Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Earth Control
Kaikenlaiset kuivatut hedelmät ja marjat ovat olleet lapsesta asti herkkuani – meidän kotona kun ei karkkia niin syöty, kuivattuja aprikooseja, luumuja ja rusinoita sen sijaan senkin edestä. Napsin niitä edelleen usein välipalaksi niin töissä kuin kotonakin, mutta erityisesti rakastan laittaa niitä erilaisiin ruokiin. Viime aikoina kuivattu karpalo on tosin korvannut lapsuudesta tutut kuivahedelmät, aprikoosit, rusinat, luumut ja viikunat tihenevällä tahdilla.
Kuivatut karpalot toimivat loistavasti kaikenlaisissa ruuissa, joihin haluaa tuoda hieman makeutta käyttämättä kuitenkaan sokeria. Ne ovat luonteva kaveri esimerkiksi paistetulle possulle tai lohelle, mutta tasapainottavat myös mukavasti erilaisten hapokkaiden ruokien kokonaisuutta. Eniten käytän niitä erilaisissa salaateissa; karpalot ja lehti- tai ruusukaali esimerkiksi sopivat yhteen mielestäni hienosti. Makeisiin leivonnaisiin kuten brownieihin ne kuuluvat itsestäänselvästi, mutta ihania ne ovat myös aamupuuron päällisenä – kokeilkaapas vaikka kaurapuuroa lusikallisella maapähkinävoita ja kourallisella kuivattuja karpaloita … aijai!
Taannoisesta Japanin matkastani inspiroituneena tein kuivatuista karpaloista tällä kertaa kirpeän ja suolaisenmakean kastikkeen, mutten malttanut olla lisäämättä karpaloita myös kaalisalaattiin. Japanissa syödään todella paljon raakaa ohueksi suikaloitua kaalia, jota tarjoillaan yleensä erityisesti friteerattujen ruokien kaverina.
Mieleeni on jäänyt erityisesti reissullamme syömäni pankolla leivitetty possunleike, tonkatsu, joka tarjoillaan varsinaisen kaalivuoren kanssa. Annos maustetaan suolaisenmakealla ja paksulla tonkatsukastikkeella sekä itse pöydässä hienonnettavilla seesaminsiemenillä. Raikkaan kaalin, intensiivisen kastikkeen ja suussasulavan rapean possun yhdistelmä oli niin herkullinen, että sitä on tietysti yritettävä kokata myös kotikeittiössä!
Käyttämäni karpalot ovat Earth Controlilta, jonka kanssa teen tänä vuonna muutamankin yhteistyön. Earth Controlin hyllyn kautta menen monesti töihin – valikoimasta kun löytyy todella monenlaisia herkullisia valmiita pähkinä/hedelmä/marja/siemensekoituksia, jotka ovat juurikin täydellisiä tilanteenpelastajia kiireisinä työpäivinä.
Pussillinen pähkinöitä ja/tai kuivattuja marjoja ja hedelmiä työpöydän reunalla jeesaa päivinä, jolloin ei ehdi edes vessaan, saatikka lounaalle – ja sellaiset päiväthän tupsahtavat eteen välillä ihan yllättäen, mokomat. Niihin on hyvä siis varauta jo ennalta. Jos ihan totta puhutaan, nappaan välillä evääksi myös Earth Controlin sipsejä … koska joskus se nälkäkiukku vaan taittuu parhaiten niillä 😀
Tonkatsu tehdään perinteisesti aina uppopaistamalla, mutta itse oikaisin tällä kertaa hieman paistamalla kaupan nuijimat mutta sentään itse leivitetyt porsaanleikkeet paistinpannulla. Olishan niitä valmiiksi leivitettyjäkin leikkeitä toki tarjolla, joiden avulla se vasta nopeaa onkin – tosin jos ostan kaupasta ”wieninleikkeen”, en ehkä enää kehtaa väittää ruokaa tonkatsuksi 😀
(Mikäli et muuten ole possun ystävä, kokeile korvata se vaikka samalla tavalla paneroidulla kanalla – miksei myös suorastaan nugeteilla – tai tofulla.)
Perinteinen tonkatsukastike sisältää mm. tomaatteja, luumuja, omenia, sipuleita, selleriä, soijaa, viinietikkaa ja sokeria. Sitä voi ostaa aasialaisista ruokakaupoista valmiina, tai tietysti tehdä myös itse. Kastikkeen ominaispiirteitä ovat suolaisenmakea happamuus ja paksu koostumus. Minä tein tällä kertaa happamanmakean kastikkeen tonkatsukastikkeen henkeen mm. karpaloista, veriappelsiineista, soijasta ja inkivääristä. Lopputulos on niin herkullista, että sitä tekee mieli lusikoida suoraan kulhosta!
Karpaloinen pannutonkatsu & veriappelsiini coleslaw 2:lle
Karpaloiseen tonkatsu -kastikkeeseen:
n. ¼ dl omenaviinietikkaa tai riisiviinietikkaa
n. ½ dl veriappelsiinimehua (tai appelsiini-, satsuma-, verigreippimehua)
½-¾ dl Earth Control kuivattuja karpaloita (mitä enemmän karpaloa, sen makeampi kastike)
n. 1 tl raastettua inkivääriä
2-3 tl soijaa
n. ½ dl oliiviöljyä
1 pieni valkosipulin kynsi
(ripaus chilihiutaleita)
Veriappelsiini-kaalisalaattiin:
n. 250 g valko- ja/tai punakaalia
2-3 kevätsipulia
2 veriappelsiinin kalvoton hedelmäliha (säästä mehu kastikkeeseen)
n. 1 dl Earth Control kuivattuja karpaloita
ripaus suolaa
Tonkatsuun:
2 possunleikettä (noin puolen sentin paksuiseksi nuijittua possun ulkofilettä aka porsaan lehtipihviä)
n. 1 dl panko-korppujauhoja
1 kananmuna
n. 1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
n. 2 dl kasviöljyä (riippuen paistinpannusi koosta)
Lisäksi:
2-3 rkl seesaminsiemeniä
Aloita ruuan valmistaminen tonkatsu -kastikkeesta (jonka voi tehdä myös etukäteen – se säilyy jääkaapissa hyvin ainakin 3-4 päivää). Leikkaa veriappelsiinien kuori pois ja irrottele hedelmälohkot terävällä veitsellä kulhoon. Purista jäljelle jääneestä hedelmästä kaikki mehu talteen ja mittaa siitä n. puoli desiä tehosekottimen silppuriosan kulhoon (tai mikäli käytät sauvasekoitinta, kapeaan ja korkeaan kannuun). Lisää kulhoon omena- tai riisiviinietikka, inkivääri, soija, valkosipuli sekä karpalot. Jätä karpalot pehmenemään liemeen siksi aikaa, kun leivität possun ja valmistat kaalisalaatin.
Leivityshommat sujuvat näin: riko matalalle lautaselle kananmuna ja sekoita se tasaiseksi. Kaada toiselle lautaselle vehnäjauhot ja kolmannelle panko. Mausta noin puolen sentin paksuiset possunleikkeet suolalla molemmin puolin ja kasta ne sitten ensin vehnäjauhoon, sitten kananmunaan ja lopuksi pankoon ja jätä pihvit huoneenlämpöön odottelemaan niiden paistamista.
Salaatin valmistelu ei paljoa vaadi: suikaloi kaali ohuelti ja mausta se ripauksella suolaa. Viipaloi kevätsipulit ja lisää ne kaalin sekaan. Sekoittele mukaan vielä veriappelsiininlohkot sekä karpalot ja jätä salaatti sitten hetkeksi maustumaan ja mehustumaan.
Kun olet valmistellut salaatin ja paneroinut leikkeet, voit palata kastikkeen pariin: soseuta karpalot liemineen ja lisää seokseen sitten öljy. Jatka soseuttamista, kunnes kastike on tasaista, emulsoitunutta ja paksua. Mikäli laitoit seokseen enemmän karpaloita, voit tarvittaessa ohentaa kastiketta lisäämällä sekaan hieman lisää mehua. Kuten kuvasta näkyy, sen kuuluu kuitenkin olla melko paksua! Kastiketta kannatta varsinkin ensimmisellä kokkailukerralla soseuttamisen jälkeen hieman maistella ja säätää suolaisuutta, makeutta ja happamuutta oman maun mukaiseksi – itse pidän eniten kastikkeesta, jossa on reilusti sekä soijaa että valkosipulia karpaloiden makeutta tasapainottamassa 🙂
Paista paneroidut possunleikkeet juuri ennen ruokailua: kaada paistinpannulle öljyä noin puolen sentin paksuudelta. Kuumenna pannua keskilämmölle ja testaa lämpö pankolla tai leivänpalalla: jos se alkaa heti pannuun osuttuaan sihisemään, on pannu tarpeeksi kuuma. Laske possunleikkeet pannuun varovasti ja paista niitä molemmin puolin 2-3 minuuttia pannua samalla kevyesti ravistellen (varo kuitenkin roiskuttamasta öljyä). Kun leikkeet ovat molemmin puolin kullanruskeita, nosta ne hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu niistä pois.
Tarjoile possunleikkeet vastapaistettuina kaalisalaatin ja karpalokastikkeen kera. Makuelämys täydentyy entisestään, kun murskaat morttelissa annoksen päälle vielä hieman seesaminsiemeniä … ja pling! Olet melkein Japanissa!
Ps. Löydät lisää reseptejä ja erilaisia ideoita Earth Controlin tuotteiden käytölle Earth Control Facebook sivuilta.
Pps. Kurkkaa myös Liemessä-blogin houkuttelevan karpaloinen banaanileipäresepti 🙂
Näyttää herkulliselta. Mies on noiden kuivattujen karpaloiden suurkuluttaja, joten taidanpa napata osan salaattiin kokeeksi. 🙂
Hei Minna! Kiitos 😀 kiva kuulla! Toivottavasti tykkäätte!
Oi, miten houkuttelevat kuvat! Täytyy pistää kokeiluun 🙂
Kiitos Minna!
Tää kastike näyttää kyllä tosi herkulliselta ja mun suun makuiselta!
🙂
Tonkatsu <3
Parasta matkustamisessa ja paras tuliainen meille lukijoille on kyllä ruokainspiraatio. Tämä(kin) tonkatsu on mulle ihan uusi juttu!
Kiitos Jenni! Olin itsekin ennen tätä matkaa vain lukenut tonkatsusta :3