Sitruksinen miso-maissikeitto

by Juulia 3 Comments
Sitruksinen miso-maissikeitto
Misolla ja sitruunalla maustettu maissikeitto

maissikeitto

Tämä sitruksinen maissikeitto on maustettu misolla!

Maissisesonki!

Maissisesonki on täällä! Ihanaa. Joka kerta kun käyn kaupassa, joudun muistuttamaan itseäni siitä että kotona on jo maissia, tai ostan joka ikinen kerta ihan vaan muutaman maissintähkän lisää. Kun sitä kerran nyt on – ja vielä kotimaista!

En tiedä miksi maissi on minusta niin ihanaa, mutta muistan että rakastin sitä jo lapsena. Mieleen on jäänyt muutama ikimuistoinen kerta, kun on saanut nakertaa tuoretta maissia voin ja suolan kera. Ai että! Ympäri vuoden tosin napostelin pakastemaissia. Jäisenä. Eli ehkä on ihan ok sanoa, että olen niinsanottu hardcore maissifani?

maissi

maissintähkä

Kun maissirakkaus kerran on tällä tasolla, en voi ohittaa maissikautta kirjoittamatta tänne blogiin edes yhtä uutta maissireseptiä! Tänään jutun lopusta löytyy siis sitruksinen maissikeitto, joka on maustettu misolla ja joka tarjoillaan rapeaksi paistetun maissin, valkosipulin, seesaminsiemenien, togarashin ja merileväraksujen kera. Tämä maissikeitto hyödyntää muuten myös maissin rangat! Edellisvuosien maissireseptit taas löytyvät tästä alta – ja kuten näkyy, vähintään yksihän niitä on joka loppukesästä tullut seitsemässä vuodessa kynäiltyä 🙂

Maissireseptit:

Pehmeä maissikeitto ja rapeaa chorizoa (vegaaninen)

Meksikolainen maissisalaatti aka esquites

Maissisalaatti “Born in the USA”

Maissidippi hävikkiviikon tyyliin

Maissilla ja savujuustolla täytetyt poblanot

Maissi x 4 maustamistapaa

Maissipizza, oi maissipizza! (missä oot ollut koko mun elämän?)

Loppukesän kanttarelli-maissi chowder

Maissigazpacho

maissi reseptiMiso-maissikeiton kruunaa rapeaksi paistettu valkosipuli ja maissi, paahdetut seesaminsiemenet ja merileväraksut!

maissikeitto

Hävikkiviikko!

Tänään alkaa taas hävikkiviikko! Ruuan arvostukseen ja ruokahävikin vähentämiseen pyrkivä hävikkiviikko on minulle vuosittain tärkeä hetki tarkistaa, missä tilassa keittiöni kulloinkin on ja mitä kaappeihin on vuoden aikana kertynyt. Niinpä hävikkiviikko-aiheisia postauksiakin täältä löytyy jo melkein yhtä monta kuin maissireseptiäkin! Tänä vuonna Hävikkiviikko haastaa kaikki vähentämään ruokahävikkiä omassa arjessaan ja jakamaan vinkkejä ruokahävikin määrän pienentämiseen. Kuka tahansa voi osallistua haasteeseen esimerkiksi tekemällä ruokaa aineksista, joiden parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä lähenee, jakamalla hävikkiruokareseptejä, antamalla arkisia vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen tai jakamalla tietoa ruokahävikistä ja sen vaikutuksista. Jos tahdot osallistua, ota kuva omasta hävikkiteostasi, postaa se Instagramiin ja merkitse postauksesi tunnisteilla #arvostanruokaa ja #hävikkiviikko. Voit osallistua haasteeseen Hävikkiviikon aikana 7.-13.9.2020!

Hävikkiviikon kunniaksi päivän ohjeessani hyödynnetään maissista jyvien lisäksi myös rangat. Niissä on rutosti makua, joka kannattaa minusta tuoreita maissintähkiä käyttäessä aina hyödyntää liemiin! Parhaiten maissin rangoista saa kaiken maun irti, kun kaaputtelee niistä kaiken mehevyyden talteen liemikattilaan. Maustan keittoni mukavan tuliseksi lempimausteillani eli yuzukosholla ja shichimi togarashilla, mutta niiden sijaan keittoon saa potkua toki myös ihan vaan chilihiutaleilla. Tai sitten voit tehdä oman “yuzukoshontapaisesi” sitruunasta, limetistä, chilistä ja suolasta!

Misolla ja sitruunalla maustettu maissikeitto

vegaaninen

2:lle

Liemi:

8 dl vettä + n. 10g kombua (yksi reilun kokoinen pala tai useampi pieni) + 1 kuivattu siitake

tai

8 dl valmista dashilientä

3 maissintähkän rangat

Keittoon:

3 maissintähkän jyvät (6dl / 300g)

2 rkl öljyä

4-5 valkosipulinkynttä

1 pieni sipuli

(ripaus maizenaa/riisijauhoja)

Mausteliemi:

1 rkl vaaleaa soijaa (tai ponzukastiketta)

1 rkl vaaleaa misotahnaa

½-1 tl yuzukoshoa

½-1 sitruunan mehu

Tarjoiluun:

1 dl maissi-valkosipuliseosta

1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

1 tl shichimi togarashia

2-3 rkl paahdettua norileväsnäcksiä (esim. tätä)

Valmista ensin liemi:

Irroita veitsellä maissintähkistä maissinjyvät. Kaaputa jäljellejääneistä maissin rangoista veitsen tylpällä reunalla mahdollisimman paljon maissin mehuja irti kattilaan ja kippaa perään sitten vielä rangat (ne voi taittaa kahteen osaan jos muuten tekee tiukkaa). Lisää kattilaan 8 dl valmista dashilientä tai vettä + iso pala kombua sekä yksi kuivattu siitakesieni. Nosta lämpöä hitaasti kiehumispisteeseen. Juuri kun liemi on alkamassa kiehua, poista kattilasta kombu (jos käytät valmista dashia tätä ei tietenkään tarvitse tehdä). Jatka sen jälkeen keittämistä miedosti poreillen kannen alla noin 15 minuuttia. Poista sen jälkeen rangat ja siitake ja siivilöi liemi. Lientä pitäisi olla jäljellä n. 6-7 desiä. lientä.

Laita tyhjään kattilaan muutama ruokalusikallinen öljyä sekä 4-5 valkosipulin viipaloitua kynttä ja paista, kunnes valkosipuli saa aavistuksen väriä. Lisää maissi. Paista sekoittelen, kunnes maissi on kypsää ja valkosipuli kullanväristä. Ota seoksesta sivuun desi tarjoilua varten ja mausta maissi-valkosipuliseos ruokalusikallisella paahdettuja seesaminsiemeniä sekä teelusikallisella shichimi togarashia.

Lisää kattilaan jääneen maissiseoksen päälle liemi sekä yksi pieni sipuli viipaloituna. Keittele miedosti poreillen kannen alla kymmenisen minuuttia, tai kunnes sipuli on pehmeää. Soseuta maissikeitto hyvin tasaiseksi. Tarkista keiton paksuus. Keittoa voi tarvittaessa suurustaa ripauksella maissitärkkelystä tai vesitilkkaan sekoitettua riisijauhoa – siinä tapauksessa keitto pitää toki vielä kerran kiehauttaa (tarkista ohje käyttämäsi suurusteen mukaan).

Mausta maissikeitto:

Sekoita ruokalusikallinen vaaleaa soijaa (tai ponzukastiketta) ja vaaleaa misoa keskenään. Lisää maun mukaan yuzukoshoa. Sekoita hyvin! Kun keitto on soseutettu ja haluamasi paksuista, ota kattila liedeltä. Jos haluat säilyttää mison vatsaystävälliset mikrobit, lisää misoseos keittoon vasta sen jäähdyttyä 45 asteeseen – muuten voit toki maustaa keiton kuumana. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Lisää vielä maun mukaan sitruunamehua sekä tarvittaessa ripaus suolaa.

Tarjoile miso-maissikeitto mausteisen maissi-valkosipuliseoksen ja merileväraksujen kera. Tämä keitto maistuu ainakin itselleni niin kuumana, lämpimänä kuin kylmänäkin!

miso maissi

Ps. tuoreen maissin sesongin jälkeen tämä keitto valmistuu vallan hyvin pakastemaissista!

112 views

Hävikkiviikon paistettu riisi

by Juulia 0 Comments
Hävikkiviikon paistettu riisi

Hävikkiviikon paistettu riisi = jääkaapin tyhjennysruokaa parhaimmillaan

Ruokahulluna, kotikokkina ja valokuvaukseen hurahtaneena ihmisenä pahin ruokaan liittyvä syntini lienee heräteostokset ja niistä väistämättä välillä syntyvä hävikki. Harvassa nimittäin ovat ne kerrat, kun onnistun ostamaan ruokakaupasta vain sen, mitä etukäteen suunnittelin.

Pahinta aikaa taipumukselleni on alkusyksyn kotimaisten vihannesten satokausi, kun kaupat pullistelevat toinen toistaan houkuttelevampia papuja, kaaleja, kurpitsoja, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja, sieniä… (hyvä ettette näe minua nyt, käytännössä kuolaan näppikselle pelkästä ajatuksesta). Innostuessani en välttämättä pysähdy pohtimaan, mitä heräteostoksistani valmistan, saatikka milloin. Ihaniahan kaikenmaailman rehut ovat, mutta eivät niinkään nuutuneina.

violetti kiinankaali

punainen kiinankaali

Nuupahtanut kiinankaali

Viimeisin heräteostokseni oli violetti kiinankaali (vai onko sen nimi punainen kiinankaali?). En edes muista milloin olisin viimeeksi kokannut kiinankaalia, mutta näiden mötkäleiden väri oli niin vastustamaton, että kannoin kotiin kerralla kaksi. SIIS KAKSI KIINANKAALIA, eikä suunnitelmaa niiden käyttämiselle, ellei valokuvaamista lasketa. Ensinnäkin nuo vievät meidän pikkuruisesta jääkaapista kohtuuttomasti tilaa ja toiseksi, mihin ihmeeseen niitä nyt käyttäisi?

Puolikkaan sain onneksi jo upotettua lähikaupan raaka-aineista valmistuviin dan dan nuudeleihin, joita meillä on syöty jo reilun kuukauden verran monesti viikossa. Kokonaiseksi jäänyt kiinankaali on vielä hyvässä vedossa, mutta se jäljelle jäänyt puolikas … totaalisen nuutunut.

Onneksi kiinankaali niin kuin moni muukin rehu virkoaa ja napakoituu jääkylvyssä 🙂 Tämän ehkä moni jo tiesikin, mutta mikäli et tiennyt, kokeileppa! Jääkylvyllä virvotan ruttuiset porkkanat, lörpät salaatilehdet ja virkistän väsähtäneet yrtit. Yhden ikimuistoisen kerran ostin kauppahallin myyjän ainoan ruttuisen vesimeloniretiisin kun en sellaista ollut nähnyt aiemmin kuin kuvissa – pakkohan se oli saada, ruttuinen tai ei! Jäävesi tepsi siihenkin ja sain kuviini tuon harvinaisuuden raikkaana. Silloinkin oli muuten hävikkiruoka tekeillä!

Hävikkiviikko

Tällä viikolla eli 9.-15.9. vietetään taas valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Tänä vuonna kampanja pyrkii levittämään tietoa ruokahävikin ilmastovaikutuksista: kaikesta kulutuksen aiheuttamasta ympäristökuormasta nimittäin noin kolmannes syntyy ruuasta. Pyrin itse osallistumaan hävikkiviikkoon täällä blogissa tavalla tai toisella vuosittain, joten hävikkiviikon hengessä virvotettu kiinankaali oli oiva kohde kokkailulle. Se päätyi lopulta yhteen parhaista tietämistäni jääkaapintyhjennysruuista: paistettuun riisiin!

Paistettu riisi on ruoka, jota valmistan harvoin, mutta lähestulkoon joka kerta kun sitä valmistan, teen sen tähteistä. Meillä syödään riisiä tosi harvoin, joten kylmää kypsää riisiä kotoa löytyy vielä harvemmin. Poikkeuksena take away! Mitä kiireempi viikko on meneillään, sitä todennäköisempää on, että jonain päivänä tilataan ruokaa kotiinkuljetuksella tai haetaan sitä jostain. Thaimaalaisten ravintoloiden take away -annosten mukana tulevaa riisiä jää melkein aina yli ja jos sitä on jääkaapissa, valmistuu paistettu riisi käden käänteessä.

Koska kotoa löytyi nyt useampikin take away -riisirasia, paistettu riisi oli siis tuon nuutuneen kiinankaalinjämän kohtalo. Sekaan pääsi jääkaappiin unohtunut, osittain kuivahtanut maissintähkä, josta leikkasin kuivat osat pois, sekä jo hieman räjähtänyt kevätsipuli. Lisäksi silppusin mausteeksi valkosipulia, sekä reilusti kuivahtanutta inkivääriä, josta vähän reippaammin kuoriessa paljastui vielä mehevä sisus. Kaivoin kaapista vielä suolapähkinäpussin jämät ja sekoitin kuumaan riisiin lopuksi kananmunan. Niin hyvää!

Raaka-aineiden määrät ovat tässä Riiassa aina suuntaa-antavia ja lukuunottamatta riisiä, öljyä, valkosipulia, soijaa ja seesamiöljyä muita raaka-aineita voi vaihdella hyvinkin sen mukaan mitä kotoa löytyy. Yksikin vihannes riittää, jos minulta kysytään. Porkkanoita meillä on ainakin kaapissa lähes aina, samoin jonkinlaista kaalia ja kevätsipuleita.

Proteiiniksi käy yhtä lailla melkein mikä vaan (tofu, tempeh, seitan, vegemakkarat, härkis, nyhtis…) mutta jos niitä ei löydy, lisään itse mukaan mielelläni hieman pähkinöitä ja/tai kananmunaa. Käytän paistamiseen mieluiten joko miedon makuista seesamiöljyä tai sichuanilaisittain maustettua chiliöljyä, mutta mikä tahansa neutraalinmakuinen öljy käy tähän yhtä hyvin. Poltetta kun voi lisätä chilihiutaleilla tai kastikkeella, jos sitä kaipaa 🙂

Hävikkiviikon paistettu riisi

2:lle

n. 4 dl kypsää riisiä

n. 2 rkl (chili)öljyä

1 kevätsipuli (pätkä purjoa/1 keskikokoinen sipuli)

2-3 valkosipulin kynttä

peukalonpituinen pätkä kuorittua inkivääriä

2-3 dl rehuja: porkkanaa,(lehti/parsa/kukka)kaalia, kiinankaalia, bok choytä, pavunituja, (sokeri)herneitä, maissia, vihreitä papuja…

(n. 100 g tofua/tempeä/kasviproteiinivalmistetta tms.)

n. 1-2 rkl soijakastiketta (maun mukaan, soijan intensiivisyydestä riippuen)

n. 2-3 tl agavesiirappia/vaahterasiirappia/siirappia/hunajaa tms.

n. ½-1 tl seesamiöljyä (öljyn intensiivisyydestä riippuen)

1 tl chilihiutaleita*

1 tl jauhettua sichuanpippuria*

kourallinen suolapähkinöitä/cashewpähkinöitä tai seesaminsiemeniä

1-2 kananmunaa

Pilko käyttämäsi vihannekset suupalakokoon. Hienonna inkivääri ja valkosipuli, silppua kevätsipuli (tai purjo/sipuli). Kuumenna isossa paistinpannussa öljy hyvin kuumaksi. Itselläni on tätä ruokaa valmistaessa pannu lähes niin kuumalla kuin mahdollista.

Kippaa pannulle pisimpää kypsennystä vaativat vihannekset ensimmäiseksi: porkkanat, paksummat kaalinpalat, vihreät pavut, sipuli, maissi tms. Paista kokoajan sekoitellen muutama minuutti ja lisää pannulle sitten käyttämäsi proteiini. Paista sekoitellen muutama minuutti ja lisää pannulle sitten valkosipuli, inkivääri ja riisi, sekä chili ja sichuanpippuri, mikäli käytät niitä. Sekoittele, kunnes riisi on irtonaista ja valkosipuli tuoksuu. Lisää sitten pehmeämmät ja nopeasti kypsyvät vihannekset: bok choyn tai kiinankaalin lehdet, herneet, idut, kevätsipulinvarret.

Paista vielä minuutin verran ja alenna sitten lämpöä keskilämmölle. Lorauta pannulle jotain makeaa (meillä on kaapissa aina vaahterasiirappia tai agavesiirappia), maun mukaan soijakastiketta sekä muutama tippa tuoksuvaa seesamiöljyä. Sekoita huolella, tarkista maku ja sammuta liesi. Riko pannulle muna tai kaksi ja sekoita sen verran, että muna hyytyy ja on tasaisesti ruuan seassa.

Tarjoile paistettu riisi kuumana pähkinöiden tai seesaminsiementen kera. Omasta mielestäni tämä ruoka on parhaimmillaan lusikoituna sohvalla!

490 views

Pehmeä maissikeitto ja rapeaa chorizoa (vegaaninen)

by Juulia 1 Comment
Pehmeä maissikeitto ja rapeaa chorizoa (vegaaninen)

maissikeitto

Kotimaisen maissin sesonki

Taas maissia! Voin vain kuvitella, kuinka moni teistä lukijoista mahdollisesti ajattelee parhaillaan samaa kuin todennäköisesti mieheni. Kotimaisen maissin kausi on lyhyt, joten otan siitä kaiken irti ja lykkään maissia näinä aikoina lähes jokaiseen ateriaan! Ja sen kyllä huomaa: blogin viimeisimmät reseptit kun ovat persikkaista maissisalaattia, meksikolaista maissisalaattia ja maissi-papusalaattia.

Minkäs teet, maissi on vaan niin hyvää! Luulen että olen sen täällä blogissa jo kertonut useammankin kerran, mutta lapsena yksi lempiherkkujani oli pakastemaissi. Jäisenä, kulhosta jyvä kerrallaan napsittuna. Maissilapsi mikä maissilapsi!

Hävikkiviikko

Tämänpäiväinen maissireseptini on kuitenkin todennäköisesti tämän maissisesongin viimeinen ohjeeni. Maissikautta lopetellessa saadaan samalla jokavuotuinen hävikkiviikko käyntiin! Jep, hävikkiviikko pyörähtää 9. syyskuuta käyntiin jo seitsemättä kertaa ja tapanani on ollut osallistua viikkoon vuosittain tavalla tai toisella. Sattumalta muuten myös vuosi sitten hävikkiviikon ohjeeni oli maissiresepti 😀

Tänä vuonna kampanjassa on teemana ruokahävikin ilmastovaikutukset. Hävikkiviikon infopaketin mukaan Suomessa kaikesta kulutuksen aiheuttamasta ympäristökuormasta noin kolmannes syntyy ruuasta. Kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa ja henkilöä kohden heitämme ruokaa pois keskimäärin 20–25 kiloa vuodessa. Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki vastaakin noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä!

Itsellenikin ruokähävikkiä vastaan taisteleminen on jatkuva projekti. Jääkaapin, pakastimen ja kuivakaappien aarteista kokkaaminen on samalla kuitenkin myös sitä luovinta keittiöpuuhailua, mitä rakastan! Monet makuyhdistelmät ja ruoanlaitto-oivallukset ovatkin tässä köökissä syntyneet juurikin hävikin vähennyspuuhissa.

hävikkiruoka

Tämänpäiväinen maissireseptini juju on kuitenkin hieman toisaalla: siihen hyödynnetään myös se osa maissista, joka yleensä heitetään suoraan bioroskikseen! Tuoreesta maissintähkästä nimittäin irtoaa reilusti makua myös siitä puumaisesta rangasta joka jää jäljelle, kun maissinjyvät on leikattu irti. Maissinrankoja keittelemällä saa aikaan herkullista maissilientä, joka sopii mitä parhaiten pehmoisen maissikeiton pohjaksi. Sekaan voi laittaa mausteeksi jotain sipulikasvia – meillä oli nyt purjoa josta käytin vihreän pään liemeen. Lisäksi lientä voi maustaa esim. tuoreilla yrteillä, valkosipulilla ja sitruunankuorella.

Jahka liemi on keitelty, maissikeitto valmistuukin sutjakasti. Keitosta saa ihanan kermaisen soseuttamalla sekaan valkoisia papuja (kuivakaapin aarteet) sekä kaurakermaa (jääkaapiin aarteet). Meillä keittoa riitti kahteen ateriointiin ja kaivelin toiselle kierrokselle keiton mausteeksi vielä hieman umamia ja “juustomaisuutta” tuovia ravintohiivahiutaleita (kuivakaapin aarteet).

Pehmeän ja miedosti makean keiton vastapainoksi paistelin rapean lisukkeen vegaanisesta chorizosta, jääkaappiin unohtuneista pinjansiemenistä ja valkosipulista. Lisuke sai vielä lisämakua raastetusta sitruunankuoresta, tuoreesta rosmariinista sekä viimevuotisesta Amerikantuliaisestani, Old Bay -mausteesta, jota on muuten kaapissa niin iso rasia että pahoin pelkään osan vielä menevän ennenpitkää hävikkiin… No, onneksi tuolla mausteella on melko pitkä säilyvyys!

Pehmeä maissikeitto rapealla chorizo-lisukkeella

Vegaaninen

4:lle

Maissiliemi:

4 maissintähkän rangat

1½ l vettä

1 tl kokonaisia mustapippureita

3 valkosipulin kynttä

n. 10cm pätkä purjon vihreää osaa

2 laakerinlehteä

2 tl (selleri)suolaa

1-2 oksaa rosmariinia

muutama sitruunankuorisuikale

Maissikeitto:

250g kypsiä valkoisia papuja

10-15 cm pätkä purjon valkoista osaa

4 maissintähkän jyvät (n. 500g)

1 rkl silputtua rosmariinia

2 dl kaurakermaa

maun mukaan suolaa ja mustapippuria

(1-3 tl maissijauhoa + 1-2 rkl vettä)

(1-2 rkl ravintohiivahiutaleita)

Rapea chorizolisuke:

250g vegaanista chorizoa

3-4 valkosipulinkynttä

½ dl oliiviöljyä

4 rkl pinjansiemeniä

1 rkl silputtua rosmariinia

1 rkl sitruunankuoriraastetta

+ n. 1 rkl Old Bay -maustetta tai savupaprikaa

Valmista ensin maissiliemi:

Leikkaa maissinjyvät irti tähkistä kulhoon. Taita jäljelle jääneet rangat käsin kahtia ja nosta isoon kattilaan. Mittaa päälle puolitoista litraa vettä sekä mausteet, kevyesti veitsen lappeella murskatut valkosipulin kynnet, muutamaan osaan paloiteltu purjo sekä muutama suikale hyvin pestyn sitruunan kuorta. Kiehauta ja laske lämpö sitten miedolle. Jätä liemi hiljalleen kuplimaan kannen alle kahdeksi tunniksi. Siivilöi.

Valmista sitten maissikeitto:

Maissilientä pitäisi olla noin litra jäljellä. Lisää kattilaan vettä mikäli lientä on vähemmän tai keitä lientä kasaan mikäli enemmän. Halkaise purjo, pese se ja viipaloi. Laita kattilaan puolet maissinjyvistä, purjo sekä huuhdotut valkoiset pavut. Keitä kymmenisen minuuttia ja soseuta. Lisää kattilaan sitten loput maissinjyvät sekä kaurakerma. Keitä vielä kymmenisen minuuttia, niin että maissinjyvät kypsyvät. Suurusta keittoa tarvittaessa vesitilkkaan sekoitetulla maissijauholla ja keitä vielä muutama minuutti. Lisää sekaan maun mukaan suolaa sekä vastarouhittua mustapippuria sekä lusikallinen hienonnettua tuoretta rosmariinia sekä halutessasi ravintohiivahiutaleita.

Chorizo-lisuke:

Sillä aikaa kun keitto valmistuu, viipaloi chorizo ja valkosipulin kynnet. Paista ensin chorizoa yksinään oliiviöljyssä keskilämmöllä. Kun saat chorizoon kunnolla väriä, alenna lämpöä ja lisää pannulle valkosipuli sekä pinjansiemenet. Paista kunnes valkosipuli pehmenee ja lisää pannulle hienonnettu tuore rosmariini, hienolla terällä raastettua sitruunankuorta sekä Old Bay -mauste tai savupaprika. Paista vielä sen verran, että valkosipuli saa aavistuksen väriä ja seos on tuoksuvaa.

Tarjoile pehmeä maissikeitto tulisen ja rapean chorizo-lisukkeen kera.

maissikeitto

Ps. Mikäli mietit että mitähän siihen Old Bayhin oikein tulee, bongasin juuri sille reseptin! Aika mittava on maustemäärä tässä legendaarisessa seoksessa. Paketissahan lukee vain “sellerisuola, mausteet ja paprika”

Pps. jos tahdot tehdä keiton pakastemaissista, korvaa maissiliemi miedolla kasvisliemellä.

412 views

Luumupiirakka kardemumma-frangipanilla + ruokablogaajien luumuherkut

by Juulia 0 Comments
Luumupiirakka kardemumma-frangipanilla + ruokablogaajien luumuherkut

luumupiirakkaLuumupiirakka kardemummaisella frangipanitäytteellä

Luumuherkku x 10

Jep, siinäpä kuulkaas päivän herkullinen klikkiotsikko! Kannoin taannoin nimittäin kotiini kauppakassillisen luumuja (kun ne olisivat muuten menneet hukkaan) ja istuin sitten köökissäni miettien kuumeisesti, mihin kaikkeen nuo kotimaiset syyshedelmät oikein upottaisin. Tänään alkaneen Hävikkiviikon hengessä vihoviimeinenkin näistä luumuista on toki käytettävä! Kun en itse ole mikään maailman ahkerin leipuri – saatikka suurin makean ystävä, ei auta muu kuin kysyä vinkkiä ruokablogikollegoilta.

En varsinaisesti kysellyt makeiden herkkujen perään, mutta sellaisten reseptejä kuitenkin lähinnä sain …. eikä ihme. Kuinka moni muuta kuin makeaa luumuista mahtaa tehdäkään? En itsekään äkkisilteen keksi kovinkaan montaa suolaista luumureseptiä, ellei erilaisia salaatteja oteta lukuun. Odotellessani siis jonkinlaista next level -neronleimausta suolaisten luumuruokien kategoriassa aloitan tuon keon tuhoamisen luumupiirakalla jos toisellakin.

Hannan Soppa -blogissa on testattu Brunssikirjan ihanaa lakritsaista omena-luumupaistosta!

Beach House Kitchen -blogista löytyy tämä houkutteleva luumuviikunagalette.

Mikäli joku muukin siellä ruudun takana olisi parhaillaan hukkumassa luumuihin, alta löytyy liuta ruokablogikollegoiden toinen toistaan houkuttelevampia luumuherkkuja.

Oma leipomukseni kulkee nimellä luumupiirakka kardemumma-frangipanitäytteellä ja tämän filotaikinan päälle rakennellun helpon piirakan resepti löytyy jutun lopusta.

Ruokablogaajien kootut luumuherkut:

Syötävän Hyvä: PAAHDETTUJA KARAMELLI-LUUMUJA, JOGURTTIA JA MANTELEITA

Campasimpukka: Puolen brandyn luumukakku

Hannan Soppa: BRUNSSIKIRJAN LAKRITSAINEN OMENA-LUUMUPAISTOS

Savusuolaa: Kirsikka-luumugalette eli kuninkaan piiras

Ruokahommia: Ranskalainen pannukakku

Beach House Kitchen: LUUMUVIIKUNAGALETTE

Haarukkavatkain: Vuohenjuustokakku viikunoilla ja luumuilla

Kananpoikien Bistro: Mantelinen luumucrumble

Viimeistä Murua Myöten: Suussa sulava manteli-luumupiirakka inkiväärisiirapilla

Haarukkavatkain-blogin vuohenjuustokakku viikunoilla ja luumuilla

luumupiirakka

Tämä päivän leipomukseni on oikea laiskan taikinantekijän luumupiirakka, joka rakennetaan uunipellille kaupan pakastealtaasta poimitun filotaikinapohjan päälle. Täytteeksi tulee mantelilastuilla ja kardemummalla rikastettua frangipani-täytettä sekä tietysti runsain mitoin tuoreita luumuviipaleita. Lopputulos oli muuten niin onnistunut, että vaikka harvoin teen kahta kertaa samaa ruokaa, teen tätä nimenomaista piirakkaa taatusti vielä toistekin!

Luumupiirakka kardemumma-frangipanilla

10-12 levyä filotaikinaa (n. 25×35 cm paloina)

n. 50 g voisulaa

n. 2 rkl ruoko- tai kookossokeria

Frangipani:

100 g voita

1 dl sokeria

2 kananmunaa

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl jauhettua kardemummaa

¼ tl vaniljaa (tai n. 1 tl vaniljasokeria)

100 g mantelijauhetta

50 g mantelilastuja

Pinnalle:

10-12 isoa luumua

n. 20 g mantelilastuja

Sulata filotaikinalevyt paketin ohjeen mukaan (pakkauksessaan n. 2 tuntia huoneenlämmössä) ennen käyttöä. Avaa paketti ja nosta levyt pöydälle. Peitä levyt kostealla pyyhkeellä jotteivät ne kuivu ja ota esille aina yksi levy kerrallaan. Riippuen levyjen koosta saatat joutua leikkaamaan palat puoliksi tätä piirakkaa varten. Aseta levyt leivinpaperoidulle pellille yksi kerrallaan. Voitele jokainen levy kevyesti sieltä täältä voisulalla ja ripottele väleihin hieman sokeria. Nosta sitten vasta seuraava levy edellisen päälle jatka samoin, kunnes levyjä on kymmenisen kerrosta pellillä. Peitä pelti kostealla pyyhkeellä tai kelmulla siksi aikaa kunnes olet valmistellut täytteet.

Ja sehän sujuu näin: Puolita luumut, poista kivet ja viipaloi puolikkaat 4-5 palaan. Valmista sitten frangipani: Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää sekaan munat ja sekoita huolella. Kääntele sekaan vielä mausteet, vehnäjauho, mantelijauhe sekä mantelilastut. Sekoita tasaiseksi.

Piirakan täyttäminen:

Levitä frangipani filotaikinalle tasaiseksi kerrokseksi niin, että reunoista noin kaksi senttiä jää tyhjäksi. Asettele sitten luumuviipaleet frangipanin päälle. Ripottele pinnalle vielä hieman mantelilastuja ja käännä sitten tyhjäksi jätetyt reunat leivinpaperia apuna käyttäen täytteen päälle jokaiselta sivulta. Nipistä kulmia hieman, jotta ne pysyvät paiston ajan paremmin kiinni.

Paista luumupiirakkaa 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, tai kunnes frangipani on kypsää ja filotaikina on reunoilta kullanruskeaa. Anna piirakan hieman jäähtyä ennen tarjoilua … ja ihan vaan vinkkinä: vaniljajäätelö kruunaa makuelämyksen!

luumupiirakka

Ps. Koska omaa mukavuusaluettani ovat juurikin nuo suolaisemmat ruuat, tiedossa on lähiaikoina myös jotain vähemmän makeaa luumuista. Jos sinulla on mahtava suolaisemman sorttinen tuoreita luumuja hyödyntävä resepti, vinkkaa se ihmeessä minulle, niin voin linkata reseptiisi tuossa seuraavassa jutussani!

770 views