaan erinomaista tartaria ja naukata sen kylkeen lasillisen vielä erinomaisempaa luonnollista viiniä (mieluiten oranssia, jos multa kysytään).

Totta se kuitenkin on. Kehitys kehittyy ja Kallion “puukkokatukaan” ei ole entisensä (näin kutsuin Flemarin baaripätkää opiskeluaikoinani kiitos kuulopuheiden mukaan siellä heiluneiden puukkosankareiden). Se hävyttömän halpa muutaman euron kaljapaikka, jossa vielä pari vuotta sitten istuin satunnaisella Kallion räkäläkierroksella tuopillisella, on kuoriutunut ensiluokkaiseksi viinibaariksi – josta saa vieläpä erinomaista murkinaa!

Kallio Wino voitti minut puolelleen konseptillaan jo ennen ensivisiittiäni, luonnollisiin viineihin keskittyneitä viinibaareja kun täältä Helsingistä on kummasti ennen saanut etsiä. Wino onkin ansaitusti saanut runsain mitoin sekä palstatilaa että asiakkaita, eikä näin hypetettyyn ravintolaan ihan niin vain sitten enää kävelläkkään sisään.

Isomman seurueen ex tempore -visiitit Winoon siis tuskin niin vain onnistuvat, varsinkaan perjantai- tai lauantai-iltoina, mutta mihinpä hyvään ravintolaan toisaalta moinen onnistuisikaan. Itse olen kuitenkin monesti piipahtanut Winossa yhden naisen hemmotteluafterworkeilla myös perjantaisin, eikä paikan saannissa ole ollut mitään ongelmia: tiskin ääreen kun useimmiten se yksi takapuoli kuitenkin aina mahtuu.

Toistaiseksi olenkin varannut pöydän Winosta vasta kerran, kun halusin viedä äitini sinne aterialle. Jos äiti kerran saadaan houkuteltua illanviettoon Kallioon, ei istumapaikan saantia alueen kuumimmassa ravintolassa jätetä todellakaan sattuman varaan!

Olimme kuitenkin niin aikaisessa vaiheessa perjantaita äidin kanssa liikkeellä, että todistimme pöytävarauksinemme tovin typötyhjää trendiravintolaa. Iltapäivän valo ja oma rauha toikin ateriamme alkuosioon aivan oman luksuselementtinsä 🙂 Aterian loppua kohden alkoi tila toki täyttymään aikamoisella tahdilla.

Oranssia, luonnollisesti.

Kallio WinoDat tartar ♥Näyttääkö tämä teistä kuuden euron annokselta?

Tartaria olen Winossa syönyt toistaiseksi jokaisella käyntikerrallani, joten olihan se äidillekin maistatettava. Pientä evoluutiota annos on kevään aikana käynyt läpi, mutta jokaisesta lautasellisestani olen nauttinut niin kovasti, että sitä on täytynyt tilata joka viisiitillä aina uudestaan 🙂

Lisäksi tilasimme silakoita, jotka osoittautuivat melkeinpä tartariakin herkullisemmiksi. Läpikuultavia ja täydellisen rapeita sipsejä kirpeiden silakkafileiden päällä, purjotuhkaa (?) ja mitä muuta, härregyyd! Kalaa ja perunaa siis, mutta millä tavalla tarjottuna! Kun listalla lukee vain “silakkaa” ja annos maksaa kuusi euroa, eivät odotukset ehkä ole kovin korkealla – ja niin Wino pääsee iloisesti yllättämään.

Kateenkorvaa ja raparperia

Lisäksi tilasimme ahventa ja kevätkasviksia sekä äidin aloitteesta kateenkorvaa ja raparperia. Kateenkorva-annos näyttää tuossa kuvassani kovin yksiväriseltä ja ehkä kuivaltakin, mutta sitä se kuitenkaan ei ollut. Suussasulavaa ja pinnaltaan rapeaa kateenkorvaa raikasti ja mehevöitti raparperigeeli ja kirveli, ja yhdistelmä teki vaikutuksen erityisesti äitiini.

Paistetut ahvenfileet ja kevätkasvikset oli ateriamme kallein annos, 15 €, mutta voisin hyvin kuvitella vastaavan annosen maksavan jossain muualla reilusti enemmänkin. Tämäkin annos kuulostaa vaatimattomalta, mutta voi sitä maun intensiteettiä! Kuin olis syönyt lautasellisen kesää.

Entäs ne viinit?

Viinien suhteen luotan Winossa aina henkilökunnan suosituksiin, sillä vaikka minullakin alkaa olla maistelukokemusta jo useammista luonnollisista viineistä (kävin jopa luonnollisten viinien messuilla pööpöilemässä tässä männävuonna), tiedän varsin hyvin olevani niistä silti aivan pihalla. Ilman Winon henkilökuntaa en esim. olisi tähän päivään mennessä tutustunut hurmaaviin Pét-Nat -viineihin (Pétillant Naturel), ihan vain siksi, että jollei kupliva juoma ole olutta, sitä harvemmin listalta valitsen. Nyt kuitenkin kyselen pet-natin perään aina tilaisuuden tullen 😀

Luonnollisten viinien suhteen kannattaa muistaa se, että jokainen vuosikerta tai jopa pullollinen voi olla enemmän tai vähemmän erilainen siitä edellisestä. Nämä viinit kun ovat nimensä mukaisesti sekä luonnollisesti kasvaneita että perinteisellä – ei tieteellisesti ja koneellisesti lopputulosta manipuloiden – tavalla valmistettuja. Niinpä kerran nautittu ikimuistoinen luonnollinen viinilasillinen voi toisella kerralla maistua kummasti erilaiselta. Luonnolliset viinit tuntuvatkin minusta elävän aivan omalla tasollaan sekä lasissa että suussa. Lasillinen luonnollista viiniä onkin aina kiehtova seikkailu ♥

WINO
Fleminginkatu 11,
00500, Helsinki

Ps. Luonnollisista viineistä voit lukea lisää esim. täältä ja täältä ja pét-nat-viineistä täältä.

Pps. Koska visiitistä on jo muutama kuukausi, on WINOn menu ehtinyt tässä vaiheessa jo muuttua. Käytiinkin mm. tämän vuoksi ex tempore -viinillä Winossa toissaviikolla ja samalla testattiin uudelta listalta kolme annosta (riimihärkä, gnocchi sekä pavlova) – UUH to the AAH vaan taas ja eikun testaamaan listan loputkin ruuat ♥ Tartaria listalta ei näyttänyt valitettavasti tällä kertaa löytyvän … mutta ehkäpä se tekee seuraavalla listalla taas paluun?

2 142 views

Janoon

by Juulia
1 033 views

Siskotreffeillä @ Ravintola Säiliö 468

by Juulia 0 Comments
Siskotreffeillä @ Ravintola Säiliö 468

Elokuun pimenevät illat ja Ravintola Säiliö 468 ovat kuin luotu yhteen – tunnelmallisempaa pop up ravintolatilaa saa hakea. Kruunuvuorenranta ränsistyvine huviloineen ja öljysäiliöineen on lempialueitani kotikulmiltani, joten en voisi enempää suositella visiittiä kummassa vaan … tosin juuri N Y T suosittelisin piipahtamista Säiliö 468:ssa! Siellä kun on parhaillaan meneillään melkoisen eeppiset grillibileet, kaksi iltaa jäljellä 🙂

Nappasinkin sen vuoksi eilen kainalooni rakkaan pikkusiskon ja lähdimme pitkästä aikaa vähän jolottelemaan (#YOLO!). Meillä  on ollut jo vuosia tapana aina välillä lähteä herkuttelemaan sillä ajatuksella, että kerranhan tässä eletään vaan – oli se rahatilanne mikä tahansa, niin kyllä sitä ainakin sen kerran vuodessa voi vähän itseä hemmotella. Tällä kerralla jolottelemaan päästiin onneksi oikein kutsuttuina, kiitokset Viinitielle meiltä molemmilta!

Paikalle olisi ollut laivakuljetus, mutta kun kummatkin starttasimme matkaan Herttoniemestä, poljimme paikalle fillareilla. Ei paha matka lainkaan, ellei eksy rakennustyömaille… mutta ei siitä sen enempää! Perillä valitsimme kuvaushommiin sopivan pöydän ja maistelimme pöydästä löytyvät kylmät alkupalat. Varsinkin pikkelöidyt kasvikset sekä kanttarelli-pottusalaatti tekivät kummallekin kauppansa, samoin lasiin etsiytynyt persoonallinen rosé (Rosa de Azul y Garanza 2015)

Seuraavaksi lautanen käteen ja grillijonoon. Vesi kielellä olin odotellut erityisesti nyhtökauraa, mutta kuinkas ollakaan – sitä ei ollut … missä ja kenellä sitä koskaan on, kysyn vaan? Ilmeisesti ruokalista oli jo mennyt painoon kun tilanne kävi ilmi. Tilalle grillattiin sitten BBQ-tofua ja näyttipä sinne grilliin uppoavan myös portobellosieniä 🙂

Paahdettu Black Angus jalapeno-hunajalla oli juuri sopivan mehukasta ja pinnalta tummanpuhuvaksi karamellisoitunutta, nam. Porsaankylki ja dashi-glaze toimi myös varsin hyvin, lihaa olisi voinut vaikka lusikoida! Sen sijaan kaalille, munakoisoille ja porkkanoille oli grillattu makuuni vähän turhankin musta pinta. Ärhäkät grillit selkeesti!

Ruokaa oli niin riittävästi ja söin niin paljon, että jälkkäriä en enää jaksanut. Onneksi sisko hoiti ystävällisesti sen osaston. Oli kuulemma varsin hyvä tuo mustaherukka-suklaabrownie, mehevää ja seassa mustaherukan lisäksi pähkinäsattumia.

Mitä minä sen sijaan jaksoin, oli tuo viinipuoli. Bongasin nimittäin Viinitien paikalle lennättämien viinitalojen joukosta luonnollisiakin viinejä tuottavan Contrà Soardan, ja pakkohan sitä oli maistaa vielä sekä talon punainen, että valkoinen alkuviini. Siinä pääsi sitäpaitsi rupattelemaan oikein tekijöidenkin kanssa! Tilaisuus luonnollisien viinien maistelulle on käytettävä aina. AINA.

Luonteikas ja luonnollinen 121 b.C. Carménere 2012 saa toivomaan, että Alko muuttaa politiikkaansa alkuviinien suhteen. Jos teille tulee vastaan tilaisuus maistaa luonnollisia punaviinejä, suosittelen vahvasti uskaltautumaan! Valkoisia myös! Ja niitä iki-ihania oransseja 😀

Lopuksi keräsin vielä rohkeuteni ja vonkasin itseni fanikuvaan Stockholm Brewing Co:n Tomas Hallgrenin kanssa. Olin juuri edellisiltana osallistunut panimon tap takeoveriin lempibaarissani Brewdog Helsingissä (vahva suositus muuten panimon jokaiselle sourille, sieltä Viiskulman hanoista löytynee ehkä vielä mm. golden sour sekä hallon sour) ja sopivasti jo hieronut tuttavuutta (aka kalastellut kutsua panimovisiitille Tukholmaan).

Siitä luulisi olevan lyhyt matka fanikuvien ottamiseen, mutta sen verran ujompaa sorttia kuitenkin olen, että ei niitä fanikuvia pyydellä ennen kuin vasta viime tingassa. Mut hei, tätä sitten näytellään lapsenlapsille joskus tulevaisuudessa, että kattokaa kun mummu oli joskus piireissä!

Piireistä puheenollen, paikalla vilisi kyllä jos jonkinmoista julkimoa: esim. siskon seläntakana illastaan nautti Ela (mun seläntakana oli muuten sitten vaan roskis). Häneltä emme fanikuvia lähteneet sentään ruinaamaan, joku roti! …tosin, voi olla että sekä siskonpojat että mahdolliset tulevat lapsenlapset olisivat arvostaneet sitä kuvaa huomattavasti mun kaljafanikuvaa enemmän 😀

Stockholm Brewing Co. ♥ Nerokkaita ja kokeellisia oluita tyypeiltä, jotka rakastavat hapanoluita.

Illan päätteeksi leikittiin mun kameran itselaukaisijalla. Koska mitäpä olis siskotreffit ilman yhteiskuvia? Kotiin polkiessa fiilisteltiin ihanaa iltaa, ihania maisemia, ihanaa Herttoniemeä sekä pysähdyimme rapsuttelemaan 16-vuotiasta etanavauhdilla tallustelevaa koirarouvaa, jota talutti mies tyhjien lastenrattaiden kanssa (awww) – kevyttä euforiaa siis ilmassa. Eikä ihme: Säiliö 468 on maaginen tila dramaattisine valoineen, oli todellinen elämys viettää ilta siellä!

Sisko ja sen sisko!

111 views

Citysavustajan naatti-potaattisalaatti

Citysavustajan naatti-potaattisalaatti

Oi että minä tykkään savustetusta ruuasta! Mietin välillä, että onko oikein mitään, mikä ei olisi savustettuna hyvää (paitsi raparperipiirakka, huomauttaisi ystäväni Eevis tähän väliin kokemuksen syvällä rintaäänellä). Toissakesänä savustin munakkaan sekä hurahdin savustettuihin punajuuriin ja halloumiin, viimekesänä taas savuvalkosipuliin. Mutta arvatkaas mitä? En omista grilliä, joten en voi savustaa kotosalla muuta kuin kaupan savustuspussilla.

Toki olen katsonut TV-kokkien kotikeittiösavustusvinkkejä pilvin pimein, eli tiedän että voisin rakennella omia minisavustimiani vaikkapa wokpannuun ja heitellä sinne pohjalle savuamaan vaikkapa teetä. Mutta sitä päivää odotellessa, kun minulla olisi aikaa ja uskallusta alkaa kikkailemaan moista, käytän pokkana savustupusseja. Ne ovat mielestäni varsin toimivia, eivätkä todennäköisesti aikaansaa väärää palohälytystä aivan niin herkästi 😀

Tässä juhannuksen kynnyksellä tuli taas hinku saada jotain savuista. Savunieriän kävin ostamassa naapuriini avanneesta mahtavasta savukalakojusta (Pellingin savukala), mutta jotain sitä tekee mieli savustella itsekin! Vietämme juhannuksen Juuson kanssa tänäkin kesänä stadissa – tällä kertaa enimmäkseen siksi, että Juuson pitää vielä pakkailla tavaroitaan heti juhannuksen jälkeen ajoittuvaa muuttoa varten. Suunnitelmissa on keskiyön kävely lähimetsissä sekä tietysti armoton kokkailu ja syömiskely.

Olen vuosien varrella testaillut erilaisia kaupunkijuhannuksen viettotapoja: olen käynyt We Love Helsingin Juhannustansseissa kukkamekossa, grillannut Teurastamon pihalla, jopa piipahtanut aikoinaan Marian sairaalassa aattoyönä, kun piilolinssini piiloutui silmämunan taakse – ja siellähän sitä lössiä sitten riittikin 😀

Autio keskusta juhannusyönä on aika ainutlaatuinen ja unenomainen kokemus, jonka koen mieluusti uudestaan, vaikka aina välillä jonnekin Helsingistä jussiksi karkaankin. Tänä vuonna eksyn kotikulmilta todennäköisesti enintään lähimmälle kokolle Kivinokkaan, tekee nimittäin kovasti mieli vain nyhvätä kotona.

Pre-juhannusfiilistelyissäni savustin satsin uusia pottuja jo etukäteen. Väänsin niistä perunasalaatin, jonka inspiraationa on Etelä-Italian cucina povera – paistoin savustettujen pottujen sekaan nimittäin punajuurin ja nauriin naatteja, kun en hortoilemaan jaksanut lähteä. Köyhien keittiössä tosin sekaan tuskin päätyisi myös merguezmakkara… mutta menköön nyt tällä kertaa! Kastikkeen tein savustetusta valkosipulista, hunajasta, oliiviöljystä ja sitruunasta. Njam!

Hetken mielijohteesta avasin lautasellisen kylkeen pitkään hautomani Italialaisen suodattamattoman punaisen alkuviinin, Il Secondo di Pacinan. Hurahdin vuosi sitten alkuviineihin, joista erityisesti oransseihin viineihin, ja olen siitä asti pyrkinyt sekä juomaan niitä aina kuin on tilaisuus, että tilaamaan niitä ajoittain kotiini.

Alkuviinithän ovat ns. aitoja ja täysin lisäaineettomia viinejä, luomuja ja käsinkorjattuja. Niiden valmistuksessa ei käytetä mitään lisäaineita, ja käyminen hoituu rypäleen omilla luonnollisilla hiivoilla. Alkuviinejä ei yleensä myöskään suodateta. Lopputuloksena saadaan aikaan viinejä, joilla on aivan omalla laillaan persoonaa, syvyyttä ja luonnetta. Välillä alkuviiniä juodessa kohtaakin täysin uudenlaisia viinimakuelämyksiä; jokainen lasillinen käy seikkailusta ♥

Citysavustajan naatti-perunasalaatti 2:lle nälkäiselle tai 4:lle lisukkeeksi

n. 400 g uusia perunoita

2-3 merguezmakkaraa tai muuta mausteista tuoremakkaraa (n. 200 g)

3-4 punajuuren ja/tai nauriin terhakat varret ja naatit

2-3 kesäsipulia varsineen

1-2 savustettua yksikyntistä valkosipulia tai 3-6 savustettua valkosipulinkynttä

1 sitruunan mehu

loraus pippurista neitsytoliiviöljyä

ripaus suolaa ja reilusti vastarouhittua mustapippuria

Jynssää perunat puhtaiksi ja kuivaa ne. Savusta kokonaiset perunat sekä kokonaiset valkosipulit savustuspussin ohjeen mukaan (suosittelen muuten savustamaan kerralla vähintään tuplamäärän ainakin valkosipulia, sillä sitä on ihana sivellä ihan vaikka voidellulle ruisleivälle). Uuni siis täysille ja ladattu savustuspussi uunin alatasolle, ensin vartti tulikuumassa ja sitten vielä n. 25 minuuttia 200 asteessa. Lopuksi pieni vetäytyminen ennen pussi aukaisua.

Pottujen savustuessa voit pestä naatit ja pilkkoa makkaran, mikäli sitä käytät. Naatit kannattaa minusta leikata juureksista irti heti kotiin saavuttua, huuhtoa ja laittaa sitten vesikannuun leikkokukan tapaan. Siinä hieman nuupahtaneetkin naatit nimittäin terhakoituvat. Nahistuneita tai kellastuneita naatteja ei tietenkään kannata käyttää.

Huom! Henkilökohtaisesti en koe punajuuren naattien nitraattipitoisuutta itselleni kovin suureksi uhaksi, kun niitä kuitenkin verrattain harvoin puputan.

Pilko naatit varsineen muutaman sentin pätkiksi ja paista runsaassa oliiviöljyssä pannulla, kunnes vihreät lehdet muuttuvat läpikuultaviksi (samalla voit hyvin paistaa myös makkaran, mikäli sitä käytät). Pilko muutama sipuli varsineen ja lisää pannulle pehmenemään aivan lopuksi. Käännä lämpö pois ja jätä odottamaan.

Sekoita kulhossa yhden sitruunan mehu, reilu ruokalusikallinen hunajaa sekä iso loraus öljyä. Mausta ripauksella suolaa sekä reilulla määrällä vastarouhittua mustapippuria. Kun perunat ja valkosipulit ovat savustuneet, kuori haluamasi määrä pehmeää valkosipulia ja muussa se haarukalla kastikkeen sekaan. Lohko vielä lämpimät perunat koosta riippuen kahteen tai neljään osaan ja sekoita ne kastikkeen kanssa. Lämpimät potut imevät kastikkeesta mahtavasti makuja itseensä!

Sekoita lopuksi naatit (makkarat) ja potut yhteen ja tarjoile vielä hieman lämpimänä.

Ps. Alkuviiniuteliaiden suosittelen klikkaamaan itsensä Denizin Wine and Finland -blogiin, jossa alkuviinejä tarjoilevia ravintoloita ja baareja on listattu jo kahden blogipostauksen verran 🙂

103 views