Tänään lanseerattiin uusi itsenäisten blogien verkosto, Asennemedia! Minulla on ilo olla osa energistä ja inspiroivaa porukkaa, jossa jokaisella on intohimoinen suhtautuminen omaan tekemiseensä. Sopivan rento asenne elämään ja varsinkin arjen haasteisiin on tärkeä voimavara, jonka avulla tämäkin Cityn alta itsenäistynyt blogini sai omin voimin väsätyt ikiomat sivut.
Itsenäistymisestä huolimatta Asennemedian verkostoon liittyminen tuntui luontevalta blogilleni, jonka syntytarinakin kuvaa elämänasennettani ja luonnettani… Vaimomatskuuhan alkoi aikoinaan täysin hetken mielijohteesta, kun Viiskulman Ulla heitti että “sähän voisit kirjoittaa ruokablogia” – 6 tuntia myöhemmin eka juttuni olikin jo julki. Asennemediahan ei ole blogiportaali, eikä sanele mistä ja miten minun tulisi kirjoittaa – sen sijaan verkosto tukee tekemistäni mm. järjestämällä minulle sopivia kaupallisia yhteistöitä (joihin osallistumisen päätän tietysti itse).
Kotimatkan varrelta löytynyt elämänohje vastaa aika hienosti omaani: älä odottele turhia, tee mitä haluat!
Itsenäistyttyäni omilleni ison verkkolehden sivuilta, jouduin pohtimaan mitä tältä kirjoittamiselta oikein toivon ja haluan. Aika selvää oli, että haluan tehdä tätä juuri omalla tavallani. En varsinaisesti seuraa toisten blogeja, enkä vertaile kirjoittamis- tai kuvaamistapaani muihin. Mikä järki siinä olisi? Haluan tehdä oman näköistä blogia!
Tavoitteeni onkin kirjoittaa intohimostani eli kokkailusta ja kaikesta siihen liittyvästä juuri silloin kun siltä tuntuu, ja sillä tavalla, mikä kulloiseenkin tilanteeseeni sopii (en siis uskalla luvata kirjoittavani vaikkapa kerran viikossa). Joskus juttuja tulee paljon, joskus ei – väkisin en blogia halua kirjoittaa, silloin tästä hommasta katoaa ilo. Oikeastaan blogini sisältö ja tekemistapa vastaa varsin pitkälle yleistä elämänasennettani, ja sellaisena tämän tekeminen on minulle antoisaa ja mielekästä!
Aikuiset saa leikkiä ruualla
No miten sen elämänasenteen oikein kiteyttäisi? Sen voi tiivistää aika helposti kahteen sanaan: “aikuiset saa”. Kyseessä on eräänlainen pehmoanarkiaksi nimeämäni elämänfilosofia, jonka mukaan saa tehdä juuri mitä huvittaa, jos haluaa. Tekojensa seuraamukset aikuinen toki aina kantaa: niinpä jos aikuinen jättää siivoamatta, koska ei huvita, aikuinen tietää samalla, että ennenpitkää siivota pitää. Välillä pehmoanarkian voimin mennään kotiin hyvissä ajoin, kun kaverit vonkaavat juhlimaan – koska aikuiset saavat myös juoda teetä villasukissa sängynpohjalla, vaikka jossain olisi samalla maailman jänskimmät bileet meneillään.
Pehmoanarkiaa!!!
Asennetta tarvitaan myös näkökulma-asioissa: kun elämä väistämättä heittää eteen ikävyyksiä ja suruja, pyrin etsimään niistä aina jotain positiivista. Kuullostaa ehkä vähän lässytykseltä, mutta positiivinen puoli löytyy aina kurjuuksistakin, toki joskus kuluu jopa vuosia ennenkuin sen oikein suurista epäonnista saa kaiveltua. Tiedostan toki, että elämänfilosofiani toimii mahdollisesti vain tässä elämäntilanteessa: asun yksin, joten olen tekemisistäni, sekä tekemättä jättämisistäni vastuussa vain itselleni. Miten pehmoanarkia soveltuu jos ja kun elämäntilanteeni muuttuu … no, se jää nähtäväksi. Toistaiseksi jatkan kuitenkin puihin kiipeilyä ja sotkemista, enkä suostu alistumaan sen kummemmin sosiaalisiin paineisiin, kuin yhteiskunnan muotteihinkaan. No okei, ehkä ihan vähän. Joskus. Mutta vain jos huvittaa… koska aikuiset saa.
ps. kaupalliset yhteistyöjuttuni löytyvät aina katergoriasta Yhteistyöt.
Hyvä Sinä! Oikea asenne. Tee just sitä, mikä omalta tuntuu ja eteenpäin on aina oikea suunta 🙂
Jee Laura, kyllä tää oikealta tuntuu 🙂