Latvan peruna-merilevävaahto, grillattua purjoa, karhunlaukkaa, kermaviiliä ja rapeaa viljaa = ♥♥♥
Taste of Helsinki 2018 on jo aivan nurkan takana! Minulla on kunnia olla tänäkin vuonna yksi Taste of Helsinki -ambassadoreista ja päästä siinä roolissa tutustumaan tämän kulinaristifestarin tämänvuotiseen tarjontaan jo etukäteen.
Kiersimme eilen kolme yhdeksästä festareille osallistuvasta ravintolasta ja pääsimme maistamaan seitsemää festareilla tarjottavaa annosta suositusviineineen/oluineen. Taste of Helsinki 2018 ravintolat ovat helsinkiläiset Chapter, Fabrik, Garden by Olo, Latva, Nolla, Ragu ja Wino, sekä Sky Ounasvaara Lapista ja Esperanto Tukholmasta. Tarkkanäköiset varmaan jo hoksasivatkin, ettei mukana ole viime vuoden festareilta kuin Chapter!
Itse olen ravintolasetistä varsin innoissani, sillä mukana on yksi lempiravintoloistani Wino sekä paljon hehkutusta kerännyt Nolla (jonne en vielä vaan ole itse ehtinyt!). Sekä Sky Ounasvaara että Esperanto houkuttelevat myös kovasti, sillä eihän näihin huippuravintoloihin ilman jonkinlaisia matkalippuja muuten oikein pääsisikään.
Kierros aloitettiin Garden by Olon hurmaavalta ja viileän valoisalta sisäpihalta.
Yuzumarinoitua siikaa, piparjuurta ja rapeaa riisiä 6€ / Garden by Olo
Friteerattua kukkakaalia, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta 8€ / Nimikkoannos, Garden by Olo
Garden by Olo
Ekalla etapillamme Garden by Olo:ssa juomista vastasi Taste of Helsingin olutvalikoimastakin löytyvä Brooklyn Brewery. Itseäni ilahdutti, kun sain lasiini vihdoin panimon hapanta uutuutta simcoella ja amarillolla kuivahumaloitua Bel Air Souria, jonka lanseeraustilaisuuden harmikseni missasin.
Bel Air Sour osoittautui varsin mukavaksi ja helpoksi palanpainikkeeksi trooppisine ja raikkaine aromeineen. Hapanoluet tuppavat minusta toimimaan ruuan kanssa mitä parhaiten (kunhan happamuus ei ole liian päällekäyvä) ja tämä Brooklynin sour toimikin Garden by Olon meille tarjoamien annosten kera oivallisesti.
Oma suosikkini Olo Gardenin kahdesta annoksesta oli ehdottomasti fritattu kukkis – NIIN hyvää! Miso ja kukkakaali ovat loistava makuyhdistelmä (kokeile vaikka kotikeittiössä tätä misorisottoa kukkakaalipihvien kera). Pirteä yuzumarinoitu siika maistui minulle myös näin tässä toukokuun yllätyshelteiden keskellä, tosin yuzun makua olisin yuzufanina annokseen kaivannut ehkä vielä hitusen lisääkin.
Festareilla on tiedossa edellisvuosien tapaan muutakin loistavaa kurkunkostuketta palanpainikkeeksi kuin olutta. Alueelta lötyy Sinebrychoffin olutpisteen lisäksi niin Champagne Bar, eri maahantuojien valikoimaa esittelevä viinipaviljonki sekä niin viski- kuin cocktailtelttakin.
Olispa näistä lautasista jokainen mulle! (Onhan nyt kaikille varmasti selvää, että tämä annos oli eilisen setin suosikkini?)
Benella-siikaceviche, bataattia, basilikaa, aji amarillo chili ja samettikukka ”leche de tigre” 9€ / Nimikkoannos, Latva
Latva
Kierroksen toinen etappi oli ravintola Latva. Latvan annoksista hurahdin jo etukäteen peruna-merilevävaahtoa, grillattua purjoa, karhunlaukkaa, kermaviiliä ja rapeaa viljaa sisältävään annokseen – onhan tuossa lueteltuna aikamoinen liuta lempiraaka-aineitani. Annos osoittautui vielä paremmaksi kuin olin pelkän kuvailun perusteella odottaa. Perunoissa (puikulaa, blue kongoa ja siikliä) oli poikkeuksellisen hauska puruvastus ja niiden sekä merilevävaahdon, purjon ja karhunalaukan yhdistelmä toi vahvasti mieleen yhden kylmistä lempikeitoistani, vichyssoisen. Täytyykin kokeilla vichyssoisen tekemistä kombun kera (annoksen levät olivat siis kombu, nori ja dulse).
Kun tämän ”zero waste” -annoksen kylkeen ilmestyi vielä lasillinen kuohuvaa Ferrari Brutia, voin omasta puolestani vannoa, ettei annoksesta jää mitään jälkeen myöskään täällä syöjän päässä. Vautsi!
Latvan nimikkoannos, Benella-siikaceviche bataatin, basilikan, aji amarillo chilin sekä samettikukka ”leche de tigre” -liemen kera oli raikas ja tasapainoinen annos, josta löytyi ihanasti chilin hedelmäisiä aromeja ilman liikaa tulisuutta. Cevicheannoksen ihanan leche de tigre -liemen loput olisin muuten juonut suoraan kulhosta jos olisin vain kehdannut 😀 (Perussa tätä tiikerimaidoksi nimettyä cevichelientä juodaan käsittääkseni muuten ihan vartavasten virkistävänä juomana, joten ehkä olis kuitenkin pitänyt vaan kehdata?)
Peruna-merilevävaahtoa, grillattua purjoa, karhunlaukkaa, kermaviiliä ja rapeaa viljaa (v) 5€ / Latva
Ragu
Tuon peruna-annoksen jälkeen ehti ehkä jo tulla suorastaan sellainen fiilis, että mitäs tässä enää voi lautaselleen edes toivoa … mutta illan vika etappi eli Ragu hoiti homman kotiin kuitenkin tyylillä.
Ensiksi ihastelimme kilvan Ragun upeaa leipävalikoimaa neljine lisukkeineen (hello vaan fenkolinsiemenflatbread, emmentalmuffini ja mitä ihanin mallaslimppu ruskistetun voin kera) ja sitten voihkimme ääneen törkyhyvän hapanjuurivohvelin äärellä.
Paahdettua maa-artisokkaa, vihreää omenaa, savustettua kirjolohenmätiä & hapanjuurivohveli 6€ / Ragu
Hapanjuureen leivottu perunavohveli oli ihanan rapsakka ja sitä saattelevat lisukkeet täydellisesti tasapainossa. Itselleni yleensä riittää, että annoksessa on mätiä (tai vieläpä, kuten tässä: savustettua lohenmätiä), mutta jotenkin tämä annos onnistui olemaan sekä silmää että suuta miellyttävä runsaine väreineen ja kontrastoivine tekstuureineen sekä makuineen. Tämän annoksen saa muuten halutessaan myös vegaanisena!
Vohvelin kaverina tarjottu Cannonball Sauvignon Blanc 2015 Sonoma Countystä osui suoraan viinimakunystyröihini, tätä on saatava lasiin toistekin. Vakio-viiniostoksiani on mikä vaan Uuden-Seelannin sauvignon blanc, vaikka nautin tästä rypäleestä toki myös vanhan mantereen viininä. Kalifornialaista sauvignon blancia ei eteeni kuitenkaan ole aiemmin tullutkaan! Vaikka mausta löytyi sitä herukkaisuutta, jota rypäleestä tehdyissä viineissä aina erityisesti etsin, siinä oli myös reilusti trooppista hedelmäisyyttä ja hunajaisuutta. No, viimeistään sitten kesäkuussa uusi lasillinen, yhden maistokerran perusteella ei voi sentään ihan sanoa löytäneensä uuden viinisuosikin.
Paahdettuja viiriäisenkoipia, rapeaa polentaa, pikkelöityä raparperia & rakuuna-aiolia 8€ / Nimikkoannos, Ragu
Metsämansikkajäätelöä, mallasgranolaa, suolakaramellia & suolaheinää 5€ / Ragu
Iltamme huipentui Ragun chili-balsamico glaseerattuun viiriäiseen sekä mansikkaiseen jälkiruokaan. Viiriäistä en ole kovin usein syönyt, mutta korjaan tilanteen taatusti tulevaisuudessa aina tilaisuuden tullen! Viiriäisen kaverina tarjottu raparperilisuke raikasti annosta ihanasti ja yrttisen aromaattista rakuuna-aiolia nyt olisi voinut lusikoida suuhun ihan sellaisenaan.
Jälkiruoka osoittautui yhtä iloiseksi yllätykseksi, kuin ravintolan limoncellokin: raikkaaksi eikä lainkaan liian makeaksi. Suolaheinäkastike maistui juuri sopivan kirpeältä ja jäätelössä maistui aito metsämansikka. Tällaisia jälkkäreitä voin syödä hei minäkin makeanirso!
Kaikenkaikkiaan taas siis mahtava ilta, tosin muuta en näiltä Taste of Helsinki -safareilta odottaisikaan. Taste of Helsinki 2018 -menu löytyy kokonaisuudessaan alta, omia ennakkosuosikkejani listalta on Esperanton koko valioima (kanannahka & ”pohjolan viismauste” HALOO!), Sky:n kaskinauris sekä Garden by Olon ”ryppylimettiä ja kuusta”.
Taste of Helsinki 2018:
Chapter
Selleriä & seljankukkaa (v) 5€
Puikula perunaa, naudan sydäntä & keltuaista 6€
Pihlajan lehtiä & raparperia 6€
Nimikkoannos
Turskaa & vihreitä 10€
Esperanto
’The Kushiyaki Experience’
Purjo/ hapankerma/ piparjuuri (v) 5€
Sinisimpukka/ musta valkosipuli/ peruna 6€
Kanannahka/ pohjolan viismauste/ hunaja 6€
Nimikkoannos
Kananpojan muna/ hiillostettu hollandaise/ tattari/ bbq lehdet (v) 11€
Fabrik
Perinteinen ranskalainen paté, pikkeleitä ja hapanjuurileipää 6€
Italialainen tryffelillä maustettu risottopallo (v) 5€
Tuulihattu ’Profiterole’ vadelmilla ja kookoksella 6€
Nimikkoannos
Anjou kyyhkyä kesän vihreillä herneillä 13€
Garden by Olo
Yuzumarinoitua siikaa, piparjuurta ja rapeaa riisiä 6€
Härkätatakia, seesamia ja savustettua majoneesia 6€
Ryppylimettiä ja kuusta 5€
Nimikkoannos
Friteerattua kukkakaalia, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta (v) 8€
Latva
Peruna-merilevävaahtoa, grillattua purjoa, karhunlaukkaa, kermaviiliä ja rapeaa viljaa (v) 5€
Bosgårdin kartanon luomu Charolais-härkää, savustettua munavoita ja Ahlbergin tilan sinapinvihreitä 6€
Hiillostettu tuohi-kerma-parfait, spelttiä, raparperia ja hunajaa 6€
Nimikkoannos
Benella-siikaceviche, bataattia, basilikaa, aji amarillo chili ja samettikukka ”leche de tigre” 9€
Restaurant Nolla
RAPEA SIENIVOHVELI
Mouhijärven tryffelijuustoa ja sipulirelissiä 6€
SIIKACARPACCIO
Vihreää romesco-kastiketta ja suolaheinävinegretteä 6€
RAPARPERIJÄÄTELÖ
Mansikkamarenkia, olutmäskiä ja karamellia 5€
Nimikkoannos
PARSAA JA SAMPEA
Paahdetut uudet perunat ja mesiangervokastike 10€
Ragú
MAA-ARTISOKKA
Paahdettua maa-artisokkaa, vihreää omenaa, savustettua kirjolohenmätiä & hapanjuurivohveli 6€
KARITSA
Makkara Meri-Lapin luomukaritsasta, tomaattifregolaa, varhaiskaalia & Averna-sinappia 6€
METSÄMANSIKKA
Metsämansikkajäätelöä, mallasgranolaa, suolakaramellia & suolaheinää 5€
Nimikkoannos
VIIRIÄINEN
Paahdettuja viiriäisenkoipia, rapeaa polentaa, pikkelöityä raparperia & rakuuna-aiolia 8€
Lapland Hotel Sky Ounasvaara
Kaskinaurista Sodankylästä, kuusenkerkkä”pestoa” ja sieniä (v) 6€
Miedosti kypsennettyä rautua, kuningasrapua ja koivua 6€
Suklaata, herkkutatti-kinuskia ja puolukkaa Napapiiriltä 5€
Nimikkoannos
Sallan villiä poroa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä 8€
WINO
Tartar, hollandaisemajoneesia ja rapeaa porkkanaa 6€
Punakampela rillette, näkkileipää ja pikkelöityä kurkkua 5€
Raparperia ja suklaata 6€
Nimikkoannos
Kauden kasviksia, savustettua perunaa ja lipstikka beurre blanc (v) 8€
Aika paljon on tarjolla kaikenlaista villiä (niin lihaa, kalaa kuin kasvistakin), mutta hirmuisen montaa vegaanista annosta ei listalta taida tänäkään vuonna löytyä. Todistetusti kuitenkin ainakin tuo Ragun vohveli oli siis saatavilla vegaanisena, joten pisteet Ragulle! Kasvissyöjille ja sekasyöjille tarjolla onkin sitten kissanpäivät.
Mikäs teille näistä kaikista maistuisi parhaiten?
Taste of Helsinki
14.- 17.6.2018
Töölönlahden Puisto
Liput tapahtumaan löytyy täältä.
Thanks for a lovely evening Mr Taste of Helsinki, Barry MacNamara!
Ps. Taste of Helsinki 2018 -safarikierroksen raportteja löytyy myös Happy Hoppy Life -blogista sekä Kulinaari-blogista, sekä varmasti pian myös kaikkien muidenkin Taste of Helsinki -ambassadorien blogeista. Seassa on perinteisesti myös lippuarvontoja, joten olkaahan kuulolla!
Vastaa