Maissiribsit
Keskikesän paikkeilla Instagramia plärätessäni silmiini osui maissiribsit! Voi miten hauskan näköisiä, mietin, ja päätin kokeilla uutta muotoa syödä maissia ensi tilassa. Rakastan maissia muodossa kuin muodossa, joten varmasti siis myös tässä! Uuden muodon ohella testiin pääsi myös uusi tapa maustaa maissia. Marinoin nimittäin maissin misotahnalla taannoisen misopikkelöintikokeiluni inspiroimana ja hieroin paloihin vielä vegaanista aiolia ennen paistamista. Lopputulos oli todella maukas, mutta muodon suhteen nämä maissiribsit menivät kyllä niinsanotusti täysin metsään.
Tik Tok-trendi
Air fryerissä valmistetut maissiribsit ovat ilmeisesti trendanneet vahvasti TikTokissa, mutta en ihan päässyt ymmärrykseen mistä trendi on alun perin lähtenyt liikkeelle. Englanninkielinen ruokamaailma pursuilee corn ribs -ohjeita, ja ainakin Kotivinkki ja Makulehti ovat kesällä julkaisseet ohjeen maissiribseille. En ikävä kyllä millään muista myöskään kenen julkaisun itse Instasta bongasin, mistä siis oma kimmokkeeni tälle testille tuli. Yleensä tallennan inspiroivia reseptejä Instassa omaan kansioonsa, mutta nyt se oli unohtunut tehdä. Höh!
Oli miten oli, idea siis on, että maissi leikataan pitkittäin neljään osaan niin, että maissinjyvät ovat toisissaan kiinni tähkän keskiosasta. Kun jyviä yhdistävä keskiosa on tarpeeksi ohut, maissin siivu kaartuu kypsentäessä hauskasti kaarelle. Tähän tapaan leikattuna maissi on paitsi hauskan näköistä, ehkä myös hieman helpompi syödä sotkematta sormia? Minulle tärkein pointti tälle leikkaustavalle on kuitenkin se, että mausteet eivät tipu näiltä palasilta pois samoin kuin kokonaisilta tähkiltä.
Teoriassa maissiribsit on siis vallan mainio muoto tarjoilla varsinkin maustettua maissia! Ja onhan se mukava nostaa pöytään kivoja ja hauskannäköisiä pikku maissisnäksejä! (Sellaisiahan olen väsännyt ajan kanssa ennenkin…) Mutta käytännössä … ei niinkään. Maissin halkominen pitkittäin on nimittäin saakelin vaikeaa ja potentiaalisesti erittäin vaarallista. En itseasiassa edes yrittänyt halkaista pitkittäin kokonaisia maissintähkiä, vaan katkaisin ne ensin puoliksi. Ja silti prosessi aiheutti ylenpalttisesti sydämentykytyksiä. Lisäksi koska maissiribsini olivat lyhyempiä pätkiä enkä tajunnut ohentanut kovaa keskiötä lainkaan, ribsini eivät edes kaartuneet uunissa. Aikamoinen floppi! 😀
Misomarinoitu aioli-maissi
Tästä päästäänkin taas aiheeseen reseptin nimeäminen 😀 Jaarittelin taannoin aiheesta enemmänkin, ja tässä on taas hyvä esimerkki ohjeesta jonka nimesin hakukoneoptimoidusti. Toki aiheenani on maissiribsit, mutta oikeasti aikaansaannoksessani oli lopulta muotoa oleellisemmassa roolissa maku ja tapa, jolla maissini maustoin. Lopputulos oli nimittäin ulkonäöltään kaukana esimerkillisistä maissiribseistä, mutta maultaan herkullinen. Mietinkin ensin, pitäisikö minun yrittää tehdä näitä ”ribsejä” uudelleen jotta saisin kuviini ns. onnistuneen version, mutta tottapuhuen näytän teille mieluummin ettei kaikki aina mene täälläkään ihan putkeen. Ja ehkä syynä on myös ihan vähän se, etten halua enää ikinä halkoa maissia pitkittäin. Se oli pelottavaa!
Puhutaanpa siksi mieluummin tavasta, jolla maustoin maissini! Tein siis tosiaan maissille ensin marinadin misotahnasta ja lorauksesta miriniä. Tutustuin alkukesästä japanilaiseen tapaan pikkelöidä vihanneksia misotahnassa (misozuke) testatessani misofermentoituja valkosipulin kynsiä. Koska maissi ja miso on minusta ihana makuyhdistelmä, oli misomarinoitu maissi valkosipulin jälkeen heti seuraavana testilistalla! Misozuken inspiroimana valmistamani simppeli tahna on helppo hieroa ohuelti maissin pintaan ja se tarttuu hyvin maissinjyvien välisiin koloihin. Pyyhin enimmän tahnan pois ennen paistamista ja hieroin maissiin lopuksi vegaanista valkosipulimajoneesia.
majoneesimaissi?
Jep, luit oikein! Itseasiassa, tänä kesänä kaikki syömäni maissit on voideltu ennen paistoa majoneesilla! Majoneesihan on pitkälti rasvaa ja se tarttuu maissiin loistavasti, pysyen pinnassa myös maissia grillatessa. Lisäksi jos maissille haluaa ripotella mausteita, ne ankkuroituvat majoneesiin erinomaisesti eivätkä tipahda paistaessa pois. Ja mikä ehkä tärkeintä, majoneesilla voideltuun maissiin tulee ihana paistopinta! Mausteet jotka valikoin kuvan ”ribseihin” olivat muuten shichimi togarashi ja Tescon valikoimasta bongaamani ”mango masala”. Koska misotahna on kuitenkin hyvin suolaista, maissi ei välttämättä marinoinnin ja valkosipulimajoneesin jälkeen kaipaa lisättyä suolaa saatikka muitakaan mausteita ollenkaan. Siis ainakin, jos miso-aiolimaissi kuulostaa sinustakin herkulliselta!
Miso-aioli maissiribsit
Raaka-aineet:
- 2 maissintähkää
- 2 rkl vaaleaa misotahnaa
- 1 rkl miriniä
- 3 rkl vegaanista valkosipulimajoneesia
- mustapippuria, togarashia, mango masalaa tms. (toisinsanoen: haluamiasi mausteita ihan oman maun mukaan!)
Ohjeet
- Halkaise maissintähkät neljään osaan pitkittäin. Tämä onnistuu hieman helpommin kun maissin katkaisee ensin kahteen pätkään. Leikkaa veitsellä ensin maissintähkää keskeltä halki niin syvälle kuin pystyt, irroita veitsi varovasti tähkästä ja katkaise tähkä sitten kahteen osaan käsin. Tämän jälkeen palat voi asettaa pystyyn leikkuulaudalle ja halkaista ne ensin kahteen osaan, sitten uudelleen kahteen osaan. Maissi on kovaa, ole veitsen kanssa hyvin, hyyyyyyvin varovainen!
- Sekoita mirin ja miso tasaiseksi. Hiero maissinjyvien pintaan seosta ja laita palat esim. minigrip pussissa jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.
- Kun on aika paistaa maissi, laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pyyhi talouspaperilla maissin pinnasta hieman misotahnaa pois ja hiero paloihin sitten valkosipulimajoneesia!
- Aseta maissin palat jyvät ylöspäin uunipellille. Ripottele paloille halutessasi vielä hieman mausteita. Paista maissia uunin yläosassa n. 20 minuuttia, tai kunnes maissi on kypsää ja sieltä täältä ruskistunutta. Uunin grillivastukset voi laittaa lopuksi päälle ja ruskistaa pintaa näin vielä lisää - ja voit toki myös grillata palat!
- Tarjoile maissiribsit esim. limetin ja korianterin kera. Tein omilleni simppelin dipin kaurafraichesta ja vegaanisesta aiolista!
Huom:
Vastaa