Arjen pelastus: ribollita

Ribollita pelasti mun viime viikon. Ihan tosi! Keitin nimittäin sunnuntaina valtavan kattilallisen ribollitaa, eli perinteistä toskanalaista kasviskeittoa ja sitä riittikin sitten useamman superkiireisen päivän pelastajaksi viikon varrella.

Normaalisti en niin innostu saman aterian syömisestä peräkkäisinä päivinä (saatikka vielä useampina peräkkäisinä päivinä), mutta ribollitan maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä. Keiton nimikin tarkoittaa uudelleenkiehauttamista! Pitkien ja energiasyöppöjen työpäivien päätteeksi kulhollinen ribollitaa lohduttaa sitäpaitsi melkein kuin äidin halaus, lämmittää melkein kuin heinäkuinen aurinko ja voimistaa melkein kuin hyvin nukutut pitkät yöunet. Siis ainakin melkein, ei nyt sentään ihan. Mitään edellämainituista ei ole ollut kuitenkaan tässä viime aikoina oikein saatavilla, joten ribollita on kelvannut korvikkeeksi enemmän kuin hyvin!

Hei pää pystyyn, kyllä se siitä! Lautasellinen ribollitaa vaan massuun ja johan helpottaa.

Viimeaikoina viikonloppuni ovatkin kuluneet lähinnä työviikoista toipumisen merkeissä; en ole jaksanut poistua kotoa juuri lähikauppaa kauemmas. Poikkeuksena visiitti Stadin Puutarhurin pelloille lehtikaalin itsepoimintaan! Osallistuin vastaavaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa viime syksynä ja suosittelen tilaisuutta kokemukseni perusteella lämpimästi kaikille kaltaisilleni lehtikaalifaneille. Mukaansa pellolta saa kerätä ison muovipussillisen lehti- ja mustakaalia 12 € passeliin hintaan, eikä kukaan ole kyttäämässä kuinka tiukkaan sen kassin sulloo. Pienempi pussillinen maksaa 4 € ja sehän on luomulaatuista supertuoretta lehtikaalia, suoraan pellosta (vieläpä melkein mun takapihalta) – ihanaa!

Aurinkoinen sää oli houkutellut Herttoniemen kartanon takana majailevalle pellolle toissaviikonloppuna reippaasti ahkeria lehti- ja mustakaalimetsän harventajia. Hyvin sitä kaalia sinne silti vielä jäi, jos jotakuta nyt alkoi kaalisavotta houkuttelemaan. Seuraava tilaisuus on lauantaina 15.10. eikä sitä kannata jättää väliin – säistä ja peltoon jäävän kaalin määrästä kun ei koskaan tiedä. Viime vuonna kävin pellolla muistaakseni vielä marraskuun puolella, mutta tänä vuonna tämä kerta voi hyvinkin olla jo viimeinen.

Massiivisen lehti- ja mustakaalikeon lisäksi nappasin pellolta mukaani myös muutaman mehevän maissintähkän (maissihan on suurta herkkuani, jos ette ole sattuneet viime kuukausien lukuisista maissiresepteistä vielä asianlaitaa päättelemään). Olisin tuonut kotiin mieluusti myös muutaman auringonkukan, mutta ne olivat lähes yhtä nuutuneita kuin minäkin 😛 Sitä ainoaa löytämääni vielä nupussaan piilottelevaa pirteää yksilöä en raaskinut katkaista maljakkoon, nauttikoon syksystään siinä!

Hetken valtava keko kahisevaa vihreää luonnon mammonaa jaksoi kotona ilahduttaa, mutta voin kyllä kertoa, että näin suuren lehtikaalisatsin perkaaminen ja pilkkominen pakastimeen ei kauaa hirveästi naurattanut. Aherruksen tuloksista nautitaan kuitenkin vielä monta monituista kertaa ja myöhemmin itseä jaksaa varmasti myös kiitellä siitä, että on vaivautunut silppuamaan kaalin jo etukäteen –  sitä kun on varsin helppo heitellä suoraan pakastimesta jos jonkinlaiseen viritelmään.

Lehtikaalin perkaamisesta ylijääneet lehtiruodit hyödynsin vielä vihermehun raaka-aineena. Pellolta keräämääni mustakaalia ei pakastimeen liiennyt, sillä osa päätyi jo poimimispäivänä sipseiksi (inspiraatio tähän Jotain Maukasta -blogilta, joka taas oli saanut inspiksensä Ravintola Gröniltä), loput siihen sunnuntaiseen ribollitakattilaan.

Ribollitan ihanuus piilee sen edullisuudessa, käytännöllisyydessä ja yksinkertaisuudessa: maukkaasen liemeen voi nimittäin upottaa mitä tahansa vihanneksia ja juureksia, mitä siellä kaapeissa nyt sattuu olemaan. Ruokaisuutta keitto saa vaatimattomista ja edullisista valkoisista pavuista ja lopuksi koko komeus suurustetaan kuivahtaneella leivällä.

Ribollita on siis kutakuinkin täydellistä hävikkiruokaa: kaikenlaiset hylkiöraaka-aineet, nuutuneet sellerinvarret, porkkanat, sipulit ja potut sekä leivän- ja juustonkäntyt muuttuvat simsalabim hävikistä voittajiksi 🙂 Viikon varrella keittoa voi vielä jatkaa uusilla jääkaapin jämillä, tai tuoda siihen vaihtelua lisäämällä sekaan keitettyjä linssejä, jyviä, soseutettuja papuja, pekonia…

Italialaisen keittiön pyhä kolminaisuus eli porkkana, selleri ja sipuli löytyvät tämänkin sopan pohjalta ♥

Ribollita mustakaalilla ja makkaralla 4-6:lle

2-3 sellerin vartta

4-5 valkosipulin kynttä

1 sipuli

1-2 porkkanaa

2 rkl oliiviöljyä

2 ½ l kasvislientä

250 g kirsikkatomaatteja

2-3 jauhoista perunaa

250 g raakamakkaraa (esim. salsicciaa, mulla tällä kertaa varsin epä-italialaista lammaswurstia)

1 tölkki valko- tai voipapuja

n. 300 g mustakaalia

1 tl sekä kuivattua timjamia että rosmariinia

1 tl fenkolin siemeniä

1-2 tl chilihiutaleita

2-3 laakerinlehteä

reilusti vastarouhittua mustapippuria

(suolaa maun mukaan)

Tarjoiluun:

leipää

parmesaania

oliiviöljyä

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuutioi porkkana sekä sellerinvarret pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä oliiviöljyssä viitisen minuuttia, tai kunnes ne saavat kevyesti väriä ja pehmenevät (eli aloitetaan keiton kokkailu perinteisellä italialaisella soffrittolla).

Lisää kattilaan sitten kasvisliemi, kirsikkatomaatit ja noin kahden sentin paloiksi leikattu kuorittu peruna. Lisää kattilaan kaikki mausteet suolaa lukuunottamatta ja kiehauta liemi. Alenna sitten lämpöä ja keittele soppaa vartin verran eli kunnes perunat ovat kypsiä ja alkavat hajoilla.

Leikkaa mustakaali lehtiruoteineen muutaman sentin viipaleiksi ja lisää ne kattilaan. Huuhtele säilykepavut huolella ja lisää nekin keittoon. Puserra raakamakkara kuorestaan nokareina kevyesti poreilevaan soppaan ja jatka keittämistä vielä kymmenisen minuuttia. Tarkista keiton maut ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Tarjoile ribollita hieman kuivahtaneen leivän kanssa  – leivän voi lisätä halutessaan jo kattilaan, mutta itse tykkään lisätä sen vasta lautaselle, jolloin jokainen voi itse valita sen määrän. Lautaselle voi lorauttaa vielä hyvää oliiviöljyä sekä raastaa muutaman lastun parmesaania.

Tätä keittoa voi soveltaa monella tavalla ihan sen mukaan, mitä kotoa löytyy: pavut voi liottaa ja keittää itse liemessä, kirsikkatomaatit voi vaihtaa säilyketomaatteihin, mustakaalin lehtikaaliin, valkokaaliin tai vaikka savoykaaliin. Soffritoa en kuitenkaan jättäisi pohjalta pois, enkä oikestaan papujakaan, vaikkei niiden valkoisia ehkä pakko sentään ole olla.

Mikä kuitenkin on mielestäni on tärkeintä, on keiton rikastaminen ja suurustaminen kuivahtaneella leivällä. Meillä se tehtiin kuvauspäivänä valkosipulin kanssa rapeaksi paistetuilla kauraleivän muruilla (kuvassa), mutta vielä paremmaksi osoittautui seuraavan päivän oivallus: paistettu kerrosjuustoleipä (ei kuvassa, nyyh)! Paistettu kerrosjuustovoileipä ei taida kovin perinteinen lisuke ribollitalle olla, mutta perinteitä voi onneksi pistää uusiksi.

Juustoleivän valmistus kahdelle menee kutakuinkin näin: voitele kaksi upeaa ison juureen leivotun maalaisleivän siivua molemmin puolin (!) ja paahda ne ensin yhdeltä puolelta paistinpannussa. Käännä paahdetut puolet ylöspäin ja kasaa toiselle leivälle rutosti juustoa (meillä se oli tällä kerralla vahvaa cheddaria). Nosta toinen leipä paahdettu puoli juustoa päin kanneksi ja paista tämä ihanuus molemmin puolin kullanruskeaksi. Halkaise leipä kahteen osaan ja tarjoile keiton kaverina.

Tuota valuvaa ja dekadenttia herkkua oli poikkeuksellisen ihanaa dipata siihen soppaan … ja kyllä kuulkaa katosi työstressi mielestä hetkeksi.