Kaupallisessa yhteistyössä Les Fumées Blanches
Talvi on punaviinin kulta-aikaa, ainakin minun kotonani. Joulunakin pöytään nostetaan ensisijaisesti punaviiniä, portviiniä, kuohuviiniä, maitoa, kotikaljaa, vettä… melkeinpä mitä vaan paitsi valkkaria. Valkoviinit toki sopisivat hyvin vaikkapa kalapöytään, mutta meillä sen roolin ottaa yleensä kuohari – ateria on kiva aloittaa juhlavasti kuplilla muutenkin!
Havahduin jäykkään viinilokerontiini, kun minua pyydettiin tekemään jouluista juttua Les Fumées Blanchesista: lempiviinejäni ovat herukkaiset, karviaisaromiset ja jopa trooppiset sauvignon blancit, ja miellän ne lähinnä valoisan ajan juomiksi, vaikka niitä ympäri vuoden juonkin. Miksi ihmeessä suosikkini ei sopisi joulunaikaankin? Fiilishän sen joulun tekee 🙂
Les Fumées Blanches on sikäli poikkeuksellinen ranskalainen sauvignon blanc, että se muistuttaa syvästi rakastamiani Uuden Seelannin karviaisaromisia sauvingon blanceja. Tuttu viini kyseessä on muutenkin, ideoin nimittäin kesällä samaiselle juomalle piknikherkkuja joita söimme kesäkuisen tuulen tuiverruksessa takapihallani.
Kesäviinin tuominen kaamoksen keskelle ei ole varmasti muutenkaan mitenkään huono idea, joten kutsuin kesäisen piknikjengin taas kylään ja vietimme tunnelmallisen illan kynttilänvalossa. Eevis ja Juuso suostuivat suorastaan kuviin asti demonstroimaan tunnelman laatua, ja kuten näkyy, se oli katossa. Auringolle terkkuja siis vaan, että hyvin täällä pärjäillään ihan kuule ilman suakin!
Illanistujaistemme tarjoiluiksi pyörittelin kahden sorttisia vuohenjuustopalleroita: viinirypäleen ja pistaasin kera, sekä yrttien ja granaattiomenan kera. Vuohenjuusto on aika perinteinen ja turvallinen kaveri varsinkin ranskalaisille sauvignon blanceille, sen sijaan granaattiomena ja viinirypäleet … no sanotaanko niin, että moni viinitietäjä (sori Eevis!) varmaan kiroaa minut juuri nyt alimpaan helevettiin. Viinit kun eivät pääsääntöisesti tykkää hapokkaista hedelmistä- tosin sauvingon blanc kestää hapokkuutta monia muita rypäleitä enemmän.
Joskus sitä vain antaa parempaa tietoaan vastoin mieliteoille periksi ja niin kävi eilenkin: granaattiomenalla päällystetty juustopallo näyttää niin nätiltä, että minun oli pakko saada tehdä sellainen. Makupariksi viinille se ei granaattiomenan hapokkuuden vuoksi tosiaan ollut omiaan – paitsi jos testasi viiniä pelkän yrteillä maustetun juuston kera ja söi ne kirpakat siemenet erikseen.
Pistaasikuorutteiset, hunajaisella vuohenjuustolla päällystetyt viinirypäleet sen sijaan toimivat erinomaisesti viinin kaverina. Sanokaa mitä sanotte viinirypäleiden tarjoilusta viinin kanssa, minä sanon PYH PAH! Jos joku maistuu hyvälle, niin silloin se on ookoo, sanoivat muut mitä tahansa. Liika hapokkuus toki on useimmiten viinille ongelma, mutta ainakin minusta hunajalla makeutettu vuohenjuusto sekä pistaasit tasapainottavat suupalan pehmeäksi ja makeaksi, jossa viinirypäleen kevyt happamuus vain raikastaa kokonaisuutta.
Vuohenjuustokuorrutetut viinirypäleet n. 40 kpl
n. 40 kivetöntä viinirypälettä (mahdollisimman makeita)
200 g pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chevre Melusine, Chevre d’Argental)
n. 100g valutettua ricottaa tai
n. 50 g maustamatonta Philadelphiaa
150 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 rkl juoksevaa hunajaa
Silppua pistaasit melko hienoksi rouheeksi. Anna vuohenjuuston lämmitä huoneenlämpöiseksi. Sekoita juustoon hunaja, ja niin paljon ricottaa sekä tuorejuustoa, että saat aikaan paksun mutta hieman valuvan seoksen. Itse rääkkäsin miniblenderiäni saadakseni juustot yhdistymään, ja kone parka meinasi irtisanoutua kesken kaiken – käsin en siis ehkä tätä operaatiota lähtisi tekemään.
Jäähdytä pestyt viinirypäleet kylmiksi (voit vaikka pakastaa niitä hetken) ja dippaa niitä sitten yksitelleen ensin juustoon, ja sitten pistaasirouheeseen. Hammastikku tai cocktailtikku on tässä erittäin kätevä apuväline – vaikka rypäleenmokomat välillä liukuvatkin tikuista juuston uumeniin… Nostele valmiit pallerot voi- tai leivinpaperille hieman erilleen toisistaan, ja laita ne hetkeksi peitettynä jääkaappiin kylmenemään: tällöin myös juusto jämäköityy. Pitkään palleroita ei jääkaapissa kannata kuitenkaan seisottaa, sillä tällöin pistaasirouhe vettyy – puolisen tuntia olisi aika ideaali.
Tarjoilin pallerot tikutettuina bonusrypäleen kera; leipääkin pöydästä löytyi. Lisärypäleen törkkääminen tikkuun oli puhtaasti esteettinen valinta, tarjolle pallerot sopivat toki ihan sellaisenaankin. Kuten aiemmin jo kerroin, rypäle voi olla viinin vihollinen, jos se on kovin hapokas. Totesimme kuitenkin eilen joukolla, että ainakin tässä yhteydessä viini ja viinirypäle olivat keskenään aivan yhtä hyviä ystäviä kuin meidän poppookin <3
Ps. laittelen ohjetta sille granaattiomenapallerolle seuraavaksi!
