Portulakka
Törmäsin muutama viikko sitten Itäkeskuksen Alanya Marketissa portulakkaan. Kotiinhan se oli kannettava ja miten iloinen yllätys – portulakka maistuu aivan ketunleivältä! Samalla nettiä kaivellessa kävi nopeasti ilmi, että vaikka tämä kasvi on minulle uppo-outo, se on maailmalla ja jopa Suomen historiassa hyvinkin tuttu herkku. Portulakkalajeja on kymmeniä, mutta se minkä minä kannoin kotiini, on syötäväksi viljeltävä portulakka eli vihannesportulakka.
Portulakka on matala mehikasvi, joka kasvaa varsinkin lämpimämmillä leveysasteilla luonnonvaraisena ja leviää helposti – toisinsanoen, se on joillekin suoranainen riesa / rikkaruoho. Se on kuitenkin myös ravinteikas, mehevä ja herkullinen villivihannes ja viljelykasvi, josta on laitettu ruokaa ja jota on käytetty lääkekasvina ympäri maailman jo tuhannen vuotta. Portulakkaa käytetään runsaasti mm. meksikolaisessa ja turkkilaisessa ruokakulttuurissa, Välimeren alueella ja Aasiassa; Etelä- ja Keski-Euroopassakin portulakka on suosittu viljelykasvi. Villistä portulakasta jalostettua vihannesportulakkaa on viljelty Pohjoismaissakin ravinnoksi jo 1600-luvulta lähtien. 1800-luvulla portulakka oli jo yksi suosituimmista keittiökasveista Suomessa, mutta se taitaa olla sittemmin jäänyt unholaan … ellei puhuta niistä portulakkalajeista, joita käytetään huone- tai koristekasveina.
Luonnonvarainen villi portulakka sisältää runsaasti C-vitamiinia, minkä vuoksi sillä on parannettu aikoinaan mm. keripukkia. Portulakan ravinteikkuus ja lääkinnällinen käyttö on tunnettu jo pitkään. Monien lukemieni lähteiden mukaan jo Plinius Vanhempi kirjoitti antiikin aikaan portulakasta teoksessaan Naturalis historia, suositellen jopa käyttämään sitä amulettina pahaa vastaan. Täytyy ehkä käydä pian taas Alanya marketissa ja kokeilla Pliniuksen neuvoa itse…
Portulakka ruokana
Vihannesportulakalla on pulleat ja mehevät ruodittomat lehdet mehikasvien tapaan ja rapsakan napsahtava mehukas varsi. Syötävää on tästä kasvista kaikki osat, mutta silloin kun varsi on kovin paksu, se ei enää ole kovin mukava mutusteltava. Niinpä ainakin itse olen käyttänyt kookkaammista portulakoista vain lehdet ja versojen päät, nuoremmista ja hennommista olen syönyt myös varret. Portulakkaa kerätään ruokakäyttöön ennen kukintaa, mutta kun se kukkii, siitä voi hyödyntää myös syötäväksi sen keltaiset pienet kukat. Portulakka ei säily pitkään jääkaapissa; portulakan varret kannattaa laittaa veteen kukkakimpun tapaan ja käyttää nippu parin päivän sisällä kotiin kantamisesta.
Vihannesportulakka muistuttaa maultaan tosiaan aivan ketunleipää; maku on hieman suolainen ja kirpeän hapan, raikas, pirteä ja piristävä! Kirpeys tulee portulakkaan omena- ja oksaalihapoista. Oksaalihappoa on myös mm. raparperissa ja ketunleivässä, ja se sitoo itseensä kalsiumia. Sen vuoksi runsaita määriä portulakkaa ei kannata syödä usein, ja munuaisvaivoista kärsivien kannattaa tämä ruokakasvi jättää väliin kokonaan. Kuten raparperin kanssa, oksaalihapon vaikutusta voi neutraloida syömällä portulakan kaverina kalsiumpitoista ruokaa.
Portulakkaa voi syödä raakana tai kypsennettynä. Kypsentäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että portulakka on pidempään kypsennettynä hieman ”limainen” kypsennetyn okran tapaan. Muutaman minuutin paistaminen pannulla valkosipulin kera on omasta mielestäni se kivoin tapa kypsentää portulakkaa, tällöin se ei ehdi muuttua vielä limaiseksi vaan säilyy rapsakkana. Pieni varoituksen sana tähän väliin: varaudu siihen, että tällä tavalla paistaessa portulakka poksuu ja pomppii kuumalla pannulla. Mitä tulee tuohon ”limaisuuteen”, sitä voi lukemani mukaan käyttää myös hyödyksi käyttämällä portulakkaa suurusteena keitoissa tai padoissa!
Pasta & portulakkapesto
Portulakkasalaatti
Reseptikokeilut: portulakkasalaatti & portulakkapesto
Tein itse ensimmäisestä portulakkanipustani ensin välimerellistä salaattia, sitten pestoa. Kun maku oli uusi ja hyvin mieluisa, halusin pelata varman päälle ja tehdä jotain, jossa portulakka pääsisi oikeuksiinsa! Salaattiin laitoin portulakan lisäksi murusteltua fetaa ja vihreitä oliiveja sekä avomaankurkkua ja tomaattia. Mausteeksi ei tarvittu juuri muuta kuin loraus maukasta neitsytoliiviöljyä ja hieman vastarouhittua mustapippuria. Koska portulakka maistuu sekä kirpeältä että hieman suolaiselta, se ajoi tavallaan salaatissa myös viinietikan/sitruunan roolia, eikä annos kaivannut happamuutta enää muista lähteistä!
Peston suhteen toimin myös hyvin yksinkertaisella linjalla: surauttamani portulakkapesto koostui vain portulakasta, valkosipulista, oliiviöljystä ja cashewpähkinöistä. Tein siis toisinsanoen vegaanisen peston, kun en halunnut sekaan mitään vahvaa juustoa, minkä maku olisi voinut peittää portulakan aromit alleen. Testasin kuitenkin parmesaania pieneen määrään pestosta, ja hyvällehän sekin maistui kun juustoa ei ollut seassa liikaa! Mikäli saat jostain käsiisi portulakkaa ja portulakkapesto kiinnostaa, alla vielä portulakkapeston ohje. Tuo tekemäni portulakkasalaatti ei ehkä jo antamaani kuvailua tarkempaa ohjetta edes kaipaa?
Portulakkapesto
Portulakkapesto
n. 50g / 2½ dl vihannesportulakkaa (nuoret kasvit varsineen, isoista ja vanhemmista kasveista vain lehdet ja kärjet)
n. 50g cashewpähkinöitä (suolattomia ja paahtamattomia)
1 pieni valkosipulin kynsi
n. ½ dl neitsytoliiviöljyä
maun mukaan suolaa, vastarouhittua mustapippuria
(vettä)
(n. ½-¾ dl raastettua parmesaania)
Soseuta portulakka, cashewpähkinät, oliiviöljy ja hienolla terällä raastettu valkosipuli (sekä parmesaani, mikäli käytät) karkeaksi tahnaksi. Ohenna tahnaa tarpeen mukaan vähän kerrallaan teelusikallisella vettä, kunnes koostumus on makuusi sopiva. Mausta portulakkapesto suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla.
Me söimme portulakkapeston hyvin yksinkertaisesti pastan ja tuoreiden kirsikkatomaattien kera. Päälle ripottelin vielä hieman portulakan lehtiä pirteiksi sattumiksi. Raikkaampaa ja kepeämpää kesäpastaa ei taida voida olla!
Lähteet: mm. Yrttitarha, Wikipedia, Real Food Encyclopedia sekä tämä tieteellinen artikkeli portulakan ravintoarvoista ja lääkekasvina käytöstä.
Vastaa